Aloittelevan hillaninjan vinkit marjastustantereelle: näin säilytät järkesi ja saat toivottavasti myös saalista

Täällä Pohjois-Suomessa hillastus on ihmisillä geeneissä. Nuoret ja vanhat tiedustelevat sujuvasti toisiltaan: no ookko käyny hillasa? Aivan kuin hillassa käynti olisi yhtä tavanomaista kuin kaupassa piipahtaminen. Me etelän kasvatit kuitenkin saatamme vierastaa hillaa, jota monilla meistä on vieläpä tapana kutsua lakaksi. Moni saattaa ajatella, että menestyksekäs hillastaminen (lakastaminen?) vaatii suurta taitoa, kokemusta, viisautta ja todennäköisesti myös noituutta, jotta pärjää äärettömillä soilla, karhulaumojen keskellä.

Totuus löytyy jostain ääripäiden väliltä. Hillastaminen ei ole vaikeaa: pukeudu kunnolla ja lähde suolle tai korpimetsään astian kera heinä-elokuussa. Mutta täysin soitellen ei hillamaille kannata ryykeltää, vaan muutamia seikkoja on syytä huomioida, ainakin, jos tavoitteena on kunnon saalis eikä vain muutama tuurilla ja kiireellä löytynyt marja.

Kolme vuotta Lapissa asuneena lounaisrannikon kasvattina koitan nyt jakaa tähänastiset hillastusoppini eteenpäin. Haluan tarjota mahdollisimman matalan, mutta kuitenkin realistisen kynnyksen kenelle tahansa lähteä hillaan.

Esivalmistelut

Onnistuneen hillareissun tärkein esivalmistelu on kunnon pukeutuminen. Tulet huomaamaan sen, jos yritätkin maastoon vaillinaisin kamppein: hillojen ollessa kypsiä on maastossa usein runsaasti myös sääskiä, jotka me etelän ihmiset tunnemme hyttysinä.

Kamppeiden ei tarvitse olla kalliita. Riittää, että ne ovat olosuhteisiin sopivia. Jotta et haluaisi muutaman minuutin jälkeen hypätä suonsilmään hien, naamaan tunkevien hiuksien, hyttysten sekä märkien sukkien raivon partaalle ajamana, varustaudu järkevästi päästä varpaisiin ja hyväksy, että hillassa ei ole käytännöllistä näyttää tyylikkäältä.

Hillaretkellä ei jaella tyylipisteitä: vain hyvä fiilis ja kunnon saalis merkitsevät.

Vaatteilla suojaudutaan sekoamiselta

Valitse jalkaasi sukat, jotka eivät rullaudu, ja saappaat, jotka pitävät vettä. Mahdollisimman korkeat kumpparit ovat eduksi, sillä esimerkiksi ojitetulla suolla voit joutua loikkaamaan hankalienkin ojien yli tai astua vahingossa ojaan.

Jalkaan puet ilman muuta pitkät housut. Ei mitään muodikkaita ja tiukkoja jumppaleggingsejä, vaan mieluiten jotain ilmavaa ja edes hieman vedenpitävää. Valitse samalla periaatteella myös hupullinen paita tai takki. Maastossa odottava sääskiparvi ei pääse ihoosi käsiksi ilmavien vaatteiden läpi. Lisäksi voit joutua läpäisemään pusikkoja, ja jos kasvit ovat märkiä, on hyvä etteivät vaatteesi ime itseensä vettä kuin sienet. Varo kuitenkin liian lämpimiäkin vaatteita, ne näännyttävät sinut ajan mittaan. Itse hillastan useimmiten tuulihousuissa ja softshell-takissa.

Jos sinulla on pitkä tukka, sido se napakalle nutturalle, laita huppu päähäsi ja vedä vetoketju niin ylös leukaan saakka kuin mahdollista. Lopuksi ennen hillamaille astumista vedä hupun päälle vielä verkollinen hyttyslakki ja kiristä sen reuna. Näin itikat eivät pääse sinuun käsiksi, eivät tunkeudu suuhusi, silmiisi, korviisi ja niskaasi. Saat olla niiltä täysin rauhassa, käsiä lukuun ottamatta, mutta sen verran täytyy hillastajan sietääkin.

Ämpäri, pakasterasia vai pussi?

Marja-astiana itse suosin pakastepussia. Niitä minulla on taskussa aina rulla, koska ikinä ei tiedä, mitä löytyy ja paljonko.

Minusta koliseva ämpäri on epäkäytännöllinen. Kerran kävin ämpärin kanssa hillassa löytämättä yhtään kypsää marjaa. Sen sijaan lyhyen kierroksen aikana oli ämpäriini päätynyt kattavasti erilaisia itikoita sekä pari hämähäkkiä. Ämpäriin kertyy siis väkisinkin hieman proteiinilisää, varsinkin, kun sääsket iskevät kiinni ämpäriä paljaana kannattelevaan käteesi.

Kerää hillaa huolellisesti ilman roskia: hillasaaliin perkaaminen jälkikäteen on tahmaista, hidasta, hermoja raastavaa ja lähes mahdotonta hommaa. Kun pussissa on mieluisa määrä marjoja, sen voi kiepauttaa solmulla kiinni ja nakata selkäreppuun. Siellä se on turvassa kuin kulta-aarre, vaikka horjahtaisit ojaan. Itse laitan pussin vielä pakasterasiaan jos haluan, että hillat eivät mene kuljetuksen aikana mössöksi. Ja sitten vain uutta pussia rullasta kehiin.

Ihan hyvä vaihtoehto on kerätä hilloja myös suoraan pakasterasiaan. Tällöin marjat pysyvät ehjempänä kuin pussiin pakattaessa. Ehjistä marjoista on kiva loihtia vaikka kakku, jos olet kakkuihmisiä. Pakastepussi on minusta kuitenkin käytännöllisempi, sillä harha-askeleen tai pieleen menneen ojanylityksen aikana kerätyt hillat saattavat horjahduksen siivittäminä lentää pakasterasiasta takaisin maastoon.

Katastrofin ehkäisyyn

Jos et löydä hillaa, se ei ole iso huoli. Sen sijaan jos eksyt tai uuvut hillareissulla, se on.

Pakkaa reppuun kunnolla juomavettä, pikkupurtavaa ja kaiken varalle myös laastareita sekä alueen kartta, jonka voit tulostaa vaikka Karttapaikasta. Tämä on erityisen tärkeää, jos olet itsellesi vierailla mailla ja kaukana asutuksesta.

Katso, että kännykässä on virtaa ja kerro jollekin, minne olet menossa. Älä laske sen varaan, että puhelin nettiyhteyksineen toimii alueella. Asennoidu ja valmistaudu jo valmiiksi siihen, että jos hilloja löytyy, on suuntavaisto äkkiä hillakuumeesta sekaisin.

Paikan päällä

Nyt olet valmis. Etkä pelkästään valmis, vaan yllä mainituilla varusteilla ja ennakkovalmisteluilla sinulla tulee hyvällä todennäköisyydellä olemaan jopa varsin mukava marjastushetki. Maastoon siis!

Mistä löydän hillat?

Usein puhutaan hillasuosta. Hillaa kasvaa kuitenkin myös korpimetsissä. Hillastan nyt ensi kesää Sodankylässä, ja itse olen löytänyt tämän kesän parhaan hillapaikkani metsästä, josta tämän jutun kuvat on otettu. Pakastinarkkuni täyttyy siispä punaposkisella korpihillalla.

Halla saattaa viedä hillat alavilta mailta tyystin, kun taas metsässä ne ovat hallalta suojassa. Metsässä kasvaneet hillat tapaavat olla myös isompia kuin soiden kasvatit.

Hyvän hillapaikan löytämiseksi kannattaa jututtaa paikallisia tai seurailla, missä paikoissa joku on parkkeerannut autonsa suon tai korven viereen. Lapissa on paljon hyväkuntoisia sorateitä, ja ne ovat oikeita aarteita hillapaikkojen etsimiseen. Myös paikalliset vinkkaavat hyviä hillastuspaikkoja kokemusteni mukaan yllättävän auliisti ainakin täällä Sodankylän kulmilla. En tosin vielä tiedä johtuuko se siitä, että tänä vuonna hillasato on aivan järjetön… Niukempina vuosina hyvät paikat voivat olla hyshys. Mutta aina kannattaa kysyä!

Alueelliset erot voivat olla suuret. Jos saavut suon laitaan eikä hilloja heti näy, ei se tarkoita, etteikö niitä voisi suon toisella laidalla olla paljonkin. Itse kohnaan mieluiten läpi pieniä avarampia tai puustoisempia suoalueita, jotka ovat lähellä jonkinlaista autotietä. Niillä on helppo käydä toteamassa tilanne. Se, mistä hillaa lopulta löytyy hyvin, tuntuu olevan lähinnä Herran hallussa. Pidä silmät auki ja pakastepussirulla mukana myös tavallisilla luontoretkilläsi pohjoisen kesässä.

Ensimmäinen merkki hillasta on yleensä kahiseva, matala lehvästö. Etenkin metsässä lehvästö on tehokas hillapaikan paljastaja. Hilla on siinä mielessä kiitollinen marja, että se ei turhia piilottele. Hilla työntää oranssin marjansa lehtien keskeltä kohti taivasta, suorastaan tyrkyttäen sitä poimittavaksi. Näin ollen hyvä hillamätäs on usein helppo erottaa hieman kauempaakin: suuntaa vain sinne, missä pienet oranssit pallurat näkyvät.

Ojitetut suot, jotka usein kasvavat jo metsää, ovat monesti hyviä hillamaita. Kaivetut ojat voivat kuitenkin olla petollisia. Usein ne ovat sammaleisia väyliä, syviä ja märkiä. Niiden todellista reunaa voi olla vaikea erottaa, joten ylityspaikka kannattaa valita huolellisesti mahdollisimman kapeasta paikasta. Korkeat, vedenpitävät saappaat nousevat tässä touhussa suureen arvoon.

Ole hellä

Hillan väri ei aina kerro sen kypsyydestä. Kypsäkin hilla, varsinkin metsässä kasvanut, voi olla punaposkinen, ja toisaalta raaka hilla voi syystä tai toisesta olla vaalea. Kypsyysaste onkin helpointa todeta hellästi kokeilemalla: raaka hilla on kova, kypsä on mehevän pehmeä. Pienen harjoituksen jälkeen kypsyyden oppii hyvin erottamaan myös vain katsomalla. Älä poimi raakaa hillaa.

Koska kypsä hilla on mehevän pehmeä, vaatii sen poimiminen hellyyttä. Älä riivi äläkä puristele, vaan ota kahdella, kolmella sormella hellän napakka ote marjan ympäriltä ja nyppäise se irti huolehtivasti, mutta päättäväisesti. Kypsä, hyvä marja irtoaa yleensä ongelmitta. Koska hillan kanssa ei voi päättömästi koohottaa samaan tapaan kuin mustikkametsässä poimurin kanssa, on hillan poimiminen erittäin miellyttävää ja meditatiivista puuhaa, jos hyttyssuojat ovat kunnossa.

Taivalkoskella on hillalle kehitelty arvoisensa hellävarainen poimuri. Siitä voit lukea tästä Ylen nettiuutisesta.

Raaka hilla on punainen ja kova. Älä poimi raakaa hillaa.

Älä panikoi rääsikössä

Hillareissulla saatat joutua halkomaan hieman rääsikköisempiäkin paikkoja, etenkin, jos valitsit kohteeksesi korpimetsän tai ojitetun suon. Hyttyslakki estää tässä yllättävän hyvin risuja raapimasta naamaa, ja tukevat kunnon saappaat takaavat, että voit keskittyä rauhassa oksien torjumiseen ja hillapussin varjelemiseen, pelkäämättä sukkien kastumista.

Ota rauhallisesti, rynnistämällä kuin hirvi et pääse yhtään helpommalla. Ojitetulla suolla tai korvessa voi piillä myös litimärkiä paikkoja tai suoranaisia ojia piilossa kasvuston keskellä – katso siis, minne astut.

Jos et tullut noudattaneeksi neuvoani laittaa hiuksia tiukasti kiinni hupun ja hyttyslakin alle, homma tulee kostautumaan kutakuinkin näillä paikkeilla. Hyttysverkko estää aina hiukan näkyvyyttä ja huppu on lämmin – jos sen lisäksi suuhusi ja silmiisi tunkee vielä hiussuortuvia, tiedät, että olo alkaa olla vähän ällöttävä.

Itikoista viis

Jos noudatit antamiani varusteohjeita, itikoista ei pitäisi olla sinulle juurikaan kiusaa. Omien kokemukseni mukaan hyttysmyrkyt ovat pienen hillahikoilun jälkeen täysin hyödyttömiä, niiden varaan en laskisi hetkeäkään. Sen sijaan kun suojaudut itikoilta vaatteilla ja hyttyslakilla niin, että ainoastaan kätesi jäävät paljaiksi, voit hillastaa täysin sääskiltä rauhassa, vaikka niitä inisisi kaikkialla ympärilläsi.

Hyttyslakki on hölmön näköinen kapistus, joka ei näytä tyylikkäältä livenä eikä valokuvissa. Toki voit kokeilla mennä hillaan ilman sitäkin, mutta en suosittele. Hyvään sääskiaikaan ovat hiuksesi ja päänahkasi pian täynnä sinne listimiäsi hyttysiä, ja saat jatkuvasti pyyhkiä naamaasi ja niskaasi. Hiljalleen alat olla tahmaisten hyttysraatojen peitossa, ja lisää tulee. Pahimpaan räkkäaikaan ei mene kauaa, ennen kuin tunne alkaa muistuttaa pakokauhua ja olet valmis maksamaan vaikka 50 euroa joko hyttyslakista tai kilosta hillaa, jota sinun ei ole tarvinnut itse poimia.

Karvakuonollekin voi hilla maistua. Jos sinulla on koira mukana hillassa, tarkkaile, miten se pärjää: itikat saattavat piinata koiraa joskus kovastikin.

Hyöri hallitusti

Hyviä hillapaikkoja on niin paljon, että voit tehdä valinnassasi järkiratkaisuja. Älä luule, että sinun on ajettava 100 kilometriä santatietä Kemihaaran kauimmaiseen kolkkaan kaikkien yhteyksien ulottumattomiin löytääksesi marjoja. Hillaa kasvaa runsaasti aivan pääteidenkin viereisillä mailla.

Hillakuume aiheuttaa helposti suuntavaiston katoamista. Kyykistyt poimimaan marjoja ja kun nostat pääsi, näet jo seuraavat hillat. Lorkit poimimaan ne, ja kun jälleen nostat pääsi, näet hilloja vielä tuollakin, ja tuolla ja tuolla. Näin etenet hiljaa pyörien kuin kimalainen mättäältä toiselle, ja ennen kuin huomaatkaan, aikaa on kulunut etkä ole enää varma, mistä suunnasta tulit. Tällainen tilanne ei ole leikin paikka, ellet ole siihen valmistautunut. Huomioi hillakuumeen kourissakin ympäristöäsi ja paina mieleen asioita, jotka vähänkin voivat toimia maamerkkeinä: sähkölinja, erikoinen kelo, kivenlohkare, puro, metsätie…

Reppua ei kannata laskea selästä siksi aikaa, kun keräilet hilloja: et halua eksyä repustasi, jossa karttasi, puhelimesi ja juomapullosi odottavat. Kartta ja kompassi on aina syytä olla mukana kun hillastat vähänkin laajemmalla alueella, tai sitten muistat huolehtia siitä, että pysyttelet lähellä tietä, jossa kulkee tasaisesti autoja.

Itse suosin korpia ja ojitettuja soita, jotka eivät ole kovin laajoja, vaan rajautuvat melko pienelle alueelle. Lempipaikkani rajoittuu joen, kahden pihapiirin ja tien väliin. Alue on sen verran laaja, että voin rauhassa hillastaa siellä tuntikausia häiritsemättä ketään, mutta kuitenkin sen verran rajattu, etten pääse pahasti eksymään, vaikka menettäisin suuntavaistoni täysin. Joka suunnassa tulee ennen pitkää vastaan jokin maamerkki, josta tunnistan, missä olen. Hillastaessa kuuntelen toisella korvalla tieltä kantautuvien autojen ääniä − siten minulla pysyy jatkuvasti jokin käsitys suunnastani.

Tovin hillastamisen jälkeen saatat huomata, että soisilla mättäillä askel ei ole ihan kevyt. Muista juoda vettä silloin tällöin ja pidä tarvittaessa lepotaukoja. Jos uskallat raottaa hyttyslakin reunaa, evästele.

Reissun jälkeen: mitä tehdä kaikelle tälle hillalle?

Hillat on hyvä saada nopeasti viileään. Ainakin lämpimässä autossa niistä tulee varsin nopeasti hieman sukkelan makuisia.

Pussissa hillat muussaantuvat hieman, mutta itselleni tämä on yhdentekevää, sillä nautin hillat maanläheisesti maidon tai maustamattoman jogurtin kanssa. Lapsuudessani mustikkamaito oli kesän ehdoton herkku, täällä Lapissa olen päivittänyt juomaa korvaamalla mustikat tai osan niistä hilloilla. Kyllä on virkistävää nauttia tällainen herkkujuoma hillareissun (ja suihkun) jälkeen!

Hillastajan kotiintulomalja: maitoa ja tuoretta hillaa.

Hilla on arvostettu marja, josta ravintoloissa loihditaan toinen toistaan hienompia herkkuja. Pohjoissuomalaisissa tienvarsikahviloissakin klassikkotuote on hillalätty: lettu, joka on kruunattu hillojen tai hillahillon sekä usein jäätelön ja/tai kermavaahdon kera. Nelostien varrellakin hillalättypaikkoja on useita, eikä niitä ole vaikea löytää, sillä mainos lätyistä on yleensä pystytetty tienposkeen. Sodankylässä Nelostien varrella hillalättyjä myyvät ainakin Camping Orakoski, Zippi & Suhaus sekä Café Harianna.

Klassikkoannos on tietenkin lämmin leipäjuusto hillojen ja vaikkapa vaniljakastikkeen kera.

Saalis jaetaan hillastuskaverin kanssa. Porokoira osaa arvostaa porojen lisäksi myös hillaa.

Pääkaupunkiseudun ravintolavalikoimissa tuskin on minkäänlaista rajaa sille, miten hienoina ja erikoisina annoksina hillaa voidaan tarjota. Myös hintaluokka on taatusti toista maata. Lapissa kotoisan ja maukkaan hillalätyn saa muutamilla euroilla, ja esimerkiksi täällä Sodankylässä maksaa hillakilo nyt noin kympin – Helsingissä huhujen (ja torikuvien) mukaan 25 euroa. Nyt on ollut erityisen hyvä hillavuosi.

Itse olen pakastanut poimimani hillat pieniksi annoksiksi pakastepusseihin. Kerta-annos on helppo ja nopea sulattaa ja sekoitella vaikka maustamattoman jogurtin joukkoon aamupalaksi. Kun kaamos kohta jälleen aloittelee, on mukavaa, että pakkasessa on runsain määrin näitä vitamiiniannoksia, joihin Lapin kesän kaikki voima ja valo on latautunut.

Kallenaution Kievari on pyörittänyt lähiruokapisnestä jo vuodesta 1778!

”Orivereltä se lähtee pohjoiseen, päättyy Lapualla kirkon kupeeseen. Se on uus, ValtaTiä kuuskytkuus!”

Jaa mitä tekoo on tommottella MusiikkiKipaleella RuakaPlokissa? No kattokaas, kumä suamennan: Kun lähtee ajeleen juur tota mainittua tiätä Orivereltä, nin ei tartte kotteroira kun vajaat PariKymmentä kilsaa Virroille päin päästäkseen Kallenaution Kiavariin!

Oliham mukava mennäk kylään, kun oli ninkun sukulainen vastassa.

Me lährettiin äiten kanssa käymään siällä ja kyä kannatti. Hiano, vanha PihaPiiri, mahrottoman mukava VastaanOtto ja tiätysti se tärkein pisnes, makosat syätävät! Mää vähäm miätiskelin, että mikä ihme se on se KestiKiavari?

Kattokaa ny! Kun suaraav vanhasta Suami-Vilmistä.

Johanna Kallenautio, emäntä selvitti sen nii hianosti, että määkin älläsin heti. Tää mainittu Kiavari alotti pisnekset vuanna 1778. Mää en oiken noista VuasiLuvuista ymmärrä muuta kun sen, että se on viä äiteekin vanhempi. Nin että vanha on!

Ja tommottet KestiKiavarit oli EnnevVanhaan ninkun AaPeeSeet nykyjään. Että siällä sai AjoPelit ja matkalaiset tankattua samalla kertaa. Sillon liikuttiin Kärryillä, joita kisko MunkkiMaakarit, nin että niihin tankattiin heinää, ekä sunkan sitä MenoVettä, mitä äitenkin kottero syä.

Tommottija ne MunkkiMaakarit vissiin kisko ennem muinoiv vanhaa.

Äite oli sopinu kahvilan emännän Piia Paavolan kans, että me saatiin mennä sinne aamulla, vähän aikasemmin, kun kahvila aukee. Saatiin sitte rauhassa kattella paikat ja äite napsia Votoja. Kallenautio om muuten kovasti meikäpojan miäleen, se on KoiraYstävällinen paikka. KahvilaRakennuksen seinustalle on tällätty koiria vasten JuamaVesiKippo. Siä on mukava pötkötellä puitten varjossa kaikessa rauhassa! Mää meinaten tesmasin, kun äite jutteli Piian kans sisämpualella.

Piia on ny ekaa kesää emäntänä kahvilassa, muttei sunkan yksistänsä siä huhro. Sillon Apumiähinä sen omat pojat, Jesse ja Jimi, irenttiset kaksoset. Nelijätoista vee. Äite tekee ympyrijäisiä päiviä, mutta pojat, kun ovat nuaria, ahkeroittee kuus tuntia. Myyvät tuatteita ja rahastaavat. Tiskaavat Ruaka-Astijoita ja muutonkin auttavat, missä tarvitaan. Kolmikolla on sitte kesän päätteeks haaveena tehrä yhteinem matka ahkeroinnin palkaks.

Pääsin samaan Votoon Piian ja Jessen kans.

KahvilaRakennuksessa on semmonen iso pirtti, johka mahtuu peräti ViisKymmentä ihmistä syämää. Pirtissä Piia on järjestäny pitoja, EsiMerkiks RippiJuhlat. Sitte on piänempi Topeliuksen kamari, jossa myäs voi juhlija piänempi VäkiMäärä kaikessa rauhassa. Kahvila on auki ÄitienPäivästä EloKuun LoppuPualelle joka päivä AamuKymmenestä IltaKuuteen.

Viihtysää ja mukavav viileetä syärä pirtissä kesähelteellä.

Lounasta tarjotaan yhrestätoista nelijääntoista. Lounaaseen kuuluu keitto, ruakajuamat, Piian itteleipomat sämpylät ja saaristolaisleipä. Ruisleipä tulee mualta. Kahveeta saa hörpätä ruuan päälle. Äite veteli lautasellisen hyvää, kotosemmakusta nakkisoppaa, jota oli sinä päivänä tarjolla. Piian ajatus RuakaPisneksessä on selkeys, yksinkertasuus ja TasaLaatusuus. Jokaselle pitää löytyä jotakim miäleistä SuuhumPantavaa!

Piia tykkää kokeilla kaikellaista ja sitä kautta löytää hyviä makuja. Marjat ja liha tulee LähiTuattajilta. Piia leipoo itte kaikki KahveeLeivät ja voi herrajjukkerik, kun on hyvää! Joka päivä on kuus makeeta ja nelijä, viis sualasta asiakkaittev valkattavaks. Siinnon kyä yks huano puali, kun ei pystyp päättääm, mitä ottas. Äitee EsiMerkiks alko iham pyärryttään, kun siikaili tarjontaa. Ratkas asijan sillain, että osti montaa sorttija mukaan, nin saatiin sitte yhressä kotona maistella! Hyvä irea mum miälestäni. Sai papparainenkin suunsa makoseks.

