Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Kaakkois-Suomessa: esittelyssä Vety, Atomi ja Särä

Yhteistyössä GoSaimaa ja Visit Kouvola

Artikkeli: Julius Koskela

Osana Kaakkois-Suomen makuantropologista tutkimusmatkaa, halusin tutustua alueen todellisiin perinteisiin. Valitsin tähän tarkoitukseen kaksi hyvin erilaista kohdetta. Toinen on Suomen vanhin perinneruokalaji, Lemin Särä, jolla on jopa tuhatvuotinen historia. Toisena kohteenani ovat Lappeenrannasta kotoisin olevat maankuulut kioskiruoat, Vety ja Atomi.

Olutta ja vetyatomeja

Olen saapunut iltamyöhään Lappeenrantaan, ja pitkän päivän päätteeksi suuntaan kohti satamaa ja siellä ankkurissa hiljalleen kelluvia ravintolaivoja. Kokemusrikas päivä kaipaa pientä reflektointia ja pohdintaa. Tilaan konjakin ja hieman jo koleaa elokuun iltaa varten lämpimän teen, minkä jälkeen istahdan ravintolaivan nurkkapöytään katsomaan Saimaan hiljalleen tummuvaa selkää. Huomenna odottaa vielä pitkä päivä Kaakkois-Suomea samoillen, mutta nautin iltahetkestä rauhassa itsekseni. Sitä paitsi nakkikioskiruoka, jota olen tullut tänne maistamaan, pitää tietenkin nauttia sen oikeassa kontekstissa, eli itsekseen baarista kotiin kävellessä.

Saavun torinkulmasta lämpimänä hehkuvaan kioskiin, jossa käy jo puolenyön jälkeen kova kuhina. Istahdan kioskin eteiseen pystybaariin ja odotellessani vuoroani kysyn kanssanauttijoiltani: Mitä ne ihmeen vedyt ja atomit oikein ovat?

Kyse on siis täytetystä lihapiirakasta, mutta älä seikoita tätä piirakkaa siihen kaupan tuorehyllyn perussettiin. Tämä piirakka on hieman pienempi, eikä maistu ikävän jauhoiselta. Vetyyn valitaan joko kinkku tai kananmuna, ja Atomissa on ne kummatkin. Tilaan tietenkin Atomin. Se tulee sirossa jätskimaljassa nätisti tarjoiltuna, ja maistuu öiselle matkailijalle taivaalliselta.

Jos tilaan vedyn sekä atomin, voinko sanoa ”molekyyli”?

Vaihdan vielä kioskin äijien kanssa pari sanaa ja suuntaan kohti hotellia. Mietin, että snägärit ovat ylipäätään aliarvostettuja. Itse tykkään oman lähinakkilani tuotteista kovasti. Sitä paitsi, eipähän mene rahat interdimensionaalisille jättikorporaatioille, vaan kotinurkan pienyrittäjälle. Kaikilla mausteilla!

Elämä säräseks

📌 Säräpirtti Kippurasarvi, Lemi

Seuraavana päivänä herään intoa puhkuen, sillä tänään olisi vuorossa se kaikkein eniten odottamani ruokakokemus, ikiaikainen Särä. Olin myös kuullut huhua, että tästä paikasta ei lähdetä nälkäisenä, joten saavuin paikalle maha luolamiesmäisesti kurnien. Säräpirtin rôtisseur Esko Hietaranta ottaa minut vastaan ja sanoo, että olen tullut juuri oikeaan aikaan, sillä särä otetaan uunista muutaman minuutin päästä. Ennen tätä Esko pitää koko ruokaseurueelle lyhyen esitelmän Särästä ja siitä, miten pitkää perinnettä pääsemme kohta olemaan osana.

Särä on vanhin tunnettu ruokalaji Suomessa, ja sen historia tiedetään ainakin tuhatvuotiseksi. Särä nimi tulee puukaukalosta, jonka päällä liha ja perunat kypsytetään. Puukaukalo on tehty koivusta, ja pitkässä käytössä se alkaa säröilemään. Tästä on tullut nimi Särä. Lihana puolestaan on lampaanviulut, joita on kahdelle särälle pinottu jopa 24 pörröpalleron verran. Ensin lihaa on suolattu neljä päivää, minkä jälkeen sitä kypsennetään massiivisessa puulämmitteisessä leivinuunissa 6 tuntia. Lihat makaavat perunapedillä ja ne tarjoillaan rieskan sekä kotikaljan kera. Tästä kokonaisuudesta puuttuu kaikki ylimääräinen. On lihaa, perunaa, leipää ja kaljaa. Ja lihaa riittää niin, että särämestari jopa haastaa ruokailijoita syömään niin monta lautasellista kuin ikinä jaksavat.

Välillä yksinkertainen on vaan pirun hyvää. Liha on suolaista ja mehevää, suussa sulavaa. Rieska vastaleivottua ja herkullista. Kolmen lautasellisen jälkeen mietin, kummalla kyljellä vierähdän tuolilta alas. On myös oma tyydytyksensä päästä maistamaan miten jossain on syöty kauan aikaa sitten, alkukantaisempaan aikaan. On varmasti ollut vuoden kohokohta, kun on päässyt särälle. Iso pirtti on ollut täynnä ihmisiä, ja vaikka elämä on muuten saattanut olla rankkaa, tuon yhteisen juhlaruokailun hetkenä on hiljennytty aherruksesta ja syvennytty ystävien ja perheen seuraan nauttimaan. Hetkiä joita tänäkään päivänä ei ole ikinä liikaa.

Ulos lähtiessäni kiitän vielä herkullisesta rieskasta, ja muistelen kuinka lappeenrantalainen isoisäni aina kaipailee kotiseutunsa makuja Espoossa asuessaan. Erityisesti rieskaa ja piimäpiirakkaa. Esko vilahtaa nopeasti tiskin taakse ja kouraisee minulle matkaan yhden aiemmin aamulla leivotuista rieskoista kotiin viemisiksi. Samana iltana ajan isoisäni kautta ja välitän terveiset säräpiristä herkullisen rieskan muodossa. Saapahan aamukahvilla nauttia kotiseudun mauista!

Särä with love

Tällä reissulla olen syönyt hienostuneesti kartanossa, rennosti snägärillä ja barbaarisesti Lemillä. Mikään ruoka ei tunnu toista paremmalta, ne kaikki toimivat omassa kontekstissaan mainiosti. Ja kaikkein parhaalta maistuu kun saa suupalojen välissä hehkuttaa kanssatovereille ”ei vitsi, onpa hyvää!” ja jakaa syömisen ilo ja yhdessäolo.

Lue myös Kaakon makukartta -juttusarjan aiemmat osat:

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

 

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikka.fi-sivustolla.

Lehmuskukkatee ja valkoinen mansikkahillo hurmaavat borshkeiton voimalla rakennetussa luostarissa

Viettäessäni ensimmäistä kesääni Kirkkonummella reilut kymmenen vuotta sitten, kiinnittyi huomioni eräänä iltana paikallislehdessä julkaistuun pienen, vaatimattoman näköiseen ilmoitukseen.  Lyhyestä ilmoituksesta kävi ilmi, että ortodoksinen veljesyhteisö kerää rahaa kirkon katon korjaukseen myymällä borshkeittoa. Ilmoituksessa oli osoite, sekä puhelinnumero, johon saattoi ilmoittaa kuinka monta litraa keittoa haluaa.  Sekä kehotus ottaa omat astiat mukaan.

Kun uteliaana ihmisenä lähdin seuraavana lauantaina muovisanko mukanani ilmoituksen osoittamaan osoitteeseen, ei mikään valmistanut minua siihen, mikä perillä odotti.

Ensin vastassa oli automeri. Muutaman kilometrin päässä Kehä kolmoselta sijaitsevan hiekkatien varteen sikin sokin parkkeerattuja autoja oli silmänkantamattomiin.  Ihmiset kulkivat sangot kädessä jatkuvana virtana kohti kaarevaa kiviporttia, jonka takaa paljastui vanha kartanon pihamiljöö ja kartanolle johtava rehevä villilehmuskuja.

Upeita istutuksia, kukkia ja pensaita oli kaikkialla. Keltaisen, romanttisen rosoisasti rapistuneen kaksikerroksisen kartanon päärakennuksen takaa laskeutuvan tiheän kuusikujan takana sijaitseva vehreä puutarha säväytti kauneudellaan.

Pokrovan luostarin alue hurmaa kauneudellaan.

Ei olekaan ihme, että puutarhan suunnitellutta puutarhanopettaja Lisa Geijeriä ylistetään vuonna 1929 julkaistussa Suomalaista puutarhataidetta -kirjassa erityisesti puutarhan loistokkaasta kauneudesta ja järjestyksestä.

Pihalla sijaitsevaan vanhan tallin katolla komeileva kupoli ja ortodoksinen risti paljastivat kuitenkin, että nyt ei oltu ihan tavallisen kartanon tiluksilla.

Pokrovan luostarin kirkko on rakennettu vanhaan, upeaan talliin. Tallissa on toiminut myös leipomo tilan ollessa vuokrattuna Neuvostoliitolle osana Porkkalan vuokra-aluetta vuosina 1944-1956.

– Meillä on käynyt parhaimmillaan avoimien päivissä jopa 3000 ihmistä päivässä, kertoo pappismunkki Foma. Eli tungosta saattaa olla. Huhtikuisena lauantaina ruuhkaa ei ole, ja pappismunkilla on aikaa kertoa veljesyhteisön elämästä.

Isä Haritonin, alkuperäiseltä nimeltä Hariton Tuukkasen, perustama ortodoksinen veljesyhteisö on harvinaisuus Suomessa. Entiseen talliin rakennettu, vuonna 2001 vihitty kirkko on ainut  veljesyhteisön omana hankkeena perustama ortodoksinen kirkko Suomessa.  Helsingissä venäläistä ravintolaa pitänyt keittiömestari Hariton myi ravintolansa vuonna 2003, teki täydellisen elämänmuutoksen ryhtymällä munkiksi ja ryhtyi toteuttamaan haavettaan luostarin perustamisesta hankkimalla vanhan kartanotilan Kirkkonummen Jorvaksesta. Paikka sai nimekseen Pokrova; Neitsyt Marian Suojelus.

Borshkeiton ja kaalipiirakoiden voimalla

Konsuli H. A. Elfvingin entinen, 1800-luvulla rakennettu Dannebrogin tila on pitkän historiansa aikana toiminut niin kukoistavana liikepuutarhana, neuvostoliittolaisten sotatuomioistuimena, leipomona kuin kehitysvammaisten asuntolana. Kirkkonummen kunnan omistuksessa ollessa tila kärsi tulipalovaurioista ja oli pahasti ränsistynyt veljesyhteisön aloitellessa toimintaansa. Myös aikaisemmin kukoistanut puutarha oli kokonaan kadonnut, ja se piti perustaa uudelleen. Kunnostustyö vei aikaa ja rahaa. Ja siinä vaiheessa borshkeitto astui kuvaan.

Kirkon kauniit ikonit on pietarilaisten ikoninmaalauskoulujen opettajien ja oppilaiden maalaamia.

– Nämä, ja nämä ja nämä on maksettu borshkeitolla ja kaalipiirakoilla, pappismunkki Foma esittelee idyllisen kauniin kirkon holvikaarien ornamentteja ja seinämaalauksia .

Pappismunkki Foma on entiseltä ammatiltaan kokki, jolle 200 litran keiton keittäminen ei ole ongelma.

Keittoa keitetään 200 litraa kerrallaan vanhassa soppatykissä joka on muurattu paikoilleen päärakennuksen takapihalle. Isä Haritonille ja myös kokkina entisessä elämässään työskennelleelle pappismunkki Fomalle ei satojen litrojen keiton keittäminen ole ongelma.

Täysin yksin munkit eivät keittoja keittele. Mukana on vapaaehtoisten talkoolaisten joukko, joka on alusta alkaen osallistunut Pokrovan rakentamiseen.

– Olemme halunneet elvyttää talkooperinnettä, ja näyttää, että pienelläkin porukalla saa paljon aikaan, pappismunkki Foma kertoo.

Ja kaupaksi herkullinen keitto käykin. Borshkeitto-päiviä on 3-6 kertaa vuodessa ja ihmiset jonottavat omien sankojensa ja astioidensa kanssa saadakseen oman osansa perinteistä venäläistä herkkua.

Pokrovan borshkeittoa tullaan hakemaan pitkienkin matkojen päästä.

– Parhaimpina avoimien ovien päivinä olemme keittäneet ja myyneet 800 litraa keittoa, pappismunkki Foma kertoo.

Kaupaksi käyvät myös itse leivotut, herkulliset kaali- ja omenapiirakat ja muut herkut.

Perinteisiä kaalipiirakoita on aina myynnissä borshkeittopäivinä.

Veljesyhteisö hyödyntää oman puutarhan ja luonnon antimia niin paljon kuin mahdollista. Omasta ryytimaasta saadaan yrtit ja salaatit, omenapuista omenat hilloihin ja mehuihin, luumupuista luumuhilloihin. Puutarhassa kasvavat karviaiset, raparperit, vadelmat ja herukat jalostetaan myös herkullisiksi tuotteiksi, joita myymällä luostariyhteisön elämää rahoitetaan.

Myös villiyrtit ja muut luonnon antimet käytetään hyväksi. Nokkosista ja voikukanlehdistä keitetään keväisin juomaa, lehmuksenkukkaa kuivataan teeksi. Kuusenkerkkiä hyödynnetään leipien leipomisessa ja metsäsieniä säilötään satoja kiloja vuosittain.

Pokrovan veljesyhteisössä hyödynnetään luonnonantimia. Kuusenkerkkä antaa käsin leivotuille leiville hienostuneen maun.

Pokrovan erikoisuus on täysin valkoinen mansikkahillo.

– Puutarhassa viljeltävä valkoinen mansikka on sukua metsämansikalle, ja siitä tulee todella herkullinen hillo esimerkiksi aamiaiselle, pappismunkki Foma vinkkaa.

Kylään veljesyhteisöön

Pokrovassa on mahdollisuus vierailla borshkeitto-päivien lisäksi myös muutaman kerran vuodessa yleisöpäivinä ja heinäkuussa Puutarhapäivänä. Silloin tilalla on mahdollista ruokailla sekä ostaa tilalla valmistettuja tuotteita kotiin vietäväksi. Oma nähtävyytensä on pappismunkkien itse siemenestä kasvattamien tuhansien kesäkukkien loisto.

Pokrvovan luostarissa valmistetaan lehmuskukkateetä luostarin omassa puutarhassa kasvavista villilehmuksista. Teetä voi käyttää kotilääkityksenä esimerkiksi vilustumiseen.

Jos oma matka ei osu juuri noihin päiviin, kannattaa kerätä vähintään 20 hengen ryhmä, ja varata aika ryhmävierailulle etukäteen. Vierailu sisältää esittelykierroksen kirkossa ja puutarhassa sekä yhteisen ruokailun. Ryhmävierailuja järjestetään maaliskuusta marraskuuhun.  Ravintolassa syömisestä ei kuitenkaan ole kyse.

– Meillä ei ole täällä ravintolaa. Me syömme yhdessä kolmen ruokalajin päivällisen veljestön omassa ruokasalisssa trapesassa.  Vierailijat ovat meidän luona kylässä. Tervetuloa! Pappismunkki Foma toivottaa kiirehtiessään syömään yhdessä borshkeitto-päivässä auttaneiden talkoolaisten kanssa.

Yhteystiedot

Pokrovan veljesyhteistö
Elfvinginkuja 11
02420 Kirkkonummi

www.pokrova.fi

Seuraava borshkeitto-päivä on 12.5.2018. Syksyn päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin (borshkeitto-päivänä ei ruokailumahdollisuutta).

Yleisöpäivät: 9.6.2018 ja 18.8.2018

Valtakunnallinen puutarhapäivä: 1.7.2018

Tarkista päivämäärät ja ohjeet nettisivuilta ennen Pokrovassa vierailua.

Pokrovaan on Helsingistä noin 25 km ja Kirkkonummen keskustasta noin 5 km. Perille pääsee mainiosti myös julkisilla liikennevälineillä.  Junalla tullessa Jorvaksen asemalta Pokrovaan on noin 500 metrin kävelymatka. Bussilla Pokrovaan pääsee Matinkylän metroasemalta Espoosta lähtevillä busseilla 171-174.

 

 

 

Vappuna juhlitaan roseteilla ja marjasimalla!

Vapun juhlinta on sekoitus useita perinteitä. Muinaissuomalaiset juhlivat toukojuhlaa ja sytyttivät pelloille kokkoja pahojen henkien pois ajamiseksi.

Nimensä vappu on saanut keskiajalta, jolloin 1. toukokuuta vietettiin Valpurgin pyhimykseksi julistamisen päivää. Myöhemmin vappu leimautui työläisten ja ylioppilaiden juhlapäiväksi. Keskeistä kaikelle juhlinnalle jo aikojen alusta lähtien on ollut runsas syöminen ja juominen.

Nykypäivänä suositut vappuherkut sima ja tippaleivät olivat tunnettuja jo 1700-luvun Suomessa. Mitään erityisiä vapun ruokia ne eivät kuitenkaan olleet.  Yleisenä janojuomana tarjottavaa simaa juotiin ympäri vuoden ja tippaleipiä tarjottiin esimerkiksi hautajaisissa ja muissa juhlatilaisuuksissa.

Unholaan jääneet rosetit

Nyt jo hiukan unholaan jääneillä vappuherkuilla roseteilla herkuteltiin sen sijaan yleisesti vappuna jo ainakin 60–70 -luvulla. Ja kannattaa herkutella edelleenkin, sillä ne ovat monen mielestä huomattavasti herkullisempia kuin munkit tai tippaleivät.

Rosetit ovat entistaikojen vappuherkku, joita moni on syönyt lapsuudessaan.

Rosettienkin perinne on varmasti huomattavasti pitempi, sillä resepti löytyy yhdestä suomalaisten keittokirjojen klassikosta, vuonna 1908 ensimmäistä kertaa julkaistusta Kotiruoka-kirjasta.

Rosettien tekemiseen tarvitaan rosettirauta.

Helppoja ja nopeita valmistaa

Mitkä lie olleet rosetin unohduksen syyt, ei se valmistustekniikasta ainakaan ole kiinni. Rosetit ovat nimittäin äärettömän helppoja ja nopeita tehdä; Taikinaa ei tarvitse vaivata, kohotella tai odotella, eikä pyörittelyn kanssa tarvitse pähkäillä kuten munkkien leivonnassa. Rosetteja tehdessä ei tarvitse stressata myöskään pursotuksen ja erilaisten muottien kanssa, kuten tippaleipien valmistuksessa.

Rosettien valmistamiseen ei tarvitse muuta kuin paksupohjainen kattila ja rosettirauta. Nyt vaan kipin kapin mummolan kaappeja koluamaan, ja rosettiraudat kuumiksi! Uusinakin rosettirautoja myyvät useat keittiötarvikeliikkeet.

Rosetit 

3 kananmunaa

2,5 dl kermaa

1 dl sokeria

2.5 dl vehnäjauhoja

2 rkl perunajauhoja

½ tl vaniljasokeria

Rypsiöljyä uppopaistamiseen.

Taikinaan voi lisätä vaniljasokerin sijaan myös aitoa vaniljaa, tai esimerkiksi ripauksen kardemummaa.

Sekoita kananmunat ja sokeri pehmeäksi tahnaksi. Lisää sen jälkeen jauhot ja sekoita kunnes taikina on sileää. Lisää lopuksi kerma, ja sekoita.

Kuumenna öljy kuumaksi (noin 170-180 astetta) paksupohjaisessa kattilassa. Öljy on tarpeeksi kuumaa kun pieni pala leipää ruskistuu nopeasti ja leivänpala ”sihisee” öljyssä.

Kuumenna rosettirautaa ensin öljyssä ja valuta ylimääräinen rasva pois. Jos rauta ei ole tarpeeksi kuuma, jää taikina siihen kiinni. Kiinnijääneen rosetin voi irrottaa raudasta varovasti veitsellä. Varo kuitenkin roiskuttamasta kuumaa öljyä.

Upota sen jälkeen rosettirauta taikinaan raudan yläreunaan asti. Jos rauta uppoaa liian syvälle taikinaan, ei valmis rosetti irtoa raudasta.

Nosta sen jälkeen rauta taikinasta, ja anna taikinan kuivua hetki ennen kuin upotat raudan kuumaan rasvaan. Pidä rautaa kokonaan rasvan alla hetken, ja kun rosetti irtoaa raudasta anna sen paistua kullanruskeaksi.

Nosta valmis rosetti pois öljystä reikäkauhalla ja nosta valumaan talouspaperin päälle. Rosetti on vielä pehmeä tässä vaiheessa, mutta muuttuu kuivuessaan rapeaksi. Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Uppopaistaminen on oikein tehtynä täysin turvallinen tapa valmistaa ruokaa. Muista kuitenkin, että öljyn sekaan ei saa mennä yhtään vettä, ja jos ylikuumentunut öljy sattuisi syttymään tuleen, ei sammuttamiseen saa käyttää vettä. Sammuta öljypalo sammutuspeitolla tai pienempi palo kattilan kannella.

Rosettien seuraksi sopii mainiosti marjoilla maustettu sima. Punaherukka antaa simalle upean, keväisen värin.

Punaherukka-sitruunasima

6-7 dl punaherukoita

250 gr fariinisokeria

250  gr sokeria

1 sitruunan mehu

4 l vettä

Pikkurillinpään kokoinen pala tuoretta hiivaa

Sokeria ja rusinoita (rusinat voi jättää myös pois)

Kesän kolkuttaessa ovella ja uutta marjasatoa odotellessa voi pakastimeen unohtuneet marjat käyttää mainosti siman valmistukseen. Marjasimaan voi käyttää ihan mitä vain kotimaisia marjoja.

Survo marjat kevyesti rikki. Lisää marjat kattilaan sokereiden kanssa, ja lisää sen jälkeen yksi litra vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hetken.

Ota sen jälkeen kattila pois liedeltä ja lisää loput kolme litraa vettä ja sitruunan mehu. Anna liemen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää sen jälkeen pieneen vesitilkkaan sekoitettu hiiva.

Anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden. Siivilöi sima ja pullota puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon noin yksi teelusikka sokeria ja halutessasi rusinat.

Sulje pullot, mutta älä liian tiukkaan, sillä paine pulloissa kasvaa käymisen jatkuessa. Pane pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin 5-7 päivän kuluttua.

 

Kuvat: Hanna-Mari Järvinen ja Iiris Setianto.

Kuvausjärjestelyt: Iiris Setianto.

Rosettien resepti: Kotiruoka, keittokirja kotia ja koulua varten. Otava, 1962. 25. painos.

 

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Neljän pitopöydän ja kuuden karjalaisen piirakan hiihtoretki: Majatalosta majataloon on herkkusuita hemmotteleva vaellus Pohjois-Karjalassa

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Majatalosta majataloon -retkien kanssa.

Majatalosta majataloon on täydenpalvelun hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa. Pakettiin kuuluvat yöpymiset neljässä majatalossa täysihoidolla, saunat, ryhmälle ajetut ladut, matkalaukkujen kuljetukset majatalojen välillä ja retki-info. Neljänä iltana hiihtäjille katetaan pohjoiskarjalalainen pitopöytä. Raaka-aineet ovat pääosin luomua, läheltä ja ehdottoman paikallisia.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkki: luomua jo toisessa polvessa

Olemmeko ensimmäiset ihmiset, joille Puukarin Pysäkin Anni Korhonen saa kertoa tarinoita majatalon ruuasta? Rakkaus ruokaan, sen alkuperään, valmistustapoihin ja perinteeseen tihkuu ihmisestä ulos. Ei. Se vyöryy ulos. Tarina pulppuaa ja lumoaa.

Istumme kuin pienet linnunpojat suut auki tuvassa, pitkän, tunnelmallisen pöydän ääressä. Ojennamme kulhoa ja vasua toisensa jälkeen vierustoverille. Anni tarinoi ja me kuuntelemme onnellisina.

Juurevaa karjalaista ruokaa ja vuodenaikojen vaihtelua

Majatalon tytär, yksi viidestä sisaruksesta, uskomaton, iloinen Anni-emäntä ei halua modernisoida ruokaa, vaan ylläpitää perinnettä.

– Näitä ruokia ei voi oppia kirjoista, nämä opitaan tekemällä, toiselta oppimalla, kertoo Anni.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin aittamajoitus

Vuodenajat vaikuttavat vahvasti Puukarin raaka-ainevalintoihin. Sorsa-aikaan on pöydässä muutaman häviävän hetken sorsaa, nyt talven jo kevääseen kurkistellessa ruoka nojaa vahvasti ukin kellarissa talvehtineisiin juureksiin. Saamme myös nykyisin hyvin harvinaista herkkua: lähisiikaa.

Reissuun lähtiessä kyselen äidiltäni, Pohjois-Karjalassa syntyneeltä, mitä aidoista pitopöydistä pitäisi etsiä. Saan neuvoksi, ettei pöytä ole mistään kotoisin, jos tarjolla ei ole sienisalaattia. Puukarin Pysäkin pöydässä sienisalaatille asetetaan yhtä korkeat vaatimukset kuin muillekin ruuille. Kaikki valmistetaan lähi- ja luomuraaka-aineista, rakkaudella. Sienisalaatin sienet poimitaan itse, sienet ja sipulit pilkotaan käsin. Sekaan eivät kermaviilit kelpaa, vaan mukaan heilautetaan rehellistä smetanaa.

Juureen leivottu ruisleipä on kuitenkin kaiken ydin. Leivinuuni lämmitetään ruisleipää varten, sitten siellä kypsennetään hitaasti haudutellen kaikki muu.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin Annin äiti ruisleipätaikinan kimpussa. Majatalossa järjestetään myös ruisleivän leivontakursseja.

Piirakkareitin ensimmäinen pysäkki

Kymmenen hengen ryhmämme on valmistautumassa neljän majatalon hiihtovaellukseen. Luvassa on neljä karjalaista pitopöytää sekä sikermä erilaisia piirakoita, olemmehan toki kuuluisilla piirakkamailla.

Sulhaspiirakat ovat hyvin harvinaista herkkua, mutta mepä saammekin maistella joka sulhasen haaveruokaa heti ensimmäisenä iltana. Sulhaspiirakka tunnetaan myös nimellä keitinpiirakka. Kuori on rukiinen, karjalanpiirakasta tuttu, sisällä keitettyä munaa ja ohraa. Ennen tarjoilua piirakka saa uiskennella pannussa, rasvassa itsensä ruskeaksi.

Sulhasen saapuessa tupaan kosinta mielessään, saattaa vanha emäntä ryhtyä pullanpaistoon. Enne on huono – tarjolla tästä talosta olisi vain pullaa. Jos emäntä ryhtyy keitinpiiraiden tekoon, on kosijalla todellakin toivoa saada piiraiden lisäksi myös morsian.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin pysäkin karjalanpiirakoiden täyte ei ole riisiä vaan ohraa.

Karjalanpiirakat tehdään tässä majatalossa aina ohrapuuroon. Näytäpä suomalainen pelto, missä kasvaa riisiä. Emännän haaveena on, että karjalanpiirakka saisi arvoisensa ylennyksen ja kääntyisi täysin suomalaiseksi, ohratäytteiseksi.

Lihaa ja kalaa

Pääruoka astahtelee pöytään – valtava tarjoiluastia on täynnä suussa sulavia lammashäityleitä ja hapankaalia. Liha ei ole nyhtöä, vaikka ehkä siltä näyttääkin, koska täällä liha on aina kypsennetty tähän pehmeyteen, pitkään leivinuunissa haudutellen.

Talon oman luomulampaan kanssa makunystyrät pehmentää kuusenkerkkäsiirappi. Metsäinen siirappi tulee kuulemma toimeen erinomaisesti myös palvatun lampaan kanssa.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin aamupalapöytä

Elämme pääsiäisen alusaikaa. Jos paastoaisimme, olisi pöydässä vain kasviksia – ei edes kalaa. Luostarivegaanisuus on ollut täällä aina osa kulttuuria. Emäntämme ei ole alueen monen muun asukkaan tavoin ortodoksi, joten ei paastoa pääsiäisen alla, mutta muistuttaa, että paasto on muutakin kuin ruoka-aineista kieltäytymistä. Paasto on hiljentymisen ja nautinnoista kieltäytymisen aikaa.

Luomua ihan hulluuteen asti

80-luvulla toimittaja järkyttyi, kun perheessä lomailleille helsinkiläislapsille tarjottiin nokkoskeittoa. ”Eikö teillä todellakaan ole mitään muuta ruokaa?” kyseli toimittaja kauhuissaan.

Nyt on helppoa hortoilla ja luomuilla. 80-luvulla Annin vanhempia pidettiin hulluina ja hippeinä. ”Eihän ilman apulantaa voi viljellä!” kauhistelivat kyläläiset. Nyt 40% Valtimon viljelymaista on luomua.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Emäntä kertoilee lähi- ja luomuraaka-aineiden hankinnasta. Moneen otteeseen silmät syttyvät, kun hän kertoo löytäneensä lähiseudulta uuden hyvän luomutuottajan.

Välillä männöö hulluuven puolelle, naureskelee emäntä itsekin raaka-aineiden metsästykselle.

Mistä maailmasta saa yhtä puhdasta ruokaa? On uskomatonta, millaisten aarteiden äärellä olemme.

– Haluan tarjota niitä aitoja makuja, joihin olen lapsena tottunut, huokaa Anni, Etelä-Suomen kiireisistä keittiöistä juurilleen palannut elämäntapaemäntä.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Illallisen jälkeen jokainen kömpii omiin majakoloihinsa. Kolmen hengen seurue saa piha-aitan, toiset majoittuvat viereiseen rakennukseen, minä kiipeän majatalon yläkertaan. On hyvin hiljaista. Tuntuu kuin olisin täällä aivan yksin, kuitenkin turvassa.

Yhteystiedot:

Majatalo Puukarin Pysäkki
Kajaanintie 844, Valtimo
puukarinpysakki.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan lomat: Hennan kakkuja ja suuria kesäjuhlia

Matkaamme piirakkareitillä. Jokaisella reitin neljästä majatalosta on omat bravuurinsa, versionsa paikallisista ruuista ja omat verkostonsa raaka-aineiden lähteille. Ytimessä on kuitenkin paikallinen, perinteinen karjalainen ruoka. Ensimmäisen majatalon karjalanpiirakat saivat täytteensä ohrapellosta, erikoisuutena sulhaspiirakat. Toisessa majatalossa karjalapiirakan täyte on riisi. Vuolas, iloinen, paikallisylpeyttä helmeilevä tarinointi kuitenkin säilyy pitopöydästä toiseen.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan Henna Nevalaisen erikoisuutena ovat suurenmoiset kakut, joita Laitalan lukuisissa hääjuhlissa pääsee maistelemaan jopa viisikerroksisena versiona. Pääsiäisen lähestyminen näkyy meille loihditun tyrnijuustokakun keltaisuudessa. Hennan kakut eivät synny keittokirjan sivuja selaten, vaan luovasti ja tunteella. Tilauskakkuja kuljetetaan täältä Karhunpään kylästä niin opettajanhuoneisiin kuin syntymäpäiväsankareiden pöytiinkin.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan Lomien Halmejärven talo

Pielisen haukea ja raparperijuomaa

Henna kääntelee pannulla päivällisellemme Pielisen hauesta taputeltuja haukipihvejä. Utelen raaka-aineita ja kysyn, mikä mahtaa olla paikan kaikkein kysytyin resepti.

Noh, ulkomaalaiset kyselevät pannarin ohjetta, Henna hymyilee.

Alkumaljaksi käsiimme ojennetaan raikasta raparperijuomaa. Talon juomista suosituin on perinteinen Louhisaaren juoma, mutta kiinnostavimmalta kuulostaa pihlajansilmuista tehty, pähkinäinen erikoisuus. Ajattelen: tuota haluan maistaa!

Talon tavan mukaan pisimmältä matkanneet saavat ottaa ruokaa ensin. Entisen kyläkoulun opettaja, Heikuran Hannu varmisti aina, että pitkänmatkalaiset saivat jotain ekstraa, muutaman lihapullan tai kalapalan muita enemmän.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Leipätaikinan päälle tehty risti siunaa taikinan, mutta kertoo myös kadotessaan, milloin taikina on valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen.

Rauhalliset suomalaiset, aktiiviset aasialaiset

Ryhmämme kehuu alueen hiljaisuutta, retken rauhaa. Emäntä kertoo majatalossa vierailleesta japanilaisryhmästä. Ensimmäinen ohjelmanumero piti järjestää jo ennen aamiaista. Aamiaisen saattoi tarjoilla jo aamuviideltä. Mitä enemmän ohjelmaa päivään sai mahtumaan, sen tyytyväisempiä matkaajat olivat. Japanilaisten päivät täyttyivät meille ehkä tutuillakin kesäpuuhilla: ongintaa, vastantekoa, marjastusta, virkkausta.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Muiden maailmassa kello on vielä vähän, mutta minun silmäni vaativat jo nukkumaan. Kiipeän majatalon toiseen kerrokseen, omaan rauhalliseen huoneeseeni. Majatalo on vanha Puukarin aseman asuinrakennus, joka on matkan varrella saanut kasvaa vieraiden lisääntyessä niin ylös kuin sivuillekin. Pihapiirin kinoksissa nukkuu monen monta suloista aittaa, savusaunaa ja torppaa. Kesän tullen nämä avautuvat majoitustiloiksi. Kun kaikki sopet ovat käytössä, voi pihapiirissä nukkua jopa 65 matkalaista. Suurin osa rakennuksista on vanhoja, perinteisiä ja suomalaisia. Yksi erikoisuus mahtuu kuitenkin suloisesti sekaan. Emännän appiukko matkasi Itävaltaan ja toi tuliaisina rasian Mozartin kuulia. Rasiaa pyöriteltyään totesi: tämän muotoisen tanssilavan minä rakennan. Ja niin hän teki.

Yhteystiedot

Laitalan Lomat
Laitalantie 85, Karhunpää
laitalanlomat.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Majatalo Pihlajapuun kukkoset ja munavoi

Majatalo Pihlajapuu: ylellisyyttä pilke silmäkulmassa

Sukset sinne jumppasalille ja sitten tänne sisään kahville, huutelee yksi iloisesti oven suusta.

Kun vuorossa on uusi majatalo, on luvassa myös uusi karjalainen piirakkaherkku. Tässä majatalossa pöydässä on kukkosia eli pyöröjä, ja kyljessä tietenkin munavoita.

Meidän hiihtomatkaajien nauttiessa lempeistä löylyistä, ajelee majatalon Minna Murtonen omalle kodalleen loimuttamaan lohet pitopöytämme. Nyt lohikyyti kulkee neljällä renkaalla, mutta yleensä työmatka järven poikki sujuu meloen tai hiihtäen. Ensi kesänä Minna aikoo uida työmatkansa.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Pihlajapuun komea, keltainen rakennus on entinen Salmenkylän koulu. Pöydällä on kirja Hiljentyneet koulut – Nurmeksen kansanopetuksen vaiheita. Kirja on paksu kuin puhelinluettelo. Paljon on kouluja hiljentynyt, mutta onneksi tämä koulu vain rauhoittunut, ei suinkaan vaimentunut.

Kiteen kirkasta ja pihlajapuita

Koska Pihlajapuun emäntä on kotoisin Kiteeltä, on aperitiivina tietenkin Kiteen kirkasta pihlajanmarjoilla maustettuna.

Pöytään kannetaan kannuja. Ilokseni kuulen kuulaan kellertävän juoman olevan pihlajan silmuista tehtyä juomaa – juuri sitä, minkä olemassaolon vasta eilen opin!

Majatalon avajaispäivänä paikalla ei ollut vielä nimeä. Pieni paniikki pohkeissaan talonväki viimeisteli tarjoiluja. Sitten pihalta kuului kummallista kolketta. Kyläläiset istuttivat lahjapuuta, riippapihlajaa. Näin majatalo sai viime minuuteilla ihan oman nimen.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Suomi-hullu Ludvig ja ei-niin-äksyt ämmät

Olemme kaikki suomalaisia, siis hyvin harvinaisia vieraita talossa. 90 % majatalon asukkaista on ulkomaalaisia, ja 90% heistä saksalaisia. Kuulemme Saksasta löytyvän todellisia Suomi-faneja, jotka palaavat tälle seudulle aina uudelleen ja uudelleen. Viime kesänä Ludvig, 70-vuotias Suomi-hullu, osti paikallisen kirjaston poistomyynnistä 20-osaisen tietosanakirjan kieliopintojensa tueksi. Toinen saksalainen palaa tänne aina hermolomalle kotimaan arjestaan, hän maalaa ikkunapuita ja hoitaa kuljetuksia.

Yritys majatalon takana on nimeltään Äksyt Ämmät. Ämmät äksyyntyivät alun perin yrityksen alkumetreillä kansainvälisen markkinoinnin teoriaopinnoissa. ”Eihän tämä näin vaikeaa voi olla!” kivahtivat ämmät äksyinä. Pakkasivat rinkkansa, ostivat reililiput ja lähtivät Keski-Euroopan kiertueelle hankkimaan asiakkaita. Siltä reissulta jäi matkaan kaksi matkatoimistoa, joiden kanssa yhteistyö jatkuu näinäkin päivinä.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Viimeisen majatalon vatruskat vasussa

– Onneksi emme koskaan pääse siihen massaan, mitä Lapissa on, huokaa Minna ja jatkaa:

– Me haluamme palvella aina yksilöllisesti.

Tästä yksilöllisestä palvelusta, hiljaisuudesta ja luonnon rauhasta muodostuu ainutlaatuinen tunnelma. Yksinkertaista, mutta ylellistä.

Karjalainen kolomonen

Kokkimme kantaa lohen kaveriksi talon bravuuria, pitkään uunissa hautunutta punajuuriherkkua. Suoraselkäinen suomalaisryhmämme istuu kiltisti pitkän pöydän ääressä, mutta näin ei kuulemma ole ulkomaalaisten kanssa. Normiaamuna emäntä ei ehdi essua ympärilleen kietaista, kun jo ensimmäinen vieras kopistelee keittiöön kaveriksi. Yksi haluaa jakaa murheensa, toinen ilonsa. Kaikki haluavat auttaa kokkia ja tietenkin oppia kieltä. Nurmeslaiset väittävät puhuvansa muuhun seutuun verrattuna selvempää kirjakieltä. Ajatusvirhe paljastuu, kun ulkomaalaiset kertaavat ylpeänä oppejaan: ”Yksi, kaksi, kolome!” he laskevat lautasia.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Jokaisen kierroksemme majatalon seinällä on sama tarjoilujen arvot listaavat taulu. Karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Voisiko neljä viimeistä sanaa jättää pois?

Yhteystiedot

Majatalo Pihlajapuu
Salmenkyläntie 81, Nurmes
aksytammat.fi

Männikkölän Pirtti: Lumeen hautautunut hiljaisuus

Nurkkaikkunasta siintää pala Pielistä. Olemme hämyisen pöydän ääressä, lumikinosten suojissa. Lautaset täyttyvät ja hyrisemme tyytyväisinä. Pablo-kissa kurkkii arkana pitopöytää.

Piirakkaretken viimeinen pysäkki

Pielisen kermainen kuha kerää ylistystä, mutta pirtin emäntä Ritva Ryttyläinen tunnetaan paremmin riisitäyteisistä karjalanpiirakoistaan. Oikeasti hänet pitäisi tuntea esimerkillisestä yrittäjyydestä ja työllistämishalusta. Ritva kertoo harmitelleensa, kun hyvistä kesäkahvilan työntekijöistä joutui luopumaan sesongin päätteessä. Piirakoille tuntui kuitenkin olevan kysyntää. Mitä tästä yhtälöstä voisi keksiä? Ritva päätti laittaa parhaat tekijät leipomaan karjalanpiirakoita pakastimeen kaikki tyhjät hetket. Näin pakastimesta löytyi aina myytävää piirakankysyjille.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Ritva päätyi piirakoineen Helsinkiin messuille, jossa tiukkojen sääntöjen edessä joutui tarjoilemaan perinneherkut kylminä.

– En enää koskaan tarjoa kylmiä karjalanpiirakoita, hän päätti tällä matkalla, ja näin syntyivät Männikkölän Pirtin käsintehdyt, paistovalmiit karjalanpiirakat, joita saa nyt raakapakasteena ympäri Suomen.

Tukevien seinien suojissa

Istumme metsänvartijan vanhassa talossa, jota on laajennettu kahdesti pitopöydän pidentyessä. Ruokapöydän keskustelut päätyvät muistelemaan vaelluksella kokemiamme rakennuksia, majataloja ja pihojen majoitusmökkejä – paksuhirsisiä, vanhoja ja terveitä. TV:n remonttiohjelmista tuttu lausahdus ”Tämä täytyy päivittää” onneksi vain naurattaa näiden seinien suojissa. Reissun ruuat ovat olleet luomua, mutta niin ovat talotkin. Terveitä ja hyvät unet tarjoavia.

Maukkaita maltaita

Perinteinen ruokajuoma, jokaisen matkamme pitopöydän tuttu, on kotikalja. Ei mikään uutejuoma, vaan rehellinen maltaasta valmistettu. Useimmiten maltaat päätyvät vielä leipään annettuaan ensin arominsa ruokajuomalle.

Pientä korvausta vastaan saamme tutustua myös Joensuulaisen Honkavuoren pienpanimon juomiin. Viime vuonna Honkavuoren vaalea Valo valittiin vuoden vehnäolueksi. Kalasääsken kuvalla varustettu Pesä-luomulager kunnioittaa puhdasta luontoa ja sopii paitsi arvojensa myös makunsa puolesta mainiosti karjalaisen pitopöydän juomaksi. Eniten ehkä kiehtoo kuitenkin Äkäsen eukon lagerolut. Onko etiketin naisessa jotain samaa näköä kolmannen majatalon emännän kanssa?

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Ensimmäisen majatalon pöydässä tuoksuivat sulhaspiirakat ja ohratäytteiset karjalanpiirakat, toisessa maistelimme riisisiä. Kolmannen erikoisuutena olivat pyöröinäkin tunnetut kukkoset. Vaikka neljännen majatalon emännän erikoisalaa ovatkin perinteiset karjalanpiirakat, löydämme pöydästä näiden makupalojen lisäksi myös vatruskoita ja lanttusupikkaita.

Olemme saaneet nauttia kuuden piirakan hiihdosta. Mikä olisi seitsemäs? Sultsinat sopisivat perinteen mukaan sunnuntaipöytään. Ehdotan listalle kuitenkin omaa suosikkiani: perunapiirakoita.

Yhteystiedot:

Männikkölän Pirtti
Pellikanlahdentie 1, Nurmes
mannikkolanpirtti.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Majatalosta majataloon -reitti pähkinänkuoressa

  • Majatalosta majataloon on täyden palvelun hiihtovaellus, jonka reitti kulkee Pohjois-Karjalan Valtimon Puukarin Majatalosta Pielisen rannalle Nurmeksen Salmenkylään.
  • Päiväetapit hiihtäen ovat noin 25 km. Hiihtopäiviä reitille mahtuu kolme, mutta toki lomaa voi jatkaa itse molemmista päistä.
  • Kesällä reitin voi kulkea meloen tai pyörällä. Ladulle ovat myös koiravieraat tervetulleita.
  • Vaikka matka kuulostaisi pitkältä, pystyy sen perushiihtotaitoinen taivaltamaan suksilla kuin suksilla – aikaa on koko pitkä päivä ja ohjelmassa hiihdon lisäksi vain saunomista ja syömistä.
  • Hiihtovaelluspaketin toteuttavat pohjoiskarjalalaiset yrittäjät tiiviissä yhteistyössä.
  • Lue lisää ja varaa oma reissusi: Visit Karelia

Lue myös:

Majatalosta majataloon -reitti retkeilijän silmin, Retkipaikka.fi

Pasha tuo pääsiäisen

Happaman raikas ja syntisen kermainen pasha kuuluu erottamattomana osana pääsiäisen viettoon. Kovin pitkät perinteet pashalla ei Suomessa kuitenkaan ole. Pasha on alun perin ortodoksiperinteeseen kuulunut pääsiäisruoka, joka on kulkeutunut Suomeen Venäjältä siirtokarjalaisten myötä. Suomalaisissa juhlapöydissä se alkoi yleistyä 70-luvulla.

Rahkaa, kermaa, munia ja voita sisältävä pasha on niin tuhtia syötävää, että yhdestä ”pyramidista” herkuttelee ainakin 4-6 henkeä. Pashan voi tarjoilla ihan sellaisenaan tai pullan päälle levitettynä.

Pasha on saanut nimensä heprean pääsiäistä merkitsevästä sanasta pesah. Karjalan kannaksen ortodoksialueilla pasha oli paastonajan loppumisen herkkuruoka, johon hyödynnettiin paaston aikana käyttämättä jääneet maitotuotteet. Korkeita, tornimaisia pashoja sai myös ostaa viipurilaisista ja terijokelaisista leipomoista.

Pashaa syödään perinteisesti pääsiäisyön juhla-aterialla jälkiruokana joko sellaisenaan tai yhdessä teen ja kulitshi-pullan kanssa. Pyramidin muotoisessa puumuotissa valmistettu pasha koristellaan usein kristillisen perinteen mukaisesti tuohuksella ja se voidaan viedä myös kirkkoon siunattavaksi ennen juhla-ateriaa.

Pashaa on perinteisesti tehty pyramidin muotoisessa muotissa. Pyramidin muodon kerrotaan olevan vertauskuvan Vapahtajan ruumisarkusta tai toisen käsityksen mukaan muistuttavan israelilaisten orjuudesta Egyptissä.

Keitettyjä tai raakapashoja

Pashan resepteissä pätee sama sääntö kuin muissakin perinneresepteissä: yhtä ja oikeaa reseptiä ei ole olemassa. Reseptejä on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Ne ovat kulkeutuneet sukupolvelta ja suvulta toiselle, ja jokainen kokki on muokannut reseptiä omien mieltymystensä mukaiseksi.

Huolimatta reseptien moninaisuudesta, ovat perusraaka-aineet pashassa aina samat: rahkaa, voita, sokeria, munia ja smetanaa tai kermaa. Pasha maustetaan usein pähkinöillä, manteleilla, rusinoilla, tai kuivatuilla hedelmillä. Pasha voidaan valmistaa joko keittämättömänä raakapashana tai keitettynä, jolloin se säilyy pidempään ja voidaan valmistaa ajoissa ennen juhla-ateriaa.

Mikä tahansa muotti sopii

Pashan tekeminen on yksinkertaista: Jommallakummalla tavalla tehty massa valutetaan pashamuottiin ja sen annetaan jähmettyä jääkaapissa 12-24 tuntia. Pashan voi tehdä joko puisessa, varta vasten pashan tekoon tarkoitetussa muotissa tai esimerkiksi siivilässä. Myös kukkaruukku käy, tai mikä tahansa muotti, jonka pohjassa on reikä mistä ylimääräinen hera pääsee valumaan pois. Heraa ei kannata heittää menemään, sen voi käyttää hyvin esimerkiksi sämpylöiden taikinan nesteenä.

Yhden isomman pashan sijaan näyttävän jälkiruoan pääsiäisen juhlapöytään saa myös tekemällä jokaiselle ruokailijalle oman pienen pasha-annoksen. Muottina voi käyttää esimerkiksi pientä jogurttipurkkia.

Muotti vuorataan joko harsolla tai elintarvikekäyttöön tarkoitetulla kuituliinalla, josta jää pashaan hienovaraisempi jälki kuin paksusta harsosta.

Perinteinen pashamuotti valmistetaan puusta. Muotissa on neljä irrallista seinää, jotka kiinnitetään toisiinsa puutapeilla. Yhden seinän sisäpuolelle on kaiverrettu kyrilliset kirjaimet XP, jotka ovat alkukirjaimet sanoista Hristos Voskrese, Kristus on ylös noussut. Vastakkaiselle puolelle on usein kaiverrettu ortodoksinen risti. Puisia pashamuotteja voi ostaa esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n omistamasta Annansilmä-Aitasta.

Paras pasha syntyy itse tehdystä rahkasta eli uunipiimästä. Teollista rahkaa käytettäessä kannattaa valita ei-pehmeä rahka, ja valuttaa sitä harsolla peitetyssä siivilässä vähintään kuusi tuntia tai yön yli, jotta ylimääräinen neste valuu pois. Pashan päälle voi laittaa painon, joka tekee pashasta kuivemman. Älä kuitenkaan laita liian raskasta painoa, ettei siitä tule liian kuiva.

Sitruunalla maustettu pähkinäinen pasha

400 gr rahkaa
80 gr voita
135 gr sokeria
2 kananmunaa
160 gr kuohukermaa
3 rkl sitruunamehua
1 sitruunan kuori raastettuna
50 gr pekaanipähkinöitä
0.5 tl suolaa
puolikas vaniljatanko

Laita rahka valumaan harsolla vuorattuun siivilään vähintään kuudeksi tunniksi. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Lisää sen jälkeen munat yksitellen ja vaahdota massa pehmeäksi. Lisää valutettu rahka ja kerma, ja sekoita varovasti. Halkaise vaniljatanko ja raavi siemenet teräväkärkisellä veitsellä. Lisää vaniljansiemenet rahkamassaan. Kuumenna massaa paksupohjaisessa kattilassa koko ajan sekoittain 85 asteeseen. Älä anna seoksen kiehua, muuten massa juoksettuu ja muuttuu rakeiseksi.

Jäähdytä sen jälkeen massa esimerkiksi kylmään veteen upotetussa taikinakulhossa. Sekoita massaa välillä ja kunnes se on täysin jäähtynyt lisää pieniksi pilkotut pähkinät, raastettu sitruunan kuori, suola ja sitruunamehu. Kaada massa kostetulla harsolla tai kuituliinalla vuorattuun muottiin ja anna jähmettyä jääkaapissa 12-24 tuntia. Kun pasha on valmis, käännä se ylösalaisin tarjoiluvadille ja irrota muotista. Koristele haluamallasi tavalla.

Pääsiäisperinteeseen kuuluvat myös värjätyt kananmunat. Luonnollisen värin kananmuniin saa keittämällä ne vihannes- ja marjaliemissä. Kaunis sininen väri syntyy keittämällä kananmunat punakaalisilpussa. Kurkumanjuuri värjää munat kirkkaan keltaisiksi. Keltasipulin kuoret värjäävät munat kellanruskeiksi, ja punasipuli punaruskeiksi. Marjoista muniin saa erilaisia punaisen sävyjä. Loraus valkoviinietikkaa värjäysliemessä sitoo värin hyvin.

Pashan historiasta lähteenä käytetty:

Irja Seppänen-Pora: Apposkaalista mantsikamöllöön. Karjalan kannaksen kansanruoka. Otava, 1979.

Rauni Väinämö: Paastosta juhlaan ja arkeen. Ortodoksinen keittokirja. Gummerus, 2007.

 

Tallenna

Tallenna

Voihan tohrapottu!

Nyt tuli Niiralan Martoilta sellainen resepti, että on pakko laittaa jakoon. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, tälläkin tohrapotun lisäksi potaattipaesti, tohraperu, rasvapottu tai pottumokkeri. Joko herahti vesi kielelle?

Tätä herkkua tarjoilee ravintola Hetki, josta Ruokaretken Heli teki keväällä jutun. Käyhän tutustumassa tämän rempseän savolaisen ruokapaikan tarjontaan. Tapasin yrittäjä Titta Tarvaisen talvella messuilla ja Titan kuvaus tohrapotusta oli niin hersyvä, että pitihän se resepti saada Ruokaretkeläisille jaettavaksi.

Jos tiedät hauskoja ja herkullisia vanhanajan ruokareseptejä, laita meille kuvien kera. Tässä tohrapottu. Leppoisaa viikonloppua!

Vanhanajan ruokareseptejä / Niiralan Martat ry

Tohrapottu

(potaattipaesti, tohraperu, rasvapotut tai pottumokkeri)

1 kg perunoita
1 – 2 sipulia
250 g siankylkeä tai pekonia siivuina
suolaa
(0,25 tl valkopippuria)

Kuori perunat, pilko ne pieniksi lohkoiksi ja keitä vähässä vedessä kypsäksi.
Viipaloi siankylki ja paista paistinpannulla rapeaksi.
Lisää paloiteltu sipuli lihan kanssa kypsymään.
Kaada osa perunoiden keitinvedestä erilliseen kuppiin.
Lisää kypsä liha-sipuliseos perunoiden joukkoon.
Ravista kattilaa, jolloin osa perunoista rikkoutuu (tohraantuu), voit auttaa myös kauhalla.
Lisää suola ja halutessa pippuria.
Tarkista maku ja lisää tarvittaessa myös perunoiden keitinlientä vielä kostukkeeksi.

Nauti vaikkapa puolukkahillon kanssa.