Saisiko olla Saimaan kalaa thaimaalaisella kierteellä?

Työmatka vei kohti Linnansaaren kansallispuistoa ja Saimaan upeita vesistöjä. Linnansaaren kansallispuiston portiksi voisi nimittää Savonlinnaan kuuluvaa Oravin kylää. Paikka on mitä mainioin tukikohta, oli sitten liikkeellä omalla veneellä, kajakilla tai Oravin – Linnansaaren kansallispuiston – Järvisydämen väliä kulkevilla taksiveneillä.

Oravin kylä maisemia, vastarannalla SaimaaHoliday Oravi ja Oravin kyläkauppa.

Oravin kylän jakaa järven lahti. Toisella puolella jokea kylpi ilta-auringon valossa Thai-ravintola

Thai-ravintolan terassille paistaa koko päivän.

Vanha makasiini on tarjonnut suojan Thai-PopUp -ravintolalle jo kolmena perättäisenä kesänä. Omistajien mukaan ensimmäinen kesä meni harjoitellessa, toinen kesä sateen kanssa tuskaillessa ja tämä kuluva aurinkoinen kesä 2018 on pistänyt hien pintaan kokille ja henkilökunnalle.

Asiakaspalautteet ovat olleet mainioita jo ensimmäisestä kesästä lähtien. Näin vakuuttivat myös terassilla iltaa viettäneet paikalliset.

Vanhan makasiinin terassi kylpee auringossa pitkälle iltaan.

Ensimmäisenä on jano, ja sen jälkeen nälkä. Lista näyttää mukavalta, järvikalan lisäksi vaihtoehdot löytyvät kasvis- ja lihansyöjille. Pullo kylmää thaimaalaista olutta ja listaa tutkimaan. Muitakin juomavaihtoehtoja löytyy kiitettävän runsaasti. Tälläkään terassilla ei jano yllätä.

Lämpötilan ja juomavalikoiman siivittämänä olo on kuin Thaimaassa konsanaa.

Listalta löytyy monenlaista; vihreää ja punaista currya possun, kalan tai kanan kera, klassista thaikeittoa Tom Yamia, paistettuja kasviksia, pikkunälkään kanansiipiä, kevätkääryleitä ja kalalautanen. Päädyin siihen.

Kalalautanen oli tarkoitettu pieneen nälkään, mutta täytti yllin kyllin.

Tutut Saimaan frittimuikut saivat kaverikseen thaimaalaisittain maustetun haukipihvin ja iloisen yllätyksen; kuhan eviä. Hurjan näköisiä, mutta hyvän makuisia. Niitä osia kalasta, joihin harvemmin törmää ruokalistalla. Soisi kyllä törmäävän. Sen verran olivat maukkaita ja jopa ruokaisia.

Muikkuja, haukea ja kuhaa thaimaalaisella twistillä.

Naapuripöydän kevätkääryleet kanansiipien kera näyttivät myös maukkailta. Ja kuulemma olivatkin.

Kevätkääryle toimii myös heinäkuun helteellä.

Tämän savolais-thaimaalaisen helmen taustalla on Oraviin asettunut pariskunta Miki ja Joonas. Miki on intohimoinen ruoanlaittaja, joka yhdistää perinteiset thaimaalaiset maut lähialueen raaka-aineisiin. Erityisesti paikalliseen kalaan, jota saadaan päivittäin suoraan kalastajilta. Kalan evät ovat Mikin erikoisuus. Jos tänne tulee, suosittelen kokeilemaan!

Miki ja Joonas tiskin takana.

Vanha makasiini palvelee vain kesäkaudella. Täällä pelataan biljardia, kuunnellaan bändejä, tanssitaan (?) varmaankin ja katseltiin ahkerasti MM-futista. Sopiva sekoitus kyläläisten olohuonetta ja matkailijoiden piipahduspaikkaa.

Vanha makasiini on värikäs sekoitus Suomi-tunnelmaa ja thaimaalaista eloa.

Helteisen päivän päätteeksi Mikiltä irtosi vielä hymy, vaikka lämpötila sisätiloissa ja uunin vieressä huiteli varmaan 38 astetta.

Oravissa oma laki T-paitoja myynnissä Oravissa:)

Kesämeininkiä parhaimmillaan järven rannalla. Suomi on täynnä näitä upeita pieniä ja persoonallisia paikkoja. Onneksi poikkesin Oraviin!

Ravintola on vanhassa makasiinissa.

Thai Makasiiniravintola Oravi

Avoinna kesäkaudella

Oravintie 30, 58130 Savonlinna

Aukioloajat ja tapahtumat löytyvät parhaiten Facebook-sivuilta

 

Tallenna

Tallenna

Gluteenittoman luomukauran syntysijoilla Konneveden Hinkkalassa

Rautalammin ja Konneveden rajalta läheltä Kivisalmen siltaa kääntyy hiekkatie Leskelänkylälle. Tie mutkittelee ensin metsässä ja nousee sitten kukkulan laelle, josta aukeavat kauniit peltomaisemat ja takana siintää Etelä-Konneveden ulappa. Peltoaukean reunalla rannan tuntumassa kohoavat Hinkkalan tilan rakennukset: vanha valkoinen päärakennus, pitkä punamultainen hirsiaitta, navetta ja pieni punainen mökki, joka toimii kokoustalona. Ympäröivät pellot ovat hennolla oraalla ja pellon reunalla komeilee korkea viljankuivaamo. Ruokaretki on kutsuttu paikalle, koska nyt ollaan gluteenittoman luomukauran syntysijoilla.

Hinkkalan kartanon pelloilla gluteeniton luomukaura on juuri itänyt toukokuun lopulla.

Viljankuivaamo odottelee jo tulevaa satoa.

Hinkkalan tilan pihapiirissä tuntuu historian havinaa. Jos rakennukset osaisivat puhua, niillä olisi todella paljon kerrottavaa. Tila sijaitsee nykyisen Konneveden puolella, joka oli aikanaan osana Rautalammin suurta emäpitäjää. 1800-luvulla Hinkkalan tilaa isännöi Albert Kukkonen, joka oli yksi Rautalammin tunnetuista kansanrunoilijoista. Albertin ja hänen topakan puolisonsa Josefinan hoidossa Hinkkalan tilasta kehittyi aikansa edistyksellinen suurtila, jossa järjestettiin karjanhoito- ja käsityökursseja. Hinkkalassa myös kirnuttiin voita, jota lähetettiin Helsinkiin ja sieltä aina Englantiin asti.

HInkkalan kartanon päärakennus on nähnyt monta sukupolvea.

Hinkkalan nykyinen isäntä Olli-Pekka Jalkanen jatkoi esi-isiensä jäljissä tilan viljelyä ja siirsi kaikki pellot luonnonmukaiseen tuotantoon. Viljelyn rinnalla alettiin 2000-luvun alussa harjoittaa myös lomamökkien vuokrausta. Matkailu alueella vilkastui entisestään lähelle perustetun Etelä-Konneveden kansallispuiston myötä, joten Hinkkalassa päätettiin lomamökkien lisäksi kehittää muutakin oheistoimintaa. Koska tilalla on pitkät perinteet maataloustuotteiden jatkojalostuksesta, lähdettiin uusia toimintoja suunnittelemaan gluteenittoman luomukauran ympärille. Idea Hinkkalan tilan gluteenittoman kauran jalostuksesta lähti itämään ja kolmen vuoden hauduttelun tuloksena syntyi Albert, Hinkkalan kartanon gluteeniton luomukaurahiutale.

Hinkkalan kartanon gluteenittoman luomu tuoteperheen ensimmäinen edustaja on Albert kaurahiutale. Kuva: Hanna-Mari Järvinen

Albertin pakkauksessa on kätevä kaatonokka.

Albert kaurahiutaleen pakkaussuunnittelun yhteydessä luotiin samalla oma Hinkkalan kartanon brändi, jossa yhdistyvät kartanon pitkä historia, luonnonmukaisuus ja ihmisen hyvinvoinnin huomioiminen. Olli-Pekka ja Sointu Jalkanen ovat molemmat kiinnostuneita terveellisestä ravinnosta ja he haluavat omilla tuotteillaan tarjota vaihtoehtoja tämän päivän kiireiselle ja stressaantuneelle kuluttajalle. Ensimmäiset Albert-kaurahiutaleet tulivat markkinoille maaliskuussa 2018 ja niitä on siitä lähtien toimitettu vähittäiskauppoihin eri puolille Suomea. Toistaiseksi Hinkkalan kartano ei ole halunnut toimittaa tuotteitaan keskusliikkeille, vaan hoitaa kaikki toimitukset omin voimin.

Hinkkalan kartanon isäntä Olli-Pekka Jalkanen esitteli Albertia Lautasella -messuilla Helsingissä. Kuva: Hanna-Mari Järvinen

Olli-Pekka ja Sointu Jalkanen ovat molemmat kiinnostuneita terveellisestä ravinnosta. Kuva: Hanna-Mari Järvinen

Kauniin ja kätevänkokoisen pakkauksen johdosta Albert soveltuu erinomaisesti tuliaisiksi ja vaikka matkamuistoksi. Pakkauksen kyljessä on reseptejä, joita löytyy lisää yrityksen nettisivuilta ja Instagrammista. Kaikki reseptit ovat yrittäjäperheen itse kehittämiä ja testaamia. Olli-Pekka pukee kotona mielellään essun eteensä ja alkaa tehtailla kaurahiutaleesta erilaisia luomuksia. Hiutaleet voi jauhaa blenderissä, jolloin niistä saadaan herkullista kaurajauhoa. Kaurajauhoja on testattu leipien, munkkien, lettujen ja tortillojen valmistukseen ja onpa niillä leivitetty jopa muikkuja. Hinkkalan kaurajauhoilla leivitetään muuan muassa rautalampilaisen kesäravintola Raitin muikut.

 

Hinkkalan kartanon gluteenittomat kauraleipäset

4-6 kpl

2 dl maustamatonta jogurttia
0,5 tl suolaa
0,5 tl sokeria
0,25- 0,5 tl soodaa
1 rkl öljyä, esim oliivi- tai rypsiöljy
2 dl Albert kaurahiutaleita tai blenderissä tehtyä kaurajauhoa

Valmistus:

  1. Sekoita jogurtti ja öljy
  2. Lisää kuivat aineet ja sekoita tasainen taikina.
  3. Tee pellille 4-6 leipästä.
  4. Paista 225 noin 10-15 min kunnes kauniin ruskeita. Nauti lämpöisenä.

 Vinkki: Voit lisätä taikinaan myös tuoreita tai kuivattuja villiyrttejä.

 

Kauratortillat a la Olli 

2 dl kaurajauhoja (Albert kaurahiutaleista blenderissä nopeasti)
2 dl perunajauhoja
2 dl vettä
1 tl suolaa
1 rkl öljyä

Valmistus:
Sekoita kuivat aineet, lisää vesi ja lopuksi öljy. Taikina on heti valmis.
Kauli ohuita lettuja ja paista hetki molemmilta puolilta esimerkiksi oliiviöljyssä.
Lisää täytteet ja herkuttele.

Reseptit: Hinkkalan kartano

 

Hinkkalan kartano

Hinkkalantie 130

44350 Istunmäki

P. 050 5168 167

maatila@hinkkalantila.com

hinkkala.fi

www.facebook.com/hinkkalankartano/

Instagram: #hinkkalankartano

 

 

Tallenna

Törmälä tarjoaa palveluja Etelä-Konneveden kansallispuiston kainalossa

Rautalammin kirkonkylältä Konneveden suuntaan ajettaessa tulevat ensin vastaan Etelä-Konneveden kansallispuiston opaskyltit ja heti niiden jälkeen opasteet Törmälän loma- ja kurssikeskukseen. Kyltit ohjaavat Konnekoskentielle, jota pitkin rullaillaan ensin asfaltilla, mutta Konnekosken kuohujen jälkeen päästään hiekkatielle ja todelliseen maalaistunnelmaan. Ollaan Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakuntarajan tuntumassa, keskellä kauneinta Järvi-Suomea. Ruokaretki sai kutsun tulla tutustumaan kansallispuiston porttina toimivan Törmälän loma- ja kurssikeskuksen palveluihin. 

Törmälän idyllinen pihapiiri toivottaa kulkija tervetulleeksi.

Törmälän idylliseen pihapiiriin on Rautalammin kirkonkylältä matkaa noin 10 kilometriä, ja aivan pihan tuntumasta kääntyy tie Etelä-Konneveden kansallispuiston patikointireiteille. Törmälällä on takanaan pitkä historia aina 1700-luvulle asti, sillä se toimi aikanaan Rautalammin emäpitäjän kappalaisen kotina 250 vuoden ajan. Sittemmin Törmälästä tuli suosittu rippileirien pitopaikka ja edelleen rippileiriläisiä saapuu kesällä eri puolilta Suomea nauttimaan leirielämästä perinteisessä pihapiirissä. Törmälä siirtyi yksityisomistukseen vuonna 2014, kun rautalampilainen pariskunta Matti Varis ja Sari Hintikka-Varis ottivat paikan luotsattavakseen. Etelä-Konneveden kansallispuiston myötä Törmälän asiakaskunta on laajentunut ja palvelut monipuolistuneet. Nyt kuka tahansa ohikulkija voi piipahtaa kesällä Törmälään lounaalle, kahville tai jäätelölle, ja erilaisia ohjelmapalveluja on kehitetty yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa.

Törmälän väentuvan vanhat hirret henkivät entisaikojen tunnelmaa.

Törmälän pihapiiriin saapuessaan vierailija voi luulla päässeensä maanpäälliseen paratiisiin, sillä vanhat rakennukset sulautuvat ympäröivään maisemaan luoden rauhoittavan ja idyllisen tunnelman. Törmälä sijaitsee Hankaveden rannalla, ja vesistöä pitkin soudettiin aikanaan kirkkoveneellä emäpitäjän kirkkoon Rautalammille. Törmälän väentuvassa vierailija aistii vuosisatojen takaisen historian. Tässä tuvassa on aikanaan ruokittu pappilan piiat ja rengit, kun herrojen herkut tarjoiltiin päärakennuksessa, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Nyt väentupa toimii Törmälän sydämenä, jossa emännät ahertavat keittiössä ruoan ja leipomusten parissa. Väentuvan lisäksi pihapiirissä huomio kiinnittyy vanhaan kivinavettaan, jonka massiiviset seinät pitävät kesän kuumuuden tehokkaasti loitolla. Navetta muutettiin kirkoksi siinä vaiheessa, kun rippileiritoiminta Törmälässä alkoi. Navettarakennus on melkoinen monitoimitila, sillä siellä on kirkon ja kokoustilojen lisäksi kesäkahvila, josta voi ostaa jäätelöä ja pientä suolaista tai makeaa purtavaa.

Törmälän kivinavetan paksut seinät kätkevät sisäänsä kirkon ja kokoustilan.

Kivinavetan päädyssä on kesäkahvila, joka tarjoaa ohikulkijoille jäätelöä sekä suolaista ja makeaa purtavaa.

Törmälän keittiössä valmistetaan konstailematonta kotiruokaa, joka tehdään itse alusta asti. Ruoka maistuu niin rippikoululaisille kuin perheille ja muille ohikulkijoille. Törmälässä käytetään mahdollisuuksien mukaan oman alueen raaka-aineita, kuten lähivesien kalaa sekä metsämarjoja ja sieniä. Mustaherukat asiakas voi vaikka itse käydä poimimassa, sillä pensasrivistö komeilee aivan väentuvan takana. Keittiön aamu alkaa sämpylätaikinan vaivaamisesta, sillä rippileirien aamu- ja iltapalalle leivotaan aina tuoreet sämpylät. Ja sitten sitä pullaa! Sitä keittiön väki saa vääntää koko kesän, sillä itseleivottu pulla viedään käsistä niin rippileireillä kuin kesäkahvilassa.

Törmälän lounaspöydässä tarjotaan konstailematonta kotiruokaa.

 

Törmälässä käytetään paljon mustaherukkaa, joka kasvaa aivan väentuvan takana.

Kiireisimmän kesäsesongin ulkopuolella Törmälän keittiössä valmistetaan ruokaa erilaisille tilausryhmille, kuten yritysten ja yhdistysten kokousporukoille ja perhejuhliin. Tarvittaessa ruoka voidaan tarjota myös maastossa, esimerkiksi Vuori-Kalajan laavulla, jossa sopii ruokailemaan isompikin porukka. Tikkupullat, nuotioletut ja muikkukukkoset ovat vaihtoehtoja nuotiotarjoiluille.

 

TÖRMÄLÄN LOMA- JA KURSSIKESKUS OY

Konnekoskentie 552

77700 Rautalampi

P.  040 558 2439

info@tormala.fi

tormala.fi

Facebook.com/TormalaRautalampi

Instagram: #tormala_rautalampi

 

 

 

 

 

Konneveden Mierontielle on hyvä päätyä!

Hotelli-ravintola Mierontie on Konneveden maamerkki, joka on toiminut samalla paikalla jo 1960-luvulta lähtien. Mierontiellä on siis palveltu ohikulkevia matkailijoita sekä ruokittu ja viihdytetty paikallisia asukkaita jo useamman vuosikymmenen ajan. Paikallisten asukkaiden mukaan Mierontieltä on aina lähdetty liikkeelle ja sinne lopulta päädytään – ennemmin tai myöhemmin.

Ohikulkija tunnistaa Mierontien tästä kyltistä!

Mierontie kutsui Ruokaretken tutustumaan toimintaansa paikallisen Ruokaelämyksiä-hankkeen kautta. Tämä nostalginen paikka sai helmikuussa 2017 uudet yrittäjät, kun Konnevedelle joitakin vuosia sitten paluumuuttanut pariskunta Mari Olkola ja Kari Leppänen ostivat Mierontien yhdessä Eini Sivulan kanssa. Ensimmäisen toimintavuoden aikana ravintola ja kahvila ovat kokeneet melkoisen muodonmuutoksen. Myös hotellia on remontoitu vuosien varrella ja asiakkaat kertovat yleensä nukkuneensa erittäin hyvin. Mierontien yrittäjillä päät pursuavat uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi. Lähistöllä sijaitseva Etelä-Konneveden kansallispuisto houkuttelee seutukunnalle päiväkävijöitä ja tavoitteena on jatkossa saada vierailijat viipymään alueella entistä pidempään.

Hotelli-ravintola Mierontie on palvelujen keskittymä. Yrittäjä Mari Olkola esittelee asiamiespostin palveluja.

Mierontien tiloissa tapahtuu monenlaista, sillä ravintolan ja hotellin lisäksi yrittäjät pyörittävät asiamiespostin palveluja sekä kahviota. Entiseen Esson baariin tullaan aamu- ja iltapäiväkahville, ravintolan puolelle saavutaan päivällä lounaalle ja illalla ravintolassa on mahdollista nauttia vielä a la carte -listan annoksia baarin juomien kera. Viikonloppuisin Mierontiellä nautitaan elävästä musiikista karaoken tai vierailevan esiintyjän tahdittamana.

Mierontiellä tarjotaan syötävää aina aamukuudesta iltamyöhään.

Mierontien ravintolasalissa on tilaa ja tunnelmaa.

Mierontien keittiössä arvostetaan kotimaisia ja lähialueen laadukkaita raaka-aineita: puhtaiden lähivesien kalaa, lähilihaa, viljatuotteita sekä metsien marjoja ja sieniä. Konnevesi onkin melkoinen lähiruoan aarreaitta, sillä harvassa kunnassa on sekä oma mylly, paikallisia lihan suoramyyjiä että ammattikalastajia. Mierontien a la carte -listalle on koottu herkkuja upeista paikallisista raaka-aineista. Pizzat valmistetaan alusta asti itse ja pizzapohjaan käytetään paikallisen myllyn jauhoja. Perinteisten vaihtoehtojen lisäksi listalla on gourmetpizzoja, joiden täytteenä on mm. possumetwurstia ja kylmäsavulohta lähialueelta. Haikkuburgerin sämpylät leivotaan itse ja pihvinä on paikallista Ylämaan naudan jauhelihaa. Ja totta kai löytyy myös Haukiburgeri! Arkiaamuisin klo 6-9 kahvilan puolella on tarjolla aamupalaa myös muille kuin hotellin asukkaille sekä PuuroBaari, jossa voi eurolla syödä puuroa niin paljon kuin jaksaa.

Mierontien listalla on gourmetpizzoja, jotka valmistetaan lähialueen raaka-aineista. Kuvassa riistapizza.

Lähiburgerin täytteenä on Ylämaan naudan kokolihapihvi, punasipulihilloke ja talon majoneesi.

Mierontien sipulipihvi on kotimaisesta naudan ulkofileestä ja kastikkeena on tumma hunajakastike.

Kalalla on erityinen merkitys Mierontien yrittäjille ja kalaa tuodaan esille myös ravintolan sisustuksessa. Ravintolan katto muuttui remontin yhteydessä lainehtivaksi järveksi, jossa muikkuparven uivat. Puusta tehty kattopinta on paikallisen Jukola Industriesin suunnittelema ja toteuttama ratkaisu.  

Mierontien erikoisessa katossa lainehtivat järven aallot ja aaltojen välissä uivat muikkuparvet.

 

Konnevedellä kalastus on ollut merkittävä elinkeino ja harrastus. Nämä kylän miehet kalastivat aikanaan Konneveden koskilla.

Mierontien lounaslistalla paikallista järvikalaa tarjotaan vähintään kerran viikossa tai sen mukaan, miten Ahti luo antejaan. Lounas on kotiruokaa noutopöydästä, jossa on tarjolla salaatteja, vähintään kaksi lämmintä pääruokaa lisukkeineen sekä leipäpöydässä talon sämpylät ja paikallinen ruisleipä. Lounaaseen kuuluu myös kahvi ja jälkiruoka.

 

Mierontie haluaa myös palvella ikääntyvää väestöä entistä enemmän. Heille tarjotaan lounas edullisempaan hintaan ja mukaan voi ostaa vaikka ruisleipää valmiiksi siivutettuna. Yhteisöllisyyttä tämäkin! Niin kuin koko Mierontien toiminta! Yrittäjät toivovat, että heidän ravintolansa voisi olla ihmisille kuin toinen koti, olohuone, jossa on mukava viettää aikaa.

Mierontie on myös perinteinen pitopalveluyritys, josta voi tilata ruoat tarjoiluvalmiina mukaansa tai koko juhlien järjestelyn ja läpiviennin koristeluista loppusiivoukseen ystävällisen palvelun kera.

 

Hotelli-ravintola Mierontie

Kauppatie 45

44300 Konnevesi

P. 014 551 271

info@mierontie.fi

Kotisivut

Facebook

Instagram: #hotelliravintolamiero

 Lue myös: Show ja Dinner Konneveden Siikapirtillä

Tallenna

Lehmuskukkatee ja valkoinen mansikkahillo hurmaavat borshkeiton voimalla rakennetussa luostarissa

Viettäessäni ensimmäistä kesääni Kirkkonummella reilut kymmenen vuotta sitten, kiinnittyi huomioni eräänä iltana paikallislehdessä julkaistuun pienen, vaatimattoman näköiseen ilmoitukseen.  Lyhyestä ilmoituksesta kävi ilmi, että ortodoksinen veljesyhteisö kerää rahaa kirkon katon korjaukseen myymällä borshkeittoa. Ilmoituksessa oli osoite, sekä puhelinnumero, johon saattoi ilmoittaa kuinka monta litraa keittoa haluaa.  Sekä kehotus ottaa omat astiat mukaan.

Kun uteliaana ihmisenä lähdin seuraavana lauantaina muovisanko mukanani ilmoituksen osoittamaan osoitteeseen, ei mikään valmistanut minua siihen, mikä perillä odotti.

Ensin vastassa oli automeri. Muutaman kilometrin päässä Kehä kolmoselta sijaitsevan hiekkatien varteen sikin sokin parkkeerattuja autoja oli silmänkantamattomiin.  Ihmiset kulkivat sangot kädessä jatkuvana virtana kohti kaarevaa kiviporttia, jonka takaa paljastui vanha kartanon pihamiljöö ja kartanolle johtava rehevä villilehmuskuja.

Upeita istutuksia, kukkia ja pensaita oli kaikkialla. Keltaisen, romanttisen rosoisasti rapistuneen kaksikerroksisen kartanon päärakennuksen takaa laskeutuvan tiheän kuusikujan takana sijaitseva vehreä puutarha säväytti kauneudellaan.

Pokrovan luostarin alue hurmaa kauneudellaan.

Ei olekaan ihme, että puutarhan suunnitellutta puutarhanopettaja Lisa Geijeriä ylistetään vuonna 1929 julkaistussa Suomalaista puutarhataidetta -kirjassa erityisesti puutarhan loistokkaasta kauneudesta ja järjestyksestä.

Pihalla sijaitsevaan vanhan tallin katolla komeileva kupoli ja ortodoksinen risti paljastivat kuitenkin, että nyt ei oltu ihan tavallisen kartanon tiluksilla.

Pokrovan luostarin kirkko on rakennettu vanhaan, upeaan talliin. Tallissa on toiminut myös leipomo tilan ollessa vuokrattuna Neuvostoliitolle osana Porkkalan vuokra-aluetta vuosina 1944-1956.

– Meillä on käynyt parhaimmillaan avoimien päivissä jopa 3000 ihmistä päivässä, kertoo pappismunkki Foma. Eli tungosta saattaa olla. Huhtikuisena lauantaina ruuhkaa ei ole, ja pappismunkilla on aikaa kertoa veljesyhteisön elämästä.

Isä Haritonin, alkuperäiseltä nimeltä Hariton Tuukkasen, perustama ortodoksinen veljesyhteisö on harvinaisuus Suomessa. Entiseen talliin rakennettu, vuonna 2001 vihitty kirkko on ainut  veljesyhteisön omana hankkeena perustama ortodoksinen kirkko Suomessa.  Helsingissä venäläistä ravintolaa pitänyt keittiömestari Hariton myi ravintolansa vuonna 2003, teki täydellisen elämänmuutoksen ryhtymällä munkiksi ja ryhtyi toteuttamaan haavettaan luostarin perustamisesta hankkimalla vanhan kartanotilan Kirkkonummen Jorvaksesta. Paikka sai nimekseen Pokrova; Neitsyt Marian Suojelus.

Borshkeiton ja kaalipiirakoiden voimalla

Konsuli H. A. Elfvingin entinen, 1800-luvulla rakennettu Dannebrogin tila on pitkän historiansa aikana toiminut niin kukoistavana liikepuutarhana, neuvostoliittolaisten sotatuomioistuimena, leipomona kuin kehitysvammaisten asuntolana. Kirkkonummen kunnan omistuksessa ollessa tila kärsi tulipalovaurioista ja oli pahasti ränsistynyt veljesyhteisön aloitellessa toimintaansa. Myös aikaisemmin kukoistanut puutarha oli kokonaan kadonnut, ja se piti perustaa uudelleen. Kunnostustyö vei aikaa ja rahaa. Ja siinä vaiheessa borshkeitto astui kuvaan.

Kirkon kauniit ikonit on pietarilaisten ikoninmaalauskoulujen opettajien ja oppilaiden maalaamia.

– Nämä, ja nämä ja nämä on maksettu borshkeitolla ja kaalipiirakoilla, pappismunkki Foma esittelee idyllisen kauniin kirkon holvikaarien ornamentteja ja seinämaalauksia .

Pappismunkki Foma on entiseltä ammatiltaan kokki, jolle 200 litran keiton keittäminen ei ole ongelma.

Keittoa keitetään 200 litraa kerrallaan vanhassa soppatykissä joka on muurattu paikoilleen päärakennuksen takapihalle. Isä Haritonille ja myös kokkina entisessä elämässään työskennelleelle pappismunkki Fomalle ei satojen litrojen keiton keittäminen ole ongelma.

Täysin yksin munkit eivät keittoja keittele. Mukana on vapaaehtoisten talkoolaisten joukko, joka on alusta alkaen osallistunut Pokrovan rakentamiseen.

– Olemme halunneet elvyttää talkooperinnettä, ja näyttää, että pienelläkin porukalla saa paljon aikaan, pappismunkki Foma kertoo.

Ja kaupaksi herkullinen keitto käykin. Borshkeitto-päiviä on 3-6 kertaa vuodessa ja ihmiset jonottavat omien sankojensa ja astioidensa kanssa saadakseen oman osansa perinteistä venäläistä herkkua.

Pokrovan borshkeittoa tullaan hakemaan pitkienkin matkojen päästä.

– Parhaimpina avoimien ovien päivinä olemme keittäneet ja myyneet 800 litraa keittoa, pappismunkki Foma kertoo.

Kaupaksi käyvät myös itse leivotut, herkulliset kaali- ja omenapiirakat ja muut herkut.

Perinteisiä kaalipiirakoita on aina myynnissä borshkeittopäivinä.

Veljesyhteisö hyödyntää oman puutarhan ja luonnon antimia niin paljon kuin mahdollista. Omasta ryytimaasta saadaan yrtit ja salaatit, omenapuista omenat hilloihin ja mehuihin, luumupuista luumuhilloihin. Puutarhassa kasvavat karviaiset, raparperit, vadelmat ja herukat jalostetaan myös herkullisiksi tuotteiksi, joita myymällä luostariyhteisön elämää rahoitetaan.

Myös villiyrtit ja muut luonnon antimet käytetään hyväksi. Nokkosista ja voikukanlehdistä keitetään keväisin juomaa, lehmuksenkukkaa kuivataan teeksi. Kuusenkerkkiä hyödynnetään leipien leipomisessa ja metsäsieniä säilötään satoja kiloja vuosittain.

Pokrovan veljesyhteisössä hyödynnetään luonnonantimia. Kuusenkerkkä antaa käsin leivotuille leiville hienostuneen maun.

Pokrovan erikoisuus on täysin valkoinen mansikkahillo.

– Puutarhassa viljeltävä valkoinen mansikka on sukua metsämansikalle, ja siitä tulee todella herkullinen hillo esimerkiksi aamiaiselle, pappismunkki Foma vinkkaa.

Kylään veljesyhteisöön

Pokrovassa on mahdollisuus vierailla borshkeitto-päivien lisäksi myös muutaman kerran vuodessa yleisöpäivinä ja heinäkuussa Puutarhapäivänä. Silloin tilalla on mahdollista ruokailla sekä ostaa tilalla valmistettuja tuotteita kotiin vietäväksi. Oma nähtävyytensä on pappismunkkien itse siemenestä kasvattamien tuhansien kesäkukkien loisto.

Pokrvovan luostarissa valmistetaan lehmuskukkateetä luostarin omassa puutarhassa kasvavista villilehmuksista. Teetä voi käyttää kotilääkityksenä esimerkiksi vilustumiseen.

Jos oma matka ei osu juuri noihin päiviin, kannattaa kerätä vähintään 20 hengen ryhmä, ja varata aika ryhmävierailulle etukäteen. Vierailu sisältää esittelykierroksen kirkossa ja puutarhassa sekä yhteisen ruokailun. Ryhmävierailuja järjestetään maaliskuusta marraskuuhun.  Ravintolassa syömisestä ei kuitenkaan ole kyse.

– Meillä ei ole täällä ravintolaa. Me syömme yhdessä kolmen ruokalajin päivällisen veljestön omassa ruokasalisssa trapesassa.  Vierailijat ovat meidän luona kylässä. Tervetuloa! Pappismunkki Foma toivottaa kiirehtiessään syömään yhdessä borshkeitto-päivässä auttaneiden talkoolaisten kanssa.

Yhteystiedot

Pokrovan veljesyhteistö
Elfvinginkuja 11
02420 Kirkkonummi

www.pokrova.fi

Seuraava borshkeitto-päivä on 12.5.2018. Syksyn päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin (borshkeitto-päivänä ei ruokailumahdollisuutta).

