Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Neljän pitopöydän ja kuuden karjalaisen piirakan hiihtoretki: Majatalosta majataloon on herkkusuita hemmotteleva vaellus Pohjois-Karjalassa

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Majatalosta majataloon -retkien kanssa.

Majatalosta majataloon on täydenpalvelun hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa. Pakettiin kuuluvat yöpymiset neljässä majatalossa täysihoidolla, saunat, ryhmälle ajetut ladut, matkalaukkujen kuljetukset majatalojen välillä ja retki-info. Neljänä iltana hiihtäjille katetaan pohjoiskarjalalainen pitopöytä. Raaka-aineet ovat pääosin luomua, läheltä ja ehdottoman paikallisia.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkki: luomua jo toisessa polvessa

Olemmeko ensimmäiset ihmiset, joille Puukarin Pysäkin Anni Korhonen saa kertoa tarinoita majatalon ruuasta? Rakkaus ruokaan, sen alkuperään, valmistustapoihin ja perinteeseen tihkuu ihmisestä ulos. Ei. Se vyöryy ulos. Tarina pulppuaa ja lumoaa.

Istumme kuin pienet linnunpojat suut auki tuvassa, pitkän, tunnelmallisen pöydän ääressä. Ojennamme kulhoa ja vasua toisensa jälkeen vierustoverille. Anni tarinoi ja me kuuntelemme onnellisina.

Juurevaa karjalaista ruokaa ja vuodenaikojen vaihtelua

Majatalon tytär, yksi viidestä sisaruksesta, uskomaton, iloinen Anni-emäntä ei halua modernisoida ruokaa, vaan ylläpitää perinnettä.

– Näitä ruokia ei voi oppia kirjoista, nämä opitaan tekemällä, toiselta oppimalla, kertoo Anni.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin aittamajoitus

Vuodenajat vaikuttavat vahvasti Puukarin raaka-ainevalintoihin. Sorsa-aikaan on pöydässä muutaman häviävän hetken sorsaa, nyt talven jo kevääseen kurkistellessa ruoka nojaa vahvasti ukin kellarissa talvehtineisiin juureksiin. Saamme myös nykyisin hyvin harvinaista herkkua: lähisiikaa.

Reissuun lähtiessä kyselen äidiltäni, Pohjois-Karjalassa syntyneeltä, mitä aidoista pitopöydistä pitäisi etsiä. Saan neuvoksi, ettei pöytä ole mistään kotoisin, jos tarjolla ei ole sienisalaattia. Puukarin Pysäkin pöydässä sienisalaatille asetetaan yhtä korkeat vaatimukset kuin muillekin ruuille. Kaikki valmistetaan lähi- ja luomuraaka-aineista, rakkaudella. Sienisalaatin sienet poimitaan itse, sienet ja sipulit pilkotaan käsin. Sekaan eivät kermaviilit kelpaa, vaan mukaan heilautetaan rehellistä smetanaa.

Juureen leivottu ruisleipä on kuitenkin kaiken ydin. Leivinuuni lämmitetään ruisleipää varten, sitten siellä kypsennetään hitaasti haudutellen kaikki muu.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin Annin äiti ruisleipätaikinan kimpussa. Majatalossa järjestetään myös ruisleivän leivontakursseja.

Piirakkareitin ensimmäinen pysäkki

Kymmenen hengen ryhmämme on valmistautumassa neljän majatalon hiihtovaellukseen. Luvassa on neljä karjalaista pitopöytää sekä sikermä erilaisia piirakoita, olemmehan toki kuuluisilla piirakkamailla.

Sulhaspiirakat ovat hyvin harvinaista herkkua, mutta mepä saammekin maistella joka sulhasen haaveruokaa heti ensimmäisenä iltana. Sulhaspiirakka tunnetaan myös nimellä keitinpiirakka. Kuori on rukiinen, karjalanpiirakasta tuttu, sisällä keitettyä munaa ja ohraa. Ennen tarjoilua piirakka saa uiskennella pannussa, rasvassa itsensä ruskeaksi.

Sulhasen saapuessa tupaan kosinta mielessään, saattaa vanha emäntä ryhtyä pullanpaistoon. Enne on huono – tarjolla tästä talosta olisi vain pullaa. Jos emäntä ryhtyy keitinpiiraiden tekoon, on kosijalla todellakin toivoa saada piiraiden lisäksi myös morsian.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin pysäkin karjalanpiirakoiden täyte ei ole riisiä vaan ohraa.

Karjalanpiirakat tehdään tässä majatalossa aina ohrapuuroon. Näytäpä suomalainen pelto, missä kasvaa riisiä. Emännän haaveena on, että karjalanpiirakka saisi arvoisensa ylennyksen ja kääntyisi täysin suomalaiseksi, ohratäytteiseksi.

Lihaa ja kalaa

Pääruoka astahtelee pöytään – valtava tarjoiluastia on täynnä suussa sulavia lammashäityleitä ja hapankaalia. Liha ei ole nyhtöä, vaikka ehkä siltä näyttääkin, koska täällä liha on aina kypsennetty tähän pehmeyteen, pitkään leivinuunissa haudutellen.

Talon oman luomulampaan kanssa makunystyrät pehmentää kuusenkerkkäsiirappi. Metsäinen siirappi tulee kuulemma toimeen erinomaisesti myös palvatun lampaan kanssa.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin aamupalapöytä

Elämme pääsiäisen alusaikaa. Jos paastoaisimme, olisi pöydässä vain kasviksia – ei edes kalaa. Luostarivegaanisuus on ollut täällä aina osa kulttuuria. Emäntämme ei ole alueen monen muun asukkaan tavoin ortodoksi, joten ei paastoa pääsiäisen alla, mutta muistuttaa, että paasto on muutakin kuin ruoka-aineista kieltäytymistä. Paasto on hiljentymisen ja nautinnoista kieltäytymisen aikaa.

Luomua ihan hulluuteen asti

80-luvulla toimittaja järkyttyi, kun perheessä lomailleille helsinkiläislapsille tarjottiin nokkoskeittoa. ”Eikö teillä todellakaan ole mitään muuta ruokaa?” kyseli toimittaja kauhuissaan.

Nyt on helppoa hortoilla ja luomuilla. 80-luvulla Annin vanhempia pidettiin hulluina ja hippeinä. ”Eihän ilman apulantaa voi viljellä!” kauhistelivat kyläläiset. Nyt 40% Valtimon viljelymaista on luomua.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Emäntä kertoilee lähi- ja luomuraaka-aineiden hankinnasta. Moneen otteeseen silmät syttyvät, kun hän kertoo löytäneensä lähiseudulta uuden hyvän luomutuottajan.

Välillä männöö hulluuven puolelle, naureskelee emäntä itsekin raaka-aineiden metsästykselle.

Mistä maailmasta saa yhtä puhdasta ruokaa? On uskomatonta, millaisten aarteiden äärellä olemme.

– Haluan tarjota niitä aitoja makuja, joihin olen lapsena tottunut, huokaa Anni, Etelä-Suomen kiireisistä keittiöistä juurilleen palannut elämäntapaemäntä.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Illallisen jälkeen jokainen kömpii omiin majakoloihinsa. Kolmen hengen seurue saa piha-aitan, toiset majoittuvat viereiseen rakennukseen, minä kiipeän majatalon yläkertaan. On hyvin hiljaista. Tuntuu kuin olisin täällä aivan yksin, kuitenkin turvassa.

Yhteystiedot:

Majatalo Puukarin Pysäkki
Kajaanintie 844, Valtimo
puukarinpysakki.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan lomat: Hennan kakkuja ja suuria kesäjuhlia

Matkaamme piirakkareitillä. Jokaisella reitin neljästä majatalosta on omat bravuurinsa, versionsa paikallisista ruuista ja omat verkostonsa raaka-aineiden lähteille. Ytimessä on kuitenkin paikallinen, perinteinen karjalainen ruoka. Ensimmäisen majatalon karjalanpiirakat saivat täytteensä ohrapellosta, erikoisuutena sulhaspiirakat. Toisessa majatalossa karjalapiirakan täyte on riisi. Vuolas, iloinen, paikallisylpeyttä helmeilevä tarinointi kuitenkin säilyy pitopöydästä toiseen.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan Henna Nevalaisen erikoisuutena ovat suurenmoiset kakut, joita Laitalan lukuisissa hääjuhlissa pääsee maistelemaan jopa viisikerroksisena versiona. Pääsiäisen lähestyminen näkyy meille loihditun tyrnijuustokakun keltaisuudessa. Hennan kakut eivät synny keittokirjan sivuja selaten, vaan luovasti ja tunteella. Tilauskakkuja kuljetetaan täältä Karhunpään kylästä niin opettajanhuoneisiin kuin syntymäpäiväsankareiden pöytiinkin.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan Lomien Halmejärven talo

Pielisen haukea ja raparperijuomaa

Henna kääntelee pannulla päivällisellemme Pielisen hauesta taputeltuja haukipihvejä. Utelen raaka-aineita ja kysyn, mikä mahtaa olla paikan kaikkein kysytyin resepti.

Noh, ulkomaalaiset kyselevät pannarin ohjetta, Henna hymyilee.

Alkumaljaksi käsiimme ojennetaan raikasta raparperijuomaa. Talon juomista suosituin on perinteinen Louhisaaren juoma, mutta kiinnostavimmalta kuulostaa pihlajansilmuista tehty, pähkinäinen erikoisuus. Ajattelen: tuota haluan maistaa!

Talon tavan mukaan pisimmältä matkanneet saavat ottaa ruokaa ensin. Entisen kyläkoulun opettaja, Heikuran Hannu varmisti aina, että pitkänmatkalaiset saivat jotain ekstraa, muutaman lihapullan tai kalapalan muita enemmän.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Leipätaikinan päälle tehty risti siunaa taikinan, mutta kertoo myös kadotessaan, milloin taikina on valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen.

Rauhalliset suomalaiset, aktiiviset aasialaiset

Ryhmämme kehuu alueen hiljaisuutta, retken rauhaa. Emäntä kertoo majatalossa vierailleesta japanilaisryhmästä. Ensimmäinen ohjelmanumero piti järjestää jo ennen aamiaista. Aamiaisen saattoi tarjoilla jo aamuviideltä. Mitä enemmän ohjelmaa päivään sai mahtumaan, sen tyytyväisempiä matkaajat olivat. Japanilaisten päivät täyttyivät meille ehkä tutuillakin kesäpuuhilla: ongintaa, vastantekoa, marjastusta, virkkausta.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Muiden maailmassa kello on vielä vähän, mutta minun silmäni vaativat jo nukkumaan. Kiipeän majatalon toiseen kerrokseen, omaan rauhalliseen huoneeseeni. Majatalo on vanha Puukarin aseman asuinrakennus, joka on matkan varrella saanut kasvaa vieraiden lisääntyessä niin ylös kuin sivuillekin. Pihapiirin kinoksissa nukkuu monen monta suloista aittaa, savusaunaa ja torppaa. Kesän tullen nämä avautuvat majoitustiloiksi. Kun kaikki sopet ovat käytössä, voi pihapiirissä nukkua jopa 65 matkalaista. Suurin osa rakennuksista on vanhoja, perinteisiä ja suomalaisia. Yksi erikoisuus mahtuu kuitenkin suloisesti sekaan. Emännän appiukko matkasi Itävaltaan ja toi tuliaisina rasian Mozartin kuulia. Rasiaa pyöriteltyään totesi: tämän muotoisen tanssilavan minä rakennan. Ja niin hän teki.

Yhteystiedot

Laitalan Lomat
Laitalantie 85, Karhunpää
laitalanlomat.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Majatalo Pihlajapuun kukkoset ja munavoi

Majatalo Pihlajapuu: ylellisyyttä pilke silmäkulmassa

Sukset sinne jumppasalille ja sitten tänne sisään kahville, huutelee yksi iloisesti oven suusta.

Kun vuorossa on uusi majatalo, on luvassa myös uusi karjalainen piirakkaherkku. Tässä majatalossa pöydässä on kukkosia eli pyöröjä, ja kyljessä tietenkin munavoita.

Meidän hiihtomatkaajien nauttiessa lempeistä löylyistä, ajelee majatalon Minna Murtonen omalle kodalleen loimuttamaan lohet pitopöytämme. Nyt lohikyyti kulkee neljällä renkaalla, mutta yleensä työmatka järven poikki sujuu meloen tai hiihtäen. Ensi kesänä Minna aikoo uida työmatkansa.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Pihlajapuun komea, keltainen rakennus on entinen Salmenkylän koulu. Pöydällä on kirja Hiljentyneet koulut – Nurmeksen kansanopetuksen vaiheita. Kirja on paksu kuin puhelinluettelo. Paljon on kouluja hiljentynyt, mutta onneksi tämä koulu vain rauhoittunut, ei suinkaan vaimentunut.

Kiteen kirkasta ja pihlajapuita

Koska Pihlajapuun emäntä on kotoisin Kiteeltä, on aperitiivina tietenkin Kiteen kirkasta pihlajanmarjoilla maustettuna.

Pöytään kannetaan kannuja. Ilokseni kuulen kuulaan kellertävän juoman olevan pihlajan silmuista tehtyä juomaa – juuri sitä, minkä olemassaolon vasta eilen opin!

Majatalon avajaispäivänä paikalla ei ollut vielä nimeä. Pieni paniikki pohkeissaan talonväki viimeisteli tarjoiluja. Sitten pihalta kuului kummallista kolketta. Kyläläiset istuttivat lahjapuuta, riippapihlajaa. Näin majatalo sai viime minuuteilla ihan oman nimen.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Suomi-hullu Ludvig ja ei-niin-äksyt ämmät

Olemme kaikki suomalaisia, siis hyvin harvinaisia vieraita talossa. 90 % majatalon asukkaista on ulkomaalaisia, ja 90% heistä saksalaisia. Kuulemme Saksasta löytyvän todellisia Suomi-faneja, jotka palaavat tälle seudulle aina uudelleen ja uudelleen. Viime kesänä Ludvig, 70-vuotias Suomi-hullu, osti paikallisen kirjaston poistomyynnistä 20-osaisen tietosanakirjan kieliopintojensa tueksi. Toinen saksalainen palaa tänne aina hermolomalle kotimaan arjestaan, hän maalaa ikkunapuita ja hoitaa kuljetuksia.

Yritys majatalon takana on nimeltään Äksyt Ämmät. Ämmät äksyyntyivät alun perin yrityksen alkumetreillä kansainvälisen markkinoinnin teoriaopinnoissa. ”Eihän tämä näin vaikeaa voi olla!” kivahtivat ämmät äksyinä. Pakkasivat rinkkansa, ostivat reililiput ja lähtivät Keski-Euroopan kiertueelle hankkimaan asiakkaita. Siltä reissulta jäi matkaan kaksi matkatoimistoa, joiden kanssa yhteistyö jatkuu näinäkin päivinä.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Viimeisen majatalon vatruskat vasussa

– Onneksi emme koskaan pääse siihen massaan, mitä Lapissa on, huokaa Minna ja jatkaa:

– Me haluamme palvella aina yksilöllisesti.

Tästä yksilöllisestä palvelusta, hiljaisuudesta ja luonnon rauhasta muodostuu ainutlaatuinen tunnelma. Yksinkertaista, mutta ylellistä.

Karjalainen kolomonen

Kokkimme kantaa lohen kaveriksi talon bravuuria, pitkään uunissa hautunutta punajuuriherkkua. Suoraselkäinen suomalaisryhmämme istuu kiltisti pitkän pöydän ääressä, mutta näin ei kuulemma ole ulkomaalaisten kanssa. Normiaamuna emäntä ei ehdi essua ympärilleen kietaista, kun jo ensimmäinen vieras kopistelee keittiöön kaveriksi. Yksi haluaa jakaa murheensa, toinen ilonsa. Kaikki haluavat auttaa kokkia ja tietenkin oppia kieltä. Nurmeslaiset väittävät puhuvansa muuhun seutuun verrattuna selvempää kirjakieltä. Ajatusvirhe paljastuu, kun ulkomaalaiset kertaavat ylpeänä oppejaan: ”Yksi, kaksi, kolome!” he laskevat lautasia.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Jokaisen kierroksemme majatalon seinällä on sama tarjoilujen arvot listaavat taulu. Karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Voisiko neljä viimeistä sanaa jättää pois?

Yhteystiedot

Majatalo Pihlajapuu
Salmenkyläntie 81, Nurmes
aksytammat.fi

Männikkölän Pirtti: Lumeen hautautunut hiljaisuus

Nurkkaikkunasta siintää pala Pielistä. Olemme hämyisen pöydän ääressä, lumikinosten suojissa. Lautaset täyttyvät ja hyrisemme tyytyväisinä. Pablo-kissa kurkkii arkana pitopöytää.

Piirakkaretken viimeinen pysäkki

Pielisen kermainen kuha kerää ylistystä, mutta pirtin emäntä Ritva Ryttyläinen tunnetaan paremmin riisitäyteisistä karjalanpiirakoistaan. Oikeasti hänet pitäisi tuntea esimerkillisestä yrittäjyydestä ja työllistämishalusta. Ritva kertoo harmitelleensa, kun hyvistä kesäkahvilan työntekijöistä joutui luopumaan sesongin päätteessä. Piirakoille tuntui kuitenkin olevan kysyntää. Mitä tästä yhtälöstä voisi keksiä? Ritva päätti laittaa parhaat tekijät leipomaan karjalanpiirakoita pakastimeen kaikki tyhjät hetket. Näin pakastimesta löytyi aina myytävää piirakankysyjille.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Ritva päätyi piirakoineen Helsinkiin messuille, jossa tiukkojen sääntöjen edessä joutui tarjoilemaan perinneherkut kylminä.

– En enää koskaan tarjoa kylmiä karjalanpiirakoita, hän päätti tällä matkalla, ja näin syntyivät Männikkölän Pirtin käsintehdyt, paistovalmiit karjalanpiirakat, joita saa nyt raakapakasteena ympäri Suomen.

Tukevien seinien suojissa

Istumme metsänvartijan vanhassa talossa, jota on laajennettu kahdesti pitopöydän pidentyessä. Ruokapöydän keskustelut päätyvät muistelemaan vaelluksella kokemiamme rakennuksia, majataloja ja pihojen majoitusmökkejä – paksuhirsisiä, vanhoja ja terveitä. TV:n remonttiohjelmista tuttu lausahdus ”Tämä täytyy päivittää” onneksi vain naurattaa näiden seinien suojissa. Reissun ruuat ovat olleet luomua, mutta niin ovat talotkin. Terveitä ja hyvät unet tarjoavia.

Maukkaita maltaita

Perinteinen ruokajuoma, jokaisen matkamme pitopöydän tuttu, on kotikalja. Ei mikään uutejuoma, vaan rehellinen maltaasta valmistettu. Useimmiten maltaat päätyvät vielä leipään annettuaan ensin arominsa ruokajuomalle.

Pientä korvausta vastaan saamme tutustua myös Joensuulaisen Honkavuoren pienpanimon juomiin. Viime vuonna Honkavuoren vaalea Valo valittiin vuoden vehnäolueksi. Kalasääsken kuvalla varustettu Pesä-luomulager kunnioittaa puhdasta luontoa ja sopii paitsi arvojensa myös makunsa puolesta mainiosti karjalaisen pitopöydän juomaksi. Eniten ehkä kiehtoo kuitenkin Äkäsen eukon lagerolut. Onko etiketin naisessa jotain samaa näköä kolmannen majatalon emännän kanssa?

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Ensimmäisen majatalon pöydässä tuoksuivat sulhaspiirakat ja ohratäytteiset karjalanpiirakat, toisessa maistelimme riisisiä. Kolmannen erikoisuutena olivat pyöröinäkin tunnetut kukkoset. Vaikka neljännen majatalon emännän erikoisalaa ovatkin perinteiset karjalanpiirakat, löydämme pöydästä näiden makupalojen lisäksi myös vatruskoita ja lanttusupikkaita.

