Villiyrteistä makua ja väriä suolaisiin ja makeisiin ruokiin

 ”Näissähän maistuu karvasmanteli!”

Innostuneita huudahduksia kuuluu Hinkkalan tilan pihamaalla eri suunnista, kun ryhmä ruokapalvelu- ja matkailuyrittäjiä tutustuu villiyrttien maailmaan.  Keruutuoteneuvoja Toini Kumpulainen sekä keittiömestari Anne Rantanen ovat molemmat hullaantuneita luonnon antimista. Toini on tehnyt kohta 20 vuotta töitä suomalaisten yrttien ja sienten parissa Ylä-Savosta käsin. Anne puolestaan kerää ja kokkaa villiyrttejä sekä lehtorintyössään Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa että Keski-Suomen keittiömestarien tapahtumissa.

Keruutuoteneuvoja Toini Kumpulainen (oik.) maistattaa pihlajansilmuja Sointu Jalkaselle.

Kaksipäiväisen kurssin jälkeen olen itsekin täysin höyrähtänyt näihin vihreisiin herkkuihin. Omassa pihassa napsin suuhun poimulehtiä, voikukanlehtiä ja suolaheinää. Metsäretkellä on pakko maistaa pihlajansilmuja, kirpeää käenkaalia sekä tarkkailla, joko kuusen ja männyn kerkät ovat puhjenneet.

Poimulehti sopii salaatteihin ja suolaisiin piirakoihin. Sitä voi myös friteerata öljyssä.

Nokkonen on villiyrttien rauta- ja vitamiinipommi. Sitä voi käyttää niin kastikkeisiin, lettuihin kuin jäätelöönkin.

Mustaherukan lehti on keväällä ja alkukesästä parhaimmillaan. Siitä voi tehdä juomaa viinihapolla ja se antaa lisäaromia myös kuusenkerkkälimonadiin.

Vuohenputken nuoret versot soveltuvat niin salaattiin kuin kasvispiiraisiin.

Villiyrttien paras keruuaika on keväällä ja alkukesästä, mutta osa kasveista on käyttökelpoisia myös koko kesän. Yrtit kannattaa kerätä kuivalla säällä, ja eri lajit on paras pitää kerätessä erillään. Myös rinnakkaislajeihin ja myrkkykasveihin on hyvä tutustua, jotta ei tule yllätyksiä. Keruuastiaksi käy leivinpaperilla vuorattu kori tai muovilaatikko.

Kastikepohjankin voi keittää villiyrteistä. Tässä kuusen- ja männynkerkkiä kiehumassa havubearnaisekastikkeen pohjaksi.

Voikukan nuput kannattaa kerätä aivan pieninä eli silloin, kun ne ovat vielä kiinni lehtiruusukkeessa.

Voikukan nuput tuovat aromikkaan lisän punasipulihillokkeeseen.

Struudelin ei aina tarvitse olla makea, tässä täytteenä poimulehtiä ja fetajuustoa.

Alkupalaksi villiyrttipiirakkaa, kuusenkerkkäbriossia nokkospiimäjuuston ja voikukka-punasipulihillokkeen kanssa, vieressä haukimakkaraa ja suolaheinä salsa verde.

Villiyrttipiirakka

Pohja:

100 g voita

1.5 dl vehnäjauhoja

1 dl perunasosejauhetta

1 dl kylmää maitoa

Täyte:

200 g horsman versoja

50 g nuoria poimulehtiä

100 g peltokanankaalin kukintoja

200 g kevätsipulia tai sipulia ¼ renkaina

4 dl ruokakermaa

4 munaa

150 g juustoraastetta

suolaa, pippuria myllystä

Sekoita pohjataikina nyppimällä voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää maito ja vaivaa notkeksi. Painele taikina voidellun tai leivinpaperilla vuoratun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Freesaa eli kuullota villiyrtit ja sipulit kevyesti pannulla pienessä määrässä öljyä ja mausta. Lisää kasvissekoitus pohjan päälle. Sekoita ruokakerma ja munat. Lisää kerma-munaseos vuokaan kasvisten päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 25-30 minuuttia.

Ohje: Anne Rantanen

Jälkiruoka-annoksessa on mesiangervokakkua, pihlajansilmukreemiä ja mäntykinuskia, rinnalla nokkosjäätelöä.

NOKKOSJÄÄTELÖ

3 dl nokkosta

1 dl hunaja

3 munaa

2 keltuaista

1,5 dl sokeria

1 vaniljatanko

5 dl kuohukermaa

1 sitruunan kuori ja mehu

Kiehauta nokkoset reilussa vedessä, valuta ja silppua. Sekoita hunaja joukkoon. Mittaa munat, keltuaiset ja sokeri sekä vaniljatangon siemenet kulhoon. Aseta kulho vesikattilan päälle vesihauteeseen ja kuumenna sekoittaen, kunnes seos on paksua ja vaniljakastikemaista (n. 6-8 min). Ota kulho pois vesihauteesta ja jatka vatkaamista, kunnes seos on jäähtynyt. Vaahdota kerma ja lisää varovasti seokseen. Lisää joukkoon nokkos-hunajaseos sekä sitruunan kuoriraaste ja –mehu. Sekoita tasaiseksi. Jäädytä väh 6 tuntia tai valmista jäätelökoneessa.

Ohje: Anne Rantanen

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Vegaanivohvelit vohvelipäivälle

En tainnut olla lapsena lettuihmisiä. Muistan toki, että lapsena pidin niistä. Varsinkin jos ne sai ”lumivalkoisina” sokerista. Koska niitä kuitenkin oli tarjolla useasti, mieleeni jäi erityisherkkuna mummuni tekemät piimäletut – sekä kummitädin vohvelit.

Toisinaan tuntuu, etten pysty muistamaan, mitä eilen tapahtui. Mutta samalla saan kuitenkin eteeni helposti mielikuvia kummitädin kaupungin kodista. Ja erityisesti keittiöstä (siinä pienen takkahuoneen vieressä), jossa Tuija teki vohveleita.

Tänään vietetään Suomessakin jo Ruotsista alkunsa saanutta vohvelipäivää. Niinpä heräsin aikaisin ja päätin paistaa koko perheelle näitä herkkuja.

Kun poikamme oli vielä alle kaksivuotias, hän oli allerginen lähes kaikelle. Kananmunat varsinkin kutittivat kitalakea, joten silloin etsittiin ja löydettiin vaihtoehtoisia reseptejä. Tätä nykyä niitä harvoin tarvitsisi noudattaa, mutta vohveleiden kohdalla kananmunattomat tekeleeni ovat herkullisuutensa ansiosta jääneet käyttöön.

Meillä ei varsinaisesti (ainakaan vielä) olla siirrytty täysvegaaniseen ruokavalioon, mutta kun mukana ei (käsittääkseni) ole eläinperäistä kuin rasva, ei näiden vohvelin teko tuota ongelmia.

Mitä vohveliin sitten kuuluu laittaa päälle? Poikani syö ne sellaisenaan, vaimoni yleensä kermavaahdolla ja hillolla, mutta itse olen ihastunut makeaan vaahterasiirappiin. Ja kermavaahtoon. Tietenkin.

Munattomat vohvelit (5kpl)

100 g. kasvimargariinia tai öljyä (tai voita, miten vaan)
2 1/2 dl vettä
2 dl soija- tai kauramaitoa
3 1/2 dl vehnäjauhoja (gluteenittomilla onnistuu myös)
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria (jätä pois, jos haluat suolaisia vohveleita)

  1. Sulata ja jäähdytä rasva
  2. Sekoita kuivat aineet keskenään
  3. Lisää seokseen vesi ja maito (mieluusti kädenlämpöisinä)
  4. Iske mukaan vielä sulatettu rasva
  5. Paista vohvelit
  6. Herkuttele!
  7. (Harmittele, ettet tehnyt sittenkin tupla-annosta)

Vehnäallergikoille

  • Vehnäjauhon voi tarvittaessa korvata riisi- ja/tai maissijauholla
  • Lisää mukaan maissitärkkelystä pitoa varten
  • Sokeria voi lisätä taikinan mukaan antamaan makua

Aurinkoista ja mukavaa vohvelipäivää ja kevättä kaikille!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Mämmien yöhön ämmien voimalla

Joka kuun kuudes päivä tempaistaan ja Syödään yhdessä, niinpä tänään vietetään Mämmien yötä. Keitetään mämmiä ämmien voimalla, juhlitaan ja tanssitaan. Kun keittää mämmiä itse, on syytä koota porukka yhteen ja tehdä samalla padalla iso satsi. Mämmin keitto on hidasta ruoanlaittoa, mutta yhdessä siitä tulee hauska rupeama.

Hardcore-mämminkeittäjät tekevät ropposetkin itse koivun tuohesta.

Jos mämminkeitto tuntuu ylipääsemättömältä, ämmät voivat kokoontua maistelemaan kaupan mämmejä. Mämmitastingissä maistellaan ensin mämmejä ihan paljaaltaan ja vaihdetaan makukokemuksia pisteiden kera.

 

Maistelun jälkeen mämmiä voi tuunata vaikka appelsiinimarmelan tai lakritsikastikkeen kanssa. Mämmi maistuu jäätelön ja suklaan kanssa, erikoisempaaa on yhdistää porteriin ja jäätelöön. Onpa kokeiltu punajuuripannacottaa mämmillä ja pekonilla.

Juomasuositukset mämmille ovat marsala, madeira, malaga-viini ja maito.

Lisää Mämmien yö tapahtumasta: http://syodaanyhdessa.fi/mammien-yo/

 

Mämmiä

1. vaihe
1½ l vettä
250 g mämmimaltaita
400-500 g ruisjauhoja
2. vaihe
2 l vettä
250 g mämmimaltaita
400-500 g ruisjauhoja
3. vaihe
1-2 dl siirappia
2 rkl jauhettua pomeranssinkuorta
1 tl suolaa
Päälle
sokerivettä (1 dl vettä/1/2 dl sokeria)

  • 1. vaihe. Kuumenna vesi poreilevaksi. Sekoita veteen maltaat ja ruisjauhot. Ripottele pinnalle hieman ruisjauhoja. Peitä kattila kannella. Anna imeltyä 1½-2 tuntia lämpimässä paikassa, esimerkiksi uunissa 50 asteen lämmössä.
  • 2. vaihe. Kuumenna vesi poreilevaksi ja lisää kattilaan. Sekoita joukkoon maltaat ja jauhot. Jatka kuten edellä ja anna imeltyä taas pari tuntia.
  • 3. vaihe. Tässä vaiheessa mämmin tulee olla löysän puuron vahvuista. Lisää tarvittaessa jauhoja. Mausta. Keitä seosta 10 minuuttia koko ajan hämmentäen varoen pohjaan palamista. Jäähdytä seos haaleaksi ja jaa mämmituokkosiin tai foliovuokiin. Jätä kuohumisvaraa noin 1/3 vuoan korkeudesta. Lisää mämmin päälle vuokiin 1-2 rkl kylmää sokerivettä kuorettumisen estämiseksi.
  • Paista uunin alatasossa 170 asteen lämmössä noin 2½ tuntia. Mämmi on parhaimmillaan muutaman päivän kuluttua. Tarjoa kylmänä kermamaidon ja sokerin kera.

Tallenna

Laskiaispulla hillolla vai mantelimassalla?

Laskiaispulla, tuo talven herkkujen herkku, on peräisin 1600-luvun Ruotsista, josta se rantautui suomalaisiin kahvipöytiin 1800-luvulla. Mantelimassatäyte kertoo laskiaispullan läntisestä alkuperästä, köyhempi väki sai tyytyä nauttimaan pullansa kuuman maidon kera. Hillo- ja kermavaahtotäytteiset laskiaispullat ovat syntyneet vasta myöhemmin. Klassinen”kiistanaihe” onkin hillolla vai mantelimassalla?

Laskiaisen rituaalit

Laskiaiseen on perinteisesti liittynyt paljon uskomuksia ja ennusmerkkejä. Tulevan kesän pellavaonnea etsittiin mäkeä laskemalla. Mitä kauemmaksi kelkka liukui, sitä pidempiä seuraavan kesän pellavista kasvaa. ”Pitkiä pellavia!” huudettiin mäkeä alas kiitäessä. Kuuluuko edelleen?

Laskiaisena ei saanut käsitellä teräaseita eikä tehdä töitä, mistä kuului liikaa ääntä. Kotitöiden tekeminen lopetettiin jo varhain iltapäivällä, jotta työt olisivat joutuneet hyvin koko vuoden. Kun työt lopetettiin ajoissa, ehdittiin nauttia laskiaisen runsaista ja rasvaisista ruuista. Laskiaisen rasvaisten ruokien myötä piti nimittäin jaksaa koko pitkä paastonaika pääsiäiseen asti. Laskiaisen jälkeen ruokavaliosta jäivät pois liha, maitotuotteet ja kananmunat. Seuraavan kerran herkuteltiin pääsiäisen pashalla, lampaalla ja mämmillä.

Lapsuuden perheessäsi perinteenä oli, että laskiaistiistain hernerokka piti syödä hiljaisuuden vallitessa. Melkoinen haaste karjalaisperheen ruokapöydässä! Sitä, joka hiljaisuuden rikkoi, piinasivat itikat koko seuraavan kesän. Paha kirous, joka täytyi yrittää välttää. Huh sitä pidätetyn kikatuksen määrää rokkaa syödessä.

Laskiaispullat

20 kappaletta
2,5 dl maitoa
25 g hiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 muna
8-9 dl vehnäjauhoja
1 d juoksevaa margariinia
mantelirouhetta ja/tai raesokeria

Korvasin tavallisen maidon kauramaidolla, hyvin paistuivat pullat ja niistä saivat nauttia myös maidotonta ruokavaliota noudattavat.

Täytteeseen
2 dl kermaa
(2 rkl sokeria)
mantelimassaa tai mansikka/vadelmahilloa

Soya-kerma vaahtoitui hyvin ja maistui pullan välissä:)

Ja se ikuisuuskysymys: hillolla vai mantelilla? Käy äänestämässä Ruokaretken Facebook-ryhmässä!

Sydän on ääni hillolle ja naurunaama mantelimassalle. Jotta asia saadaan selvitettyä perinjuurin, niin jakakaa, kutsukaa ystävät kommentoimaan ja oman makumieltymyksen saa myös perustella kommenteissa – pilke silmäkulmassa

Liukasta laskiaista & pitkiä pellavia!

Laskiaisperinteiden lähteenä Ruokatieto.fi/sesonkien ja juhlien herkut.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Muikut hautuvat herkullisiksi ruistaikinan suojissa

Kalakukko on perinteinen savolainen luomus, jota vain harva uskaltaa lähteä tekemään. Kukon koossa pysyminen pitkän paistamisen aikana on se vaativin tehtävä kotikokille. Jos kuori repeilee kesken paiston, niin sanotaan, että ”kukko laulaa”.

Itse olen ratkaissut kukon paisto-ongelmat tekemällä tämän arvostetun perinneruoan uunivuoassa tai valurautapadassa. Silloin mehevät liemet eivät karkaa uunin pohjalle, vaan mehustavat ympäröivän ruistaikinan herkullisesti.

Aiemmin olen tehnyt tämän patakukon laittamalla vain muikut ja kylkiviipaleet vuokaan ja tekemällä ruistaikinasta kannen koko komeuden päälle. Nyt päätin kokeilla vähän monimutkaisempaa tapaa, jossa taikinalla vuorataan myös vuoan pohja. Tällä tavalla herkuttelija saa enemmän rehtiä ruista muikkujen kaveriksi.

MUIKKUKUKKO PADASSA

4 dl vettä

1,5 tl suolaa

2 dl vehnäjauhoja

11 dl ruisjauhoja

50 g sulatettua voita

Täyte:

800 g muikkuja

300 g possun kylkisiivuja

suolaa

Kannen voiteluun: sulatettua voita

Perkaa ensin muikut eli poista pää ja suolet. Huuhdo kalat. Sekoita kuoritaikinaa varten kylmä vesi, suola, vehnäjauhot ja osa ruisjauhoista. Lisää pehmeään taikinaan sulatettu voi. Lisää ruisjauhoja, kunnes saat notkean ja napakan taikinan. Voitele pyöreä uunivuoka tai pata (tilavuus n. 2 l). Ota kaksi kolmasosaa taikinasta, muotoile se palloksi ja kauli reilun sentin paksuiseksi pyöreäksi levyksi. Nosta levy kaulimen avulla uunivuokaan.

Asettele possun kylkisiivut vuoan pohjalle ja reunoille taikinapohjan päälle ja ripottele niille suolaa. Lisää muikut kerroksittain vuokaan ja muista ripotella joka väliin suolaa.

Asettele päällimmäiseksi vielä kerros kylkiviipaleita.

Kauli lopusta ruistaikinasta pyöreä kiekko ja nosta se vuoan kanneksi. Painele kansi tiiviisti kukon päälle haarukalla tai käsin.

Paista kukkoa 150 asteen lämmössä noin 4 tunnin ajan. Voitele kukon kantta voisulalla tunnin välein.

Valmis kukko on parhaimmillaan uunikuumana. Ruiskansi kovettuu uunissa herkullisen rapeaksi, joten sen leikkaaminen on hieman haasteellista, mutta maku sitäkin ihanampi. Itse tehty kalakukko on vaivan arvoinen, sillä suoraan uunista nautittuna se on vaan niin hyvää! Jos jotain jää jäljelle, kukkoa voi nauttia seuraavana päivänä kylmänä tai kevyesti lämmitettynä. Maistelemisiin!

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Karpalokiisseli on arjen ja juhlan aatelinen

Talven pakkasten ja arktisen hämärän keskellä on hyvä nauttia viime syksyn sadosta ja pakastimeen säilötyistä vitamiinipommeista. Karpalokiisseli on yksinkertainen herkku, joka käy niin arkiseksi välipalaksi kuin juhla-aterian jälkiruoaksi. Tämä marjojemme aatelinen yllättää joka kerta intensiivisellä maullaan ja kauniilla värillään.

Karpalokiisselin valmistus eroaa muista kiisseleistä siinä, että marjan kuorista on päästävä jossain vaiheessa eroon. Vaikka kuoret toki ovat syötäviä ja myös terveellisiä, ne eivät sovellu tähän ruokalajiin.

KARPALOKIISSELI

1 l vettä
4 dl karpaloita
2 dl sokeria
5 rkl perunajauhoja  + ¾ dl vettä
Tarjoiluun: vaahdotettua kermaa + sokeria

Mittaa kattilaan vesi ja kokonaiset karpalot. Kuumenna keitos ja anna kiehua hiljalleen, kunnes marjojen pinta on vaalentunut (15 – 20 min). Laita siivilä toisen kattilan päälle ja kaada koko keitos sen läpi.

Painele siivilään jääneet karpalot lusikalla, jotta saat irrotettua kiisseliin myös herkulliset marjan sisukset. Vain kovat kuoret jäävät siivilään.

Lisää siivilöityyn mehuun sokeri ja nosta kattila liedelle. Sekoita kunnes sokeri on sulanut. Sekoita perunajauhot tilkkaseen kylmää vettä ja lisää seos ohuena nauhana kattilaan.

Kuumenna keskilämmöllä. Tässä vaiheessa kiisseliä ei saa sekoittaa, jotta siitä ei tule sitkeää. Kiisseli on valmista, kun sen pinta alkaa ”hymyillä” eli pinnassa näkyy kuumennuksen aiheuttamia heikkoja pyörteitä. Vanhan sanonnan mukaan ”kiisseli saa hymyillä, mutta ei nauraa” eli se ei saa missään vaiheessa pulpahdella tai poreilla. Nosta siis kattila liedeltä heti, kun ensimmäiset pyörteet kiisselin pinnassa ovat havaittavissa.

Jäähdytä kiisseli kylmässä vesihauteessa. Voit tarjota kiisselin sellaisenaan tai vaahdotetun kerman kanssa.

Meillä lapset ovat tästä herkusta aivan innoissaan, sillä usein lapset nauttivat sileästä rakenteesta, jossa ei ole sattumia. Ensin pöydän ääreen houkutteli kermavaahto, mutta seuraavan vuorokauden kuluessa kiisseliä lusikoitiin ihan ilman kermaakin välipalaksi, iltapalaksi ja aamupalaksi.

Karpalo hurmaa paitsi maullaan, myös terveysvaikutuksillaan. Useissa tutkimuksissa on todettu, että karpalolla on tulehduksia ehkäiseviä vaikutuksia ja sitä käytetäänkin yleisesti virtsatietulehdusten ehkäisyyn. Karpalon sisältämät tanniinit ehkäisevät E.Coli-bakteerien kiinnittymistä virtsateihin. Tämän antibakteerisen vaikutuksen ansiosta karpalo ehkäisee myös mahahaavan syntymistä ja ientulehduksia.

Ei kun kiisselin keittoon! Tätä punaista herkkua maistellessa voi muistella niitä syksyn kuulaita päiviä, jolloin karpaloita metsästettiin lasten kanssa läheiseltä suolta. Suurimmat ja parhaimmat marjat kun melkein kelluivat vedessä suonsilmäkkeiden rannoilla.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Keittää vaan ja suolaa perään – poron kieli on simppeli herkku

Kielihän se ei varsinaisesti ole mikään kaunein lihakimpale, mutta herkullinen se on, siitä ei pääse mihinkään. Täällä Lapissa on monessa paikkaa mahdollista ostaa pakastealtaasta poron kieltä ainakin suurimman osan vuodesta. Porolla kun on vain yksi kieli, siksi ne saattavat kaupoista loppua kesken ennen seuraavia teurastuksia.

Esimerkiksi Sodankylässä kuitenkin kieliä on edelleen tarjolla, enkä voinut vastustaa kiusausta, vaan nappasin viiden kielen paketin mukaani pakastealtaasta. Kielipaketti maksaa sen koosta riippuen noin 10–20 euroa, ja oman kokemuksen mukaan tarjolla on yleisimmin Kylmäsen ja Lumiporon kieliä.

poronkieli-1

Netistä löytyy monia reseptejä kielen valmistamiseen, mutta suurinta osaa resepteistä tuntuu vaivaavan eräs ikävä seikka: ne ovat varsin monimutkaisia, aines- ja maustelista on monessa reseptissä loputtoman pitkä.

Kieli on monelle jo lähtökohtaisesti varsin eksoottinen raaka-aine, eivätkä monimutkaiset reseptit ainakaan madalla kynnystä valmistaa sitä kotiruuaksi.

Mutta huoli pois: kieli on yhtä helppo keittää kuin peruna. Isoon kattilaan vesi kiehumaan, ja kun lasket sulatetut, huuhdellut kielet kiehuvaan veteen, ei veden pinnalle pitäisi muodostua vaahtoakaan. Jos vaahtoa aluksi kuitenkin muodostuu, kuori se pois. Veteen voi halutessaan plumpsauttaa vaikka lihaliemikuution. Joku pilkkoo sinne sipulia ja lisää mustapippuria, yksi laittaa pelkkää suolaa – teet kuten tykkäät.

poronkieli-1-2

Itse sain aikanaan kielenvalmistusohjeen eräältä ihanalta mummolta työskennellessäni kaupassa Karigasniemellä. Keität niitä jonkun puolitoista tai kaksi tuntia ja kun ne on vielä kuumia, otat niistä sen kalvon pois. Sellainen oli se ohje. Ei kovin vaikeaa!

Keittää vaan ja suolaa perään, näin puolestaan neuvoi eräs ystäväni.

Itse laittelenkin nykyään yleensä keitinveteen pelkästään suolaa ja pippuria. Nyt löytyi kaapista myös kuivattua rakuunaa ja laitoin sitäkin. Hyvää tuli!

poronkieli-1-3

Edessä kuorimaton, takana kuorittu kieli.

Kun kielet ovat kannen alla hiljalleen porisseet kiehuvassa vedessä parisen tuntia tai miksei hieman ylikin, ne ovat kypsiä. Poron kieli on aika pieni, eikä siksi vaadi yhtä pitkää keittoaikaa kuin isompien elukoitten tapauksessa.

Keitetyn kielen pinnalla erottuu selkeä valkoinen kalvo. Se kannattaa kuoria pois ruokaveistä apua käyttäen. Kalvo on kuorittava kielen ollessa lämmin, lähes kuuma, sillä kylmästä kielestä kalvo ei irtoa. Veitsi ei saa olla terävä, tai se leikkaa kalvon lisäksi mukaansa myös lihaa. Valkoinen kalvo irtoaa kuin ohut kumikerros. Ei tosin aina ihan helposti, eli kannattaa näpertää vaan kärsivällisesti.

poronkieli-1-4

Porokoira Mosku tuijottaa taustalla herkullista, lämmintä kielenpalaa.

Sitten päästäänkin itse asiaan. Lämmin, kuorittu kieli kutkuttaa jo makuhermoja, minkä vuoksi on lähes välttämätöntä irrottaa kielen juuresta pari siivua ja syödä ne sellaisenaan. Kielen takaosassa liha on suorastaan nyhtöporoa, supermureaa ja pehmeää.

Koko kielenkin koostumus on murea, sitä voisi paloitella vaikka lusikalla. Kypsä kieli ei ole sitkeä eikä siitä tarvitse heittää pois mitään. Mutta takaosan ensimmäiset palat ovat mielestäni lämpiminä niin hyviä, että ne kannattaa syödä sellaisenaan. Ne ovat kielenkuorijan palkka.

poronkieli-1-7

Mitä sitten kielen kanssa? Vaihtoehtoja on loputtomasti:

  • Alkupalaksi: Paista uunipatonki ja leikkaa siitä ohuita siivuja. Voitele patonkisiivut voilla ja asettele päälle kielisiivuja. Kruunaa suosikkimajoneesillasi – itse käytän chilimajoneesia – ja pistele poskeesi.
  • Pikkunälkään: Kieli on ihana täyte vaaleaan sämpylään tai patonkiin. Pohjois-Lapissa opin, että majoneesi sopii kielen kanssa, joten yksinkertaisimmillaan sämpylän tai patongin voi täyttää voilla, kielisiivuilla, majoneesilla ja vaikka rucolalla. Itse pidän myös sweet chili -kastikkeesta. Kielen maku ei ole voimakas, vaikka riistainen onkin – sen kanssa sopivat monenlaiset täytteet oman maun mukaan!
  • Isoon nälkään: Klassikko on suurustaa kielien keittoliemi sulan voin ja vehnäjauhojen seoksella kastikkeeksi ja lisätä siihen sitruunaa ja kermaa. Tämän jälkeen siivutettu kieli tarjoillaan perunamuusin ja sitruunakastikkeen kera.
  • Yömyöhän huikopalaksi: Lapissa kauemmin asuneet ovat kertoneet, että kieli on hyvää sellaisenaan myös kylmänä. Kokemus tuo mieleen kylmän maksan sekä koostumukseltaan että maultaan – ei hullumpaa!

Jos olet esimerkiksi hiihtolomalla aikomassa Lappiin, kannattaa kurkata, olisiko pakastealtaassa kieliä. Oman kokemukseni mukaan hiihtokeskusten kaupoissa kieliä ei välttämättä ole, mutta esimerkiksi Kilpisjärven, Muonion, Sodankylän, Inarin ja Utsjoen ruokakaupoista olen kieliä löytänyt usein hyvällä menestyksellä.

Säänkestävät sarvipäät laiduntavat Laviassa

Markus tämän jutullansa aloitti, innostuksen näihin säänkestäviin sarvipäihin. Kun koko kesän olin Instagrammissa seurannut Riutan tilan kuulumisia #riuttahighland, pakko oli perehtyä asiaan tarkemmin.

Riutan tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1585! Talon nykyinen emäntä Kati Huusansaari on ollut sinut karjan kanssa ihan pienestä tytöstä asti. Ensin tilalla oli lypsykarjaa, myöhemmin Katin äiti vaihtoi suunnan pienimuotoiseen emolehmätuotantoon. Sitten tuli vaihe, jolloin karjaa ei enää ollut, Riutan mäki oli ilman eläimiä kymmenisen vuotta. Kunnes vuonna 2007 tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Kati otti tilan haltuun miehensä kanssa.

Kipinä highlandereihin oli Katilla ollut jo kauan. Sattumien kautta, ja enemmän harrastusmielessä, tilalle tuli ensin kolme lehmää ja kolme vasikkaa. Lisä sattumien kautta vielä muutama lehmä lisää, orpoja vasikoita ja astutussonni. Karja kasvoi, yksi lopetettava karja pelastettiin Riutan tilalle. Eläinmäärä on lisääntynyt omista hiehoista, ja sonnia on vaihdettu muutaman vuoden välein. Tässä sitä ollaan, kokopäiväisenä karjankasvattajana, tuumaa Kati. Lauma on kasvanut noin sataan sarvipäähän.

Ulkona ympäri vuoden

Tähän aikaan joulukuusta tuntuu uskomattomalta, että tämä rotu todellakin haluaa olla ulkona. Näin on, vakuuttaa Kati. Moni olettaa, että lauma otetaan talveksi sisätiloihin. Mutta siellä mistä rotu on lähtöisin, eli Skotlannin Ylämailta, nämä ovat aina ulkona. Ylämaankarjalla on erittäin paksu nahka ja kaksinkertainen karva. Päällimmäinen karva toimii sadetakkina eikä päästä kosteutta alimpaan karvaan, joka onkin aina kuiva ja eläimen iho kosketettaessa lämmin, jopa kovimmilla pakkasilla. Kati kertoi, että kerran yksi laumasta jouduttiin ottamaan sisätiloihin, ja eläin melkein paahtui karvansa kanssa, vaikka sisätila oli viileä. Koska hikoilu lähtee eläimestä itsestään eli sieltä nahasta, oli eläimellä ajoittain todella kylmäkin, kun oli kokonaan märkä.

Kylmäpihattokaan ei ole ratkaisu, sillä laumassa on tarkka hierarkia. Pitää olla riittävästi tilaa väistää ylempiarvoisia eläimiä, muuten tulee mittelöitä ja niissä ei käy hyvin.

Talvella eläimet ovat talvilaitumilla, missä metsä tarjoaa hyvän suojan. Katoskin löytyy, mutta eivät ne siellä juurikaan viihdy. Kun on riittävästi kuivitettuja makuupaikkoja ja tilaa liikkua, niin lauma on onnellinen vaikka pakkasta olisi paljonkin. Lämmitettävät vesikupit ja riittävästi ruokintakehiä, joihin suurpaalit laitetaan, takaavat veden ja ravinnon.

Nuijapää

Arvaa, mistä Nuijapää on saanut lempinimensä? Tuntee myös kutsun nimellä Emiliana.

Kesäisin Riutan tilan karja pääsee vihreille laitumille ja niityille. Eläimet tietävät kuulemma varsin hyvin milloin kesälaitumien aika koittaa. Odotus on kova ja riemu rajaton, kun nurmi on vihdoinkin keväällä kasvanut riittävästi, jotta eläimet voi päästää kesälaitumille. Vanhatkin lehmät juoksevat kuin nuoret hiehot.

Kesä on parasta aikaa, kuvassa Niilo Kukkaispoika.

Kesä on parasta aikaa, kuvassa nuori Niilo Kukkaispoika.

Maukkaan lihan salaisuus on korsirehu

Highlandereiden ruokinta on yksinkertaista. Maukkaan lihan salaisuus on korsirehu, lisäksi saatavilla on oltava puhdasta vettä ja huolehdittava kivennäisten ja hivenaineiden saannista. Rotu hyödyntää syömänsä ruoan tehokkaasti, ja on erityisen tervettä. Liha on terveellistä ja puhdasta. Kati kertoo, että reilun yhdeksän vuoden aikana eläinlääkäriä on tarvittu vain muutaman kerran. Ainoa säännöllinen lääkitys, mitä karjalle annetaan, on loislääkitys.

Suomessa rotua käytetään vain lihakarjana. Eläimen koosta riippuen yksi eläin tuottaa 200 – 400 kiloa lihaa. Sonnit teurastetaan noin 2,5 – 3,5 vuoden iässä eli huomattavasti vanhempina kuin muut rodut. Ylämaankarja onkin erittäin hidaskasvuista ja myös aika lailla pienempää kuin muut liharodut. Emo on kuitenkin pitkäikäinen: se tuottaa vasikan joka vuosi keskimäärin 15 vuoden ajan. Riutan tilalla kasvatetaan lehmälaumaa omilla hiehovasikoilla,  ja vaihdetaan sonnia, kun sen omat jälkeläiset tulevat vastaan. Teurastus tapahtuu Sastamalassa Liha Hietaselle, Kati kehuu paikkaa. Samasssa rakennuksessa toimii Leikkuupalvelu Renforss, jossa liha leikataan, pakataan ja raakakypsennetään. Ketju on varsin lyhyt siis. Lihan myynti tapahtuu noin kerran kuukaudessa niin, että Kati kerää asiakkailta etukäteen tilaukset ja toimittaa lihat lähialueille. Porin ja Rauman Reko-piiristä on myös mahdollisuus ostaa Riutan Highland lihaa. Tila myy vain tuoretta lihaa, ei pakastettua tai jäädytettyä. Eron huomaa maussa!

Niilo lentävä vasikka.

Niilo lentävä vasikka.

Rotuyhdistyksen sivuilla kerrotaan, että ylämaankarjan liha on erinomaista pihvilihaa. Luonnollisesta ravinnosta johtuen sen liha on maukasta, lyhytsyistä, vähärasvaista ja väriltään tummanpunaista. Naudan matka pihvilihaksi alkaa emolehmätilalta, jossa emolehmät poikivat vuosittain vasikan, joka elää emon rinnalla noin 8 kuukautta, käyttäen kasvamiseensa emolta saadun maidon. Ylämaankarjan pihvilihan vahva, ns. riistan maku, syntyy laiduntamisesta ja korsirehusta sekä pitkästä kasvatusajasta. Rotu on luonteeltaan aktiivinen, ja kun eläin saa liikkua vapaana teuraskypsyyteen asti, rasvakudos muokkautuu pehmeäksi, ja liha on maukasta sekä mureaa.

Vaativa trendirotu?

Suomen Highland Cattle Club ry (SHCC ry) perustettiin huhtikuussa 1997. Jäsentiloja yhdistyksessä oli vuoden 2016 alussa 258 kappaletta. Samaan aikaan Suomessa oli noin 13 000 ylämaankarjan nautaa. Kati tuumii, että rotu tuntuu olevan jonkinlainen trendi nyt. Monet ovat kovasti ihastuneita karvalehmiin. Moni aloittaa, mutta valitettavasti myös lopettaa. Rotu vaatii työtä. Erityisen aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa on eläinten ”kesytys” eli  käsiteltäväksi saaminen. Eläimen pitää tutustua hoitajaan omilla ehdoillaan ja omalla tahdillaan. Helppoutena on rodun terveys ja tavallaan vaatimattomuus. Siis vaatimattomuus ravinnon suhteen, rotu ei vaadi kalliita rakennuksia eikä juurikaan kalliita eläinlääkärikäyntejä. Kun olosuhteet ovat rodulle kohdallaan, rotu tulee toimeen melko vähällä.

Hely saapuu!

Hely saapuu!

Kati haluaa vielä lopuksi erityisesti muistuttaa siitä, että ylämaankarja todellakin on ulkona kasvatettavaa. Tämä ei tarkoita sitä, että ne voidaan unohtaa jonnekin pusikkoon. Puhdasta ruokaa, raikasta vettä ja paljon tilaa käyskennellä laumassa ulkona – kesät ja talvet. Ja erityisen tärkeä muistutus; tälle rodulle kuuluvat sarvet eikä niitä saa poistaa millään tavoin!

Riutan tilalla vanhin lehmä on ollut 18-vuotias. Kun saavutat näiden eläinten luottamuksen, ne palkitsevat moninkertaisesti kiintymyksellä. Nämä sään kestävät sarvipäät ovat äärimmäisen lempeitä, kertoo kokenut kasvattaja.

Pöö

Tämä kaveri on saanut lempinimekseen Pöö, yllättääkö? Oikealta nimeltään Electra.

Sarvipäiden lisäksi Riutan tilalla on  kolme lemmikkivuohea, kolme lemmikkilammasta, kanoja noin kymmenen, ankkoja hiukan alle kymmenen, kaksi pupua, kolme kissaa ja yksi suomenkarjan lehmä, jolla on myös vasikka. Omavaraisia ollaan siis lihan, munien ja maidon suhteen. Ja ehkäpä enemmän kuin hyötyä, kaikista tilan asukkaista on hurjasti iloa. Sen aistii kaikesta.

Jutun kuvat: Kati Huusansaari

Katin kuvaamia sarvipäitä voi ihastella vuoden ympäri Riutan vuosikalenterilla ja muilla hauskoilla tuotteilla. Tilaukset verkkokaupasta.

Katin reseptivinkit

Palapaisti valmistuu kuutioiksi leikatusta naudan sisäpaistista. Paistan pinnat kiinni ja sitten kattilaan veden kanssa hautumaan miedolle lämmölle 100-125 astetta. Mausteeksi suolaa, aromisuolaa ja pippuria maun mukaan. Hautuu useamman tunnin ja valmiina sulaa suussa.

Highlander vokki
400 grammaa ulkofilettä leikattuna suikaleiksi
Riisiä 3 dl keitettynä
kolme paprikaa suikaleiksi
kirsikkatomaatteja

Maustekastike
2 rkl soijaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl mirini
2 rkl saksanpähkinäöljy
1 tl inkivääri
1 tl kaneli
2 tl paprikajauhetta
2 rkl ruokosokeri
1 rkl siirappi

Paista lihat kypsiksi nopeasti kuumalla pannulla. Keitä riisit valmiiksi. Kuumenna vokkipannu kuumaksi.
Laita pannuun pähkinäöljyä tai tavallista öljyä. Paprikasuikaleet kuumalle pannulle. Anna pintojen hieman paahtua ja sekoita välillä. Lisää sekaan kirsikkatomaatit. Odota, että tomaatit hieman pehmenevät ja lisää liha.
Kaada maustekastike päälle. Sekoita ja kiehauta kastike. Tarjoile riisin kanssa.

Paneeratut ulkofilesuikaleet
400 gramma ulkofilettä suikaleiksi
Pyörittele suikaleet kananmunassa. Sen jälkeen korppujauhoissa, joihin sekoitettu suolaa ja pippuriseosta.
Paista pannulla kullanruskeiksi.
Äärettömään hyvää herkkua!

sari-selka%cc%88la%cc%888

Yhteystiedot:

Kati Huusansaari
Riutantie 33
38600 Lavia
0400-514953
045-8537876
katihuusansaari(at)hotmail.com

Kotisivut, joilla tuhdisti tietoa ylämaankarjasta ja kiva blogi:)
Facebook-sivut
Instagram

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Villa Sofiassa opetellaan kokkaamaan lähiruoka-aineksilla

Tilaisuus Villa Sofian talo on poikkeava Tampereen Puu-Tammelassa, sillä se on rakennettu kivestä. 1920-luvulla rakennetun talon tilat palvelivat aikanaan kolmen perheen asuntoina, mutta viimeisimmän kymmenen vuoden ajan siellä on järjestetty juhlia ja kokkauskursseja. 

Heini Niklas-Salminen esivalmistelee ruokaa illan cocktail-tilaisuutta varten.

Heini Niklas-Salminen esivalmistelee ruokaa illan cocktail-tilaisuutta varten.

Kun Heini Niklas-Salminen alkoi järjestää kokkauskursseja, ei vastaavaa ollut Tampereella tarjolla. Resepti on periaatteessa yksinkertainen: ryhmä ihmisiä valmistaa Niklas-Salmisen opastuksella lähiruoka-aterian, ja he syövät sen yhdessä yläkerran ruokasalissa.

– Tehdään mitä tahansa, niin tehdään mahdollisimman aidosti. Teimme esimerkiksi vegaaneille sopivan juhlamenun, joka voidaan tarjota koko porukalle. Emme lähteneet imitoimaan joulukinkkua, vaan teimme sellaista, joka on alunperin tarkoitettukin kasvisruoaksi, hän kertoo.

Lähiruoka on tärkeässä asemassa Tilaisuus Villa Sofian kokkauskursseilla. Esimerkiksi suosittu Pirkanmaan herkut -kurssi pohjautuu lähiruokiin.

Niklas-Salminen painottaa, että laatu on ensisijaista myös lähiruoassa. Lähiruoasta pyritään kurssilla tekemään mahdollisimman helposti lähestyttävää.

– Ajatuksena on näyttää kurssilaisille, että lähiruokaa löytää kotikeittiöihin nykyään myös normaalista ruokakaupasta, Niklas-Salminen kertoo.

Heini Niklas-Salminen kävi ostamassa hilloja lähiruokakauppa Lempistä illan tilaisuutta varten.

Heini Niklas-Salminen kävi ostamassa hilloja lähiruokakauppa Lempistä illan tilaisuutta varten.

Kokkauskurssi taipuu moneen eri muotoon, vaikkapa kokkaussynttäreiksi. Tamperelainen Riikka Franttila päätti viettää syntymäpäivänsä kokaten ruokaa ystäviensä kanssa.

– Olin ollut Villa Sofiassa aiemmin työporukalla kokkauskurssilla. Se oli todella kiva tapa viettää aikaa, hän sanoo.

Ruoan esivalmistelut oli tehty ennakkoon, joten he pääsivät aloittamaan suoraan ruoanlaitolla.

– Saatiin mukavampi osuus, eli tutustuttiin resepteihin, että millainen menu on tarkoitus nauttia ja kokkailtiin pienissä ryhmissä.

Kokkauskurssilla tutustutaan lähiseudun tuotteisiin.

Kokkauskurssilla tutustutaan lähiseudun tuotteisiin.

Franttila ystävineen valmisti sienikeittoa, siikacevicheä, naudan ulkofilepihvejä viheripippurikastikkeella ja röstiperunoilla, paahdettuja kasviksia, juustopähikinäsalaattia ja jälkiruoaksi vielä lämmitettyjä juustopaloja omena-aprikoosihillon kera.

Syntymäpäiväsankarin mukaan itsetehty ruoka maistui jopa paremmalta kuin ravintolassa.

– Onnistui aika hyvin. Täytyy sanoa, että hyviä kotikokkeja meistä siellä kuoriutui. Oli oikein maukas illallinen, ja kaikki saivat ruokaa. Jokainen ryhmä esitteli ruokapöydässä tekemänsä ruokalajin.

Riikka Franttila kertoo, että kurssista jäi osaamista myös kotiinviemisiksi. Hän sai uutta tietoa muun muassa pihvin kypsyysasteen määrittämiseen ja ruoan monipuoliseen maustamiseen. Lisäksi Franttilan mieleen jäi hyviä muistoja ystävien kanssa vietetystä laatuajasta.

Yhteystiedot

Kullervonkatu 28
Tampere

Kotisivut

Facebook

Frantsilan Luomuyrttitilalta löytyy parannuskeino flunssan lisäksi nälkään

Puutarha on täynnä erilaisia yrttejä. Olen Hämeenkyrössä Frantsilan Kehäkukan vieressä olevalla näyteyrttitarhalla, jota ravintola Kehäkukka käyttää myös maustamiseen. Puutarha on tarkoitettu lähinnä opiskelua varten, mutta nyt saan luvan maistaa joitain kasveja, sillä oppaanani on Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja, Virpi Raipala-Cormier.

– Yrttien mauilla on omat rohdolliset vaikutuksensa, hän kertoo.

Useat maustekasvit ovat Raipala-Cormierin mukaan rohtoja. Kaikilla maustekasvien mauilla on terapeuttinen vaikutus. Makeat maut auttavat esimerkiksi pernan, vatsalaukun ja haiman toimintaan.

Oppaani antaa minulle palasen saksankirveliä. Se maistuu yllättävän paljon lakritsilta. Sopisi vaikka jälkiruoaksi. Makeiden yrttien lisäksi muillakin mauilla on kuulemma rohtovaikutuksensa.

Frantsilan Luomuyrttitilan perustanut Virpi Raipala-Cormier tuntee kasvien parantavat vaikutukset.

Frantsilan Luomuyrttitilan perustanut Virpi Raipala-Cormier tuntee kasvien parantavat vaikutukset.

– Pikantit maut, joita löytyy esimerkiksi piparjuuresta, sinapista ja pippureista, laittavat keuhkot toimimaan paremmin. Monet ovat myös desinfioivia keuhkorohtoja, Raipala-Cormier kertoo.

Opin monta uutta asiaa, kuten että karvaat maut ovat sydämen ja verenkierron makuja, joita löytyy esimerkiksi rosmariinista, ja että oregano eli mäkimeirami on maukas luonnonyrtti, joka on myös lämmittävä kasvi.

Maistelemme erilaisia yrttejä. Monet ovat tuttuja maustehyllyiltä, mutta osa on vieraampia. Yrteistä myös löytää paljon uusia makuja, kun niitä oikein tietoisesti maistelee.

Yrttipuutarha on Pappilajoen varressa.

Yrttipuutarha on Pappilanjoen varressa.

Seuraavaksi kuljemme puutarhan vieressä olevan Kehäkukka-ravintolan takaterassille, josta aukeaa hienot näkymät. Maisema Pappilanjoen rannassa on rauhoittava.  Kesällä järjestetään myös veneretkiä M/S Purimolla, joka risteilee Yrjölän marjatilan ja Kehäkukan välillä ja aina Siuroon asti.

Lounas Kehäkukassa

Kasvisravintola Frantsilan Kehäkukka.

Kasvisravintola Frantsilan Kehäkukka.

Astumme sisään ravintola Kehäkukkaan. Kehäkukka on eräänlainen Frantsilan ensimmäinen portti, josta saa paitsi maittavaa kasvisruokaa, myös lukemattomia erilaisia Frantsilan yrttitilan tuotteita.

Lounas on täynnä väriä. Salaattipöydästä löytyy vihersalaatin lisäksi muun muassa syksyinen pastasalaatti ja intialainen kaalisalaatti. Pääruokana on kasviskiusausta, rakuunaporkkanoita, papu-kasviskiusausta ja kasvislasagnea. Yritän parhaani mukaan saada lautaselle mahtumaan kaikkea.

Kehäkukan emännän Tiina Ahosen mukaan kasvisruoan ei tarvitse muistuttaa liharuokaa.

Kehäkukan emännän Tiina Ahosen mukaan kasvisruoan ei tarvitse muistuttaa liharuokaa.

Kasvisruokaan on joskus vaikea saada makua, mutta tällä kertaa ruoka on täynnä tuoreita makuja. Eri ruokalajeja yhdistää yrttien runsas määrä. Aion viedä opin mukana myös omaan keittiööni, sillä vaikka syön lähinnä kasvisruokaa, on välillä hankalaa löytää siihen riittävästi erilaisia sävyjä. Ruokahan on parhaimmillaan paitsi maukasta myös mielenkiintoista – ja siihen Kehäkukan kasvislounas yltää loistavasti.

Ravintolan emäntä Tiina Ahonen kertoo, ettei kasvisruokaravintola Hämeenkyrön kokoisella paikalla ollut aivan itsestään selvä asia, kun ravintola vuonna 1987 perustettiin.

– Kauheasti oli sellaista puhetta, että mitä tämä kasvisruoka on, minä en syö pupunruokaa, mutta sitä ei kuule enää ollenkaan.

Tiinan mukaan lähes kaikki lounasruokailijat ovat sekasyöjiä. Kasvisruoka maittaa lähes kaikille, ja kysymällä saa myös esimerkiksi vegaanisen vaihtoehdon. Itse asiassa tänään koko lounas on vegaaninen.

Kehäkukan emäntä Tiina Ahonen kerää Frantsilan Luomuyrttitilan tuotteita ostoskoriin.

Kehäkukan emäntä Tiina Ahonen kerää Frantsilan Luomuyrttitilan tuotteita ostoskoriin.

Jälkiruokana on marjarahkaa, jonka kanssa otan kupillisen Ystävyyden yrttiteetä, joka on oikeastaan koko Frantsilan yrttitilan alkupiste, sillä Virpi Raipala-Cormier kehitti sen jo 14-vuotiaana.

Virpi Raipala-Cormier kehitti ensimmäisen teereseptinsä jo 14-vuotiaana.

Virpi Raipala-Cormier kehitti ensimmäisen teereseptinsä jo 14-vuotiaana.

– Keräsin yrtit, kuivasin ne, laitoin pusseihin ja annoin ystäville sekä läheisille. Siitä nimi tuli, Ystävyyden yrttitee, hän kertoo.

Frantsilan Luomuyrttipellot

Herkullinen lounas on takana ja lähdemme tutustumaan muutaman kilometrin päähän Frantsilan yrttipelloille, joissa moni tuotteista saa alkunsa. Nyt oppaakseni lähtee Anna Karhu-Cormier.

Hän kertoo olevansa ammatiltaan kuvataiteilija, mutta siirtyneensä Frantsilan tilalle avioiduttuaan Virpi Raipala-Cormierin pojan, Jupiterin kanssa. Anna kertoo opiskelleensa Virpin järjestämällä kurssilla fytoterapiaa eli lääkeyrttejä hyödyntävää yrttiterapiaa.

Pysähdymme matkalla Frantsilaan kuuluvan Hyvän Olon keskuksella, jossa järjestetään erilaisia kursseja ja kokkaillaan kasvisruokaa. Tänään pöytä ei ole katettuna, sillä keittiössä vasta valmistaudutaan tekemään ruokaa huomista varten. Ruokaretkeilijöitä kiinnostavat todennäköisesti etenkin kasvisruokakurssit, joilla Hyvän Olon keskuksen emäntä Aija Lento opettaa itämaisia kasvisruokareseptejä.

Frantsilan Hyvän Olon keskus on Virpi Raipala-Cormierin entinen kotitalo, joka nykyisin toimii kurssikeskuksena.

Frantsilan Hyvän Olon keskus on Virpi Raipala-Cormierin entinen kotitalo, joka nykyisin toimii kurssikeskuksena.

Jatkamme idyllisessä maalaismaisemassa kohti yrttipeltoja. Karhu-Cormier kertoo, että Hyvän Olon keskuksesta yrttipellolle kulkee myös teemaan sopiva luontopolku, Yrttipolku. Polun varrelta voi löytää erilaisia suomalaiseen luontoon kuuluvia yrttikasveja.

Frantsilan peltojen kehäkukat ovat alkavasta syksystä huolimatta täydessä loistossa. En ihmettele, että tästä on saatu nimi ravintolallekin. Suuri osa vuoden sadosta on jo kerätty. Yrttien kerääminen on käsityötä, ja pellolla on tälläkin hetkellä töissä useampi käsipari, jotta erilaisiin Frantsilan yrttitilan tuotteisiin saataisiin raaka-aineita.

Anna Karhu-Cormier kerää kehäkukkia Frantsilan pellolta.

Anna Karhu-Cormier kerää kehäkukkia Frantsilan pellolta.

Anna Karhu-Cormier ojentaa minulle kauniin purppuranpunaisen kukan, joka on nimeltään kaunopunahattu. Frantsilassa kaunopunahattua on viljelty Hämeenkyrön luomupelloilla jo vuodesta 1982.

– Tästä on apua immuniteetin vahvistamiseen ja saattaa jopa tuntua puuduttavalta suussa, hän sanoo.

Maistan rohkeasti. Suuni todellakin tuntuu puutuvan. Jos en tietäisi, luulisin kasvia myrkylliseksi, mutta se kuuluu olevan lähinnä flunssanhoitoon tarkoitettava yrtti.

Tumma sadepilvi vyöryy uhkaavasti päällemme. Nyt on lähdettävä, ennen kuin sade kastelee niin läpimäräksi, että flunssaa hoitaville yrteille tulee oikeasti tarvetta.

Auringonhattu puuduttaa suuta. Sitä käytetäänkin hengitystieinfektioiden hoitoon.

Kaunopunahattu puuduttaa suuta. Sitä käytetäänkin hengitystieinfektioiden hoitoon.

 

 

Yhteystiedot

Frantsilan Luomuyrttitila

Osoite: Tippavaarantie 6, 39200, Kyröskoski

Nettisivu

Facebook

Frantsilan Kehäkukka

Osoite:  Yrjö-Koskisentie 1, 39100 Hämeenkyrö

Nettisivu

Facebook

Frantsilan Hyvän Olon keskus

Osoite: Kyröspohjantie 320, 39100 Hämeenkyrö

Nettisivu

Facebook

Teekannuja Teeleidissä

Teen lumoissa Teeleidissä

Teeleidi: It's alwaus tea time!

Teeleidi. Mitä se tuo mieleen? Ajatteletko hienostunutta hopeista teekannua ja herttaista ladya kaatamassa Lapsang Souchongia posliinikuppiin? Vai brittiläistä teeleidiä, joita ennen vanhaan (ihan oikeasti) kierteli sikäläisissä toimistoissa essu yllä tarjoilemassa työntekijöille teekupposta ja pientä välipalaa? Se perinne alkaa olla Englannissakin jo historiaa.

Lutakon Leidi, Jyväskylä

Mielikuva kannattaa päivittää Jyväskylässä, mistä löytyy tyystin toisenlainen Teeleidi: teetä aidosti rakastavan Anne Savelan teehuone. Todellakin teehuone, sillä siellä ei tarjoilla pisaraakaan kahvia. Pinttynein kahvinjuoja voi kuitenkin yllättyä, sillä Anne on käännyttänyt jo useammankin kahvinystävän maistamaan teetä ja vieläpä niin, että he ovat palanneet Teeleidiin kupposelle yhä uudestaan.

Jyväskylän ainoa teehuone syntyi Lutakkoon, kaupungin ydinkeskustan ja Jyväsjärven väliin, vain kivenheiton päähän Matkakeskuksesta. Lutakon Leidi-nimellä tunnettu, arkkitehti Yrjö Blomstedtin suunnittelema upea rakennus on peräisin vuodelta 1912.  Viereisen Schaumanin vaneritehtaan johtajana toimi vuodesta 1917 alkaen Bruno Krook, joka muutti yhden perheen kotina olleesta talosta naapuriin rakennuttamaansa hulppeaan Schaumanin linnaan vuonna 1924.

Teeleidi aloitti toimintansa kesäkuussa 2014 Lutakon Leidin alakerran pienessä huoneistossa, missä aluksi tarjoiltiin teetä asiakkaille vain yhdessä pienessä huoneessa. Teepuodin ja -huoneen maine alkoi vähitellen kiiriä, ja kohta tilaa tarvittiin lisää. Tällä hetkellä Teeleidi toimii jo kahdessa kerroksessa. Teehuoneen tarjoiluvalikoimaan pääsee tutustumaan yläkerrassa, missä asiantuntevat tarjoilijat esittelevät teelaatuja (tuoksuttelu sallittu). Kun teekupposet on nautittu, maksu suoritetaan alakerrassa, teemyymälän yhteydessä, mistä voi lähtiessä ostaa teeherkkuja mukaan.

Teekupillinen Teeleidissä

Kun itse kävin ensimmäisen kerran Teeleidissä, olin onnellinen taivaallisen makuisesta kannullisesta haudutettua oolongia (wūlóng); vastaavaa teekokemusta ei ollut paikallisista kahviloista tullut vastaan.

Teeleidissä aika pysähtyy sillä tavalla mukavasti; teekannu ja kuppi – ei mikä tahansa muki – tuodaan pöytään levollisen tunnelman vallitessa, jolloin päässä kenties vellonut kiire unohtuu. Ainakin minulla. Riippumatta siitä, olenko ehtinyt ottaa esiin päiväkirjani, käytänkö teetuokion lueskeluun tai seurusteluun.

Teeleidi Anne Savela

Anne Savela hylkäsi itse kahvin jo viitisentoista vuotta sitten, kun huomasi, että tee sopii hänelle kahvia paremmin. Kiinassa vietetyn vuoden jälkeen rakkaus teehen syveni niin, että paluuta ei ollut ja hän päätti – jyväskyläläisten onneksi – jakaa intohimonsa teehen muiden kanssa.

Äskettäin olin Teeleidissä paikallisille bloggareille järjestetyssä teetastingissa, missä Anne kertoi matkastaan teen pariin, ja sain maistaa tuttujen makujen ohella myös uusia tuttavuuksia.

Teeleidin sammakko

Hauskimpia hetkiä oli se, kun Anne näytti meille gongfu-haudutuksen, johon osallistui myös Kyösti-sammakko; se sai kuuman teekylvyn. Teevesi oli keitetty tismalleen oikeaan lämpötilaan; esimerkiksi vihreä tee on haudutettava teelaadusta riippuen 70–80-asteisessa vedessä, ettei teen maku kärsi. Tiedän että se on ihan totta, sillä olen joskus pilannut hyvät teelehdet kaatamalla niille liian kuumaa vettä ja teestä on tullut kitkerää.

On teelaatuja, joiden teelehdet voi ja usein kuuluukin hauduttaa useaan kertaan. Opin, että ensimmäinen kaato on vasta pikkutyttö, toinen kaato on varttuva neitonen ja kolmas kypsä nainen.

Maistelimme illan hämärtyessä useita teelaatuja, muun muassa paahdettua japanilaista tamaryokuchaa, Annen omaa suosikki-oolongia, voimakasaromista pu’eria ja lopuksi myös Teeleidin omia teesekoituksia, kuten Kattoratsastajaa sekä suursuosikkia Mansikkasamppanja-teetä. Kattoratsastaja viittaa viereisen Schaumanin linnan torniin, josta tehtaanjohtaja Bruno Krook saattoi katsella maisemia Jyväsjärvelle.

Teeleidin herkkuja

Teehuoneen seiniä koristavat aika ajoin taidenäyttelyt, ja siellä voi maistella teen ohessa myös makeita ja suolaisia herkkuja. Oma suosikkini on siemennäkkileipä, jota saa vaihtoehtoisilla päällyksillä. Näkkäri on Teeleidin omaa tuotantoa. Makeiden valikoimiin kuuluu myös esimerkiksi raakakakkuja. Sopii arvata, mitä niissä on käytetty yhtenä ainesosana!

Teeleidin polkupyörä

Teeleidissä pääsee nauttimaan parina päivänä viikossa iltapäiväteestä brittityyliin (muun muassa skonssien kera), lisäksi teemapäiviä on muun muassa raakakakkujen ystäville; lisätiedot näistä ja teekursseista Teeleidistä.

Sijainti: Lutakon Leidi sijaitsee osoitteessa Schaumanin Puistotie 2 a 2, Jyväskylä. Matkakeskuksesta (yhdistetty bussi- ja rautatieasema) pääsee radan ylittävää kävelysiltaa pitkin näppärästi perille, kun kääntyy sillan päästä Innova-tornin vierestä kävelytietä vasemmalle. Teeleidin autopaikkoja löytyy rakennuksen takaa (ajo oikealta), etupihan parkkiruudut on varattu tilausravintola Lutakon Leidille. Polkupyörälle paikka löytyy aina.

Aukioloajat: Teeleidi on avoinna maanantaista lauantaihin. Sunnuntai on varattu yksityistilaisuuksille.

Yhteystiedot

Teeleidi
Schaumanin puistotie 2 A 2
40100 Jyväskylä
Puh. 044 5555 900
info@teeleidi.fi

Tarkat aukioloajat löytyvät ravintolan nettisivuilta.
Nettisivu
Facebook

Perunoiden napakka keitto-ohje

Ruokaretki testasi, toimii!

Varhaisperunan oikeaoppinen keitto-ohje:

Harjaa ja pese perunat puhtaiksi mullasta. Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja mausta merisuolalla. Ruokalusikallinen merisuolaa litraan vettä on sopiva suhde.

Lisää perunat kiehuvaan veteen. Ensin isot ja sitten pienet. Kaada pois ylimääräinen vesi ja jätä kattilaan sen verran että perunat juuri ja juuri peittyvät.

Annan perunoiden keittyä hiljalleen 10-15 minuuttia. Kokeile kypsyys hammastikulla.

Muista, peruna ei saa olla läpikypsä.

Kaada vesi pois ja laita kattilaan puhdas liina tai talouspaperi imemään kosteutta.

Ripottelle päälle tuoretta tilliä. Nauti.

Uusi kotimainen Jussi on kaunis superperuna. Kuvaaja: MIlla von Konow

Uusi kotimainen Jussi on kaunis superperuna. Kuvaaja: MIlla von Konow