Yleisöpäivät: 9.6.2018 ja 18.8.2018

Valtakunnallinen puutarhapäivä: 1.7.2018

Tarkista päivämäärät ja ohjeet nettisivuilta ennen Pokrovassa vierailua.

Pokrovaan on Helsingistä noin 25 km ja Kirkkonummen keskustasta noin 5 km. Perille pääsee mainiosti myös julkisilla liikennevälineillä.  Junalla tullessa Jorvaksen asemalta Pokrovaan on noin 500 metrin kävelymatka. Bussilla Pokrovaan pääsee Matinkylän metroasemalta Espoosta lähtevillä busseilla 171-174.

 

 

 

Vappuna juhlitaan roseteilla ja marjasimalla!

Vapun juhlinta on sekoitus useita perinteitä. Muinaissuomalaiset juhlivat toukojuhlaa ja sytyttivät pelloille kokkoja pahojen henkien pois ajamiseksi.

Nimensä vappu on saanut keskiajalta, jolloin 1. toukokuuta vietettiin Valpurgin pyhimykseksi julistamisen päivää. Myöhemmin vappu leimautui työläisten ja ylioppilaiden juhlapäiväksi. Keskeistä kaikelle juhlinnalle jo aikojen alusta lähtien on ollut runsas syöminen ja juominen.

Nykypäivänä suositut vappuherkut sima ja tippaleivät olivat tunnettuja jo 1700-luvun Suomessa. Mitään erityisiä vapun ruokia ne eivät kuitenkaan olleet.  Yleisenä janojuomana tarjottavaa simaa juotiin ympäri vuoden ja tippaleipiä tarjottiin esimerkiksi hautajaisissa ja muissa juhlatilaisuuksissa.

Unholaan jääneet rosetit

Nyt jo hiukan unholaan jääneillä vappuherkuilla roseteilla herkuteltiin sen sijaan yleisesti vappuna jo ainakin 60–70 -luvulla. Ja kannattaa herkutella edelleenkin, sillä ne ovat monen mielestä huomattavasti herkullisempia kuin munkit tai tippaleivät.

Rosetit ovat entistaikojen vappuherkku, joita moni on syönyt lapsuudessaan.

Rosettienkin perinne on varmasti huomattavasti pitempi, sillä resepti löytyy yhdestä suomalaisten keittokirjojen klassikosta, vuonna 1908 ensimmäistä kertaa julkaistusta Kotiruoka-kirjasta.

Rosettien tekemiseen tarvitaan rosettirauta.

Helppoja ja nopeita valmistaa

Mitkä lie olleet rosetin unohduksen syyt, ei se valmistustekniikasta ainakaan ole kiinni. Rosetit ovat nimittäin äärettömän helppoja ja nopeita tehdä; Taikinaa ei tarvitse vaivata, kohotella tai odotella, eikä pyörittelyn kanssa tarvitse pähkäillä kuten munkkien leivonnassa. Rosetteja tehdessä ei tarvitse stressata myöskään pursotuksen ja erilaisten muottien kanssa, kuten tippaleipien valmistuksessa.

Rosettien valmistamiseen ei tarvitse muuta kuin paksupohjainen kattila ja rosettirauta. Nyt vaan kipin kapin mummolan kaappeja koluamaan, ja rosettiraudat kuumiksi! Uusinakin rosettirautoja myyvät useat keittiötarvikeliikkeet.

Rosetit 

3 kananmunaa

2,5 dl kermaa

1 dl sokeria

2.5 dl vehnäjauhoja

2 rkl perunajauhoja

½ tl vaniljasokeria

Rypsiöljyä uppopaistamiseen.

Taikinaan voi lisätä vaniljasokerin sijaan myös aitoa vaniljaa, tai esimerkiksi ripauksen kardemummaa.

Sekoita kananmunat ja sokeri pehmeäksi tahnaksi. Lisää sen jälkeen jauhot ja sekoita kunnes taikina on sileää. Lisää lopuksi kerma, ja sekoita.

Kuumenna öljy kuumaksi (noin 170-180 astetta) paksupohjaisessa kattilassa. Öljy on tarpeeksi kuumaa kun pieni pala leipää ruskistuu nopeasti ja leivänpala ”sihisee” öljyssä.

Kuumenna rosettirautaa ensin öljyssä ja valuta ylimääräinen rasva pois. Jos rauta ei ole tarpeeksi kuuma, jää taikina siihen kiinni. Kiinnijääneen rosetin voi irrottaa raudasta varovasti veitsellä. Varo kuitenkin roiskuttamasta kuumaa öljyä.

Upota sen jälkeen rosettirauta taikinaan raudan yläreunaan asti. Jos rauta uppoaa liian syvälle taikinaan, ei valmis rosetti irtoa raudasta.

Nosta sen jälkeen rauta taikinasta, ja anna taikinan kuivua hetki ennen kuin upotat raudan kuumaan rasvaan. Pidä rautaa kokonaan rasvan alla hetken, ja kun rosetti irtoaa raudasta anna sen paistua kullanruskeaksi.

Nosta valmis rosetti pois öljystä reikäkauhalla ja nosta valumaan talouspaperin päälle. Rosetti on vielä pehmeä tässä vaiheessa, mutta muuttuu kuivuessaan rapeaksi. Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Uppopaistaminen on oikein tehtynä täysin turvallinen tapa valmistaa ruokaa. Muista kuitenkin, että öljyn sekaan ei saa mennä yhtään vettä, ja jos ylikuumentunut öljy sattuisi syttymään tuleen, ei sammuttamiseen saa käyttää vettä. Sammuta öljypalo sammutuspeitolla tai pienempi palo kattilan kannella.

Rosettien seuraksi sopii mainiosti marjoilla maustettu sima. Punaherukka antaa simalle upean, keväisen värin.

Punaherukka-sitruunasima

6-7 dl punaherukoita

250 gr fariinisokeria

250  gr sokeria

1 sitruunan mehu

4 l vettä

Pikkurillinpään kokoinen pala tuoretta hiivaa

Sokeria ja rusinoita (rusinat voi jättää myös pois)

Kesän kolkuttaessa ovella ja uutta marjasatoa odotellessa voi pakastimeen unohtuneet marjat käyttää mainosti siman valmistukseen. Marjasimaan voi käyttää ihan mitä vain kotimaisia marjoja.

Survo marjat kevyesti rikki. Lisää marjat kattilaan sokereiden kanssa, ja lisää sen jälkeen yksi litra vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hetken.

Ota sen jälkeen kattila pois liedeltä ja lisää loput kolme litraa vettä ja sitruunan mehu. Anna liemen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää sen jälkeen pieneen vesitilkkaan sekoitettu hiiva.

Anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden. Siivilöi sima ja pullota puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon noin yksi teelusikka sokeria ja halutessasi rusinat.

Sulje pullot, mutta älä liian tiukkaan, sillä paine pulloissa kasvaa käymisen jatkuessa. Pane pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin 5-7 päivän kuluttua.

 

Kuvat: Hanna-Mari Järvinen ja Iiris Setianto.

Kuvausjärjestelyt: Iiris Setianto.

Rosettien resepti: Kotiruoka, keittokirja kotia ja koulua varten. Otava, 1962. 25. painos.

 

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Neljän pitopöydän ja kuuden karjalaisen piirakan hiihtoretki: Majatalosta majataloon on herkkusuita hemmotteleva vaellus Pohjois-Karjalassa

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä Majatalosta majataloon -retkien kanssa.

Majatalosta majataloon on täydenpalvelun hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa. Pakettiin kuuluvat yöpymiset neljässä majatalossa täysihoidolla, saunat, ryhmälle ajetut ladut, matkalaukkujen kuljetukset majatalojen välillä ja retki-info. Neljänä iltana hiihtäjille katetaan pohjoiskarjalalainen pitopöytä. Raaka-aineet ovat pääosin luomua, läheltä ja ehdottoman paikallisia.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkki: luomua jo toisessa polvessa

Olemmeko ensimmäiset ihmiset, joille Puukarin Pysäkin Anni Korhonen saa kertoa tarinoita majatalon ruuasta? Rakkaus ruokaan, sen alkuperään, valmistustapoihin ja perinteeseen tihkuu ihmisestä ulos. Ei. Se vyöryy ulos. Tarina pulppuaa ja lumoaa.

Istumme kuin pienet linnunpojat suut auki tuvassa, pitkän, tunnelmallisen pöydän ääressä. Ojennamme kulhoa ja vasua toisensa jälkeen vierustoverille. Anni tarinoi ja me kuuntelemme onnellisina.

Juurevaa karjalaista ruokaa ja vuodenaikojen vaihtelua

Majatalon tytär, yksi viidestä sisaruksesta, uskomaton, iloinen Anni-emäntä ei halua modernisoida ruokaa, vaan ylläpitää perinnettä.

– Näitä ruokia ei voi oppia kirjoista, nämä opitaan tekemällä, toiselta oppimalla, kertoo Anni.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin aittamajoitus

Vuodenajat vaikuttavat vahvasti Puukarin raaka-ainevalintoihin. Sorsa-aikaan on pöydässä muutaman häviävän hetken sorsaa, nyt talven jo kevääseen kurkistellessa ruoka nojaa vahvasti ukin kellarissa talvehtineisiin juureksiin. Saamme myös nykyisin hyvin harvinaista herkkua: lähisiikaa.

Reissuun lähtiessä kyselen äidiltäni, Pohjois-Karjalassa syntyneeltä, mitä aidoista pitopöydistä pitäisi etsiä. Saan neuvoksi, ettei pöytä ole mistään kotoisin, jos tarjolla ei ole sienisalaattia. Puukarin Pysäkin pöydässä sienisalaatille asetetaan yhtä korkeat vaatimukset kuin muillekin ruuille. Kaikki valmistetaan lähi- ja luomuraaka-aineista, rakkaudella. Sienisalaatin sienet poimitaan itse, sienet ja sipulit pilkotaan käsin. Sekaan eivät kermaviilit kelpaa, vaan mukaan heilautetaan rehellistä smetanaa.

Juureen leivottu ruisleipä on kuitenkin kaiken ydin. Leivinuuni lämmitetään ruisleipää varten, sitten siellä kypsennetään hitaasti haudutellen kaikki muu.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin Annin äiti ruisleipätaikinan kimpussa. Majatalossa järjestetään myös ruisleivän leivontakursseja.

Piirakkareitin ensimmäinen pysäkki

Kymmenen hengen ryhmämme on valmistautumassa neljän majatalon hiihtovaellukseen. Luvassa on neljä karjalaista pitopöytää sekä sikermä erilaisia piirakoita, olemmehan toki kuuluisilla piirakkamailla.

Sulhaspiirakat ovat hyvin harvinaista herkkua, mutta mepä saammekin maistella joka sulhasen haaveruokaa heti ensimmäisenä iltana. Sulhaspiirakka tunnetaan myös nimellä keitinpiirakka. Kuori on rukiinen, karjalanpiirakasta tuttu, sisällä keitettyä munaa ja ohraa. Ennen tarjoilua piirakka saa uiskennella pannussa, rasvassa itsensä ruskeaksi.

Sulhasen saapuessa tupaan kosinta mielessään, saattaa vanha emäntä ryhtyä pullanpaistoon. Enne on huono – tarjolla tästä talosta olisi vain pullaa. Jos emäntä ryhtyy keitinpiiraiden tekoon, on kosijalla todellakin toivoa saada piiraiden lisäksi myös morsian.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin pysäkin karjalanpiirakoiden täyte ei ole riisiä vaan ohraa.

Karjalanpiirakat tehdään tässä majatalossa aina ohrapuuroon. Näytäpä suomalainen pelto, missä kasvaa riisiä. Emännän haaveena on, että karjalanpiirakka saisi arvoisensa ylennyksen ja kääntyisi täysin suomalaiseksi, ohratäytteiseksi.

Lihaa ja kalaa

Pääruoka astahtelee pöytään – valtava tarjoiluastia on täynnä suussa sulavia lammashäityleitä ja hapankaalia. Liha ei ole nyhtöä, vaikka ehkä siltä näyttääkin, koska täällä liha on aina kypsennetty tähän pehmeyteen, pitkään leivinuunissa haudutellen.

Talon oman luomulampaan kanssa makunystyrät pehmentää kuusenkerkkäsiirappi. Metsäinen siirappi tulee kuulemma toimeen erinomaisesti myös palvatun lampaan kanssa.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Puukarin Pysäkin aamupalapöytä

Elämme pääsiäisen alusaikaa. Jos paastoaisimme, olisi pöydässä vain kasviksia – ei edes kalaa. Luostarivegaanisuus on ollut täällä aina osa kulttuuria. Emäntämme ei ole alueen monen muun asukkaan tavoin ortodoksi, joten ei paastoa pääsiäisen alla, mutta muistuttaa, että paasto on muutakin kuin ruoka-aineista kieltäytymistä. Paasto on hiljentymisen ja nautinnoista kieltäytymisen aikaa.

Luomua ihan hulluuteen asti

80-luvulla toimittaja järkyttyi, kun perheessä lomailleille helsinkiläislapsille tarjottiin nokkoskeittoa. ”Eikö teillä todellakaan ole mitään muuta ruokaa?” kyseli toimittaja kauhuissaan.

Nyt on helppoa hortoilla ja luomuilla. 80-luvulla Annin vanhempia pidettiin hulluina ja hippeinä. ”Eihän ilman apulantaa voi viljellä!” kauhistelivat kyläläiset. Nyt 40% Valtimon viljelymaista on luomua.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Emäntä kertoilee lähi- ja luomuraaka-aineiden hankinnasta. Moneen otteeseen silmät syttyvät, kun hän kertoo löytäneensä lähiseudulta uuden hyvän luomutuottajan.

Välillä männöö hulluuven puolelle, naureskelee emäntä itsekin raaka-aineiden metsästykselle.

Mistä maailmasta saa yhtä puhdasta ruokaa? On uskomatonta, millaisten aarteiden äärellä olemme.

– Haluan tarjota niitä aitoja makuja, joihin olen lapsena tottunut, huokaa Anni, Etelä-Suomen kiireisistä keittiöistä juurilleen palannut elämäntapaemäntä.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Illallisen jälkeen jokainen kömpii omiin majakoloihinsa. Kolmen hengen seurue saa piha-aitan, toiset majoittuvat viereiseen rakennukseen, minä kiipeän majatalon yläkertaan. On hyvin hiljaista. Tuntuu kuin olisin täällä aivan yksin, kuitenkin turvassa.

Yhteystiedot:

Majatalo Puukarin Pysäkki
Kajaanintie 844, Valtimo
puukarinpysakki.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan lomat: Hennan kakkuja ja suuria kesäjuhlia

Matkaamme piirakkareitillä. Jokaisella reitin neljästä majatalosta on omat bravuurinsa, versionsa paikallisista ruuista ja omat verkostonsa raaka-aineiden lähteille. Ytimessä on kuitenkin paikallinen, perinteinen karjalainen ruoka. Ensimmäisen majatalon karjalanpiirakat saivat täytteensä ohrapellosta, erikoisuutena sulhaspiirakat. Toisessa majatalossa karjalapiirakan täyte on riisi. Vuolas, iloinen, paikallisylpeyttä helmeilevä tarinointi kuitenkin säilyy pitopöydästä toiseen.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan Henna Nevalaisen erikoisuutena ovat suurenmoiset kakut, joita Laitalan lukuisissa hääjuhlissa pääsee maistelemaan jopa viisikerroksisena versiona. Pääsiäisen lähestyminen näkyy meille loihditun tyrnijuustokakun keltaisuudessa. Hennan kakut eivät synny keittokirjan sivuja selaten, vaan luovasti ja tunteella. Tilauskakkuja kuljetetaan täältä Karhunpään kylästä niin opettajanhuoneisiin kuin syntymäpäiväsankareiden pöytiinkin.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Laitalan Lomien Halmejärven talo

Pielisen haukea ja raparperijuomaa

Henna kääntelee pannulla päivällisellemme Pielisen hauesta taputeltuja haukipihvejä. Utelen raaka-aineita ja kysyn, mikä mahtaa olla paikan kaikkein kysytyin resepti.

Noh, ulkomaalaiset kyselevät pannarin ohjetta, Henna hymyilee.

Alkumaljaksi käsiimme ojennetaan raikasta raparperijuomaa. Talon juomista suosituin on perinteinen Louhisaaren juoma, mutta kiinnostavimmalta kuulostaa pihlajansilmuista tehty, pähkinäinen erikoisuus. Ajattelen: tuota haluan maistaa!

Talon tavan mukaan pisimmältä matkanneet saavat ottaa ruokaa ensin. Entisen kyläkoulun opettaja, Heikuran Hannu varmisti aina, että pitkänmatkalaiset saivat jotain ekstraa, muutaman lihapullan tai kalapalan muita enemmän.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Leipätaikinan päälle tehty risti siunaa taikinan, mutta kertoo myös kadotessaan, milloin taikina on valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen.

Rauhalliset suomalaiset, aktiiviset aasialaiset

Ryhmämme kehuu alueen hiljaisuutta, retken rauhaa. Emäntä kertoo majatalossa vierailleesta japanilaisryhmästä. Ensimmäinen ohjelmanumero piti järjestää jo ennen aamiaista. Aamiaisen saattoi tarjoilla jo aamuviideltä. Mitä enemmän ohjelmaa päivään sai mahtumaan, sen tyytyväisempiä matkaajat olivat. Japanilaisten päivät täyttyivät meille ehkä tutuillakin kesäpuuhilla: ongintaa, vastantekoa, marjastusta, virkkausta.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Muiden maailmassa kello on vielä vähän, mutta minun silmäni vaativat jo nukkumaan. Kiipeän majatalon toiseen kerrokseen, omaan rauhalliseen huoneeseeni. Majatalo on vanha Puukarin aseman asuinrakennus, joka on matkan varrella saanut kasvaa vieraiden lisääntyessä niin ylös kuin sivuillekin. Pihapiirin kinoksissa nukkuu monen monta suloista aittaa, savusaunaa ja torppaa. Kesän tullen nämä avautuvat majoitustiloiksi. Kun kaikki sopet ovat käytössä, voi pihapiirissä nukkua jopa 65 matkalaista. Suurin osa rakennuksista on vanhoja, perinteisiä ja suomalaisia. Yksi erikoisuus mahtuu kuitenkin suloisesti sekaan. Emännän appiukko matkasi Itävaltaan ja toi tuliaisina rasian Mozartin kuulia. Rasiaa pyöriteltyään totesi: tämän muotoisen tanssilavan minä rakennan. Ja niin hän teki.

Yhteystiedot

Laitalan Lomat
Laitalantie 85, Karhunpää
laitalanlomat.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Majatalo Pihlajapuun kukkoset ja munavoi

Majatalo Pihlajapuu: ylellisyyttä pilke silmäkulmassa

Sukset sinne jumppasalille ja sitten tänne sisään kahville, huutelee yksi iloisesti oven suusta.

Kun vuorossa on uusi majatalo, on luvassa myös uusi karjalainen piirakkaherkku. Tässä majatalossa pöydässä on kukkosia eli pyöröjä, ja kyljessä tietenkin munavoita.

Meidän hiihtomatkaajien nauttiessa lempeistä löylyistä, ajelee majatalon Minna Murtonen omalle kodalleen loimuttamaan lohet pitopöytämme. Nyt lohikyyti kulkee neljällä renkaalla, mutta yleensä työmatka järven poikki sujuu meloen tai hiihtäen. Ensi kesänä Minna aikoo uida työmatkansa.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Pihlajapuun komea, keltainen rakennus on entinen Salmenkylän koulu. Pöydällä on kirja Hiljentyneet koulut – Nurmeksen kansanopetuksen vaiheita. Kirja on paksu kuin puhelinluettelo. Paljon on kouluja hiljentynyt, mutta onneksi tämä koulu vain rauhoittunut, ei suinkaan vaimentunut.

Kiteen kirkasta ja pihlajapuita

Koska Pihlajapuun emäntä on kotoisin Kiteeltä, on aperitiivina tietenkin Kiteen kirkasta pihlajanmarjoilla maustettuna.

Pöytään kannetaan kannuja. Ilokseni kuulen kuulaan kellertävän juoman olevan pihlajan silmuista tehtyä juomaa – juuri sitä, minkä olemassaolon vasta eilen opin!

Majatalon avajaispäivänä paikalla ei ollut vielä nimeä. Pieni paniikki pohkeissaan talonväki viimeisteli tarjoiluja. Sitten pihalta kuului kummallista kolketta. Kyläläiset istuttivat lahjapuuta, riippapihlajaa. Näin majatalo sai viime minuuteilla ihan oman nimen.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Suomi-hullu Ludvig ja ei-niin-äksyt ämmät

Olemme kaikki suomalaisia, siis hyvin harvinaisia vieraita talossa. 90 % majatalon asukkaista on ulkomaalaisia, ja 90% heistä saksalaisia. Kuulemme Saksasta löytyvän todellisia Suomi-faneja, jotka palaavat tälle seudulle aina uudelleen ja uudelleen. Viime kesänä Ludvig, 70-vuotias Suomi-hullu, osti paikallisen kirjaston poistomyynnistä 20-osaisen tietosanakirjan kieliopintojensa tueksi. Toinen saksalainen palaa tänne aina hermolomalle kotimaan arjestaan, hän maalaa ikkunapuita ja hoitaa kuljetuksia.

Yritys majatalon takana on nimeltään Äksyt Ämmät. Ämmät äksyyntyivät alun perin yrityksen alkumetreillä kansainvälisen markkinoinnin teoriaopinnoissa. ”Eihän tämä näin vaikeaa voi olla!” kivahtivat ämmät äksyinä. Pakkasivat rinkkansa, ostivat reililiput ja lähtivät Keski-Euroopan kiertueelle hankkimaan asiakkaita. Siltä reissulta jäi matkaan kaksi matkatoimistoa, joiden kanssa yhteistyö jatkuu näinäkin päivinä.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Viimeisen majatalon vatruskat vasussa

– Onneksi emme koskaan pääse siihen massaan, mitä Lapissa on, huokaa Minna ja jatkaa:

– Me haluamme palvella aina yksilöllisesti.

Tästä yksilöllisestä palvelusta, hiljaisuudesta ja luonnon rauhasta muodostuu ainutlaatuinen tunnelma. Yksinkertaista, mutta ylellistä.

Karjalainen kolomonen

Kokkimme kantaa lohen kaveriksi talon bravuuria, pitkään uunissa hautunutta punajuuriherkkua. Suoraselkäinen suomalaisryhmämme istuu kiltisti pitkän pöydän ääressä, mutta näin ei kuulemma ole ulkomaalaisten kanssa. Normiaamuna emäntä ei ehdi essua ympärilleen kietaista, kun jo ensimmäinen vieras kopistelee keittiöön kaveriksi. Yksi haluaa jakaa murheensa, toinen ilonsa. Kaikki haluavat auttaa kokkia ja tietenkin oppia kieltä. Nurmeslaiset väittävät puhuvansa muuhun seutuun verrattuna selvempää kirjakieltä. Ajatusvirhe paljastuu, kun ulkomaalaiset kertaavat ylpeänä oppejaan: ”Yksi, kaksi, kolome!” he laskevat lautasia.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Jokaisen kierroksemme majatalon seinällä on sama tarjoilujen arvot listaavat taulu. Karjalaisuus, paikallisuus, omaleimaisuus, vieraanvaraisuus ja luonto. Voisiko neljä viimeistä sanaa jättää pois?

Yhteystiedot

Majatalo Pihlajapuu
Salmenkyläntie 81, Nurmes
aksytammat.fi

Männikkölän Pirtti: Lumeen hautautunut hiljaisuus

Nurkkaikkunasta siintää pala Pielistä. Olemme hämyisen pöydän ääressä, lumikinosten suojissa. Lautaset täyttyvät ja hyrisemme tyytyväisinä. Pablo-kissa kurkkii arkana pitopöytää.

Piirakkaretken viimeinen pysäkki

Pielisen kermainen kuha kerää ylistystä, mutta pirtin emäntä Ritva Ryttyläinen tunnetaan paremmin riisitäyteisistä karjalanpiirakoistaan. Oikeasti hänet pitäisi tuntea esimerkillisestä yrittäjyydestä ja työllistämishalusta. Ritva kertoo harmitelleensa, kun hyvistä kesäkahvilan työntekijöistä joutui luopumaan sesongin päätteessä. Piirakoille tuntui kuitenkin olevan kysyntää. Mitä tästä yhtälöstä voisi keksiä? Ritva päätti laittaa parhaat tekijät leipomaan karjalanpiirakoita pakastimeen kaikki tyhjät hetket. Näin pakastimesta löytyi aina myytävää piirakankysyjille.

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Ritva päätyi piirakoineen Helsinkiin messuille, jossa tiukkojen sääntöjen edessä joutui tarjoilemaan perinneherkut kylminä.

– En enää koskaan tarjoa kylmiä karjalanpiirakoita, hän päätti tällä matkalla, ja näin syntyivät Männikkölän Pirtin käsintehdyt, paistovalmiit karjalanpiirakat, joita saa nyt raakapakasteena ympäri Suomen.

Tukevien seinien suojissa

Istumme metsänvartijan vanhassa talossa, jota on laajennettu kahdesti pitopöydän pidentyessä. Ruokapöydän keskustelut päätyvät muistelemaan vaelluksella kokemiamme rakennuksia, majataloja ja pihojen majoitusmökkejä – paksuhirsisiä, vanhoja ja terveitä. TV:n remonttiohjelmista tuttu lausahdus ”Tämä täytyy päivittää” onneksi vain naurattaa näiden seinien suojissa. Reissun ruuat ovat olleet luomua, mutta niin ovat talotkin. Terveitä ja hyvät unet tarjoavia.

Maukkaita maltaita

Perinteinen ruokajuoma, jokaisen matkamme pitopöydän tuttu, on kotikalja. Ei mikään uutejuoma, vaan rehellinen maltaasta valmistettu. Useimmiten maltaat päätyvät vielä leipään annettuaan ensin arominsa ruokajuomalle.

Pientä korvausta vastaan saamme tutustua myös Joensuulaisen Honkavuoren pienpanimon juomiin. Viime vuonna Honkavuoren vaalea Valo valittiin vuoden vehnäolueksi. Kalasääsken kuvalla varustettu Pesä-luomulager kunnioittaa puhdasta luontoa ja sopii paitsi arvojensa myös makunsa puolesta mainiosti karjalaisen pitopöydän juomaksi. Eniten ehkä kiehtoo kuitenkin Äkäsen eukon lagerolut. Onko etiketin naisessa jotain samaa näköä kolmannen majatalon emännän kanssa?

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Ensimmäisen majatalon pöydässä tuoksuivat sulhaspiirakat ja ohratäytteiset karjalanpiirakat, toisessa maistelimme riisisiä. Kolmannen erikoisuutena olivat pyöröinäkin tunnetut kukkoset. Vaikka neljännen majatalon emännän erikoisalaa ovatkin perinteiset karjalanpiirakat, löydämme pöydästä näiden makupalojen lisäksi myös vatruskoita ja lanttusupikkaita.

Olemme saaneet nauttia kuuden piirakan hiihdosta. Mikä olisi seitsemäs? Sultsinat sopisivat perinteen mukaan sunnuntaipöytään. Ehdotan listalle kuitenkin omaa suosikkiani: perunapiirakoita.

Yhteystiedot:

Männikkölän Pirtti
Pellikanlahdentie 1, Nurmes
mannikkolanpirtti.com

Majatalosta majataloon -hiihtovaellus Pohjois-Karjalassa Kuva: Terhi Jaakkola

Majatalosta majataloon -reitti pähkinänkuoressa

  • Majatalosta majataloon on täyden palvelun hiihtovaellus, jonka reitti kulkee Pohjois-Karjalan Valtimon Puukarin Majatalosta Pielisen rannalle Nurmeksen Salmenkylään.
  • Päiväetapit hiihtäen ovat noin 25 km. Hiihtopäiviä reitille mahtuu kolme, mutta toki lomaa voi jatkaa itse molemmista päistä.
  • Kesällä reitin voi kulkea meloen tai pyörällä. Ladulle ovat myös koiravieraat tervetulleita.
  • Vaikka matka kuulostaisi pitkältä, pystyy sen perushiihtotaitoinen taivaltamaan suksilla kuin suksilla – aikaa on koko pitkä päivä ja ohjelmassa hiihdon lisäksi vain saunomista ja syömistä.
  • Hiihtovaelluspaketin toteuttavat pohjoiskarjalalaiset yrittäjät tiiviissä yhteistyössä.
  • Lue lisää ja varaa oma reissusi: Visit Karelia

Lue myös:

Majatalosta majataloon -reitti retkeilijän silmin, Retkipaikka.fi

Annan suklaatehtaassa asuu suklaan sielu

Kun eksyy Viiskulmasta lähtevälle pienelle sivukujalle Helsingin Punavuoressa, kiinnittyy huomio vanhan kauniin talon kivijalassa sijaitsevaan pieneen puotiin. Ikkunassa lukee valkoisin kirjaimin Annan suklaatehdas ja ikkunan takaa näkyy vaaleisiin työvaatteisiin pukeutunut, keskittynyt nainen suklaan kimpussa.

Annan suklaatehdas on kaikkea muuta kuin tehdas. (Kuva Annan suklaatehdas)

Sisälle pieneen liikkeeseen astuessa huomaa heti, että nimestään huolimatta paikka on kaikkea muuta kuin tehdas. Kaunista tilaa hallitsee iso suklaan työstämiseen tarkoitettu graniittipöytä, jonka takaa konvehtimuotit, lastat ja muut työkalut kurkkivat yhdessä suklaasäkkien kanssa.

Tilassa leijuu mieto, herkullinen suklaan tuoksu.  Puolivalmiit konvehdit muoteissaan odottavat vuoroaan kun suklaamestari Anna Kekki sekoittaa värejä huolellisesti pienellä siveltimellä.

Valmiit kultaisen, punaisen ja keltaisen eri sävyissä hohtavat taidokkaat konvehdit odottavat noutajiaan herkullisissa, siisteissä riveissä puodin ikkunalaudalla ja seinän viereen sijoitetulla hyllyllä. On selvää, että nyt ollaan suklaan sielun syntysijoilla.

Suklaa tuli tielle

Ranskassa suklaamestariksi opiskellut ja New Yorkissa suklaayrityksensä perustanut Anna tekee jokaisen yksittäisen konvehdin käsin alusta alkaen. Aina käsillä tekemistä harrastanut Anna löysi suklaasta oman taiteellisuutensa kanavan sattumalta; opintojen rahoittamista varten töitä New Yorkissa etsinyt psykologian opiskelija päätyi belgialaiseen suklaapuotiin hanttihommiin.

Anna valmistaa kaikki suklaatuotteensa alusta alkaen käsin.

– Suklaa tuli tielleni. En edes itse asiassa pitänyt kovin paljon suklaasta, Anna nauraa. Nyt suklaamestarilla on yli 15 vuoden kokemus ja taito hyppysissä. Merimiehenkadulla suklaa on saanut muotonsa reilun vuoden verran.

Suklaata täytyy hengittää

Suklaan työstäminen on erittäin aikaa vievää ja tarkkaa työtä. Se vaatii Annan mukaan tietynlaisen persoonallisuuden. Yhden konvehdin koko valmistumisprosessi käsin kestää kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä konvehtimuotit maalataan ja niihin valetaan kuoret. Toisena päivänä tehdään konvehtien täytteet ja kolmantena päivänä niille valetaan pohjat ja tehdään lopullinen koristelu.

Pääsiäismunat voivat olla näinkin kauniita!

– Suklaata täytyy hengittää. Se on raaka-aineena niin vaativa, että sen kanssa täytyy olla ikään kuin yhtä, jotta siitä saa sen täydellisen tuotteen mitä suklaantekijä tavoittelee.

Ja täydellisen kauniita ja herkullisia Annan suklaat ovatkin. Ilman mitään lisä- tai säilöntäaineita valmistetut pienet suklaataideteokset vangitsevat kauneudellaan. Täydellisyys tulee Annan mielestä valmistusprosessin teknisestä taidokkuudesta.

– Kun suklaa on valmistettu teknisesti hyvin, voi sen makumaailman pitää yksinkertaisena. Silloin ei tarvitse keksiä hulluja makuyhdistelmiä.

Annan suklaat edustavat perinteisiä keskieurooppalaisia konvehteja. Makumaailmassa on usein pähkinöitä, mutta myös paljon marjoja ja tuoreita yrttejä.

Yksi suosituimmista konvehdeista Annan suklaatehtaassa on vadelmakonvehti. (Kuva Annan suklaatehdas)

Basilika esimerkiksi sopii Annan mielestä erinomaisesti suklaan kanssa. Pääsiäiseksi on valmistunut erä mintulla maustettuja suklaasydämiä. Konvehdit ovat tuorekonvehteja, jotka säilyvät valmistustekniikkansa ansiosta, ei niihin lisättyjen säilöntäaineiden vuoksi. Suurin osa Annan suklaista valmistuu tilauksesta.

Annan konvehteja tilataan paljon häälahjoiksi ja muihin juhlatilaisuuksiin. Tilaustuotteet ovat takuulla tuoreita, sillä ne valmistetaan aina vasta edellisenä päivänä. (kuva Annan suklaatehdas)

Yhä useampi haluaa juhlistaa esimerkiksi häitä tai muita juhlia käsintehdyillä, taidokkailla konvehdeilla. Anna tekee kaikki tilaustyöt valmiiksi vasta edellisenä päivänä, ja koska konvehdit tehdään täysin käsityönä, on tilaajalla vapaat kädet makumaailman ja myös ulkonäön suhteen.

Suklaantekijä ei ole koskaan valmis

Helpolla taitavaksi suklaantekijäksi ei tulla.

– Suklaa on kuin musiikki-instrumentti. Täytyy harjoitella valtavasti, ja saada ”kilometrejä” kunnes raaka-aineen oppii hallitsemaan. Eikä silti tule koskaan valmiiksi. Koko ajan oppii lisää, Anna kertoo.

Koko jutun suola on Annan mielestä se, että voi kehittää uudenlaisia tuotteita ja makuyhdistelmiä. Anna haluaakin päästä suklaan juurille asti, ja näyttää suomalaisille kuinka paljon erilaisia nyansseja erityyppisistä suklaapavuista löytyy.

Annan suklaakonvehdit ovat kuin pieniä taideteoksia.

Sen vuoksi hän ehdottomasti haluaa myös tehdä suklaansa julkisesti ikkunan edessä kaiken kansan katsottavana.

– Suklaan tekeminen on kiehtovaa. Se on eräänlainen performanssi, jonka haluan näyttää ihmisille, Anna kertoo.

Annan suklaatehdas on auki pääsääntöisesti lauantaisin klo 12-17, mutta aina kun hän on paikalla, sisään pääsee ostoksille.

– Rohkeasti vaan! Oveen saa tulla koputtamaan!

Pääsiäisenä liike on auki torstaina 29.3. klo 12-18, perjantaina 30.3. klo 12-16 ja lauantaina 31.3. klo 12-17. Annan suklaatehtaan tuotteita voi ostaa Helsingissä myös Roobertin Herkusta, Brooklyn Cafesta, Nougat-sisustusliikkeestä, Kaivopuiston Kalasta sekä Kahviputiikki Papulaarista Kouvolasta.

Annan suklaatehdas
Merimiehenkatu 23
00150 Helsinki
puh. 040 162 9326

https://www.facebook.com/annansuklaatehdas/

Instagram: @annansuklaatehdas

 

Riistaherkkuja ammattilaisten opeilla

Lieden ääreen on kokoontunut kolme tötteröhattuista mestaria ja heidän kisällinsä. Käynnissä on Ruokaelämyksiä-hankkeen riistaruokakurssi Äänekosken Pokella ja mukana on yrittäjiä ja henkilökuntaa neljästä ruokapalveluyrityksestä Rautalammilta ja Konnevedeltä. Kaikilla on omat tehtävät keittiössä, padat ja kattilat höyryävät ja ilmassa leijuvat huumaavat tuoksut. Välillä porukka kokoontuu yhteisen pöydän ääreen ja keittiömestarit näyttävät, miten riistaa käsitellään oikeaoppisesti. Päivän tavoitteena on valmistaa seisovan pöydän menu sekä neljä erilaista lautasannosta hyödyntäen mahdollisimman paljon kotimaista riistaa. Odotamme jo innolla sitä H-hetkeä, kun saamme kattaa valmiit ruoat pöytään ja pääsemme maistamaan niitä.

Keittiömestari Pertti Asikainen näyttää, miten sorsa leikataan oikeaoppisesti.

Keittiömestari Pertti Asikainen on eläkkeellä oleva keittiömestari, jolla on vuosien kokemus riistan käsittelystä. Joka syksy Pertti paloittelee kymmeniä hirviä paikallisen metsästysseuran talkoojoukoissa ja muukin riista on vuosien varrella tullut tutuksi sekä töiden että harrastusten kautta. Kurssipäivänä Pertti opastaa meitä sorsan leikkaamisen saloihin. Hotelli Albassa keittiömestarina toimiva Lotta Hirvanen neuvoo meitä villisian fileen ja hirven sisäfileen leikkaamisessa ja pihvien muotoilussa. Kolmas keittiömestari on Poken lehtorina toimiva Anne Rantanen, joka kertoo meille päivän mittaan myös omasta työssään Ravintola Oppikokissa, jossa ammattiin opiskelevat kokit pääsevät ensimmäistä kertaa tekemään a la carte -annoksia.

Minun vastuullani kurssilla on jänispadan valmistus.

Padoissa porisee jänistä ja hirveä, pannulla paistuu vasan maksaa, villisian selyksiä sekä hirven sisäfileetä. Seisovaan pöytään valmistamme riistan lisukkeiksi tähtianiksella maustettuja punajuuria, savuporkkanaa, ohrapilahvia ja uunijuureksia. Savuporkkana on yllättävä ruokalaji, sillä se muistuttaa maultaan ja koostumukseltaan kylmäsavustettua lohta. Savuporkkanan resepti onkin syntynyt alun perin Lotan työpaikalla, kun mietittiin vegaanista vaihtoehtoa alkupalapöytään.

Pitäähän pitopöydässä olla myös kalaa, joten työlistalla on myös sinappi- ja valkosipulisilakkaa sekä lohiterriiniä. Pertti on jo kotona valmistanut meille herkullista kylmäsavulohta. Myös yksi riistaruoista on vaatinut ennakkovalmisteluja, sillä pitopöydässä tarjoillaan myös hirven jääpaistia. Jääpaisti valmistetaan käärimällä jäinen paisti folioon ja laittamalla käärö yöksi mietoon uunin lämpöön. Illalla kannattaa myös keittää valmiiksi mausteliemi, johon paisti sitten aamulla upotetaan. Kuuman paistin annetaan jäähtyä ja maustua liemessä vähintään viisi tuntia. Lopputulos on mureaa ja mehukasta syötävää, joka sopii vaikka eväsleivän väliin.

Päivän tuotoksista maisteltavaksi ennättävät ensin lautasannokset, jotka herättävät ruokahalun upealla ulkonäöllään. Maistelemme neljää erilaista annosta ikään kuin alkupaloina ja siirrymme sen jälkeen seisovan pöydän tarjottavien äärelle.

Upeita makuja, ihania uusia ideoita ja mukavaa yhdessäoloa! Ja mikä siinä on työskennellessä, kun aina on joku ammattilainen lähellä, jolta voi kysyä neuvoa.

Hirven châteaubriand, rosmariiniperunaa, pekonipapuja ja punaviinikastiketta

Poron vasan maksaa, perunasosetta, uunijuureksia, ruskistettua sipulia ja karpalohilloa

Riistainen pitopöytä

Vas. jääpaisti hirven lihasta, omenaista sellerisalaattia ja savuporkkanaa. Takana marinoitua punasipulia ja tähtianiksella maustettua punajuurta.

 

Jääpaisti

2 – 2,5 kg hirven paistia

Keittoliemi:

3 l vettä

0,7 dl karkeaa suolaa

2 rkl sokeria

2 rkl katajanmarjoja

2-3 rkl musta-, viher- ja rosepipureita

3 laakerinlehteä

yrttejä oman maun mukaan tuoreina tai kuivattuina

Ota hirven paisti pakastimesta ja kääri alumiinifolioon jäisenä. Pane paisti 85-95-asteiseen uuniin yön yli (7-10 tuntia). Valmista keittoliemi lisäämällä veteen kaikki muut ainesosat. Keitä lientä 10-15 minuuttia ja jäähdytä. Nosta paisti aamulla uunista, poista folio ja pane lämmin paisti kylmään keittoliemeen niin, että se peittyy kokonaan. Anna paistin olla liemessä vähintään 5 tuntia, jotta se maustuu sisältä.

Ohje: Pertti Asikainen

Savuporkkana (vas.) on savukalan korvike vegaaneille.

Savuporkkana

Keitä haluamasi muotoon paloitellut porkkanat 5-10 % suolavedessä, valuta ja mausta savuaromilla.

Ohje: Lotta Hirvanen

 

Tähtianiksella maustettua punajuurta

1 kg punajuuria

Sokeriliemi:

500 g sokeria

5 dl vettä

5 tähtianista

Keitä sokeriliemi ja jäähdytä se huoneenlämpöiseksi. Kuori, paloittele ja keitä punajuuret kypsiksi. Lisää ne liemeen maustumaan.

Ohje: Lotta Hirvanen

Tallenna

Elina leipoo knäkei suurella sydämellä

”Kaunis käsityötaitoa henkivä ulkomuoto. Rapea koostumus. Moninainen tasapainoinen makumaailma.”

 

Teksti: Mona Salama

Tämän arvioinnin sai Elina Linerin leipoma Hamppuknäkei viime lokakuussa Raaseporissa käydyssä Artesaaniruuan SM-kisassa. Hamppunäkkileipä saavutti hopeasijan luokassa kovat leivät.

Elinan tie näkkileipäleipäyrittäjäksi alkoi pari vuotta sitten, kun ystävän häihin tilattiin erilaista leipää. Elina päätti kokeilla näkkileivän tekoa ja herkullisten näkkäreiden suosio yllätti. Leipä tuli myyntiin Paimion lähiruokarenkaassa ja Elina perusti Elinan Knäkei-toiminimen näkkileipien ympärille.

Kaunis kuin näkkileipä. Kuva Petra Veikkola

Tällä hetkellä knäkei löytyy neljää eri makua: rosmariini, hamppu, puna- ja mustapippuri ja chili, mutta aina silloin tällöin Elina kokeilee uusia makuja. SM-kilpailujen jälkeen hamppuknäkei on noussut asiakkaiden suosikiksi ja moni on halunnut kokeilla palkittua tuotetta. Myös Elinan äidin pyörittämän catering-yrityksen Pitopastantin asiakkaat ovat olleet kiinnostuneita rapeasta näkkäristä, joka valmistetaan paikallisista raaka-aineista.

Onnea voittajalle! Kuva Marika Mulari

Knäkei myydään tällä hetkellä pelkästään suoramyynnin kautta, mutta Elina toivoo, että lähitulevaisuudessa jäisi tuotteita myös pienten herkkupuotien myyntiin. Hän ei kuitenkaan haaveile tuotannon kasvattamisesta, vaan haluaa pitää valmistuksen pienimuotoisena ja käsityömäisenä, mukavana harrastuksena.

Artesaaniruuan SM-kilpailua Elina kehuu hienona kokemuksena. ”Kilpailu antoi hyvää mieltä ja motivaatiota, koska sain virallisen todistuksen siitä, että olen oikealla tiellä”, Elina toteaa. Tämä on varsin vaivaton tapa saada arviointi omasta tuotteestaan. Kilpailusta saa puolueetonta ja asiantuntevaa palautetta. Elina harkitsee osallistumista myös ensi kevään SM-kisaan, tällä kertaa toisen näkkileivän kanssa, joka ei viimeksi menestynyt kilpailussa. ”Tuomariston palautetta kannattaa hyödyntää ja yrittää kehittää tuotetta paremmaksi”, hän pohtii.

Seuraava Artesaaniruuan SM-kilpailu järjestetään 21.-23. maaliskuuta 2018 Raaseporissa. Ilmoittautuminen on nyt auki ja jatkuu 18.2.2018 asti.

Lisätiedot: www.novia.fi/mathantverkfm/fi

Ruokaretki kannustaa Elinaa ja kaikkia lähiruokaherkkujen tekijöitä mukaan kilpailuun!

Kuva: Petra Veikkola

Tallenna

Tallenna

Karjalanpiirakoita leipomaa!

Ruokaretki onnittelee tänään satavuotiasta Suomea karjalanpiirakka huulessa. Hurraa Suomi!

Kannustamme kaikkia lukijoitamme leipomaan karjalanpiirakoita kotosalla.

Väsymätön leipuri, imatralainen Irma aloittaa suomalaisten perinneruokien videosarjan YouTubessa Ruokaretki -kanavallemme.

Karjalanpiirakka, tuo mainio perinteinen suomalainen herkku, jossa ohuen hapattamattoman ruiskuoren sisällä on riisipuuroa, ohraryynipuuroa tai perunasosetta eli muussia. Karjalanpiirakan juuret ovat tietysti Karjalassa, mutta sotien jälkeen piirakkaperinne levisi ympäri Suomen evakoiden mukana. Nimi ”karjalanpiirakka” syntyi silloin.

Kaikki tuntevat karjanlanpiirakan, kaupan valmiin tai sitäkin paremman, itsetehdyn herkun. Ruokaretken perinneruokaguru Irman ohjeilla piirakat syntyvät kokemattomaltakin kokilta:

AINEKSET:

Kuoritaikina:
1½ dl vettä
1 rkl rypsiöljyä
3/4 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja

Riisitäyte:
2 ½ dl vettä
2 dl riisiä
7 ½ dl maitoa
1/2 tl suolaa
1 kananmuna

Vinkki: Maito voi olla täysmaitoa tai laktoositonta (piirakoista tulee vähän punaisempia). Maidottoman piirakoista saa kun vaihtaa maidon kauramaitoon, hyvä tulee niinkin.

Voiteluun: voita sulatettuna ja vettä. Maidottamiin piirakoihin margariinia.

VALMISTUS:

Valmista täyte ensin, hyvissä ajoin. Voit tehdä sen vaikka edellisenä iltana, että varmasti on jäähtynyt.

Täytteen valmistus:
1. Sekoita kiehuvaan veteen riisi ja keitä 10 minuuttia.
2. Lisää maito ja anna puuron kiehua hiljalleen 30 minuuttia välillä pohjaa pitkin sekoittaen. Jätä täyte hautumaan kannen alle 10 minuutiksi.
3. Mausta valmis puuro suolalla ja jäähdytä se.
4. Sekoita jäähtyneeseen puuroon muna.

Piirakoiden valmistaminen:
1.  Sekoita  kylmään veteen öljy, suola ja jauhot puuhaarukalla. Vaivaa taikina sileäksi ja kiinteäksi.
2.  Ripottele pöydälle ruis- ja vehnäjauhoseosta ja kaada taikina jauhojen päälle. Kaulitse taikinasta noin 1/2 cm:n paksuinen levy.
3.  Painele levystä juomalasilla kakkaroita.
4.  Aseta kakkarat kuuden kappaleen pinoihin, etteivät ne kuivu. Peitä pinot muovipussilla tai kulholla.
5.  Kaulitse kakkarat piirakkapulikalla ohuiksi pyöreiksi tai soikeiksi kuoriksi. Lado kuoret päällekkäin ja ripottele ruisjauhoja väliin. Peitä kuoripinot muovipussilla. Täytä kuoret mahdollisimman pian, jotta ne eivät tartu kiinni toisiinsa.
6.  Ota kuoret leivinpöydälle, levitä lusikallinen täytettä kuoren keskelle (1 cm paksuinen kerros täytettä) ja jätä kuoren reunoilta noin 1 cm tyhjää tilaa.
7.  Käännä vastakkaiset reunat täytteen päälle ja rypytä piirakat etusormilla.
8.  Siirrä piirakat uunipellille leivinpaperin päälle.
9. Paista piirakoita 225-250°C lämmössä noin 20-25 minuuttia.
10. Voitele piirakat sulatetulla voilla, johon on sekoitettu tilkka vettä.
11. Lado kuumat piirakat kulhoon päällekkäin ja peitä leivinpaperilla ja liinalla.

PS. Karjalanpiirakka on muuten rekisteröity Euroopan unionin aidoksi perinteiseksi tuotteeksi. Ensimmäiset kirjalliset maininnat karjalanpiirakoista on vuodelta 1686!

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Iloisen pässin muhkea biisoniburgeri!

Itä-Suomeen 6-tietä ajaessa hiljennä Parikkalan kohdalla. Koitsalahden vanha kyläkauppa tunnetaan nykyisin nimellä Iloisen pässin Maalaispuoti. Meidän käyntimme syy oli korviin kiirinyt huhu paikan biisoniburgereista. Pitihän niitä lähteä maistamaan.

Puotiin kannattaa ajella kyllä ihan muutenkin. Yrittäjinä toimivat Niko Hälvä ja Terhi Torikka perustivat puodin ja kahvilan vuonna 2012 rakkaudesta lähellä tuotettuun, aitoon ja maistuvaan ruokaan. Kuulostaa paikalta, jonne pitää lähteä ruokaretkelle.

Paikan erikoisuus on paikallinen luomubiisoninliha, jota Nikon veli kasvattaa läheisellä Hovilan tilalla Uukuniemellä. Tila on yksi Suomen alle kymmenestä biisonitilasta. Iloisen pässin puodista biisonin lihaa on mahdollista ostaa mukaan joko tuoreena tai pakasteena. Valikoima toki vaihtelee saatavuuden mukaan. Biisonin lisäksi myynnissä on myös paikallista ylämaannautaa, karitsaa, onnellista possua ja villisikaa. Lähdetään maistelemaan!

Lihat tulevat lähitiloilta ja kala Simpeleen järvestä.

Kun olimme hetken ihastelleet paikan runsasta valikoimaa, pääsimme itse asiaan. Keittiön puolella Saija valmisti meille biisoniburgerit. Biisoninliha on huomattavasti tummempaa, vähärasvaisempaa ja voimakkaamman makuista kuin naudanliha. Mutta valmistustapa on samanlainen. Mausteeksi riittää suola ja mustapippuri. Mehevä täyslihainen hampurilaispihvi, nam!

Kaikki annoksissa käytetty liha ja lähes kaikki muut raaka-aineet ovat lähiruokaa ja monet tuotteet lisäksi myös luomua.

Annos oli sopivan yksinkertainen kuten purilaisaterian pitääkin. Rapeat perunat ja tuoreet kasvikset. Mitäpä sitä muuta. Tuhdin hampurilaisen kaveriksi sopi mainiosti paikan henkeä mukaellen savonlinnalaisen Mustan Virran panimon Pässi Ipa. Lähellä tuotettua sekin.

Tällä kertaa valitsimme kaikki biisoniburgerit. Niiden takia tänne tänään tulimme. Mutta kuulimme, että kaikki puodissa myytävä ja käytettävä sianliha tulee läheiseltä Kainulaisen sikatilalta Parikkalasta, jossa possut ruokitaan pelkästään paikallisella rehulla. Ne eivät syö lainkaan tuontisoijaa, vaan saavat valkuaisensa parikkalalaisesta härkäpavusta. Myös ylämaankarjan ja karitsanlihaa on myynnissä ympäri vuoden, joko tuoreena tai pakastettuna.

Aterian päätteeksi maistui hyvä kahvi.

Puoti pursuaa lähiruokaa

Kun nälkä oli selätetty, oli aika tutustua paikan muuhun tarjontaan. Lähiruoka- ja lahjapuodista löytyy elintarvikkeita ja käsitöitä yli 70 eri tuottajalta ja käsityöläiseltä. Lihan lisäksi on luomujauhoja, ryynejä, kotileipomotuotteita, mehuja, hilloja, mausteita, luomumunia, kasviksia, vihanneksia, juustoja, marjoja, sieniä, kuivatuotteita, hunajaa, sinappeja, valkosipuleja, salaatinkastikkeita, luomukahveja, luomuteetä, kalasäilykkeitä, pienpanimotuotteita, makeisia, jäätelöitä… Melkoinen makujen aarreaitta.

Paikan rapsuteltavat kaverukset, pihapiirin lampaat Haisuli, Hemuli ja Nipsu.

Yhteystiedot

Kuutostie 470
59130 Koitsanlahti
Puh: 044 976 9950
iloinenpassi@gmail.com

Aukioloajat löytyvät Iloisen Pässin verkkosivuilta
Iloinen Pässi kartalla

Iloisen Pässin facebook-sivut

 

 

KoTallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna