Superfood jalostuu laseihin ja lautaselle – eläköön suomalainen marja!

Yhteistyössä Visit Kouvola

Kotimaiset marjat ja hedelmät ovat tunnetusti varsinaista superfoodia. Metsissä, pihoilla, viljelmillä ja soilla kasvaa mittaamaton aarreaitta. Huonokin satovuosi kypsyttää lähes 100 kiloa luonnonmarjaa jokaista suomalaista kohti, eli yli 500 miljoonaa kiloa. Viljelmillä marjoja tuotetaan vuosittain noin 15 miljoonaa kiloa. Huimia lukuja, ja silti arvioidaan, että esimerkiksi mustikan sadosta saadaan talteen vain 3–10 prosenttia.

Yhden siivun tästä valtaisasta marja- ja hedelmämäärästä hyödyntävät ja jalostavat tilaviiniyrittäjät. Suomessa on 25 tilaviinituottajaa. Lähdimme tutustumaan heistä kahteen. Yhteistä on, että molemmat juhlivat tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan tilaviiniyrittäjinä, ja molempien yrittäjyys on lähtenyt liikkeelle rakkaasta harrastuksesta. Suuntana siis Kymenlaakso ja siellä Elimäki ja Verla.

Mustila Viini – rakkaudesta kartanoperinteeseen

📌 Mustilan Puistotie 21, Elimäki
ℹ Kotisivut

Mustilan viini tulee kohdalle, kun ajelee 6-tietä Helsingistä itään, noin 25 kilometriä ennen Kouvolaa. Päätieltä ei juurikaan tarvitse poiketa: seuraa vain opasteita Mustila Viini ja Mustila Arboretum. Pieni poikkeama kuutostien jylinästä, ja itsensä löytää viinipuodin ja ihastuttavan puutarhamyymälän edestä. Vain pienen matkan päästä lähtee reitti varsinaiseen satumetsään, Suomen suurimpaan puulajipuistoon, Arboretum Mustilaan. Se onkin toinen tarina, ja siihen voit tutustua tästä.

Viinitupa on tilan entinen maitohuone.

Puodissa meidät ottaa vastaan Mustila Viinin emäntä ja omistaja Maria Tigerstedt. Tänä vuonna vietetään viinitilan ja -puodin 20-vuotisjuhlaa. Marjan päätös ryhtyä tilaviiniyrittäjäksi alkoi harrastuksesta ja rakkaudesta kartanoperinteeseen. Enää toimintaa ei voi kutsua harrastukseksi, mutta kartanoperinteellä on edelleen vahvat vaikutteet Mustilan viinien ja hillojen tuotannossa. Tilalla valmistettavien hillojen ja liköörien reseptit ovat isoäitien perua, ja viineissä heräävät eloon kartanon luonto, elämä ja historia. Tilan ensimmäinen viini, Mustan Everstin kosto, on kunnianosoitus Mustilan kartanon ikiomalle kummitukselle. Tarinoita riittää.

Kaikki viinit valmistetaan kotimaisista raaka-aineista, joista puolet tulee sopimusviljelijöiltä ja puolet kotipuutarhoista ja -poimijoilta. Raaka-aineet saadaan läheltä, 95 prosenttia raaka-aineista tulee 30 kilometrin alueelta. Vain karpaloita ja lakkaa ostetaan Pohjois-Suomesta. Kaikilla viineillä on Joutsenlippu. Monet ovat myös palkittuja lajissaan, kuten Vuoden 2018 Tilaviiniksi valittu Syysunelma, jonka vivahteikas maku syntyy viherherukasta.

Karvajalka seurusteluun ja savulohelle, Syysunelmaa kannattaa suosia keskitalvellakin ja Mustan Everstin kosto on oikea valinta villasukkien ja takkatulen seuraan.

Kiinnostus suomalaisia marjaviinejä kohtaan on kasvussa. Erityisesti nuoret aikuiset ovat löytäneet vivahteikkaat marjaviinit, eli kuten Maria nauraen kertoi, suomalaiset marjaviinit ovat saavuttaneet hovikelpoisuuden. Kotimaisiin raaka-aineisiin ja lähiruokaan panostavissa helsinkiläisissä ravintoloissa marjaviinit ovat suosiossa, ja niitä on listalla useissa ravintoloissa.

Videolla Maria Tigerstedt kerää herkkukassin.

Puodin puolella pääsimme tutustumaan laajaan valikoimaan viinejä, hilloja ja holittomia.

Maria muistutti, että marjaviinejä ei pidä verrata rypäleviineihin: se on kuin vertaisi kalaa ja liharuokaa keskenään. Viinit valmistetaan eri raaka-aineista, ja marjaviinissä täytyy maistua marja. Siitä on turha etsiä tanniineja tai rypäleen vivahteita.

20 vuotta on pitkä aika yrittäjänä, ja sinä aikana myös suomalaisten viinimaku on muuttunut. Erityisesti makutottumusten muutokset näkyvät Marian mukaan sokerimäärissä. Sitä onkin vähennetty lähes kaikissa viineissä, ja monia valmistetaan ilman lisättyä sokeria. Suosittua Kartanon juhlaviiniä valmistetaan puolikuivana ja puolimakeana. Raaka-aineena ovat kotipuutarhoista riivityt valkoherukat.

Kesällä viinipuodilla käykin säännöllisesti kotipuutarhureita tuomassa raaka-aineita. Pieniäkin määriä voi tuoda, vaikka muutaman kilon. Marjoista maksetaan kilohinta. Seuraavan vuoden tuotevalikoima määräytyy pitkälti edellisen vuoden marjasadon mukaan. Tänä vuonna herukoista ja karviaisista saadaan hyvä sato. Luonnonmarjat, kuten mustikka, ovat kärsineet eniten kesän kuivuudesta.

Ennen marjojen poimimista kotipoimijan täytyy varmistaa marjojen tarve viinitilalta. Toisinaan joistakin marjoista voi olla ylituotantoa. Marjojen täytyy olla saman päivän aikana poimittuja. Kun marjat on viinitilalla punnittu, ne pakastetaan ja mehustetaan sitä mukaan kun tarvitaan. Pakastetuista marjoista mehu irtoaa parhaiten.

Vadelmia, mustikoita, mustaherukkaa, pihlajanmarjoja, lakkaa, kirsikkaa, minttua, ruusukvitteniä…

Myymälän hyllyillä on paitsi viinejä, siidereitä ja limonaadeja, myös hilloja jokaiseen makuun. Saimme erinomaisia käyttövinkkejä, jotka otetaan testiin välittömästi. Konjakkipihlajanmarjaa jäätelön ja juustojen kaveriksi, kirpeän raikas ruusukvitteni aateloi paahtoleivän ja on erinomainen kumppani pehmeille juustoille, kirsikkahyytelö sopii mainiosti juustokakun rinnalle ja minttuhyytelö on suklaakakkuleipurin salainen ase. Ripaus konjakkia kakun kostukkeeksi, ja lopputulos on suussasulava.

Kesän 2018 uutuus on kirsikkalimonadi. Maku ja väri tulevat vain kirsikoista, 30 prosenttia limonadista on kirsikkamehua.

Sanoimme kiitos ja kippis, matka jatkui kohti Verlaa.

Viiniverla – kotimaisten luomuviinien kotipesä

📌 Verlantie 295, Verla (Verlan tehdasmuseon alueella)
ℹ Kotisivut

Elimäeltä on vajaan tunnin matka Verlan kylään, Kouvolasta tarkalleen 32 kilometriä. Verlan ruukkikylä perustettiin aikoinaan samoihin aikoihin kun Kymenlaakson suuria koskia ryhdyttiin valjastamaan puunjalostusteollisuuden käyttöön. 1800-luvun lopulla Verlassa käynnistyi puuhiomo ja pahvitehdas. Tuotanto jatkui vilkkaana lähes sata vuotta. Vuonna 1972 Verlasta tuli Suomen ensimmäinen tehdasmuseo, joka kertoo koko Suomen puunjalostusteollisuuden historiasta.

Verlan ruukkikylä on vierailun arvoinen.

Idyllinen ruukkikylä hyväksyttiin UNESCOn Maailmanperintökohteeksi vuonna 1996. Verla on pieni tiivis kylä, jonne mahtuu valtava määrä historiaa, upeaa luontoa, Repoveden kansallispuisto aivan kivenheiton päässä, kaunis puisto ja puutarha, esihistoriallisia kalliomaalauksia ja nykypäivän käsityöläisiä, puoteja ja pajoja. Meidän retkemme kohteena oli yksi nimenomainen käsityöläinen ja puodin pitäjä.

Vanhassa myllymakasiinissa touhuaa 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä tilaviiniyrittäjä Juha Kuronen. Tunnelmallisessa viinipuodissa pääsimme maistelemaan, mutta ennen kaikkea kuuntelemaan Juhan tarinointia tilaviiniyrittäjän ensiaskelista, viinituotannon haasteista Suomessa ja tulevaisuuden näkymistä.

Ensimmäinen kosketus viininvalmistukseen Juhalla oli jo 1980-luvulla äitinsä ylisuuren punaviinimarjasadon kanssa. Kiireinen It-ammattilainen tuli äidin apuun, hankki välineet ja toivorikkaana aloitti ensimmäisen viinieränsä valmistuksen. Lopputuotos meni kompostiin.

Ensimmäinen punaherukkakokeilu ei lannistanut tekijää, päinvastoin. Seuraavan erän hän valmisti halvoista italialaisista viinirypäleistä, joita korttelin K-kauppa myi hintaan 0,70 € / kilo. Nyt viini kävi, ja makukin oli jo ihan toista. Työkaverit kehuivat, ja insinööri jatkoi viiniharrastustaan.

Kesällä 1993 lomamatka suuntautui Ranskaan, jossa Juha kierteli calvadoksen ja hyvän viinin perässä. Sattuman vai kohtalon kautta, Juha jäi paikalliselle viinitilalle oppimaan kahdeksi viikoksi kuohuviinin valmistusta. Ranskan tunnetuin kuohuviini on tietysti Champagnen alueen kuohuviiniä, samppanjaa. Muun Ranskan kuohuviinejä kutsutaan nimityksellä crémant. Valmistustapa on sama, alue eri, ja crémantissa käytetään vaihdellen paikallisia rypälelajikkeita.

Viiniverla keskittyy yhä enemmän alkoholittomiin juomiin.

Ranskan loman jälkeen kipinä viinintekoon leimahti tosissaan, ja vuonna 1998 Juha muutti vaimonsa Pian kanssa Salonsaaren tilalle Jaalaan ja ryhtyi täysipäiväiseksi tilaviiniyrittäjäksi. Tilan juuret ulottuvat 14. vuosisadalle, pelloilla on viljellyt jo useampi sukupolvi. Nyt tilalla kasvaa 1200 viinimarjapensasta, karviaisia, maatiaisomenapuita, päärynöitä, luumuja, kirsikoita ja kriikunoita. Näistä tehdään viinejä, marjalikööreitä, väkeviä alkoholijuomia, siideriä, tisleitä ja alkoholittomia juomia, joita myydään talvisaikaan tilalla ja kesällä Verlan viinipuodissa. Tilan ensimmäinen viini kunnioittaa tilan historiaa. Hevosen mukaan nimetty Helinä, keltaisista karviaisista valmistettu valkoinen kuohuviini, on palkittu useana vuonna kansallisissa tilaviinikilpailuissa.

Hämyisen puodin etuosassa on myymälä ja takaosassa tila maistella Viiniverlan tuotteita.

