Erinomaista lähiruokaa Konnevedeltä

Väkiluvultaan niinkin pienessä pitäjässä kuin Konnevesi on yllättävän tukeva lähiruoan tarjonta. Etenkin lihapuoli on viimeisen päälle hallinnassa. Siitä huolehtivat paikalliset lihatilat Juonolan tila, Suopirtti Highland ja Haapamäen tila. Ruokapalveluja vastaavasti tarjoaa Lounas-Café Ranta Hätävara, joka toimii satamassa Konneveden Häyrylänrannassa. Tässä jutussa esittelen jokaisen paikan toivottavasti sopivan mittaisesti, mutta jos mitä jää vajaaksi, niin aina parempi kun itse tulette Konnevedelle katsomaan, mitä kussakin paikassa on tarjolla!

Juonolan tila

Melko lähellä Konneveden keskustaa, osoitteessa Lahdenkyläntie 250, sijaitsee paikka, jossa iso joukko lihakarjaa ”elää kuin pellossa”. Emolehmätilaksi vuonna 2012 maitotilasta muutettu Juonola kasvattaa laadukkaalla ja kemikaalivapaalla nurmirehulla Aberdeen Angus– ja Charolais-rotuista lihakarjaa, josta Atria teurastaa, Savo-Karjalan Liha leikkaa ja paloittelee sekä Säilyke Herttua jalostaa monensorttisia herkullisia lihatuotteita makkaroista pihvilihoihin, paisteihin ja lihasäilykkeisiin.

Maalla on aina mukavaa niin käydä kuin asua, ja kun saapuu Juonolaan, tuntee olevansa todella perinteikkäässä maalaismaisemassa. Tilan rakennukset seisovat avoimien peltojen ympäröimänä loivan kumpareen laella, ja pihapiiristä löytyvät niin päärakennus kuin tilan muutkin toiminnalliset rakennukset pihattoineen sun muineen. Avoimessa pihatossa tilan karja saa viettää aikaansa talvisin, kesäkaudet kuluvat pelloilla käyskennellen, tuoretta heinää syöden ja märehtien.

Tilan emäntä Piia Kauppinen on tyytyväinen vallitsevaan säätilaan, joka hellii niin karjaa kuin peltoja, joilta saadaan hyvän sään aikana myös talvisin elintärkeää rehua. Kesäisin karja hoitaa kyllä pellot tehokkaasti sileäksi itsekin.

Kuljemme Kauppisen Piian kanssa tietä pitkin kohti lähellä laiduntavaa karjaa, joka huomaa meidän tulomme jo kaukaa. Läheisen asumattoman talon vieressä olevasta portista pääsemme katsomaan, minkälaisia elikoita paikasta löytyykään.

Mielenkiinto näytti olevan molemminpuolista.

Aitauksessa käyskentelee ja lepäilee niin suloisia pieniä vasikoita kuin isompia lehmiä ja todella järeitä sonneja, joiden elopaino hipoo tonnia ja taitaapa mennä ylikin. Kaikki kuitenkin ovat sulassa sovussa, ja jopa niin säyseitä, että aitaukseen voi mennä – kuitenkin vain isännän tai emännän kanssa – myös pieniä ihmisiä, jotka mielellään tulevatkin lehmiä ja vasikoita tapaamaan. Juonolaan voi nimittäin tehdä sopimuksesta myös tilavierailuja. Talvella lehmät ovat tosiaan pääasiassa pihatossa, sonnit saattavat käppäillä pihapiirin lähistöllä olevassa haassa; keväisin tilan väki huhkii poikimisen kanssa. Tilan vasikoilla on muuten aika veikeitä nimiä, käykäähän katsomassa!

Kun lehmää pääsee silittämään ja mullikka jopa nuolaisee, se on monelle lapselle varmasti mieliinpainuva kokemus.

Juonolan tilalla on tilapuoti, jonka aukioloajat ilmoitetaan Juonolan omilla sivuilla. Lihatuotteiden suoramyynnin ja tilavierailujen lisäksi Juonolan tilalla pyritään järjestämään vuosittain joulu- ja pääsiäismarkkinat, joilla on käynyt valtava määrä ihmisiä. Markkinoilla on eri lähiruokatuottajien tuotteita, monenlaista muuta myyntiartikkelia, kuten käsitöitä, ja yleensä aina paikalta saa myös kuumaa ruokaa, joka niin ikään valmistetaan ja tarjoillaan paikallisten yrittäjien toimesta.

Juonolan tilan lihasäilykkeitä löytyy ainakin paikallisesta K-Marketista ja Pappilan Hätävarasta sekä Mieron Pavuista ja Pidoista. Juonolan tuotteet ovat todella kysyttyjä, ja etenkin jauheliha menee käytännössä käsistä, kuten myös metwurstit, grillimakkarat ja muut mehevät herkut. Monet muutkin alueen ruokayrittäjät, kuten Eräruokapalvelu Ilonen Hauki tai esimerkiksi eräopas- ja melontapalveluja tarjoava KalajaRetkeily, pyrkivät käyttämään Juonolan tuotteita aina mahdollisuuksien mukaan.

Juonolassa pidetään lehmistä hyvää huolta.

Vaikka itse olen jo aikuinen mies odotettavissa olevan elinikäni puolimatkassa, tykkään silti kovasti kaikenlaisista eläimistä – myös lehmistä. Karjatilat ovat katoavaa kansanperinnettä, joten aina kun on vain tilaisuus käydä ammukoita morjestamassa, se kannattaa käyttää. Myös lapsien pitäisi nähdä lehmiä aidoissa oloissa, ettei kaikkea tarvitsisi googlettaa. Onnellisiksi tulevat yleensä niin lehmät kuin lapsetkin päästessään kohtaamaan toisensa.

Juonolan tilan yhteystiedot Piian ja Antin numeroineen löytyvät tilan Facebook-sivuilta. Sivujen Tietoja-osiossa on myöpieni tilan tarina, joka kannattaa käydä ehdottomasti lukaisemassa. Yhtään en lisäksi valehtele, jos sanon Juonolan tuotteiden vievän kielen mennessään. Maistettu ja paistettu on niin tilan grillimakkaraa, metwurstia kuin entrecôte-pihvilihaakin, ja voin sanoa, että nälkä lähtee! Nälkäiseksi ei jää myöskään kierroksemme seuraavan paikan herkkujen jäljiltä.

Suopirtti Highland

Siinä, missä Charolais on ranskalainen rotu, ovat Aberdeen Angus ja Suopirtti Highlandin karja alun perin säkkipillien, alushousuttomien miesten ja haggiksen valtakunnasta, Skotlannista. Highland Cattle eli ylämaan karja on rotu, jolla on komiat sarvet ja karvainen habitus. Suopirtti Highland sijaitsee Konneveden Istunmäellä osoitteessa Suopirtintie 45, ja tilaa pitävät Hannu ja Paula Vetikko. Tila on itse asiassa Paulan vanha kotitila, jolla nykyään on varsin skottilainen tunnelma. Vain single malttia puuttuu. Tai en tiedä, puuttuuko, kun en ole isännän baarikaapilla käynyt.

Suopirtti Highlandin isäntä Hannu Vetikko on oppinut tuntemaan eläintensä metkut ja maneerit.

Ylämaankarja on sen verran järeätä sorttia sekin, ja koska tilan ympäristössä liikkuu myös lihasta pitäviä petoja, on karja-aidoissa oltava miehekkäästi virtaa. Sähköpaimenen tälli ottaa tujakasti niin karjan kuin karhunkin kuonoon, joten parempi on, että pysyvät molemmat omalla kenttäpuoliskollaan. Samaten tuumaan kömpiessäni aitalangan alitse aitaukseen isännän perässä, että enpä haluaisi minäkään testata aidan tehoa, joten kumarran kunnoittavasti syvään.

”Nää on niin pehmeitä et mä en kestä!” voisi vaikka joku pieni tyttö todeta nämä söpöläiset nähdessään.

Suopirtin lihavalikoima on niin ikään monipuolinen. Listalta löytyy mm. Osso Bucoa, ulkofilettä, sisäpaistia, ulkopaistia, pyöröpaistia jne. Lisäksi vetovoimaisin lihajaloste taitaa olla jauheliha, jota kysytään tällä hetkellä eniten. Tosin Hannu Vetikko toteaa, että kun ihmiset vain malttaisivat valmistaa myös kokolihasta ruokaa, niin makuelämykset kohoaisivat uusiin ulottuvuuksiin. Esimerkin vuoksi paikallisilta pääsiäismarkkinoilta ostamamme Suopirtin ulkopaisti hävisi parempiin suihin nopeammin kuin ehtii tilata Kela-taksin.

Myös Suopirtin eläimillä on hauskoja skottihenkisiä nimiä. Hannu ja Paula kertovat, mitä ne ovat. Laitumella kuljetaan vain isännän tai emännän mukana ja luovitaan miinakentän läpi. Vaikka ylämaankarja on käytännössä säyseä rotu, on muistettava, että niillä on kokoa ja painoa sekä muhkeat sarvet.

Itse asiassa Suopirtin lihavalikoima vaihtelee, joten parhaimman ja ajantasaisimman tiedon saa tiedustelemalla saatavuutta ja hintoja tilalta. Konnevedellä Suopirtti Highlandin lihasta valmistettuja annoksia tarjoaa Ravintola Mierontie. Highland-karjan lihaa saa Suopirtiltä pääasiassa tilausten mukaan, mutta myös esimerkiksi paikallisilta markkinapäiviltä. Myös Konneveden K-Marketista sitä saattaa löytää, ja aina kannattaa tiedustella.

Ylämaankarjan liha on (ks. esim. lopun lisätietolinkki) varsin terveellistä (sisältää vähemmän rasvaa ja kolesterolia kuin keskivertonaudan liha) ja maultaan riistamaista.

Myös Suopirtille voi tulla sopimuksesta eläimiä katsomaan, ja itse asiassa Vetikot ovat jo monta vierailijaa vastaan ottaneetkin. Itsekään en ollut karvaisia sarvipäitä aiemmin nähnyt livenä edes Skotlannissa käydessäni. Varsinkin vasikat ovat todella pörröisiä. Paksun karvansa ansiosta ylämaankarja kestää karumpiakin oloja ja tulee toimeen erinomaisesti luonnonlaitumilla. Tosin paksu karva voi lämpimänä kesäpäivänä olla myös aika tukala – ihmisillä vertailuun kelpaisi ehkä moottoripyöräilijän nahka-asun päälle puettu kokoturkki.

Jos joidenkin elintarvikkeiden jäljitettävyyden kanssa on nykyään vähän niin ja näin. Aina ei välttämättä tiedä, mistä esimerkiksi liha on kotoisin. Lähiruoan osalta epäselvyys kaikkoaa viimeistään silloin, kun vierailee tilalla. Markettien hyllyistä voi tarttua käteen mainstream-tuotemerkkien lihajalosteita, jotka on saatettu koota vaikka kolmesta-neljästä eri maasta olevista raaka-aineista, joten viime aikoina ainakin oma vakaumus takuuvarmasti kotimaisen lihan ja lihajalosteiden käytön puolesta on vain vahvistunut.

Parempi puun alla kuin auringon alla. Vetikon tilalla karjalle riittää viilentäviä varjopaikkoja, joissa voi viettää aikaa porukalla tai halutessaan myös yksin. Istunmäellä on rauhallista laiduntaa.

Highlandit ovat todella kiehtovan näköisiä elukoita – ja äänekkäitä, kun sille päälle sattuvat. Hannu Vetikko sanoo, että eräskin sonni mylvii vähän väliä toistakymmentä kertaa peräkkäin, ja mölinä kantautuu kauas. Tietävät muutkin, että nyt siellä Vetikon sonnilla on taas jotakin ajankohtaista asiaa.

 

Haapamäen tila

Kierroksen kolmannella tilalla ollaan todella itsekkäitä. Kaikki siellä ovat vain mää ja mää ja mää kans. Ollaanhan nimittäin saavuttu lammastilalle – ja luomusellaiselle. Konneveden Pukaralla osoitteessa Pukarantie 580 sijaitseva Haapamäen tila ei ole maatilana välttämättä vanhimmasta päästä, mutta lampuri Liisa Hytösen emännöimä lähes 100-vuotias tila tuottaa silti laadukasta lampaanlihaa ja lihan ohella myös lampaantaljoja.

Tilan lammasrotuja ovat suomenlammas ja kainuunharmas. Pukaran kylällä tilan lähiympäristössä laiduntaa vain osa tilan lampaista, joten siirrymme Liisan kyydissä vajaan 20 kilometrin matkan edemmäs – emme vihreämmille laitumille – vaan isommille, joilla syötävää ja liikkumatilaa riittää. Lampaiden laidunkierto on Liisan mukaan pidettävä sellaisena, että vuosittain laidunnetaan ”puhtaalla” laitumella, eli sellaisella jolla ei edellisvuonna olla laidunnettu.

Lammasaidan sisäpuolelle päästyämme Liisa alkaa kutsua kaukana olevaa laumaa, joka pian kuuleekin kutsun ja alkaa tulla vauhdilla meitä kohti.

Odotin, että muutaman kymmenen lampaan suuruinen lauma pitäisi juostessaan kovempaakin töminää, mutta äänimaailma olikin yllättävän hiljainen. Mitään lännenelokuvista tuttua stampede-efektiä ei syntynyt. Tosin länkkäreissä eivät juuri lampaat ryntäile, mutta silti. Kovempi ääni lähti siitä, kun kaikki tuntuivat kysyvän lampaan kielellä ”ettekö tiedä kuka mää olen?”

Päkäjussit tungeksivat kuin fanit Robinin konsertissa.

Suurin osa Haapamäen tilan lampaista ja niiden lihasta lähtee eri puolille maata Lammasosuuskunnan kautta. Lähistöllä ei ole sopivaa lammasteurastamoa, joten lampaat tekevät pitkän matkan muualle teurastettavaksi ja sitä mukaa jalostukseen. Toki Haapamäen tilalta voi lammasta tilata, ja varsinkin pääsiäisen aikaan jos haluaa varmistaa lampaanlihan saannin, Liisalle kannattaa kilauttaa hyvissä ajoin.

Kotimaisuus on tärkeä asia Liisa Hytöselle, kuten se, että tuotanto on luonnonmukaista.

Haapamäen tila toimittaa yksittäistilaukset asiakkaille itse, ja iso yhteiskuorma liikahtaa, kun tilauskirja on riittävän täynnä. Tilapuotia ei Haapamäen tilalla toistaiseksi ole, mutta Konneveden pääsiäis- ja joulumarkkinoilta on lammasta löytynyt niin lihana kuin taljana. Ajantasaisimman tiedon saa jälleen kerran soittamalla suoraan tilalle.

Kun alkukiinnostus oli jo laantunut, ja lampaat olivat päästelleet suurimmat mölyt mahastaan, alkoivat ne liikehtiä meistä poispäin. Itse asiassa aika monen lampaan rintamasuunta oli muutenkin kuvauksellisesti huono, sillä kameran kennolle tuppasi ilmestymään lähinnä vain päkäjussien peräpäitä.

Lampaista tulivatkin mieleeni vähän kissat, jotka myös näyttävät hyvin selvästi sen, jos niitä ei huvita poseerata kameralle – tai tehdä ylipäänsä yhtään mitään.

Siksipä lauma vaati hieman houkuttelua, jotta ainakin osa lampaista saataisiin tulemaan luokse taputeltavaksi ja rapsuteltavaksi. Lampaat olivat selvästi arempia eläimiä verrattuna aiempien tilojen lehmiin, mutta liikuimme rauhallisesti ja yritimme välttää säikyttämästä niitä. Lopulta yksi rohkaisi mielensä ja antautui pieneen paijaukseen. Ja onhan se lampaan villa pehmeää, eihän siitä mihinkään pääse.

Onkohan kuvassa tuleva lammaspaimen? Ainakin nuori neiti tykkää lampaista kovasti.

Lampaita rapsutellessa tuli ohimennen puheeksi, miten suosittua lammaspaimenena toimiminen nykyään on. Monet suostuvat lähtemään talkoohengessä pitempäänkin matkaan hoitamaan kesäksi lampaita, ja lammaspaimenen hommiin ilmoittautumislistat ovat yleensä heittämällä täynnä, kun esimerkiksi Metsähallitus etsii paimenehdokkaita omiin kohteisiinsa.

Liisa Hytöselle lampaiden kanssa touhuaminen oli selvää jo pienestä tytöstä alkaen, ja päätös oman lammastilan perustamisesta syntyikin hyvin varhaisessa vaiheessa. Se päätös on pitänyt ja näkyy tälläkin hetkellä mm. lampaiden määrässä. Esimerkiksi tämän vuoden keväällä Haapamäen tilalla oli lähes 280 lammasta. Uusia karitsoja syntyi keväällä 160. Siinähän sitä on sitten emille imettämistä.

Liisan lampaat saivat jäädä rauhassa laiduntamaan, kun meidän piti alkaa tehdä paluuta jo takaisin. Näitä mainioita määkijöitä olisin minäkin voinut muutaman pihalleni ottaa maisemanhoitajiksi ja antaa Stigan levätä varastossa, mutta ehkä kuitenkin pienellä tontilla on parempi vielä kiskaista ruohonleikkuri ja joskus myös trimmeri käyntiin kuin ryhtyä lammasfarmariksi edes kesän ajaksi. Vaikka eihän sekään paha vaihtoehto olisi.

Lounas-Café Ranta Hätävara

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä ruokakierroksellamme on Konneveden kirkonkylästä muutaman kilometrin päässä olevassa Häyrylänrannan satamassa osoitteessa Satamatie 60 sijaitseva Lounas-Café Ranta Hätävara. Sen ruoria pyörittää Seija Korhonen, jolla kiirettä riittää kesällä kerrakseen. Vilkas satama toimii muun muassa porttina Etelä-Konneveden kirkkaille vesille ja kansallispuiston maisemiin Konneveden puolelta.

Ranta Hätävarassa voi hätistää pienen ja isommankin nälän loitommalle.

Ranta Hätävarassa luotetaan niin ikään lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. Esimerkiksi aamupuuron gluteenittomat luomukauraryynit tulevat paikalliselta Hinkkalan tilalta, eikä muitakaan aineksia tarvitse kovin kaukaa hakea. Aamupalaa ja lounasta noutopöydästä, kahvia, kahvipullaa, virvokkeita ja niin edelleen – ja iltapäiväkolmesta iltakahdeksaan myös pizzoja ja hampurilaisia. Itse asiassa Seija sanoi männä viikonloppuna paistaneensa lähemmäs 80 pizzaa yhden päivän aikana, eli siinä on saanut olla sekä uuni että paistaja hyvissä lämmöissä.

Ranta Hätävarassa on hyvä noutopöytä, josta saa maittavaa ja tuoretta ruokaa.

Kun menimme lammastilan jälkeen suoraan Häyrylänrantaan, parkkipaikalle oli juuri saapunut suuri joukko eläkeläisiä, jotka olivat muodostaneet pitkälle lounaskahvilan ulkopuolelle ulottuvan jonon. Muutenkin satamassa oli väkeä niin paljon, että pysäköintiruutua omalle autolle oli jopa hankala löytää. Suositun ja hyvän ruokapaikan maine oli nähtävästi kiirinyt kauemmaskin, ja mikäpä ettei, sillä kyllähän Seija osaa apujoukkoineen ruokaa laittaa ja leipoa.

Istumaan ei ehdi. Tässäkin pitää saada äkkiä iso satsi piirakkaa tarjolle kahvin kanssa.

Lounas-Café Ranta Hätävarassa on reilut tilat pienempään ja isompaankin ruokailuun niin sisällä kuin ulkona terassilla. Ja hyvä niin, sillä jos yhtäkkiä paikalle pölähtää isompi seurue, niin ei tarvitse mennä kannonpäähän istumaan. Seija Korhonen kannattaa kautta linjan kotimaisuutta niin kahvilan kalusteissa kuin esimerkiksi ruokailuvälineissä sekä puhdistusaineissa.

Terassin katetulla osalla käy iloinen puheensorina, jota kahvikuppien kilinä säestää.

Seijan repertuaari ulottuu Ranta Hätävaraa pitemmällekin, onhan hänellä muun muassa Konneveden keskustassa perinteinen kyläkahvila ja suoramyyntipiste Pappilan Hätävara, mutta kesäaikaan rantakahvila vie käytännössä leijonanosan Seijan ajasta. Aiemmat vuodet ovat osoittaneet, että satamavieraat suosivat ihan tavallista ja hyvää kotiruokaa, joka on lisäksi kohtuuhintaista. Ranta Hätävaraan tullessa ei tarvitse ottaa mukaan isonnuslasia nähdäkseen annoksen lautasellaan.

Seija on myös mukana aiemmin mainituissa joulu- ja pääsiäismarkkinatouhuissa ja tekee muutenkin yhteistyötä em. yrittäjien kanssa. Esimerkiksi viime pääsiäismarkkinoilla Hätävaralla oli noutopöytä, jossa oli tarjolla paikallisesta lihasta tehtyä lihapataa lisukkeineen kaikkineen. Ranta Hätävaran noutopöydän tarjonta ja päivän annokset kannattaa katsastaa suoraan lounaskahvilasta tai vaikka soittaa rimpauttaa, jos on vielä matkalla tulossa tai menossa.

Paikallisesta lihasta saa myös aivan mahtavaa lihapataa. Kuva kevään 2017 pääsiäismarkkinoilta.

Häyrylänrantaan on hyvä poiketa vaikka ihan käymäseltään, sillä niin maisemat järvelle kuin ruokapuolikin ovat kohdallaan. Jos esimerkiksi on meininki lähteä risteilylle tai melomaan, taikka on liikkeellä omalla veneellä, niin satamassa kannattaa tankata sekä paatti että perämies – kapteenista ja miehistöstä puhumattakaan. Hyvästä ruoasta tulee hyvä mieli, ja kylläisenä ajatuskin juoksee sujuvammin.

Lapsia varten Ranta Hätävarassa on myös hieno leikkimökki, jos aika meinaa käydä pitkäksi aikuisten syödessä – ja tietysti jäätelöä. Jos olette siis suunnittelemassa autoilu- tai veneilyreissua tai retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistoon joko maitse tai vesitse, Häyrylänrantaa ei passaa ohittaa. Hyvän ruoan vuoksi voi toki tehdä myös pienen tai isommankin koukkauksen, sillä Konnevedeltä sitä löytyy monessa eri muodossa.

Olen ylpeä, että kotikunnassani on näin monipuolinen ja hyvä ruokatarjonta aina pellolta pöytään saakka. Uskon vakaasti, että ruokayrittäjien yhteistyöllä, laadukkailla raaka-aineilla, hyvällä palvelulla ja tietysti itse ruoalla Konnevedestä on tulossa vauhdilla yksi niin matkailijoiden kuin ruoanystävienkin suosikkikohteista.


Read more

Piittalan herefordit laiduntavat mukavissa maisemissa

Mää tykkään kauheesti sapuskasta, mutten oo koskaam miättiny sem paremmim, mistä se tulee. No nähenhäm mää, että Kylmästä Kaapista tahikka komerosta, vaam mistä se AlumPeräsesti ol lähteny? Ton takija juur me ajeltiin äiteni kans yhtenä päivänä Oriverellä Piittalan kylään.

Piittalasta on Tampereellem matkaa tommonen KuusKymmentä kilometrijä. Siä asuu yhret Naaralaiset vanhaa SukuTilaa; isä Samuli, äite Susanna ja niitten ihanat likat Venla ja Erin. Ja niittem pisnes on kasvattaa puhrasrotusta LihaKarjaa ja nyt tarttee kirjottaa kauheen tarkasti toi viaraskiälinen nimi, Hereford on se rotu.

Samuli kerto meitille, että Herevortit om maaliman suasituil LihaKarjaRotu. Ne or rauhallista väkee ja niitton helppo käsitellä. Ne tulee hyvin toimeev vaatimattomissa oloissa ja niillom paksu turkki, mikä tarkottaa, että ne voi asua ulkona ympäri vuaren. Tota mää vähäj jäim miättiin; ne ei koskaam pääse Samulin tahikka Susannav viäreen nukkuun! Sillain ninkum mää pötköttelen äiten sänkyssä.

Naaralaisen karja kuljeskelee kesäsim pelloilla, hianoissa MaalaisMaisemissa ja syä LuamuHeinää. Talvella kotona om pihatto. Pelloilla kuljeskelee näin kesällä tommottet Kuuskymmentä EmoLehmää ja jokasella on oma vassu. Vasikat syntyy tossa huhti-toukokuulla ja ne kulkee äitensä mukana lokakuulle, jollonka ne viarotetaa. Jokaseel laumaan kuuluu myäs AstutusSonni ja jokanen on erisukunen. Sel lisäks muutama emo viä KeinoSiämennetään. Sillä keinoin kehitetään EläinAineksel laatua ja MoniPualisuutta.

Kyä sais äite ottaam mallija Sopivasta Ruaka-Annoksesta!

Sonnivasikoista osa lähtee kasvattamoon Tammelaaj ja siältä parhaat menee HK:n HuutoKauppaa. Lopup pojista jää kotijok kasvaan joko lihaks tai AstutusKäyttöön myytäväks. LehmäVasikoista osa jää kotijo uuristukseen, jokkut lähtee uusillet tiloille emoiks ja osa menee välityksen kautta LoppuKasvattamoihi. 

Karja oj jaettu kesäks nelijääm porukkaan, nelijällep pellolle. Kolme sakkija asustelee Piittalassa ja yks lauma om MettäHallituksem mailla MaisemointiTöissä. Me käytiim muuton äiten kanssa siikailemassa LintuTornista tota viimmeks mainittua porukkaa.

Äite otti Votoja, mutta sen kuvaukset oli ihan yhtä tyhjän kanssa. Liijjan kaukaa, nin näyttiväp piänillä kuj jokkup pörriäiset. Ne naurat.

Mää en ook koskaan aijemmin nähnyn nautoja! En oiken tiänny, mihkä suuntaan olisil lähtenym meneen, kun äite laski mut kotterostaam pihalle. Nih hirveem miälenkiintoset hajut änki joka pualelta nenääni. Samuli ja Susanna vei meitik kattoon karjaansa, vakka olikiv vähän sateinen keli. Mutta ennen nautoja, mun tartti tutustuan Naaralaistev VahtiKoiraal, Lakuun. Om meinatem ponteva isäntä, KääpijöVillaKoira. Kun se sano mullek kovan sanan, nim mää olin kilttijä poikaa! Ninkun tiätysti äite om mua neuvonuk kylässä käyttäytyy.

Patjuteltiih hiakkatiätä pitkij ja yhtäkkijä kuulu Muu ja sittem Möö!

Siinähän niitä ittel LehmäRouvvija seiso rivissä pianokaistensak kanssa. Vähän olis tehnym miäli mennäl lähemmäks tekeen tuttavuutta, muttei se oiken sopinu. Ensteks siinä airassa meni kuulemma joku Virtaska ja toiseks se tavanomanej juttu: mää olir remmissä ja RemmimPää äiten käressä. Siikailtiin sittet toisijamme vissiin yhtä ihmeissämme. Mää huutelin, että Hau ja Vuh, mutta ne ymmärsi yhtä huanostim mum puhettani, kum mää niitten. Sitte pitikij jo lähteek kotijo ja saatiiv viä ystävällinel lupa käyrä ottamassa Votoja joku toinem päivä, paremmalla kelillä.

Neuvvompitoo.

Naaralaisilla eijjoo mitään KauppaPuatija kotona, vaam pisnes toimii näin: Kuj jonkun alkas hirveestit tekeem miäli tota torella maukasta ja mureeta lihaa, sem pitää ottaa yhteyttä Naaralaisiij ja ilmottaa palijonko meinaa ostaa. Vaihtoehtona oj joko 13 tahikka 20 kiloo. Liha maksaa ViisToista euroo kilolta. Pelkkä jauhelliha KaksToista. Laatikot on aina samallaisija, pualet vähärasvasta jauhellihaa ja toinem puali kokolihaa.

Tämmöttessä pihatossa Herevortit asuu talvella.

Samuli ränttää MuistiKirjaansa tilaukset ja sittek kun niiton sopiva määrä, se tilaa autoh hakeen nautoja teurastamoo. Kualettamisej jälkeel lihat leikataan samonteij ja pakataan kans. Lihap pistetään semmottiin IlmaTiiviisiim paketteihin. Jauhelliha kilon ja paisti- ja filelajitelma pualesta kilosta kahren kilon kokosiin. Ja sittek kun ne ov valmiit, nin Samuli ajelee hakeen ne ja jakelee ihmisillek kotijot tilatut lootat. Om meinaten nin tuaretta, kun tuaretta voi olla!

Jauhellihak kannattaa tällätäp PakkasKaappiim, mutta paistit lyäräänkiin JääKaappiin raakakypsyyn kolmeks, nelijäks viikoks! Sej jälkeen nekim pistetääm pakkaseen tahikka tehräär ruuaks ja syärääm makosiin suihi.

Äite on useestil laittanun Naaralaisteh Herevortti-lihaa ja kun sem makuun om päässy, ei oikem muuta NauralLihaa välitäkkään syärä! Maku on ihah HuippuHerkullista ja mureeta. Kum mää kerta olil luvannuk kirjottaa täj jutun, nin äite anto munkin tiätysti tesmata makua. Laitto lautasellem muutamam palleroj jauhellihaa ja piti ottamansa Votom mum maistelustani. Ei ehtiny nappaan, kum mää olil lipassul lautasen tyhjäks!

Retun Resepti: Ota Herevortti-Lihaa ja syäp poijjes! Älä sotkes siihem mitääm muuta. Tavattomah hyvää!

Äite tykkää, että oli liha sittej jauhettua tahikka KokoLihaa, ei pirä peittää lihammakua liijallisilla mausteilla. Voissa paistetaaj ja sualaa ja mustapippuria. No kermaa tiätysti. Tämmönem MakuMatka meitillä. Lämpimästi suasitellaan teitillekkin!

 

Terveisir Retu ja äite

Yhteystiedot:
Piittala Hereford
Uuhiniementie 565
35300 Orives

Samuli & Susanna Naaralainen
040 – 558 8458 samuli.naaralainen@gmail.com
044 – 517 9726 susanna.paappanen@gmail.com

www.piittalahereford.fi

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Iitin Maatilatorilla lähiruoan tuotantoketju on lyhyt

Olen ollut Iitin Maatilatorin vannoutunut asiakas siitä lähtien, kun elämä johdatti minut ja perheeni paikkakunnalle. Tosin jo ennen sitäkin, Kouvolan Korialla asuessani vierailin maatilatorilla usein. Tuolloin lähinnä sen mainion kalatorin takia. Kalatorilta sain nimittäin hyvin henkilökohtaista palvelua, ehkä parasta ikinä. Kalakauppias tiesi mieltymykseni savustettuun ankeriaaseen ja soitti minulle henkilökohtaisesti, kun ankeriasta oli vesiltä noussut. ”Pistänkö savustaen? Nyt olisi teikäläisen herkkua taas tarjolla.” Näin saattoi kuulua puhelimen toisesta päästä useamminkin kuin kerran kesässä, ja harvoin tuli kieltäydyttyä. Onnekseni Kalatori jatkaa samalla, taatulla kylämeiningillä tänäänkin Iitin Maatilatorin pihapiirissä.

Iitin Maatilatori palvelee keskiviikosta sunnuntaihin, Valtatie 12:n varrella, Lahden ja Kouvolan välisellä matkalla

Kalatorin tarjonnan lisäksi Iitin Maatilatorilta löytyy erinomaisen monipuolinen valikoima vaikka minkälaisia paikkakunnan herkkuja, niin arkeen kuin juhlaankin. Maatilatori sijaitsee valtatie 12:n varrella Lahden ja Kouvolan välimaastossa, Kausalan taajamassa. Matkalaisen kannattaa pitää kahvipaussi juuri Maatilatorin kohdalla, sillä tarjolla on aina sen aukioloaikoina taatusti tuoretta kahvia ja paikkakunnan leivonnaisia moneen makuun.

Kahvitauon paikka

Rauhallinen näkymä idyllisen Iitin Maatilatorin kahvion ikkunasta

Kahvit nautittuaan on mukava tutustua torin laajaan tarjontaan, tehdä ostoksia kotiin ja kesäkylään viemisiksi. Maatilatorin tarjontaan kuuluvat leivonnaiset, juustot ja levitteet, vihannekset ja juurekset, yrtit, säilykkeet, mausteet, teet ja juomat, jauhot ja pastat sekä uniikit käsityötuotteet, makeisia unohtamatta. Iitin Maatilatorin sydän on kuitenkin sen lihatiski, joka on lähiseudun tuottajien yhteistyön taidonnäyte.

Suolaista ja makeaa moneen makuun. Lauantaisin Maatilatorilla on tarjolla usein myös lounasta.

Iitin Maatilatorin lihatiskin takaa löytyy neljä mielenkiintoista tarinaa, joiden summa tiskin tarjonta on. Tarina ja Maatilatorin tarjonnan ydin alkaa Lukkarin Maatilalta Myllykoskelta, jossa isäntäpari Satu ja Lasse Lukkari hoitelevat possujaan.

Tilan asukeilla on hyvät oltavat, sillä huolellinen ja aidosti elinkeinostaan välittävä isäntäpari valvoo paitsi sikalan lämpötilaa ja ilmastointia, myös valaistusta ja sitä, että asukeilla on riittävästi tilaa ja virikkeitä ympärillään. Jo ensisilmäyksellä näkee, ettei possujen tarvitse tilastaan taistella; eläimet näyttävät hyvävointisilta, tilat ovat siistit ja lattioilla on kuivia olkia pöyhittäväksi.

Satu ja Lasse Lukkari Lukkarin tilalta.

Lukkarin tilalla possu itsekin nauttii lähiruoasta, kun sitä ruokitaan monipuolisesti oman kylän peltojen antimilla, kuten vehnällä, ohralla ja härkäpavuilla. Iitin Maatilatoria kohti possun matka alkaa noin 23 viikon iässä, sen painaessa 120 kilon verran. Antti Raanoja noutaa sen Liha REM Oy:n teurastamotiloihin Iittiin.

Suuria logistisia järjestelyitä ei tarvita: matka Lukkarin maatilalta Iittiin kestää vain noin kolme varttia. Matka on poikkeuksellisen lyhyt, sillä lyhyestä kuljetuksesta alalla puhutaan yleensä silloin, kun kuljetukset kestävät enintään kymmenen tuntia.

Possun matka lihatiskille on tarkasti ennakoitua. Teurastamon pihamaalla aamuista kuormaa vastassa on Eviran virkaeläinlääkäri, joka tarkastaa eläimet ennen teurastusta. Jo puolilta päivin kuormassa saapuneet possut on teurastettu ja tarvittavat näytteet otettu. Näytteiden perusteella saadaan kirjalliset lihatarkastuspäätökset. Tämän jälkeen lihaa jäähdytetään seuraavaan aamuun.

Aamulla lihasta suurin osa karkeapaloitellaan 3–4 osaan ja pakataan siirtoa varten. Siirtomatka naapuriin, Maatilatorille, on kilometrin pituinen. Paikallisuus, nopeus ja kylmäketjun varmuus takaavat sen, että asiakas saa pöytäänsä taatusti tuoretta ja kotimaista lihaa.

Kun kylällä ja sen Maatilatorilla asioidaan, vaihdetaan tiskillä kuulumiset ja joskus reseptejäkin lihamestarin kanssa.

Osa Maatilatorin lihatiskiin päätyvästä lihasta käväisee hakemassa lisämakua naapurikylällä, Korian Palvilihalla. Se tuottaa makuja 40 vuoden kokemuksella. Palvilihan osuus ketjusta valmistuu päivässä, ja Maatilatorille palvatut tuotteet päätyvät jo kolmen päivän kuluttua teurastuksesta.

Iitin Maatilatorilla tuore liha leikataan, jauhetaan tai maustetaan omassa lihaleikkaamossa tiskin välittömässä läheisyydessä.

Maatilatorin lihatiskin takaa löytyy ”aina lihasta elänyt”, lihamestari Ilkka Ripatti. Lihamestari pitää itsekin ruoanlaitosta ja on innokas uusien reseptien kokeilija. Hän jakaa niitä mielellään asiakkaidenkin iloksi.

Hyllyt notkuvat herkkuja Iitin Maatilatorilla

25 vuotta sitten perustetun Iitin Maatilatorin tarjonnan muodostavat kaikkiaan yli sadan tuottajan voimin tuotetut kotimaiset ja tuoreet tuotteet, joilla on kevyt hiilijalanjälki. Käynti Maatilatorilla jää taatusti mieleen monestakin syystä. Eikä vähintään siksi, että laadukas lähiruoka yhdistettynä leppoisaan kylätunnelmaan on erittäin toimiva yhdistelmä.

Yrtit houkuttelevat

Iitin maatilatori

Kymenrannantie 1
47400 Kausala
0400 721202
Kotisivut
Facebook-sivut

Tallenna

Tallenna

Ahmimalla parasta! Alajärven Tilalla vuohenmaidosta valmistetaan herkullista fudgea

Olin Rehdin Kaupan Rekossa Porissa tutustunut jo aiemmin Alajärven Tilan ihaniin vuohenmaidosta tuotettuihin fudgeihin ja toffeisiin. Nämä herkut menivät yleensä parempiin suihin jo Reko-toria kiertäessä. Nyt kuulin, että Alajärven Tilan pariskunta on avannut tilalleen myös pienen tilamyymälän, josta makeisia on helppo käydä ostamassa vaikka tuliaisiksi, tarjottavaksi vieraille tai ihan itselle herkutteluhetkiin.

Ida ja Asko Alajärvi kiertävät myös lähialueen markkinoita. Aina mukana on myös maistiaisia uusista makuelämyksistä.

Ida ja Asko Alajärvi kiertävät myös lähialueen markkinoita. Aina mukana on myös maistiaisia uusista makuelämyksistä.

Alajärven Tila sijaitsee Porin Noormarkussa, ja pimeänä joulukuun iltana ajellessani kohti Saunakoskentietä meinasi uskonpuute välillä iskeä. Sen verran kuitenkin karkkihammasta kolotti, että tottelin sinnikkäästi gps-tädin käskyjä, vaikka tie tuntuikin kokoajan vain vievän syvemmälle satakuntalaista metsää.

Odotus palkittiin, sillä monen mutkan jälkeen hiekkatien päässä odotti pieni mutta joulunhenkeen somistettu tilamyymälä, jossa tilan emäntä Ida otti minut lämpimästi vastaan.

alajarvi-3

Ida ja Asko Alajärvi toimivat suomenvuohien kasvattajina rakkaudesta eläimiin ja toisaalta myös suorasta tarpeesta johtuen, koska vuohenmaidon saanti Suomesta on vähäistä. Vuohenmaidon jatkojalostus toffeeksi ja fudgeksi käy helposti, kun eläimet ovat omalla tilalla ja koko valmistusprosessi on omissa käsissä.

Suomenvuohia tilalla on tällä hetkellä yhteensä kymmenen, ja vuohet saavat liikkua ulkona halutessaan vaikka vuoden ympäri. Makeisten valmistus on pitkälti käsityötä, jo aivan vuohien lypsämisestä alkaen. Tällä kertaa en valitettavasti vuohia päässyt näkemään, sillä oli jo pilkkopimeää ja Ida oli juuri availemassa tilamyymälän ovia illan asiakkaille.

Tilamyymälän parkkipaikka täyttyi nopeasti autoista, kun "karkkikaupan" ovet aukesivat.

Tilamyymälän parkkipaikka täyttyi nopeasti autoista, kun ”karkkikaupan” ovet aukesivat.

Ida kertoo fudgen valmistuksen olevan peräisin 1800-luvun Englannista. Alajärven tuotteet valmistetaan omalla tilalla tuoreesta vuohenmaidosta käsityönä perinteisin menetelmin. Fudgen ja toffeen valmistusprosessit ja reseptit ovat tarkoin varjeltuja ja salassapidettyjä. Nappaan maistelukulhosta tilan ”perusmakua” eli kinuski-merisuolafudgea palasen, enkä enää yhtään ihmettele, miksi reseptit halutaan pitää salassa. Tämähän vie kielen mennessään.

Makuja löytyy valikoimasta varmasti jokaisen herkkusuun makuun.

Makuja löytyy valikoimasta varmasti jokaisen herkkusuun mieleen.

Tilan tähänastisen historian aikana erilaisia makuyhdistelmiä on valmistettu yhteensä noin 200, ja kerralla valikoimassa on yleensä 30–40 erilaista makunystyröitä hivelevää makua. En voi olla ihmettelemättä, miten näin paljon erilaisia makuyhdistelmiä voi löytyäkin. Kieltämättä kaikki eivät kuulosta aivan omaan makuuni sopivilta, mutta maksuasioistahan ei sovi kiistellä.

Kun kotiuduin tilavierailulta, appivanhempani tulivat juuri piipahtamaan kylässä. Tarjosin heille eri fudge-makuja ja epäilin kovasti, että chili-ananasfudgen maistelun jälkeen appiukkoni pyytäisi nopeastikin vesilasia. Toisin kuitenkin kävi, ja loput paketista lähtikin heidän mukaansa.

Fudgen eri maut sopivat myös tarjottavaksi eri juomien kanssa. Omasta mielestäni ainakin kinuski-merisuolafudge sopi erityisen hyvin punaviinin kera, ja mansikka-popcorn taas maistuisi hyvinkin kuohuviinin kanssa.

Vuohenmaidosta valmistettu energiajuoma Redbullin makuinen fudge - NAM!

Vuohenmaidosta valmistettu energiajuoma Redbullin makuinen fudge – NAM!

Ida kertoi myös, että pariskunta valmistaa tilauksesta fudgeja ja toffeita myös erilaisiin yritys- ja yksityistilaisuuksiin, kuten esimerkiksi hääkarkeiksi. Hääparin kanssa monesti suunnitellaan häiden teema- ja värimaailman kanssa yhteensopivia makuja.

Fudget sopivat moniin erilaisiin hetkiin tarjottaviksi. Tilaustuotteissa asiakas saa itse leikata fudget haluamansa muotoisiin ja kokoisiin paloihin.

Fudget sopivat moniin erilaisiin hetkiin tarjottaviksi. Tilaustuotteissa asiakas saa itse leikata fudget haluamansa muotoisiin ja kokoisiin paloihin.

Idalla maut ovat hyvin hyppysissä, ja muutamassa päivässä saadaan valmistettua kokonaan uusia makumaailmoja. Vierailuni hetkellä myymälästä löytyi fudgea muun muassa kirpeän omenan, sitruunajogurtin, sukulakun, lakritsi-mansikan, mansikka-popcornin, Redbullin ja chili-ananaksen mauissa. Maut on suunniteltu ensisijaisesti aikuiseen makuun, mutta mansikka-popcornfudgen palat hävisivät kiposta kyllä kotona pienempienkin suihin alta aikayksikön.

Kun kysyin Idalta reseptejä tai ideoita, miten fudgeja voisi käyttää, totesi hän heti: ”ahmimalla paras!” Yhdestä 150 gramman palasta saa useita pieniä suupaloja, ja erilaisista mauista voi mukavasti keräillä lauantaikarkkikimaran tai sekoituksen karkkibuffettiin.

Helpoiten fudgen ja toffeen makuun pääsee tilaamalla niitä suoraan Alajärven Tilan verkkokaupasta. Tuotteita on saatavilla myös Rehdin Kaupan Reko -ringissä Porissa, tilamyymälästä, jälleenmyyjiltä tai markkinoilta.

Alajärven Tila

Saunakoskentie 50

29600 Noormarkku

Alajärven Tilan kotisivut

Facebook-sivut

 

Säänkestävät sarvipäät laiduntavat Laviassa

Markus tämän jutullansa aloitti, innostuksen näihin säänkestäviin sarvipäihin. Kun koko kesän olin Instagrammissa seurannut Riutan tilan kuulumisia #riuttahighland, pakko oli perehtyä asiaan tarkemmin.

Riutan tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1585! Talon nykyinen emäntä Kati Huusansaari on ollut sinut karjan kanssa ihan pienestä tytöstä asti. Ensin tilalla oli lypsykarjaa, myöhemmin Katin äiti vaihtoi suunnan pienimuotoiseen emolehmätuotantoon. Sitten tuli vaihe, jolloin karjaa ei enää ollut, Riutan mäki oli ilman eläimiä kymmenisen vuotta. Kunnes vuonna 2007 tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Kati otti tilan haltuun miehensä kanssa.

Kipinä highlandereihin oli Katilla ollut jo kauan. Sattumien kautta, ja enemmän harrastusmielessä, tilalle tuli ensin kolme lehmää ja kolme vasikkaa. Lisä sattumien kautta vielä muutama lehmä lisää, orpoja vasikoita ja astutussonni. Karja kasvoi, yksi lopetettava karja pelastettiin Riutan tilalle. Eläinmäärä on lisääntynyt omista hiehoista, ja sonnia on vaihdettu muutaman vuoden välein. Tässä sitä ollaan, kokopäiväisenä karjankasvattajana, tuumaa Kati. Lauma on kasvanut noin sataan sarvipäähän.

Ulkona ympäri vuoden

Tähän aikaan joulukuusta tuntuu uskomattomalta, että tämä rotu todellakin haluaa olla ulkona. Näin on, vakuuttaa Kati. Moni olettaa, että lauma otetaan talveksi sisätiloihin. Mutta siellä mistä rotu on lähtöisin, eli Skotlannin Ylämailta, nämä ovat aina ulkona. Ylämaankarjalla on erittäin paksu nahka ja kaksinkertainen karva. Päällimmäinen karva toimii sadetakkina eikä päästä kosteutta alimpaan karvaan, joka onkin aina kuiva ja eläimen iho kosketettaessa lämmin, jopa kovimmilla pakkasilla. Kati kertoi, että kerran yksi laumasta jouduttiin ottamaan sisätiloihin, ja eläin melkein paahtui karvansa kanssa, vaikka sisätila oli viileä. Koska hikoilu lähtee eläimestä itsestään eli sieltä nahasta, oli eläimellä ajoittain todella kylmäkin, kun oli kokonaan märkä.

Kylmäpihattokaan ei ole ratkaisu, sillä laumassa on tarkka hierarkia. Pitää olla riittävästi tilaa väistää ylempiarvoisia eläimiä, muuten tulee mittelöitä ja niissä ei käy hyvin.

Talvella eläimet ovat talvilaitumilla, missä metsä tarjoaa hyvän suojan. Katoskin löytyy, mutta eivät ne siellä juurikaan viihdy. Kun on riittävästi kuivitettuja makuupaikkoja ja tilaa liikkua, niin lauma on onnellinen vaikka pakkasta olisi paljonkin. Lämmitettävät vesikupit ja riittävästi ruokintakehiä, joihin suurpaalit laitetaan, takaavat veden ja ravinnon.

Nuijapää

Arvaa, mistä Nuijapää on saanut lempinimensä? Tuntee myös kutsun nimellä Emiliana.

Kesäisin Riutan tilan karja pääsee vihreille laitumille ja niityille. Eläimet tietävät kuulemma varsin hyvin milloin kesälaitumien aika koittaa. Odotus on kova ja riemu rajaton, kun nurmi on vihdoinkin keväällä kasvanut riittävästi, jotta eläimet voi päästää kesälaitumille. Vanhatkin lehmät juoksevat kuin nuoret hiehot.

Kesä on parasta aikaa, kuvassa Niilo Kukkaispoika.

Kesä on parasta aikaa, kuvassa nuori Niilo Kukkaispoika.

Maukkaan lihan salaisuus on korsirehu

Highlandereiden ruokinta on yksinkertaista. Maukkaan lihan salaisuus on korsirehu, lisäksi saatavilla on oltava puhdasta vettä ja huolehdittava kivennäisten ja hivenaineiden saannista. Rotu hyödyntää syömänsä ruoan tehokkaasti, ja on erityisen tervettä. Liha on terveellistä ja puhdasta. Kati kertoo, että reilun yhdeksän vuoden aikana eläinlääkäriä on tarvittu vain muutaman kerran. Ainoa säännöllinen lääkitys, mitä karjalle annetaan, on loislääkitys.

Suomessa rotua käytetään vain lihakarjana. Eläimen koosta riippuen yksi eläin tuottaa 200 – 400 kiloa lihaa. Sonnit teurastetaan noin 2,5 – 3,5 vuoden iässä eli huomattavasti vanhempina kuin muut rodut. Ylämaankarja onkin erittäin hidaskasvuista ja myös aika lailla pienempää kuin muut liharodut. Emo on kuitenkin pitkäikäinen: se tuottaa vasikan joka vuosi keskimäärin 15 vuoden ajan. Riutan tilalla kasvatetaan lehmälaumaa omilla hiehovasikoilla,  ja vaihdetaan sonnia, kun sen omat jälkeläiset tulevat vastaan. Teurastus tapahtuu Sastamalassa Liha Hietaselle, Kati kehuu paikkaa. Samasssa rakennuksessa toimii Leikkuupalvelu Renforss, jossa liha leikataan, pakataan ja raakakypsennetään. Ketju on varsin lyhyt siis. Lihan myynti tapahtuu noin kerran kuukaudessa niin, että Kati kerää asiakkailta etukäteen tilaukset ja toimittaa lihat lähialueille. Porin ja Rauman Reko-piiristä on myös mahdollisuus ostaa Riutan Highland lihaa. Tila myy vain tuoretta lihaa, ei pakastettua tai jäädytettyä. Eron huomaa maussa!

Niilo lentävä vasikka.

Niilo lentävä vasikka.

Rotuyhdistyksen sivuilla kerrotaan, että ylämaankarjan liha on erinomaista pihvilihaa. Luonnollisesta ravinnosta johtuen sen liha on maukasta, lyhytsyistä, vähärasvaista ja väriltään tummanpunaista. Naudan matka pihvilihaksi alkaa emolehmätilalta, jossa emolehmät poikivat vuosittain vasikan, joka elää emon rinnalla noin 8 kuukautta, käyttäen kasvamiseensa emolta saadun maidon. Ylämaankarjan pihvilihan vahva, ns. riistan maku, syntyy laiduntamisesta ja korsirehusta sekä pitkästä kasvatusajasta. Rotu on luonteeltaan aktiivinen, ja kun eläin saa liikkua vapaana teuraskypsyyteen asti, rasvakudos muokkautuu pehmeäksi, ja liha on maukasta sekä mureaa.

Vaativa trendirotu?

Suomen Highland Cattle Club ry (SHCC ry) perustettiin huhtikuussa 1997. Jäsentiloja yhdistyksessä oli vuoden 2016 alussa 258 kappaletta. Samaan aikaan Suomessa oli noin 13 000 ylämaankarjan nautaa. Kati tuumii, että rotu tuntuu olevan jonkinlainen trendi nyt. Monet ovat kovasti ihastuneita karvalehmiin. Moni aloittaa, mutta valitettavasti myös lopettaa. Rotu vaatii työtä. Erityisen aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa on eläinten ”kesytys” eli  käsiteltäväksi saaminen. Eläimen pitää tutustua hoitajaan omilla ehdoillaan ja omalla tahdillaan. Helppoutena on rodun terveys ja tavallaan vaatimattomuus. Siis vaatimattomuus ravinnon suhteen, rotu ei vaadi kalliita rakennuksia eikä juurikaan kalliita eläinlääkärikäyntejä. Kun olosuhteet ovat rodulle kohdallaan, rotu tulee toimeen melko vähällä.

Hely saapuu!

Hely saapuu!

Kati haluaa vielä lopuksi erityisesti muistuttaa siitä, että ylämaankarja todellakin on ulkona kasvatettavaa. Tämä ei tarkoita sitä, että ne voidaan unohtaa jonnekin pusikkoon. Puhdasta ruokaa, raikasta vettä ja paljon tilaa käyskennellä laumassa ulkona – kesät ja talvet. Ja erityisen tärkeä muistutus; tälle rodulle kuuluvat sarvet eikä niitä saa poistaa millään tavoin!

Riutan tilalla vanhin lehmä on ollut 18-vuotias. Kun saavutat näiden eläinten luottamuksen, ne palkitsevat moninkertaisesti kiintymyksellä. Nämä sään kestävät sarvipäät ovat äärimmäisen lempeitä, kertoo kokenut kasvattaja.

Pöö

Tämä kaveri on saanut lempinimekseen Pöö, yllättääkö? Oikealta nimeltään Electra.

Sarvipäiden lisäksi Riutan tilalla on  kolme lemmikkivuohea, kolme lemmikkilammasta, kanoja noin kymmenen, ankkoja hiukan alle kymmenen, kaksi pupua, kolme kissaa ja yksi suomenkarjan lehmä, jolla on myös vasikka. Omavaraisia ollaan siis lihan, munien ja maidon suhteen. Ja ehkäpä enemmän kuin hyötyä, kaikista tilan asukkaista on hurjasti iloa. Sen aistii kaikesta.

Jutun kuvat: Kati Huusansaari

Katin kuvaamia sarvipäitä voi ihastella vuoden ympäri Riutan vuosikalenterilla ja muilla hauskoilla tuotteilla. Tilaukset verkkokaupasta.

Katin reseptivinkit

Palapaisti valmistuu kuutioiksi leikatusta naudan sisäpaistista. Paistan pinnat kiinni ja sitten kattilaan veden kanssa hautumaan miedolle lämmölle 100-125 astetta. Mausteeksi suolaa, aromisuolaa ja pippuria maun mukaan. Hautuu useamman tunnin ja valmiina sulaa suussa.

Highlander vokki
400 grammaa ulkofilettä leikattuna suikaleiksi
Riisiä 3 dl keitettynä
kolme paprikaa suikaleiksi
kirsikkatomaatteja

Maustekastike
2 rkl soijaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl mirini
2 rkl saksanpähkinäöljy
1 tl inkivääri
1 tl kaneli
2 tl paprikajauhetta
2 rkl ruokosokeri
1 rkl siirappi

Paista lihat kypsiksi nopeasti kuumalla pannulla. Keitä riisit valmiiksi. Kuumenna vokkipannu kuumaksi.
Laita pannuun pähkinäöljyä tai tavallista öljyä. Paprikasuikaleet kuumalle pannulle. Anna pintojen hieman paahtua ja sekoita välillä. Lisää sekaan kirsikkatomaatit. Odota, että tomaatit hieman pehmenevät ja lisää liha.
Kaada maustekastike päälle. Sekoita ja kiehauta kastike. Tarjoile riisin kanssa.

Paneeratut ulkofilesuikaleet
400 gramma ulkofilettä suikaleiksi
Pyörittele suikaleet kananmunassa. Sen jälkeen korppujauhoissa, joihin sekoitettu suolaa ja pippuriseosta.
Paista pannulla kullanruskeiksi.
Äärettömään hyvää herkkua!

sari-selka%cc%88la%cc%888

Yhteystiedot:

Kati Huusansaari
Riutantie 33
38600 Lavia
0400-514953
045-8537876
katihuusansaari(at)hotmail.com

Kotisivut, joilla tuhdisti tietoa ylämaankarjasta ja kiva blogi:)
Facebook-sivut
Instagram

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Kurjen tila tuottaa puhdasta ruokaa

Kuljen pitkin Klaus Kurjen historiallista tietä Vesilahdessa. Vaikka syyspäivä on pilvinen, loistaa auringonkukkapelto tien vieressä. Ne kuuluvat Kurjen tilalle, joka pitää tänään lauantaina kesätoria.

Kurjen tila ei ole aivan perinteinen suomalainen maatila. Talot ovat lähellä toisiaan ja ikään kuin ympäröivät pihapiiriä. Tämä kuuluu olevan jonkinlainen ekokylä, mutta mitä se sellainen tarkoittaa?

Ekokylän talot on rakennettu lähelle toisiaan.

Ekokylän talot on rakennettu lähelle toisiaan.

Kylän asukkaisiin kuuluva Ira Hellstén valaisee asiaa. Ekologisuus tulee energiatehokkaasta rakentamisesta, yhteisestä lämpövoimalasta ja ruoantuotannosta. Talojen sijainnille on tehokkuuden lisäksi sosiaalisiakin syitä.

– Kun lähdettiin kylän ideaa kehittelemään, niin haluttiin ihan tietoisesti sellainen melukylän tunnelma. Yhteisöllisyys syntyy arjen kohtaamisista, kun naapuriin törmää väkisinkin kun lähtee ulos, Hellstén kertoo.

Ruoantuotanto on tärkeä osa Kurjen Tilan ekokylän toimintaa. Kurjen tilalla on monipuolisesti erilaisia kasveja, kanoja, suomenlampaita ja kyyttökarjaa. Ira Hellstén vastaa miehensä Arin kanssa Kurjen maatilan toiminnasta ja tuottaa ruokaa koko ekokylän tarpeisiin.

– Siinä etsikkovaiheessa pohdimme, että jos ekokylä ilman ruoantuotantoa, niin se olisi aivan kuin mikä tahansa nukkumalähiö, Hellstén sanoo.

Eläimet ovat tärkeä osa biodynaamisen tilan kiertokulkua.

Eläimet ovat tärkeä osa biodynaamisen tilan kiertokulkua.

Kurjen tilan tuotteet ovat paitsi luomua myös biodynaamisia. Tilalla harjoitettava Rudolf Steinerin oppeihin perustuva biodynaaminen viljely pyrkii hyödyntämään tilan luonnollista kiertoa. Tilan kokoon sopiva karja tuottaa lannoitetta, jota kasvit tarvitsevat. Kun kaikki on tasapainossa, ei tila tarvitse ulkopuolisia ravinteita. Oikealla ajoituksella ja luonnollisten ravinteiden yhdistelmällä  saadaan aikaiseksi ravinteikas maaperä.

– Tehdään huolella komposti, joka on pelloille kuin aarre, Hellstén kertoo.

Kurjen tila ekokylineen on rakennettu historialliseen maalaismaisemaan.

Kurjen tila ekokylineen on rakennettu historialliseen maalaismaisemaan.

Pellot tuottavat enemmän kuin ekokylä tarvitsee. Ira Hellsténin mukaan Kurjen tilan tuotteet myydään lähtökohtaisesti suoraan kuluttajille ilman välikäsiä.

Yksi myyntitavoista on lauantaisin järjestettävä toripäivä, jolloin lähiseudun asukkaat voivat ostaa Kurjen tilan tuotteita. Tänään toripöydälle on koottu satokauden tuotteita eri väreissä. On kurpitsoja, sipuleita, maissia ja vaikka mitä. Näin syksyn puolivälissä satokausi on parhaimmillaan.

Toripöydällä riitti väriä.

Toripöydällä riitti väriä.

Satokausi on syyskuun puolivälissä parhaimmillaan.

Satokausi on syyskuun puolivälissä parhaimmillaan.

Toripäivän aikana palvelee myös ulkoilmakahvila. Tarjolla on muun muassa erikoisreseptillä tehtyä pitsaa. Pitsapohjan päälle on laitettu lehtikaalia, saksanpähkinöitä ja aurajuustoa – herkullinen yhdistelmä!

Herkullisen pitsapalan päällä oli lehtikaalia, saksanpähkinöitä ja aurajuustoa.

Herkullisen pitsapalan päällä oli lehtikaalia, saksanpähkinöitä ja aurajuustoa.

Syön myös omenapiirakkaa, joka eroaa tavallisesta, sillä resepti ei ole aivan perinteinen suomalainen. Omenapiirakan ovat loihtineet Kurjen tilan vapaaehtoistyöntekijät. Tilalla työskentelee kesäisin kansainvälisiä EVS-vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka oppivat työnsä aikana kulttuurista ja biodynaamisesta viljelystä.

Omenapiirakka oli mukavan mehevä. Suomalaiset raaka-aineet ja ulkomaalainen respeti yhdistyvät loistavasti.

Omenapiirakka oli mukavan mehevä. Suomalaiset raaka-aineet ja ulkomaalainen respeti yhdistyvät loistavasti.

Kesätori tarjoaa seudun asukkaille paitsi mahdollisuuden hankkia lähiruokaa, myös hyvän paikan istua kiireettömästi kahvilla ja vaihtaa kuulumiset. Juuri tällaista maaseudun elämän toivoisikin olevan.

 

Yhteystiedot:

Kurjen tila
Rautialantie 419
37470 Vesilahti

Nettisivu

Facebook

Ylämaankarja viihtyy Mäki-Laurilan tilalla

Isot karvaiset sonnit löntystävät hiljalleen Punkalaitumella Mäki-Laurilan pihamaata reunustavassa aitauksessa. Osa niistä katselee minua kiinnostuneina, osaa ei voisi vähempää kiinnostaa kameran kanssa heiluva ihminen.

Isot karvaiset lehmät ovat ylämaankarjaa. Nämä eivät kuitenkaan ole mahdottoman isoja. Kuvittelin niiden olevan enemmän biisonin kuin tavallisen lehmän kokoisia.

Tilan omistajat Timo ja Anne Mäki-Laurila kertovat, että osa on paljon isompia. Anne lähtee näyttämään minulle siitossonnia, jonka pitäisi kuulemma olla paljon aitauksessa olevia yksivuotiata isompi.

Kuinkahan iso tuo isoin oikein on?

– Se painaa noin tuhat kiloa, Anne Mäki-Laurila vastaa.

Suurimmat sonnit painavat lähemmäs tonnin!

Suurimmat sonnit painavat lähemmäs tonnin!

Sonnit kävelevät verkkaisesti. Niitä eivät tunnu hirveästi kiinnostavan paikalle sattuneet ihmiset. Epäilen kuitenkin, pitääkö ohut sähkölanka tosiaan jättiläiset aitauksessa. Noilla sarvilla tekisi pahaa jälkeä, eikä edes pakeneminen pakettiauton sisään tuskin riittäisi. Anne kertoo, että eläimet ovat rauhallisia. Sähköaita tosin ei hänen mukaansa eläimiä pidättelisi, jos ne niin päättäisivät.

– Nämä sonnit eivät tarvitsisi sähköä aidassa ja portin voi jättää vaikka auki hetkeksi, eivätkä ne karkaa, hän rauhoittelee.

Uskottava on. Tosin näyttää aika hurjalta, kun sonnit kolisuttavat sarviaan vastakkain. Eläimet ovat kuitenkin tottuneet vieraisiin, sillä Mäki-Laurilalla on myös vuokramökkejä, ja majoittujat käyvät usein ihmettelemässä karvaisia lehmiä.

Ylämaankarjan lisäksi Mäki-Laurilan tilalla on mökkejä. Mökkien pihoista löytyy lämmitetyt porealtaat.

Ylämaankarjan lisäksi Mäki-Laurilan tilalla on mökkejä. Mökkien pihoista löytyy lämmitetyt porealtaat.

Käymme katsomassa toista aitausta. Anne Mäki-Laurila menee lauman sekaan. Eläinten huomio kiinnittyy häneen. Omistaja käy päivittäin ruokkimassa eläimet ja tarkastamassa jokaisen yksilön. Moni eläin tulee lähemmäksi päästäkseen harjattavaksi.

– Tykkään eläimistä ja tässä työssä saa olla eläinten kanssa tekemisissä, Mäki-Laurila sanoo.

Eläimet tunnistavat emäntänsä ja tulevat paikalle ruoan toivossa.

Eläimet tunnistavat emäntänsä.

Tilalla oli aikaisemmin hevosia, mutta ylämaankarjan hoitaminen on Annen mukaan paljon huolettomampaa. Hevoset tulee viedä ulos ja sisälle, mutta ylämaankarja viihtyy ulkona hyvin vaikka talvipakkasella. Anne kertoo, että kova helle tai häiritsee eläimiä enemmän. 

Ylämaankarjan liha muistuttaa tavallista nautaa, mutta on vähärasvaisempaa. Anne kertoo, että maku on hieman tavallista nautaa riistamaisempi. Mäki-Laurilan luomulihaa voi ostaa suoraan tilalta tai Tilatori.fi -verkkokaupasta. 

Yhteystiedot:

Luojunseläntie 181
31900 Punkalaidun

050-5466757/Anne
050-5489660/Timo

Nettisivu

Facebook

Suojärven Suklaatila yhdistää suklaan suomalaisuuteen

Tällä kertaa olen menossa vielä tavallistakin makoisammalle ruokaretkelle. Kohteenani on nimittäin Suojärven Suklaatila Ylöjärvellä. Kysymyksiä ainakin on paljon, sillä miten se voi olla suklaatila? Voiko suklaata viljellä Suomessa? Vaikka kasvituntemukseni ei olekaan aivan huipputasoa, en silti usko Pirkanmaalla kasvavan kaakaopuita. No, kohtapa se nähdään.

Suklaatilalle kyltit tuntuvat vievän, ja niin lukee myös entisen navettarakennuksen ovessa. Rakennus toimii tehtaanmyymälänä. Pienessä viihtyisässä myymälässä on ikkuna suklaaleipomoon, jonne ei arkivaatteissa ole asiaa. Suklaa virtaa erilaisissa laitteissa ja sitä on pöydillä eri muodoissa.

Suklaata valmistetaan Suojärven suklaaleipomossa.

Suklaata valmistetaan Suojärven suklaaleipomossa.

Yrittäjäpariskunta Katja ja Tomi Järvenpää tulevat tervehtimään myymälään. Katja palaa kohta takaisin tuotannon puolelle huolehtimaan suklaatuotteiden valmistuksesta. Nyt eletään kiireistä aikaa, sillä joulu on suklaamarkkinoiden ehdoton sesonki.

Suojärven Suklaatila on Tomi Järvenpään kotitila. Taustalla Katja Järvenpää valmistaa konvehteja.

Suojärven Suklaatila on Tomi Järvenpään kotitila. Taustalla Katja Järvenpää valmistaa konvehteja.

Tomi ehtii kuitenkin istahtamaan kanssani kahville ja vastaamaan kysymyksiini. Hän kertoo, että kaakaopapu on peräisin päiväntasaajalta, eikä Suojärven tilalla kasva kaakaopuita. Suojärven Suklaatilan kaakaomassa tuodaan Keski-Euroopasta, mutta loppu syntyy Järvenpään mukaan Suomessa.

– Me olemme halunneet yhdistää kaikkien tuntemaan herkkuun suomalaisia juttuja, hän sanoo.

Suklaatilan suklaissa on laaja skaala suomalaista makua. Alussa tuotteisiin päätyivät suomalaiset marjat, kuten mustikka, puolukka ja mustaherukka, mutta myöhemmin mukaan löytyi erikoisempiakin makuja, kuten talkkuna, hamppu ja porkkana.

Sarkapaloista löytyy suklaata joka makuun.

Sarkapaloista löytyy suklaata joka makuun.

Maistan hampunsiemenillä maustettua Sarkapalaa, joka kieltämättä maistuu jollain tavalla suomalaiselle. Suklaa rouskuu mukavavasti suussa. Hampunsiemenet ovat peräisin Impolan kasvitilalta Sastamalasta, joka on yksi monista yhteistyöyrityksistä.

– Alusta asti lähdettiin etsimään toisia tiloja ja miettimään millaisia raaka-aineita voitaisiin hyödyntää. Sieltä ovatkin tulleet kiinnostavimmat tuotteet, joita teemme.

Kaikki maut eivät toki ole peräisin maatalouden tuotteista, vaan esimerkiksi savu ja terva ovat myös päätyneet tuotteisiin. Yksi tällaisista on savusuolasuklaa, jota pääsen maistamaan. Makeahkon maitosuklaan kääntöpuolella on savusuolakiteitä, jotka antavat suklaalle särmää. Parhaimman makukokemuksen saa, kun kääntää suolaisen puolen kieltä vasten.

Savusuolasuklaassa on jotain suomalaista.

Savusuolasuklaassa on jotain suomalaista.

Tomi Järvenpää kertoo Suklaatilan toiminnan pohjaavan maaseudun vahvuuksille ja ajatukselle, että maaseutu voi olla muutakin kuin perinteistä maataloutta. Suklaa oli luonteva valinta Järvenpäille.

– Ajateltiin, että yhdistetään meidän harrastus ja maaseutu mahdollisuuksien paikkana.

Tässä tapauksessa mahdollisuuden tarjosivat Tomin sukutilan tyhjät rakennukset. Järvenpäät kunnostivat vanhasta navetasta suklaaleipomon ja myöhemmin kahvilan, joissa järjestetään suklaanmaistajaisia.

Suklaanmaistajaiset ovat makumatka herkuttelun historiaan.

Suklaanmaistajaiset ovat makumatka herkuttelun historiaan.

– Kylän naisväki alkoi kyselemään, että voisimmeko järjestää suklaanmaisteluiltoja. Meillä ei ollut mitään valmista tuotetta tällaista varten, mutta otimme haasteen vastaan, Järvenpää kertoo.

Suklaanmaistajaiset osoittautuivat hyvin suosituksi ohjelmanumeroksi, ja kahvilaakin jouduttiin laajentamaan. Vuosittain yli sata ryhmää käy puolentoista tunnin mittaisella suklaanmaistelukurssilla, jossa käydään läpi paitsi herkun historiaa, myös oikeita tapoja syödä suklaata.

– Maistajaiset on makumatka suklaan maailmaan. Lähdetään vaaleammista liikkeelle ja edetään tummempiin.

Suklaan kanssa maistuu kupillinen tiramisukahvia.

Suklaan kanssa maistuu kupillinen tiramisukahvia.

Suklaan kannattaa antaa sulaa suussa ja välillä on hyvä juoda hieman vettä, jotta suu maistaisi uuden maun. Tällä kertaa aika ei anna myöten kokonaiselle luennolle, mutta Suojärven suklaista löytää kyllä erilaisia makuja lyhyemmälläkin oppimäärällä. Esimerkiksi Sarkapalojen appelsiinisuklaa maistuu vaaleudestaan huolimatta raikkaalle. Chilisuklaa sen sijaan maistuu terävältä. Suklaa harvoin on näin tulista, mutta chili korostaa miellyttävästi tumman suklaan makua.

Suklaapakkaukset ovat viimeisteltyjä. Ne kertovat tilan tarinaa tavalla tai toisella. Erään kyljessä on esimerkiksi pieni poika käsissään heinäpellolla.

– Siinä on kuva siitä, kun meikäläinen on heinäpellolla 70-luvulla isoisäni kanssa, Järvenpää sanoo.

Suklaarasian kyljessä on kuva Tomi Järvenpäästä ja hänen isoisästään peltotöissä 70-luvulla.

Suklaarasian kyljessä on kuva Tomi Järvenpäästä ja hänen isoisästään peltotöissä 70-luvulla.

Viimeisimpänä Suklaatilan tarinaan ovat tulleet mukaan navettatontut, jotka ovat kuulemma monen tilalla tapahtuvan asian takana. Tontut myös myyvät erikoissuklaita, jotka muun muassa antavat lisäenergiaa väsyneille lapsille.

Äkkipiristys antaa tehoa, kun voimat loppuvat.

Äkkipiristys antaa voimia, kun energiat loppuvat.

 

Yhteystiedot:

Liivalammintie 75
34140 Mutala (Ylöjärvi)

Nettisivu

Facebook

Frantsilan Luomuyrttitilalta löytyy parannuskeino flunssan lisäksi nälkään

Puutarha on täynnä erilaisia yrttejä. Olen Hämeenkyrössä Frantsilan Kehäkukan vieressä olevalla näyteyrttitarhalla, jota ravintola Kehäkukka käyttää myös maustamiseen. Puutarha on tarkoitettu lähinnä opiskelua varten, mutta nyt saan luvan maistaa joitain kasveja, sillä oppaanani on Frantsilan Luomuyrttitilan perustaja, Virpi Raipala-Cormier.

– Yrttien mauilla on omat rohdolliset vaikutuksensa, hän kertoo.

Useat maustekasvit ovat Raipala-Cormierin mukaan rohtoja. Kaikilla maustekasvien mauilla on terapeuttinen vaikutus. Makeat maut auttavat esimerkiksi pernan, vatsalaukun ja haiman toimintaan.

Oppaani antaa minulle palasen saksankirveliä. Se maistuu yllättävän paljon lakritsilta. Sopisi vaikka jälkiruoaksi. Makeiden yrttien lisäksi muillakin mauilla on kuulemma rohtovaikutuksensa.

Frantsilan Luomuyrttitilan perustanut Virpi Raipala-Cormier tuntee kasvien parantavat vaikutukset.

Frantsilan Luomuyrttitilan perustanut Virpi Raipala-Cormier tuntee kasvien parantavat vaikutukset.

– Pikantit maut, joita löytyy esimerkiksi piparjuuresta, sinapista ja pippureista, laittavat keuhkot toimimaan paremmin. Monet ovat myös desinfioivia keuhkorohtoja, Raipala-Cormier kertoo.

Opin monta uutta asiaa, kuten että karvaat maut ovat sydämen ja verenkierron makuja, joita löytyy esimerkiksi rosmariinista, ja että oregano eli mäkimeirami on maukas luonnonyrtti, joka on myös lämmittävä kasvi.

Maistelemme erilaisia yrttejä. Monet ovat tuttuja maustehyllyiltä, mutta osa on vieraampia. Yrteistä myös löytää paljon uusia makuja, kun niitä oikein tietoisesti maistelee.

Yrttipuutarha on Pappilajoen varressa.

Yrttipuutarha on Pappilanjoen varressa.

Seuraavaksi kuljemme puutarhan vieressä olevan Kehäkukka-ravintolan takaterassille, josta aukeaa hienot näkymät. Maisema Pappilanjoen rannassa on rauhoittava.  Kesällä järjestetään myös veneretkiä M/S Purimolla, joka risteilee Yrjölän marjatilan ja Kehäkukan välillä ja aina Siuroon asti.

Lounas Kehäkukassa

Kasvisravintola Frantsilan Kehäkukka.

Kasvisravintola Frantsilan Kehäkukka.

Astumme sisään ravintola Kehäkukkaan. Kehäkukka on eräänlainen Frantsilan ensimmäinen portti, josta saa paitsi maittavaa kasvisruokaa, myös lukemattomia erilaisia Frantsilan yrttitilan tuotteita.

Lounas on täynnä väriä. Salaattipöydästä löytyy vihersalaatin lisäksi muun muassa syksyinen pastasalaatti ja intialainen kaalisalaatti. Pääruokana on kasviskiusausta, rakuunaporkkanoita, papu-kasviskiusausta ja kasvislasagnea. Yritän parhaani mukaan saada lautaselle mahtumaan kaikkea.

Kehäkukan emännän Tiina Ahosen mukaan kasvisruoan ei tarvitse muistuttaa liharuokaa.

Kehäkukan emännän Tiina Ahosen mukaan kasvisruoan ei tarvitse muistuttaa liharuokaa.

Kasvisruokaan on joskus vaikea saada makua, mutta tällä kertaa ruoka on täynnä tuoreita makuja. Eri ruokalajeja yhdistää yrttien runsas määrä. Aion viedä opin mukana myös omaan keittiööni, sillä vaikka syön lähinnä kasvisruokaa, on välillä hankalaa löytää siihen riittävästi erilaisia sävyjä. Ruokahan on parhaimmillaan paitsi maukasta myös mielenkiintoista – ja siihen Kehäkukan kasvislounas yltää loistavasti.

Ravintolan emäntä Tiina Ahonen kertoo, ettei kasvisruokaravintola Hämeenkyrön kokoisella paikalla ollut aivan itsestään selvä asia, kun ravintola vuonna 1987 perustettiin.

– Kauheasti oli sellaista puhetta, että mitä tämä kasvisruoka on, minä en syö pupunruokaa, mutta sitä ei kuule enää ollenkaan.

Tiinan mukaan lähes kaikki lounasruokailijat ovat sekasyöjiä. Kasvisruoka maittaa lähes kaikille, ja kysymällä saa myös esimerkiksi vegaanisen vaihtoehdon. Itse asiassa tänään koko lounas on vegaaninen.

Kehäkukan emäntä Tiina Ahonen kerää Frantsilan Luomuyrttitilan tuotteita ostoskoriin.

Kehäkukan emäntä Tiina Ahonen kerää Frantsilan Luomuyrttitilan tuotteita ostoskoriin.

Jälkiruokana on marjarahkaa, jonka kanssa otan kupillisen Ystävyyden yrttiteetä, joka on oikeastaan koko Frantsilan yrttitilan alkupiste, sillä Virpi Raipala-Cormier kehitti sen jo 14-vuotiaana.

Virpi Raipala-Cormier kehitti ensimmäisen teereseptinsä jo 14-vuotiaana.

Virpi Raipala-Cormier kehitti ensimmäisen teereseptinsä jo 14-vuotiaana.

– Keräsin yrtit, kuivasin ne, laitoin pusseihin ja annoin ystäville sekä läheisille. Siitä nimi tuli, Ystävyyden yrttitee, hän kertoo.

Frantsilan Luomuyrttipellot

Herkullinen lounas on takana ja lähdemme tutustumaan muutaman kilometrin päähän Frantsilan yrttipelloille, joissa moni tuotteista saa alkunsa. Nyt oppaakseni lähtee Anna Karhu-Cormier.

Hän kertoo olevansa ammatiltaan kuvataiteilija, mutta siirtyneensä Frantsilan tilalle avioiduttuaan Virpi Raipala-Cormierin pojan, Jupiterin kanssa. Anna kertoo opiskelleensa Virpin järjestämällä kurssilla fytoterapiaa eli lääkeyrttejä hyödyntävää yrttiterapiaa.

Pysähdymme matkalla Frantsilaan kuuluvan Hyvän Olon keskuksella, jossa järjestetään erilaisia kursseja ja kokkaillaan kasvisruokaa. Tänään pöytä ei ole katettuna, sillä keittiössä vasta valmistaudutaan tekemään ruokaa huomista varten. Ruokaretkeilijöitä kiinnostavat todennäköisesti etenkin kasvisruokakurssit, joilla Hyvän Olon keskuksen emäntä Aija Lento opettaa itämaisia kasvisruokareseptejä.

Frantsilan Hyvän Olon keskus on Virpi Raipala-Cormierin entinen kotitalo, joka nykyisin toimii kurssikeskuksena.

Frantsilan Hyvän Olon keskus on Virpi Raipala-Cormierin entinen kotitalo, joka nykyisin toimii kurssikeskuksena.

Jatkamme idyllisessä maalaismaisemassa kohti yrttipeltoja. Karhu-Cormier kertoo, että Hyvän Olon keskuksesta yrttipellolle kulkee myös teemaan sopiva luontopolku, Yrttipolku. Polun varrelta voi löytää erilaisia suomalaiseen luontoon kuuluvia yrttikasveja.

Frantsilan peltojen kehäkukat ovat alkavasta syksystä huolimatta täydessä loistossa. En ihmettele, että tästä on saatu nimi ravintolallekin. Suuri osa vuoden sadosta on jo kerätty. Yrttien kerääminen on käsityötä, ja pellolla on tälläkin hetkellä töissä useampi käsipari, jotta erilaisiin Frantsilan yrttitilan tuotteisiin saataisiin raaka-aineita.

Anna Karhu-Cormier kerää kehäkukkia Frantsilan pellolta.

Anna Karhu-Cormier kerää kehäkukkia Frantsilan pellolta.

Anna Karhu-Cormier ojentaa minulle kauniin purppuranpunaisen kukan, joka on nimeltään kaunopunahattu. Frantsilassa kaunopunahattua on viljelty Hämeenkyrön luomupelloilla jo vuodesta 1982.

– Tästä on apua immuniteetin vahvistamiseen ja saattaa jopa tuntua puuduttavalta suussa, hän sanoo.

Maistan rohkeasti. Suuni todellakin tuntuu puutuvan. Jos en tietäisi, luulisin kasvia myrkylliseksi, mutta se kuuluu olevan lähinnä flunssanhoitoon tarkoitettava yrtti.

Tumma sadepilvi vyöryy uhkaavasti päällemme. Nyt on lähdettävä, ennen kuin sade kastelee niin läpimäräksi, että flunssaa hoitaville yrteille tulee oikeasti tarvetta.

Auringonhattu puuduttaa suuta. Sitä käytetäänkin hengitystieinfektioiden hoitoon.

Kaunopunahattu puuduttaa suuta. Sitä käytetäänkin hengitystieinfektioiden hoitoon.

 

 

Yhteystiedot

Frantsilan Luomuyrttitila

Osoite: Tippavaarantie 6, 39200, Kyröskoski

Nettisivu

Facebook

Frantsilan Kehäkukka

Osoite:  Yrjö-Koskisentie 1, 39100 Hämeenkyrö

Nettisivu

Facebook

Frantsilan Hyvän Olon keskus

Osoite: Kyröspohjantie 320, 39100 Hämeenkyrö

Nettisivu

Facebook

Seitsemisen Portissa ruokailee matkalla kansallispuistoon

Päivä on kaunis, joten päätän suunnata kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Nyt on kuitenkin lounasaika, joten pysähdyn Seitsemisen luontokeskuksen yhteydessä sijaitsevassa Seitsemisen Portissa.

Ravintola on hieman huomaamattomassa paikassa, sillä se on luontokeskuksen sisäpuolella. Paikka on sinänsä luonteva, mutta ei aivan ilmeinen. Monesta luontokeskuksesta löytyy jonkinlainen kioski, mutta harvassa ovat kunnolliset lounaspaikat. Tunnelma on miellyttävä. Voi vain kuvitella, kuinka tunnelma tiivistyy talvisin, kun ravintolan takkaan viritetään tulet.

Ravintolassa on à la carte -listalla monenlaisia herkkuja. Huomio kiinnittyy etenkin villisikaan ja strutsiin, jotka eivät ole aivan tavallisimmasta päästä. Saan kuulla, että ruoka on mitä suurimmissa määrin lähiruokaa. Lähes kaikki raaka-aineet tulevat lähialueelta. Villisiat ja strutsit kasvatetaan yrittäjien omalla tilalla Helvetin Portin naapurissa.

Listalta löytyy vaikka mitä erikoista. Lihat tulevat yrittäjien omalta tilalta ja muut raaka-aineet lähialueelta.

Listalta löytyy vaikka mitä erikoista. Lihat tulevat yrittäjien omalta tilalta ja muut raaka-aineet lähialueelta.

Katselen listaa mielenkiinnolla. Tällaista tuskin löytyy  toisesta luontokeskuksesta! Päädyn kuitenkin lounaaseen, ja lounaaksi on tänään ylämaankarjan jauhelihakeittoa. Kaavin keittoa lautaselle ja kerään salaattipöydästä toisen lautasen täyteen.  Siirryn luontokeskuksen ulkopöytään nautiskelemaan. Aurinko lämmittää mukavasti, ja ulkona ruoka maistuu.

Söin päivän keittolounaan, joka oli tänään ylämaankarjan jauhelihakeitto.

Söin päivän keittolounaan, joka oli tänään ylämaankarjan jauhelihakeitto.

Palvelu on ystävällistä. Keittiössä pyörähtelevä Terhi Järvinen huokuu toimeliaisuutta. Hän on aloittanut ravintolassa vastikään, mutta kehuu olevansa uransa parhaassa työpaikassa. Seitsemisen Portissa saa kuulemma toteuttaa omia ideoitaan.

– Minun täytyy koko ajan tehdä jotain, en osaa olla paikallani, hän sanoo.

Aina kun ravintolassa on hiljaisempaa, leipoo Terhi Järvinen uusia tuotteita vitriiniin.

Aina kun ravintolassa on hiljaisempaa, leipoo Terhi Järvinen uusia tuotteita vitriiniin.

Silloin kun asiakkaita on vähemmän, loihtii Järvinen vitriiniin erilaisia piirakoita ja muita herkkuja. Kohta kuuluu olevan valmistusvuorossa jonkinlainen sienipiirakka, johon hän keräsi raaka-aineet vapaapäivänään.

Sisällä juon vielä kahvit ja syön porkkanaleivoksen. Herkullista!

Söin porkkanaleivoksen kahvin kanssa.

Söin porkkanaleivoksen kahvin kanssa.

Vatsa täynnä maittavaa ruokaa lähden Seitsemisen kansallispuistoon. Hetken kuluttua parkkeeraan autoni Koveron perinnetilan pysäköintialueelle. Koveron tilalla muuten järjestetään toisinaan Seitsemisen Portin suurempia tilaisuuksia.

Suurin ihme minua odottaa kuitenkin lammashaassa. Kaksi karitsaa on syntynyt vain muutamaa tuntia aikaisemmin. Osaavatpa ne olla suloisia.

Kaksi vastasyntynyttä karitsaa Koveron perinnetilalla.

Kaksi vastasyntynyttä karitsaa Koveron perinnetilalla.

Yhteystiedot

Ravintola Seitsemisen Portti
Seitsemisentie 110
34540 Länsi-Aure

Aukioloajat löytyvät ravintolan nettisivuilta.
Nettisivu
Facebook

Katajan saunapalvia Kesänmaku-myymälästä

Pyörähdän Laitikkalan Kesänmaku-myymälän pihassa. Ovet ovat tähän aikaan kiinni, mutta yrittäjä Kari Kataja pyöräilee paikalle valkoisissa vaatteissa. Hän on juuri saanut palvikinkut saunaan. Ne ovat tulossa viikonlopuksi kaupalle, sillä Kesänmaku on Katajan Lihan tuotteiden myyntipaikka.

Kylmiössä odottaa monta sian ruhoa valmiina perjantaita varten, jolloin myymälä on jälleen auki. Sika onkin Katajan Lihan pääraaka-aine.

Porsaan ruhot odottavat kylmiössä perjantaita, jolloin kauppa on jälleen auki.

Porsaan ruhot odottavat kylmiössä perjantaita, jolloin kauppa on jälleen auki.

– Me tehdään perinteistä palvia, saunapalvattua ja montaa sorttia makkaroita, esittelee Kari Kataja.

Liha, savu ja suola on ollut Katajan lihan reseptinä yli kahden vuosikymmenen ajan. Liha kypsytetään ajan kanssa leppäsavussa. Katajan mukaan lyhyimmilläänkin kello ehtii pyörähtää ympäri, kun liha kypsyy, mutta monia tuotteita savustetaan toista vuorokautta.

Leppäsavulla savustettua saunapalvikinkkua.

Leppäsavulla savustettua saunapalvikinkkua.

– Kyllähän oma arominsa tulee, kun perinteisesti puulla lämmitetään, yrittäjä kertoo.

Katajan Lihan tuotteet ovat myynnissä vain heidän omassa myymälässään.

– Ei löydy kaupoista. Jos meidän tuotteita haluaa, niin täältä pitää tulla ostamaan, Kataja sanoo.

Palaan kaupalle parin viikon kuluttua perjantaina, jolloin Kesänmaku on auki. Joudun hetken etsimään parkkipaikkaa, sillä piha on täynnä autoja. Ovesta sopii kuitenkin sisään. Lihatiskin edessä on väenpaljoutta, mutta onpa siellä tuotteitakin. Saunapalvia, makkaraa, erilaisia leikkeitä ja vaikka mitä itselleni tuntemattomia lihan muotoja. Oikeastaan kaikkea mitä lihatiskistä voisi odottaa löytyvän.

Viikonloppuisin mökkiläiset valtaavat kaupan.

Tiskistä löytyy myös monenlaista makkaraa.

Tiskistä löytyy monenlaista makkaraa.

Ihmettelen kauppiaalle suurta asiakasmäärää. Onko nyt joku paikallinen juhlapäivä tulossa, vai onko kaunis syyspäivä saanut mökkiläiset liikkeelle?

– Tämä on normaalia hiljaisempi perjantai. Monesti jonoa riittää ulos asti, joku asiakkaista oikaisee.

Toinen toppuuttelee, että kymmenien metrien päähän ulos jono ulottuu lähinnä juhannuksen ja joulun alla. Joka tapauksessa minun on nyt uskottava leppäsavun voimaan.  

Eräs perhe istuu kaupan ulkopuolella jäätelöllä. He ovat paikallisia ja kertovat tekevänsä lihaostokset usein kotikylällä Kesänmaku-myymälässä. He kertovat, että varsinkin kesäaikaan mökkiläiset täyttävät kaupan, eikä paikallisille aina tahdo riittää ostettavaa.  Myös joulukinkku pitää varata hyvissä ajoin, sillä muuten lähitilan herkut saattavat jäädä saamatta.

Myymälästä löytyvät myös tärkeimmät peruselintarvikkeet ja samassa rakennuksessa toimivan leipurin leipää.

Myymälästä löytyvät myös tärkeimmät peruselintarvikkeet ja samassa rakennuksessa toimivan leipurin leipää.

Yhteystiedot

Unnaanmäentie 2
36660 Laitikkala

Aukioloajat löytyvät Katajan lihan nettisivuilta.
Nettisivu
Facebook

 

Ahlmanin tilapuotiin Tampereella kannattaa poiketa ajan kanssa

Ahlmanin tilapuoti Tampereella oli täysin uusi tuttavuus minulle. Myös paikalla aiemmin vierailleiden kannattaa tilapuodissa jälleen piipahtaa, sillä sen toimintaa on uusittu aivan hiljattain.

Koivistonkylän ja Korkinmäen rajalla sijaitsee Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto, jonka alaisuudessa tilapuotikin toimii. Saavuin paikalle melko varhain aamusta, kuten myös kymmenet opiskelijat, joiden kahvihammasta aamutuimaan kolotti.

Kierrellessäni elokuun lopulla yöllisten sateiden jäljiltä vielä kosteassa pihapiirissä, huomasin paikan todella olevan retken arvoinen.

ahlmanin_tilapuoti9

Portti yrttitarhaan ja perinnepihalle.

Kuvankaunis kartanoalue pitää sisällään paitsi tilapuodin, myös ravintolat Kapustan ja Annan, sekä monia muita rakennuksia. Kivenheiton päässä tilapuodista on kaunis yrttitarha, jonka tuoksut syksynkin lähestyessä olivat huumaavat. Yrttitarhaa tutkiessani mielenkiintoni kohdistui opiston ulkoilmaopetustilaan.

Opetustilan infotaulut ovat mielenkiintoista tutkittavaa.

Opetustilan infotaulut ovat mielenkiintoista tutkittavaa.

ahlmanin_tilapuoti11

Opetustilan vieressä on valoisa kasvihuone, jonka tunnelma on hyvin rauhallinen.

Alueelta löytyi myös perheen kanssa paikalle tuleville mielenkiintoisia tietotauluja kysymyksineen, sekä kanoja ja tietenkin lehmiä ihmeteltäväksi.

Oma lukunsa olivat vielä luontoon sijoitetut opiskelijoiden taideteokset, joiden etsiminen sinällään käy jo hauskasta leikistä. Tilan omien lehmien maitotuotteita myödään paitsi tilapuodissa, myös paikallisessa maitobaarissa, josta voi ostaa käsittelemätöntä maitoa.

Tilapuoti löytyy heti alueelle tullessa vasemmalta, mutta se on valitettavan helppo ohittaa vahingossa.

Tilapuoti löytyy heti alueelle tullessa vasemmalta.

Ihasteltuani alueen ulkotiloja palasin takaisin Tilapuodille haastattelemaan työvuorossa olleita Anna Alkiomaata ja Anette Melliniä. Alkiomaa kertoi aloittaneensa opinnot Ahlmanilla vuoden alusta ja päässeensä siihen liittyvien harjoittelujen kautta Tilapuotiin.

– Tämä on siinä mielessä juuri mahtava opiskelupaikka, että pääsee opintojen ohessa oikeisiin töihin, Alkiomaa toteaa.

Ravintolapäällikkö Anette Mellin puolestaan osasi kertoa kattavasti muun muassa paikan historiasta. Vanhin rakennus tilalla on yli 110 vuoden ikäinen, ja sen on testamentannut Suomen talousseuralle kruununvuoti Gabriel Ahlman opetuskäyttöön rahvaan lapsille. Testamenttiin kuului, ettei koulutus olisi keskittynyt pelkästään talouden ja maatalouden hoitoon ja askareisiin, vaan myös lukemiseen ja laskemiseen.

Luonnollisesti testamentista ja sen toimeenpanemisesta neuvoteltiin melko pitkäänkin. Alkuun koulu toimi kiertokouluna, ja ensimmäinen pysyvä koulu perustettiinkin juuri tälle tontille, Seppälän tilalle, vasta vuonna 1904.

Alueen vanhin ja samalla sen päärakennus.

Alueen vanhin ja samalla sen päärakennus.

– Kouluna tämä on hyvin persoonallinen, ja tilana varmaan myös ihan Suomen mittakaavassakin, Mellin kertoo. Kierrän Aregaala-nimisen keittiömestariporukan kanssa ympäri maailmaa opettamassa ravintolakouluissa, ja kyllä tämä tila joka paikassa herättää kiinnostusta.

Mellin jatkaa, että Tilapuoti on avattu alkujaan vuonna 2009. Sen haluttiin tukevan maatalouden elinvoimaisuutta parantamalla pienten tuottajien mahdollisuutta saada tuotteitaan myyntiin. Vaikka lähiruoka onkin jo saavuttanut lähes trendin aseman, ei tämänkaltainen toiminta vielä tuolloin ollut itsestäänselvyys. Nyttemmin lähiruokaan on selvästi liitetty myös eettisyys ja terveellisyys, joiden molempien Mellin korostaa edelleen olevan Tilapuodin merkittäviä kulmakiviä.

Tarjolla on päivittäin tuoretta leipää sekä pullaa. Kuvassa Anette Mellin.

Tarjolla on päivittäin tuoretta leipää sekä pullaa. Kuvassa Anette Mellin.

Kysyessäni Tilapuodin valttia nimenomaan ruokaretken tekemisen suhteen, Anna ja Anette suosittelevat ehdottomasti kokeilemaan paikan lounasta ja vielä mieluummin niin, että ehtii rauhassa katsella ympärilleen ja nauttia hetkestä vielä paikan päällä leivotun pullan ja kahvin kera. Erityisesti tilan juustoja Mellin kehottaa maistamaan, ja ostankin tuliaisiksi kaksi herkutteluun sopivinta.

Koska syksyisin näyttää olevan paljon tarjontaa tapahtumien suhteen, niin kalenteriin voi myös lisätä Ahlmanin perinteiset syysmarkkinat eli Läheltä hyvää -lähiruokatapahtuman 24. syyskuuta 2016. Paikalla on kymmeniä paikallisia tuottajia, ravintolat ovat auki ja luvassa on ohjelmaa myös lapsille!

Yhteystiedot

Ahlmanin Tilapuoti
Hallilantie 24
33820 Tampere
tilapuoti@ahlman.fi
puh 050 995 0096

Aukioloajat voit tarkistaa tilapuodin nettisivuilta.
Nettisivut
Facebook