Olemme saaneet nauttia kuuden piirakan hiihdosta. Mikä olisi seitsemäs? Sultsinat sopisivat perinteen mukaan sunnuntaipöytään. Ehdotan listalle kuitenkin omaa suosikkiani: perunapiirakoita.

Yhteystiedot:

Männikkölän Pirtti
Pellikanlahdentie 1, Nurmes
mannikkolanpirtti.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Majatalosta majataloon -reitti pähkinänkuoressa

  • Majatalosta majataloon on täyden palvelun hiihtovaellus, jonka reitti kulkee Pohjois-Karjalan Valtimon Puukarin Majatalosta Pielisen rannalle Nurmeksen Salmenkylään.
  • Päiväetapit hiihtäen ovat noin 25 km. Hiihtopäiviä reitille mahtuu kolme, mutta toki lomaa voi jatkaa itse molemmista päistä.
  • Kesällä reitin voi kulkea meloen tai pyörällä. Ladulle ovat myös koiravieraat tervetulleita.
  • Vaikka matka kuulostaisi pitkältä, pystyy sen perushiihtotaitoinen taivaltamaan suksilla kuin suksilla – aikaa on koko pitkä päivä ja ohjelmassa hiihdon lisäksi vain saunomista ja syömistä.
  • Hiihtovaelluspaketin toteuttavat pohjoiskarjalalaiset yrittäjät tiiviissä yhteistyössä.
  • Lue lisää ja varaa oma reissusi: Visit Karelia

Lue myös:

Majatalosta majataloon -reitti retkeilijän silmin, Retkipaikka.fi

Annan suklaatehtaassa asuu suklaan sielu

Kun eksyy Viiskulmasta lähtevälle pienelle sivukujalle Helsingin Punavuoressa, kiinnittyy huomio vanhan kauniin talon kivijalassa sijaitsevaan pieneen puotiin. Ikkunassa lukee valkoisin kirjaimin Annan suklaatehdas ja ikkunan takaa näkyy vaaleisiin työvaatteisiin pukeutunut, keskittynyt nainen suklaan kimpussa.

Annan suklaatehdas on kaikkea muuta kuin tehdas. (Kuva Annan suklaatehdas)

Sisälle pieneen liikkeeseen astuessa huomaa heti, että nimestään huolimatta paikka on kaikkea muuta kuin tehdas. Kaunista tilaa hallitsee iso suklaan työstämiseen tarkoitettu graniittipöytä, jonka takaa konvehtimuotit, lastat ja muut työkalut kurkkivat yhdessä suklaasäkkien kanssa.

Tilassa leijuu mieto, herkullinen suklaan tuoksu.  Puolivalmiit konvehdit muoteissaan odottavat vuoroaan kun suklaamestari Anna Kekki sekoittaa värejä huolellisesti pienellä siveltimellä.

Valmiit kultaisen, punaisen ja keltaisen eri sävyissä hohtavat taidokkaat konvehdit odottavat noutajiaan herkullisissa, siisteissä riveissä puodin ikkunalaudalla ja seinän viereen sijoitetulla hyllyllä. On selvää, että nyt ollaan suklaan sielun syntysijoilla.

Suklaa tuli tielle

Ranskassa suklaamestariksi opiskellut ja New Yorkissa suklaayrityksensä perustanut Anna tekee jokaisen yksittäisen konvehdin käsin alusta alkaen. Aina käsillä tekemistä harrastanut Anna löysi suklaasta oman taiteellisuutensa kanavan sattumalta; opintojen rahoittamista varten töitä New Yorkissa etsinyt psykologian opiskelija päätyi belgialaiseen suklaapuotiin hanttihommiin.

Anna valmistaa kaikki suklaatuotteensa alusta alkaen käsin.

– Suklaa tuli tielleni. En edes itse asiassa pitänyt kovin paljon suklaasta, Anna nauraa. Nyt suklaamestarilla on yli 15 vuoden kokemus ja taito hyppysissä. Merimiehenkadulla suklaa on saanut muotonsa reilun vuoden verran.

Suklaata täytyy hengittää

Suklaan työstäminen on erittäin aikaa vievää ja tarkkaa työtä. Se vaatii Annan mukaan tietynlaisen persoonallisuuden. Yhden konvehdin koko valmistumisprosessi käsin kestää kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä konvehtimuotit maalataan ja niihin valetaan kuoret. Toisena päivänä tehdään konvehtien täytteet ja kolmantena päivänä niille valetaan pohjat ja tehdään lopullinen koristelu.

Pääsiäismunat voivat olla näinkin kauniita!

– Suklaata täytyy hengittää. Se on raaka-aineena niin vaativa, että sen kanssa täytyy olla ikään kuin yhtä, jotta siitä saa sen täydellisen tuotteen mitä suklaantekijä tavoittelee.

Ja täydellisen kauniita ja herkullisia Annan suklaat ovatkin. Ilman mitään lisä- tai säilöntäaineita valmistetut pienet suklaataideteokset vangitsevat kauneudellaan. Täydellisyys tulee Annan mielestä valmistusprosessin teknisestä taidokkuudesta.

– Kun suklaa on valmistettu teknisesti hyvin, voi sen makumaailman pitää yksinkertaisena. Silloin ei tarvitse keksiä hulluja makuyhdistelmiä.

Annan suklaat edustavat perinteisiä keskieurooppalaisia konvehteja. Makumaailmassa on usein pähkinöitä, mutta myös paljon marjoja ja tuoreita yrttejä.

Yksi suosituimmista konvehdeista Annan suklaatehtaassa on vadelmakonvehti. (Kuva Annan suklaatehdas)

Basilika esimerkiksi sopii Annan mielestä erinomaisesti suklaan kanssa. Pääsiäiseksi on valmistunut erä mintulla maustettuja suklaasydämiä. Konvehdit ovat tuorekonvehteja, jotka säilyvät valmistustekniikkansa ansiosta, ei niihin lisättyjen säilöntäaineiden vuoksi. Suurin osa Annan suklaista valmistuu tilauksesta.

Annan konvehteja tilataan paljon häälahjoiksi ja muihin juhlatilaisuuksiin. Tilaustuotteet ovat takuulla tuoreita, sillä ne valmistetaan aina vasta edellisenä päivänä. (kuva Annan suklaatehdas)

Yhä useampi haluaa juhlistaa esimerkiksi häitä tai muita juhlia käsintehdyillä, taidokkailla konvehdeilla. Anna tekee kaikki tilaustyöt valmiiksi vasta edellisenä päivänä, ja koska konvehdit tehdään täysin käsityönä, on tilaajalla vapaat kädet makumaailman ja myös ulkonäön suhteen.

Suklaantekijä ei ole koskaan valmis

Helpolla taitavaksi suklaantekijäksi ei tulla.

– Suklaa on kuin musiikki-instrumentti. Täytyy harjoitella valtavasti, ja saada ”kilometrejä” kunnes raaka-aineen oppii hallitsemaan. Eikä silti tule koskaan valmiiksi. Koko ajan oppii lisää, Anna kertoo.

Koko jutun suola on Annan mielestä se, että voi kehittää uudenlaisia tuotteita ja makuyhdistelmiä. Anna haluaakin päästä suklaan juurille asti, ja näyttää suomalaisille kuinka paljon erilaisia nyansseja erityyppisistä suklaapavuista löytyy.

Annan suklaakonvehdit ovat kuin pieniä taideteoksia.

Sen vuoksi hän ehdottomasti haluaa myös tehdä suklaansa julkisesti ikkunan edessä kaiken kansan katsottavana.

– Suklaan tekeminen on kiehtovaa. Se on eräänlainen performanssi, jonka haluan näyttää ihmisille, Anna kertoo.

Annan suklaatehdas on auki pääsääntöisesti lauantaisin klo 12-17, mutta aina kun hän on paikalla, sisään pääsee ostoksille.

– Rohkeasti vaan! Oveen saa tulla koputtamaan!

Pääsiäisenä liike on auki torstaina 29.3. klo 12-18, perjantaina 30.3. klo 12-16 ja lauantaina 31.3. klo 12-17. Annan suklaatehtaan tuotteita voi ostaa Helsingissä myös Roobertin Herkusta, Brooklyn Cafesta, Nougat-sisustusliikkeestä, Kaivopuiston Kalasta sekä Kahviputiikki Papulaarista Kouvolasta.

Annan suklaatehdas
Merimiehenkatu 23
00150 Helsinki
puh. 040 162 9326

https://www.facebook.com/annansuklaatehdas/

Instagram: @annansuklaatehdas

 

Pasha tuo pääsiäisen

Happaman raikas ja syntisen kermainen pasha kuuluu erottamattomana osana pääsiäisen viettoon. Kovin pitkät perinteet pashalla ei Suomessa kuitenkaan ole. Pasha on alun perin ortodoksiperinteeseen kuulunut pääsiäisruoka, joka on kulkeutunut Suomeen Venäjältä siirtokarjalaisten myötä. Suomalaisissa juhlapöydissä se alkoi yleistyä 70-luvulla.

Rahkaa, kermaa, munia ja voita sisältävä pasha on niin tuhtia syötävää, että yhdestä ”pyramidista” herkuttelee ainakin 4-6 henkeä. Pashan voi tarjoilla ihan sellaisenaan tai pullan päälle levitettynä.

Pasha on saanut nimensä heprean pääsiäistä merkitsevästä sanasta pesah. Karjalan kannaksen ortodoksialueilla pasha oli paastonajan loppumisen herkkuruoka, johon hyödynnettiin paaston aikana käyttämättä jääneet maitotuotteet. Korkeita, tornimaisia pashoja sai myös ostaa viipurilaisista ja terijokelaisista leipomoista.

Pashaa syödään perinteisesti pääsiäisyön juhla-aterialla jälkiruokana joko sellaisenaan tai yhdessä teen ja kulitshi-pullan kanssa. Pyramidin muotoisessa puumuotissa valmistettu pasha koristellaan usein kristillisen perinteen mukaisesti tuohuksella ja se voidaan viedä myös kirkkoon siunattavaksi ennen juhla-ateriaa.

Pashaa on perinteisesti tehty pyramidin muotoisessa muotissa. Pyramidin muodon kerrotaan olevan vertauskuvan Vapahtajan ruumisarkusta tai toisen käsityksen mukaan muistuttavan israelilaisten orjuudesta Egyptissä.

Keitettyjä tai raakapashoja

Pashan resepteissä pätee sama sääntö kuin muissakin perinneresepteissä: yhtä ja oikeaa reseptiä ei ole olemassa. Reseptejä on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Ne ovat kulkeutuneet sukupolvelta ja suvulta toiselle, ja jokainen kokki on muokannut reseptiä omien mieltymystensä mukaiseksi.

Huolimatta reseptien moninaisuudesta, ovat perusraaka-aineet pashassa aina samat: rahkaa, voita, sokeria, munia ja smetanaa tai kermaa. Pasha maustetaan usein pähkinöillä, manteleilla, rusinoilla, tai kuivatuilla hedelmillä. Pasha voidaan valmistaa joko keittämättömänä raakapashana tai keitettynä, jolloin se säilyy pidempään ja voidaan valmistaa ajoissa ennen juhla-ateriaa.

Mikä tahansa muotti sopii

Pashan tekeminen on yksinkertaista: Jommallakummalla tavalla tehty massa valutetaan pashamuottiin ja sen annetaan jähmettyä jääkaapissa 12-24 tuntia. Pashan voi tehdä joko puisessa, varta vasten pashan tekoon tarkoitetussa muotissa tai esimerkiksi siivilässä. Myös kukkaruukku käy, tai mikä tahansa muotti, jonka pohjassa on reikä mistä ylimääräinen hera pääsee valumaan pois. Heraa ei kannata heittää menemään, sen voi käyttää hyvin esimerkiksi sämpylöiden taikinan nesteenä.

Yhden isomman pashan sijaan näyttävän jälkiruoan pääsiäisen juhlapöytään saa myös tekemällä jokaiselle ruokailijalle oman pienen pasha-annoksen. Muottina voi käyttää esimerkiksi pientä jogurttipurkkia.

Muotti vuorataan joko harsolla tai elintarvikekäyttöön tarkoitetulla kuituliinalla, josta jää pashaan hienovaraisempi jälki kuin paksusta harsosta.

Perinteinen pashamuotti valmistetaan puusta. Muotissa on neljä irrallista seinää, jotka kiinnitetään toisiinsa puutapeilla. Yhden seinän sisäpuolelle on kaiverrettu kyrilliset kirjaimet XP, jotka ovat alkukirjaimet sanoista Hristos Voskrese, Kristus on ylös noussut. Vastakkaiselle puolelle on usein kaiverrettu ortodoksinen risti. Puisia pashamuotteja voi ostaa esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n omistamasta Annansilmä-Aitasta.

Paras pasha syntyy itse tehdystä rahkasta eli uunipiimästä. Teollista rahkaa käytettäessä kannattaa valita ei-pehmeä rahka, ja valuttaa sitä harsolla peitetyssä siivilässä vähintään kuusi tuntia tai yön yli, jotta ylimääräinen neste valuu pois. Pashan päälle voi laittaa painon, joka tekee pashasta kuivemman. Älä kuitenkaan laita liian raskasta painoa, ettei siitä tule liian kuiva.

Sitruunalla maustettu pähkinäinen pasha

400 gr rahkaa
80 gr voita
135 gr sokeria
2 kananmunaa
160 gr kuohukermaa
3 rkl sitruunamehua
1 sitruunan kuori raastettuna
50 gr pekaanipähkinöitä
0.5 tl suolaa
puolikas vaniljatanko

Laita rahka valumaan harsolla vuorattuun siivilään vähintään kuudeksi tunniksi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Lisää sen jälkeen munat yksitellen ja vaahdota massa pehmeäksi. Lisää valutettu rahka ja kerma, ja sekoita varovasti. Halkaise vaniljatanko ja raavi siemenet teräväkärkisellä veitsellä. Lisää vaniljansiemenet rahkamassaan. Kuumenna massaa paksupohjaisessa kattilassa koko ajan sekoittain 85 asteeseen. Älä anna seoksen kiehua, muuten massa juoksettuu ja muuttuu rakeiseksi.

Jäähdytä sen jälkeen massa esimerkiksi kylmään veteen upotetussa taikinakulhossa. Sekoita massaa välillä ja kunnes se on täysin jäähtynyt lisää pieniksi pilkotut pähkinät, raastettu sitruunan kuori, suola ja sitruunamehu. Kaada massa kostetulla harsolla tai kuituliinalla vuorattuun muottiin ja anna jähmettyä jääkaapissa 12-24 tuntia. Kun pasha on valmis, käännä se ylösalaisin tarjoiluvadille ja irrota muotista. Koristele haluamallasi tavalla.

Pääsiäisperinteeseen kuuluvat myös värjätyt kananmunat. Luonnollisen värin kananmuniin saa keittämällä ne vihannes- ja marjaliemissä. Kaunis sininen väri syntyy keittämällä kananmunat punakaalisilpussa. Kurkumanjuuri värjää munat kirkkaan keltaisiksi. Keltasipulin kuoret värjäävät munat kellanruskeiksi, ja punasipuli punaruskeiksi. Marjoista muniin saa erilaisia punaisen sävyjä. Loraus valkoviinietikkaa värjäysliemessä sitoo värin hyvin.

Pashan historiasta lähteenä käytetty:

Irja Seppänen-Pora: Apposkaalista mantsikamöllöön. Karjalan kannaksen kansanruoka. Otava, 1979.

Rauni Väinämö: Paastosta juhlaan ja arkeen. Ortodoksinen keittokirja. Gummerus, 2007.

 

Tallenna

Tallenna

Elina jatkaa kyläleipureiden perinnettä Mathildedalissa

Kun mutkitteleva, kapea tie ohi Teijon ja Kirjakkalan ruukkikylien päätyy Mathildedaliin, voi hetken luulla tupsahtaneensa keskelle idyllistä Ranskan maaseutua. Jykevät tammet reunustavat pikkiriikkisen kylän raittia. Rustiikkiset vanhat ruukkirakennukset, punamullatut punaiset hirsituvat ja niityllä laiduntavat alpakat luovat Salossa, Teijon Kansallispuiston kupeessa Varsinais-Suomessa sijaitsevalle kylälle uniikin tunnelman.

Kyläalpakat laiduntavat ulkona ympäri vuoden. Kylässä toimii Suomen ainoa alpakan villaan erikoistunut pienkehräämö, ja alpakan villaisia tuotteita myyvä puoti.

Matildan salmen merenlahden poukaman ja Matildan järven väliin jäävässä kylässä näkyy vuosisatoja vanha ruukkiperinne. Perinteitä aktiivisessa ruukkikylässä pitää yllä myös kyläleipuri Elina Rantamäki. Ennen vanhaan kylän naiset kokoontuivat leipomaan kylän yhteiseen leivintupaan. Tänä päivänä ihmiset kerääntyvät ostamaan leipänsä Elinan Kyläpuodista.

Elina Rantamäki jätti kiireisen mainostoimistoelämän taakseen ja ryhtyi leipomaan leipää pikkiriikkisessä Mathildedalin kylässä. Rapeakuorisen mallasleivän raaka-aineet tulevat leipomon seinän takaa Mathildedalin Kyläpanimosta.

Aurinkoisena lauantaina ovi puotiin käy tasaiseen tahtiin.

”Voi mikä tuoksu täällä on!”

Tuoreen leivän ja pullan tuoksu muutaman neliön kokoisessa leipomopuodissa on huumaava. Uuni käy kuumana koko ajan, ja leipiä valmistuu sitä mukaan kun hyllyt tyhjenevät.

Jokainen leipä on rakkaudella käsintehty yksilö

Elina leipoo kaikki tuotteensa käsin suoraan asiakkaiden edessä. Ainoa koneellinen apuväline uunin lisäksi on taikinan sekoittamiseen tarkoitettu taikinakone. Elina nostelee suoraan uunista hyllyille ja koreihin milloin rapeakuorista maalaisleipää joko sellaisenaan tai cashew-pähkinöillä ja karpaloilla maustettuna, milloin sitruunasta ja timjamista lisämakua saanutta ciapattaa.

Vaaleat leipäkaunottaret saavat viereensä pulleanpyöreitä vierre- ja mallasleipiä sekä ryhdikkäitä vuoissa paistettuja ruisleipiä. Tänään leivontavuorossa on myös hunajalla ja siirapilla maustettua juuripullaa.

Juureen leivottuun maalaisleipään ja ciapattaan ei tule yrttien lisäksi mitään muuta kuin jauhoja, suolaa ja vettä. 

Maistaessani ensimmäistä kertaa Elinan leipomaa leipää kylällä järjestetyllä sieniretkellä, en voinut ymmärtää, miten pelkkä leipä ja loraus paikallisen mehiläistarhurin hunajaa voi maistua niin järisyttävän hyvälle. Rapea, kullanruskeaksi ja happamanmakeaksi paahtunut, ja äärimmäisen maukas kuori kätkee sisäänsä makunystyröitä hellivää, hiukan sitkeää sisusta.

Yksinkertaisuudessa onkin Elinan leipien ja pullien salaisuus.

Leivän pitää riittää itsessään. Silloin kun leivässä on riittävästi makua, ei siihen tarvitse juustoja ja kinkkuja päälle. Esimerkiksi aito voi tai loraus hyvää oliiviöljyä riittävät, Elina kertoo.

Sata vuotta vanha juuri

Maku rapeakuoriseen leipään saadaan leipomalla se juureen ilman hiivaa. Ruisleivän juuren Elina on saanut kyläläiseltä ja sen arvellaan olevan lähes sata vuotta vanhaa. Vehnäjuuren hän on tehnyt itse viisi vuotta sitten. Juurella leipominen on erittäin haastavaa, eikä missään nimessä hätähousun hommaa. Leipätaikinan valmistuminen kestää vähintään vuorokauden ja juurta on ”ruokittava” päivittäin. Elina kertoo juurella leipomisen olevan seikkailua, jonka lopputuloksesta ei ikinä voi olla varma.

Juurella leipomisella on Mathildedalin kylässä pitkät perinteet.

Tulen joka aamu aikaisin puodille toiveikkaana ja mietin miten taikina tänään käyttäytyy. Se on jokapäiväinen ihme mitä uunissa kulloinkin tapahtuu.

Ruis kasvaa kylän pelloilla

Yhtä tärkeitä kuin maku ja rakkaudella jokaisen leivän leipominen, ovat Elinalle raaka-aineet. Ja niiden on tultava läheltä.

Se mikä on tuoretta ja lähellä tuotettua, on yksinkertaisesti paremman makuista. Niin se vain on.

Ruisleivät Elina leipoo läheisen Kirakan kylän kivimyllyllä jauhetuista, paikallisilla pelloilla kasvaneista ruisjauhoista. Vesivoimalla toimivalla myllyllä on jauhettu jauhoja paikallisten tarpeisiin jo satoja vuosia.

Parhaimmillaan voin leipoa ruisleivät edellisenä iltana jauhetuista jauhoista. Ja sen kyllä huomaa mausta. Silloin ruisleipä on herkullisimmillaan, Elina kertoo.

Sen ovat huomanneet myös Artesaaniruoan SM-kilpailun tuomarit. Elinan ruisvuokaleipä palkittiin SM-hopealla syksyllä 2017 ja KURMEE-näkkileipä vuonna 2016.

Luomuvehnäjauhot kyläleipuri hankkii paikallisilta viljelijöiltä. Kesällä pullassa voi maistaa lähimetsistä poimitut mustikat ja puolukat. Syksyisin pizzanrakastajat saavat herkutella suppilovahvero- tai esimerkiksi mustatorvisienipizzalla. Elina suosii sesongin raaka-aineita, eikä käytä pakastettuja sieniä ja marjoja vaikka asiakkaat kaipaavat sienipizzaa ja mustikkapullaa talvisinkin.

Vierre- ja mallasleivän raaka-aineet tulevat leipomon seinän takana sijaitsevasta panimosta, missä Elinan mies panee jo suuren suosion saanutta Mathildedalin Kyläpanimon olutta.

Ja niin se pizza. Ah!

Kun juureen leivottuun, paksuun rapeaan pohjaan yhdistetään somerolaisen pienjuustolan Kolatun juuston cheddaria ja chevreä sekä esimerkiksi ripaus jotain tuoretta kasvista, aletaan olla lähellä sellaista makunautintoa, jonka harvoin kohtaa.

Kyläleipurin pizzaa saa ainoastaan lauantaisin ja silloinkin sitä on tarjolla vain rajattu määrä. Kannattaa olla ajoissa tai varata oma pala etukäteen!

Mathildedaliin tullaan hakemaan mielenrauhaa

Kolme vuotta Kyläleipurina toimineelle Elinalle leipä ei ole pelkkää vatsantäytettä. Se on osa nautintoa ja esteettistä elämystä, jonka hän haluaa tarjota Mathildedalin asukkaille ja siellä vieraileville ihmisille.

Tämä kylä ja sen kauneus luovat raamit leipomiselleni. Ihmiset haluavat myös esteettisiä elämyksiä. Haluan, että nämä näkyvät hitaasti ja rakkaudella leivotuissa leivissäni, kertoo aikaisemmin mainostoimistossa työskennellyt ja pääkaupunkiseudulta hitaamman elämän perässä itse Mathildedaliin muuttanut Elina.

Mathildedalin rautaruukki perustettiin 1850-luvulla ja sen rakennukset kuuluvat nykyisin Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Ruukin entisessä valssaamossa myydään monissa kylän tapahtumissa pientuottajien herkkuja.

Kylä, pizza ja jälkiruoaksi nautittu speltti-kaura-suklaakeksi tekevätkin tehtävänsä. Takaisin pääkaupunkiseudun humuun matkaa kylän kauneudesta, alpakoiden söpöydestä ja merituulesta hurmioitunut kirjoittaja maha piukeana. Auton takapenkillä mukana matkustavat leivät ja pullat takaavat, että euforinen mielenrauha jatkuu ainakin muutaman päivän.

Yhteystiedot:

Mathildedalin Kyläleipuri
Matildan puistotie 4
25660 Mathildedal

puh. 050 302 6680
elina@kylaleipuri.fi

www.kylaleipuri.fi

www.facebook.com/kylaleipuri

Instagram:@kylaleipuri

Kyläpuoti on avoinna talvisin lauantaina ja sunnuntaina, kesällä joka päivä. Puodista voi ostaa myös viereisen Kyläpanimon oluita sekä varsinkin kesällä paikallisten pientuottajien tuotteita.

Mathildedalin kyläpuodista saa samana päivänä leivottua artesaanileipää ja pullaa sekä omalla kylällä pantua käsityöläisolutta.

Mathildedaliin on Turusta noin 85 kilometriä, Helsingistä noin 140 kilometriä ja Salosta reilu 25 kilometriä. Kylään pääsee myös veneellä, ja siellä on viihtyisä vierasvenesatama. Koordinaatit N60°13’12,7”/ E22°54’03,3”

Hurmaavassa kylässä järjestetään säännöllisesti mielenkiintoisia tapahtumia ja sieltä löytyy useita viehättäviä yöpymispaikkoja ja ruokapaikkoja. Facebook: www.facebook.com/visitmathildedal/
Teijon kansallispuistossa voi patikoida, retkeillä tai vaikka kalastaa. http://www.luontoon.fi/teijo

Mathildedalin palvelut ovat avoinna talvella viikonloppuisin ja koulujen lomien aikaan, ja kesällä joka päivä.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Voihan tohrapottu!

Nyt tuli Niiralan Martoilta sellainen resepti, että on pakko laittaa jakoon. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, tälläkin tohrapotun lisäksi potaattipaesti, tohraperu, rasvapottu tai pottumokkeri. Joko herahti vesi kielelle?

Tätä herkkua tarjoilee ravintola Hetki, josta Ruokaretken Heli teki keväällä jutun. Käyhän tutustumassa tämän rempseän savolaisen ruokapaikan tarjontaan. Tapasin yrittäjä Titta Tarvaisen talvella messuilla ja Titan kuvaus tohrapotusta oli niin hersyvä, että pitihän se resepti saada Ruokaretkeläisille jaettavaksi.

Jos tiedät hauskoja ja herkullisia vanhanajan ruokareseptejä, laita meille kuvien kera. Tässä tohrapottu. Leppoisaa viikonloppua!

Vanhanajan ruokareseptejä / Niiralan Martat ry

Tohrapottu

(potaattipaesti, tohraperu, rasvapotut tai pottumokkeri)

1 kg perunoita
1 – 2 sipulia
250 g siankylkeä tai pekonia siivuina
suolaa
(0,25 tl valkopippuria)

Kuori perunat, pilko ne pieniksi lohkoiksi ja keitä vähässä vedessä kypsäksi.
Viipaloi siankylki ja paista paistinpannulla rapeaksi.
Lisää paloiteltu sipuli lihan kanssa kypsymään.
Kaada osa perunoiden keitinvedestä erilliseen kuppiin.
Lisää kypsä liha-sipuliseos perunoiden joukkoon.
Ravista kattilaa, jolloin osa perunoista rikkoutuu (tohraantuu), voit auttaa myös kauhalla.
Lisää suola ja halutessa pippuria.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa myös perunoiden keitinlientä vielä kostukkeeksi.

Nauti vaikkapa puolukkahillon kanssa.

Riistaherkkuja ammattilaisten opeilla

Lieden ääreen on kokoontunut kolme tötteröhattuista mestaria ja heidän kisällinsä. Käynnissä on Ruokaelämyksiä-hankkeen riistaruokakurssi Äänekosken Pokella ja mukana on yrittäjiä ja henkilökuntaa neljästä ruokapalveluyrityksestä Rautalammilta ja Konnevedeltä. Kaikilla on omat tehtävät keittiössä, padat ja kattilat höyryävät ja ilmassa leijuvat huumaavat tuoksut. Välillä porukka kokoontuu yhteisen pöydän ääreen ja keittiömestarit näyttävät, miten riistaa käsitellään oikeaoppisesti. Päivän tavoitteena on valmistaa seisovan pöydän menu sekä neljä erilaista lautasannosta hyödyntäen mahdollisimman paljon kotimaista riistaa. Odotamme jo innolla sitä H-hetkeä, kun saamme kattaa valmiit ruoat pöytään ja pääsemme maistamaan niitä.

Keittiömestari Pertti Asikainen näyttää, miten sorsa leikataan oikeaoppisesti.

Keittiömestari Pertti Asikainen on eläkkeellä oleva keittiömestari, jolla on vuosien kokemus riistan käsittelystä. Joka syksy Pertti paloittelee kymmeniä hirviä paikallisen metsästysseuran talkoojoukoissa ja muukin riista on vuosien varrella tullut tutuksi sekä töiden että harrastusten kautta. Kurssipäivänä Pertti opastaa meitä sorsan leikkaamisen saloihin. Hotelli Albassa keittiömestarina toimiva Lotta Hirvanen neuvoo meitä villisian fileen ja hirven sisäfileen leikkaamisessa ja pihvien muotoilussa. Kolmas keittiömestari on Poken lehtorina toimiva Anne Rantanen, joka kertoo meille päivän mittaan myös omasta työssään Ravintola Oppikokissa, jossa ammattiin opiskelevat kokit pääsevät ensimmäistä kertaa tekemään a la carte -annoksia.

Minun vastuullani kurssilla on jänispadan valmistus.

Padoissa porisee jänistä ja hirveä, pannulla paistuu vasan maksaa, villisian selyksiä sekä hirven sisäfileetä. Seisovaan pöytään valmistamme riistan lisukkeiksi tähtianiksella maustettuja punajuuria, savuporkkanaa, ohrapilahvia ja uunijuureksia. Savuporkkana on yllättävä ruokalaji, sillä se muistuttaa maultaan ja koostumukseltaan kylmäsavustettua lohta. Savuporkkanan resepti onkin syntynyt alun perin Lotan työpaikalla, kun mietittiin vegaanista vaihtoehtoa alkupalapöytään.

Pitäähän pitopöydässä olla myös kalaa, joten työlistalla on myös sinappi- ja valkosipulisilakkaa sekä lohiterriiniä. Pertti on jo kotona valmistanut meille herkullista kylmäsavulohta. Myös yksi riistaruoista on vaatinut ennakkovalmisteluja, sillä pitopöydässä tarjoillaan myös hirven jääpaistia. Jääpaisti valmistetaan käärimällä jäinen paisti folioon ja laittamalla käärö yöksi mietoon uunin lämpöön. Illalla kannattaa myös keittää valmiiksi mausteliemi, johon paisti sitten aamulla upotetaan. Kuuman paistin annetaan jäähtyä ja maustua liemessä vähintään viisi tuntia. Lopputulos on mureaa ja mehukasta syötävää, joka sopii vaikka eväsleivän väliin.

Päivän tuotoksista maisteltavaksi ennättävät ensin lautasannokset, jotka herättävät ruokahalun upealla ulkonäöllään. Maistelemme neljää erilaista annosta ikään kuin alkupaloina ja siirrymme sen jälkeen seisovan pöydän tarjottavien äärelle.

Upeita makuja, ihania uusia ideoita ja mukavaa yhdessäoloa! Ja mikä siinä on työskennellessä, kun aina on joku ammattilainen lähellä, jolta voi kysyä neuvoa.

Hirven châteaubriand, rosmariiniperunaa, pekonipapuja ja punaviinikastiketta

Poron vasan maksaa, perunasosetta, uunijuureksia, ruskistettua sipulia ja karpalohilloa

Riistainen pitopöytä

Vas. jääpaisti hirven lihasta, omenaista sellerisalaattia ja savuporkkanaa. Takana marinoitua punasipulia ja tähtianiksella maustettua punajuurta.

 

Jääpaisti

2 – 2,5 kg hirven paistia

Keittoliemi:

3 l vettä

0,7 dl karkeaa suolaa

2 rkl sokeria

2 rkl katajanmarjoja

2-3 rkl musta-, viher- ja rosepipureita

3 laakerinlehteä

yrttejä oman maun mukaan tuoreina tai kuivattuina

Ota hirven paisti pakastimesta ja kääri alumiinifolioon jäisenä. Pane paisti 85-95-asteiseen uuniin yön yli (7-10 tuntia). Valmista keittoliemi lisäämällä veteen kaikki muut ainesosat. Keitä lientä 10-15 minuuttia ja jäähdytä. Nosta paisti aamulla uunista, poista folio ja pane lämmin paisti kylmään keittoliemeen niin, että se peittyy kokonaan. Anna paistin olla liemessä vähintään 5 tuntia, jotta se maustuu sisältä.

Ohje: Pertti Asikainen

Savuporkkana (vas.) on savukalan korvike vegaaneille.

Savuporkkana

Keitä haluamasi muotoon paloitellut porkkanat 5-10 % suolavedessä, valuta ja mausta savuaromilla.

Ohje: Lotta Hirvanen

 

Tähtianiksella maustettua punajuurta

1 kg punajuuria

Sokeriliemi:

500 g sokeria

5 dl vettä

5 tähtianista

Keitä sokeriliemi ja jäähdytä se huoneenlämpöiseksi. Kuori, paloittele ja keitä punajuuret kypsiksi. Lisää ne liemeen maustumaan.

Ohje: Lotta Hirvanen

Tallenna