Viiniverlan erityisyys ovat Juhan Ranskasta kesälomallansa hakemat opit. Tilan viinit valmistetaan perinteisellä ranskalaisella samppanjamenetelmällä. Perinteinen pullokäyminen antaa kuohuviinille kestävän kuohun ja samalla parantaa viinin säilymistä jopa vuosia. Siiderit puolestaan käyvät spontaanisti omilla hiivoillaan ja ovat maultaan ranskalaistyylisiä maalaissiidereitä. Raaka-aineet saadaan Kurosen omasta luomupuutarhasta tai lähialueen sopimusviljelijöiltä. Vuodesta 2000 alkaen tuotanto on ollut luomua.

Kippis – valkoisista viinimarjoista tehty alkoholiton kuohu on kaunis lasissa ja raikas suussa.

Viiniverlan tuotanto suuntautuu yhä vahvemmin alkoholittomiin juomiin. Niitä Juha kehittää ja valmistaa yhtä suurella intohimolla ja tarkkuudella kuin 20 vuotta sitten ensimmäisen erän Helinää. Luomumehut, limonadit ja glögit ovat saaneet rinnalleen runsaan valikoiman alkoholittomia viinejä ja kuohuvia. Ennen kotimatkaa kippistelimme mekin piccolo-pullon Verlan vaaleaa kuohua. Raikasta ja helmeilevää!

Jos reitti suuntautuu Kymenlaaksossa vielä Kotkan seudulle, kannattaa piipahtaa myös Jaakkolan tilalle, josta marjojen lisäksi voi ostaa hillot, mehut, glögit ja oman tuotannon hunajaa. Kymenlaakso on täynnä toinen toistaan makeampia paikkoja!

Jaakkolan tila

Hurukselantie 2056
46930 Kotka
Ajankohtaiset tapahtumat ja aukioloajat tilan Facebook-sivuilta.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joista ei kannata ajaa ohi

Kotkan saariin seilataan tuurilla

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola, juttu kuuluu Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan.

Harva miettii Kotkan kaupungin keskustassa, että tässä ollaan nyt saarella. Kaupungin historia alkaa jo varhain keskiajalta, mutta 1790-luvulla Venäjän valtio lunasti Kotkansaaren alueen Ruotsinsalmen merilinnoituksia varten. Kun historiaa tarkemmin tutkii, päästään kiinnostaviin hetkiin ja Krimin sodan (Oolannin sodan) taisteluihin vuonna 1855.

Kuulin, että vaikka Kotkan kaupunki itsessään on saari, kotkalaisilla on vahva perinne mennä saareen. Kotkalaiset ovat merimiehiä ja -naisia, ja saaret ja saaristolaisuus asunee kai kotkalaisissa vahvasti. Siksi mekin lähdimme  saareen ja tutustumaan saaristolaismakuihin. Valinta ei ollut mikä tahansa saari, vaan vanha merilinnoitus Fort Elisabeth, tutummin kuitenkin Varissaari.

Kotkassa saariin mennään tuurilla (tur-vuoro)ellei omista omaa venettä.

Ravintola Vaakku & Varissaari

Varissaari on suosittu retki- ja ulkoilukohde. Yhteysalus Klippan liikennöi kesä-elokuussa saareen Sapokasta, Kotkan kantasatamasta, tunnin välein, ruuhka-aikoina non-stoppina. Viimeisin vuoro lähtee saaresta klo 21.40, mutta tapahtumailtoina Klippan ajaa yöhön asti. Kippari Petri vakuutti, että kaikki vieraat ajetaan saaresta pois.

Saarella ei nimittäin saa yöpyä. Saareen pääsee myös omalla veneellä, rantautumista varten saarella on kolme laituria. Jääaikaan saarelle pääsee Mansikkalahden uimarannalta lähtevää jäätietä pitkin. Reitti aurataan niin leveäksi, että sitä on helppo kulkea vaikka lastenrattailla tai pyörätuolilla. Mutta nyt on kesä ja meri auki!

Historian merkkejä vuodesta 1788

Varissaaressa on merkkejä jo Kustaan sodan ajoilta eli vuodesta 1788. Tämä vuosiluku on hakattu saaren kallioon, monen muun merkin lisäksi. Varissaaren linnoitus valmistui 1796 ja se kuului osana Ruotsinsalmen merilinnoitukseen. Se kantaa nimeä Fort Elisabeth Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan. Linnoitus tuhoutui Krimin sodassa, mutta muistoja ja maamerkkejä historiasta saarella on paljon, muun muassa Ruotsinsalmen meritaisteluissa uponneen fregatin St. Nikolain hylystä nostetut laivanosat ja tykit. Saari on oikea pienten seikkailijoiden (ja isompienkin) unelma; tykkejä, merilinnoituksen raunioita ja merkkejä kalliossa.

Saarella riittää monenlaista tutkittavaa.

Kalliohakkauksia saaren kallioihin on tehty 1900-luvulle asti, tuoreimmat ovat 1960-luvulta. Saaren koillispäähän, muurien suojiin rakennettiin ravintola jo 1960-luvulla. Siinä se on edelleen samalla paikalla. Ja koska Varissaari on kotkalaisille aina ollut Vaakku, myös kesällä 2015 uudelleen avattu ravintola tunnetaan nimellä Ravintola Vaakku.

Ravintola ympäröi Rento-baaria vai miten se meni? Rentoa menoa kuitenkin. Vaakun mottona onkin Fun Dining!

Sisätiloista on hulppeat näkymät merelle. Sisä- ja ulkotilat limittyvät hauskasti yhteen. Lämpimänä iltana on kiva syödä terassilla, mutta oma tunnelmansa on viihtyisissä sisätiloissakin.

Lautasella päivän kalasaalis

Kun meren äärellä ollaan, kala ei voi tulla muualta kuin paikallisilta kalastajilta. Vaakussakin päivän annokset vaihtelevat sen mukaan, mitä kalastajilta saadaan. Aina kuitenkin tuoretta ja maistuvaa.

Tänään keittiössä hääri Mervi, joka nasevalla myyntipuheellaan vakuutti meidät päivän kala-annoksista; savulohisalaattia ja kuhaa. Kyytipojaksi virolahtelaisen panimo Takatalo & Tompurin kylmäsavu- ja ruisolutta. Kylmäsavu palkittiin Suomen parhaana vaaleana lagerina vuonna 2017, eikä syyttä.

Savulohisalaatti oli todella tuhti annos, jossa kahden mehevän lohen kaverina oli rapsakkaa salaattia, parsaa, mansikoita, mustikoita, marinoitua punasipulia ja talon leipää. Ruisoluen kanssa bueno.

Päivän kuha tarjoiltiin uusien perunoiden, tillivoin ja kasvisten kera. Ja huuhdeltiin alas kylmäsavuoluen kanssa.

Vaikka vatsa oli täynnä, viisas ruokailija jättää aina pienen tilan jälkiruoalle. Tänään keittiö sai ylipuhuttua maistelemaan kevyen marjaisaa mascarpone-herkkua, tiramisua Vaakun tapaan suloisesti hillopurkissa.

Saunaan ennen kotiinlähtöä?

Vaakun rannassa kelluu kutsuvasti puulämmitteinen saunalautta Kiulu, jota voi vuokrata vaikka tunniksi kerrallaan. Saunassa on tilaa 12 henkilölle. Jos omat eväät eivät tulleet mukaan, Vaakusta saa mukaansa sopivat saunaeväät. Kiulu on varustettu moottorilla eli sillä pääsee myös kuljettajan vuokraamalla ajelemaan hiukan rantaa pidemmällekin.

Varissaaren ravintolaa pyörittää yrittäjäpariskunta Niina Utter ja Niko Löyttynen. Energisillä yrittäjillä on Kotkassa myös yli 100-vuotias perinteikäs Kotkan Klubi, jonka he laittoivat perinteitä kunnioittaen uuteen loistoon 2017. Vielä yksi hyvä syy tulla uudelleen Kotkaan, makujen kaupunkiin.

Aurinko laski jo, mutta tuurilla pääsimme takaisin Kotkan satamaan.

Yhteystiedot:

Ravintola Vaakku
Varissaari
Verkkosivut ja tuoreimmat uutiset Facebook-sivulta.

Kurkkaa tunnelmia Varissaaresta ja Ravintola Vaakusta:

Muita mukavia kohteita lähialueella:

Matkailijoille Kotka tarjoaa useita kiinnostavia saarikohteita. Vanhat puolustusvoimien saaret Kirkonmaa ja Rankki ovat hiljattain avautuneet matkailukäyttöön, Lehmä-saari on mukava kesäpaikka, mutta sieltä puuttuvat ravintolapalvelut. Oiva piknik-kohde kuitenkin. Kaunissaari on kauimpana ja sinne olimme suunnitelleet menevämme. Huonoksi onneksi (vai huonoa tuuria?) toinen saaren yhteysaluksista oli joutunut korjattavaksi  ja matka siirtyi tulevaisuuteen.

Kaunissaaria Suomessa on useita, mutta kuulemma Itäisen Suomenlahden Kaunissaari on se alkuperäinen. Saarta kehutaan varsinaiseksi kesäparatiisiksi, ja saaren lohikeitto on vertaansa vailla. Saarella on myös kiva pieni saaristolaismuseo, taidegalleria, kauppa, kahvila ja Kaunissaaren maja, jonka loikeittoa jäimme nyt ilman.

Saareen kulkee kaksi yhteysalusta Kotkan satamasta, M/S Otava ja M/S Tekla. Itse saari sijaitsee Pyhtää puolella ja merimatka Kotkasta Kaunissaareen kestää noin 1,5 tuntia.

Kotkan kierroksen yöpymispaikaksi valitsimme kesäisen teeman mukaan leirintäalueen. Eikä minkä tahansa, vaan ehkä yhden Suomen parhaimmista.

Santalahti Resort, 5-tähden lomakeskus meren rannalla, vain 5 kilometrin päässä Kotkan keskustasta. Santalahden ympäristössä on kaksi mukavaa, 2,5 kilometrin mittaista luontopolkua. Toinen on metsäinen polku, toinen polku kiertelee kallioisella rannalla, josta on upeat merimaisemat Suomenlahden saaristoon. Kiersimme tuon ”Sea view track” -nimellä kulkevan polun. Yksi kauneimmista reiteistä, suosittelen!

Elämyksiä alueen luonnossa haluavan kannattaa tutustua Vimpasaaren tarjontaan. Energiatuotannoltaan omavaraisessa saaressa järjestetään toimintaa ja elämyksiä, jotka voivat suuntautua niin saaristoon kuin mantereelle.

Makuja Kymijoen rannalla

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola, juttu kuuluu Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan

Kymijoki on yksi vesistöalueelta suurimpia jokia Suomessa. Päijänteen kaakkoiskulmasta alkava joki laskee Suomenlahteen Kotkan ja Pyhtään alueeilla. Pituutta Kymijoella on haarasta riippuen lähes 200 kilometriä. Reitin varrelle mahtuu monta kiinnostavaa kohdetta. Lähdin tutkimaan Kymijoen vartta ruokamatkailun näkökulmasta.

Kymijokea kutsutaan Suomen eteläisimmäksi lohijoeksi. Sitä se on ollut 1800-luvulta asti. Tosin välillä lohet katosivat patoamisen ja teollisuuden alta. Mutta pitkäjänteinen elvytystyö ja istutukset ovat tuoneet lohet takaisin jokeen. Joki ja sen varma kalansaalis houkutti aikoinaan myös Venäjän keisaria. Vuonna 1889 Venäjän keisari Aleksanteri III rakennutti Langinkosken kauniisiin maisemiin kalastusmajan, tai pikemminkin tyylikkään huvilan, jossa keisarillinen perhe seurueineen vietti huolettomia kesäpäiviä.

Langinkoski rakennuksineen on osa Kotkan vuonna 2014 perustettua kansallista kaupunkipuistoa sekä Kymijoen laakson valtakunnallisesti arvokasta maisema- ja luonnonsuojelualuetta. Luonnonsuojelualueen hoidosta vastaa Metsähallitus, keisarillisen kalastusmajan toiminta siirtyi keväällä 2018 Museovirastolle, tämä vinkkinä kaikille museokorttilaisille.

Itse Keisarillinen kalastusmaja ja sen ympäristö on ehdottomasti päiväretken arvoinen. Meidät houkutti paikalle tutustuminen alueen idyllisiiin kahviloihin, mutta opastettu kierros historiallisessa kohteessa antoi paljon. Langinkosken opas kertoili niin elävästi tsaarin perheen elämästä, että melkein pystyi näkemään Aleksanterin seurueineen viettämässä iltaa ”kalamajansa” pöydän ääressä. Suosittelen opastettu kierrosta lämpimästi.

Alueella on paljon nähtävää ja hyvät opasteet.

Alueella on paljon kiinnostavaa nähtävää, hyvät opasteet ja hyvin hoidetut reitit leppoisaa ulkoilua varten. Runsas kilometri alueen ulkoilupoluista ja puulajipolun reitistä soveltuu liikuntaesteisille. Myös keisarillinen kalastusmaja on esteetön kohde.

Langinkosken kaksi idyllistä kahvilaa

Keisarinmajan kahvila

Ensimmäisenä alueelle tulija kohtaa Keisarinmajan kahvilan, sen josta saa kuulemma maailman parhaat vohvelit. Kahvila on rauhaisasti kallion kainalossa, mäntymetsän siimeksessä heti alueen parkkipaikan läheisyydessä. Täällä on pyöritetty kahvilatoimintaa jo vuodesta 1926.Idyllinen keltainen rakennus houkuttaa astelemaan lähemmäs.

Yrittäjä Tanja Aaltonen ottaa meidät iloisesti vastaan. Tanja on vastannut Keisarinmajan kahvilan toiminnasta jo neljättä kesää. Keväällä 2018 myös joen varrella olevan kahvilan vetovastuu siirtyi Tanjalle. Molemmilla kahviloilla on oma identiteettinsä ja sopivasti erilaiset valikoimat. Päiväretken aikana voi vallan mainiosti nauttia molempien kahviloiden tunnelmasta ja tarjonnasta. Kesäkahvilana toimiva Keisarinmajan kahvila tunnetaan erityisesti hyvistä leipomotuotteista, makeista sekä suolaisista. Myynnissä on myös kahvilan tyyliin ja henkeen sopivia lahjatavaroita ja käyttöesineitä, joita Tanja sinne huolella valitsee.

Keisarinmajan tunnelmallinen kahvila on monen kotkalaisen suosikki kesäkahvila.

Ja se kuuluisa pannukakku. Ensin se oli kaupungin parasta, sitten Suomen ja nyt jo maailman parasta. Näin Tanja meille ainakin kertoi ja pakkohan se on uskoa. Mutta maistaa pitää kuitenkin.

Resepti on ”tarkoin varjeltu salaisuus”, mutta raaka-aineet Tanja suostui paljastamaan; maitoa, vehnäjauhoja, kananmunia, leivinjauhetta, vanilliinisokeria ja kasvismargariinia. Hmm, missä se reseptin salaisuus piilee?  Kuulemma aineiden mittasuhteissa ja sekoittamisjärjestyksessä. Niin tai näin, pannukakku on taivaallisen hyvää, rapsakka kuori pinnalla ja ihanan mehevää. Olkoon maailman parasta, en väitä vastaan.

Jo Muumipappa tunnisti pannukakun terveysvaikutukset. Hillokuppi kannattaa tyhjentää viimeiseen pisaraan ja nauttia rapsakan pannukakun kaverina.

Keisarinmajan kahvila on tunnelmallinen ja täynnä mukavaa katseltavaa, maisteltavaa ja tutkittavaa. Hyvänmielen kahvilaksi majan tekee Tanjan iloinen persoona.

Koiraystävänä kiinnitin heti huomiota oven vieressä sijaitsevaan raksukippoon. Nelijalkaiset ystävät ovat tervetulleita ja heidät myös huomioidaan raikkaalla vedellä ja maistuvilla raksuilla, joita voi kupista poimia. Monen kotkalaisen koiranomistajan ulkoilureitti kulkee kesäisin kahvilan kautta. Kahvila on avoinna joka päivä klo 10.00 – 18.00 vapusta pitkälle syksyyn.

Raikkaan veden lisäksi tarjolla on pientä purtavaa, nelijalkaisille vieraille.

Tällainen palvelu tuo hymyn huulille.

Pannarin jälkeen laskeuduin alas Langinkosken rantamaisemiin, tutustumaan joen rannalla olevaan museokahvilaan.

Idyllinen kahvila keltaisessa talossa

Keltainen kahvila Langinkosken rannalla toimi aikoinaan keisarillisen kalastusmajan vahtimestarin ja hänen perheensä asuntona. Kahvilaksi rakennus muutettiin vuonna 2014.

Kahvilan terassilta on kauniit näkymät alas Langinkoskelle.

Kahvilassa on monta viihtyisää soppea, jonne voi istahtaa nauttimaan maisemista ja kahvilan antimista. Keisarillisen majan kahvilasta poiketen tarjolla on päivittäin myös lounasta.

Sisältä tunnelmallinen kahvila on kuin pieni aikaloikka. Ikkunoista on kauniit maisemat joelle. Kahvila pitää ovensa auki jouluun saakka eli voin vain kuvitella miten istun kahvilan lämmössä kirpeän syksyisen reippailun jälkeen tai maistelemassa glögiä kuin lumihiutaleet hiljalleen leijailevat ulkona. Melkoista tunnelmointia kun lämpötila ulkona lähenteli 30 lämpöastetta. Siksi tänään maistuikin kylmä limu ja kesäinen mansikkaleivos. Aika ruhtinaallista!

 Yhteystiedot:

Keisarinmajantie 118, Kotka

Kesäkahvila Keisarinmaja on avoinna niin kauan kuin säät sallivat ja kesävesi toimii. Ajankohtaiset uutiset löytyvät Facebook-sivulta

Keltaisen kahvilan sivut päivittyvät, kahvila avoinna päivittäin jouluun asti klo 10.00 alkaen tai sopimuksen mukaan.

 

Kun Kymijokea lähtee matkaamaan ylöspäin, (suosittelen autoa, matkaan kuluu vajaa tunti) päätyy täysin erilaiseen maisemaan. Vilkkaan kuutostien varrella on monelle tuttu taukopaikka Kymen Paviljonki. Kuutostietä matkatessa ei aina tule ajatelleeksi, että taukopaikan takana virtaa vuolas Kymijoki.

Kymen Paviljonki

Itselleni Kymen Paviljonki on tuttu lukuisista pysähdyksistä. Niihin on monta syytä; kätevä sijainti mökkimatkan reitillä, tilava paikoitusalue, hyvä lounas ja siistit wc-tilat. Viimeisin on yksi tärkeä tekijä taukopaikkaa valitessa.

Kun on liikkeellä pienten lasten kanssa, Kymen Paviljongin iso takapiha on ollut monen automatkan pelastus. Raittiissa ulkoilmassa odottelu sujuu joutuisammin kun välillä voi piipahtaa tervehtimässä pihapiirin kanoja ja vuohia.

Monelle pienelle matkaajalle Vuokko, Lumi, Esteri ja monet muut ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi.

Puiden lomasta pilkottelee Kymijoki. Laskeutuminen noin 150 porrasta alas joen varteen tekee hyvää automatkan puuduttamille jaloille. Nouseminen takaisin herättelee taas mukavasti ruokahalua.

Paviljongin takaterassilla on yksi suosikeistani. Yrttipuutarha, josta ruokailija saa käydä nappaamassa tuoreet basilikat tai korianterit annoksensa päälle. Paikan perustaja ja pitkäaikainen yrittäjä Matti Leskinen kertoi, että yrttitarhan suunnittelija on Kotkan kaupungin puutarhuri Heikki Laaksonen. Kaikki, jotka ovat käyneet Kotkassa, tietävät, että siinä vasta on puutarhojen ja puistojen kaupunki. Heikki on kehittänyt muun muassa Kotkaan yrttipuiston näkövammaisille. Puisto on ollut innoittajana Kymen Paviljongin yrttitarhan suunnittelussa.

Yrttejä saa käydä tuoksuttamassa, niitä saa maistaa tai napsaista oksan oman ateriansa mausteeksi ja koristukseksi. Yrttitarha on ollut Paviljongin takapihan sydän jo viiden vuoden ajan. Yrttien hoidosta vastaa eläkkeellä oleva rouva.

Video yrttitarhasta tähän.

Lounaaksi päätin nauttia Kymen Paviljongin suositun lammasburgerin. Muutaman oksan kävin poimimassa yrttitarhan mäkimeiramipenkistä.   Kymen Paviljonki panostaa lähituottajien raaka-aineisiin. Leivät ja leivonnaiset leivotaan itse. Ja sen kyllä maistaa.

Herkkuja Kymenlaaksosta on pieni lähiruoan myyntipiste, josta aina löytää jotain maistuvaa lähellä tuotettuja elintarvikkeita; jauhoja, leivonnaisia, leipää, pienpanimoiden olutta, liha- ja makkaratuotteita, mehuja, hilloja ja makeisia. Monenlaista herkkua. Viereinen Pentikin myymälä tuo mukavan lisän Kymenpaviljongin tarjontaan. Monet mökkituliaiset on hoidettu juuri täällä. Ilman sen suurempaa stressiä.

Yhteystiedot:

Kymen Paviljonki
Helsingintie 408
45740 Kuusankoski
Puh. 020 786 1220
kymenpaviljonki(at)kymenpaviljonki.fi

Verkkosivut

Jos matkaa jatkaa edelleen ylävirtaan, tulee seuraavaksi vastaan taas jotain aivan erilaista. Tuoreempaa, mutta olennaisesti joen tarinaan liittyvää historiaa. Virtakiven Sauna rakennettiin Kymiyhtiön henkilöstölle vuonna 1925. Virtakiven saunarakennuksessa toimi siitä alkaen Voikkaan paperitehtaalaisten työsuhdesauna, kunnes tehtaan tarina päättyi. Sauna sai onneksi uuden elämän. Idyllisessä maisemassa sijaitsevassa saunarakennuksessa toimii nykyisin myös kesäkahvila, tilausravintola ja kahvipaahtimo.

Törmälä tarjoaa palveluja Etelä-Konneveden kansallispuiston kainalossa

Rautalammin kirkonkylältä Konneveden suuntaan ajettaessa tulevat ensin vastaan Etelä-Konneveden kansallispuiston opaskyltit ja heti niiden jälkeen opasteet Törmälän loma- ja kurssikeskukseen. Kyltit ohjaavat Konnekoskentielle, jota pitkin rullaillaan ensin asfaltilla, mutta Konnekosken kuohujen jälkeen päästään hiekkatielle ja todelliseen maalaistunnelmaan. Ollaan Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakuntarajan tuntumassa, keskellä kauneinta Järvi-Suomea. Ruokaretki sai kutsun tulla tutustumaan kansallispuiston porttina toimivan Törmälän loma- ja kurssikeskuksen palveluihin. 

Törmälän idyllinen pihapiiri toivottaa kulkija tervetulleeksi.

Törmälän idylliseen pihapiiriin on Rautalammin kirkonkylältä matkaa noin 10 kilometriä, ja aivan pihan tuntumasta kääntyy tie Etelä-Konneveden kansallispuiston patikointireiteille. Törmälällä on takanaan pitkä historia aina 1700-luvulle asti, sillä se toimi aikanaan Rautalammin emäpitäjän kappalaisen kotina 250 vuoden ajan. Sittemmin Törmälästä tuli suosittu rippileirien pitopaikka ja edelleen rippileiriläisiä saapuu kesällä eri puolilta Suomea nauttimaan leirielämästä perinteisessä pihapiirissä. Törmälä siirtyi yksityisomistukseen vuonna 2014, kun rautalampilainen pariskunta Matti Varis ja Sari Hintikka-Varis ottivat paikan luotsattavakseen. Etelä-Konneveden kansallispuiston myötä Törmälän asiakaskunta on laajentunut ja palvelut monipuolistuneet. Nyt kuka tahansa ohikulkija voi piipahtaa kesällä Törmälään lounaalle, kahville tai jäätelölle, ja erilaisia ohjelmapalveluja on kehitetty yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa.

Törmälän väentuvan vanhat hirret henkivät entisaikojen tunnelmaa.

Törmälän pihapiiriin saapuessaan vierailija voi luulla päässeensä maanpäälliseen paratiisiin, sillä vanhat rakennukset sulautuvat ympäröivään maisemaan luoden rauhoittavan ja idyllisen tunnelman. Törmälä sijaitsee Hankaveden rannalla, ja vesistöä pitkin soudettiin aikanaan kirkkoveneellä emäpitäjän kirkkoon Rautalammille. Törmälän väentuvassa vierailija aistii vuosisatojen takaisen historian. Tässä tuvassa on aikanaan ruokittu pappilan piiat ja rengit, kun herrojen herkut tarjoiltiin päärakennuksessa, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Nyt väentupa toimii Törmälän sydämenä, jossa emännät ahertavat keittiössä ruoan ja leipomusten parissa. Väentuvan lisäksi pihapiirissä huomio kiinnittyy vanhaan kivinavettaan, jonka massiiviset seinät pitävät kesän kuumuuden tehokkaasti loitolla. Navetta muutettiin kirkoksi siinä vaiheessa, kun rippileiritoiminta Törmälässä alkoi. Navettarakennus on melkoinen monitoimitila, sillä siellä on kirkon ja kokoustilojen lisäksi kesäkahvila, josta voi ostaa jäätelöä ja pientä suolaista tai makeaa purtavaa.

Törmälän kivinavetan paksut seinät kätkevät sisäänsä kirkon ja kokoustilan.

Kivinavetan päädyssä on kesäkahvila, joka tarjoaa ohikulkijoille jäätelöä sekä suolaista ja makeaa purtavaa.

Törmälän keittiössä valmistetaan konstailematonta kotiruokaa, joka tehdään itse alusta asti. Ruoka maistuu niin rippikoululaisille kuin perheille ja muille ohikulkijoille. Törmälässä käytetään mahdollisuuksien mukaan oman alueen raaka-aineita, kuten lähivesien kalaa sekä metsämarjoja ja sieniä. Mustaherukat asiakas voi vaikka itse käydä poimimassa, sillä pensasrivistö komeilee aivan väentuvan takana. Keittiön aamu alkaa sämpylätaikinan vaivaamisesta, sillä rippileirien aamu- ja iltapalalle leivotaan aina tuoreet sämpylät. Ja sitten sitä pullaa! Sitä keittiön väki saa vääntää koko kesän, sillä itseleivottu pulla viedään käsistä niin rippileireillä kuin kesäkahvilassa.

Törmälän lounaspöydässä tarjotaan konstailematonta kotiruokaa.

 

Törmälässä käytetään paljon mustaherukkaa, joka kasvaa aivan väentuvan takana.

Kiireisimmän kesäsesongin ulkopuolella Törmälän keittiössä valmistetaan ruokaa erilaisille tilausryhmille, kuten yritysten ja yhdistysten kokousporukoille ja perhejuhliin. Tarvittaessa ruoka voidaan tarjota myös maastossa, esimerkiksi Vuori-Kalajan laavulla, jossa sopii ruokailemaan isompikin porukka. Tikkupullat, nuotioletut ja muikkukukkoset ovat vaihtoehtoja nuotiotarjoiluille.

 

TÖRMÄLÄN LOMA- JA KURSSIKESKUS OY

Konnekoskentie 552

77700 Rautalampi

P.  040 558 2439

info@tormala.fi

tormala.fi

Facebook.com/TormalaRautalampi

Instagram: #tormala_rautalampi

 

 

 

 

 

Lehmuskukkatee ja valkoinen mansikkahillo hurmaavat borshkeiton voimalla rakennetussa luostarissa

Viettäessäni ensimmäistä kesääni Kirkkonummella reilut kymmenen vuotta sitten, kiinnittyi huomioni eräänä iltana paikallislehdessä julkaistuun pienen, vaatimattoman näköiseen ilmoitukseen.  Lyhyestä ilmoituksesta kävi ilmi, että ortodoksinen veljesyhteisö kerää rahaa kirkon katon korjaukseen myymällä borshkeittoa. Ilmoituksessa oli osoite, sekä puhelinnumero, johon saattoi ilmoittaa kuinka monta litraa keittoa haluaa.  Sekä kehotus ottaa omat astiat mukaan.

Kun uteliaana ihmisenä lähdin seuraavana lauantaina muovisanko mukanani ilmoituksen osoittamaan osoitteeseen, ei mikään valmistanut minua siihen, mikä perillä odotti.

Ensin vastassa oli automeri. Muutaman kilometrin päässä Kehä kolmoselta sijaitsevan hiekkatien varteen sikin sokin parkkeerattuja autoja oli silmänkantamattomiin.  Ihmiset kulkivat sangot kädessä jatkuvana virtana kohti kaarevaa kiviporttia, jonka takaa paljastui vanha kartanon pihamiljöö ja kartanolle johtava rehevä villilehmuskuja.

Upeita istutuksia, kukkia ja pensaita oli kaikkialla. Keltaisen, romanttisen rosoisasti rapistuneen kaksikerroksisen kartanon päärakennuksen takaa laskeutuvan tiheän kuusikujan takana sijaitseva vehreä puutarha säväytti kauneudellaan.

Pokrovan luostarin alue hurmaa kauneudellaan.

Ei olekaan ihme, että puutarhan suunnitellutta puutarhanopettaja Lisa Geijeriä ylistetään vuonna 1929 julkaistussa Suomalaista puutarhataidetta -kirjassa erityisesti puutarhan loistokkaasta kauneudesta ja järjestyksestä.

Pihalla sijaitsevaan vanhan tallin katolla komeileva kupoli ja ortodoksinen risti paljastivat kuitenkin, että nyt ei oltu ihan tavallisen kartanon tiluksilla.

Pokrovan luostarin kirkko on rakennettu vanhaan, upeaan talliin. Tallissa on toiminut myös leipomo tilan ollessa vuokrattuna Neuvostoliitolle osana Porkkalan vuokra-aluetta vuosina 1944-1956.

– Meillä on käynyt parhaimmillaan avoimien päivissä jopa 3000 ihmistä päivässä, kertoo pappismunkki Foma. Eli tungosta saattaa olla. Huhtikuisena lauantaina ruuhkaa ei ole, ja pappismunkilla on aikaa kertoa veljesyhteisön elämästä.

Isä Haritonin, alkuperäiseltä nimeltä Hariton Tuukkasen, perustama ortodoksinen veljesyhteisö on harvinaisuus Suomessa. Entiseen talliin rakennettu, vuonna 2001 vihitty kirkko on ainut  veljesyhteisön omana hankkeena perustama ortodoksinen kirkko Suomessa.  Helsingissä venäläistä ravintolaa pitänyt keittiömestari Hariton myi ravintolansa vuonna 2003, teki täydellisen elämänmuutoksen ryhtymällä munkiksi ja ryhtyi toteuttamaan haavettaan luostarin perustamisesta hankkimalla vanhan kartanotilan Kirkkonummen Jorvaksesta. Paikka sai nimekseen Pokrova; Neitsyt Marian Suojelus.

Borshkeiton ja kaalipiirakoiden voimalla

Konsuli H. A. Elfvingin entinen, 1800-luvulla rakennettu Dannebrogin tila on pitkän historiansa aikana toiminut niin kukoistavana liikepuutarhana, neuvostoliittolaisten sotatuomioistuimena, leipomona kuin kehitysvammaisten asuntolana. Kirkkonummen kunnan omistuksessa ollessa tila kärsi tulipalovaurioista ja oli pahasti ränsistynyt veljesyhteisön aloitellessa toimintaansa. Myös aikaisemmin kukoistanut puutarha oli kokonaan kadonnut, ja se piti perustaa uudelleen. Kunnostustyö vei aikaa ja rahaa. Ja siinä vaiheessa borshkeitto astui kuvaan.

Kirkon kauniit ikonit on pietarilaisten ikoninmaalauskoulujen opettajien ja oppilaiden maalaamia.

– Nämä, ja nämä ja nämä on maksettu borshkeitolla ja kaalipiirakoilla, pappismunkki Foma esittelee idyllisen kauniin kirkon holvikaarien ornamentteja ja seinämaalauksia .

Pappismunkki Foma on entiseltä ammatiltaan kokki, jolle 200 litran keiton keittäminen ei ole ongelma.

Keittoa keitetään 200 litraa kerrallaan vanhassa soppatykissä joka on muurattu paikoilleen päärakennuksen takapihalle. Isä Haritonille ja myös kokkina entisessä elämässään työskennelleelle pappismunkki Fomalle ei satojen litrojen keiton keittäminen ole ongelma.

Täysin yksin munkit eivät keittoja keittele. Mukana on vapaaehtoisten talkoolaisten joukko, joka on alusta alkaen osallistunut Pokrovan rakentamiseen.

– Olemme halunneet elvyttää talkooperinnettä, ja näyttää, että pienelläkin porukalla saa paljon aikaan, pappismunkki Foma kertoo.

Ja kaupaksi herkullinen keitto käykin. Borshkeitto-päiviä on 3-6 kertaa vuodessa ja ihmiset jonottavat omien sankojensa ja astioidensa kanssa saadakseen oman osansa perinteistä venäläistä herkkua.

Pokrovan borshkeittoa tullaan hakemaan pitkienkin matkojen päästä.

– Parhaimpina avoimien ovien päivinä olemme keittäneet ja myyneet 800 litraa keittoa, pappismunkki Foma kertoo.

Kaupaksi käyvät myös itse leivotut, herkulliset kaali- ja omenapiirakat ja muut herkut.

Perinteisiä kaalipiirakoita on aina myynnissä borshkeittopäivinä.

Veljesyhteisö hyödyntää oman puutarhan ja luonnon antimia niin paljon kuin mahdollista. Omasta ryytimaasta saadaan yrtit ja salaatit, omenapuista omenat hilloihin ja mehuihin, luumupuista luumuhilloihin. Puutarhassa kasvavat karviaiset, raparperit, vadelmat ja herukat jalostetaan myös herkullisiksi tuotteiksi, joita myymällä luostariyhteisön elämää rahoitetaan.

Myös villiyrtit ja muut luonnon antimet käytetään hyväksi. Nokkosista ja voikukanlehdistä keitetään keväisin juomaa, lehmuksenkukkaa kuivataan teeksi. Kuusenkerkkiä hyödynnetään leipien leipomisessa ja metsäsieniä säilötään satoja kiloja vuosittain.

Pokrovan veljesyhteisössä hyödynnetään luonnonantimia. Kuusenkerkkä antaa käsin leivotuille leiville hienostuneen maun.

Pokrovan erikoisuus on täysin valkoinen mansikkahillo.

– Puutarhassa viljeltävä valkoinen mansikka on sukua metsämansikalle, ja siitä tulee todella herkullinen hillo esimerkiksi aamiaiselle, pappismunkki Foma vinkkaa.

Kylään veljesyhteisöön

Pokrovassa on mahdollisuus vierailla borshkeitto-päivien lisäksi myös muutaman kerran vuodessa yleisöpäivinä ja heinäkuussa Puutarhapäivänä. Silloin tilalla on mahdollista ruokailla sekä ostaa tilalla valmistettuja tuotteita kotiin vietäväksi. Oma nähtävyytensä on pappismunkkien itse siemenestä kasvattamien tuhansien kesäkukkien loisto.

Pokrvovan luostarissa valmistetaan lehmuskukkateetä luostarin omassa puutarhassa kasvavista villilehmuksista. Teetä voi käyttää kotilääkityksenä esimerkiksi vilustumiseen.

Jos oma matka ei osu juuri noihin päiviin, kannattaa kerätä vähintään 20 hengen ryhmä, ja varata aika ryhmävierailulle etukäteen. Vierailu sisältää esittelykierroksen kirkossa ja puutarhassa sekä yhteisen ruokailun. Ryhmävierailuja järjestetään maaliskuusta marraskuuhun.  Ravintolassa syömisestä ei kuitenkaan ole kyse.

– Meillä ei ole täällä ravintolaa. Me syömme yhdessä kolmen ruokalajin päivällisen veljestön omassa ruokasalisssa trapesassa.  Vierailijat ovat meidän luona kylässä. Tervetuloa! Pappismunkki Foma toivottaa kiirehtiessään syömään yhdessä borshkeitto-päivässä auttaneiden talkoolaisten kanssa.

Yhteystiedot

Pokrovan veljesyhteistö
Elfvinginkuja 11
02420 Kirkkonummi

www.pokrova.fi

Seuraava borshkeitto-päivä on 12.5.2018. Syksyn päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin (borshkeitto-päivänä ei ruokailumahdollisuutta).

Yleisöpäivät: 9.6.2018 ja 18.8.2018

Valtakunnallinen puutarhapäivä: 1.7.2018

Tarkista päivämäärät ja ohjeet nettisivuilta ennen Pokrovassa vierailua.

Pokrovaan on Helsingistä noin 25 km ja Kirkkonummen keskustasta noin 5 km. Perille pääsee mainiosti myös julkisilla liikennevälineillä.  Junalla tullessa Jorvaksen asemalta Pokrovaan on noin 500 metrin kävelymatka. Bussilla Pokrovaan pääsee Matinkylän metroasemalta Espoosta lähtevillä busseilla 171-174.

 

 

 

Vappuna juhlitaan roseteilla ja marjasimalla!

Vapun juhlinta on sekoitus useita perinteitä. Muinaissuomalaiset juhlivat toukojuhlaa ja sytyttivät pelloille kokkoja pahojen henkien pois ajamiseksi.

Nimensä vappu on saanut keskiajalta, jolloin 1. toukokuuta vietettiin Valpurgin pyhimykseksi julistamisen päivää. Myöhemmin vappu leimautui työläisten ja ylioppilaiden juhlapäiväksi. Keskeistä kaikelle juhlinnalle jo aikojen alusta lähtien on ollut runsas syöminen ja juominen.

Nykypäivänä suositut vappuherkut sima ja tippaleivät olivat tunnettuja jo 1700-luvun Suomessa. Mitään erityisiä vapun ruokia ne eivät kuitenkaan olleet.  Yleisenä janojuomana tarjottavaa simaa juotiin ympäri vuoden ja tippaleipiä tarjottiin esimerkiksi hautajaisissa ja muissa juhlatilaisuuksissa.

Unholaan jääneet rosetit

Nyt jo hiukan unholaan jääneillä vappuherkuilla roseteilla herkuteltiin sen sijaan yleisesti vappuna jo ainakin 60–70 -luvulla. Ja kannattaa herkutella edelleenkin, sillä ne ovat monen mielestä huomattavasti herkullisempia kuin munkit tai tippaleivät.

Rosetit ovat entistaikojen vappuherkku, joita moni on syönyt lapsuudessaan.

Rosettienkin perinne on varmasti huomattavasti pitempi, sillä resepti löytyy yhdestä suomalaisten keittokirjojen klassikosta, vuonna 1908 ensimmäistä kertaa julkaistusta Kotiruoka-kirjasta.

Rosettien tekemiseen tarvitaan rosettirauta.

Helppoja ja nopeita valmistaa

Mitkä lie olleet rosetin unohduksen syyt, ei se valmistustekniikasta ainakaan ole kiinni. Rosetit ovat nimittäin äärettömän helppoja ja nopeita tehdä; Taikinaa ei tarvitse vaivata, kohotella tai odotella, eikä pyörittelyn kanssa tarvitse pähkäillä kuten munkkien leivonnassa. Rosetteja tehdessä ei tarvitse stressata myöskään pursotuksen ja erilaisten muottien kanssa, kuten tippaleipien valmistuksessa.

Rosettien valmistamiseen ei tarvitse muuta kuin paksupohjainen kattila ja rosettirauta. Nyt vaan kipin kapin mummolan kaappeja koluamaan, ja rosettiraudat kuumiksi! Uusinakin rosettirautoja myyvät useat keittiötarvikeliikkeet.

Rosetit 

3 kananmunaa

2,5 dl kermaa

1 dl sokeria

2.5 dl vehnäjauhoja

2 rkl perunajauhoja

½ tl vaniljasokeria

Rypsiöljyä uppopaistamiseen.

Taikinaan voi lisätä vaniljasokerin sijaan myös aitoa vaniljaa, tai esimerkiksi ripauksen kardemummaa.

Sekoita kananmunat ja sokeri pehmeäksi tahnaksi. Lisää sen jälkeen jauhot ja sekoita kunnes taikina on sileää. Lisää lopuksi kerma, ja sekoita.

Kuumenna öljy kuumaksi (noin 170-180 astetta) paksupohjaisessa kattilassa. Öljy on tarpeeksi kuumaa kun pieni pala leipää ruskistuu nopeasti ja leivänpala ”sihisee” öljyssä.

Kuumenna rosettirautaa ensin öljyssä ja valuta ylimääräinen rasva pois. Jos rauta ei ole tarpeeksi kuuma, jää taikina siihen kiinni. Kiinnijääneen rosetin voi irrottaa raudasta varovasti veitsellä. Varo kuitenkin roiskuttamasta kuumaa öljyä.

Upota sen jälkeen rosettirauta taikinaan raudan yläreunaan asti. Jos rauta uppoaa liian syvälle taikinaan, ei valmis rosetti irtoa raudasta.

Nosta sen jälkeen rauta taikinasta, ja anna taikinan kuivua hetki ennen kuin upotat raudan kuumaan rasvaan. Pidä rautaa kokonaan rasvan alla hetken, ja kun rosetti irtoaa raudasta anna sen paistua kullanruskeaksi.

Nosta valmis rosetti pois öljystä reikäkauhalla ja nosta valumaan talouspaperin päälle. Rosetti on vielä pehmeä tässä vaiheessa, mutta muuttuu kuivuessaan rapeaksi. Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Uppopaistaminen on oikein tehtynä täysin turvallinen tapa valmistaa ruokaa. Muista kuitenkin, että öljyn sekaan ei saa mennä yhtään vettä, ja jos ylikuumentunut öljy sattuisi syttymään tuleen, ei sammuttamiseen saa käyttää vettä. Sammuta öljypalo sammutuspeitolla tai pienempi palo kattilan kannella.

Rosettien seuraksi sopii mainiosti marjoilla maustettu sima. Punaherukka antaa simalle upean, keväisen värin.

Punaherukka-sitruunasima

6-7 dl punaherukoita

250 gr fariinisokeria

250  gr sokeria

1 sitruunan mehu

4 l vettä

Pikkurillinpään kokoinen pala tuoretta hiivaa

Sokeria ja rusinoita (rusinat voi jättää myös pois)

Kesän kolkuttaessa ovella ja uutta marjasatoa odotellessa voi pakastimeen unohtuneet marjat käyttää mainosti siman valmistukseen. Marjasimaan voi käyttää ihan mitä vain kotimaisia marjoja.

Survo marjat kevyesti rikki. Lisää marjat kattilaan sokereiden kanssa, ja lisää sen jälkeen yksi litra vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hetken.

Ota sen jälkeen kattila pois liedeltä ja lisää loput kolme litraa vettä ja sitruunan mehu. Anna liemen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää sen jälkeen pieneen vesitilkkaan sekoitettu hiiva.

Anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden. Siivilöi sima ja pullota puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon noin yksi teelusikka sokeria ja halutessasi rusinat.

Sulje pullot, mutta älä liian tiukkaan, sillä paine pulloissa kasvaa käymisen jatkuessa. Pane pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin 5-7 päivän kuluttua.

 

Kuvat: Hanna-Mari Järvinen ja Iiris Setianto.

Kuvausjärjestelyt: Iiris Setianto.

Rosettien resepti: Kotiruoka, keittokirja kotia ja koulua varten. Otava, 1962. 25. painos.

 

Annan suklaatehtaassa asuu suklaan sielu

Kun eksyy Viiskulmasta lähtevälle pienelle sivukujalle Helsingin Punavuoressa, kiinnittyy huomio vanhan kauniin talon kivijalassa sijaitsevaan pieneen puotiin. Ikkunassa lukee valkoisin kirjaimin Annan suklaatehdas ja ikkunan takaa näkyy vaaleisiin työvaatteisiin pukeutunut, keskittynyt nainen suklaan kimpussa.

Annan suklaatehdas on kaikkea muuta kuin tehdas. (Kuva Annan suklaatehdas)

Sisälle pieneen liikkeeseen astuessa huomaa heti, että nimestään huolimatta paikka on kaikkea muuta kuin tehdas. Kaunista tilaa hallitsee iso suklaan työstämiseen tarkoitettu graniittipöytä, jonka takaa konvehtimuotit, lastat ja muut työkalut kurkkivat yhdessä suklaasäkkien kanssa.

Tilassa leijuu mieto, herkullinen suklaan tuoksu.  Puolivalmiit konvehdit muoteissaan odottavat vuoroaan kun suklaamestari Anna Kekki sekoittaa värejä huolellisesti pienellä siveltimellä.

Valmiit kultaisen, punaisen ja keltaisen eri sävyissä hohtavat taidokkaat konvehdit odottavat noutajiaan herkullisissa, siisteissä riveissä puodin ikkunalaudalla ja seinän viereen sijoitetulla hyllyllä. On selvää, että nyt ollaan suklaan sielun syntysijoilla.

Suklaa tuli tielle

Ranskassa suklaamestariksi opiskellut ja New Yorkissa suklaayrityksensä perustanut Anna tekee jokaisen yksittäisen konvehdin käsin alusta alkaen. Aina käsillä tekemistä harrastanut Anna löysi suklaasta oman taiteellisuutensa kanavan sattumalta; opintojen rahoittamista varten töitä New Yorkissa etsinyt psykologian opiskelija päätyi belgialaiseen suklaapuotiin hanttihommiin.

Anna valmistaa kaikki suklaatuotteensa alusta alkaen käsin.

– Suklaa tuli tielleni. En edes itse asiassa pitänyt kovin paljon suklaasta, Anna nauraa. Nyt suklaamestarilla on yli 15 vuoden kokemus ja taito hyppysissä. Merimiehenkadulla suklaa on saanut muotonsa reilun vuoden verran.

Suklaata täytyy hengittää

Suklaan työstäminen on erittäin aikaa vievää ja tarkkaa työtä. Se vaatii Annan mukaan tietynlaisen persoonallisuuden. Yhden konvehdin koko valmistumisprosessi käsin kestää kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä konvehtimuotit maalataan ja niihin valetaan kuoret. Toisena päivänä tehdään konvehtien täytteet ja kolmantena päivänä niille valetaan pohjat ja tehdään lopullinen koristelu.

Pääsiäismunat voivat olla näinkin kauniita!

– Suklaata täytyy hengittää. Se on raaka-aineena niin vaativa, että sen kanssa täytyy olla ikään kuin yhtä, jotta siitä saa sen täydellisen tuotteen mitä suklaantekijä tavoittelee.

Ja täydellisen kauniita ja herkullisia Annan suklaat ovatkin. Ilman mitään lisä- tai säilöntäaineita valmistetut pienet suklaataideteokset vangitsevat kauneudellaan. Täydellisyys tulee Annan mielestä valmistusprosessin teknisestä taidokkuudesta.

– Kun suklaa on valmistettu teknisesti hyvin, voi sen makumaailman pitää yksinkertaisena. Silloin ei tarvitse keksiä hulluja makuyhdistelmiä.

Annan suklaat edustavat perinteisiä keskieurooppalaisia konvehteja. Makumaailmassa on usein pähkinöitä, mutta myös paljon marjoja ja tuoreita yrttejä.

Yksi suosituimmista konvehdeista Annan suklaatehtaassa on vadelmakonvehti. (Kuva Annan suklaatehdas)

Basilika esimerkiksi sopii Annan mielestä erinomaisesti suklaan kanssa. Pääsiäiseksi on valmistunut erä mintulla maustettuja suklaasydämiä. Konvehdit ovat tuorekonvehteja, jotka säilyvät valmistustekniikkansa ansiosta, ei niihin lisättyjen säilöntäaineiden vuoksi. Suurin osa Annan suklaista valmistuu tilauksesta.

Annan konvehteja tilataan paljon häälahjoiksi ja muihin juhlatilaisuuksiin. Tilaustuotteet ovat takuulla tuoreita, sillä ne valmistetaan aina vasta edellisenä päivänä. (kuva Annan suklaatehdas)

Yhä useampi haluaa juhlistaa esimerkiksi häitä tai muita juhlia käsintehdyillä, taidokkailla konvehdeilla. Anna tekee kaikki tilaustyöt valmiiksi vasta edellisenä päivänä, ja koska konvehdit tehdään täysin käsityönä, on tilaajalla vapaat kädet makumaailman ja myös ulkonäön suhteen.

Suklaantekijä ei ole koskaan valmis

Helpolla taitavaksi suklaantekijäksi ei tulla.

– Suklaa on kuin musiikki-instrumentti. Täytyy harjoitella valtavasti, ja saada ”kilometrejä” kunnes raaka-aineen oppii hallitsemaan. Eikä silti tule koskaan valmiiksi. Koko ajan oppii lisää, Anna kertoo.

Koko jutun suola on Annan mielestä se, että voi kehittää uudenlaisia tuotteita ja makuyhdistelmiä. Anna haluaakin päästä suklaan juurille asti, ja näyttää suomalaisille kuinka paljon erilaisia nyansseja erityyppisistä suklaapavuista löytyy.

Annan suklaakonvehdit ovat kuin pieniä taideteoksia.

Sen vuoksi hän ehdottomasti haluaa myös tehdä suklaansa julkisesti ikkunan edessä kaiken kansan katsottavana.

– Suklaan tekeminen on kiehtovaa. Se on eräänlainen performanssi, jonka haluan näyttää ihmisille, Anna kertoo.

Annan suklaatehdas on auki pääsääntöisesti lauantaisin klo 12-17, mutta aina kun hän on paikalla, sisään pääsee ostoksille.

– Rohkeasti vaan! Oveen saa tulla koputtamaan!

Pääsiäisenä liike on auki torstaina 29.3. klo 12-18, perjantaina 30.3. klo 12-16 ja lauantaina 31.3. klo 12-17. Annan suklaatehtaan tuotteita voi ostaa Helsingissä myös Roobertin Herkusta, Brooklyn Cafesta, Nougat-sisustusliikkeestä, Kaivopuiston Kalasta sekä Kahviputiikki Papulaarista Kouvolasta.

Annan suklaatehdas
Merimiehenkatu 23
00150 Helsinki
puh. 040 162 9326

https://www.facebook.com/annansuklaatehdas/

Instagram: @annansuklaatehdas

 

Pasha tuo pääsiäisen

Happaman raikas ja syntisen kermainen pasha kuuluu erottamattomana osana pääsiäisen viettoon. Kovin pitkät perinteet pashalla ei Suomessa kuitenkaan ole. Pasha on alun perin ortodoksiperinteeseen kuulunut pääsiäisruoka, joka on kulkeutunut Suomeen Venäjältä siirtokarjalaisten myötä. Suomalaisissa juhlapöydissä se alkoi yleistyä 70-luvulla.

Rahkaa, kermaa, munia ja voita sisältävä pasha on niin tuhtia syötävää, että yhdestä ”pyramidista” herkuttelee ainakin 4-6 henkeä. Pashan voi tarjoilla ihan sellaisenaan tai pullan päälle levitettynä.

Pasha on saanut nimensä heprean pääsiäistä merkitsevästä sanasta pesah. Karjalan kannaksen ortodoksialueilla pasha oli paastonajan loppumisen herkkuruoka, johon hyödynnettiin paaston aikana käyttämättä jääneet maitotuotteet. Korkeita, tornimaisia pashoja sai myös ostaa viipurilaisista ja terijokelaisista leipomoista.

Pashaa syödään perinteisesti pääsiäisyön juhla-aterialla jälkiruokana joko sellaisenaan tai yhdessä teen ja kulitshi-pullan kanssa. Pyramidin muotoisessa puumuotissa valmistettu pasha koristellaan usein kristillisen perinteen mukaisesti tuohuksella ja se voidaan viedä myös kirkkoon siunattavaksi ennen juhla-ateriaa.

Pashaa on perinteisesti tehty pyramidin muotoisessa muotissa. Pyramidin muodon kerrotaan olevan vertauskuvan Vapahtajan ruumisarkusta tai toisen käsityksen mukaan muistuttavan israelilaisten orjuudesta Egyptissä.

Keitettyjä tai raakapashoja

Pashan resepteissä pätee sama sääntö kuin muissakin perinneresepteissä: yhtä ja oikeaa reseptiä ei ole olemassa. Reseptejä on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Ne ovat kulkeutuneet sukupolvelta ja suvulta toiselle, ja jokainen kokki on muokannut reseptiä omien mieltymystensä mukaiseksi.

Huolimatta reseptien moninaisuudesta, ovat perusraaka-aineet pashassa aina samat: rahkaa, voita, sokeria, munia ja smetanaa tai kermaa. Pasha maustetaan usein pähkinöillä, manteleilla, rusinoilla, tai kuivatuilla hedelmillä. Pasha voidaan valmistaa joko keittämättömänä raakapashana tai keitettynä, jolloin se säilyy pidempään ja voidaan valmistaa ajoissa ennen juhla-ateriaa.

Mikä tahansa muotti sopii

Pashan tekeminen on yksinkertaista: Jommallakummalla tavalla tehty massa valutetaan pashamuottiin ja sen annetaan jähmettyä jääkaapissa 12-24 tuntia. Pashan voi tehdä joko puisessa, varta vasten pashan tekoon tarkoitetussa muotissa tai esimerkiksi siivilässä. Myös kukkaruukku käy, tai mikä tahansa muotti, jonka pohjassa on reikä mistä ylimääräinen hera pääsee valumaan pois. Heraa ei kannata heittää menemään, sen voi käyttää hyvin esimerkiksi sämpylöiden taikinan nesteenä.

Yhden isomman pashan sijaan näyttävän jälkiruoan pääsiäisen juhlapöytään saa myös tekemällä jokaiselle ruokailijalle oman pienen pasha-annoksen. Muottina voi käyttää esimerkiksi pientä jogurttipurkkia.

Muotti vuorataan joko harsolla tai elintarvikekäyttöön tarkoitetulla kuituliinalla, josta jää pashaan hienovaraisempi jälki kuin paksusta harsosta.

Perinteinen pashamuotti valmistetaan puusta. Muotissa on neljä irrallista seinää, jotka kiinnitetään toisiinsa puutapeilla. Yhden seinän sisäpuolelle on kaiverrettu kyrilliset kirjaimet XP, jotka ovat alkukirjaimet sanoista Hristos Voskrese, Kristus on ylös noussut. Vastakkaiselle puolelle on usein kaiverrettu ortodoksinen risti. Puisia pashamuotteja voi ostaa esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n omistamasta Annansilmä-Aitasta.

Paras pasha syntyy itse tehdystä rahkasta eli uunipiimästä. Teollista rahkaa käytettäessä kannattaa valita ei-pehmeä rahka, ja valuttaa sitä harsolla peitetyssä siivilässä vähintään kuusi tuntia tai yön yli, jotta ylimääräinen neste valuu pois. Pashan päälle voi laittaa painon, joka tekee pashasta kuivemman. Älä kuitenkaan laita liian raskasta painoa, ettei siitä tule liian kuiva.

Sitruunalla maustettu pähkinäinen pasha

400 gr rahkaa
80 gr voita
135 gr sokeria
2 kananmunaa
160 gr kuohukermaa
3 rkl sitruunamehua
1 sitruunan kuori raastettuna
50 gr pekaanipähkinöitä
0.5 tl suolaa
puolikas vaniljatanko

Laita rahka valumaan harsolla vuorattuun siivilään vähintään kuudeksi tunniksi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Lisää sen jälkeen munat yksitellen ja vaahdota massa pehmeäksi. Lisää valutettu rahka ja kerma, ja sekoita varovasti. Halkaise vaniljatanko ja raavi siemenet teräväkärkisellä veitsellä. Lisää vaniljansiemenet rahkamassaan. Kuumenna massaa paksupohjaisessa kattilassa koko ajan sekoittain 85 asteeseen. Älä anna seoksen kiehua, muuten massa juoksettuu ja muuttuu rakeiseksi.

Jäähdytä sen jälkeen massa esimerkiksi kylmään veteen upotetussa taikinakulhossa. Sekoita massaa välillä ja kunnes se on täysin jäähtynyt lisää pieniksi pilkotut pähkinät, raastettu sitruunan kuori, suola ja sitruunamehu. Kaada massa kostetulla harsolla tai kuituliinalla vuorattuun muottiin ja anna jähmettyä jääkaapissa 12-24 tuntia. Kun pasha on valmis, käännä se ylösalaisin tarjoiluvadille ja irrota muotista. Koristele haluamallasi tavalla.

Pääsiäisperinteeseen kuuluvat myös värjätyt kananmunat. Luonnollisen värin kananmuniin saa keittämällä ne vihannes- ja marjaliemissä. Kaunis sininen väri syntyy keittämällä kananmunat punakaalisilpussa. Kurkumanjuuri värjää munat kirkkaan keltaisiksi. Keltasipulin kuoret värjäävät munat kellanruskeiksi, ja punasipuli punaruskeiksi. Marjoista muniin saa erilaisia punaisen sävyjä. Loraus valkoviinietikkaa värjäysliemessä sitoo värin hyvin.

Pashan historiasta lähteenä käytetty:

Irja Seppänen-Pora: Apposkaalista mantsikamöllöön. Karjalan kannaksen kansanruoka. Otava, 1979.

Rauni Väinämö: Paastosta juhlaan ja arkeen. Ortodoksinen keittokirja. Gummerus, 2007.

 

Tallenna

Tallenna

Elina jatkaa kyläleipureiden perinnettä Mathildedalissa

Kun mutkitteleva, kapea tie ohi Teijon ja Kirjakkalan ruukkikylien päätyy Mathildedaliin, voi hetken luulla tupsahtaneensa keskelle idyllistä Ranskan maaseutua. Jykevät tammet reunustavat pikkiriikkisen kylän raittia. Rustiikkiset vanhat ruukkirakennukset, punamullatut punaiset hirsituvat ja niityllä laiduntavat alpakat luovat Salossa, Teijon Kansallispuiston kupeessa Varsinais-Suomessa sijaitsevalle kylälle uniikin tunnelman.

Kyläalpakat laiduntavat ulkona ympäri vuoden. Kylässä toimii Suomen ainoa alpakan villaan erikoistunut pienkehräämö, ja alpakan villaisia tuotteita myyvä puoti.

Matildan salmen merenlahden poukaman ja Matildan järven väliin jäävässä kylässä näkyy vuosisatoja vanha ruukkiperinne. Perinteitä aktiivisessa ruukkikylässä pitää yllä myös kyläleipuri Elina Rantamäki. Ennen vanhaan kylän naiset kokoontuivat leipomaan kylän yhteiseen leivintupaan. Tänä päivänä ihmiset kerääntyvät ostamaan leipänsä Elinan Kyläpuodista.

Elina Rantamäki jätti kiireisen mainostoimistoelämän taakseen ja ryhtyi leipomaan leipää pikkiriikkisessä Mathildedalin kylässä. Rapeakuorisen mallasleivän raaka-aineet tulevat leipomon seinän takaa Mathildedalin Kyläpanimosta.

Aurinkoisena lauantaina ovi puotiin käy tasaiseen tahtiin.

”Voi mikä tuoksu täällä on!”

Tuoreen leivän ja pullan tuoksu muutaman neliön kokoisessa leipomopuodissa on huumaava. Uuni käy kuumana koko ajan, ja leipiä valmistuu sitä mukaan kun hyllyt tyhjenevät.

Jokainen leipä on rakkaudella käsintehty yksilö

Elina leipoo kaikki tuotteensa käsin suoraan asiakkaiden edessä. Ainoa koneellinen apuväline uunin lisäksi on taikinan sekoittamiseen tarkoitettu taikinakone. Elina nostelee suoraan uunista hyllyille ja koreihin milloin rapeakuorista maalaisleipää joko sellaisenaan tai cashew-pähkinöillä ja karpaloilla maustettuna, milloin sitruunasta ja timjamista lisämakua saanutta ciapattaa.

Vaaleat leipäkaunottaret saavat viereensä pulleanpyöreitä vierre- ja mallasleipiä sekä ryhdikkäitä vuoissa paistettuja ruisleipiä. Tänään leivontavuorossa on myös hunajalla ja siirapilla maustettua juuripullaa.

Juureen leivottuun maalaisleipään ja ciapattaan ei tule yrttien lisäksi mitään muuta kuin jauhoja, suolaa ja vettä. 

Maistaessani ensimmäistä kertaa Elinan leipomaa leipää kylällä järjestetyllä sieniretkellä, en voinut ymmärtää, miten pelkkä leipä ja loraus paikallisen mehiläistarhurin hunajaa voi maistua niin järisyttävän hyvälle. Rapea, kullanruskeaksi ja happamanmakeaksi paahtunut, ja äärimmäisen maukas kuori kätkee sisäänsä makunystyröitä hellivää, hiukan sitkeää sisusta.

Yksinkertaisuudessa onkin Elinan leipien ja pullien salaisuus.

Leivän pitää riittää itsessään. Silloin kun leivässä on riittävästi makua, ei siihen tarvitse juustoja ja kinkkuja päälle. Esimerkiksi aito voi tai loraus hyvää oliiviöljyä riittävät, Elina kertoo.

Sata vuotta vanha juuri

Maku rapeakuoriseen leipään saadaan leipomalla se juureen ilman hiivaa. Ruisleivän juuren Elina on saanut kyläläiseltä ja sen arvellaan olevan lähes sata vuotta vanhaa. Vehnäjuuren hän on tehnyt itse viisi vuotta sitten. Juurella leipominen on erittäin haastavaa, eikä missään nimessä hätähousun hommaa. Leipätaikinan valmistuminen kestää vähintään vuorokauden ja juurta on ”ruokittava” päivittäin. Elina kertoo juurella leipomisen olevan seikkailua, jonka lopputuloksesta ei ikinä voi olla varma.

Juurella leipomisella on Mathildedalin kylässä pitkät perinteet.

Tulen joka aamu aikaisin puodille toiveikkaana ja mietin miten taikina tänään käyttäytyy. Se on jokapäiväinen ihme mitä uunissa kulloinkin tapahtuu.

Ruis kasvaa kylän pelloilla

Yhtä tärkeitä kuin maku ja rakkaudella jokaisen leivän leipominen, ovat Elinalle raaka-aineet. Ja niiden on tultava läheltä.

Se mikä on tuoretta ja lähellä tuotettua, on yksinkertaisesti paremman makuista. Niin se vain on.

Ruisleivät Elina leipoo läheisen Kirakan kylän kivimyllyllä jauhetuista, paikallisilla pelloilla kasvaneista ruisjauhoista. Vesivoimalla toimivalla myllyllä on jauhettu jauhoja paikallisten tarpeisiin jo satoja vuosia.

Parhaimmillaan voin leipoa ruisleivät edellisenä iltana jauhetuista jauhoista. Ja sen kyllä huomaa mausta. Silloin ruisleipä on herkullisimmillaan, Elina kertoo.

Sen ovat huomanneet myös Artesaaniruoan SM-kilpailun tuomarit. Elinan ruisvuokaleipä palkittiin SM-hopealla syksyllä 2017 ja KURMEE-näkkileipä vuonna 2016.

Luomuvehnäjauhot kyläleipuri hankkii paikallisilta viljelijöiltä. Kesällä pullassa voi maistaa lähimetsistä poimitut mustikat ja puolukat. Syksyisin pizzanrakastajat saavat herkutella suppilovahvero- tai esimerkiksi mustatorvisienipizzalla. Elina suosii sesongin raaka-aineita, eikä käytä pakastettuja sieniä ja marjoja vaikka asiakkaat kaipaavat sienipizzaa ja mustikkapullaa talvisinkin.

Vierre- ja mallasleivän raaka-aineet tulevat leipomon seinän takana sijaitsevasta panimosta, missä Elinan mies panee jo suuren suosion saanutta Mathildedalin Kyläpanimon olutta.

Ja niin se pizza. Ah!

Kun juureen leivottuun, paksuun rapeaan pohjaan yhdistetään somerolaisen pienjuustolan Kolatun juuston cheddaria ja chevreä sekä esimerkiksi ripaus jotain tuoretta kasvista, aletaan olla lähellä sellaista makunautintoa, jonka harvoin kohtaa.

Kyläleipurin pizzaa saa ainoastaan lauantaisin ja silloinkin sitä on tarjolla vain rajattu määrä. Kannattaa olla ajoissa tai varata oma pala etukäteen!

Mathildedaliin tullaan hakemaan mielenrauhaa

Kolme vuotta Kyläleipurina toimineelle Elinalle leipä ei ole pelkkää vatsantäytettä. Se on osa nautintoa ja esteettistä elämystä, jonka hän haluaa tarjota Mathildedalin asukkaille ja siellä vieraileville ihmisille.

Tämä kylä ja sen kauneus luovat raamit leipomiselleni. Ihmiset haluavat myös esteettisiä elämyksiä. Haluan, että nämä näkyvät hitaasti ja rakkaudella leivotuissa leivissäni, kertoo aikaisemmin mainostoimistossa työskennellyt ja pääkaupunkiseudulta hitaamman elämän perässä itse Mathildedaliin muuttanut Elina.

Mathildedalin rautaruukki perustettiin 1850-luvulla ja sen rakennukset kuuluvat nykyisin Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Ruukin entisessä valssaamossa myydään monissa kylän tapahtumissa pientuottajien herkkuja.

Kylä, pizza ja jälkiruoaksi nautittu speltti-kaura-suklaakeksi tekevätkin tehtävänsä. Takaisin pääkaupunkiseudun humuun matkaa kylän kauneudesta, alpakoiden söpöydestä ja merituulesta hurmioitunut kirjoittaja maha piukeana. Auton takapenkillä mukana matkustavat leivät ja pullat takaavat, että euforinen mielenrauha jatkuu ainakin muutaman päivän.

Yhteystiedot:

Mathildedalin Kyläleipuri
Matildan puistotie 4
25660 Mathildedal

puh. 050 302 6680
elina@kylaleipuri.fi

www.kylaleipuri.fi

www.facebook.com/kylaleipuri

Instagram:@kylaleipuri

Kyläpuoti on avoinna talvisin lauantaina ja sunnuntaina, kesällä joka päivä. Puodista voi ostaa myös viereisen Kyläpanimon oluita sekä varsinkin kesällä paikallisten pientuottajien tuotteita.

Mathildedalin kyläpuodista saa samana päivänä leivottua artesaanileipää ja pullaa sekä omalla kylällä pantua käsityöläisolutta.

Mathildedaliin on Turusta noin 85 kilometriä, Helsingistä noin 140 kilometriä ja Salosta reilu 25 kilometriä. Kylään pääsee myös veneellä, ja siellä on viihtyisä vierasvenesatama. Koordinaatit N60°13’12,7”/ E22°54’03,3”

Hurmaavassa kylässä järjestetään säännöllisesti mielenkiintoisia tapahtumia ja sieltä löytyy useita viehättäviä yöpymispaikkoja ja ruokapaikkoja. Facebook: www.facebook.com/visitmathildedal/
Teijon kansallispuistossa voi patikoida, retkeillä tai vaikka kalastaa. http://www.luontoon.fi/teijo

Mathildedalin palvelut ovat avoinna talvella viikonloppuisin ja koulujen lomien aikaan, ja kesällä joka päivä.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Riistaherkkuja ammattilaisten opeilla

Lieden ääreen on kokoontunut kolme tötteröhattuista mestaria ja heidän kisällinsä. Käynnissä on Ruokaelämyksiä-hankkeen riistaruokakurssi Äänekosken Pokella ja mukana on yrittäjiä ja henkilökuntaa neljästä ruokapalveluyrityksestä Rautalammilta ja Konnevedeltä. Kaikilla on omat tehtävät keittiössä, padat ja kattilat höyryävät ja ilmassa leijuvat huumaavat tuoksut. Välillä porukka kokoontuu yhteisen pöydän ääreen ja keittiömestarit näyttävät, miten riistaa käsitellään oikeaoppisesti. Päivän tavoitteena on valmistaa seisovan pöydän menu sekä neljä erilaista lautasannosta hyödyntäen mahdollisimman paljon kotimaista riistaa. Odotamme jo innolla sitä H-hetkeä, kun saamme kattaa valmiit ruoat pöytään ja pääsemme maistamaan niitä.

Keittiömestari Pertti Asikainen näyttää, miten sorsa leikataan oikeaoppisesti.

Keittiömestari Pertti Asikainen on eläkkeellä oleva keittiömestari, jolla on vuosien kokemus riistan käsittelystä. Joka syksy Pertti paloittelee kymmeniä hirviä paikallisen metsästysseuran talkoojoukoissa ja muukin riista on vuosien varrella tullut tutuksi sekä töiden että harrastusten kautta. Kurssipäivänä Pertti opastaa meitä sorsan leikkaamisen saloihin. Hotelli Albassa keittiömestarina toimiva Lotta Hirvanen neuvoo meitä villisian fileen ja hirven sisäfileen leikkaamisessa ja pihvien muotoilussa. Kolmas keittiömestari on Poken lehtorina toimiva Anne Rantanen, joka kertoo meille päivän mittaan myös omasta työssään Ravintola Oppikokissa, jossa ammattiin opiskelevat kokit pääsevät ensimmäistä kertaa tekemään a la carte -annoksia.

Minun vastuullani kurssilla on jänispadan valmistus.

Padoissa porisee jänistä ja hirveä, pannulla paistuu vasan maksaa, villisian selyksiä sekä hirven sisäfileetä. Seisovaan pöytään valmistamme riistan lisukkeiksi tähtianiksella maustettuja punajuuria, savuporkkanaa, ohrapilahvia ja uunijuureksia. Savuporkkana on yllättävä ruokalaji, sillä se muistuttaa maultaan ja koostumukseltaan kylmäsavustettua lohta. Savuporkkanan resepti onkin syntynyt alun perin Lotan työpaikalla, kun mietittiin vegaanista vaihtoehtoa alkupalapöytään.

Pitäähän pitopöydässä olla myös kalaa, joten työlistalla on myös sinappi- ja valkosipulisilakkaa sekä lohiterriiniä. Pertti on jo kotona valmistanut meille herkullista kylmäsavulohta. Myös yksi riistaruoista on vaatinut ennakkovalmisteluja, sillä pitopöydässä tarjoillaan myös hirven jääpaistia. Jääpaisti valmistetaan käärimällä jäinen paisti folioon ja laittamalla käärö yöksi mietoon uunin lämpöön. Illalla kannattaa myös keittää valmiiksi mausteliemi, johon paisti sitten aamulla upotetaan. Kuuman paistin annetaan jäähtyä ja maustua liemessä vähintään viisi tuntia. Lopputulos on mureaa ja mehukasta syötävää, joka sopii vaikka eväsleivän väliin.

Päivän tuotoksista maisteltavaksi ennättävät ensin lautasannokset, jotka herättävät ruokahalun upealla ulkonäöllään. Maistelemme neljää erilaista annosta ikään kuin alkupaloina ja siirrymme sen jälkeen seisovan pöydän tarjottavien äärelle.

Upeita makuja, ihania uusia ideoita ja mukavaa yhdessäoloa! Ja mikä siinä on työskennellessä, kun aina on joku ammattilainen lähellä, jolta voi kysyä neuvoa.

Hirven châteaubriand, rosmariiniperunaa, pekonipapuja ja punaviinikastiketta

Poron vasan maksaa, perunasosetta, uunijuureksia, ruskistettua sipulia ja karpalohilloa

Riistainen pitopöytä

Vas. jääpaisti hirven lihasta, omenaista sellerisalaattia ja savuporkkanaa. Takana marinoitua punasipulia ja tähtianiksella maustettua punajuurta.

 

Jääpaisti

2 – 2,5 kg hirven paistia

Keittoliemi:

3 l vettä

0,7 dl karkeaa suolaa

2 rkl sokeria

2 rkl katajanmarjoja

2-3 rkl musta-, viher- ja rosepipureita

3 laakerinlehteä

yrttejä oman maun mukaan tuoreina tai kuivattuina

Ota hirven paisti pakastimesta ja kääri alumiinifolioon jäisenä. Pane paisti 85-95-asteiseen uuniin yön yli (7-10 tuntia). Valmista keittoliemi lisäämällä veteen kaikki muut ainesosat. Keitä lientä 10-15 minuuttia ja jäähdytä. Nosta paisti aamulla uunista, poista folio ja pane lämmin paisti kylmään keittoliemeen niin, että se peittyy kokonaan. Anna paistin olla liemessä vähintään 5 tuntia, jotta se maustuu sisältä.

Ohje: Pertti Asikainen

Savuporkkana (vas.) on savukalan korvike vegaaneille.

Savuporkkana

Keitä haluamasi muotoon paloitellut porkkanat 5-10 % suolavedessä, valuta ja mausta savuaromilla.

Ohje: Lotta Hirvanen

 

Tähtianiksella maustettua punajuurta

1 kg punajuuria

Sokeriliemi:

500 g sokeria

5 dl vettä

5 tähtianista

Keitä sokeriliemi ja jäähdytä se huoneenlämpöiseksi. Kuori, paloittele ja keitä punajuuret kypsiksi. Lisää ne liemeen maustumaan.

Ohje: Lotta Hirvanen

Tallenna

Karviaisten tilan vinkki – voimakakku härkäpavuista

Tapasin Karviaisten tilan Katriina Klinckowströmin messuilla, jossa sain maistaa mahtavan mehevää aprikoosi-härkäpapukakkua. Mukaan sain pussillisen härkäpapujauhoja ja kakkureseptin. Omastani ei tullut aivan niin mehevää kun Katriinan tekemästä, mutta muutamalla Katriinan vinkillä seuraava kakku onnistui jo paremmin.

Katriinan leivonnaisissa on runsaasti härkäpapua, usein Katriina korvaa vehnäjauhot kokonaan härkäpavuilla. Omasta kakustani tuli mielestäni parempaa kun korvasin puolet härkäpapujauhoista vehnäjauholla. Mutta makuasia, ja Katriinan kakku vain härkäpavuista oli kyllä onnistuneempi kuin omani. Tässä siis resepti Katriinan ohjeilla ja vinkeillä. Halutessasi voit vaihtaa osan härkäpavuista vehnäjauhoiksi.

Aprikoosi-härkäpapu kakku

  • 300 g kuivattuja aprikooseja
  • 0,8 dl sokeria
  • 3 dl vettä
  • 50 g voita

Keitä aprikoosit, sokeri ja vesi mössöksi. Lisää sekaan voi. Sekoita ja anna jäähtyä.

  • 2 kpl munia
  • 1 dl vettä

Sekoita jäähtyneeseen seokseen kananmunat sekä 1 desilitraa vettä (härkäpapua varten).

Härkäpapu tekee taikinasta rouheisen mössön.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon.

  • 3,5 dl härkäpapujauhoja
  • 1 tl leivinjauhoja
  • 1 tl soodaa
  • 1 tl vaniljasokeria

Voitele kakkuvuoka voilla tai margariinilla ja kuorruta korppujauholla / gluteenitomalla jauhoilla / sokerilla tai mikä on sopiva sinulle. Paista 45-55 minuuttia, 170 astetta. Kun otat kakun uunista, se ei saa olla keltainen sisältä. Ensimmäiselle omalleni kävi juuri niin, otin kakun liian aikaisin ja se jäi keskeltä raa’aksi. Silloin se maistuu hiukan väkevälle, sanoisinko papumaiselle.

Katariinan vinkki; anna kakun jäähtyä vuoka päällä ettei kakusta haihdu liikaa kosteutta. Kakusta tulee muhevampi.

Omasta kakustani tuli toisella yrittämällä herkullinen ja mehukas.

Aprikoosit voi hyvin korvata myös taatelilla (1 pkt, 250 g). Taatelikakkuun sokeria riittää 1 dl ja vettä kannattaa lisätä 1,5 dl.

Härkäpapu on kiinnostava aine. Olen tykästynyt myös härkäpapurouheeseen, sopii tosi hyvin smoothien tukevoittajaksi, antaa tuhdin proteiinilisän. Suosikkini on banaani-härkäpapurouhe-mansikka-pihlajanmarja-kauramaito, namskis miten hyvää ja terveellistä:)

Vielä muutama vuosi sitten härkäpapua käytettiin lähes pelkästään rehuna. Eikä siinä mitään, mutta onneksi monet viljelijät ovat alkaneet tuottamaan härkäpapu myyntiin. Itse asiassa härkäpapu on viime vuosina noussut kotimaisten kasviproteiinien tähtikaartiin. Kesällä 2017 härkäpavun viljelyala lähestyi perunan viljelyalaa!

Karviaisten tilalla härkäpapua on viljelty vasta kaksi kesää, vuodesta 2016 alkaen. Tilan emäntä, tietotekniikan insinööri Katriina, alkoi kehitellä omassa keittiössä reseptiikkaa; kakkuja, pannareita, falafelleja, munakasta, piirakoita – vaikka mitä. Härkäpapu on jalostunut rouheeksi, jauhoiksi, kokonaisiksi pavuksi ja jopa makkaraksi!

Karviaisten härkäpapua myydään Voima-Papu-tuotemerkin alla, saatavilla ainakin Turussa, Salossa ja Helsingissä sekä monilla messuilla.

Karviaisten tila
Vartsalantie 115
25230 ANGELNIEMI (Salo)

Verkkosivut, kurkkaa Katariinan monipuoliset härkäpapureseptit. Seuraavaksi aioin kokeilla falafellaja.

Karviaisten tila

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Hiilikot hirvensarvessa

Kun Lakomäen Metsäkartanon emäntä Minna Kauppinen kertoi viikonloppuna leipovansa hiilikoita, kyselin heti reseptin perään. Ja tässä se tulee; Kannonkosken perinne hiilikot hirvensarvessa. Vaikka kotoa ei hirvensarvea löytyisikään, hiilikoita kannattaa Minnan reseptillä leipoa silti.

Minnalle reseptin on kertonut Kannonkosken paikallinen parantajaeukko Pertta PonTikka. Aikoinaan Kannonkoskella  leivinuuneja lämmitettiin kovinkin kuumiksi ja  ”hiilikoilla” testattiin uunin kuumuutta, rieskan tavoin. Kuumuutta juurikin hiilikot tarvitsi, jotta ne poksahtaisi ja ”jäljelle” jäisi vain ns. tyhjät kuoret. Tarinan mukaan Kannonkoskisten uunit olivat hyvinkin kuumia, mutta joissain naapurikunnissa hiilikoita joutui kääntämään kun uunien lämpö ei riittänyt, tottako vai tarua vain?

Hiilikot soveltuvat hyvin paistettavaksi myös sähköuunissa. Toki leivinuuni antaa hiilikolle oman arominsa ja silloin taikinan pitää olla hieman paksumpi, käsin leivottava.

Sähköuunilla paistettaviin Hiilikoihin tarvitset ruisjuuren, vettä, ruisjauhoa ja suolaa.

1. Sekoita ruisjuureen vettä, riippuen siitä kuinka paljon hiilikoita haluat valmistaa –> tämä on tosi löysää ruisvelliä.

2. Lisää ruisvelliin ruisjauhoa sen verran, että siitä tulee paksua velliä. Minnan vinkki: paksun vellin* koostumus on silloin hyvä, kun laitat lusikallisen leivinpaperille niin se laskeutuu tasaisesti muttei leviä pitkin paperia.

3. Anna paksun vellin kuplia yön yli. Velli hieman notkistuu yön aikana ja tämä kuuluu asiaan. Riippuen ruisjuuresta, jos näyttää siltä ettei kuplimista tapahdu niin voit lisätä hieman (teelusikallinen) hiivaa vauhdittamaan kuplimista.

4. Seuraavana aamuna, laita uuni lämpenemään maksimiin 250 astetta. Mausta paksu velli suolalla, sekoita hyvin. Nostele pellille haluamasi kokoisia kökkösiä (ruokalusikalla tai kauhalla). Jos paksu velli on notkistunut yön aikana liikaa, lisää varovasti jauhoja, jotta saat sopivan paksua velliä.

5. Uunista riippuen paista hiilikoita kovassa 250 asteen lämmössä 20-30 minuuttia. Hiilikoihin tulee hieman tummempia hiiltyneitä kohtia, jotka antavat leipäisille oman hiilikkomaisen aromin jossa on vahva rukiinen maku. Kopsauttaessasi leipäsiä pohjaan ja kuulet kumean äänen – se on merkki siitä, että leivät ovat kypsiä.

6. Anna hiilikoiden hieman jäähtyä, halkaise ja levitä voita pinnalle ja nauti!

Lakomäen Metsäkartanon herkku-hiilikot.

*Paksu velli = pysyy kasassa laitettaessa esim. ruokalusikalla leivinpaperille, mutta niin löysää ettei sitä voi käsin leipoa.

Tässä reseptissä ei ole tarkkoja mittoja, hyppysellisillä ja mututuntumalla mennään.

Lakomäen Metsäkartano
Verkkosivut

Tallenna

Tallenna

Tallenna