Ruukin tuvan Isännän hodari Sonkajärvellä

Seison kohisevan kosken rannalla eukonkannosta tunnetussa Sonkajärven kunnassa. Takana on Volokin Polku, eli noin 30 kilometriä patikointia. Fiilis on huipussaan, mutta energiatasot alhaalla. Vatsassa kurnii. Onneksi apukin on lähellä. Kosken partaalla kohoaa nimittäin Ruukin masuuni, ja sen sisälleen kätkevässä rakennuksessa toimii kesäkahvila Ruukintupa.

Astun sisälle ja kohtaan miellyttävän tunnelman. Paikka on yksinkertainen, ajaton, mutkaton ja mukava. Kahvilan yhteydessä toimii myös ruukkimuseo. Alakerrassa palvelee baari.

Ensin pohdin hetken paninin ja hodarin välillä. Hodareissa kerrotaan näkyvän paikan oman kädenjäljen. Siispä valikoin listalta hodaria. Valinta on paha, sillä sekä Isännän hodari että Emännän hodari vaikuttavat kumpikin tähän nälkään ja energiatankkaukseen sopivilta. Varsinkin kun myös Emännän hodarin saa halutessaan kahden nakin versioksi modattuna.

Lopulta tulisuus kutsuu ja valinta kallistuu Isännän hodariin. Istahdan pöytään selailemaan Savon Sanomia kahvikupposen kanssa. Kohta annos on valmis. Hodari ojennetaan käteen.

Tunnen sämpylän lämmön paperikääreen läpi. Papereista paljastuu herkullinen näkymä, johon kuuluu mm. sämpylä, majoneesia, kaksi nakkia, sipulirouhetta, punasipulia ja jalapenoa. Sen enempää en pysty ihastelemaan silmilläni. On pakko iskeä kiinni.

Ensipuraisu on herkullinen. Ainekset sekoittuvat suussa harmoniseksi kokonaisuudeksi, jossa on sopivasti potkua, pehmeyttä ja ripaus makeutta. Samoin rakenne on mieluisa. Rapeaa sipulia, pehmeää sämpylää, lihaisaa nakkia ja meheviä mausteita.

Yhdessä silmänräpäyksessä kaikki on ohi. Haukkaan papereista viimeisiä sipulirouheita majoneesin seasta ja totean, että annos teki mitä lupasi ja piti. Nälkä oli kaukainen muisto, ja suussa viipyili vielä kevyt jälkipolte. Lopuksi vielä kiittelin ja houkuttelin yrittäjät kuvaan.

Jos lähelle osutte, niin kannattaa poiketa. Jo pelkästään miljöö on näkemisen arvoinen ja hodari herkullinen helpotus pikkunälkään.

Yhteystiedot

Ruukin tupa
Jyrkäntie 1881,
74380 Jyrkkä
Kotisivu

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *