Nurmeksen Kaneli kutsuu nauttimaan ympäri vuoden – Ruokaretki

Nurmeksen asema on seissyt paikallaan radan varressa jo 106 vuotta. Nyt kiskobussi pysähtyy asemalla kaksi kertaa päivässä. Lipunmyyntiä tai muuta VR:n toimintaa asemarakennuksessa ei enää ole, mutta silti heinäkuisena päivänä aseman odotushuone on täynnä väkeä.

Aseman odotussali on muuttunut viihtyisäksi lounasravintolaksi

Asemalla on vuodesta 2011 toiminut kahvila-ravintola Kaneli, joka tarjoaa lounasta, kakkuja ja leivonnaisia sekä tilauksesta muita ruokaan liittyviä palveluja. Kanelista saa myös erikoiskahveja, jotka valmistetaan vastajauhetuista pavuista käsityönä italialaisella Nuova Simonelli -espressokoneella.

Asema sijaitsee upealla paikalla, jossa rata kulkee aivan Pielisen rantaa pitkin. Lounaalla on tarjolla buffet, jossa on alkusalaatin lisäksi kaksi lämminta ruokaa. Lisäksi vaihtoehtoina ovat päivän burger sekä päivän keitto. Kasvisvaihtoehto löytyy lounaalta aina, välillä se on keitto tai burgeri. Jos joskus listalla ei suoraan kasvisruokaa ole, valmistetaan kasvisyöjälle sopiva annos tilauksesta.

Päivän lounasvaihtoehdot

Olimme heinäkuussa kahden lapsiperheen voimin mökiltä Nurmeksen keskustassa kauppareissulla ja kävimme Kanelissa nauttimassa lounaaksi hampurilaisia ja keittoa. Kalahampurilainen ranskalaisineen oli maukas ja pinaattikeitto sopivan täyteläistä.

Upeita kakkuja emme voineet ohittaa. Tarjolla oli useita vaihtoehtoja: mustaherukkakakkua, raparperi-marenkitorttua sekä salted caramel -juustokakkua. Näistä viimeksi mainittu sai seurueessamme suuren suosion, ja katosi lautasilta vauhdilla (kuvaa ei ehditty ottaa).

Herkulliset kakut tehdään Kanelissa itse

Yrittäjät Janne ja Sirpa Tiainen perustivat Kanelin muuttaessaan pääkaupunkiseudulta takaisin kotipuoleen. Kaneli on auki ympäri vuoden arkisin, ja suljettuna vain parina lomajaksona. Yrittäjäpariskunnan ja yhden työntekijän voimin lounasruuat ja kakkuvitriinin herkut tehdään itse paikan päällä. Leipäkin paistetaan omassa keittiössä eli tarjoillaan tuoreena suoraan uunista. Eniten asiakkaita käy kesäaikaan, kun mökkiläiset saapuvat Nurmekseen. Aseman vieressä on uimaranta ja pienvenesatama, eli Kaneliin voi saapua myös Pielisellä veneilevät.

Suuntaa Kaneliin, jos kaipaat maukasta lounasta, herkullista kakkua tai hyvää kahvia!

Yhteystiedot

Ravintola Kaneli

Raatihuoneenkatu 24

75500 Nurmes

Kanelin Facebook-sivut ja Instagram

Tallenna

You might also like