Entries by Lauri Maijala

Vegaanivohvelit vohvelipäivälle

En tainnut olla lapsena lettuihmisiä. Muistan toki, että lapsena pidin niistä. Varsinkin jos ne sai ”lumivalkoisina” sokerista. Koska niitä kuitenkin oli tarjolla useasti, mieleeni jäi erityisherkkuna mummuni tekemät piimäletut – sekä kummitädin vohvelit. Toisinaan tuntuu, etten pysty muistamaan, mitä eilen tapahtui. Mutta samalla saan kuitenkin eteeni helposti mielikuvia kummitädin kaupungin kodista. Ja erityisesti keittiöstä (siinä […]

Ahlmanin tilapuotiin Tampereella kannattaa poiketa ajan kanssa

Ahlmanin tilapuoti Tampereella oli täysin uusi tuttavuus minulle. Myös paikalla aiemmin vierailleiden kannattaa tilapuodissa jälleen piipahtaa, sillä sen toimintaa on uusittu aivan hiljattain. Koivistonkylän ja Korkinmäen rajalla sijaitsee Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto, jonka alaisuudessa tilapuotikin toimii. Saavuin paikalle melko varhain aamusta, kuten myös kymmenet opiskelijat, joiden kahvihammasta aamutuimaan kolotti. Kierrellessäni elokuun lopulla yöllisten sateiden jäljiltä vielä […]

Ekologista ruokaa Tampereen sydämessä

Rautatienkadulta, vastapäätä Tampereen rautatieasemaa, löytyy vuonna 2011 vuoden ravintolaksi valittu Ravintola C.  Valoisa ja maltillisesti sisustettu ravintola keskittyy tarjoamaan ruokailun eheänä kokonaisuutena. Huolella valitut ruoka-aineet ja viinit sekä itse kasvatetut yrtit muodostavat miellyttävän kokemuksen, joka vuodesta toiseen houkuttelee paikalle niin nuoria kuin vanhoja ruuan ystäviä. Poikkean Ravintola C:lle keskustelemaan Christina Suomisen kanssa ravintolan toiminnasta. Saan kuulla […]

Tulisia burgereita Kaivannon Keitaalla

Längelmäveden rannalla, Vehoniemen harjun pohjoispuolella, Kaivannon keidas paistattelee vielä viimeisten kesäpäivien auringossa. Kangasalta päin tultaessa emme pääse kääntymään Lahdentieltä suoraan ravintolalle, vaan ajamme hetken eteenpäin ja käännymme seuraavassa risteyksessä ympäri – koska se kannattaa. Varmaankin pitkälti yli toistakymmentä vuotta sitten muistan isäni kanssa poikenneeni kahvilassa munkille. Sen jälkeen olen ajanut kahvilasta ohi useat kerrat, ja aina on […]

Ilolan Wanha Asema

Körötellessäni pikkutietä Kangasalta kohti etelää ja Ilolan Wanhaa Asemaa, aurinko puski sateisen aamun jälkeen väkisin esiin kuivaamaan ja lämmittämään ilmaa, jossa oli jo varhaisen syksyn tuoksua. Naakat kaartelivat upeasti vanhan keltaisen asemarakennuksen yläpuolella, ja astuaessani autosta paikallinen kukko tervehti kovalla kiekaisulla. Ihmettelin ja ihastelin ensin hieman pihapiirin tunnelmaa, mutta nälkä vatsassa kurnien suuntasin lounaalle. Wanhan aseman […]