Topelius-leivos, Kiavarin RaparperiPiirakka, Kiavarin perinteinen JuustoKakku mansikkasoosilla, mitäs meinaatte?

Mistähän tosta ny alottas?

LähiTuattajilta on myynnissä kahvilassa KuusenKerkkäSiirappia, TalkkunaJauhoo ja Metsäkylän Highland LihaJalosteita. Olihan muksa AamuPäivä KestiKiavarissa ja viilikset viä parani Retu-pojalla, kun päästiin kotijo. Aljettiin maistaan KahveeHerkkuja! Kauheen vaikee oli pirätellä ittensä kurissa, kun äite halus ottaa viä muutaman Voton tuamisistamme. Mää saim maistaa KorvaPuustija ja VoiSilmäPullaa äiten kanssa. Kyä oli hyvää nisusta, ninkun Äitenäite sanoo! Vahtasin viäressä, kun äite hörppi kahveeta ja otti palan jokasesta paakkelssista. Ei pystyny päättään, mikä oli parasta, kun jokanen oli nin KertaKaikkisen hyvää!

Hollituvasta!

Muuton viä yks tärkee juttu! Siinä Kiavarin PihaPiirissä on vanha HolliTupa, jossa ny Maarit Lindfors pitää Käsityäläistupaa. Äite kävi siä kattelemassa ja joutu väkisin pitään kätensä taskussa, ettei olis ostanu kotteronperää täyteen. Myytävänä on MoniPualisesti LähiAlueen KäsiTyäläisten valmistamia tuatteita!

Olihan taas muksa RuakaRetki meitillä!

Terveisir Retu ja äite

Yhteystiedot:
Kallenautiontie 327
35500 Juupajoki

Kartalla I Google Maps

Kahvila avoinna kesällä päivittäin klo 10.00-18.00, 25.8.2017 asti.
Muina aikoina tilauskäytössä ja ryhmille.

Verkkosivut

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Erinomaista lähiruokaa Konnevedeltä

Väkiluvultaan niinkin pienessä pitäjässä kuin Konnevesi on yllättävän tukeva lähiruoan tarjonta. Etenkin lihapuoli on viimeisen päälle hallinnassa. Siitä huolehtivat paikalliset lihatilat Juonolan tila, Suopirtti Highland ja Haapamäen tila. Ruokapalveluja vastaavasti tarjoaa Lounas-Café Ranta Hätävara, joka toimii satamassa Konneveden Häyrylänrannassa. Tässä jutussa esittelen jokaisen paikan toivottavasti sopivan mittaisesti, mutta jos mitä jää vajaaksi, niin aina parempi kun itse tulette Konnevedelle katsomaan, mitä kussakin paikassa on tarjolla!

Juonolan tila

Melko lähellä Konneveden keskustaa, osoitteessa Lahdenkyläntie 250, sijaitsee paikka, jossa iso joukko lihakarjaa ”elää kuin pellossa”. Emolehmätilaksi vuonna 2012 maitotilasta muutettu Juonola kasvattaa laadukkaalla ja kemikaalivapaalla nurmirehulla Aberdeen Angus– ja Charolais-rotuista lihakarjaa, josta Atria teurastaa, Savo-Karjalan Liha leikkaa ja paloittelee sekä Säilyke Herttua jalostaa monensorttisia herkullisia lihatuotteita makkaroista pihvilihoihin, paisteihin ja lihasäilykkeisiin.

Maalla on aina mukavaa niin käydä kuin asua, ja kun saapuu Juonolaan, tuntee olevansa todella perinteikkäässä maalaismaisemassa. Tilan rakennukset seisovat avoimien peltojen ympäröimänä loivan kumpareen laella, ja pihapiiristä löytyvät niin päärakennus kuin tilan muutkin toiminnalliset rakennukset pihattoineen sun muineen. Avoimessa pihatossa tilan karja saa viettää aikaansa talvisin, kesäkaudet kuluvat pelloilla käyskennellen, tuoretta heinää syöden ja märehtien.

Tilan emäntä Piia Kauppinen on tyytyväinen vallitsevaan säätilaan, joka hellii niin karjaa kuin peltoja, joilta saadaan hyvän sään aikana myös talvisin elintärkeää rehua. Kesäisin karja hoitaa kyllä pellot tehokkaasti sileäksi itsekin.

Kuljemme Kauppisen Piian kanssa tietä pitkin kohti lähellä laiduntavaa karjaa, joka huomaa meidän tulomme jo kaukaa. Läheisen asumattoman talon vieressä olevasta portista pääsemme katsomaan, minkälaisia elikoita paikasta löytyykään.

Mielenkiinto näytti olevan molemminpuolista.

Aitauksessa käyskentelee ja lepäilee niin suloisia pieniä vasikoita kuin isompia lehmiä ja todella järeitä sonneja, joiden elopaino hipoo tonnia ja taitaapa mennä ylikin. Kaikki kuitenkin ovat sulassa sovussa, ja jopa niin säyseitä, että aitaukseen voi mennä – kuitenkin vain isännän tai emännän kanssa – myös pieniä ihmisiä, jotka mielellään tulevatkin lehmiä ja vasikoita tapaamaan. Juonolaan voi nimittäin tehdä sopimuksesta myös tilavierailuja. Talvella lehmät ovat tosiaan pääasiassa pihatossa, sonnit saattavat käppäillä pihapiirin lähistöllä olevassa haassa; keväisin tilan väki huhkii poikimisen kanssa. Tilan vasikoilla on muuten aika veikeitä nimiä, käykäähän katsomassa!

Kun lehmää pääsee silittämään ja mullikka jopa nuolaisee, se on monelle lapselle varmasti mieliinpainuva kokemus.

Juonolan tilalla on tilapuoti, jonka aukioloajat ilmoitetaan Juonolan omilla sivuilla. Lihatuotteiden suoramyynnin ja tilavierailujen lisäksi Juonolan tilalla pyritään järjestämään vuosittain joulu- ja pääsiäismarkkinat, joilla on käynyt valtava määrä ihmisiä. Markkinoilla on eri lähiruokatuottajien tuotteita, monenlaista muuta myyntiartikkelia, kuten käsitöitä, ja yleensä aina paikalta saa myös kuumaa ruokaa, joka niin ikään valmistetaan ja tarjoillaan paikallisten yrittäjien toimesta.

Juonolan tilan lihasäilykkeitä löytyy ainakin paikallisesta K-Marketista ja Pappilan Hätävarasta sekä Mieron Pavuista ja Pidoista. Juonolan tuotteet ovat todella kysyttyjä, ja etenkin jauheliha menee käytännössä käsistä, kuten myös metwurstit, grillimakkarat ja muut mehevät herkut. Monet muutkin alueen ruokayrittäjät, kuten Eräruokapalvelu Ilonen Hauki tai esimerkiksi eräopas- ja melontapalveluja tarjoava KalajaRetkeily, pyrkivät käyttämään Juonolan tuotteita aina mahdollisuuksien mukaan.

Juonolassa pidetään lehmistä hyvää huolta.

Vaikka itse olen jo aikuinen mies odotettavissa olevan elinikäni puolimatkassa, tykkään silti kovasti kaikenlaisista eläimistä – myös lehmistä. Karjatilat ovat katoavaa kansanperinnettä, joten aina kun on vain tilaisuus käydä ammukoita morjestamassa, se kannattaa käyttää. Myös lapsien pitäisi nähdä lehmiä aidoissa oloissa, ettei kaikkea tarvitsisi googlettaa. Onnellisiksi tulevat yleensä niin lehmät kuin lapsetkin päästessään kohtaamaan toisensa.

Juonolan tilan yhteystiedot Piian ja Antin numeroineen löytyvät tilan Facebook-sivuilta. Sivujen Tietoja-osiossa on myöpieni tilan tarina, joka kannattaa käydä ehdottomasti lukaisemassa. Yhtään en lisäksi valehtele, jos sanon Juonolan tuotteiden vievän kielen mennessään. Maistettu ja paistettu on niin tilan grillimakkaraa, metwurstia kuin entrecôte-pihvilihaakin, ja voin sanoa, että nälkä lähtee! Nälkäiseksi ei jää myöskään kierroksemme seuraavan paikan herkkujen jäljiltä.

Suopirtti Highland

Siinä, missä Charolais on ranskalainen rotu, ovat Aberdeen Angus ja Suopirtti Highlandin karja alun perin säkkipillien, alushousuttomien miesten ja haggiksen valtakunnasta, Skotlannista. Highland Cattle eli ylämaan karja on rotu, jolla on komiat sarvet ja karvainen habitus. Suopirtti Highland sijaitsee Konneveden Istunmäellä osoitteessa Suopirtintie 45, ja tilaa pitävät Hannu ja Paula Vetikko. Tila on itse asiassa Paulan vanha kotitila, jolla nykyään on varsin skottilainen tunnelma. Vain single malttia puuttuu. Tai en tiedä, puuttuuko, kun en ole isännän baarikaapilla käynyt.

Suopirtti Highlandin isäntä Hannu Vetikko on oppinut tuntemaan eläintensä metkut ja maneerit.

Ylämaankarja on sen verran järeätä sorttia sekin, ja koska tilan ympäristössä liikkuu myös lihasta pitäviä petoja, on karja-aidoissa oltava miehekkäästi virtaa. Sähköpaimenen tälli ottaa tujakasti niin karjan kuin karhunkin kuonoon, joten parempi on, että pysyvät molemmat omalla kenttäpuoliskollaan. Samaten tuumaan kömpiessäni aitalangan alitse aitaukseen isännän perässä, että enpä haluaisi minäkään testata aidan tehoa, joten kumarran kunnoittavasti syvään.

”Nää on niin pehmeitä et mä en kestä!” voisi vaikka joku pieni tyttö todeta nämä söpöläiset nähdessään.

Suopirtin lihavalikoima on niin ikään monipuolinen. Listalta löytyy mm. Osso Bucoa, ulkofilettä, sisäpaistia, ulkopaistia, pyöröpaistia jne. Lisäksi vetovoimaisin lihajaloste taitaa olla jauheliha, jota kysytään tällä hetkellä eniten. Tosin Hannu Vetikko toteaa, että kun ihmiset vain malttaisivat valmistaa myös kokolihasta ruokaa, niin makuelämykset kohoaisivat uusiin ulottuvuuksiin. Esimerkin vuoksi paikallisilta pääsiäismarkkinoilta ostamamme Suopirtin ulkopaisti hävisi parempiin suihin nopeammin kuin ehtii tilata Kela-taksin.

Myös Suopirtin eläimillä on hauskoja skottihenkisiä nimiä. Hannu ja Paula kertovat, mitä ne ovat. Laitumella kuljetaan vain isännän tai emännän mukana ja luovitaan miinakentän läpi. Vaikka ylämaankarja on käytännössä säyseä rotu, on muistettava, että niillä on kokoa ja painoa sekä muhkeat sarvet.

Itse asiassa Suopirtin lihavalikoima vaihtelee, joten parhaimman ja ajantasaisimman tiedon saa tiedustelemalla saatavuutta ja hintoja tilalta. Konnevedellä Suopirtti Highlandin lihasta valmistettuja annoksia tarjoaa Ravintola Mierontie. Highland-karjan lihaa saa Suopirtiltä pääasiassa tilausten mukaan, mutta myös esimerkiksi paikallisilta markkinapäiviltä. Myös Konneveden K-Marketista sitä saattaa löytää, ja aina kannattaa tiedustella.

Ylämaankarjan liha on (ks. esim. lopun lisätietolinkki) varsin terveellistä (sisältää vähemmän rasvaa ja kolesterolia kuin keskivertonaudan liha) ja maultaan riistamaista.

Myös Suopirtille voi tulla sopimuksesta eläimiä katsomaan, ja itse asiassa Vetikot ovat jo monta vierailijaa vastaan ottaneetkin. Itsekään en ollut karvaisia sarvipäitä aiemmin nähnyt livenä edes Skotlannissa käydessäni. Varsinkin vasikat ovat todella pörröisiä. Paksun karvansa ansiosta ylämaankarja kestää karumpiakin oloja ja tulee toimeen erinomaisesti luonnonlaitumilla. Tosin paksu karva voi lämpimänä kesäpäivänä olla myös aika tukala – ihmisillä vertailuun kelpaisi ehkä moottoripyöräilijän nahka-asun päälle puettu kokoturkki.

Jos joidenkin elintarvikkeiden jäljitettävyyden kanssa on nykyään vähän niin ja näin. Aina ei välttämättä tiedä, mistä esimerkiksi liha on kotoisin. Lähiruoan osalta epäselvyys kaikkoaa viimeistään silloin, kun vierailee tilalla. Markettien hyllyistä voi tarttua käteen mainstream-tuotemerkkien lihajalosteita, jotka on saatettu koota vaikka kolmesta-neljästä eri maasta olevista raaka-aineista, joten viime aikoina ainakin oma vakaumus takuuvarmasti kotimaisen lihan ja lihajalosteiden käytön puolesta on vain vahvistunut.

Parempi puun alla kuin auringon alla. Vetikon tilalla karjalle riittää viilentäviä varjopaikkoja, joissa voi viettää aikaa porukalla tai halutessaan myös yksin. Istunmäellä on rauhallista laiduntaa.

Highlandit ovat todella kiehtovan näköisiä elukoita – ja äänekkäitä, kun sille päälle sattuvat. Hannu Vetikko sanoo, että eräskin sonni mylvii vähän väliä toistakymmentä kertaa peräkkäin, ja mölinä kantautuu kauas. Tietävät muutkin, että nyt siellä Vetikon sonnilla on taas jotakin ajankohtaista asiaa.

 

Haapamäen tila

Kierroksen kolmannella tilalla ollaan todella itsekkäitä. Kaikki siellä ovat vain mää ja mää ja mää kans. Ollaanhan nimittäin saavuttu lammastilalle – ja luomusellaiselle. Konneveden Pukaralla osoitteessa Pukarantie 580 sijaitseva Haapamäen tila ei ole maatilana välttämättä vanhimmasta päästä, mutta lampuri Liisa Hytösen emännöimä lähes 100-vuotias tila tuottaa silti laadukasta lampaanlihaa ja lihan ohella myös lampaantaljoja.

Tilan lammasrotuja ovat suomenlammas ja kainuunharmas. Pukaran kylällä tilan lähiympäristössä laiduntaa vain osa tilan lampaista, joten siirrymme Liisan kyydissä vajaan 20 kilometrin matkan edemmäs – emme vihreämmille laitumille – vaan isommille, joilla syötävää ja liikkumatilaa riittää. Lampaiden laidunkierto on Liisan mukaan pidettävä sellaisena, että vuosittain laidunnetaan ”puhtaalla” laitumella, eli sellaisella jolla ei edellisvuonna olla laidunnettu.

Lammasaidan sisäpuolelle päästyämme Liisa alkaa kutsua kaukana olevaa laumaa, joka pian kuuleekin kutsun ja alkaa tulla vauhdilla meitä kohti.

Odotin, että muutaman kymmenen lampaan suuruinen lauma pitäisi juostessaan kovempaakin töminää, mutta äänimaailma olikin yllättävän hiljainen. Mitään lännenelokuvista tuttua stampede-efektiä ei syntynyt. Tosin länkkäreissä eivät juuri lampaat ryntäile, mutta silti. Kovempi ääni lähti siitä, kun kaikki tuntuivat kysyvän lampaan kielellä ”ettekö tiedä kuka mää olen?”

Päkäjussit tungeksivat kuin fanit Robinin konsertissa.

Suurin osa Haapamäen tilan lampaista ja niiden lihasta lähtee eri puolille maata Lammasosuuskunnan kautta. Lähistöllä ei ole sopivaa lammasteurastamoa, joten lampaat tekevät pitkän matkan muualle teurastettavaksi ja sitä mukaa jalostukseen. Toki Haapamäen tilalta voi lammasta tilata, ja varsinkin pääsiäisen aikaan jos haluaa varmistaa lampaanlihan saannin, Liisalle kannattaa kilauttaa hyvissä ajoin.

Kotimaisuus on tärkeä asia Liisa Hytöselle, kuten se, että tuotanto on luonnonmukaista.

Haapamäen tila toimittaa yksittäistilaukset asiakkaille itse, ja iso yhteiskuorma liikahtaa, kun tilauskirja on riittävän täynnä. Tilapuotia ei Haapamäen tilalla toistaiseksi ole, mutta Konneveden pääsiäis- ja joulumarkkinoilta on lammasta löytynyt niin lihana kuin taljana. Ajantasaisimman tiedon saa jälleen kerran soittamalla suoraan tilalle.

Kun alkukiinnostus oli jo laantunut, ja lampaat olivat päästelleet suurimmat mölyt mahastaan, alkoivat ne liikehtiä meistä poispäin. Itse asiassa aika monen lampaan rintamasuunta oli muutenkin kuvauksellisesti huono, sillä kameran kennolle tuppasi ilmestymään lähinnä vain päkäjussien peräpäitä.

Lampaista tulivatkin mieleeni vähän kissat, jotka myös näyttävät hyvin selvästi sen, jos niitä ei huvita poseerata kameralle – tai tehdä ylipäänsä yhtään mitään.

Siksipä lauma vaati hieman houkuttelua, jotta ainakin osa lampaista saataisiin tulemaan luokse taputeltavaksi ja rapsuteltavaksi. Lampaat olivat selvästi arempia eläimiä verrattuna aiempien tilojen lehmiin, mutta liikuimme rauhallisesti ja yritimme välttää säikyttämästä niitä. Lopulta yksi rohkaisi mielensä ja antautui pieneen paijaukseen. Ja onhan se lampaan villa pehmeää, eihän siitä mihinkään pääse.

Onkohan kuvassa tuleva lammaspaimen? Ainakin nuori neiti tykkää lampaista kovasti.

Lampaita rapsutellessa tuli ohimennen puheeksi, miten suosittua lammaspaimenena toimiminen nykyään on. Monet suostuvat lähtemään talkoohengessä pitempäänkin matkaan hoitamaan kesäksi lampaita, ja lammaspaimenen hommiin ilmoittautumislistat ovat yleensä heittämällä täynnä, kun esimerkiksi Metsähallitus etsii paimenehdokkaita omiin kohteisiinsa.

Liisa Hytöselle lampaiden kanssa touhuaminen oli selvää jo pienestä tytöstä alkaen, ja päätös oman lammastilan perustamisesta syntyikin hyvin varhaisessa vaiheessa. Se päätös on pitänyt ja näkyy tälläkin hetkellä mm. lampaiden määrässä. Esimerkiksi tämän vuoden keväällä Haapamäen tilalla oli lähes 280 lammasta. Uusia karitsoja syntyi keväällä 160. Siinähän sitä on sitten emille imettämistä.

Liisan lampaat saivat jäädä rauhassa laiduntamaan, kun meidän piti alkaa tehdä paluuta jo takaisin. Näitä mainioita määkijöitä olisin minäkin voinut muutaman pihalleni ottaa maisemanhoitajiksi ja antaa Stigan levätä varastossa, mutta ehkä kuitenkin pienellä tontilla on parempi vielä kiskaista ruohonleikkuri ja joskus myös trimmeri käyntiin kuin ryhtyä lammasfarmariksi edes kesän ajaksi. Vaikka eihän sekään paha vaihtoehto olisi.

Lounas-Café Ranta Hätävara

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä ruokakierroksellamme on Konneveden kirkonkylästä muutaman kilometrin päässä olevassa Häyrylänrannan satamassa osoitteessa Satamatie 60 sijaitseva Lounas-Café Ranta Hätävara. Sen ruoria pyörittää Seija Korhonen, jolla kiirettä riittää kesällä kerrakseen. Vilkas satama toimii muun muassa porttina Etelä-Konneveden kirkkaille vesille ja kansallispuiston maisemiin Konneveden puolelta.

Ranta Hätävarassa voi hätistää pienen ja isommankin nälän loitommalle.

Ranta Hätävarassa luotetaan niin ikään lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. Esimerkiksi aamupuuron gluteenittomat luomukauraryynit tulevat paikalliselta Hinkkalan tilalta, eikä muitakaan aineksia tarvitse kovin kaukaa hakea. Aamupalaa ja lounasta noutopöydästä, kahvia, kahvipullaa, virvokkeita ja niin edelleen – ja iltapäiväkolmesta iltakahdeksaan myös pizzoja ja hampurilaisia. Itse asiassa Seija sanoi männä viikonloppuna paistaneensa lähemmäs 80 pizzaa yhden päivän aikana, eli siinä on saanut olla sekä uuni että paistaja hyvissä lämmöissä.

Ranta Hätävarassa on hyvä noutopöytä, josta saa maittavaa ja tuoretta ruokaa.

Kun menimme lammastilan jälkeen suoraan Häyrylänrantaan, parkkipaikalle oli juuri saapunut suuri joukko eläkeläisiä, jotka olivat muodostaneet pitkälle lounaskahvilan ulkopuolelle ulottuvan jonon. Muutenkin satamassa oli väkeä niin paljon, että pysäköintiruutua omalle autolle oli jopa hankala löytää. Suositun ja hyvän ruokapaikan maine oli nähtävästi kiirinyt kauemmaskin, ja mikäpä ettei, sillä kyllähän Seija osaa apujoukkoineen ruokaa laittaa ja leipoa.

Istumaan ei ehdi. Tässäkin pitää saada äkkiä iso satsi piirakkaa tarjolle kahvin kanssa.

Lounas-Café Ranta Hätävarassa on reilut tilat pienempään ja isompaankin ruokailuun niin sisällä kuin ulkona terassilla. Ja hyvä niin, sillä jos yhtäkkiä paikalle pölähtää isompi seurue, niin ei tarvitse mennä kannonpäähän istumaan. Seija Korhonen kannattaa kautta linjan kotimaisuutta niin kahvilan kalusteissa kuin esimerkiksi ruokailuvälineissä sekä puhdistusaineissa.

Terassin katetulla osalla käy iloinen puheensorina, jota kahvikuppien kilinä säestää.

Seijan repertuaari ulottuu Ranta Hätävaraa pitemmällekin, onhan hänellä muun muassa Konneveden keskustassa perinteinen kyläkahvila ja suoramyyntipiste Pappilan Hätävara, mutta kesäaikaan rantakahvila vie käytännössä leijonanosan Seijan ajasta. Aiemmat vuodet ovat osoittaneet, että satamavieraat suosivat ihan tavallista ja hyvää kotiruokaa, joka on lisäksi kohtuuhintaista. Ranta Hätävaraan tullessa ei tarvitse ottaa mukaan isonnuslasia nähdäkseen annoksen lautasellaan.

Seija on myös mukana aiemmin mainituissa joulu- ja pääsiäismarkkinatouhuissa ja tekee muutenkin yhteistyötä em. yrittäjien kanssa. Esimerkiksi viime pääsiäismarkkinoilla Hätävaralla oli noutopöytä, jossa oli tarjolla paikallisesta lihasta tehtyä lihapataa lisukkeineen kaikkineen. Ranta Hätävaran noutopöydän tarjonta ja päivän annokset kannattaa katsastaa suoraan lounaskahvilasta tai vaikka soittaa rimpauttaa, jos on vielä matkalla tulossa tai menossa.

Paikallisesta lihasta saa myös aivan mahtavaa lihapataa. Kuva kevään 2017 pääsiäismarkkinoilta.

Häyrylänrantaan on hyvä poiketa vaikka ihan käymäseltään, sillä niin maisemat järvelle kuin ruokapuolikin ovat kohdallaan. Jos esimerkiksi on meininki lähteä risteilylle tai melomaan, taikka on liikkeellä omalla veneellä, niin satamassa kannattaa tankata sekä paatti että perämies – kapteenista ja miehistöstä puhumattakaan. Hyvästä ruoasta tulee hyvä mieli, ja kylläisenä ajatuskin juoksee sujuvammin.

Lapsia varten Ranta Hätävarassa on myös hieno leikkimökki, jos aika meinaa käydä pitkäksi aikuisten syödessä – ja tietysti jäätelöä. Jos olette siis suunnittelemassa autoilu- tai veneilyreissua tai retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistoon joko maitse tai vesitse, Häyrylänrantaa ei passaa ohittaa. Hyvän ruoan vuoksi voi toki tehdä myös pienen tai isommankin koukkauksen, sillä Konnevedeltä sitä löytyy monessa eri muodossa.

Olen ylpeä, että kotikunnassani on näin monipuolinen ja hyvä ruokatarjonta aina pellolta pöytään saakka. Uskon vakaasti, että ruokayrittäjien yhteistyöllä, laadukkailla raaka-aineilla, hyvällä palvelulla ja tietysti itse ruoalla Konnevedestä on tulossa vauhdilla yksi niin matkailijoiden kuin ruoanystävienkin suosikkikohteista.


Read more

5-tien kulkijan kannattaa koukata Heinolan Heilaan!

Vilkkua päälle Lahden tien varrella, Heinolan pohjoisen liittymän kohdalla. Heinolan Heilan kahvila-ravintola on paikka, jossa saa mahansa täyteen maittavaa lähiruokaa. Ja myymälän puolelta saa ostettua tuoretta ja lähellä tuotettua ruokaa mukaansa yllin kyllin.

Koska nälkä ja sulkemisaika painoivat päälle, kohti ravintolaa. Aukioloajat ovat matkalaiselle ystävälliset, sekä puoti että kahvila-ravintola ovat avoinna arkisin klo 19 asti, perjantaisin 20.00. Vain kolmena päivänä vuodesta Heila pitää ovensa kiinni; juhannuspäivänä ja jouluaattona ja -päivänä.

Tuottajatori on ollut toiminnassa jo yhdeksän vuotta. Sama taho on pyörittänyt viihtyisää ja valoisaa ravintolaa  marraskuusta 2014 lähtien. Seuraavana vuonna avautui oma leipoma ja kaikki makeat ja suolaiset leivonnaiset valmistuvat siellä. Tänne mahtuvat sekä satunnaiset ohikulkijat, etukäteen paikkansa varanneet ryhmät sekä lähialueen lounastajat.

Uudet perunat ja tilliä, eihän sitä muuta. No hyvää kalaa kanttarellikastikkeen kera.

Annokseen sisältyy aina salaattibuffa ja kahvi. Kahvipavut jauhetaan täällä itse, vielä illalla puoli seitsemän aikaan kahvi oli tuoretta ja hyvää. Iso plussa myös tälle.

Jälkiruoaksi nautimme talon suklaakakkua jäätelön kera.

Heilan munkit ovat Heinolan parhaan munkin maineessa.

Myös kaikki vitriinituotteet näyttivät raikkailta lähellä sulkemisaikaakin. Ja valikoima oli runsas, oli lohta, lihaa, makeaa, pitkää ja pyöreää. Mitä ei tehdä paikan päällä itse, tulee paikallisilta lähituottajilta. Tuottajat ovat tarkkaan valittuja, yhdeltä saa gluteenittomat leivonnaiset, toiselta Salpausselältä pyydettyä kalaa, lähellä kasvatettua lammasta, luomuviljeltyjä kasviksia ja kotimaisista marjoista valmistettuja juomia.

Lounaspiirakka on yksi paikan suosituimista take away -tuotteista. XXL kokoinen karjalanpiirakka tuoreilla täytteillä.

Pikapysähdyksellä ehdimme kiertää kaupan puolen vain nopeasti. Mutta tarjonta vakuutti ja päätimme tulla uudelleen ajan kanssa. Heinolan Heila kertoo olevansa Suomen juurevin tuottajatalo. Ja siltä se totisesti näytti; muhkea lihatiski, leipomo, viinipuoti ja kymmenien lähialueen tuottajien elintarvikkeita tarjolla. Toriemäntä Minna esitteli ylpeänä juuri avatun olutpuodin ja lupasimme tulla pian uudelleen tosi tarkoituksella.

Heilan katon alle kätkeytyy paljon enemmän mitä ensi silmäyksellä uskoisi.

Yhteystiedot:

Työmiehentie 35, 18200 Heinola
Heinolan pohjoinen liittymä, 24
Kartalla Google Maps

010 239 2397
ravintola@heilan.fi

Verkkosivut
Facebook

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Piittalan herefordit laiduntavat mukavissa maisemissa

Mää tykkään kauheesti sapuskasta, mutten oo koskaam miättiny sem paremmim, mistä se tulee. No nähenhäm mää, että Kylmästä Kaapista tahikka komerosta, vaam mistä se AlumPeräsesti ol lähteny? Ton takija juur me ajeltiin äiteni kans yhtenä päivänä Oriverellä Piittalan kylään.

Piittalasta on Tampereellem matkaa tommonen KuusKymmentä kilometrijä. Siä asuu yhret Naaralaiset vanhaa SukuTilaa; isä Samuli, äite Susanna ja niitten ihanat likat Venla ja Erin. Ja niittem pisnes on kasvattaa puhrasrotusta LihaKarjaa ja nyt tarttee kirjottaa kauheen tarkasti toi viaraskiälinen nimi, Hereford on se rotu.

Samuli kerto meitille, että Herevortit om maaliman suasituil LihaKarjaRotu. Ne or rauhallista väkee ja niitton helppo käsitellä. Ne tulee hyvin toimeev vaatimattomissa oloissa ja niillom paksu turkki, mikä tarkottaa, että ne voi asua ulkona ympäri vuaren. Tota mää vähäj jäim miättiin; ne ei koskaam pääse Samulin tahikka Susannav viäreen nukkuun! Sillain ninkum mää pötköttelen äiten sänkyssä.

Naaralaisen karja kuljeskelee kesäsim pelloilla, hianoissa MaalaisMaisemissa ja syä LuamuHeinää. Talvella kotona om pihatto. Pelloilla kuljeskelee näin kesällä tommottet Kuuskymmentä EmoLehmää ja jokasella on oma vassu. Vasikat syntyy tossa huhti-toukokuulla ja ne kulkee äitensä mukana lokakuulle, jollonka ne viarotetaa. Jokaseel laumaan kuuluu myäs AstutusSonni ja jokanen on erisukunen. Sel lisäks muutama emo viä KeinoSiämennetään. Sillä keinoin kehitetään EläinAineksel laatua ja MoniPualisuutta.

Kyä sais äite ottaam mallija Sopivasta Ruaka-Annoksesta!

Sonnivasikoista osa lähtee kasvattamoon Tammelaaj ja siältä parhaat menee HK:n HuutoKauppaa. Lopup pojista jää kotijok kasvaan joko lihaks tai AstutusKäyttöön myytäväks. LehmäVasikoista osa jää kotijo uuristukseen, jokkut lähtee uusillet tiloille emoiks ja osa menee välityksen kautta LoppuKasvattamoihi. 

Karja oj jaettu kesäks nelijääm porukkaan, nelijällep pellolle. Kolme sakkija asustelee Piittalassa ja yks lauma om MettäHallituksem mailla MaisemointiTöissä. Me käytiim muuton äiten kanssa siikailemassa LintuTornista tota viimmeks mainittua porukkaa.

Äite otti Votoja, mutta sen kuvaukset oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Liijjan kaukaa, nin näyttiväp piänillä kuj jokkup pörriäiset. Ne naurat.

Mää en ook koskaan aijemmin nähnyn nautoja! En oiken tiänny, mihkä suuntaan olisil lähtenym meneen, kun äite laski mut kotterostaam pihalle. Nih hirveem miälenkiintoset hajut änki joka pualelta nenääni. Samuli ja Susanna vei meitik kattoon karjaansa, vakka olikiv vähän sateinen keli. Mutta ennen nautoja, mun tartti tutustuan Naaralaistev VahtiKoiraal, Lakuun. Om meinatem ponteva isäntä, KääpijöVillaKoira. Kun se sano mullek kovan sanan, nim mää olin kilttijä poikaa! Ninkun tiätysti äite om mua neuvonuk kylässä käyttäytyy.

Patjuteltiih hiakkatiätä pitkij ja yhtäkkijä kuulu Muu ja sittem Möö!

Siinähän niitä ittel LehmäRouvvija seiso rivissä pianokaistensak kanssa. Vähän olis tehnym miäli mennäl lähemmäks tekeen tuttavuutta, muttei se oiken sopinu. Ensteks siinä airassa meni kuulemma joku Virtaska ja toiseks se tavanomanej juttu: mää olir remmissä ja RemmimPää äiten käressä. Siikailtiin sittet toisijamme vissiin yhtä ihmeissämme. Mää huutelin, että Hau ja Vuh, mutta ne ymmärsi yhtä huanostim mum puhettani, kum mää niitten. Sitte pitikij jo lähteek kotijo ja saatiiv viä ystävällinel lupa käyrä ottamassa Votoja joku toinem päivä, paremmalla kelillä.

Neuvvompitoo.

Naaralaisilla eijjoo mitään KauppaPuatija kotona, vaam pisnes toimii näin: Kuj jonkun alkas hirveestit tekeem miäli tota torella maukasta ja mureeta lihaa, sem pitää ottaa yhteyttä Naaralaisiij ja ilmottaa palijonko meinaa ostaa. Vaihtoehtona oj joko 13 tahikka 20 kiloo. Liha maksaa ViisToista euroo kilolta. Pelkkä jauhelliha KaksToista. Laatikot on aina samallaisija, pualet vähärasvasta jauhellihaa ja toinem puali kokolihaa.

Tämmöttessä pihatossa Herevortit asuu talvella.

Samuli ränttää MuistiKirjaansa tilaukset ja sittek kun niiton sopiva määrä, se tilaa autoh hakeen nautoja teurastamoo. Kualettamisej jälkeel lihat leikataan samonteij ja pakataan kans. Lihap pistetään semmottiin IlmaTiiviisiim paketteihin. Jauhelliha kilon ja paisti- ja filelajitelma pualesta kilosta kahren kilon kokosiin. Ja sittek kun ne ov valmiit, nin Samuli ajelee hakeen ne ja jakelee ihmisillek kotijot tilatut lootat. Om meinaten nin tuaretta, kun tuaretta voi olla!

Jauhellihak kannattaa tällätäp PakkasKaappiim, mutta paistit lyäräänkiin JääKaappiin raakakypsyyn kolmeks, nelijäks viikoks! Sej jälkeen nekim pistetääm pakkaseen tahikka tehräär ruuaks ja syärääm makosiin suihi.

Äite on useestil laittanun Naaralaisteh Herevortti-lihaa ja kun sem makuun om päässy, ei oikem muuta NauralLihaa välitäkkään syärä! Maku on ihah HuippuHerkullista ja mureeta. Kum mää kerta olil luvannuk kirjottaa täj jutun, nin äite anto munkin tiätysti tesmata makua. Laitto lautasellem muutamam palleroj jauhellihaa ja piti ottamansa Votom mum maistelustani. Ei ehtiny nappaan, kum mää olil lipassul lautasen tyhjäks!

Retun Resepti: Ota Herevortti-Lihaa ja syäp poijjes! Älä sotkes siihem mitääm muuta. Tavattomah hyvää!

Äite tykkää, että oli liha sittej jauhettua tahikka KokoLihaa, ei pirä peittää lihammakua liijallisilla mausteilla. Voissa paistetaaj ja sualaa ja mustapippuria. No kermaa tiätysti. Tämmönem MakuMatka meitillä. Lämpimästi suasitellaan teitillekkin!

 

Terveisir Retu ja äite

Yhteystiedot:
Piittala Hereford
Uuhiniementie 565
35300 Orives

Samuli & Susanna Naaralainen
040 – 558 8458 samuli.naaralainen@gmail.com
044 – 517 9726 susanna.paappanen@gmail.com

www.piittalahereford.fi

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Take away eväsretki onnistuu helposti Helsingissä

Aurinkoinen ilma, sopivasti vapaata ja tekisi mieli herkutella taivasalla. Piknik-kori ja viinilasit jäivät kotiin, mutta se ei haittaa, sillä rento take-away retki tekee ihan yhtä hyvää.

Kauppatorilla on turistimeininkiä vuoden ympäri. Tänne on helppo solahtaa joukkoon:)

Päätimme poimia helpot eväät mukaan ja tutustua samalla Helsingin kahteen suurimpaan toriin; Kauppatoriin ja Hakaniemen toriin. Suunnitelmissa oli myös testata, miten helposti Helsingissä onnistuu hetken mielijohteesta singahtaa eväsretkelle. Carpe diem!

Kotimaisuusaste näytti hyvältä Tiina Seren kojussa. Mukaan tarttui nippu retiisejä. Kuva Sari Selkälä, Ruokaretki.fi

Torielämä ja myytävät tuotteet muuttuvat ajan hengessä. Seitsemän päivän torityöviikkoa tekevä Anneli tietää, mikä liikkuu nykyisin Kauppatorilla; Mix Box.

Alunperin pari vuotta sitten tmi J. Vaahtokarin myyjän Annelin ideasta lähtenyt Mix Box on sekoitus kauden marjoja; kirsikoita, mustikoita, vadelmia, mustikkaa ja tietysti mansikoita. Nyt Mix Boxeja näkyy jokaisella kojulla. Kauppatorilla on turha kaupitella puolukkalaatikkoa. Mix Box lähti meidänkin eväsretken jälkkäriksi.

Tmi J. Vaahtokarin Anneli on torikonkari.

Kun marjat ja kasvikset oli valittu, oli aika siirtyä kalaosastolle. Heille, jotka nauttivat valmiista kalaherkuista, suosittelemme laskeutumista Linnean veneelle, joka toimii kelluvana kalatiskinä torin kupeessa.

Linnea ajaa veneensä Sipoosta Kauppatorin rantaan kesäaamuisin seitsemältä. Työpäivä on käynnistynyt jo paljon ennen sitä, sillä silakkapihvien massan teon Linnea aloittaa puoliltaöin. Kokeneella tekijällä silakkapihveissä menee aikaa 20 minuuttia per pannu. Lohipihvit paistuvat ”siinä sivussa”. Molempia tiedetään torilla kysyä, niitä on ollut tarjolla jo kauan.

Linnean silakkapihvejä tiedetään kysellä.

Linnea aloitti kalan myynnin äitinsä kanssa 70-luvulla, silakkapihvien resepti taitaa olla äidin perintöä. Lohipihvit on omalla erikoisreseptillä, jota kysellään usein. Vielä ei Linnea ole maukkaiden ja mureiden pihvien salaisuuden verhoa raottanut. Meidän take away -evääksi lähti molempia, sekä silakka- että lohipihvejä.

Torikahvit ja munkki, kesän must!

Kauppatorin jälkeen suuntasimme Hakaniemen torille. Perinteinen tori avattiin joulun alla vuonna 1897. Torilla käydään kauppaa edelleen maanantaista lauantaihin. Joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina Hakaniemen torilla on perinteiset Maalaismarkkinat klo 10 – 16.

Tmi Tarvainen on tehnyt torikauppaa Hakaniemessä reilut 30 vuotta. Intoa riittää edelleen.

Tarvaisen myyntikojusta löytyi suomalaista uutta superperunaa, Jussia. Kaikki Tarvaisen tuotteet tulevat suoraan viljelijöiltä. Torilla ollaan varhaisesta keväästä syys-lokakuuhun asti eli niin kauan kuin kotimaista satoa riittää myyntiin.

Torin vieressä on jyhkeä punatiilirakennus. Arkkitehti Karl Hård af Segerstadin suunnittelema Hakaniemen kauppahalli avasi ovensa 1914. ”Ehtaa söörviisii kahdessa kerroksessa” luvataan edelleen. Kaksikerroksisessa hallissa on 60 erikoisliikettä, joista 38 myy elintarvikkeita. Valinnan varaa siis löytyy retkieväiden hankintaan.

Syksyllä alkavassa peruskorjauksessa Hakaniemen halli korjataan alkuperäiseen loistoonsa. Myynti hallissa ei kuitenkaan keskeydy, toiminta jatkuu väliaikaisissa tiloissa aivan nykyisen hallin läheisyydessä.

Katso videoklippi Hakaniemen hallista,jos uskallat…

Lihaa, kalaa, kasviksia, leipää, juustoja, herkkuja, hilloja… täältä saa kaikkea!

Iris pakkasi meille Mouhijärven voita retkelle mukaan. Piknik-väki saa voin kyytipojaksi myös puisen veitsen, hyvä palvelu!

Lentävän Lehmän juustopuodin avasivat sisarukset Hanne Hirvonen ja Laura Mauno vuonna 2011. Puoti on alusta pitäen keskittynyt luomuun ja lähiruokaan. Alku oli kivistä, mutta nyt rytmi on ihan toinen ja lähi- ja luomu kuuluvat normaaliin arkeen. Lentävän Lehmän valikoimissa on sekä kotimaisia pienten juustoloiden tuotteita että kansainvälisiä klassikkoja.

Perinteinen Juustopuoti Oy on erikoistunut erityisesti kotimaisiin juustoihin.

Perinteinen Juustopuoti Oy panostaa kotimaisten pientuottajien juustoihin; on Vilhoa ja Hilmaa, Kiuruveden paistettua munajuustoa, itkevää mustaleimaa Toholammilta… Tiskin takana hymyili tuore yrittäjä Saara, joka vakuutti meidät juustotiedollaan. Täällä tunnetaan juustot.

Helsinkiläisten oma juuston valmistaja on Helsingin Meijeriliike Oy. Juustot nimetään Helsingin kaupunginosien mukaan. On Hakaniemi, Hanasaari, Ullanlinna, Linnunlaulu, Klippan. Mukaan lähti pala Hanasaarta.

Mikä valikoima vaikka mitä!

Lihatuotteita ja makkaroita Hakaniemen hallissa on metreittän, taatusti tuoretta ja maukasta. Eli jos suunnitelmissa on grillipiknik, tänne vaan. Yhtä vanha kuin itse halli on lihakauppa E. Hakkarainen, jossa on myyty tuorelihaa jo vuodesta 1914. Pitkät perinteet on myös vuonna 1957 avatulla Holmbergillä, täältä saa erityisesti ranskalaisia herkkuja ja hiukan harvemmin lihatiskillä kohdattua ankkaa ja kania. Roinisten perheyritys on keskittynyt italiaisiin herkkuihin, ja muhkeat valikoimat makkaroita ja lihaa löytyy myös Kestoleike Oy:n, Liha-Hakan ja Reinin Lihan tiskeiltä.

Retkieväidemme kalakiintiö täyttyi jo Kauppatorilla Linnean silakka- ja lohipihveistä. Mutta on Hakaniemen hallissakin mistä valita. Rosendahlin vuonna 1939 avatun kalakaupan erikoisuus on erittäin ohuiksi siivuiksi leikattu miedosti graavattu lohi, mahtava valikoima on myös Ekströminin ja Marja Nättin kalapuodissa, Kala Patagónicossa ja Reitin kalassa, joka myy tuoretta kalaa suoraan ammattikalastajilta Porvoon saaristosta.

Marianna pakkasi meille mukaan auringonkukan siemeniä sisältävän pehmeäkuorisen luomuruisleivän.

Olen 110 % leipäihminen eli ilman leipää ei retkeä synny. Tuffen leipä- ja leivonnaismyymälässä kaikki leivät ovat juureen itseleivottuja. Itse Tuffe on Marokosta kotoisin ja leiponut leipää Espoon Olarinluomassa lähes 30 vuotta. Myymälän erikoisuutena on perinteisempien leipien lisäksi beduiinileipä. Suosittelen!

Leipäihminen tai ei, Hakaniemen hallista on vaikea lähteä pois ilman tuoretta leipää, pullaa, kakkua tai muita leivottuja herkkuja. Helsingin leipä, Kakkugalleria, LeipätoriKeliapuodissa on Suomen laajin gluteeniton valikoima, tuoreiden leipomotuotteiden lisäksi on myslejä, pastaa, nuudeleita ja jauhoja. Marian konditoria ja eväsmyymälä leipoo kaiken kotimaisesta lähimyllyn viljasta ilman lisä- ja säilöntäaineita. Täältä saa myös Liperin ruiskuorisia piirakoita, vink vink. Sanna Ekströmin myymälässä on lähileipomoiden leipä- ja konditoriatuotteiden lisäksi erikoiskahveja ja mm. ranskalaisittain valmistettua Frambois-leipää.

Tuffen ruisleipä, Mouhijärven voita ja Linnean silakkapihvit. Kesäevästä parhaimmillaan.

Aika nopealla kierroksella saimme kokoon upea kattauksen kotimaista lähiruokaa, toreilta ja Hakaniemen hallista poimittua.

Hetken mielijohteesta syntynyt Take away -piknik onnistui täydellisesti. Helsinki on täynnä ihania rantoja, viheralueita, mattolaitureita ja puistoja. Suuntasimme Tervasaaren mattolaiturille, emme valloittaneet matonpesupaikkaa, vaan laiturin vieressä olevan pöydän. Viltti pöydälle ja herkuttelemaan!

Kauppatori

Ma-pe 6.30 – 18.00, la 6.30 – 16.00
kesäsunnuntaisin 10.00 – 17.00

Hakaniemen tori

Ma-la 6.30 – 16.00,

Hakaniemen kauppahalli

ma-pe 8-18, la 8-16
su suljettu

Listan kaikista Helsingin toreista löydät tästä linkistä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Superperuna Jussin tie pöytään on pitkä

Uusi kotimainen Jussi on kaunis superperuna.

Mitä suomalaiset odottavat vesi kielellä juhannusviikolla? Kotimaisia uusia perunoita tietenkin. Perunoita, jotka ovat keskenkasvuisia vauvaperunoita.

Hankkijan Timo, tuo jo nelikymppinen kotimainen varhaisperunalajike on kaikille tuttu hyvässä ja pahassa, mutta nyt se on saanut haastajan. Jussi on valmiina valloittamaan suomalaisten sydämet.

Kovan luokan haastaja Jussi onkin. Sitä voisi tituleerata jopa superperunaksi. Herkullinen Jussi on komean soikea: tasakokoinen ja kauniin keltainen malloltaan. Ei sellainen kalvakka kuin Timo. Tasainen pinnaltaan, ei syviä koloja perunanpesijän kiusaksi. Se tuottaa enemmän mukuloita verrattuna Timoon. Ja mikä ihmeellisintä, Jussi ei ole pelkästään varhaisperunalajike, vaan sitä voi tuottaa syksyyn asti. Jussia voi siis nostaa pellosta Jussista syyskuulle. Näyttäisi siltä, että peruna maistuu vielä varastoinnin jälkeen keväälläkin.

Jussi on Suomessa jalostettu, suomalaiseen ilmastoon sopiva lajike. Lajikkeen täytyi pystyä hyödyntämään Suomen valoisa yö ja tarjeta huhtikuun kylmässä maassa.

Koeputkessa on terve Jussi-emokasvi, Josta lisäämisprosessi alkaa ja kestää 5 vuotta.

Uuden perunalajikkeen jalostus ei ole ihan helppo nakki. Se on aikaa vievää, paljon yrityksiä ja erehdyksiä on Jussinkin taipaleella ollut. Jussi sai alkunsa vuosituhannen vaihteessa, kun valtionyhtiö Boreal Kasvinjalostus Oy aloitti sen jalostuksen. Jussin vanhemmiksi valikoituivat Timo ja Gloria. Risteytykseen tarvittiin Timo, jotta peruna kestää routaisen aikaisen maan. Säkenöivän ulkomuotonsa ja monimukulaisuutensa se sai Glorialta.

”Minä sanon näitä varhaisperunalajikkeita aina pöljiksi potuiksi, koska ne suostuvat kasvamaan kylmässä. Pannaan karvalakki päähän ja ne kasvaa, eikä palellu! Jos pistät hollantilaisen lajikkeen kylmään maahan, se on siinä”, veistelee Paula Ilola, Suomen siemenperunakeskuksen toimitusjohtaja.

Timo toimi äitinä, eli emikasvina ja Gloria pölytti Timon. Timo ja Gloria saivat 500 erilaista risteytettyä jälkeläistä, joita karsittiin ja testailtiin niin kauan, kunnes jäljellä oli Jussi. Muut veljet ja siskot eivät olleet yhtä hyviä. Jalostaja Leena Pietilä teki tätä kehittelytyötä kymmenisen vuotta.

Siemenperunakeskus aloitti yhteistyön Boreal Kasvinjalostus Oy:n kanssa, kun lajike oli olemassa. Hiljaisesti kokeiltiin kolme vuotta olisiko tästä uudeksi perunaksi. Sen ominaisuudet todettiin niin paljon paremmaksi verrattuna Timoon, että lajiketta lähdettiin viemään markkinoille. Sitten paljastettiin myös nimi: Jussi.

Oli jo aikakin saada uusi varhaisperunalajike. Jussi herättää kansallistuntoa jo nimensäkin ansiosta. Nimen perunalle antoi jalostajansa Leena Pietilä. Nimi syntyi lupauksesta, että peruna on Juhannukseksi valmis nostettavaksi.

”Ennen kuin siemenperunakeskukselta lähti siemenperunaviljelijälle, kesti viisi vuotta, koska perunaa piti lisätä viisi kertaa. Nämä ovat käsintehtyjä puhtaita taimia. Sanoo Paula Ilola ja näyttää koeputkea, jossa on pienenpieni Jussi.”

Jussin mukulat ovat kauniita ja irtoavat helposti juuristaan.

Jussi on näillä näkymin jäämässä viimeiseksi kotimaiseksi perunalajikkeeksi.

”Perunanjalostus on kallista ja aikaa vievää työtä. Lisäksi ulkomaisia lajikkeita on tullut Suomen markkinoille runsaasti viime vuosina. Kilpailu on kiristynyt niin paljon, että Boreal on päättänyt lopettaa uusien perunalajikkeiden jalostuksen”, kertoo Leena Pietilä kasvinjalostuslaitokselta.

Jussia voi viljellä kaikilla perunan viljelyalueilla Suomessa.

Viljelijäpalaute on ollut positiivinen, omista perunoista on voinut lisätä siemenperunoita. Tuottajien ensimmäiset kokemukset ovat niin hyviä, että viidakkorumpu on kiirinyt.

Helsingin kauppatorilla on Jussia kaupan tänä kesänä.

Suomalaiset ovat ruotsalaisten ohella ainoita maailmassa varhaisperunan perään.

”Sehän on vähän hölmöä, koska kasvi on kesäkuussa lapsukainen, keskenkasvuinen. Ruotsalaisetkin viljelijät ovat nyt kiinnostuneita Jussista, mutta ensin me takaamme suomalaisten viljelijöiden tarpeet.”

Tänä kesänä Jussia on huomattavasti enemmän saatavilla kuin viime kesällä 2016, Jussi kruunaa tänä kesänä yhä useamman juhlapöydän.

”Mikä parasta Jussissa, puret perunaa, etkä vesipalloa. Kun Timo menee vanhaksi siihen tulee jättimukuloita, mutta Jussi pysyy kauniin tasakokoisena. Paula Ilola hehkuttaa.

Jussin matka kuluttajan pöytään on ollut pitkä, mutta tänä kesänä Jussia jo hyvin tarjolla

 

Ruokaretken Milla kirjoitti artikkelin Jussi-perunasta Helsingin Sanomiin 23.6.2016. Tämä Ruokaretken artikkeli on päivitetty versio kyseisestä jutusta. Laajempi Jussi vahaisperuna -artikkeli löytyy:  http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002907635.html

 

Tallenna

Sideways festarilla oli hyvät purtavat

Parilat kuumina, Sideways ei jätä nälkäiseksi.

Ruoan tuoksu ja musiikki kantautui Teurastamon alueelta Sörnäisiin ja Kalasatamaan asti. Rento Sideways -festivaali täytti Helsingin Teurastamo-alueen 9.-10.6.2017. Tapahtuma järjestettiin kolmannen kerran tänä kesänä. Kävijämäärä on kasvanut ja myös festarialueen koko laajentunut sitten ensimmäisen kerran, vuoden 2015, jälkeen.

Yoga. Cake. Life

Sidewaysin mehukas burgeri.

Festivaalien laaja artistikattaus toi paikalle runsaasti erilaisia musiikinystäviä. Tämä on otettu hyvin huomioon ruokatarjonnassa, sillä kuten musiikki, niin ruokamieltymyksetkin vaihtelevat paljon. On lihaisia burgereita, maukkaita juureslastuja sekä raikkaita vegeannoksia.

Rapeaa pikkusuolaista juureksista. Gluteenittomat snacksit sopivat myös vegaaneille.

Spiraaliperunan perunasta, bataatista sekä punajuuresta valmistamat lisäaineettomat sekä käsintehdyt snacksit ovat festareilla mainio apu pikkunälkään. Perunat ovat kotimaisia rosamundia, punajuuri on Teuroolta ja bataatti Pohjois-Carolinasta. Spiraaliperuna kiertelee Sidewaysin lisäksi muitakin kesän tapahtumia.

Roots Helsingin valikoimiin kuuluu myös Hey Day raakamehu.

Roots Helsinki on pelkästään vegaanista sekä gluteenitonta ruokaa tarjoileva kahvila Vaasankadulla Helsingissä. Kahvittelun ja syömisen lisäksi on mahdollista osallistua joogatunneille, joita järjestetään samassa rakennuksessa. Annoksista löytyy nyhtökauraa, kvinoaa sekä kotimaisia kasviksia.

Neitsytperunafestivaali houkuttelee Turkuun 16.-17.6.

Jopa ovat Turussa keksineet houkuttelevan ruokatapahtuman! Kukapa voisi vastustaa kesän ensimmäisiä perunoita eli neitsytperunoita? Nimen lanseerasi festivaalin isä Markku Haapio, kun Turku oli kulttuuripääkaupunkina seitsemän vuotta sitten. Silloin Neitsytperunafestivaali sai alkunsa, ja nyt se on jo löytänyt pysyvän sijan turkulaisella kesätapahtumakartalla.

Neitsytperunaa juhlitaan 16. – 17. 6. Panimoravintola Koulun pihalla ja Turun torilla. Tällä kertaa juhlavissa Suomi 100 -tunnelmissa, kun festivaali on mukana valtakunnallisessa Syödään Yhdessä -kampanjassa.

Neitsytperunafestivaali alkaa Kokataan torilla -kisailulla Turun torilla. Arvovaltainen raati maistelee annokset. Kuva viime vuoden festivaaleilta.

Festivaalin kulku on tutuksi ja hyväksi havaittu. Perjantaina 16.6. aamupäivällä käydään torin taisto eli Kokataan Torilla -kisa. Kilpailussa taitojaan mittelevät turkulaisten huippuravintoloiden joukkueet valmistamalla annokset torilta ostamistaan lähiraaka-aineista, joissa on pakollisena aineksena varhais- eli neitsytperuna. Mukana on useita Turun huippuravintoloita: Oscar Pub & Grill, Foija, Vaakahuone,  Smör, Tres ja Bowler.

Perunaherkkuja voi maistella kojuista, joissa huippukokkien taidonnäytteitä on tarjolla.

Kisailua on luvassa myös yleisölle Koulun pihalla.

Iltapäivällä avautuu Koulun piha ja juhlalliset avajaiset pidetään klo 17, jotta työssä käyvätkin ehtivät mukaan. Festivaalin avaa Suomi 100 -teemaan sopivasti perunan ja erityisesti neitsytperunan ystäväksi tunnustautuva arkkipiispa Kari Mäkinen. Pihalla syödään kahtena päivänä piharavintoloitten tekemiä piharuokia, kuunnellaan letkeää musiikkia ja seurataan muuta ohjelmaa. Pihalta voi ostaa mukaansa niin perunaa kuin silliäkin.

Kursailematonta piharuokaa.

Helsingissä hienostellaan street foodilla, mutta Turussa on juhlakansalle tarjolla aitoa suomalaista piharuokaa. Tapahtumassa voi maistella millaisia herkkuja eturivin turkulaisravintolat ja ruoka-ammattilaiset saavat neitsytperunasta aikaiseksi. Parin päivän aikana voi syödä vaikka kaikkien kahdeksan kojun annokset. Koska monella ruoan tarjoajalla on myynnissä kaksi annosta, maisteltavaa löytyy peräti 13 annoksen verran.

Mukana ovat seuraavat ravintolat ja ruoantuottajat: Aune, Chic, Xoco’s, JJ, de Nier, Hus Lindman, Koulu, Keittiömestarit ja Kustavin Kipinä.

Neitsytperunafestivaaleilla Turussa tehtiin ekaa kertaa jälkiruokia viime kesänä. Xoco’s oli asialla.

 

 

Neitsytperunafestivaali Turussa 16.-17.6.2017.

Tapahtumapaikat: Turun tori ja Panimoravintola Koulun piha, Eerikinkatu 18

Tarkempaa tietoa ohjelmasta: http://www.neitsytperunafestivaali.fi

Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy.

 

Vinkki neitsytperunoiden oikeaoppiseen keittämiseen löytyy:  http://ruokaretki.fi/perunoiden-napakka-keitto-ohje/

 

Villiyrteistä makua ja väriä suolaisiin ja makeisiin ruokiin

 ”Näissähän maistuu karvasmanteli!”

Innostuneita huudahduksia kuuluu Hinkkalan tilan pihamaalla eri suunnista, kun ryhmä ruokapalvelu- ja matkailuyrittäjiä tutustuu villiyrttien maailmaan.  Keruutuoteneuvoja Toini Kumpulainen sekä keittiömestari Anne Rantanen ovat molemmat hullaantuneita luonnon antimista. Toini on tehnyt kohta 20 vuotta töitä suomalaisten yrttien ja sienten parissa Ylä-Savosta käsin. Anne puolestaan kerää ja kokkaa villiyrttejä sekä lehtorintyössään Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa että Keski-Suomen keittiömestarien tapahtumissa.

Keruutuoteneuvoja Toini Kumpulainen (oik.) maistattaa pihlajansilmuja Sointu Jalkaselle.

Kaksipäiväisen kurssin jälkeen olen itsekin täysin höyrähtänyt näihin vihreisiin herkkuihin. Omassa pihassa napsin suuhun poimulehtiä, voikukanlehtiä ja suolaheinää. Metsäretkellä on pakko maistaa pihlajansilmuja, kirpeää käenkaalia sekä tarkkailla, joko kuusen ja männyn kerkät ovat puhjenneet.

Poimulehti sopii salaatteihin ja suolaisiin piirakoihin. Sitä voi myös friteerata öljyssä.

Nokkonen on villiyrttien rauta- ja vitamiinipommi. Sitä voi käyttää niin kastikkeisiin, lettuihin kuin jäätelöönkin.

Mustaherukan lehti on keväällä ja alkukesästä parhaimmillaan. Siitä voi tehdä juomaa viinihapolla ja se antaa lisäaromia myös kuusenkerkkälimonadiin.

Vuohenputken nuoret versot soveltuvat niin salaattiin kuin kasvispiiraisiin.

Villiyrttien paras keruuaika on keväällä ja alkukesästä, mutta osa kasveista on käyttökelpoisia myös koko kesän. Yrtit kannattaa kerätä kuivalla säällä, ja eri lajit on paras pitää kerätessä erillään. Myös rinnakkaislajeihin ja myrkkykasveihin on hyvä tutustua, jotta ei tule yllätyksiä. Keruuastiaksi käy leivinpaperilla vuorattu kori tai muovilaatikko.

Kastikepohjankin voi keittää villiyrteistä. Tässä kuusen- ja männynkerkkiä kiehumassa havubearnaisekastikkeen pohjaksi.

Voikukan nuput kannattaa kerätä aivan pieninä eli silloin, kun ne ovat vielä kiinni lehtiruusukkeessa.

Voikukan nuput tuovat aromikkaan lisän punasipulihillokkeeseen.

Struudelin ei aina tarvitse olla makea, tässä täytteenä poimulehtiä ja fetajuustoa.

Alkupalaksi villiyrttipiirakkaa, kuusenkerkkäbriossia nokkospiimäjuuston ja voikukka-punasipulihillokkeen kanssa, vieressä haukimakkaraa ja suolaheinä salsa verde.

Villiyrttipiirakka

Pohja:

100 g voita

1.5 dl vehnäjauhoja

1 dl perunasosejauhetta

1 dl kylmää maitoa

Täyte:

200 g horsman versoja

50 g nuoria poimulehtiä

100 g peltokanankaalin kukintoja

200 g kevätsipulia tai sipulia ¼ renkaina

4 dl ruokakermaa

4 munaa

150 g juustoraastetta

suolaa, pippuria myllystä

Sekoita pohjataikina nyppimällä voi ja kuivat aineet murumaiseksi seokseksi. Lisää maito ja vaivaa notkeksi. Painele taikina voidellun tai leivinpaperilla vuoratun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Freesaa eli kuullota villiyrtit ja sipulit kevyesti pannulla pienessä määrässä öljyä ja mausta. Lisää kasvissekoitus pohjan päälle. Sekoita ruokakerma ja munat. Lisää kerma-munaseos vuokaan kasvisten päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 200 asteessa n. 25-30 minuuttia.

Ohje: Anne Rantanen

Jälkiruoka-annoksessa on mesiangervokakkua, pihlajansilmukreemiä ja mäntykinuskia, rinnalla nokkosjäätelöä.

NOKKOSJÄÄTELÖ

3 dl nokkosta

1 dl hunaja

3 munaa

2 keltuaista

1,5 dl sokeria

1 vaniljatanko

5 dl kuohukermaa

1 sitruunan kuori ja mehu

Kiehauta nokkoset reilussa vedessä, valuta ja silppua. Sekoita hunaja joukkoon. Mittaa munat, keltuaiset ja sokeri sekä vaniljatangon siemenet kulhoon. Aseta kulho vesikattilan päälle vesihauteeseen ja kuumenna sekoittaen, kunnes seos on paksua ja vaniljakastikemaista (n. 6-8 min). Ota kulho pois vesihauteesta ja jatka vatkaamista, kunnes seos on jäähtynyt. Vaahdota kerma ja lisää varovasti seokseen. Lisää joukkoon nokkos-hunajaseos sekä sitruunan kuoriraaste ja –mehu. Sekoita tasaiseksi. Jäädytä väh 6 tuntia tai valmista jäätelökoneessa.

Ohje: Anne Rantanen

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Iloisen rempseää palvelua Savon sydämessä: Ravintola Hetki, Rautalampi

Rautalammin kirkonkylän läpi kulkiessa katseen vangitsee korkealle nostettu keltainen kyltti aivan kirkon vieressä: Ravintola Hetki 100 m. Ravintola Hetki ei näy päätielle eli Rautalammin raitille, joten opasteet ovat enemmän kuin tarpeen. Ravintola sijaitsee kunnantalon alakerrassa ja sisäänkäynti on piilossa rakennuksen takana. Matalaan ravintolasaliin on kuitenkin löytänyt tiensä joukko asiakkaita. Lounaspaikassa tapaavat niin haalaripukuiset työmiehet, kravattikaulaiset virkamiehet kuin lähitalojen ikäihmiset.

Ravintola Hetkessä asiakkaita palvellaan iloisen rempseästi, vas. yrittäjä Titta Tarvainen.

Ravintola Hetki on mukana Rautalammin kunnan hallinnoimassa Ruokaelämyksiä-hankkeessa, joka kutsui Ruokaretken tekemään juttua paikallisista lähiruokayrityksistä. Ravintola Hetki jatkaa edeltäjänsä Piilopirtin jalanjäljissä tarjoten asiakkailleen lähiruokalounasta, pitopalvelua ja leivonnaisia.  Joulukuussa 2015 aloittaneet uudet yrittäjät Titta Tarvainen ja Henriikka Miskala ovat molemmat Rautalammin tyttöjä, Henriikka vain teki ensin melkoisen lenkin maailmalla ennen kuin asettui takaisin kotiseudulleen. Titta puolestaan on työskennellyt saman katon alla jo yli kymmenen vuotta eli myös kahden edellisen yrittäjän aikana.

Ravintola Hetkessä asiakas tulee heti huomatuksi ja palvelu on iloisen rempseää. Ikäihmisiä autetaan tarjottimien kantamisessa, työmiesten kanssa nauretaan ja vitsaillaan ja samalla asenteella palvellaan kaikkia asiakkaita vauvasta vaariin. Iloisen vastaanoton jälkeen asiakas pääsee nauttimaan Hetken tarjottavista. Päätuote on lounas seisovasta pöydästä, jossa on tarjolla runsas salaattivalikoima, keitto, kaksi pääruokavaihtoehtoa, itse tehty leipä ja lisäksi jälkiruoka sekä kahvi tai tee.

Lounaan salaattipöytä on värikäs ja monipuolinen.

Kesällä Ravintola Hetkessä voi lounaan lisäksi tilata annoksen paistettuja muikkuja.

Hetken ruokafilosofia on yhdistelmä lähiruokaa ja eksoottisempia makuja. Yrittäjä Titta Tarvainen on lähiruoan ystävä ja hän kokkaa mielellään perinteisiä suomalaisia ruokalajeja. Ravintolassa käytetään mahdollisimman paljon lähialueen kalaa, kasviksia ja marjoja. Lounaan toinen pääruoka on siis aina perinteisempi, mutta toisen vaihtoehdon makumaailma voi tulla kauempaa. Yrittäjä Henriikka Miskala on työskennellyt Itämerellä ja asunut pitkään Intiassa, joten hänen mukanaan keittiöön kulkeutuu eksotiikkaa, joka näillä leveysasteilla on harvinaista. Keittiössä käytetään eksoottisia mausteita, joilla lähiruokaan saadaan luotua itämaisia vivahteita.

Lounaaseen kuuluu myös jälkiruoka, joka kuvauspäivänä oli paahtovanukas.

Ravintola Hetken päätuote on lounas, mutta vitriinissä on aina myös itse tehtyä kahvileipää ja pientä suolaista kahvila-asiakkaille. Hetkessä pyöräytetään päivittäin lounaalle tuoreet patongit tai sämpylät ja loihditaan erilaisia suolaisia ja makeita leipomuksia tilausasiakkaille. Ravintolasta voi tilata täytekakut yritys- tai perhejuhliin ja tarvittaessa Hetken tiimi hoitaa myös tarjoilutyön alusta loppuun. Juhlia toteutetaan sekä ravintolan omissa tiloissa että asiakkaan valitsemassa paikassa. Tilaisuuksien menu räätälöidään teemaan sopivaksi yhdessä asiakkaan kanssa.

Hetkestä voi tilata myös täytekakkuja yritys- ja perhejuhliin.

Ravintola Hetki sijaitsee keskellä Rautalammin kirkonkylää, josta on noin 10 km matkaa Etelä-Konneveden kansallispuiston patikkareiteille Kalajan kierrokselle ja Kolmen vuoren vaellukselle. Kansallispuiston kävijät voivat noutaa Hetkestä retkieväitä, kunhan tilaus tapahtuu edellisenä päivänä. Hetken kautta melojat ja retkeilijät voivat vuokrata myös saunatiloja, jotka sijaitsevat viereisessä talossa. Ravintola Hetkeen on Äijäveden rannasta n. 200 metriä.

Ravintola Hetki on sisustustyyliltään värikäs ja retrohenkinen.

 

Ravintola Hetki

Alatie 8

77700 Rautalampi

P. 050  4521 519

info@ravintolahetki.fi

Kotisivut

Facebook

 

 

 

Tallenna

Härkätallin herkkuja hakemaan Billnäsiin

Lauantaiaamuna suuntasimme Fiskarsin ruukkiin maastopyörätapahtumaan. Olin Facebookista bongannut, että viereisen Billnäsin ruukin Härkätalli avaisi ovensa klo 10.00, tarjolla olisi vastapaistettuja sitruunarahkamunkkeja. Näistä munkeista olin kuullut niin paljon hyvää, että nyt täytyi tarttua tilaisuuteen. Lähdimme siis matkaan hyvissä ajoin ja perillä olimme klo 9.55, kahvia ja tuoreita munkkeja luvassa!

Härkätallin kahvila on nimensä mukaan perustettu vanhaan härkätalliin. Paikan historiasta kertovat rakennuksen jykevät kiviseinät, kattoparrut ja hämyinen tunnelma sisällä. Nykyisen kahvila-myymälän tiloissa on aikoinaan ollut lantala, yläkerran tilat olivat ruukin tiluksilla työskennelleiden härkien asuinsija.

Härkätallia pyörittää Sami Paatero. Sami on mies Ruukkikylän herkkujen takana. Samin yritys valmistaa käsityönä marinoituja valkosipuleita,  oliiveja, useita palkintoja napsineita sinappeja, hyytelöitä, majoneeseja, salaatinkastikkeita, etikkaa, pirskotteita ja juomia. Oma talven glögisuosikkini on Ruukkikylän habanero-glögi, tuhtia potkua ilman tippaakaan alkoholia. Tänä keväänä Sami kehitti  Fiskarsin Ägräs Distelleryn kanssa Gin Tonic-, Vodka Russian ja Akvavit hyytelöt. Oman tuotannon lisäksi Ruukkikylän herkut myy Italiasta tuotuja herkkuja kuten balsamicoja ja öljyjä. Kaikkia Ruukkikylän valmistamia tuotteita voi ostaa Härkätallista.

Mutta tänään ajoimme tänne nimenomaan vastapaistettujen sitruunarahkamunkkien takia. Ja siellähän ne olivat, höyryävän lämpimät munkit, jotka olivat ylivertaisesti parempia mitä olin edes osannut kuvitella. Jos munkkien jälkeen herkkuhammasta olisi jäänyt kolottamaan, tarjolla oli muitakin makeita ja suolaisia herkkua mm. vastaleivottua suklaakakkua ja juustopiirakkaa.

Juuri uunista ulos tullut juustopiirakka näytti herkulliselta.

Limonadivalikoima yllätti iloisesti!

Härkätallissa on mukavan hämyinen tunnelma. Muhkeiden kiviseinien sisällä on niin paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia, että aikaa kannattaa varata myös niille. Tällaisiä paikkoja ei löydy joka kylästä!

Härkätallin kahvila on avoinna toista kesää. Talvisaikaan jyhkeiden kiviseinien viilentämän tilan pitäminen lämpimänä olisi lähes mahdoton urakka. Samin Ruukkikylän herkkujen tuotteita on onneksi saatavilla ympäri vuoden lukuisissa ruokatapahtumissa ja Fiskarsin ruukista Paateron keramiikkaverstaalta. Myös Härkätallissa järjestetään ruokaan liittyviä tapahtumia eri vuodenaikoina, yksi herkullisimmista on pääsiäismarkkinat.

Samin ja Ruukkikylän herkut voi bongata monissa ruokatapahtumissa.

Koska tänne tultiin tänään munkkeja ostamaan, niitä myös lähti mukaan. Vaikka kotona munkit eivät enää olleet höyryävän kuumia, maistuivat ne silti taivaallisille.

Yhteystiedot

Härkätalli, Ruukkikylän herkut

Billnäsin puistotie 3
10330 Billnäs
050 328 2127 sami.paatero@gmail.com

Tarkista Härkätallin aukioloajat ja tapahtumatiedot
Facebook-sivuilta.

Ajo-ohjeet  I Google Maps

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna