Superfood jalostuu laseihin ja lautaselle – eläköön suomalainen marja!

Yhteistyössä Visit Kouvola

Kotimaiset marjat ja hedelmät ovat tunnetusti varsinaista superfoodia. Metsissä, pihoilla, viljelmillä ja soilla kasvaa mittaamaton aarreaitta. Huonokin satovuosi kypsyttää lähes 100 kiloa luonnonmarjaa jokaista suomalaista kohti, eli yli 500 miljoonaa kiloa. Viljelmillä marjoja tuotetaan vuosittain noin 15 miljoonaa kiloa. Huimia lukuja, ja silti arvioidaan, että esimerkiksi mustikan sadosta saadaan talteen vain 3–10 prosenttia.

Yhden siivun tästä valtaisasta marja- ja hedelmämäärästä hyödyntävät ja jalostavat tilaviiniyrittäjät. Suomessa on 25 tilaviinituottajaa. Lähdimme tutustumaan heistä kahteen. Yhteistä on, että molemmat juhlivat tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan tilaviiniyrittäjinä, ja molempien yrittäjyys on lähtenyt liikkeelle rakkaasta harrastuksesta. Suuntana siis Kymenlaakso ja siellä Elimäki ja Verla.

Mustila Viini – rakkaudesta kartanoperinteeseen

📌 Mustilan Puistotie 21, Elimäki
ℹ Kotisivut

Mustilan viini tulee kohdalle, kun ajelee 6-tietä Helsingistä itään, noin 25 kilometriä ennen Kouvolaa. Päätieltä ei juurikaan tarvitse poiketa: seuraa vain opasteita Mustila Viini ja Mustila Arboretum. Pieni poikkeama kuutostien jylinästä, ja itsensä löytää viinipuodin ja ihastuttavan puutarhamyymälän edestä. Vain pienen matkan päästä lähtee reitti varsinaiseen satumetsään, Suomen suurimpaan puulajipuistoon, Arboretum Mustilaan. Se onkin toinen tarina, ja siihen voit tutustua tästä.

Viinitupa on tilan entinen maitohuone.

Puodissa meidät ottaa vastaan Mustila Viinin emäntä ja omistaja Maria Tigerstedt. Tänä vuonna vietetään viinitilan ja -puodin 20-vuotisjuhlaa. Marjan päätös ryhtyä tilaviiniyrittäjäksi alkoi harrastuksesta ja rakkaudesta kartanoperinteeseen. Enää toimintaa ei voi kutsua harrastukseksi, mutta kartanoperinteellä on edelleen vahvat vaikutteet Mustilan viinien ja hillojen tuotannossa. Tilalla valmistettavien hillojen ja liköörien reseptit ovat isoäitien perua, ja viineissä heräävät eloon kartanon luonto, elämä ja historia. Tilan ensimmäinen viini, Mustan Everstin kosto, on kunnianosoitus Mustilan kartanon ikiomalle kummitukselle. Tarinoita riittää.

Kaikki viinit valmistetaan kotimaisista raaka-aineista, joista puolet tulee sopimusviljelijöiltä ja puolet kotipuutarhoista ja -poimijoilta. Raaka-aineet saadaan läheltä, 95 prosenttia raaka-aineista tulee 30 kilometrin alueelta. Vain karpaloita ja lakkaa ostetaan Pohjois-Suomesta. Kaikilla viineillä on Joutsenlippu. Monet ovat myös palkittuja lajissaan, kuten Vuoden 2018 Tilaviiniksi valittu Syysunelma, jonka vivahteikas maku syntyy viherherukasta.

Karvajalka seurusteluun ja savulohelle, Syysunelmaa kannattaa suosia keskitalvellakin ja Mustan Everstin kosto on oikea valinta villasukkien ja takkatulen seuraan.

Kiinnostus suomalaisia marjaviinejä kohtaan on kasvussa. Erityisesti nuoret aikuiset ovat löytäneet vivahteikkaat marjaviinit, eli kuten Maria nauraen kertoi, suomalaiset marjaviinit ovat saavuttaneet hovikelpoisuuden. Kotimaisiin raaka-aineisiin ja lähiruokaan panostavissa helsinkiläisissä ravintoloissa marjaviinit ovat suosiossa, ja niitä on listalla useissa ravintoloissa.

Videolla Maria Tigerstedt kerää herkkukassin.

Puodin puolella pääsimme tutustumaan laajaan valikoimaan viinejä, hilloja ja holittomia.

Maria muistutti, että marjaviinejä ei pidä verrata rypäleviineihin: se on kuin vertaisi kalaa ja liharuokaa keskenään. Viinit valmistetaan eri raaka-aineista, ja marjaviinissä täytyy maistua marja. Siitä on turha etsiä tanniineja tai rypäleen vivahteita.

20 vuotta on pitkä aika yrittäjänä, ja sinä aikana myös suomalaisten viinimaku on muuttunut. Erityisesti makutottumusten muutokset näkyvät Marian mukaan sokerimäärissä. Sitä onkin vähennetty lähes kaikissa viineissä, ja monia valmistetaan ilman lisättyä sokeria. Suosittua Kartanon juhlaviiniä valmistetaan puolikuivana ja puolimakeana. Raaka-aineena ovat kotipuutarhoista riivityt valkoherukat.

Kesällä viinipuodilla käykin säännöllisesti kotipuutarhureita tuomassa raaka-aineita. Pieniäkin määriä voi tuoda, vaikka muutaman kilon. Marjoista maksetaan kilohinta. Seuraavan vuoden tuotevalikoima määräytyy pitkälti edellisen vuoden marjasadon mukaan. Tänä vuonna herukoista ja karviaisista saadaan hyvä sato. Luonnonmarjat, kuten mustikka, ovat kärsineet eniten kesän kuivuudesta.

Ennen marjojen poimimista kotipoimijan täytyy varmistaa marjojen tarve viinitilalta. Toisinaan joistakin marjoista voi olla ylituotantoa. Marjojen täytyy olla saman päivän aikana poimittuja. Kun marjat on viinitilalla punnittu, ne pakastetaan ja mehustetaan sitä mukaan kun tarvitaan. Pakastetuista marjoista mehu irtoaa parhaiten.

Vadelmia, mustikoita, mustaherukkaa, pihlajanmarjoja, lakkaa, kirsikkaa, minttua, ruusukvitteniä…

Myymälän hyllyillä on paitsi viinejä, siidereitä ja limonaadeja, myös hilloja jokaiseen makuun. Saimme erinomaisia käyttövinkkejä, jotka otetaan testiin välittömästi. Konjakkipihlajanmarjaa jäätelön ja juustojen kaveriksi, kirpeän raikas ruusukvitteni aateloi paahtoleivän ja on erinomainen kumppani pehmeille juustoille, kirsikkahyytelö sopii mainiosti juustokakun rinnalle ja minttuhyytelö on suklaakakkuleipurin salainen ase. Ripaus konjakkia kakun kostukkeeksi, ja lopputulos on suussasulava.

Kesän 2018 uutuus on kirsikkalimonadi. Maku ja väri tulevat vain kirsikoista, 30 prosenttia limonadista on kirsikkamehua.

Sanoimme kiitos ja kippis, matka jatkui kohti Verlaa.

Viiniverla – kotimaisten luomuviinien kotipesä

📌 Verlantie 295, Verla (Verlan tehdasmuseon alueella)
ℹ Kotisivut

Elimäeltä on vajaan tunnin matka Verlan kylään, Kouvolasta tarkalleen 32 kilometriä. Verlan ruukkikylä perustettiin aikoinaan samoihin aikoihin kun Kymenlaakson suuria koskia ryhdyttiin valjastamaan puunjalostusteollisuuden käyttöön. 1800-luvun lopulla Verlassa käynnistyi puuhiomo ja pahvitehdas. Tuotanto jatkui vilkkaana lähes sata vuotta. Vuonna 1972 Verlasta tuli Suomen ensimmäinen tehdasmuseo, joka kertoo koko Suomen puunjalostusteollisuuden historiasta.

Verlan ruukkikylä on vierailun arvoinen.

Idyllinen ruukkikylä hyväksyttiin UNESCOn Maailmanperintökohteeksi vuonna 1996. Verla on pieni tiivis kylä, jonne mahtuu valtava määrä historiaa, upeaa luontoa, Repoveden kansallispuisto aivan kivenheiton päässä, kaunis puisto ja puutarha, esihistoriallisia kalliomaalauksia ja nykypäivän käsityöläisiä, puoteja ja pajoja. Meidän retkemme kohteena oli yksi nimenomainen käsityöläinen ja puodin pitäjä.

Vanhassa myllymakasiinissa touhuaa 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä tilaviiniyrittäjä Juha Kuronen. Tunnelmallisessa viinipuodissa pääsimme maistelemaan, mutta ennen kaikkea kuuntelemaan Juhan tarinointia tilaviiniyrittäjän ensiaskelista, viinituotannon haasteista Suomessa ja tulevaisuuden näkymistä.

Ensimmäinen kosketus viininvalmistukseen Juhalla oli jo 1980-luvulla äitinsä ylisuuren punaviinimarjasadon kanssa. Kiireinen It-ammattilainen tuli äidin apuun, hankki välineet ja toivorikkaana aloitti ensimmäisen viinieränsä valmistuksen. Lopputuotos meni kompostiin.

Ensimmäinen punaherukkakokeilu ei lannistanut tekijää, päinvastoin. Seuraavan erän hän valmisti halvoista italialaisista viinirypäleistä, joita korttelin K-kauppa myi hintaan 0,70 € / kilo. Nyt viini kävi, ja makukin oli jo ihan toista. Työkaverit kehuivat, ja insinööri jatkoi viiniharrastustaan.

Kesällä 1993 lomamatka suuntautui Ranskaan, jossa Juha kierteli calvadoksen ja hyvän viinin perässä. Sattuman vai kohtalon kautta, Juha jäi paikalliselle viinitilalle oppimaan kahdeksi viikoksi kuohuviinin valmistusta. Ranskan tunnetuin kuohuviini on tietysti Champagnen alueen kuohuviiniä, samppanjaa. Muun Ranskan kuohuviinejä kutsutaan nimityksellä crémant. Valmistustapa on sama, alue eri, ja crémantissa käytetään vaihdellen paikallisia rypälelajikkeita.

Viiniverla keskittyy yhä enemmän alkoholittomiin juomiin.

Ranskan loman jälkeen kipinä viinintekoon leimahti tosissaan, ja vuonna 1998 Juha muutti vaimonsa Pian kanssa Salonsaaren tilalle Jaalaan ja ryhtyi täysipäiväiseksi tilaviiniyrittäjäksi. Tilan juuret ulottuvat 14. vuosisadalle, pelloilla on viljellyt jo useampi sukupolvi. Nyt tilalla kasvaa 1200 viinimarjapensasta, karviaisia, maatiaisomenapuita, päärynöitä, luumuja, kirsikoita ja kriikunoita. Näistä tehdään viinejä, marjalikööreitä, väkeviä alkoholijuomia, siideriä, tisleitä ja alkoholittomia juomia, joita myydään talvisaikaan tilalla ja kesällä Verlan viinipuodissa. Tilan ensimmäinen viini kunnioittaa tilan historiaa. Hevosen mukaan nimetty Helinä, keltaisista karviaisista valmistettu valkoinen kuohuviini, on palkittu useana vuonna kansallisissa tilaviinikilpailuissa.

Hämyisen puodin etuosassa on myymälä ja takaosassa tila maistella Viiniverlan tuotteita.

Viiniverlan erityisyys ovat Juhan Ranskasta kesälomallansa hakemat opit. Tilan viinit valmistetaan perinteisellä ranskalaisella samppanjamenetelmällä. Perinteinen pullokäyminen antaa kuohuviinille kestävän kuohun ja samalla parantaa viinin säilymistä jopa vuosia. Siiderit puolestaan käyvät spontaanisti omilla hiivoillaan ja ovat maultaan ranskalaistyylisiä maalaissiidereitä. Raaka-aineet saadaan Kurosen omasta luomupuutarhasta tai lähialueen sopimusviljelijöiltä. Vuodesta 2000 alkaen tuotanto on ollut luomua.

Kippis – valkoisista viinimarjoista tehty alkoholiton kuohu on kaunis lasissa ja raikas suussa.

Viiniverlan tuotanto suuntautuu yhä vahvemmin alkoholittomiin juomiin. Niitä Juha kehittää ja valmistaa yhtä suurella intohimolla ja tarkkuudella kuin 20 vuotta sitten ensimmäisen erän Helinää. Luomumehut, limonadit ja glögit ovat saaneet rinnalleen runsaan valikoiman alkoholittomia viinejä ja kuohuvia. Ennen kotimatkaa kippistelimme mekin piccolo-pullon Verlan vaaleaa kuohua. Raikasta ja helmeilevää!

Jos reitti suuntautuu Kymenlaaksossa vielä Kotkan seudulle, kannattaa piipahtaa myös Jaakkolan tilalle, josta marjojen lisäksi voi ostaa hillot, mehut, glögit ja oman tuotannon hunajaa. Kymenlaakso on täynnä toinen toistaan makeampia paikkoja!

Jaakkolan tila

Hurukselantie 2056
46930 Kotka
Ajankohtaiset tapahtumat ja aukioloajat tilan Facebook-sivuilta.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joista ei kannata ajaa ohi

Kotkan saariin seilataan tuurilla

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola, juttu kuuluu Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan.

Harva miettii Kotkan kaupungin keskustassa, että tässä ollaan nyt saarella. Kaupungin historia alkaa jo varhain keskiajalta, mutta 1790-luvulla Venäjän valtio lunasti Kotkansaaren alueen Ruotsinsalmen merilinnoituksia varten. Kun historiaa tarkemmin tutkii, päästään kiinnostaviin hetkiin ja Krimin sodan (Oolannin sodan) taisteluihin vuonna 1855.

Kuulin, että vaikka Kotkan kaupunki itsessään on saari, kotkalaisilla on vahva perinne mennä saareen. Kotkalaiset ovat merimiehiä ja -naisia, ja saaret ja saaristolaisuus asunee kai kotkalaisissa vahvasti. Siksi mekin lähdimme  saareen ja tutustumaan saaristolaismakuihin. Valinta ei ollut mikä tahansa saari, vaan vanha merilinnoitus Fort Elisabeth, tutummin kuitenkin Varissaari.

Kotkassa saariin mennään tuurilla (tur-vuoro)ellei omista omaa venettä.

Ravintola Vaakku & Varissaari

Varissaari on suosittu retki- ja ulkoilukohde. Yhteysalus Klippan liikennöi kesä-elokuussa saareen Sapokasta, Kotkan kantasatamasta, tunnin välein, ruuhka-aikoina non-stoppina. Viimeisin vuoro lähtee saaresta klo 21.40, mutta tapahtumailtoina Klippan ajaa yöhön asti. Kippari Petri vakuutti, että kaikki vieraat ajetaan saaresta pois.

Saarella ei nimittäin saa yöpyä. Saareen pääsee myös omalla veneellä, rantautumista varten saarella on kolme laituria. Jääaikaan saarelle pääsee Mansikkalahden uimarannalta lähtevää jäätietä pitkin. Reitti aurataan niin leveäksi, että sitä on helppo kulkea vaikka lastenrattailla tai pyörätuolilla. Mutta nyt on kesä ja meri auki!

Historian merkkejä vuodesta 1788

Varissaaressa on merkkejä jo Kustaan sodan ajoilta eli vuodesta 1788. Tämä vuosiluku on hakattu saaren kallioon, monen muun merkin lisäksi. Varissaaren linnoitus valmistui 1796 ja se kuului osana Ruotsinsalmen merilinnoitukseen. Se kantaa nimeä Fort Elisabeth Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan. Linnoitus tuhoutui Krimin sodassa, mutta muistoja ja maamerkkejä historiasta saarella on paljon, muun muassa Ruotsinsalmen meritaisteluissa uponneen fregatin St. Nikolain hylystä nostetut laivanosat ja tykit. Saari on oikea pienten seikkailijoiden (ja isompienkin) unelma; tykkejä, merilinnoituksen raunioita ja merkkejä kalliossa.

Saarella riittää monenlaista tutkittavaa.

Kalliohakkauksia saaren kallioihin on tehty 1900-luvulle asti, tuoreimmat ovat 1960-luvulta. Saaren koillispäähän, muurien suojiin rakennettiin ravintola jo 1960-luvulla. Siinä se on edelleen samalla paikalla. Ja koska Varissaari on kotkalaisille aina ollut Vaakku, myös kesällä 2015 uudelleen avattu ravintola tunnetaan nimellä Ravintola Vaakku.

Ravintola ympäröi Rento-baaria vai miten se meni? Rentoa menoa kuitenkin. Vaakun mottona onkin Fun Dining!

Sisätiloista on hulppeat näkymät merelle. Sisä- ja ulkotilat limittyvät hauskasti yhteen. Lämpimänä iltana on kiva syödä terassilla, mutta oma tunnelmansa on viihtyisissä sisätiloissakin.

Lautasella päivän kalasaalis

Kun meren äärellä ollaan, kala ei voi tulla muualta kuin paikallisilta kalastajilta. Vaakussakin päivän annokset vaihtelevat sen mukaan, mitä kalastajilta saadaan. Aina kuitenkin tuoretta ja maistuvaa.

Tänään keittiössä hääri Mervi, joka nasevalla myyntipuheellaan vakuutti meidät päivän kala-annoksista; savulohisalaattia ja kuhaa. Kyytipojaksi virolahtelaisen panimo Takatalo & Tompurin kylmäsavu- ja ruisolutta. Kylmäsavu palkittiin Suomen parhaana vaaleana lagerina vuonna 2017, eikä syyttä.

Savulohisalaatti oli todella tuhti annos, jossa kahden mehevän lohen kaverina oli rapsakkaa salaattia, parsaa, mansikoita, mustikoita, marinoitua punasipulia ja talon leipää. Ruisoluen kanssa bueno.

Päivän kuha tarjoiltiin uusien perunoiden, tillivoin ja kasvisten kera. Ja huuhdeltiin alas kylmäsavuoluen kanssa.

Vaikka vatsa oli täynnä, viisas ruokailija jättää aina pienen tilan jälkiruoalle. Tänään keittiö sai ylipuhuttua maistelemaan kevyen marjaisaa mascarpone-herkkua, tiramisua Vaakun tapaan suloisesti hillopurkissa.

Saunaan ennen kotiinlähtöä?

Vaakun rannassa kelluu kutsuvasti puulämmitteinen saunalautta Kiulu, jota voi vuokrata vaikka tunniksi kerrallaan. Saunassa on tilaa 12 henkilölle. Jos omat eväät eivät tulleet mukaan, Vaakusta saa mukaansa sopivat saunaeväät. Kiulu on varustettu moottorilla eli sillä pääsee myös kuljettajan vuokraamalla ajelemaan hiukan rantaa pidemmällekin.

Varissaaren ravintolaa pyörittää yrittäjäpariskunta Niina Utter ja Niko Löyttynen. Energisillä yrittäjillä on Kotkassa myös yli 100-vuotias perinteikäs Kotkan Klubi, jonka he laittoivat perinteitä kunnioittaen uuteen loistoon 2017. Vielä yksi hyvä syy tulla uudelleen Kotkaan, makujen kaupunkiin.

Aurinko laski jo, mutta tuurilla pääsimme takaisin Kotkan satamaan.

Yhteystiedot:

Ravintola Vaakku
Varissaari
Verkkosivut ja tuoreimmat uutiset Facebook-sivulta.

Kurkkaa tunnelmia Varissaaresta ja Ravintola Vaakusta:

Muita mukavia kohteita lähialueella:

Matkailijoille Kotka tarjoaa useita kiinnostavia saarikohteita. Vanhat puolustusvoimien saaret Kirkonmaa ja Rankki ovat hiljattain avautuneet matkailukäyttöön, Lehmä-saari on mukava kesäpaikka, mutta sieltä puuttuvat ravintolapalvelut. Oiva piknik-kohde kuitenkin. Kaunissaari on kauimpana ja sinne olimme suunnitelleet menevämme. Huonoksi onneksi (vai huonoa tuuria?) toinen saaren yhteysaluksista oli joutunut korjattavaksi  ja matka siirtyi tulevaisuuteen.

Kaunissaaria Suomessa on useita, mutta kuulemma Itäisen Suomenlahden Kaunissaari on se alkuperäinen. Saarta kehutaan varsinaiseksi kesäparatiisiksi, ja saaren lohikeitto on vertaansa vailla. Saarella on myös kiva pieni saaristolaismuseo, taidegalleria, kauppa, kahvila ja Kaunissaaren maja, jonka loikeittoa jäimme nyt ilman.

Saareen kulkee kaksi yhteysalusta Kotkan satamasta, M/S Otava ja M/S Tekla. Itse saari sijaitsee Pyhtää puolella ja merimatka Kotkasta Kaunissaareen kestää noin 1,5 tuntia.

Kotkan kierroksen yöpymispaikaksi valitsimme kesäisen teeman mukaan leirintäalueen. Eikä minkä tahansa, vaan ehkä yhden Suomen parhaimmista.

Santalahti Resort, 5-tähden lomakeskus meren rannalla, vain 5 kilometrin päässä Kotkan keskustasta. Santalahden ympäristössä on kaksi mukavaa, 2,5 kilometrin mittaista luontopolkua. Toinen on metsäinen polku, toinen polku kiertelee kallioisella rannalla, josta on upeat merimaisemat Suomenlahden saaristoon. Kiersimme tuon ”Sea view track” -nimellä kulkevan polun. Yksi kauneimmista reiteistä, suosittelen!

Elämyksiä alueen luonnossa haluavan kannattaa tutustua Vimpasaaren tarjontaan. Energiatuotannoltaan omavaraisessa saaressa järjestetään toimintaa ja elämyksiä, jotka voivat suuntautua niin saaristoon kuin mantereelle.

Törmälä tarjoaa palveluja Etelä-Konneveden kansallispuiston kainalossa

Rautalammin kirkonkylältä Konneveden suuntaan ajettaessa tulevat ensin vastaan Etelä-Konneveden kansallispuiston opaskyltit ja heti niiden jälkeen opasteet Törmälän loma- ja kurssikeskukseen. Kyltit ohjaavat Konnekoskentielle, jota pitkin rullaillaan ensin asfaltilla, mutta Konnekosken kuohujen jälkeen päästään hiekkatielle ja todelliseen maalaistunnelmaan. Ollaan Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakuntarajan tuntumassa, keskellä kauneinta Järvi-Suomea. Ruokaretki sai kutsun paikalliselta Ruokaelämyksiä-hankkeelta tulla tutustumaan kansallispuiston porttina toimivan Törmälän loma- ja kurssikeskuksen palveluihin. 

Törmälän idyllinen pihapiiri toivottaa kulkija tervetulleeksi.

Törmälän idylliseen pihapiiriin on Rautalammin kirkonkylältä matkaa noin 10 kilometriä, ja aivan pihan tuntumasta kääntyy tie Etelä-Konneveden kansallispuiston patikointireiteille. Törmälällä on takanaan pitkä historia aina 1700-luvulle asti, sillä se toimi aikanaan Rautalammin emäpitäjän kappalaisen kotina 250 vuoden ajan. Sittemmin Törmälästä tuli suosittu rippileirien pitopaikka ja edelleen rippileiriläisiä saapuu kesällä eri puolilta Suomea nauttimaan leirielämästä perinteisessä pihapiirissä. Törmälä siirtyi yksityisomistukseen vuonna 2014, kun rautalampilainen pariskunta Matti Varis ja Sari Hintikka-Varis ottivat paikan luotsattavakseen. Etelä-Konneveden kansallispuiston myötä Törmälän asiakaskunta on laajentunut ja palvelut monipuolistuneet. Nyt kuka tahansa ohikulkija voi piipahtaa kesällä Törmälään lounaalle, kahville tai jäätelölle, ja erilaisia ohjelmapalveluja on kehitetty yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa.

Törmälän väentuvan vanhat hirret henkivät entisaikojen tunnelmaa.

Törmälän pihapiiriin saapuessaan vierailija voi luulla päässeensä maanpäälliseen paratiisiin, sillä vanhat rakennukset sulautuvat ympäröivään maisemaan luoden rauhoittavan ja idyllisen tunnelman. Törmälä sijaitsee Hankaveden rannalla, ja vesistöä pitkin soudettiin aikanaan kirkkoveneellä emäpitäjän kirkkoon Rautalammille. Törmälän väentuvassa vierailija aistii vuosisatojen takaisen historian. Tässä tuvassa on aikanaan ruokittu pappilan piiat ja rengit, kun herrojen herkut tarjoiltiin päärakennuksessa, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Nyt väentupa toimii Törmälän sydämenä, jossa emännät ahertavat keittiössä ruoan ja leipomusten parissa. Väentuvan lisäksi pihapiirissä huomio kiinnittyy vanhaan kivinavettaan, jonka massiiviset seinät pitävät kesän kuumuuden tehokkaasti loitolla. Navetta muutettiin kirkoksi siinä vaiheessa, kun rippileiritoiminta Törmälässä alkoi. Navettarakennus on melkoinen monitoimitila, sillä siellä on kirkon ja kokoustilojen lisäksi kesäkahvila, josta voi ostaa jäätelöä ja pientä suolaista tai makeaa purtavaa.

Törmälän kivinavetan paksut seinät kätkevät sisäänsä kirkon ja kokoustilan.

Kivinavetan päädyssä on kesäkahvila, joka tarjoaa ohikulkijoille jäätelöä sekä suolaista ja makeaa purtavaa.

Törmälän keittiössä valmistetaan konstailematonta kotiruokaa, joka tehdään itse alusta asti. Ruoka maistuu niin rippikoululaisille kuin perheille ja muille ohikulkijoille. Törmälässä käytetään mahdollisuuksien mukaan oman alueen raaka-aineita, kuten lähivesien kalaa sekä metsämarjoja ja sieniä. Mustaherukat asiakas voi vaikka itse käydä poimimassa, sillä pensasrivistö komeilee aivan väentuvan takana. Keittiön aamu alkaa sämpylätaikinan vaivaamisesta, sillä rippileirien aamu- ja iltapalalle leivotaan aina tuoreet sämpylät. Ja sitten sitä pullaa! Sitä keittiön väki saa vääntää koko kesän, sillä itseleivottu pulla viedään käsistä niin rippileireillä kuin kesäkahvilassa.

Törmälän lounaspöydässä tarjotaan konstailematonta kotiruokaa.

 

Törmälässä käytetään paljon mustaherukkaa, joka kasvaa aivan väentuvan takana.

Kiireisimmän kesäsesongin ulkopuolella Törmälän keittiössä valmistetaan ruokaa erilaisille tilausryhmille, kuten yritysten ja yhdistysten kokousporukoille ja perhejuhliin. Tarvittaessa ruoka voidaan tarjota myös maastossa, esimerkiksi Vuori-Kalajan laavulla, jossa sopii ruokailemaan isompikin porukka. Tikkupullat, nuotioletut ja muikkukukkoset ovat vaihtoehtoja nuotiotarjoiluille.

 

TÖRMÄLÄN LOMA- JA KURSSIKESKUS OY

Konnekoskentie 552

77700 Rautalampi

P.  040 558 2439

info@tormala.fi

tormala.fi

Facebook.com/TormalaRautalampi

Instagram: #tormala_rautalampi

 

 

 

 

 

 

Konneveden Mierontielle on hyvä päätyä!

Hotelli-ravintola Mierontie on Konneveden maamerkki, joka on toiminut samalla paikalla jo 1960-luvulta lähtien. Mierontiellä on siis palveltu ohikulkevia matkailijoita sekä ruokittu ja viihdytetty paikallisia asukkaita jo useamman vuosikymmenen ajan. Paikallisten asukkaiden mukaan Mierontieltä on aina lähdetty liikkeelle ja sinne lopulta päädytään – ennemmin tai myöhemmin.

Ohikulkija tunnistaa Mierontien tästä kyltistä!

Mierontie kutsui Ruokaretken tutustumaan toimintaansa paikallisen Ruokaelämyksiä-hankkeen kautta. Tämä nostalginen paikka sai helmikuussa 2017 uudet yrittäjät, kun Konnevedelle joitakin vuosia sitten paluumuuttanut pariskunta Mari Olkola ja Kari Leppänen ostivat Mierontien yhdessä Eini Sivulan kanssa. Ensimmäisen toimintavuoden aikana ravintola ja kahvila ovat kokeneet melkoisen muodonmuutoksen. Myös hotellia on remontoitu vuosien varrella ja asiakkaat kertovat yleensä nukkuneensa erittäin hyvin. Mierontien yrittäjillä päät pursuavat uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi. Lähistöllä sijaitseva Etelä-Konneveden kansallispuisto houkuttelee seutukunnalle päiväkävijöitä ja tavoitteena on jatkossa saada vierailijat viipymään alueella entistä pidempään.

Hotelli-ravintola Mierontie on palvelujen keskittymä. Yrittäjä Mari Olkola esittelee asiamiespostin palveluja.

Mierontien tiloissa tapahtuu monenlaista, sillä ravintolan ja hotellin lisäksi yrittäjät pyörittävät asiamiespostin palveluja sekä kahviota. Entiseen Esson baariin tullaan aamu- ja iltapäiväkahville, ravintolan puolelle saavutaan päivällä lounaalle ja illalla ravintolassa on mahdollista nauttia vielä a la carte -listan annoksia baarin juomien kera. Viikonloppuisin Mierontiellä nautitaan elävästä musiikista karaoken tai vierailevan esiintyjän tahdittamana.

Mierontiellä tarjotaan syötävää aina aamukuudesta iltamyöhään.

Mierontien ravintolasalissa on tilaa ja tunnelmaa.

Mierontien keittiössä arvostetaan kotimaisia ja lähialueen laadukkaita raaka-aineita: puhtaiden lähivesien kalaa, lähilihaa, viljatuotteita sekä metsien marjoja ja sieniä. Konnevesi onkin melkoinen lähiruoan aarreaitta, sillä harvassa kunnassa on sekä oma mylly, paikallisia lihan suoramyyjiä että ammattikalastajia. Mierontien a la carte -listalle on koottu herkkuja upeista paikallisista raaka-aineista. Pizzat valmistetaan alusta asti itse ja pizzapohjaan käytetään paikallisen myllyn jauhoja. Perinteisten vaihtoehtojen lisäksi listalla on gourmetpizzoja, joiden täytteenä on mm. possumetwurstia ja kylmäsavulohta lähialueelta. Haikkuburgerin sämpylät leivotaan itse ja pihvinä on paikallista Ylämaan naudan jauhelihaa. Ja totta kai löytyy myös Haukiburgeri! Arkiaamuisin klo 6-9 kahvilan puolella on tarjolla aamupalaa myös muille kuin hotellin asukkaille sekä PuuroBaari, jossa voi eurolla syödä puuroa niin paljon kuin jaksaa.

Mierontien listalla on gourmetpizzoja, jotka valmistetaan lähialueen raaka-aineista. Kuvassa riistapizza.

Lähiburgerin täytteenä on Ylämaan naudan kokolihapihvi, punasipulihilloke ja talon majoneesi.

Mierontien sipulipihvi on kotimaisesta naudan ulkofileestä ja kastikkeena on tumma hunajakastike.

Kalalla on erityinen merkitys Mierontien yrittäjille ja kalaa tuodaan esille myös ravintolan sisustuksessa. Ravintolan katto muuttui remontin yhteydessä lainehtivaksi järveksi, jossa muikkuparven uivat. Puusta tehty kattopinta on paikallisen Jukola Industriesin suunnittelema ja toteuttama ratkaisu.  

Mierontien erikoisessa katossa lainehtivat järven aallot ja aaltojen välissä uivat muikkuparvet.

 

Konnevedellä kalastus on ollut merkittävä elinkeino ja harrastus. Nämä kylän miehet kalastivat aikanaan Konneveden koskilla.

Mierontien lounaslistalla paikallista järvikalaa tarjotaan vähintään kerran viikossa tai sen mukaan, miten Ahti luo antejaan. Lounas on kotiruokaa noutopöydästä, jossa on tarjolla salaatteja, vähintään kaksi lämmintä pääruokaa lisukkeineen sekä leipäpöydässä talon sämpylät ja paikallinen ruisleipä. Lounaaseen kuuluu myös kahvi ja jälkiruoka.

 

Mierontie haluaa myös palvella ikääntyvää väestöä entistä enemmän. Heille tarjotaan lounas edullisempaan hintaan ja mukaan voi ostaa vaikka ruisleipää valmiiksi siivutettuna. Yhteisöllisyyttä tämäkin! Niin kuin koko Mierontien toiminta! Yrittäjät toivovat, että heidän ravintolansa voisi olla ihmisille kuin toinen koti, olohuone, jossa on mukava viettää aikaa.

Mierontie on myös perinteinen pitopalveluyritys, josta voi tilata ruoat tarjoiluvalmiina mukaansa tai koko juhlien järjestelyn ja läpiviennin koristeluista loppusiivoukseen ystävällisen palvelun kera.

 

Hotelli-ravintola Mierontie

Kauppatie 45

44300 Konnevesi

P. 014 551 271

info@mierontie.fi

Kotisivut

Facebook

 Lue myös: Show ja Dinner Konneveden Siikapirtillä

 

 

Vappuna juhlitaan roseteilla ja marjasimalla!

Vapun juhlinta on sekoitus useita perinteitä. Muinaissuomalaiset juhlivat toukojuhlaa ja sytyttivät pelloille kokkoja pahojen henkien pois ajamiseksi.

Nimensä vappu on saanut keskiajalta, jolloin 1. toukokuuta vietettiin Valpurgin pyhimykseksi julistamisen päivää. Myöhemmin vappu leimautui työläisten ja ylioppilaiden juhlapäiväksi. Keskeistä kaikelle juhlinnalle jo aikojen alusta lähtien on ollut runsas syöminen ja juominen.

Nykypäivänä suositut vappuherkut sima ja tippaleivät olivat tunnettuja jo 1700-luvun Suomessa. Mitään erityisiä vapun ruokia ne eivät kuitenkaan olleet.  Yleisenä janojuomana tarjottavaa simaa juotiin ympäri vuoden ja tippaleipiä tarjottiin esimerkiksi hautajaisissa ja muissa juhlatilaisuuksissa.

Unholaan jääneet rosetit

Nyt jo hiukan unholaan jääneillä vappuherkuilla roseteilla herkuteltiin sen sijaan yleisesti vappuna jo ainakin 60–70 -luvulla. Ja kannattaa herkutella edelleenkin, sillä ne ovat monen mielestä huomattavasti herkullisempia kuin munkit tai tippaleivät.

Rosetit ovat entistaikojen vappuherkku, joita moni on syönyt lapsuudessaan.

Rosettienkin perinne on varmasti huomattavasti pitempi, sillä resepti löytyy yhdestä suomalaisten keittokirjojen klassikosta, vuonna 1908 ensimmäistä kertaa julkaistusta Kotiruoka-kirjasta.

Rosettien tekemiseen tarvitaan rosettirauta.

Helppoja ja nopeita valmistaa

Mitkä lie olleet rosetin unohduksen syyt, ei se valmistustekniikasta ainakaan ole kiinni. Rosetit ovat nimittäin äärettömän helppoja ja nopeita tehdä; Taikinaa ei tarvitse vaivata, kohotella tai odotella, eikä pyörittelyn kanssa tarvitse pähkäillä kuten munkkien leivonnassa. Rosetteja tehdessä ei tarvitse stressata myöskään pursotuksen ja erilaisten muottien kanssa, kuten tippaleipien valmistuksessa.

Rosettien valmistamiseen ei tarvitse muuta kuin paksupohjainen kattila ja rosettirauta. Nyt vaan kipin kapin mummolan kaappeja koluamaan, ja rosettiraudat kuumiksi! Uusinakin rosettirautoja myyvät useat keittiötarvikeliikkeet.

Rosetit 

3 kananmunaa

2,5 dl kermaa

1 dl sokeria

2.5 dl vehnäjauhoja

2 rkl perunajauhoja

½ tl vaniljasokeria

Rypsiöljyä uppopaistamiseen.

Taikinaan voi lisätä vaniljasokerin sijaan myös aitoa vaniljaa, tai esimerkiksi ripauksen kardemummaa.

Sekoita kananmunat ja sokeri pehmeäksi tahnaksi. Lisää sen jälkeen jauhot ja sekoita kunnes taikina on sileää. Lisää lopuksi kerma, ja sekoita.

Kuumenna öljy kuumaksi (noin 170-180 astetta) paksupohjaisessa kattilassa. Öljy on tarpeeksi kuumaa kun pieni pala leipää ruskistuu nopeasti ja leivänpala ”sihisee” öljyssä.

Kuumenna rosettirautaa ensin öljyssä ja valuta ylimääräinen rasva pois. Jos rauta ei ole tarpeeksi kuuma, jää taikina siihen kiinni. Kiinnijääneen rosetin voi irrottaa raudasta varovasti veitsellä. Varo kuitenkin roiskuttamasta kuumaa öljyä.

Upota sen jälkeen rosettirauta taikinaan raudan yläreunaan asti. Jos rauta uppoaa liian syvälle taikinaan, ei valmis rosetti irtoa raudasta.

Nosta sen jälkeen rauta taikinasta, ja anna taikinan kuivua hetki ennen kuin upotat raudan kuumaan rasvaan. Pidä rautaa kokonaan rasvan alla hetken, ja kun rosetti irtoaa raudasta anna sen paistua kullanruskeaksi.

Nosta valmis rosetti pois öljystä reikäkauhalla ja nosta valumaan talouspaperin päälle. Rosetti on vielä pehmeä tässä vaiheessa, mutta muuttuu kuivuessaan rapeaksi. Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Uppopaistaminen on oikein tehtynä täysin turvallinen tapa valmistaa ruokaa. Muista kuitenkin, että öljyn sekaan ei saa mennä yhtään vettä, ja jos ylikuumentunut öljy sattuisi syttymään tuleen, ei sammuttamiseen saa käyttää vettä. Sammuta öljypalo sammutuspeitolla tai pienempi palo kattilan kannella.

Rosettien seuraksi sopii mainiosti marjoilla maustettu sima. Punaherukka antaa simalle upean, keväisen värin.

Punaherukka-sitruunasima

6-7 dl punaherukoita

250 gr fariinisokeria

250  gr sokeria

1 sitruunan mehu

4 l vettä

Pikkurillinpään kokoinen pala tuoretta hiivaa

Sokeria ja rusinoita (rusinat voi jättää myös pois)

Kesän kolkuttaessa ovella ja uutta marjasatoa odotellessa voi pakastimeen unohtuneet marjat käyttää mainosti siman valmistukseen. Marjasimaan voi käyttää ihan mitä vain kotimaisia marjoja.

Survo marjat kevyesti rikki. Lisää marjat kattilaan sokereiden kanssa, ja lisää sen jälkeen yksi litra vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hetken.

Ota sen jälkeen kattila pois liedeltä ja lisää loput kolme litraa vettä ja sitruunan mehu. Anna liemen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää sen jälkeen pieneen vesitilkkaan sekoitettu hiiva.

Anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden. Siivilöi sima ja pullota puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon noin yksi teelusikka sokeria ja halutessasi rusinat.

Sulje pullot, mutta älä liian tiukkaan, sillä paine pulloissa kasvaa käymisen jatkuessa. Pane pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin 5-7 päivän kuluttua.

 

Kuvat: Hanna-Mari Järvinen ja Iiris Setianto.

Kuvausjärjestelyt: Iiris Setianto.

Rosettien resepti: Kotiruoka, keittokirja kotia ja koulua varten. Otava, 1962. 25. painos.

 

Pienpaahtimoiden kahvivalikoima näppärästi kotiin

Uuden kahvinkeittimen hankinnan myötä törmäsin kiinnostavaan yritykseen nimeltä Slurp. Piti ottaa tarkemmin selvää, joten soitto idean isälle Tero Rehulalle.

Tero, mikä on Slurp?

Slurp on kahvitilauspalvelu, joka toimittaa korkealaatuisia ja kestävästi tuotettuja kahveja noin 20 pienpaahtimon valikoimista. Kahvit postitetaan vastapaahdettuina suoraan paahtimoilta asiakkaan postiluukkuun.

Näppärä paketti kahvia suoraan kotiin.

Hmm, mielenkiintoista. Keitä idean takana on?

Kesällä 2014 löysimme yhteisen vision tulevaisuuden kahviyrityksestä Linnankosken veljesten kanssa. Manuel Linnankoski ja minä olimme koulukavereita oikeustieteellisestä ja Rafael Linnankosken tausta oli arkkitehtuurissa. Olimme kaikki tuolloin yliopisto-opiskelijoita.

Team Slurp:)

Nykyään Slurpin tiimissä on yhdeksän jäsentä. Meitä yhdistää nuori ikä, suuri intohimo kahvia kohtaan ja halu saada aikaan positiivinen muutos maailmassa.

Mistä idea yhteisen yrityksen perustamiseen syntyi?

Suomeen on perustettu viime vuosina lukuisia uusia kahvipaahtimoita, jotka keskittyvät paahtamaan ainoastaan todella korkealaatuisia ja usein yksittäiselle tilalle asti jäljitettäviä kahvipapuja. Trendi on globaali ja sitä voi verrata pienpanimo-oluiden suosion nousuun. Tarjonnan kasvusta huolimatta pienpaahtimokahvit eivät ole saaneet juurikaan hyllytilaa marketeissa.

Vaikka Suomessa juodaan maailman eniten kahvia henkeä kohden, kahvia ei ole totuttu näkemään nautintoaineena vaan ennemminkin polttoaineena. Tosiasiassa kahvissa on enemmän makukomponentteja kuin viinissä. Oivalsimme, että kuka tahansa kahvinjuoja rakastuisi huippulaatuisten kahvien makuihin, jos vain pääsisi maistamaan niitä. Niinhän meillekin oli käynyt.

Tästä ideasta syntyi Slurp.

Millainen kahvi maistuu päivittäin kahvin kanssa työskentelevälle?

Henkilökohtaisesti pidän eniten vaaleista paahdoista, joissa kahvipapujen omat uniikit ja kompleksit makuyhdistelmät ovat täydessä loistossaan. Yhtä suosikkikahvia on mahdotonta nimetä.

Teron kuppiin valikoituu useammin vaalea paahtoinen kahvi.

Millaisesta kahvista suomalaiset tykkäävät, mitä tilataan eniten?

Suurin menekki on tummapaahtoisilla kahveilla. Todella monet vakiotilaajamme haluavat myös vuorotellen vaaleita ja tummia paahtoja, mikä kertoo siitä, että suomalaiset ovat kiinnostuneita maistelemaan erilaisia kahveja laajalla skaalalla.

Valtaosa kahvista menee papuina, mutta kaikki kahvit saa myös valmiiksi jauhettuna juuri omalle valmistusmenetelmälle sopivalla karkeudella.

Jokaisella kahvinjuojalla on oma makunsa. Olemme palvelleet jo tuhansia suomalaisia kahvinjuojia ja opimme heidän mielytymyksistään koko ajan lisää. Kehitämme parhaillaan myös tekoälyä, joka osaa suositella käyttäjille juuri heidän mieltymyksiään vastaavia uusia kahveja.

Millä perusteella valitsette paahtimot?

Olemme lähtökohtaisesti kiinnostuneita työskentelemään kaikkien suomalaisten pienpaahtimoiden kanssa. Uusia paahtimoita perustetaan edelleen jatkuvasti ja usein uudet paahtajat ottavat meihin yhteyttä heti perustamisen jälkeen.

Paahtaminen vaatii kuitenkin kokemusta ja ammattitaitoa sekä poikkeuksellista makuaistia. Eri paahtimoiden raakakahvit vaihtelevat myös laadun ja hinnan suhteen. Tärkeintä on se, miltä valmis kupillinen kahvia maistuu. Olemme valitettavasti joutuneet kieltäytymään yhteistyöstä joidenkin paahtimoiden kanssa, koska käsitykset laadusta ovat olleet liian erilaiset.

Joku hyvä kahvivinkki talveen?

Suosittelen kokeilemaan kahvin uuttamista pressopannulla, koska se antaa voimakkaampaa ja paksumpaa kahvia, mikä sopii hyvin talveen. Kahviksi sopii erinomaisesti tummempi paahto Intiasta tai Indonesiasta.

Mustana vai valkoisena?


Omaan postilaatikkoon tipahtivat hiljattain kaksi mukavaa kahvipakettia; lappeenrantalaisen Lehmus Roasteryn City-kettua – täyteläisen tumma brasiliaisen Fazenda I.P. -tilan Arabica papusekoitus pressopannulle sekä kuopiolaisen 2017 perustetun Café Nazca kahvipaahtimon perulaista, hedelmäistä suklaan vivahteista luomukahvia. Seuraavaan tilaukseen valitsen ehkä vaaleampaa paahtoa, vaikka tumman kahvin ystävä olenkin.

Tämä tuntuu mukavalta idealta, oman lähikaupan kahvivalikoima kun ei juurikaan vaihdu. Slurpin myötä suomalaiset pienpaahtimot ovatkin yhden napin painalluksen päässä. Koska Ruokaretken tiimin sydän sykkii myös hyvälle kahville, kutsuimme Teron Ruokaretken kahviasiantuntijaksi. Luvassa kahvivinkkejä ja kurkistuksia suomalaisten pienpaahtimoiden valikoimiin.

Onko sinulla omaa suosikkia pienpaahtimoiden joukosssa, johon haluaisit myös muiden tutustuvan? Laita meille vinkkiä!

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Mainio joulucombo, suklaa & tumma olut

Joulunajan tärkeimpiä hankintojani on riittävä määrä suklaata. Valikoimaa silmäillessä juolahti mieleen, että mitäs uutta suklaan kera keksisi. Muistin kuulleeni suklaan ja tumman oluen mainiosta yhdistelmästä. Asiahan piti tarkistaa, soitto siis tutulle panimomestarille, Fiskarsin panimon Jari Leinoselle.

Jarin vinkki; taatelikakun kyytipojaksi tummaa Munkintietä. Toimii!

Vahvistus asiaan tuli nopeasti, ja kaupan päälle hyviä vinkkejä suklaisten herkkujen nauttimiseen. Olut sopii erinomaisesti suklaan kanssa sellaisenaan tai suklaisten jälkiruokien, erityisesti hiukan ylimakeiden suklaakakkujen kera. Jouluherkuista myös taatelikakku saa kivan kaverin tummasta oluesta.

Överimakeiden suklaakakkujen (takimmainen) kanssa maistuu paahteinen tumma olut. Heinolan Heilan herkkuja.

Tumman suklaan kaveriksi kannattaa valita paahteinen porter tai stout. Fiskarsin panimon laktoosilla makeutettu Kaffe Stout (5,5 %) on nappi valinta juuri tumman suklaan tai mehevän mutakakun (mud cake) kanssa. Kyseinen olut voitti muuten kultaa Concours International de Lyon kilpailussa omassa sarjassaan 2017. Onnittelut!

Jarin mukaan tämän kaltainen yhdistelmä toimii erinomaisesti koska molemmissa on samaa paahteista aromia, jotka sopivasti kumoavat toisensa. Suklaasta irtoaa kuulemma jopa raikkaita hedelmäisiä aromeja, ja oluen maku pehmenee ja pyöristyy. Täytyypä testata.

Woikoski Feeling & ihanan makoisa suklaapiirakka.

Suklaisten kakkujen kaveriksi rohkeasti tummaa olutta tarjolle.

Ravintola Hetki & syötävän herkullinen suklaakakku.

Entäs konvehdit, nuo meikäläisen joulunajan kohokohdat? Jari vakuutti, että makean konvehdin kaveriksi sopii hyvin oluessa oleva paahteisuus. Maitosuklaan kanssa toimii hyvin tummahkot vehnäoluet. Valkosuklaan rasvaisuutta keventää happamampi vehnäolut. Testasin Fiskarin Vehnän (3,5%) kanssa, passeli yhdistelmä. Oluet on aromiltaan hiukan sitruksinen, mutta mausteinen. Rasvainen valkosuklaa ja vehnäolut täydensivät toisiaan.

Jarin vinkkinä oli, että mitä vaaleampi suklaa, sen vaaleampi olut kannattaa valita sille kumppaniksi. Toinen vinkki oli prosentit. Suklaassa on paljon rasvaa ja siksi kannattaa yhdistää suklaa oluisiin, joissa on korkeampi alkoholiprosentti. Alkoholi leikkaa ja keventää nimittäin suklaan rasvaisuutta. Eli oppien mukaan tuo 3,5 % vehnä ei ehkä olisi ideaali, mutta suutuntuma oli sangen hyvä:)

Chjoko on suklaakeidas.

Nyt kotitastingin testissä tumma ja tuhti Fiskarsin panimon Munkintie 6,7%, suodattamaton tumma ja mausteinen ale. Sopii suklaalle kivasti ja makeille kakuille oikein hienosti. Vaalean suklaan kanssa testattu vehnäolut toimi sekin. Tästähän ihan innostuu!

Herkullista joulua!

Vaaleaa, valkoista, tummaa ja tosi tummaa. Nam!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Cafe Casalenin imussa Nummelassa

Ollaan Länsi-Uudellamaalla, Nummelan keskustan ytimessä. Liikenneympyrässä pyöriessä ei voi olla huomaamatta Cafe Casalenia. Valkoisessa 50-luvun kivitalossa sijaitseva kahvila suorastaan tempaisee pistäytymään lounaalle ja herkutteluun.

Cafe Casalen on ollut yhtenä Nummelan maamerkkinä vuodesta 2014.

Casalen perustaja Inka Palmu-Lempinen on catering-yrittäjä ja entinen sisustustavarakauppias, joka halusi perustaa myös kahvilan. Tuloksena on näiden onnistunut yhdistelmä. Tänne tullaan kahville, herkuttelemaan, lounastamaan ja sunnuntaisin myös brunssille. Sunnuntain brunssi onkin hauska, klo 10-13 tule sellaisena kun olet. Eli lenkkivaatteissa kehtaa tulla kurkkaamaan onko pöytiä vapaana. Ihanan rentoa!

Cafe Casalenin avarissa tiloissa viihdytään.

Lounaalla huomion herättää runsaat salaatit ja kasvikset; linssejä, papuja, juureksia, vihersalaattia ja lisukkeita. Kasvisten kaverina on keittoa ja tuoretta leipää. Lounaalla on väkeä laidasta laitaan, runsas kasviskattaus maistuu raavaille työmiehillekin.

Casalenin lounassalaatit ovat runsaita ja maistuvia. Itse salaattina käytetään vain ruukkusalaattia.

Ja mikäs on maistuessa. Perjantaisin on hiukan erilainen meininki, silloin on street food -päivä. Meitä onnisti, tänään on perjantai ja testissä ihan ensimmäiset vihikset eli kasvislihikset. Paikallinen erikoisuus, joka valmistetaan viiden kilometrin päässä Aholeivässä. Tästä tarinaa tulossa, pysy mukana:)

Inka ylpeänä esittelee – vihikset eli vihtiläiset kasvislihikset.

Kaikilla yrityksillä on tarinansa. Casalen tarinaan kuuluu ehdottomasti porkkanakakku, sillä idea yrityksen perustamisesta lähti liikkeelle porkkanakakusta. Inka selaili muutama vuosi sitten lomallaan lehteä ja mietiskeli mihin ryhtyisi. Luki siinä jutun saaristossa sijaitsevasta kahvilasta, jonne tullaan matkojen takaa porkkanakakun takia. Siitä se idea sitten lähti, porkkanakakusta.

Porkkanakakkua Casalessa on tarjolla aina. Ja sen perässä tänne myös tullaan. Resepti on tarkoin varjeltu salaisuus, jota ei paljasteta. Porkkanakakun lisäksi vitriini notkuu itse tehtyjä korvapuusteja ja upeita kakkuja. Viiden kilometrin päästä Aholeivästä tulevat vaniljapullat, berliininmunkit ja joulun aikaan joulutortut.

”Porkkanakakku on ollut niin suosittu, että laskuissa on mennyt jo sekaisin, montako tuhatta kakkua on kahvilassa syöty”, kertoo Inka.

Jos lukiessa tunnistat sen saaristolaiskahvilan, jonne tullaan porkkanakakun takia, ilmianna se Inkalle tai meille. Lehti tuli nimittäin heitettyä pois ja kahvilan nimi on unohtunut. Mutta ilman sitä juttua Nummela ei ehkä koskaan olisi saanut Casaleniään.

Yhteystiedot:

Asemantie 1
03100 Nummela

puh. 010 5262 150
myynti(at)casalen.fi

Aukioloajat ja lisätiedot Cafe Casalenin verkkosivuilta

Cafe Casalen kartalla I Google Maps

Show ja Dinner Konneveden Siikapirtillä

Pysäköin autoni punaisen tuvan pihaan, ja liikenteenohjaajana toimiva nuori nainen opastaa minut kulkemaan kohti rantaa. Mihin tässä ollaan menossa? Eikös se Siikapirtti ole tuo punainen talo tuossa? Olen saanut kutsun tulla seuraamaan Show & Dinner iltaa Konneveden Siikapirtille. Minulle on kerrottu vain, että tapahtuma pidetään jossain veden äärellä, ja että ei kannata pukeutua hepeneisiin, järveltä tuulee. Rannassa on toinen tupa ja juomakoju – ja sitten on joku ladonnäköinen. Minut ohjataan sisään latoon.

Rakennus näyttää vanhalta venevajalta, mutta myöhemmin meille kerrotaan, että se onkin köysivaja. Konneveden kosket ovat toimineet aikanaan merkittävänä väylänä tukinuitolle, ja rakennukset ovat olleet vuosikymmeniä Kymi Osakeyhtiön omistuksessa. Vajan seinillä ja lattioilla on siis säilytetty uitossa tarvittavia köysiä, ja pihapiirin pieni tupa on toiminut uittokämppänä. Vieressä virtaava Siikakoski on osa Konneveden seitsemän kosken koskireittiä ja se on suosittu perhokalastuspaikka. Konneveden kosket ovat jo aikoinaan houkutelleet kalaisien vesien ääreen arvovaltaisia vieraita, siellä vieraili usein mm. presidentti Kekkonen.

Nykyään Siikapirtin alueen omistaa Konneveden kunta ja paikkaa kehitetään kalastus- ja matkailukäyttöön. Alueen kehittäminen sai lisäpotkua kesän 2017 aikana, kun kunta vuokrasi Siikapirtin paikallisille yrittäjille. Mieronvirta Oy järjestää Siikapirtillä erilaisia tapahtumia niin paikallisille kuin kansainvälisille vieraille.

Köysivaja on muuttunut viihtyisäksi illanviettopaikaksi.

Tänä iltana köysivajaan on katettu viihtyisät istumapaikat noin 50 vieraalle ja ruokapöytä kirjaimellisesti notkuu herkkujen – ja osittain myös huojuvan lattian voimasta! Räppään nopeasti muutaman kuvan herkullisista alkusalaateista. Ulkona alkaa juuri sataa hentoa hiljaista sadetta. Sisällä tunnelma on kuitenkin lämmin ja kodikas. Istun räsymatolla katetulle penkille ja huomaan, että myös siihen järven viimaan on varauduttu. Oven suussa korissa on fleecehuopia, joihin voin illan mittaan kääriytyä, jos tunnelma ei enää riitä lämmittämään.

Illan juontajana toimiva Vesa Jämsen kertoo meille köysivajan historiasta ja esittelee päivällisen menun. Ruoat on loihtinut Ravintola Mierontien keittiötiimi yrittäjä Mari Olkolan johdolla. Mari on ahkeroinut keittiössä koko päivän, mutta nyt hän on saanut vapaaillan ja istuu pöydässä minun seurassani. Jämsen vakuuttaa, että tämä ilta ei ole pönötystä varten ja kehottaa väkeä alkupalapöydän kimppuun.

Illan menu aloitetaan alkupalapöydästä. Tarjolla on mm. vihreää salaattia ja Mierontien lohi-perunasalaattia.

Ruoat hädin tuskin näkyvät hämärässä vajassa, mutta salaatit ja muikkusardiinit löytävät kyllä tiensä lautasille ja sitä kautta nälkäisiin suihin. Palan painikkeeksi on paikallista Mannisen ruisleipää ja Mieron omaa rieskaa. Juomiksi saa valita vettä tai kotikaljaa, myös pihan baarikoju palvelee tilaisuuden ajan. Kohta huomaan, että unohdin ottaa kuvan lautasestani, sillä olin jo syönyt kaiken. Erityisesti pidän savukala-perunasalaatista, joka on Mierontien bravuuri. Pääruokana on oluessa marinoitua viljaporsaan niskaa, peruna-metsäsienipaistosta ja uunijuureksia. Possu on lähtöisin naapurikunnasta Laukaalta Pohjosahon possutilalta ja paistoksen sienet Mari on itse kerännyt metsästä. Aterian kruunaa vielä mustikkakukko, joka nautitaan vaniljakastikkeen kera. Mierontiessä käytetään mahdollisimman paljon lähialueen laadukkaita raaka-aineita – ja niitä onneksi riittää. Marin puoliso Kari Leppänen on aiemmin pyörittänyt omaa kalastusbisnestä, joten suhteet paikallisiin kalastajiin ovat hyvässä kunnossa.

Illan esiintyjä J-P Leppäluoto köysivajan ”estradilla”.

Ja mikäpä siinä on syödessä, kun jo alkupalojen aikana pääsemme illan show-osuuteen, estradille köysivajan nurkkaan ilmestyy J-P Leppäluoto kitaroineen. Vain mies ja kitara ja tämä miljöö. Ihan tulee tippa silmään.

Köysivajan takaterassilla voi käydä ihailemassa kaunista Siikakoskea.

Illan ohjelmassa vuorottelevat ruoka ja musiikki sulassa sovussa. Myös toisilleen tuntemattomat vieraat innostuvat jutustelemaan pöydissä, ja sateen tauottua käydään nauttimasta kauniista koskimaisemasta köysivajan takaterassilla.

Illan mittaan kiittelen Maria sekä hyvästä ruoasta että pukeutumisneuvoista, sillä koski vieressämme todella huokuu kylmää. Kari Leppänen esittelee minulle vielä sen varsinaisen Siikapirtin. Pidän kuitenkin enemmän köysivajasta.

Siikapirtin Show & Dinner on oikein onnistunut kokemus: juuri sopivassa suhteessa sekä maku- että musiikkielämyksiä. Ja se miljöö!

Yhteystiedot:

Siikapirtti/Mieronvirta Oy

Siikaniementie 5, Konnevesi

040 5743110

Facebook

Hotelli-ravintola Mierontie Oy

Kauppatie 45, Konnevesi

014 551 274

Verkkosivut

Facebook

Lue myös Ruokaretken juttu Mierontiestä!

 

 

Tallenna

Tallenna

Jäätävän hyvä Kuura Cider

Fiskars Village on saanut taas yhden uuden lähiruoan tuottajan joukkoonsa. Tai tässä tapauksessa juoman. Kuura Ciderin siiderimön avajaisia vietettiin kesäkuussa. Yrittäjä Petri Halmetoja valmistaa 100 prosenttisesti vain suomalaisesta omenista tehtyjä siidereitä. Ei lisättyä vettä, tiivisteitä tai aromeja. Petrin ja Kuuran myötä suomalainen siiderikulttuuri teki taas harppauksen eteenpäin.

Petri etsii, kokeilee ja kehittää uudenlaisia pohjoisia siidereitä suomalaisista omenista. Suunnitteilla on myös jalostaa omenalajeja. Työtä varten Fiskarsin pelloilta on vuokrattu useampi hehtaari omien omenapuiden kasvatusta varten. Puiden istutus on suunnitteilla kesällä 2018. Puhtaasti oman sadon siideriä on tulossa vasta vuosien päästä.

Haluan olla etsimässä täydellistä suomalaista siideriomenaa keräämällä hyviä villilajeja ja kehittämällä niistä tulevaisuudessa omanlaisia siideriomenalajikkeita; sopivan tanniinista, hiukan pahan makuista, sanoisinko lähes syöntiin kelpaamaton omenalajike olisi ihanteellinen. Mehustamisen jälkeen makea, mutta raakana syötynä paha.

Petrille saa siis tuoda maistiaisia pahan makuisista omenoista, jospa juuri sinun omenapuusta syntyisi osa suomalaista siideriperinnettä.

KUURA SIIDERI 16 on valmistettu vuoden 2016 omenasadosta.

Nyt Kuura siideri valmistetaan Katteluksen tilalta lainatusta noin 200 omenapuusta, joiden lisäksi Petri ostaa omenoita paikallisilta, tutuilta viljelijöiltä.

Tuotevalikoimassa on kuivaa villihiivoilla käynyttä real cider -tyyppistä maalaissiideriä, kuplivaa samppanjamenetelmällä tehtyä kuohusiideriä sekä pakkasen puraisemaa jääsiideriä, Ice Cideriä. Ensimmäisen kokonaisen tuotantovuoden eli 2017 aikana myyntiin pääsee hiukan reilu 10 000 litraa siideriä. Kilosta omenia syntyy noin 7 desilitraa valmista siideriä.

Kuuran erikoisuuteen, Ice Cideriin, tarvitaan omenoita vielä enemmän. Ensimmäisen puristuksen jälkeen mehu jätetään jäätymään pimeään pakkassäähän, keväällä mehu sulatetaan, ja maukkain ja makein aines otetaan talteen. Hiljainen käyminen, pakkasen puraisu ja hidas kypsyminen on makean ja hapokkaan jälkiruokasiiderin salaisuus.

Kuura Cuvée on Petrille rakasta kokeellista erikoistuotantoa. Perinteisellä samppanjamenetelmällä syntyy kuohusiideri, kuiva ja pirskahteleva siideri.

Jotta siiderin tai viinin tuottaja saa tilaviinistatuksen Suomessa, edellyttää se omassa hallussa olevaa tarhaa, josta tuotetuista raaka-aineista tuotteita valmistetaan. Omavaraisuuden ei tarvitse olla 100 %, mutta raaka-aineiden on oltava suomalaisia ja ne täytyy tuottaa valmistuspaikan läheisyydessä. Siiderinvalmistajia Suomessa on vielä vähän, mutta Petri uskoo, että siideribuumi on vasta tulossa Suomeen. Pinnan alla kuplii paljon kokeiluja. Kuulostaa hyvältä.

Oman tuotantotilojen yhteydessä sijaitsevan myymälän lisäksi Kuura siidereitä on myynnissä muutamissa ravintoloissa ja paikallisesti. Mutta tarkoitus ei ole tulevaisuudessakaan tehdä suurella volyymillä. Raaka-aineiden alkuperä ja lopputulos ovat tärkeämpää kuin valtava tuotanto.

Petri (vas). ja Juho hoitelevat siiderin valmistuksen ja myynnin ammattilaisen ottein.

Siidereistä Petri on ollut innostunut jo kauan. Lähipiiri on saanut nauttia erilaisista kokeiluista useamman vuoden ajan. Oman työn ohessa Petri suoritti myös tilaviinituottajan ammattitutkinnon. Ensimmäiset vakavammat kokeilut Petri teki 2014 yhteistyössä Rekolan panimon (nykyisin Fiskarsin panimo) kanssa. Syksyllä 2016 Petri heittäytyi täysipäiväiseksi siiderinvalmistajaksi.

Pullot tanssitetaan päivittäin, käsityönä.

Tuotantotilojen yhteydessä oleva myymälä on jaettu kahteen osaan. Toiselta puolelta saa ostaa mukaan Kuura siidereitä, toiselta puolelta paikallisten tuottajien ruokatuotteita; juustoja, lihavalmisteita, jauhoja, suklaata, hilloja, mehuja… Herkkukauppa kerrassaan.

Yhteystiedot:
Kuparivasarantie 7
10470 Fiskars

Kohde kartalla I Google Maps

Verkkosivut
Kuura Facebookissa
Instagram

 

 

 

 

 

 

 

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

5-tien kulkijan kannattaa koukata Heinolan Heilaan!

Vilkkua päälle Lahden tien varrella, Heinolan pohjoisen liittymän kohdalla. Heinolan Heilan kahvila-ravintola on paikka, jossa saa mahansa täyteen maittavaa lähiruokaa. Ja myymälän puolelta saa ostettua tuoretta ja lähellä tuotettua ruokaa mukaansa yllin kyllin.

Koska nälkä ja sulkemisaika painoivat päälle, kohti ravintolaa. Aukioloajat ovat matkalaiselle ystävälliset, sekä puoti että kahvila-ravintola ovat avoinna arkisin klo 19 asti, perjantaisin 20.00. Vain kolmena päivänä vuodesta Heila pitää ovensa kiinni; juhannuspäivänä ja jouluaattona ja -päivänä.

Tuottajatori on ollut toiminnassa jo yhdeksän vuotta. Sama taho on pyörittänyt viihtyisää ja valoisaa ravintolaa  marraskuusta 2014 lähtien. Seuraavana vuonna avautui oma leipoma ja kaikki makeat ja suolaiset leivonnaiset valmistuvat siellä. Tänne mahtuvat sekä satunnaiset ohikulkijat, etukäteen paikkansa varanneet ryhmät sekä lähialueen lounastajat.

Uudet perunat ja tilliä, eihän sitä muuta. No hyvää kalaa kanttarellikastikkeen kera.

Annokseen sisältyy aina salaattibuffa ja kahvi. Kahvipavut jauhetaan täällä itse, vielä illalla puoli seitsemän aikaan kahvi oli tuoretta ja hyvää. Iso plussa myös tälle.

Jälkiruoaksi nautimme talon suklaakakkua jäätelön kera.

Heilan munkit ovat Heinolan parhaan munkin maineessa.

Myös kaikki vitriinituotteet näyttivät raikkailta lähellä sulkemisaikaakin. Ja valikoima oli runsas, oli lohta, lihaa, makeaa, pitkää ja pyöreää. Mitä ei tehdä paikan päällä itse, tulee paikallisilta lähituottajilta. Tuottajat ovat tarkkaan valittuja, yhdeltä saa gluteenittomat leivonnaiset, toiselta Salpausselältä pyydettyä kalaa, lähellä kasvatettua lammasta, luomuviljeltyjä kasviksia ja kotimaisista marjoista valmistettuja juomia.

Lounaspiirakka on yksi paikan suosituimista take away -tuotteista. XXL kokoinen karjalanpiirakka tuoreilla täytteillä.

Pikapysähdyksellä ehdimme kiertää kaupan puolen vain nopeasti. Mutta tarjonta vakuutti ja päätimme tulla uudelleen ajan kanssa. Heinolan Heila kertoo olevansa Suomen juurevin tuottajatalo. Ja siltä se totisesti näytti; muhkea lihatiski, leipomo, viinipuoti ja kymmenien lähialueen tuottajien elintarvikkeita tarjolla. Toriemäntä Minna esitteli ylpeänä juuri avatun olutpuodin ja lupasimme tulla pian uudelleen tosi tarkoituksella.

Heilan katon alle kätkeytyy paljon enemmän mitä ensi silmäyksellä uskoisi.

Yhteystiedot:

Työmiehentie 35, 18200 Heinola
Heinolan pohjoinen liittymä, 24
Kartalla Google Maps

010 239 2397
ravintola@heilan.fi

Verkkosivut
Facebook

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Woikoski Feeling tekee tunteella, ja se maistuu lautasella!

Woikoski Feeling kutsui Ruokaretken tiimin tutustumaan WHD Gårdin tilaan Nurmaalle. Koska paikasta oli kiirinyt herkullisia vihjeitä, tartuimme tilaisuuteen. Vuoden pisimmän päivän iltana putkahdimme keskelle kaunista suomalaista luontoa ja järvimaisemaa. Ja ennen kaikkea keskelle ruoka-aittoja, jotka löytyvät ympäröivästä luonnosta, lähivesiltä ja alueen lukuisilta lähituottajilta.

Sauna, iltauinti ja hyvät unet. Seuraavana päivänä pureuduimme WHD Gårdin makuihin.

WHD Gård toimi 1930-luvulta alkaen Woikosken tehtaan mallitilana, jossa on kasvatettu sokerijuurikasta, viljaa, marjapensaita, Ayshire-karjaa, lampaita ja hevosia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemisen tahtia ovat rytmittäneet hevosten lisäksi matkailu-, juhla-, ja kokouspalvelut, joissa kaikissa lähellä kasvatettu ja itse tehty ruoka on suuressa roolissa. Ruokamaailman pääarkkitehtinä häärii keittiömestari Juho Hämäläinen, johon voi törmätä vaikka rantaheinikössä koiranputkea keräämässä.

Juho poimii ison osan keittiönsä raaka-aineista lähialueen metsistä ja rannoilta.

Etelä-Savolaisella vieraanvaraisuudella Juho otti meidät hoiviinsa ja esitteli ympäristöä. WHD Gård toimii vuoden ympäri, alueella on kokous- ja majoitustilojen lisäksi tilausravintola Hilupilttuu, Automuseo sekä paljon luontoon ja liikuntaan liittyviä harrastusmahdollisuuksia.

Kesäisin Juho tekee Ravintola Juureskellarissa työparinsa Edgarin kanssa lähiruoka-aineksista maistuvaa ruokaa keskiviikosta sunnuntaihin, tilauksesta myös muina aikoina. Jykevien kivilohkaraiden suojaama katettu terassi tuntui houkuttelevalta paikalta, mutta siirryimme sisätiloihin, koska halusimme olla kuulo- ja näköetäisyydellä Juhon ja Edgarin avokeittiöstä.

1930-luvulla rakennettu juureskellari on ravintolakäytössä toista kesää. Seinillä näkyvät vielä juureslaarien urat ja katossa luukku, josta perunat ja lantut on kellariin kipattu. Kesällä lounasta tarjoillaan klo 11 alkaen, keittiö on avoinna klo 21 asti, ja baari puoleen yöhön.

Juureskellarin seinämaalaukset ovat mäntyharjulaisen taiteiljan käsialaa.

Mukavan pienessä tilassa on helppo seurata Juhon ja Edgarin puuhia ja kysellä välillä raaka-aineiden ja valmistusmenetelmien perään.

Juureskellarin keittiössä villiyrtit ja oman kasvimaan raaka-aineet ovat hyvin edustettuina.

Juureskellarin lista kunnnioittaa satokauden parhaita antimia. Kesälistalla päivän annos vaihtuu päivittäin, usein se päätetään saman päivän aamuna. Tänään oli tarjolla korvasieniä, itse tehtyä auringonkukkaohrattoa ja lampaan juustoa. Kesällä lammastuotteita saadaan muun muassa läheiseltä Alinin lammastilalta.

Alkuruoaksi valitsimme kuitenkin versosalaattia ja paahdettua hirvipanchettaa. Metsästystä harrastava ja paikalliseen hirviseuraan kuuluva Juho on itse ideoinut kellaritilassa valmistetun hirvipanchetan. Viranomaisten kanssa asian selvittely vei aikansa (koska olemme Suomessa…). Tämä jos mikä kertoo mielestäni aika paljon ammattilaisen kunnianhimosta. Ei mennä sieltä, missä aita on matalin. Tässä tapauksessa se taisi olla vähintäänkin hirviaidan korkuinen. Mutta prosessi kannatti, kiitos sitkeydestä!

Kesäkurpitsaspagetti ja piimä sopivat hirveen hyvin versosalaatin ja suolaisen hirvipanchetan kanssa.

Millan alkuruokana oli kylmää nokkoskeittoa, nokkoschipsejä ja vaniljaöjyä.

Alkuruoan kanssa pöytään tuotiin itse leivottua tinjami foccaciaa havulevitteen kera. Leivät leivotaan täällä itse, ruisjuureen tehty ruisleipä on yksi suosikeista. Keväällä ruisleivästä syntyi myös oma jäätelö; raskijätski.

Koiranputki on kiva kuohkea lisuke hauelle.

Kalavesien äärellä kun olemme, hauki oli itseoikeutettu pääruokavalinta. Valinta ei kyllä ollut helppo, kun tarjolla oli lähitilan maalaispossuvarras, härkäburgeri ja se päivän korvasieniannos. Yrttivoilla täytetty ruodoton haukirulla veti kuitenkin pidemmän korren. Villiyrittisalaatti (niitä, joita aamulla oli kerätty), paahdettuja auringonkukansiemeniä, itse tehtyä kukkaisvinegrettiä ja graaviporkkanaa. Hauki ui hirvensalmelaisen Kuortin kalan pyydyksiin, sinne ui usein hauen lisäksi ahventa, lahnaa, kuhaa…

Kevyt savustus antoi grillitomaatille ruokaisemman maun.

Aina kun mahdollista, haluan maistaa myös kasvisruokaa. Joku minua viisaampi on sanonut kasvisruoan olevan keittiömestarin happotestin. Onko makua vai ei? Olihan sitä. Kevyesti savustettu tomaatti härkäpapucassoulen, paahdetun ruisleivän, kutunjuustolastujen ja timjamin kanssa maistui ja täytti vatsan. Kaikki annokset olivat runsaita ja ruokaisia. Lapsille saa pienemmät annokset, mutta näkö ja maku ovat identtiset aikuisten annosten kanssa.

WHD Gårdissa saadaan paljon aineksia omasta pihapiiristä ja kasvimaalta. Lähistöllä ja koko Etelä-Saimaan alueella lähiruoan tuottajia on runsaasti, yrteistä lihakarjaan ja kaikkea siltä väliltä. Eli mitä ei kasvateta itse, saadaan useimmiten lähituottajilta. Juvalla on vireillä jopa tryffeleiden kasvatus. Possuvartaiden ainekset tulevat parinkymmenen kilometrin päästä Kuvalan maatilalta ja tilateurastamolta. Koska possu on erityisen herkkä stressille, sen lihassa jos missä huomaa makueron. Vähän jäi mieltä kaivelemaan listalla ollut possuvarras, onneksi tänne pääsee uudestaan!

Kesäinen jälkiruokaherkku – marengilla!

Jos jälkiruokana tarjoillaan tyrnigranitaa, kallioimarrekermaa, vadelmaa, minttua ja marenkilastuja, kieltäytyminen jälkiruoasta ei ole vaihtoehto. Kasvimaan laidalla kasvaa melkoinen tyrnirivistö, mutta keittiön suuremmat tyrnitarpeet täyttyvät ainakin toistaiseksi kahden kilometrin päässä sijaitsevalta Heilunkankaan tyrnitilalta.

Kun suklaatorttu on tehty oikein tummasta suklaasta, maku ei ole makea, vaan suklainen.

Suklaatortun kaverina oli itse tehtyä raparperiruusujäätelöä, jonka ainekset on saatu oman pihapiirin raparpereistä ja ruusunlehdistä. Jälkiruokajuomana oli Juhon pihasauniosta ja vadelmanlehdistä fermentoima juoma. Jäiden kanssa tarjoiltuna mocktailien aatelia:)

Herkuttelun jälkeen oli aika käydä jututtamassa Juhon työparia, puutarhuri Päiviä.

Pienessä kasvihuoneessa kasvaa tomaatit ja yrtit. Päätilan suuressa kasvihuoneessa kasvaa varsinainen kauden sato.

Puutarhan lisäksi Päivillä on kokemusta keittiöstä. Kun asiansa osaavan ja innostuneen puutarhurin työparina on idearikas ja rohkea keittiömestari, uusia kokeiluja ja reseptiikkaa syntyy kuin luonnostaan. Täällä aistii työn imun, josta molemmat nauttivat. Ja mikä parasta, asiakas saa nautittavakseen maistuvan kattauksen lähiruokaa.  Juhannuksen jälkeen suunnitelmissa on kylvää puutuhkaan kaskinaurista, vanhaa Eno-kantaa. Herkkuja on siis tiedossa pitkälle syksyyn, riistaviikoille ja talveen.

Tilalla on pitkät perinteet oman ruoan kasvatuksesta, jo nykyisen omistajan Clas Palmbergin äiti oli innokas puutarhuri. Päätilalla, vain kuuden kilometrin päässä WHD Gårdista oleva vanha kasvihuone on taas kunnostettu, marja- ja vadelmapensaat raivattu ja omenapuut tuottavat satoa. Clasin vaimon Sari Palmbergin visio omasta kasvimaasta ja omavaraisuudesta alkaa muuttua todeksi. Täällä huokuu into tehdä ja kokeilla. Hyötypuutarhan antimien kasvattaminen ravintolakäyttöön on haasteellista,  prosessi ei ole nopea, vaan täynnä yllätyksiä. Jokainen joka on kasvattanut kasvimaalla jotain, tietää.

Kasvimaalla kasvaa lähes 50 eri lajia syötävää

WHD Gårdin kasvimaan suunnittelun Päivi aloitti kaksi vuotta sitten aloittaessaan työt täällä. Lajikkeita tulee koko ajan lisää. Kasvimaan suunnittelu ja toteutus on pitkä jatkumo, täällä ei suunnitella vain yhtä satokautta, vaan koko vuoden kirjoa ja tulevia vuosia. Vanhojen lajikkeiden rinnalle istutetaan uusia, kuten tänä keväänä pensasmustikkaa.

Omasta kanalasta saadaan tuoreita munia pienempiin tarpeisiin. Luomumunien toimittajakin löytyy 10 kilometrin päästä silloin kun tarve on suurempi.

Kalle-kukko kanalaumansa kera. Kuva Sari Selkälä, Ruokaretki.fi

WHD Gård on osa Woikoski Feelingin matkailupalveluita. Kuuden kilometrin päässä on kesäkahvila Saiman Torppa sekä Woikosken tehdasmuseo. Sama paikka, mistä löytyy uuden elämän saanut vanha kasvihuone. Etelä-savolaista vieraanvaraisuutta tarjoillaan myös 25 kilometrin päässä Kirjokiven Kartanossa. Tunnelmallisessa 1800-luvun ympäristössä pääsee nauttimaan Juhon makumaailmasta sekä Päivin pihaistutuksista. Idyllinen paikka kokoustamiseen tai perhejuhlien pitoon. Puutarhaihmiset huomio, osa Kirjokiven puiston kasvillisuudesta on peräisin 1800-luvulta!

WHD Gårdissa kasvatetaan myös silmänruokaa

Ja totta, kulttuuritien varrella täällä ollaankin. Taidekeskus Salmela ja UNESCON maailmanperintökohde Verlan ruukkikylä ovat aivan lähietäisyydellä. Ja kuitenkin itsensä löytää luonnon ja rauhan keskeltä, viekottelevien makujen ääreltä. Woikoski Feeling, erilainen maailma:)

Hyvän ruoan lisäksi WHD Gårdin kattaukseen kuuluvat mukavat uudet majoitustilat, täysimittainen AA-1 tason frisbeegolfrata, rantasauna, uinti- ja kalastusmahdollisuus, vene- ja kanoottivuokraus ja yksi Pohjoismaiden laajimmista yksityisomisteisista Automuseoista. Jos et ennen ole nähnyt vetyautoa, täältä löytyy myös sellainen!

Woikoski Feeling yhteystiedot:

WHD Gård
Nurmaankyläntie 90, 52960 Nurmaa

Saiman Torppa ja Woikosken tehdasmuseo
Virransalmentie 2023, 52920 Voikoski

Kirjokiven Kartano
Rudolf Elvingin tie 109, 47900 Vuohijärvi

Tiedustelut, myynti ja asiakaspalvelu
Puh. 040 656 5981
Sähköposti: whd@woikoski.fi

Ajo-ohjeet I Google Maps

Verkkosivut
Facebook-sivut
Instagram #woikoskifeeling

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna