Artikkelit

19 vinkkiä herkkusuiselle retkeilijälle: nämä maut ja paikat pitää kokea reissulla Kaakkois-Suomessa

Kaakkois-Suomessa matkaaja kohtaa maamme jylhän ja erämaisen luonnon, nauttien samalla mitä mainioimmista palveluista. Vain lyhyen matkan päässä Helsingistä voit kokea koskien kuohunnan ja metsien huminan, nauttien samalla herkullisista paikallisista ruuista ja juomista, suloisien kahviloiden tunnelmasta ja erinomaisien ravintoloiden tarjonnasta. Kokosimme vinkkilistan 15 kohteesta tai paikallisherkusta, jotka jokaisen Kaakkois-Suomeen matkaavan kannattaa ehdottomasti kokea!

1. Keisarinmajan Kahvilan pannukakku on maailman parasta

📌 Osoite: Keisarinmajantie, Kotka
ℹ Kotisivut (Facebook)

Vuonna 1889 Venäjän keisari Aleksanteri III rakennutti Langinkosken kauniisiin maisemiin kalastusmajan, tai pikemminkin tyylikkään huvilan, jossa keisarillinen perhe seurueineen vietti huolettomia kesäpäiviä. Nykyään löydät täältä ihanan Keisarinmajan Kahvilan, jonka pannukakun kerrotaan olevan maailman parasta.

Kuva: Sari Selkälä

2. Suloinen kahvila keltaisessa talossa – upea maisema Langinkoskelle

📌 Osoite: Keisarinmajantie, Kotka
ℹ Kotisivut (Facebook)

Keltainen kahvila Langinkosken rannalla toimi aikoinaan keisarillisen kalastusmajan vahtimestarin ja hänen perheensä asuntona. Kahvilan terassilta on kauniit näkymät alas Langinkoskelle. Kahvilassa on monta viihtyisää soppea, jonne voi istahtaa nauttimaan maisemista ja kahvilan antimista. Tarjolla on päivittäin myös lounasta!

Kuva: Sari Selkälä

3. Kymen Paviljonki: ruokaa, yrttejä, kotieläimiä ja koskimaisemia

📌 Helsingintie 408, Kuusankoski
ℹ Kotisivut

Keskeistä kuutostietä matkatessa on monta hyvää syytä pysähtyä Kymen Paviljonkiin. Täältä saat hyvän lounaan, ja paikka on viihtyisä pienen virkistystauon viettämiseen. Kävele alas Kymijoen rantaan, nauti kotieläimien seurasta ja tutustu ihanaan yrttipuutarhaan, josta saat poimia yrttejä myös ruoka-annokseesi.

Kuva: Sari Selkälä

4. Nauti retkinuotion tunnelmasta: tulistele Repoveden kansallispuistossa

📌 Riippusillantie 55, Kouvola
ℹ Kotisivut

Repoveden jylhästä kansallispuistosta löytyy monenmonta komeaa taukopaikkaa, joissa voi nauttia eväistä ja luonnon kauneudesta. Taukopaikkojen nuotiokehillä saa tulistella, kunhan metsäpalovaroitus ei ole voimassa. Luonnon helmassa valmistuu helposti vaikka mehevä hodari omaan makuun sopivilla täytteillä.

Kuva: Tomi Pohja

5. RepoTassun kautta Repoveden kansallispuistoon

📌 Riippusillantie 55, Kouvola
ℹ Kotisivut (Facebook)

RepoTassu on mainio kioski Repoveden kansallispuiston portilla, Lapinsalmen sisääntulossa. Näppärä sijainti tekee RepoTassusta helpon kohteen poiketa vaikka mennen tullen, ja hintataso on kohtuullinen. Lounaan ja kahvin lisäksi RepoTassusta löytyy myös muita virvokkeita. Lisäksi jopa kanoottien varaaminen onnistuu kioskin kautta.

Kuva: Tomi Pohja

6. Orilammen Maja tarjoaa majoitusta ja mainiota ruokaa

📌 Voikoskentie 138, Hillosensalmi
ℹ Kotisivut

Orilammen Maja on Repoveden alueen legenda. Orilammen Maja on perheyritys, joka vuosien saatossa on kasvanut kokonaiseksi lomakyläksi mitä kauneimmassa maisemassa järven rannalla. Täällä herkuttelet itsesi todella kylläiseksi ja nautit samalla luonnon rauhasta. Tämä paikka kannattaa ehdottomasti ottaa ohjelmaan esimerkiksi, kun vierailet Repoveden kansallispuistossa!

Kuva: Tomi Pohja

7. Historiallinen linnoitussaari: Fort Elisabeth ja Ravintola Vaakku

📌 Varissaari, Kotka
ℹ Kotisivut

Vanha merilinnoitus Fort Elisabeth tunnetaan myös Varissaarena, ja se on suosittu retki- ja ulkoilukohde Kotkassa. Yhteysalus Klippan liikennöi kesä-elokuussa saareen Sapokasta, Kotkan kantasatamasta. Varissaaren linnoitus valmistui 1796 ja se nimettiin Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan. Linnoitus tuhoutui Krimin sodassa, mutta muistoja ja maamerkkejä historiasta saarella on paljon. Ravintola Vaakun mottona on fun dining.

Kuva: Sari Selkälä

8. Linnoitusravintola Kamussa koet Haminan huikean historian

📌 Raatihuoneenkatu 12, Hamina
ℹ Kotisivut

Haminan linnoitus on yksi harvoista niin sanotuista ympyrälinnoituksista Suomessa. Sen esikuvana on toiminut Palmovan kaupunki Pohjois-Italiassa, ja se on lajityyppinsä harvinaisuus. Muhkeita linnoituksia Haminaan ovat rakentaneet niin ruotsalaiset kuin venäläiset. Haminan Bastionissa, linnoituksen uumenissa, palvelee Ravintola Kamu, jonka herkkuja kannattaa ehdottomasti käydä Haminan-reissulla nautiskelemassa.

Kuva: Julius Koskela

9. Anjalan Kartano lumoaa Ankkapurhan jylhissä koskimaisemissa

📌 Ankkapurhantie 15, Anjala
ℹ Kotisivut

Ankkapurha on muinaissuomalainen nimi Kymijoen suurimmalle koskelle. Koski on sittemmin valjastettu tuottamaan vesivoimaa, mutta Anjalan Kartanon miljöö kosken kupeessa on ehdottomasti yhä kokemisen arvoinen. Alueella on luontopolkuja, ja kaikkia kävijöitä halutaan kannustaa luonnosta nauttimiseen. Anjalassa kannattaa herkkusuiden suunnata Makasiinikahvilan huomaan nautiskelemaan vaikkapa kakkukahvit.

Kuva: Julius Koskela

10. Salmiakkicheddaria ja vetyautoja Kirjokiven kartanolla

📌 Rudolf Elvingintie 109, Vuohijärvi
ℹ Kotisivut

Idyllinen Kirjokiven kartano miljöineen on nähtävyys jo itsessään, ja paikalla saa myös vatsansa täyteen mitä mainioimpia makuja. Miltä kuulostaisi vaikkapa salmiakkicheddar? Kirjokiven kartano on osa Woikoski Feeling -elämyskeidasta. Paikan erikoisuus on automuseo, jonka ajoneuvot kertovat jotain Woikosken ja koko Suomen historiasta.

Woikosken ruukki. Kuva: Julius Koskela

11. Mitkä ihmeen Vety ja Atomi? Maista Lappeenrannan erikoisuudet

📌 Lappeenranta

Vety ja Atomi ovat jo vallan legendaariseen maineeseen nousseet erikoisuudet Lappeenrannasta. Nämä paikallisherkut löydät nakkikioskeilta, ja ne suositellaan syömään lappeenrantalaisesta kaupunkimiljööstä samalla rennosti nauttien. Suomalaisittain kyytipoikana voi juoda tietenkin maitoa. Vety on laadukas lihapiirakka, jonka täytteenä on joko kinkkua tai kananmunaa. Atomin täytteenä on näitä molempia.

Atomi ja lasi maitoa. Kuva: Julius Koskela

12. Särä on suomalainen ruoka, jolla on tuhatvuotinen historia

ℹ Säräpirtti Kippurasarven kotisivut

Särä on vanhin tunnettu ruokalaji Suomessa, ja sen historia tiedetään ainakin tuhatvuotiseksi. Särä nimi tulee puukaukalosta, jonka päällä lampaanviulut ja perunat kypsytetään. Valmiissa annoksessa lihat makaavat perunapedillä ja ne tarjoillaan rieskan sekä kotikaljan kera. Näyttää aika todella hyvältä, vai mitä?

Kuva: Julius Koskela

13. Suussa sulavaa savulohta Lohelassa

📌 Karjalantie 372, Puntala
ℹ Kotisivut

Saako täältä peräti koko maailman parhainta savulohta? Kannattaa testata itse. Moni hakee Lohelan savukalaa mukaansa pidemmänkin matkan takaa, tai herkuttelee rauhassa paikan päällä. Suloisessa myymälässä on myynnissä paljon muutakin mukavaa, matkaajalle mieluista herkkua ja muistoa.

Kuva: Julius Koskela

14. Korpikeitaalla pääset kalastamaan ja tapaamaan eläimiä

📌  Vesikkolantie 415, Joutseno
ℹ Kotisivut

Korpikeitaalla pääset onkimaan ja savustamaan lohesi itse. Paikka on mitä mainioin valinta mukavaa puuhaa ja elämyksiä kaipaavalle lapsiperheelle. Lohien lisäksi täällä voi tutustua erilaisiin kotieläimiin, jopa alpakkaan ja riikinkukkoon.

Korpikeitaan alpakka. Kuva: Julius Koskela.

15. Pulsan asema on somettajien paratiisi

📌 Pulsan Aseman tie 21, Pulsa
ℹ Kotisivut

Pulsan Asema on vanhaan asemarakennukseen entisöity kahvila, kodin sisustustuskauppa ja aamiasmajoitus. Asema sisutuksineen on todella kuvauksellinen: tällainen paikka ei voi syntyä muuten kuin suuresta intohimosta. Media- ja somehuomio on ansaittu, tämä paikka kannattaa käydä kokemassa itse!

Kuva: Julius Koskela

16. Konditoria Huovila – jos muumimammalla olisi kahvila…

📌 Fredrikinkatu 1, Hamina
ℹ Kotisivut

Haminan kauniissa katukuvassa kannattaa ehdottomasti piipahtaa Konditoria Huovilaan. Värikkäät kakut, yltäkylläinen pullatiski ja vaalean raikas sisustus tuovat mieleen lapsuuden väritetyt muumikirjat. Tämä kahvila on osa Haminan katukuvaa, ja sen toiminta jatkuu nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Maista täällä ainakin ihanaa kruunuviineriä!

Kuva: Julius Koskela

17. Tutustu kuuluisaan Ylämaan spektroliittiin Korupirtillä

📌  Kivikyläntie 7, Ylämaa
ℹ Kotisivut

Spektroliitti on tumma, valossa sinertävänä ja kullankeltaisena hohtava korukivi. Korupirtti tarjoiluineen toimii hyvänä tukikohtana kaikille mainareille. Korupirtin vieressä sijaitsee kaivosmuseo, ja myös itse kaivokselle on mahdollista päästä käymään.

Ylämaan spektroliittia. Kuva: Julius Koskela

18. Mustilan Arboretumin satumetsä ja Mustilaviini

📌 Mustilan Puistotie 21, Elimäki
ℹ Kotisivut

Suomalaiset marjat ja hedelmät ovat tunnetusti varsinaista superfoodia, mutta tiesitkö, että niistä valmistetaan jopa viiniä? Mustilan viinipuoti ja ihastuttava puutarhamyymälä löytyvät läheltä Kouvolaa. Viinpuodissa poikkeamisen ohessa voit lähteä kävelylle todelliseen satumetsään, Mustilan Arboretumiin.

Kuva: Milla von Konow

19. Viini Verla

📌 Salonsaarentie 127, Verla
ℹ Kotisivut

Idyllinen Verlan ruukkikylä on Unescon maailmanperintökohde. Vanhan puuhiomon ja pahvitehtaan pittoreskit ruukkirakennukset ovat kuin aikamatka menneeseen, ja miljöö on todella kaunis ja kuvauksellinen. Täällä vieraillessa kannattaa poiketa Viiniverlassa, jonka valikoimaan kuuluu viinien ja kuohuvien lisäksi useita marjalikööreitä ja pöytäviinejä sekä väkeviä alkoholijuomia.

Kuva: Milla von Konow

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joihin kannattaa poiketa kauempaakin

Superfood jalostuu laseihin ja lautaselle – eläköön suomalainen marja!

Yhteistyössä Visit Kouvola

Kotimaiset marjat ja hedelmät ovat tunnetusti varsinaista superfoodia. Metsissä, pihoilla, viljelmillä ja soilla kasvaa mittaamaton aarreaitta. Huonokin satovuosi kypsyttää lähes 100 kiloa luonnonmarjaa jokaista suomalaista kohti, eli yli 500 miljoonaa kiloa. Viljelmillä marjoja tuotetaan vuosittain noin 15 miljoonaa kiloa. Huimia lukuja, ja silti arvioidaan, että esimerkiksi mustikan sadosta saadaan talteen vain 3–10 prosenttia.

Yhden siivun tästä valtaisasta marja- ja hedelmämäärästä hyödyntävät ja jalostavat tilaviiniyrittäjät. Suomessa on 25 tilaviinituottajaa. Lähdimme tutustumaan heistä kahteen. Yhteistä on, että molemmat juhlivat tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan tilaviiniyrittäjinä, ja molempien yrittäjyys on lähtenyt liikkeelle rakkaasta harrastuksesta. Suuntana siis Kymenlaakso ja siellä Elimäki ja Verla.

Mustila Viini – rakkaudesta kartanoperinteeseen

📌 Mustilan Puistotie 21, Elimäki
ℹ Kotisivut

Mustilan viini tulee kohdalle, kun ajelee 6-tietä Helsingistä itään, noin 25 kilometriä ennen Kouvolaa. Päätieltä ei juurikaan tarvitse poiketa: seuraa vain opasteita Mustila Viini ja Mustila Arboretum. Pieni poikkeama kuutostien jylinästä, ja itsensä löytää viinipuodin ja ihastuttavan puutarhamyymälän edestä. Vain pienen matkan päästä lähtee reitti varsinaiseen satumetsään, Suomen suurimpaan puulajipuistoon, Arboretum Mustilaan. Se onkin toinen tarina, ja siihen voit tutustua tästä.

Viinitupa on tilan entinen maitohuone.

Puodissa meidät ottaa vastaan Mustila Viinin emäntä ja omistaja Maria Tigerstedt. Tänä vuonna vietetään viinitilan ja -puodin 20-vuotisjuhlaa. Marjan päätös ryhtyä tilaviiniyrittäjäksi alkoi harrastuksesta ja rakkaudesta kartanoperinteeseen. Enää toimintaa ei voi kutsua harrastukseksi, mutta kartanoperinteellä on edelleen vahvat vaikutteet Mustilan viinien ja hillojen tuotannossa. Tilalla valmistettavien hillojen ja liköörien reseptit ovat isoäitien perua, ja viineissä heräävät eloon kartanon luonto, elämä ja historia. Tilan ensimmäinen viini, Mustan Everstin kosto, on kunnianosoitus Mustilan kartanon ikiomalle kummitukselle. Tarinoita riittää.

Kaikki viinit valmistetaan kotimaisista raaka-aineista, joista puolet tulee sopimusviljelijöiltä ja puolet kotipuutarhoista ja -poimijoilta. Raaka-aineet saadaan läheltä, 95 prosenttia raaka-aineista tulee 30 kilometrin alueelta. Vain karpaloita ja lakkaa ostetaan Pohjois-Suomesta. Kaikilla viineillä on Joutsenlippu. Monet ovat myös palkittuja lajissaan, kuten Vuoden 2018 Tilaviiniksi valittu Syysunelma, jonka vivahteikas maku syntyy viherherukasta.

Karvajalka seurusteluun ja savulohelle, Syysunelmaa kannattaa suosia keskitalvellakin ja Mustan Everstin kosto on oikea valinta villasukkien ja takkatulen seuraan.

Kiinnostus suomalaisia marjaviinejä kohtaan on kasvussa. Erityisesti nuoret aikuiset ovat löytäneet vivahteikkaat marjaviinit, eli kuten Maria nauraen kertoi, suomalaiset marjaviinit ovat saavuttaneet hovikelpoisuuden. Kotimaisiin raaka-aineisiin ja lähiruokaan panostavissa helsinkiläisissä ravintoloissa marjaviinit ovat suosiossa, ja niitä on listalla useissa ravintoloissa.

Videolla Maria Tigerstedt kerää herkkukassin.

Puodin puolella pääsimme tutustumaan laajaan valikoimaan viinejä, hilloja ja holittomia.

Maria muistutti, että marjaviinejä ei pidä verrata rypäleviineihin: se on kuin vertaisi kalaa ja liharuokaa keskenään. Viinit valmistetaan eri raaka-aineista, ja marjaviinissä täytyy maistua marja. Siitä on turha etsiä tanniineja tai rypäleen vivahteita.

20 vuotta on pitkä aika yrittäjänä, ja sinä aikana myös suomalaisten viinimaku on muuttunut. Erityisesti makutottumusten muutokset näkyvät Marian mukaan sokerimäärissä. Sitä onkin vähennetty lähes kaikissa viineissä, ja monia valmistetaan ilman lisättyä sokeria. Suosittua Kartanon juhlaviiniä valmistetaan puolikuivana ja puolimakeana. Raaka-aineena ovat kotipuutarhoista riivityt valkoherukat.

Kesällä viinipuodilla käykin säännöllisesti kotipuutarhureita tuomassa raaka-aineita. Pieniäkin määriä voi tuoda, vaikka muutaman kilon. Marjoista maksetaan kilohinta. Seuraavan vuoden tuotevalikoima määräytyy pitkälti edellisen vuoden marjasadon mukaan. Tänä vuonna herukoista ja karviaisista saadaan hyvä sato. Luonnonmarjat, kuten mustikka, ovat kärsineet eniten kesän kuivuudesta.

Ennen marjojen poimimista kotipoimijan täytyy varmistaa marjojen tarve viinitilalta. Toisinaan joistakin marjoista voi olla ylituotantoa. Marjojen täytyy olla saman päivän aikana poimittuja. Kun marjat on viinitilalla punnittu, ne pakastetaan ja mehustetaan sitä mukaan kun tarvitaan. Pakastetuista marjoista mehu irtoaa parhaiten.

Vadelmia, mustikoita, mustaherukkaa, pihlajanmarjoja, lakkaa, kirsikkaa, minttua, ruusukvitteniä…

Myymälän hyllyillä on paitsi viinejä, siidereitä ja limonaadeja, myös hilloja jokaiseen makuun. Saimme erinomaisia käyttövinkkejä, jotka otetaan testiin välittömästi. Konjakkipihlajanmarjaa jäätelön ja juustojen kaveriksi, kirpeän raikas ruusukvitteni aateloi paahtoleivän ja on erinomainen kumppani pehmeille juustoille, kirsikkahyytelö sopii mainiosti juustokakun rinnalle ja minttuhyytelö on suklaakakkuleipurin salainen ase. Ripaus konjakkia kakun kostukkeeksi, ja lopputulos on suussasulava.

Kesän 2018 uutuus on kirsikkalimonadi. Maku ja väri tulevat vain kirsikoista, 30 prosenttia limonadista on kirsikkamehua.

Sanoimme kiitos ja kippis, matka jatkui kohti Verlaa.

Viiniverla – kotimaisten luomuviinien kotipesä

📌 Verlantie 295, Verla (Verlan tehdasmuseon alueella)
ℹ Kotisivut

Elimäeltä on vajaan tunnin matka Verlan kylään, Kouvolasta tarkalleen 32 kilometriä. Verlan ruukkikylä perustettiin aikoinaan samoihin aikoihin kun Kymenlaakson suuria koskia ryhdyttiin valjastamaan puunjalostusteollisuuden käyttöön. 1800-luvun lopulla Verlassa käynnistyi puuhiomo ja pahvitehdas. Tuotanto jatkui vilkkaana lähes sata vuotta. Vuonna 1972 Verlasta tuli Suomen ensimmäinen tehdasmuseo, joka kertoo koko Suomen puunjalostusteollisuuden historiasta.

Verlan ruukkikylä on vierailun arvoinen.

Idyllinen ruukkikylä hyväksyttiin UNESCOn Maailmanperintökohteeksi vuonna 1996. Verla on pieni tiivis kylä, jonne mahtuu valtava määrä historiaa, upeaa luontoa, Repoveden kansallispuisto aivan kivenheiton päässä, kaunis puisto ja puutarha, esihistoriallisia kalliomaalauksia ja nykypäivän käsityöläisiä, puoteja ja pajoja. Meidän retkemme kohteena oli yksi nimenomainen käsityöläinen ja puodin pitäjä.

Vanhassa myllymakasiinissa touhuaa 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä tilaviiniyrittäjä Juha Kuronen. Tunnelmallisessa viinipuodissa pääsimme maistelemaan, mutta ennen kaikkea kuuntelemaan Juhan tarinointia tilaviiniyrittäjän ensiaskelista, viinituotannon haasteista Suomessa ja tulevaisuuden näkymistä.

Ensimmäinen kosketus viininvalmistukseen Juhalla oli jo 1980-luvulla äitinsä ylisuuren punaviinimarjasadon kanssa. Kiireinen It-ammattilainen tuli äidin apuun, hankki välineet ja toivorikkaana aloitti ensimmäisen viinieränsä valmistuksen. Lopputuotos meni kompostiin.

Ensimmäinen punaherukkakokeilu ei lannistanut tekijää, päinvastoin. Seuraavan erän hän valmisti halvoista italialaisista viinirypäleistä, joita korttelin K-kauppa myi hintaan 0,70 € / kilo. Nyt viini kävi, ja makukin oli jo ihan toista. Työkaverit kehuivat, ja insinööri jatkoi viiniharrastustaan.

Kesällä 1993 lomamatka suuntautui Ranskaan, jossa Juha kierteli calvadoksen ja hyvän viinin perässä. Sattuman vai kohtalon kautta, Juha jäi paikalliselle viinitilalle oppimaan kahdeksi viikoksi kuohuviinin valmistusta. Ranskan tunnetuin kuohuviini on tietysti Champagnen alueen kuohuviiniä, samppanjaa. Muun Ranskan kuohuviinejä kutsutaan nimityksellä crémant. Valmistustapa on sama, alue eri, ja crémantissa käytetään vaihdellen paikallisia rypälelajikkeita.

Viiniverla keskittyy yhä enemmän alkoholittomiin juomiin.

Ranskan loman jälkeen kipinä viinintekoon leimahti tosissaan, ja vuonna 1998 Juha muutti vaimonsa Pian kanssa Salonsaaren tilalle Jaalaan ja ryhtyi täysipäiväiseksi tilaviiniyrittäjäksi. Tilan juuret ulottuvat 14. vuosisadalle, pelloilla on viljellyt jo useampi sukupolvi. Nyt tilalla kasvaa 1200 viinimarjapensasta, karviaisia, maatiaisomenapuita, päärynöitä, luumuja, kirsikoita ja kriikunoita. Näistä tehdään viinejä, marjalikööreitä, väkeviä alkoholijuomia, siideriä, tisleitä ja alkoholittomia juomia, joita myydään talvisaikaan tilalla ja kesällä Verlan viinipuodissa. Tilan ensimmäinen viini kunnioittaa tilan historiaa. Hevosen mukaan nimetty Helinä, keltaisista karviaisista valmistettu valkoinen kuohuviini, on palkittu useana vuonna kansallisissa tilaviinikilpailuissa.

Hämyisen puodin etuosassa on myymälä ja takaosassa tila maistella Viiniverlan tuotteita.

Viiniverlan erityisyys ovat Juhan Ranskasta kesälomallansa hakemat opit. Tilan viinit valmistetaan perinteisellä ranskalaisella samppanjamenetelmällä. Perinteinen pullokäyminen antaa kuohuviinille kestävän kuohun ja samalla parantaa viinin säilymistä jopa vuosia. Siiderit puolestaan käyvät spontaanisti omilla hiivoillaan ja ovat maultaan ranskalaistyylisiä maalaissiidereitä. Raaka-aineet saadaan Kurosen omasta luomupuutarhasta tai lähialueen sopimusviljelijöiltä. Vuodesta 2000 alkaen tuotanto on ollut luomua.

Kippis – valkoisista viinimarjoista tehty alkoholiton kuohu on kaunis lasissa ja raikas suussa.

Viiniverlan tuotanto suuntautuu yhä vahvemmin alkoholittomiin juomiin. Niitä Juha kehittää ja valmistaa yhtä suurella intohimolla ja tarkkuudella kuin 20 vuotta sitten ensimmäisen erän Helinää. Luomumehut, limonadit ja glögit ovat saaneet rinnalleen runsaan valikoiman alkoholittomia viinejä ja kuohuvia. Ennen kotimatkaa kippistelimme mekin piccolo-pullon Verlan vaaleaa kuohua. Raikasta ja helmeilevää!

Jos reitti suuntautuu Kymenlaaksossa vielä Kotkan seudulle, kannattaa piipahtaa myös Jaakkolan tilalle, josta marjojen lisäksi voi ostaa hillot, mehut, glögit ja oman tuotannon hunajaa. Kymenlaakso on täynnä toinen toistaan makeampia paikkoja!

Jaakkolan tila

Hurukselantie 2056
46930 Kotka
Ajankohtaiset tapahtumat ja aukioloajat tilan Facebook-sivuilta.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joista ei kannata ajaa ohi

Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joihin kannattaa poiketa kauempaakin

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina, GoSaimaa ja Visit Kouvola

Artikkeli: Julius Koskela

Myönnän olevani hieman kahvinörtti. Lempiasiani aamuisin on ehdottomasti maukas latte. Toisen sijan saa se tuoksu, joka kahvimyllystäni nousee puruja jauhaessani. Nulla vitae sine capulus – ilman kahvia ei ole elämää.

Olin aiemmin saapunut Haminaan ja päässyt ihmettelemään kaupungin merkillistä muotoa. Moni ei ehkä tätä tiedäkään, mutta Haminan kaupunki on nähtävyys jo itsessään: sen asemakaava on muodoltaan ympyrämäinen, ja kyseessä onkin yksi harvinaisista ympyrälinnoituksista. Haminan esikuva löytyy Italiasta, Palmovan kaupungista. Suomessa on yleensä suosittu ruutuasemakaavaa, ja renessanssiajan kaupunki-ihanteen mukaisesti rakennettu pyöreä Hamina on oikea harvinaisuus.

Mutta mitä tämän harvinaisuuden katukuvaan oikein kuuluu? Päätän käydä tarkastamassa paikallisen kahvilakulttuurin ja tutustua myös muihin Kaakkois-Suomen hieman erikoisempiin kahvilakohteisiin, joissa retkeilijän kannattaa ehdottomasti poiketa sammuttelemassa kahvin- ja makeanhimoa.

Jos muumimammalla olisi kahvila – Konditoria Huovila, Hamina

📌 Fredrikinkatu 1, Hamina
ℹ Kotisivut

Syötyäni herkullisen lounaan Haminassa, haluan hieman kävellä kaupungin pastellinsävyisessä keskustassa ja nauttia pullakahvit. Kahvipaikaksi on valikoitunut Haminassa tunnettu ja perinteikäs Konditoria Huovila.

Sisään astuessa aistii heti perinteisen kahvilan tunnelman. Värikkäät kakut, yltäkylläinen pullatiski ja vaalean raikas sisustus tuovat mieleen lapsuuden väritetyt muumikirjat.

Pullavalikoima on niin runsas, että minun on pakko pyytää apua valintaani tiskin takaa. Kysyn, mikä on Huovilan suosituin leivos, ja vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä. Pullavalikoiman kuningas on tietenkin kruunuviineri. Hieman kirpakka ja keskeltä täynnä pehmeää kermavaahtoa, kruunuviineri on sanan varsinaisessa merkityksessä, suussa sulava (ja samalla vähän hankala tällaiselle viiksekkäälle miehelle).

Kahvin ja viinerien lisäksi Huovilassa tehdään paljon kakkuja. Minulle kerrotaan, että kakut nauttivat eritysasemaa haminalaisessa kulttuurissa. Esimerkkinä elämme elokuun puoliväliä, ja monella on juuri alkanut koulu tai työt. Tämä tarkoittaa välitöntä piikkiä kakkumarkkinoilla, sillä Haminassa on tapana viedä ensimmäisenä työpäivänä paikalle kakku. Pohdin, että tämä saattaa tarkoittaa jopa useampia kakkuja samalle päivälle! Myös nimipäivälle asetetaan Haminassa suurempi painoarvo kuin yleisesti. Taidanpa muistuttaa itsekin perhettäni seuraavana nimipäivänäni, että mihin on unohtunut kakkukahvit!

Huovilan perheen konditoriasta on tullut vuosien saatossa lähtemätön osa Haminan katukuvaa. Kahvila on perustettu vuonna 1966, ja toiminta jatkuu jo kolmannessa sukupolvessa. Tarkoitus on jatkaa hommaa samaan malliin pullaa ja kakkuja leipoen, sillä paikan on löytänyt myös nuoriso ja sen suosio jatkuu vuosikymmenestä toiseen. Suosittelen lämpimästi piipahtamaan Huovilassa!

Kuuluisa Ylämaan spektroliitti – Suomen merkittävin korukivi

📌 Kivikyläntie 7, Ylämaa
ℹ Kotisivut

Seuraava kohde löytyy paljon idempää, Ylämaalta, noin 40 kilometriä Lappeenrannasta etelään. Korupirtti on muuten tyypillinen huoltoaseman ja lounaskahvilan yhdistelmä, mutta tälle alueelle ihmisiä vetää muukin kuin pelkkä kahvi. Täältä löytyvät nimittäin Ylämaan kuuluisat spektroliittikaivokset.

Spektroliitti on tumma, valossa sinertävänä ja kullankeltaisena hohtava korukivi. Nimi ’spektroliitti’ on itse asiassa kaupallinen nimitys, eräänlainen kivibrändi. Todellisuudessa kyse on ”labradoriitti-plagioklaasimaasälvästä”. Kuka nimeää kivilajeja? Jokin järki tähän touhuun!

Suomessa ja nimenomaan täällä Etelä-Karjalan Ylämaalla esiintyvää muotoa kutsutaan siis spektroliitiksi, ja se on määrältään sekä liikevaihdoltaan Suomen merkittävin korukivi. Ajatella, että tämä aarre löydettiin täysin sattumalta 1940-luvulla!

Ylämaalle tullaan siis nimenomaan spektroliitin ja kaivoskulttuurin perässä. Korupirtin vieressä sijaitsee kaivosmuseo, ja myös itse kaivokselle on mahdollista päästä käymään. Korupirtti toimii hyvänä tukikohtana kaikille mainareille, ja jos hakkua pääsee heiluttamaan, varmasti myös nälkä yllättää! Silloin apu löytyy Korupirtin lounas- tai pikkupurtavatiskiltä.

Pulsan asema on piilotettu helmi

📌 Pulsan Aseman tie 21, Pulsa
ℹ Kotisivut

Viimeinen kohteeni on Pulsan Asema, vanhaan asemarakennukseen entisöity kahvila, sisustustuskauppa ja aamiasmajoitus. Rohkeutta ei ainakaan puutu Pulsan perustajalta Petra Karjalaiselta ja hänen perheeltään. Moni pitäisi liiketoiminnan perustamista Pulsaan vähintäänkin haasteellisena paikan syrjäisen sijainnin takia. Karjalaisten käsissä tämä vuonna 1869 rakennettu asemarakennus on kuitenkin herännyt uudelleen henkiin.

Saapuessani Aseman pihaan kiinnitän heti huomiota miltei täynnä olevaan parkkipaikkaan. Olen itse paikalla muutamaa minuuttia avaamisen jälkeen sunnuntaina, mutta en ole ensimmäinen. Astuessani sisään kuulen kotoisan puheensorinan ja kahvikuppien kilinän jo ovelta. Paikka on melkein täynnä, ja lisää ihmisiä lappaa sisään jatkuvasti. Vieraita saapuu selvästi myös kauempaa, ja henkilökunta palvelee asiakkaita sujuvasti usealla eri kielellä.

Istun ikkunapöytään ja tilaan neljän juuston piirakan sekä limonadin. Piirakka on juustoisan mehevää, päällimmäisenä maistuvat feta ja kirsikkatomaatit. Varmasti moni on tullut tänne toipumaan edellisen illan riennoista Lappeenrannassa, ja tähän tarkoitukseen juustoisat piirakat ja lämpimät pullat ovat omiaan.

Kaikki Pulsassa vaikuttaa rustiikilta, mutta huolitellulta ja harkitulta. Jopa tilaamani Fentimansin Rose-limonaadi sopii paikan ilmeeseen miltei liian hyvin. Tila, kalusteet, värit ja tuotteet luovat yhdessä kokonaisuuden, joka varmasti löytää tiensä monen naistenlehden ja sistustublogin sivuille. Monissa pöydissä kuvataan Instagramiin. Tällainen paikka ei voi syntyä muuten kuin suuresta intohimosta, ja ansaittu mediahuomio ja somesuosio on tehnyt siitä kukoistavaa liiketoimintaa.

Pulsassa näkyy yhden perheen unelman toteutuminen ja siitä syntyvä ilo, joka paistaa sekä asiakkaiden että henkilökunnan kasvoilta.

Jos liikut Kaakon suunnalla kesäaikaan, on ehdottomasti poikkeamisen arvoinen myös Kesäkahvila Kiessi. Kahvila toimii Harjun oppimiskeskuksen vanhassa, idyllisessä viljamakasiinissa tarjoillen makeaa ja pikkusuolaista sekä erilaisia kahveja. Kiessi on auki kesäisin säännöllisesti ja muulloin tilauksesta. Katso tarkemmat, ajantasaiset tiedot Kiessin Facebook-sivuilta.  

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikka.fi-sivustolla.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella – näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Yhteistyössä Visit Kouvola ja GoSaimaa

Artikkeli: Julius Koskela

Valtatie 6 on yksi itäisen Suomen tärkeimpiä väyliä. Ennen alueluovutuksia Venäjälle se kulki Helsingistä Sortavalaan, nykyään ”kutostie” vie matkailijan Loviisasta aina Kajaaniin asti itärajaa hipoen. Kutostie on kuin koko Etelä-Suomen suuri kehätie, sillä eteläisimmällä osuudella se kaartaa itään, mutta Imatran jälkeen se kulkeekin länteen.

Tällä 604 kilometriä pitkällä tieosuudella ehtii tulla nälkä ja pissahätä, mutta onneksi valikoima taukopaikoista on kirjavaa ja laadukasta, oli matkaajalla sitten kiire tai enemmänkin aikaa levähtää tien varressa. Kävimme katsastamassa kaksi Kutostien kiinnostavinta taukopaikkaa, ja samalla kyselimme tien kulkijoilta heidän suosikeistaan. Kun uskaltaa ohittaa suuret ketjuhuoltamot, voi löytää hyvinkin persoonallisia taukopaikkoja, joissa voi samalla nauttia seudun tunnelmasta ja tietenkin ruoasta.

Maailman parasta savulohta? Tällainen on Lohela

📌 Karjalantie 372, Puntala
ℹ Kotisivut

Ensimmäinen testipaikkamme sijaitsee Ruokolahdella, noin 10 kilometriä Imatran pohjoispuolella. Saapuessani Lohelan pihaan huomaan, että tältä paikalta ei itseluottamusta puutu. Seinään on kiinnitetty suurin puukirjaimin teksti ”Parasta savulohta”. Kysyn kauppias Jari Ainasjärveltä, onko kyse Suomen- vai koko maailman parhaasta, ja vastaus on tietenkin, että maailman parhaasta. Jari kuitenkin jatkaa, että he eivät ole tätä väitettä keksineet, vaan asiakkaat.

Jatkamme juttelua Lohelasta, tietenkin lohileivän ääressä. Suurena savukalan ystävänä voin sanoa, ettei Jarin väite ole katteeton. Tästä kielii myös se fakta, että 50% koko Lohelan liikevaihdosta tulee savukalan myynnistä. Sitä haetaan kauempaakin, ja tyypillisesti mukaan. Savustusuuni on päällä aamusta iltaan, ja lyhyen visiittini aikana huomaan useamman asiakkaan, jotka tulevat hakemaan lämpimän paperikäärön kenties kotiin tai työpaikalle viemisiksi.

Savukalan lisäksi Lohelan myymälässä on paljon erilaisia pientuotteita aina kuivatuista hedelmistä huopatöppösiin. Jari korostaa, että kaikki tuotteet ovat paikallisilta pientuottajilta. Lohela on tärkeä myyntipiste monelle pientuottajalle, jotka valmistavat tuotteitaan suurella sydämellä. Tällaista valikoimaa ei löydä homogeenisestä ketjukuppilasta.

Ennen lähtöäni käymme vielä katsastamassa Lohelan juhlatilat, jotka taipuvat suurempienkin seurueiden tarpeisiin ja joihin saa täyden catering-ylläpidon. Lohelaan voi tuoda vaativammankin juhlaporukan, sillä järven rannasta löytyy ihka aito savusauna!

Korpikeidas – lapsille ja lapsenmieleisille

📌  Vesikkolantie 415, Joutseno
ℹ Kotisivut

Seuraava taukopaikka onkin sitten vähintään yhtä vahvasti omaleimainen. Korpikeitaalla pääruoka on myös savulohi, mutta asiakas pääsee aloittamaan ruoanlaittoprosessin itse aivan alusta asti. Korpikeitaalla lohet nimittäin ongitaan itse! Korpikeidas on siis todellisen omatoimiherkkusuun paikka, ja uskon sen olevan erityisen hyvä taukopaikka lapsiperheille.

Lohen onginta ja savustus eivät suinkaan ole ainoat asiat, joita Korpikeitaassa pääsee tekemään. Seuraavaksi suuntaan kohti muutaman sadan metrin päässä alkavaa kotieläinmetsää. En tiedä olenko tosiaankin niin lapsenmielinen, mutta tämä paikkahan on ihan mahtava! Varsinkin kun portista pääsee kulkemaan sisään yksin, eikä metsässä ole muita. Ystävälliset eläimet tulevat ihmettelemään joka puolelta. On pupuja, kanoja, kukkoja, lampaita, porsaita… jopa alpakka ja riikinkukko! Paikka on suorastaan hellyyttävä, ja ilta-auringon siivilöityessä tuuheiden kuusten lomitse tuntuu, kuin astuisi Nalle Puh -kirjan sivuille puolen hehtaarin metsään. Tämä on ehdoton hitti lapsiperheille!

Kysyn Korpikeitaan pitäjältä Tuija Sairakselta, miten tämä hullunkurinen attraktio sai alkunsa. Tuija vastaa vaatimattomasti, että ”no meidän perheessä on aina ollut aika paljon noita ideoita…” Tämä pitää selvästi paikkansa, sillä joka puolella tuntuu olevan meneillään jonkin sortin projekti. Rakennetaan unisieppareita, kasvatetaan viiriäisiä, tehdään esterataa keppihevosille. Tästä paikasta huokuu se luova hulluus, itäsuomalaisen korven oma hillbilly-kulttuuri.

Korpikeidasta ja puolen hehaatrin metsää on helppo suositella kaikille. Sanotaan, että eläinten kanssa vietetty aika lievittää tehokkaasti stressiä ja ahdistusta. Tuija kertookin, että he ovat harkinneet joogan viemistä kotieläinmetsään. Kuulostaa sellaiselta zeniltä, josta pääkaupunkiseudulla voidaan vain unelmoida.

Onko sinulla lempitaukopaikkaa kutostiellä?

Kutostie on pitkä, emmekä millään ehtineet käydä sitä läpi kattavasti yhdellä reissulla. Journalistinen vainuni kuitenkin kertoo, että parhaat suositukset saa tiellä työkseen kulkevilta kuljetuksen ammattilaisilta tai muilta ns. ”kantiksilta”. Kutostien taukopaikkojen nurkkapöydissä supistiin positiiviseen sävyyn muun muassa seuraavista matkalaisen ruumista ja sielua ravitsevista maantien temppeleistä:

Iloisen pässin maalaispuoti, Parikkala
Laatokanportti, Parikkala
Karjalanportti, Imatra
Satunmakiat, Luumäki

Lisäksi olemme kuulleet mehevän vinkin Matintalon Luomutilasta, jonka mainiot ylämaankarjatuotteet tulevat suoraan tilalta.

Kerro meille oma suosikkisi!

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikka.fi-sivustolla.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Kaakkois-Suomessa: esittelyssä Vety, Atomi ja Särä

Yhteistyössä GoSaimaa ja Visit Kouvola

Artikkeli: Julius Koskela

Osana Kaakkois-Suomen makuantropologista tutkimusmatkaa, halusin tutustua alueen todellisiin perinteisiin. Valitsin tähän tarkoitukseen kaksi hyvin erilaista kohdetta. Toinen on Suomen vanhin perinneruokalaji, Lemin Särä, jolla on jopa tuhatvuotinen historia. Toisena kohteenani ovat Lappeenrannasta kotoisin olevat maankuulut kioskiruoat, Vety ja Atomi.

Olutta ja vetyatomeja

Olen saapunut iltamyöhään Lappeenrantaan, ja pitkän päivän päätteeksi suuntaan kohti satamaa ja siellä ankkurissa hiljalleen kelluvia ravintolaivoja. Kokemusrikas päivä kaipaa pientä reflektointia ja pohdintaa. Tilaan konjakin ja hieman jo koleaa elokuun iltaa varten lämpimän teen, minkä jälkeen istahdan ravintolaivan nurkkapöytään katsomaan Saimaan hiljalleen tummuvaa selkää. Huomenna odottaa vielä pitkä päivä Kaakkois-Suomea samoillen, mutta nautin iltahetkestä rauhassa itsekseni. Sitä paitsi nakkikioskiruoka, jota olen tullut tänne maistamaan, pitää tietenkin nauttia sen oikeassa kontekstissa, eli itsekseen baarista kotiin kävellessä.

Saavun torinkulmasta lämpimänä hehkuvaan kioskiin, jossa käy jo puolenyön jälkeen kova kuhina. Istahdan kioskin eteiseen pystybaariin ja odotellessani vuoroani kysyn kanssanauttijoiltani: Mitä ne ihmeen vedyt ja atomit oikein ovat?

Kyse on siis täytetystä lihapiirakasta, mutta älä seikoita tätä piirakkaa siihen kaupan tuorehyllyn perussettiin. Tämä piirakka on hieman pienempi, eikä maistu ikävän jauhoiselta. Vetyyn valitaan joko kinkku tai kananmuna, ja Atomissa on ne kummatkin. Tilaan tietenkin Atomin. Se tulee sirossa jätskimaljassa nätisti tarjoiltuna, ja maistuu öiselle matkailijalle taivaalliselta.

Jos tilaan vedyn sekä atomin, voinko sanoa ”molekyyli”?

Vaihdan vielä kioskin äijien kanssa pari sanaa ja suuntaan kohti hotellia. Mietin, että snägärit ovat ylipäätään aliarvostettuja. Itse tykkään oman lähinakkilani tuotteista kovasti. Sitä paitsi, eipähän mene rahat interdimensionaalisille jättikorporaatioille, vaan kotinurkan pienyrittäjälle. Kaikilla mausteilla!

Elämä säräseks

📌 Säräpirtti Kippurasarvi, Lemi

Seuraavana päivänä herään intoa puhkuen, sillä tänään olisi vuorossa se kaikkein eniten odottamani ruokakokemus, ikiaikainen Särä. Olin myös kuullut huhua, että tästä paikasta ei lähdetä nälkäisenä, joten saavuin paikalle maha luolamiesmäisesti kurnien. Säräpirtin rôtisseur Esko Hietaranta ottaa minut vastaan ja sanoo, että olen tullut juuri oikeaan aikaan, sillä särä otetaan uunista muutaman minuutin päästä. Ennen tätä Esko pitää koko ruokaseurueelle lyhyen esitelmän Särästä ja siitä, miten pitkää perinnettä pääsemme kohta olemaan osana.

Särä on vanhin tunnettu ruokalaji Suomessa, ja sen historia tiedetään ainakin tuhatvuotiseksi. Särä nimi tulee puukaukalosta, jonka päällä liha ja perunat kypsytetään. Puukaukalo on tehty koivusta, ja pitkässä käytössä se alkaa säröilemään. Tästä on tullut nimi Särä. Lihana puolestaan on lampaanviulut, joita on kahdelle särälle pinottu jopa 24 pörröpalleron verran. Ensin lihaa on suolattu neljä päivää, minkä jälkeen sitä kypsennetään massiivisessa puulämmitteisessä leivinuunissa 6 tuntia. Lihat makaavat perunapedillä ja ne tarjoillaan rieskan sekä kotikaljan kera. Tästä kokonaisuudesta puuttuu kaikki ylimääräinen. On lihaa, perunaa, leipää ja kaljaa. Ja lihaa riittää niin, että särämestari jopa haastaa ruokailijoita syömään niin monta lautasellista kuin ikinä jaksavat.

Välillä yksinkertainen on vaan pirun hyvää. Liha on suolaista ja mehevää, suussa sulavaa. Rieska vastaleivottua ja herkullista. Kolmen lautasellisen jälkeen mietin, kummalla kyljellä vierähdän tuolilta alas. On myös oma tyydytyksensä päästä maistamaan miten jossain on syöty kauan aikaa sitten, alkukantaisempaan aikaan. On varmasti ollut vuoden kohokohta, kun on päässyt särälle. Iso pirtti on ollut täynnä ihmisiä, ja vaikka elämä on muuten saattanut olla rankkaa, tuon yhteisen juhlaruokailun hetkenä on hiljennytty aherruksesta ja syvennytty ystävien ja perheen seuraan nauttimaan. Hetkiä joita tänäkään päivänä ei ole ikinä liikaa.

Ulos lähtiessäni kiitän vielä herkullisesta rieskasta, ja muistelen kuinka lappeenrantalainen isoisäni aina kaipailee kotiseutunsa makuja Espoossa asuessaan. Erityisesti rieskaa ja piimäpiirakkaa. Esko vilahtaa nopeasti tiskin taakse ja kouraisee minulle matkaan yhden aiemmin aamulla leivotuista rieskoista kotiin viemisiksi. Samana iltana ajan isoisäni kautta ja välitän terveiset säräpiristä herkullisen rieskan muodossa. Saapahan aamukahvilla nauttia kotiseudun mauista!

Särä with love

Tällä reissulla olen syönyt hienostuneesti kartanossa, rennosti snägärillä ja barbaarisesti Lemillä. Mikään ruoka ei tunnu toista paremmalta, ne kaikki toimivat omassa kontekstissaan mainiosti. Ja kaikkein parhaalta maistuu kun saa suupalojen välissä hehkuttaa kanssatovereille ”ei vitsi, onpa hyvää!” ja jakaa syömisen ilo ja yhdessäolo.

Lue myös Kaakon makukartta -juttusarjan aiemmat osat:

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

 

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikka.fi-sivustolla.

Merellisiä makuja kotkalaisittain

Yhteistyössä Visit Kotka

Reilun meiningin merikaupunki, sitä Kotka totisesti on. Nopealla kyselyllä Kotka tuo mieleen meren, satamat, meripäivät, puistot, Kotkan ruusun, merikeskus Vellamon ja Junnu Vainion. Näihin tunnelmiin sukelsin, kun helteinen heinäkuu vaihtui paahteiseksi elokuuksi. Kun Kotkassa viettää merellistä päivää, kuuluu siihen ehdottomasti mukaan tuore kala.

Sapokassa, Merikeskus Vellamon vieressä, on ravintola, joka perustettiin vuonna 1990 intohimosta kalaan. Ja kuinkas sattuikaan, ravintola Wanhan Fiskarin osoite on Juha Vainion katu 2. Niin kotkalaista, eikä syyttä!

Ravintola Wanha Fiskari

1920-luvulla rakennettu rakennus toimi aikoinaan yleisenä saunana. Junnu Vainion isä oli tehdastyöläisenä ja puheiden mukaan miesten saunassa ahkera löylynlyöjä, ilmeisesti Junnukin on päässyt miesten kanssa saunan lauteille.

Tarinaa saunareissuista vahvistaa ravintolan edestä löytyvä riimikivi.

Voiko sopivampaa nimeä olla kotkalaisella kadulla?

Wanha Fiskari on Kotkan perinteisimpiä kalaravintoloita, jonka toiminta-ajatus oli kirkas perustajapariskunnalle, Riitta ja Matti Hortolle, heti alusta alkaen. Matti hankki aikoinaan perheen elannon pöytään ammattikalastajana, ja Riitalta kalaruokien valmistus sujui luontevasti. Uskomaton, asiaansa vihkiytynyt pariskunta, joka on pyörittänyt ravintolaa jo 44 vuoden ajan! Pakko kurkistaa peremmälle.

Onkohan mallina toiminut vanha kalastaja vai omistaja Matti itse?

Kalaa pitää käsitellä kuin lasta

A la carten ja vaihtuvien teemojen lisäksi Wanha Fiskari tunnetaan erityisesti runsaasta Kalastajan buffetista, joka katetaan arkisin klo 11 alkaen. Pöydän antimet vaihtelevat hiukan vuodenajan tai päivänkin mukaan. Runsaiden ja maukkaiden kasvisten lisäksi tarjolla on aina takuuvarmasti eri tavoin valmistettuja kylmiä kaloja, sillejä, graaveja, lämpimällä puolella maukasta liharuokaa lisukkeineen ja artesaanimakkaroita.

Ja tietysti Fiskarin kuuluisaa kalakeittoa, jonka kyytipojaksiksi täytyy napata Reittisen juureen tehtyä ruisleipää. Silmät kiinni, ja voi kuvitella olevansa saaristossa. Maut ovat kohdallaan.

Alueen kansalliskalaa, hailia eli pieniä silakoita, pöydässä on aina saannin mukaan. Lämpimillä vesillä hailit uivat syvissä vesissä, troolarit lopettavat pyynnin kesäkuussa ja kausi käynnistyy taas syyskuussa. Hyvä syy tulla uudelleen!

Fiskarin mehevyydestään kuuluisa savulohi savustetaan Riitan reseptillä vuodesta toiseen tismalleen samalla tavalla ravintolan takapihan omassa savustimessa. Savustusaika on kahdeksan tuntia, ei enempää eikä vähempää, Riitan sanojen mukaan.

Kalaa kuluu vuosittain tuhansia kiloja, mutta raaka-ainetta kunnioitetaan. Keittiöhenkilökunta perehdytetään ruokafilosofiaan Matin sanoilla:

Kalaa pitää käsitellä kuin pientä lasta, sitä ei paiskota ja se lasketaan hellästi pöydälle.

Erikoisuutena Fiskenit eli kalatapakset

Kalastajan buffetin lisäksi ruokalistalla on kalaherkkuja, joita tekisi mieli tilata samantien: Fiskenit eli alkukala”tapakset”, tiikeriravun pyrstöt, voissa paistetut silakat, kuhaa. Suomukalojen päivittäinen saanti varmistuu aina aamupäivisin. Sitä syödään, mitä on parhaiten tarjolla. Säiden ja vuodenajan mukaan. Suomukalan pyynnissä Riitta luottaa paikalliseen luottokalastajaansa, Antero Haloseen.

Kuha, ahven ja siika ovat yleisimmät Kotkan merialueelta saatavat kalat. Turha edes mainita, että olipa kyseessä liharuoka, kala tai jälkiruoka, raaka-aineet tulevat läheltä ja valmistus tapahtuu omassa keittiössä. Moni resepteistä on omia, vuosien mittaan testattuja tai uusia makuja ideoimalla syntyneitä.

Kalastajan buffetti oli mukava päättää kesäisesti marjaisaan mustikka-mansikkapiirakkaan, kaverina loraus vaniljakastiketta ja Fiskarin Veeran itse tehtyä kirsikkahilloa.

Mustikkaa, mansikkaa ja kirsikkaa – maut kohdallaan!

Miellyttävästi ilmastoidusta ravintolasalista siirryimme helteiselle kadulle. Kuulimme, että kotkalaiseen kulttuuriin kuuluu meneminen saarille. Vaikka Kotka itsessään on saari, ympäristöstä löytyy monia muitakin vierailun arvoisia saaria. Suuntana siis Kotkan saaret, hii-ohoi!

Yhteystiedot:

Ravintola Wanha Fiskari
Juha Vainion katu 2, Kotka

Kotisivut ja tuoreimmat uutiset Facebook-sivuilta.

Salmiakkicheddaria, silakkaa ja ihmeellisiä tarinoita menneestä: makuantropologinen matka Kymenlaaksoon

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola

Artikkeli: Julius Koskela

Matkaan Kakkois-Suomeen ja Kymenlaakson maisemiin, tarkoituksenani maistaa alueen perinteisiä makuja ja tutustua sen värikkääseen historiaan. En vielä tiedäkään, millaiseen seikkailuun olen ryhtynyt. Löydän historiallisen Haminan linnoitukset, tutustun Ankkapurhan kartanon värikkääseen menneisyyteen ja matkustan Repoveden maisemiin Kirjokiven kartanolle, jossa näen muun muassa vetyauton ja opin Suomen teollistumisen historiaa.

On aurinkoinen elokuun puolivälin aamupäivä, kun matkaan kohti historiallista Haminan kaupunkia Kaakkois-Suomessa.  Pääkaupunkiseutulaisena asun vain vajaan parin tunnin ajomatkan päässä, mutta häpeäkseni on myönnettävä, etten ole ikinä käynyt Haminassa. Tarkoituksenani on tutustua seudun historiaan, ruokaan ja taiteeseen. Ensimmäisenä suuntaankin kohti Haminan Bastionia ja siellä sijaitsevaa linnoitusravintola Kamua.

Haminan keskustaa kannattaa tulla ihailemaan kauempaakin.

Haminan historiaa ja Linnoitusravintola Kamu

📌 Raatihuoneenkatu 12, Hamina
ℹ Kotisivut

Linnat ja linnoitukset ovat aina kiehtoneet minua, ja haluankin tietää enemmän Haminan linnoituksen historiasta. Kun kaupunkiin saapuu, huomaa heti sen erikoisen, ympyrämäisen tai kahdeksankulmaisen asemakaavan. Tämä johtuu siitä, että Haminan linnoitus on yksi harvoista niin sanotuista ympyrälinnoituksista. Sen esikuvana on toiminut Palmovan kaupunki Pohjois-Italiassa, ja se on lajityyppinsä harvinaisuus. Haminan asemakaava on tehty renessanssiajan kaupunki-ihanteen mukaisesti, ja se poikkeaa vahvasti Suomessa vallalla olleesta tyylistä, jossa suosittiin ruutuasemakaavaa.

Hamina on saanut alkunsa vuonna 1653, jolloin perustettiin Vehkalahden Uusikaupunki. Ruotsalaiset aloittivat linnoitusten rakentamisen jo vuonna 1723, mutta vuonna 1743 Hamina siirtyi Turun rauhassa Venäjälle, ja siitä tuli rajalinnoitus. Suurin osa linnoituksista rakennettiin venäläisten toimesta, kunnes Haminassa solmittiin Suomen sodan päätteeksi rauha, jolla Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Tämän jälkeen Haminan merkitys linnoituksena väheni.

Kaikki tämä historian havina on saanut minut nälkäiseksi, ja onneksi onkin jo lounasaika. Suuntaan kohti Haminan Bastionia ja sukellan holvikaarteen syvyyksiin, ravintola Kamuun. Paikka on todella uniikki. Syvät holvit ja metrien paksuiset seinät suojelevat lounasvieraita muun muassa kännykkäsignaalilta. Täällä ei keskitytä Facebookin selaamiseen, vaan ruokaan ja seurusteluun, mikä on ainakin omasta mielestäni aika virkistävä yksityiskohta!

Kamu on selvästi suosittu lounaspaikka. Näen pöytien äärellä todellisen läpileikkauksen haminalaisista. Vieraina on ainakin reserviupseerikoulun varusmiehiä, pappeja ja poliiseja. Konstailematon lounas siis todella maistuu haminalaisille, ja niin se maistuu minullekin: silakkapihvit, perunamuusia, juurespaistosta ja herkullista salaattia. Silakka on ollut tärkeä ravinnonlähde Suomenlahden ja Perämeren alueella jo varhaiskeskiajalta asti. Kyytipojaksi mitäs muutakaan, kuin linnoituksen perinteitä kunnioittaen kotikaljaa. Miltei kaikki raaka-aineet tulevat ympäröivän maaseudun tuottajilta. Jokainen suullinen on siis aito pala Kaakkois-Suomea.

Ruoan jälkeen keskustelemme ravintolan toiminnasta henkilökunnan kanssa. Ilokseni saan kuulla, että Kamun missio ei rajoitu pelkästään maukkaaseen ruokaan. Kamu toimii Ravimäkiyhdistys ry:n alaisena, ja auttaa työllistämään kehitysvammaisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Kamussa vaikeasti työllistettävät pääsevät kiinni työnteon rutiiniin. Ei ihme, että ilmapiiri ravintolassa olikin niin positiivinen!

Ruuan päätteeksi kiertelen hieman Haminan katuja ja pistäydyn ihailemassa ortodoksisen kirkon upeaa kattokupolia. Hamina on selvästi paikka, jossa aurinkoinen kesäpäivä kuluu liiankin nopeasti. Näin lähellä pääkaupunkiseutua Hamina on myös matkailijoiden helposti saavutettavissa. Uniikkia historiaa ja arkkitehtuuria, pittoreskeja kahviloita ja maukasta lähiruokaa, tänne tulen uudestaan!

Kuningas joka menetti ratsunsa: Ankkapurha ja Anjalan kartano

📌 Ankkapurhantie 15, Anjala
ℹ Kotisivut

Kakkois-Suomen kierrokseni on kuitenkin vasta alkamassa. Seuraavaksi suuntaan kohti Ankkapurhaa ja Anjalan kartanoa Kouvolan kupeessa.

Selvitetään ensin hieman nimiä. Ankkapurha on muinaissuomalainen nimi Kymijoen suurimmalle koskelle, joka tunnetaan myös nimellä Anjalankoski. Nimen etymologiasta ei ole täyttä selvyyttä, mutta itämurteissa sana ”ankka” tarkoittaa todennäköisesti ”sankkaa” tai ”kovaa”. Purha taas tarkoittaa koskea tai putousta. Tämä on kosken ja alueen muinaisnimi, ja nimi ”Anjala” taas viittaa alun perin Wreden-suvun rakentamaan Anjalan tilaan ja kartanoon, jonka päärakennus on rakennettu 1700- ja 1800- lukujen taitteessa (tarkka vuosiluku ei ole tiedossa).

Suuntaan ensimmäisenä vanhaan viljamakasiiniin rakennettuun makasiinikahvilaan, jossa minut ottaa vastaan iloinen kesätyöläinen Vilma. Kahvin ääressä kyselen Anjalan tilan historiasta ja nykytilanteesta, ja tutustumme kahvilan yläkerrassa olevaan vaihtuvaan taidenäyttelyyn (Antti Halonen ja Lucia Bonomo: ”Puhuvat kivet”, Kivipiirroksia ja grafiikkaa). Tänä kesänä taidenäyttelyitä on ollut kolme, ja ne ovat olleet kovin suosittuja. Ensi kesän näyttelypaikkoja on jo alettu varata.

Anjalan tila sai alkunsa, kun ratsumestari Henrik Wrede pelasti kuningas Kaarle IX:n hengen Kirkholman taistelussa vuonna 1609. Kuningas oli menettänyt taistelun tuoksinassa ratsunsa, ja vihollinen oli vyörymässä sotajoukon päälle. Viime hetkellä Henrik Wrede antoi kuninkaalle oman ratsunsa, menehtyen itse vihollisen kynsissä. Taistelu oli ruotsalaisille katastrofi. Heidän 11 000 miehen vahvuinen armeijansa hävisi vain 3500 puolalaissotilaalle. Ruotsalaiset menettivät 9000 miestä, kun taas puolalaisia kaatuneita oli vain satakunta. Kaikesta huolimatta Kaarle IX oli niin kiitollinen ratsumestarinsa urotyöstä, että lahjoitti Henrik Wreden leskelle ns. Elimäen kymmenyksen. Tähän alueeseen kuului myös Ankkapurhan koski, jonka rannalle Anjalan kartano myöhemmin rakennettiin.

Anjalan kartanolla on siis vauhdikas historia, mutta mitä täällä tapahtuu nykyään?

Kartano oli pitkään valtion omistuksessa, ja se on tunnettu Suomen suosituimpana leirikoulukohteena. Tuhannet koululaiset ovat siis viettäneet aikaa Anjalan maisemissa, ja tästä syystä se sopiikin kohteena erinomaisesti lapsiperheille. Ei tarvitse olla leirikoululainen, vaan Anjalaan voi tulla milloin vain. Kesäsesongin aikana aktiviteettejä löytyy aina melonnasta kummituskävelyyn, ja ajankohtaisen tapahtumakalenterin löytää nuorisokeskuksen sivuilta www.nuorisokeskusanjala.fi.

Hiljattain kartano on siirtynyt valtiolta Regina-säätiölle ja siten välillisesti takaisin Wreden-suvulle. Regina-säätiö jatkaa alueella toimineen Regina-koulun perinnettä. Regina-koulu oli Suomen ensimmäinen oppivelvollisuuskoulu, ja sen myötä Anjalassa astui voimaan koulupakko jo 119 vuotta ennen kuin Suomessa säädettiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Koulun perusti Rabbe Gottlieb Wreden äitinsä Charlotta Regina Duffuksen kuolintoiveesta vuonna 1803. Anjalalaisten piti käydä koulua sakon uhalla, sillä Rabbe Wreden tavoitteena oli, että kaikki Anjalassa osaisivat lukea ja kirjoittaa. Vaikka kartanon kielenä olikin ruotsi, koulutus tapahtui suomeksi eli ns. ”rahvaan kielellä”. Anjalalla on siis tärkeä paikka suomalaisen lukutaidon ja koulutuksen sekä itse suomen kielen historiassa.

Kävelemme Vilman kanssa läpi Anjalan tiluksia ja saavumme joen rantaan. Pitkään on kulunut niistä ajoista, kun tässä kuohui vapaa koski, se alkuperäinen Ankkapurha. On pakko myöntää, että vesivoimalaitos on kaltaiselleni innokkaalle kalastajalle ja virtavesien samoajalle surullinen näky. Mietin, miltä Ankkapurha on näyttänyt villinä ja vapaana. Miten valkoiset tyrskyt ja syvät pyörteet ovat kätkeneet sisäänsä suuria ja voimakkaita vaelluslohia. Kymijoki on ollut yksi Suomen merkittävimpiä vesireittejä. Sen kuohuissa on uitettu puita, ja sen rannoille on syntynyt teollisuutta ja maataloutta jo varhain. Tämä on ottanut veronsa alueen luonnonvaraisesta kauneudesta, jota haikeudella kaipaan. Päätän hieman penkoa digitaalista kansallisarkistoa ja löydän kuin löydänkin valokuvan Ferdinand von Wrightin maalauksesta ”Anjalankoski”. Taulua katsellessani voin miltei kuulla kosken pauhun. Ehkä tulevaisuudessa energiantuotannon välineet vielä kehittyvät, ja Ankkapurha pääsee jälleen pauhaamaan vapaana!

Anjalankoski maalaus näyttää Ankkapurhan koko loistossaan. (Frerdinand von Wright 1867, Suomen kansallisgalleria CC0)

Kävellessämme tiluksilla kiinnitän huomiota nurmikoilta löytyviin kyltteihin. Kauempaa ne näyttävät normaaleilta kieltokylteiltä, mutta lähempää tarkastellessa yllätyn. Ne ovatkin kylttejä, jotka rohkaisevat nurmella kävelemiseen ja leikkimiseen. Esitän tämän huomion Vilmalle ja hän kertoo, että Anjalassa pyritään nimenomaan rohkaisemaan alueen käyttöön. Nytkin, elokuisena iltapäivänä, kaukana leirikoulusesongista, lasten äänet kaikuvat joka puolelta tiluksia. Kyse ei sitä paitsi ole pelkästään kouluryhmistä. Kartanon alueelta löytyy kuulemma paljon harvinaisia pokémoneja, mikä houkuttelee paikalle nuoria Pokémon Go -pelin faneja. Kaikkea sitä!

Hyvästelen Vilman ja suuntaan kohti viimeistä etappiani, kolmen kilometrin pituista luontopolkua, joka alkaa joen varresta, voimalaitoksen yläpuolelta. Mietin alueen historiaa ja ihmiskohtaloita. Kuinka kaukana Liivinmaalla (nyk. Latvia) käyty taistelu on synnyttänyt Anjalan tilan, kuinka täällä rahvas on oppinut lukemaan jo yli sata vuotta ennen muuta maata, ja kuinka paljon mielenkiintoisia historiallisia kaupunkeja ja pitäjiä on syntynyt tänne Kymenlaaksoon ja Kymijoen suistoon.  Suuntaan katseeni alas joen tummiin pyörteisiin ja annan mielikuvitukseni virrata sen mukana vuosisatojen taakse.

Salmiakkicheddaria ja vetyautoja Kirjokiven kartanolla

📌 Rudolf Elvingintie 109, Vuohijärvi
ℹ Kotisivut

Seuraavaksi suuntaan kohti Kirjokiven kartanoa Vuohijärvellä. Tämän kartanon on alun perin rakennuttanut vuorineuvos Rudolf Elving, ja piirustukset on tehnyt Eliel Saarinen. Aikoinaan kartanolla oli jopa oma juna-asema, josta vuorineuvoksen oli helppo matkustaa Helsinkiin. Sittemmin kartano siirtyi ensin Kouvolan kaupungille, jolta sen myöhemmin osti Sari Palmberg. Palmbergien omistuksessa kartano on saanut täyden remontin ja uuden elämän osana Woikoski Feeling -elämyskeidasta. Woikoski Feelingiin kuuluu myös WHD Gård (entinen Woikosken mallitila), tehdasmuseo sekä Woikosken Automuseo.

Kirjokiven kartano

Kartanolla minut otetaan ystävällisesti vastaan, ja pääsenkin heti maistamaan kokkien luomuksia alkupalajuustojen muodossa ennen illan varsinaista kattausta. Juustolautanen on täynnä yllätyksiä ja huokuu eleganttia luksusta. Oman puutarhan moninaiset villiyrtit ja graavattu juuriselleri tuovat tasapainoa. Leipäjuusto ei ole liian kumiaista, ja raparperihilloke juuri sopivan hapokasta. Kuitenkin selvästi mielenkiintoisimpana luomuksena esiin nousee salmiakkicheddar. Idea kuulostaa epäilyttävältä, mutta yllätyn positiivisesti. Ensin suussa maistuu laadukas ja juuri sopivan vahva cheddar, ja salmiakin hento maku tulee esiin vasta jälkimaussa, jättäen juuston selvästi etusijalle. Kiinnostukseni on herännyt!

Kierrettyäni kartanossa aikani, Woikoski Feelingin omistaja ja innovaattori Sari Palmberg kutsuu minut mallitilalle käymään. Uteliaisuuttani kysyn heti mikä on ”mallitila”?  Sari kertoo, että 1900-luvun alussa maaseudun suuret yhtiöt pitivät mallitiloja, eräänlaisia maatalouden ja karjanhoidon koelaboratorioita, joissa tutkittiin uusia menetelmiä, teknologioita ja karjarotuja. Esimerkiksi suomen yleisin lypsykarjarotu Ayrshire on testattu ensin Woikosken mallitilalla. Tämä nähtiin osittain yhtiöiden sosiaalisena velvollisuutena, sillä pientilallisilla ei ollut resursseja tehdä tällaisia kokeiluja.

Mallitilalla syön kolmen lajin illallisen omistajapariskunnan Clasin ja Sarin seurassa. Samalla kun nautin ravintola Juureskellarin huikeista annoksista, opin valtavan määrän historiaa, enkä pelkästään Woikosken kaasutehtaasta, vaan koko Suomen teollistumisesta. Kuka tästä osaisikaan kertoa paremmin kuin itse Woikosken patruuna Clas Palmberg, jonka yhtiö on toiminut jo vuodesta 1882 asti?

Woikosken ruukki. Tehdas sijaitsee edelleen täällä.

Lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia, Suomen elinkeinoelämä ja teollistuminen alkoi varsinaisesti vuonna 1879 tsaarin antaessa Suomelle elinkeinovapauden. Pian yrittelijäät suomalaiset olivatkin jo työn tuoksinassa, ja monet tärkeät yhtiöt saivat alkunsa nimenomaan Kymijoen maisemissa.

Ruoan jälkeen siirrymme Clasin kanssa ihailemaan Woikosken automuseota mallitilan yhteydessä. Kaikki automuseoon valitut ajoneuvot kertovat jotain Woikosken ja koko Suomen historiasta. Kuinka venäläiset koettivat uhkailla vuorineuvosta Siperian-junalla tämän piilotettua Viipurin tehtaan laitteiston Woikoskelle, tai millaisella ajoneuvolla Mannerheimia kuljetettiin.

Kiitän Clasia ja Saria vieraanvaraisuudesta ja erityisesti kaikesta siitä tiedosta joka valaisi myös minun ymmärrystäni Suomen historiasta yrittäjän näkökulmasta. Tämä retki on saanut veden kielelle, mutta osoittanut myös valoa sellaiseen historiaan, josta minulla on ollut hyvin pintapuolinen ymmärys. Olen nähnyt ja maistanut historiaa aina Liivinmaan sodasta vetyautoon!

Olen saanut kylläiseksi niin vatsani, kuin uteliaisuuteni.

Kulttuurista ja taiteesta nauttivalle retkeilijälle kaakon suunnalla suositella voi myös upeaa Moision kartanoa Elimäellä. Hätkähdyttävän komea kartano tarjoaa monipuolisia taide-elämyksiä, ja on myös mitä hienoin juhlien pitopaikka palveluineen. Lue lisää Moision kartanosta heidän kotisivuiltaan. 

Lue myös Kaakon makukartta -juttusarjan aiemmat osat:

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannalla

Kotkan saariin seilataan tuurilla

 

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Yhteistyössä Visit Kouvola

Kuvat: Tomi Pohja

Hyvä ruoka on onnistuneen retken tärkeimpiä tekijöitä. Niinpä into oli korkea, kun saimme Tomin kanssa aloittaa hieman erilaisten retkien sarjan Repovedelle: tällä kertaa pääosassa eivät olleetkaan Olhavanvuori, Lapinsalmi, Kirnuhuoko tai muut Repoveden luonnonnähtävyydet, vaan se, miltä Repovesi maistuu.

Hyvien ruokapaikkojen löytäminen on tien päällä aina oma haasteensa. Toivomme, että nyt alkava juttusarja tekisi siitä aavistuksen helpompaa: tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Nyt itse asiaan: missä Repovedellä kannattaa syödä?

Helsinki oli jäänyt taaksemme jo aamutuimaan, ja matkamme varrella olimme poikenneet upeassa Mustilan arboretumissa sekä Lapinjärven seudulla. Niinpä kello oli jo hyvinkin lounasajassa, kun jalkauduimme Repoveden kansallispuiston pääportille eli kuuluisaan Lapinsalmen sisääntuloon. Ensimmäinen paikka, jonka haluan esitellä, löytyykin heti niiltä sijoilta.

RepoTassu: Helppo poiketa vaikka mennen tullen

RepoTassu on mainio kioski Lapinsalmen sisääntulossa, ja varmasti vähintään näöltä tuttu jokaiselle paikalla käyneelle. Itsekin olin kahvitellut RepoTassussa useaan otteeseen, mutta ruoka oli jäänyt aiemmilla kerroilla kokeilematta.

Listalla oli kolme keittovaihtoehtoa sekä aasialainen pata. Kokeiluun päätyivät kalaseljanka ja savuporojuustokeitto, jotka kumpikin osuivat napakymppiin. Reilu annos keittoa, pari palaa leipää, suolakurkkua ja kannullinen kotikaljaa luonnon lähellä nautittuna ravitsivat  mutkattomasti ruumiin. Sielun ravintoa taas oli luvassa kansallispuistoseikkailun merkeissä.

Ruokailumme aikana paikalla oli tai kävi kaikkiaan parikymmentä retkeilijää lounastamassa. Näppärä sijainti tekee RepoTassusta helpon kohteen poiketa vaikka mennen tullen, ja hintataso on kohtuullinen, kuten kansallispuiston portin ruokapaikassa tulee ollakin. Lounaan ja kahvin lisäksi RepoTassusta löytyy myös muita virvokkeita. Lisäksi jopa kanoottien varaaminen onnistuu kioskin kautta.

Osoite: Riippusillantie 55, Kouvola

Katso RepoTassun Facebook-sivu >>

Luonnossa evästeleville: Repoveden nuotiopaikat

Taukopaikkoja löytyy Repovedeltä koko joukko: muun muassa Olhavalta, Kuutista ja Lapinsalmelta löytyvät komeat tulistelupaikat. Tulistelun suhteen tulee ensimmäiseksi tarkastaa aina voimassa olevat metsäpalovaroitukset. Jos varoitus on voimassa, ei tulen tekeminen ole mahdollista, vaan tilalle pitää keksiä jotain muuta. Toinen tärkeä maastoruokailussa huomioitava asia ovat roskat. Mitä vähemmän niitä syntyy, sen parempi, ja kaikki syntyvät roskat jokainen jaksaa aivan varmasti tuoda myös maastosta pois. Nämä kaksi perusasiaa huomioimalla kaikkien on mukavampaa nauttia luonnosta ja retkiruuasta.

Me herättelimme nälkää kolmen tunnin pienellä patikalla auringon hellimässä kansallispuistossa. Tuulenvire leikkasi helteeltä pahimman terän, ja varjoissa oli suorastaan miellyttävää liikkua. Taipaleen loppupuolella nälkä alkoi taas ilmoitella itsestään, ja Lapinsalmen tulipaikalle päästyämme ryhdyimme oitis ruuan valmistukseen.

Evääksi olin suunnitellut helpon herkkuhodarin, jonka aineksiksi olin varannut juustosämpylöitä, raakamakkaraa, juustoa, paahdettua sipulirouhetta, maustettua majoneesia, sinappia ja ketsuppia.

Ensitöiksemme pilkoimme puut ja pistimme tulet. Sitten siirryimme vaiheeseen kaksi, eli raakamakkaroiden paistamiseen. Jos raakamakkaran konsepti on vieras, niin kyseessä on yksinkertaisesti makkara, jota ei ole esipaistettu valmiiksi, vaan jonka kypsennys tapahtuu kokonaisuudessaan sillä hetkellä, kun se valmistetaan nautittavaksi. Aikaa paistamiseen on siis hyvä varata hiven pidempään kuin perusmakkaralle.

Makkaroiden näyttäessä melkein kypsiltä, laitoimme aukitaitetut sämpylät hetkeksi lämpenemään niiden viereen. Sitten vain hetki odottelua, ja pääsimme kasaamaan hodarit: ensimmäisenä juustosiivu lämmitetyn sämpylän väliin ja makkara heti perään. Yhdessä sämpylän ja makkaran lämpö sulattavat juuston herkullisen pehmeäksi. Sitten, kun tämä hodarin ydin on valmis, viimeistellään se oman maun mukaan mausteilla. Itsessäni se tapahtuu järjestyksessä sinappi, kurkkumajoneesi (joskus käytän myös jalapenomajoneesia), ketsuppi ja viimeiseksi mukavan rapeat sipulirouheet. Majoneesin suhteen kannattaaa muistaa, että se on herkästi pilaantuvaa, joten pidemmillä reissuilla se kannattaa jättää pois.

Ja siinä se! Retkihodari on valmis nautittavaksi. Ruokajuoman voi valita oman maun mukaan. Kylmä maito, raikas lähdevesi, huurteinen olut tai pirskahteleva limu toimivat kaikki. Tällä kertaa juomaksi oli valikoitunut listan toinen, eli raikas lähdevesi. Ruoka oli ilmeisen hyvää ja ruokailijat nälkäisiä, sillä paljoa siinä ei puhuttu, kun hodarit katosivat retkeiljöiden naamariin.

Oli aika siirtyä jälkiruokaan, eli avata pussillinen tuoretta paikallista herkkua: Kouvolan lakritsia.

Kaikkiaan Repovedeltä löytyy 12 tulipaikkaa. Tulenteko muualla kuin näillä virallisilla tulipaikoilla on kielletty, vaikka alueella onkin lukuisia jäänteitä luvattomasta tulenteosta. Viralliset tulipaikat on selkeästi merkitty ja varustettu puuvajalla, ja ne myös löytyvät kartoista. Repoveden viralliset tulipaikat ovat retkeilijöiden käytössä ympäri vuoden ja vuorokauden. Kaikilla tulipaikoilla on järjestetty polttopuuhuolto, mutta ennen kuin tulenteko onnistuu, pääsee harrastamaan pientä liikuntaa puiden sahaamisen ja pilkkomisen kanssa. Saha ja kirves kuuluvat tulipaikkojen varustukseen.  

Eväsrepun voi täyttää pohjoisesta päin tultaessa esimerkiksi Mäntyharjulla, ja etelästä päin tultaessa Kouvolassa.

Orilammen Maja: Maistuva ratkaisu kovaan nälkään

Orilammen Maja on Repoveden alueen legenda, joka on palvellut alueella retkeilleitä ja muutoin vierailleita jo kauan ennen kuin kansallispuisto perustettiin. Orilammen Maja on perheyritys, joka on aina ollut saman perheen hallinnassa. Irja ja Väinö Siikava aloittivat vesibussiristeilyt vuonna 1957, ja sittemmin, Orilammen majan oston kautta, yritys on kasvanut kokonaiseksi lomakyläksi. Vetovastuu on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle, joka on tarttunut reippaasti paikan kehittämiseen.

Testiryhmämme jalkautui paikalle illallisaikaan. Helteinen päivä patikointeineen tuntui painona jaloissa, nihkeytenä vaatteissa sekä janossa, joka sai ensimmäisenä tarttumaan vesilasiin. Kolmannen lasin jälkeen olo helpotti. Aivotoimintaa oli palautunut sen verran, että pystyimme syventymään paikan ruokalistaan.

Herkullisista vaihtoehdoista löysin alkuun Emännän ape -nimisen annoksen: grillattua halloumjuustoa, rapeita valkosipulitikkuja, Mustilan hilloa ja mehustettua rucolaa. Tomi otti blinin savulohella. Kohta annokset kannettiin keittiöstä pöytään. Ne todella olivat odotusten mukaiset, elleivät jopa niitä selkeästi runsaammat. Köykäisempi nälkä olisi lähtenyt jo alkuruuilla, varsinkin, kun maku oli molemmissa kohdallaan.

Ruokailun ohessa jutustelimme talonväen kanssa paikan historiasta, nykytilasta ja kävijöistä. He kertoivat, että monet Repovedellä retkeilevät käyvät pitkän retkipäivän päätteeksi syömässä Orilammella, eikä tätä kyllä tarvinnut alkupalojen jälkeen ihmetellä: kyllä niiden takia mielellään teki Lapinsalmelta pienen koukkauksen. Kuulimme myös, että Lapinsalmen riippusillan turma on näkynyt kävijämäärissä.

Pääruuaksi sitten Tomi tilasi klassikon, talon hampurilaisen. Oma valintani oli Nanan leipä, joka listan mukaan sisälsi Orilammen omassa uunissa paistettua maalaisleipää, ylikypsää, revittyä naudanrintaa, rapsakoita ruissipsejä ja aurajuustoa, hillottua punasipulia, talon bearnaisekastiketta ja maustekurkkuja. Jo listaa lukiessani arvelin, että annoskoko olisi reipas.

Nanan leipä

Talon hampurilainen

Odotellessa kertasimme Repovesi-tarinoita ja katselimme ulkona välkehtivää vedenpintaa, tuulessa keinuvia auringonkukkia ja ihmisiä, jotka yrittivät ottaa niistä kuvaa. Kotvan päästä saimme ruokapainotteisen retkemme viimeiset annokset eteemme. Arveluni piti tismalleen kutinsa: annos ei jättäisi ainakaan nälkäiseksi, varsinkaan, kun ensimmäinen suupala jo kertoi, että vatsalaukku ja makuhermot olisivat pian keskenään eri mieltä. Jotakuinkin samoilla sanoilla saattoi luonnehtia myös hampurilaista.

Jos alkuun ajatus oli sumea janosta, niin lopussa sama tila johtui hyvin sammutetusta nälästä. Istuimme nauttimassa rennosta tunnelmasta tovin, kiitimme, ja sitten olikin aika lähteä paluumatkalle kohti kotia.

Osoite: Voikoskentie 138

Katso Orilammen Majan kotisivut >>

Testaamiemme vaihtoehtojen lisäksi kannattaa vielä kysellä vaihtoehtoja maastossa tapahtuvaan ruokailuun ainakin Repovesikeskukselta ja KymiSunilta, jotka järjestävät myös retkiä puistoon. Seudulla on myös muita hyviä vaihtoehtoja herkkusuille. Poiketa kannattaa ainakin Kahvila Kaakkurissa, jossa makeannälkä talttuu vaikkapa jäätelöllä tai muhevilla korvapuusteilla. Kaakkuri löytyy Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolta.

Lue lisää: Retkipaikan vinkit Repoveden kansallispuistoon >>

Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikka.fi-sivustolla.

Kotkan saariin seilataan tuurilla

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola, juttu kuuluu Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan.

Harva miettii Kotkan kaupungin keskustassa, että tässä ollaan nyt saarella. Kaupungin historia alkaa jo varhain keskiajalta, mutta 1790-luvulla Venäjän valtio lunasti Kotkansaaren alueen Ruotsinsalmen merilinnoituksia varten. Kun historiaa tarkemmin tutkii, päästään kiinnostaviin hetkiin ja Krimin sodan (Oolannin sodan) taisteluihin vuonna 1855.

Kuulin, että vaikka Kotkan kaupunki itsessään on saari, kotkalaisilla on vahva perinne mennä saareen. Kotkalaiset ovat merimiehiä ja -naisia, ja saaret ja saaristolaisuus asunee kai kotkalaisissa vahvasti. Siksi mekin lähdimme  saareen ja tutustumaan saaristolaismakuihin. Valinta ei ollut mikä tahansa saari, vaan vanha merilinnoitus Fort Elisabeth, tutummin kuitenkin Varissaari.

Kotkassa saariin mennään tuurilla (tur-vuoro)ellei omista omaa venettä.

Ravintola Vaakku & Varissaari

Varissaari on suosittu retki- ja ulkoilukohde. Yhteysalus Klippan liikennöi kesä-elokuussa saareen Sapokasta, Kotkan kantasatamasta, tunnin välein, ruuhka-aikoina non-stoppina. Viimeisin vuoro lähtee saaresta klo 21.40, mutta tapahtumailtoina Klippan ajaa yöhön asti. Kippari Petri vakuutti, että kaikki vieraat ajetaan saaresta pois.

Saarella ei nimittäin saa yöpyä. Saareen pääsee myös omalla veneellä, rantautumista varten saarella on kolme laituria. Jääaikaan saarelle pääsee Mansikkalahden uimarannalta lähtevää jäätietä pitkin. Reitti aurataan niin leveäksi, että sitä on helppo kulkea vaikka lastenrattailla tai pyörätuolilla. Mutta nyt on kesä ja meri auki!

Historian merkkejä vuodesta 1788

Varissaaressa on merkkejä jo Kustaan sodan ajoilta eli vuodesta 1788. Tämä vuosiluku on hakattu saaren kallioon, monen muun merkin lisäksi. Varissaaren linnoitus valmistui 1796 ja se kuului osana Ruotsinsalmen merilinnoitukseen. Se kantaa nimeä Fort Elisabeth Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan. Linnoitus tuhoutui Krimin sodassa, mutta muistoja ja maamerkkejä historiasta saarella on paljon, muun muassa Ruotsinsalmen meritaisteluissa uponneen fregatin St. Nikolain hylystä nostetut laivanosat ja tykit. Saari on oikea pienten seikkailijoiden (ja isompienkin) unelma; tykkejä, merilinnoituksen raunioita ja merkkejä kalliossa.

Saarella riittää monenlaista tutkittavaa.

Kalliohakkauksia saaren kallioihin on tehty 1900-luvulle asti, tuoreimmat ovat 1960-luvulta. Saaren koillispäähän, muurien suojiin rakennettiin ravintola jo 1960-luvulla. Siinä se on edelleen samalla paikalla. Ja koska Varissaari on kotkalaisille aina ollut Vaakku, myös kesällä 2015 uudelleen avattu ravintola tunnetaan nimellä Ravintola Vaakku.

Ravintola ympäröi Rento-baaria vai miten se meni? Rentoa menoa kuitenkin. Vaakun mottona onkin Fun Dining!

Sisätiloista on hulppeat näkymät merelle. Sisä- ja ulkotilat limittyvät hauskasti yhteen. Lämpimänä iltana on kiva syödä terassilla, mutta oma tunnelmansa on viihtyisissä sisätiloissakin.

Lautasella päivän kalasaalis

Kun meren äärellä ollaan, kala ei voi tulla muualta kuin paikallisilta kalastajilta. Vaakussakin päivän annokset vaihtelevat sen mukaan, mitä kalastajilta saadaan. Aina kuitenkin tuoretta ja maistuvaa.

Tänään keittiössä hääri Mervi, joka nasevalla myyntipuheellaan vakuutti meidät päivän kala-annoksista; savulohisalaattia ja kuhaa. Kyytipojaksi virolahtelaisen panimo Takatalo & Tompurin kylmäsavu- ja ruisolutta. Kylmäsavu palkittiin Suomen parhaana vaaleana lagerina vuonna 2017, eikä syyttä.

Savulohisalaatti oli todella tuhti annos, jossa kahden mehevän lohen kaverina oli rapsakkaa salaattia, parsaa, mansikoita, mustikoita, marinoitua punasipulia ja talon leipää. Ruisoluen kanssa bueno.

Päivän kuha tarjoiltiin uusien perunoiden, tillivoin ja kasvisten kera. Ja huuhdeltiin alas kylmäsavuoluen kanssa.

Vaikka vatsa oli täynnä, viisas ruokailija jättää aina pienen tilan jälkiruoalle. Tänään keittiö sai ylipuhuttua maistelemaan kevyen marjaisaa mascarpone-herkkua, tiramisua Vaakun tapaan suloisesti hillopurkissa.

Saunaan ennen kotiinlähtöä?

Vaakun rannassa kelluu kutsuvasti puulämmitteinen saunalautta Kiulu, jota voi vuokrata vaikka tunniksi kerrallaan. Saunassa on tilaa 12 henkilölle. Jos omat eväät eivät tulleet mukaan, Vaakusta saa mukaansa sopivat saunaeväät. Kiulu on varustettu moottorilla eli sillä pääsee myös kuljettajan vuokraamalla ajelemaan hiukan rantaa pidemmällekin.

Varissaaren ravintolaa pyörittää yrittäjäpariskunta Niina Utter ja Niko Löyttynen. Energisillä yrittäjillä on Kotkassa myös yli 100-vuotias perinteikäs Kotkan Klubi, jonka he laittoivat perinteitä kunnioittaen uuteen loistoon 2017. Vielä yksi hyvä syy tulla uudelleen Kotkaan, makujen kaupunkiin.

Aurinko laski jo, mutta tuurilla pääsimme takaisin Kotkan satamaan.

Yhteystiedot:

Ravintola Vaakku
Varissaari
Verkkosivut ja tuoreimmat uutiset Facebook-sivulta.

Kurkkaa tunnelmia Varissaaresta ja Ravintola Vaakusta:

Muita mukavia kohteita lähialueella:

Matkailijoille Kotka tarjoaa useita kiinnostavia saarikohteita. Vanhat puolustusvoimien saaret Kirkonmaa ja Rankki ovat hiljattain avautuneet matkailukäyttöön, Lehmä-saari on mukava kesäpaikka, mutta sieltä puuttuvat ravintolapalvelut. Oiva piknik-kohde kuitenkin. Kaunissaari on kauimpana ja sinne olimme suunnitelleet menevämme. Huonoksi onneksi (vai huonoa tuuria?) toinen saaren yhteysaluksista oli joutunut korjattavaksi  ja matka siirtyi tulevaisuuteen.

Kaunissaaria Suomessa on useita, mutta kuulemma Itäisen Suomenlahden Kaunissaari on se alkuperäinen. Saarta kehutaan varsinaiseksi kesäparatiisiksi, ja saaren lohikeitto on vertaansa vailla. Saarella on myös kiva pieni saaristolaismuseo, taidegalleria, kauppa, kahvila ja Kaunissaaren maja, jonka loikeittoa jäimme nyt ilman.

Saareen kulkee kaksi yhteysalusta Kotkan satamasta, M/S Otava ja M/S Tekla. Itse saari sijaitsee Pyhtää puolella ja merimatka Kotkasta Kaunissaareen kestää noin 1,5 tuntia.

Kotkan kierroksen yöpymispaikaksi valitsimme kesäisen teeman mukaan leirintäalueen. Eikä minkä tahansa, vaan ehkä yhden Suomen parhaimmista.

Santalahti Resort, 5-tähden lomakeskus meren rannalla, vain 5 kilometrin päässä Kotkan keskustasta. Santalahden ympäristössä on kaksi mukavaa, 2,5 kilometrin mittaista luontopolkua. Toinen on metsäinen polku, toinen polku kiertelee kallioisella rannalla, josta on upeat merimaisemat Suomenlahden saaristoon. Kiersimme tuon ”Sea view track” -nimellä kulkevan polun. Yksi kauneimmista reiteistä, suosittelen!

Elämyksiä alueen luonnossa haluavan kannattaa tutustua Vimpasaaren tarjontaan. Energiatuotannoltaan omavaraisessa saaressa järjestetään toimintaa ja elämyksiä, jotka voivat suuntautua niin saaristoon kuin mantereelle.

Makuja Kymijoen rannalla

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola, juttu kuuluu Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan

Kymijoki on yksi vesistöalueelta suurimpia jokia Suomessa. Päijänteen kaakkoiskulmasta alkava joki laskee Suomenlahteen Kotkan ja Pyhtään alueeilla. Pituutta Kymijoella on haarasta riippuen lähes 200 kilometriä. Reitin varrelle mahtuu monta kiinnostavaa kohdetta. Lähdin tutkimaan Kymijoen vartta ruokamatkailun näkökulmasta.

Kymijokea kutsutaan Suomen eteläisimmäksi lohijoeksi. Sitä se on ollut 1800-luvulta asti. Tosin välillä lohet katosivat patoamisen ja teollisuuden alta. Mutta pitkäjänteinen elvytystyö ja istutukset ovat tuoneet lohet takaisin jokeen. Joki ja sen varma kalansaalis houkutti aikoinaan myös Venäjän keisaria. Vuonna 1889 Venäjän keisari Aleksanteri III rakennutti Langinkosken kauniisiin maisemiin kalastusmajan, tai pikemminkin tyylikkään huvilan, jossa keisarillinen perhe seurueineen vietti huolettomia kesäpäiviä.

Langinkoski rakennuksineen on osa Kotkan vuonna 2014 perustettua kansallista kaupunkipuistoa sekä Kymijoen laakson valtakunnallisesti arvokasta maisema- ja luonnonsuojelualuetta. Luonnonsuojelualueen hoidosta vastaa Metsähallitus, keisarillisen kalastusmajan toiminta siirtyi keväällä 2018 Museovirastolle, tämä vinkkinä kaikille museokorttilaisille.

Itse Keisarillinen kalastusmaja ja sen ympäristö on ehdottomasti päiväretken arvoinen. Meidät houkutti paikalle tutustuminen alueen idyllisiiin kahviloihin, mutta opastettu kierros historiallisessa kohteessa antoi paljon. Langinkosken opas kertoili niin elävästi tsaarin perheen elämästä, että melkein pystyi näkemään Aleksanterin seurueineen viettämässä iltaa ”kalamajansa” pöydän ääressä. Suosittelen opastettu kierrosta lämpimästi.

Alueella on paljon nähtävää ja hyvät opasteet.

Alueella on paljon kiinnostavaa nähtävää, hyvät opasteet ja hyvin hoidetut reitit leppoisaa ulkoilua varten. Runsas kilometri alueen ulkoilupoluista ja puulajipolun reitistä soveltuu liikuntaesteisille. Myös keisarillinen kalastusmaja on esteetön kohde.

Langinkosken kaksi idyllistä kahvilaa

Keisarinmajan kahvila

Ensimmäisenä alueelle tulija kohtaa Keisarinmajan kahvilan, sen josta saa kuulemma maailman parhaat vohvelit. Kahvila on rauhaisasti kallion kainalossa, mäntymetsän siimeksessä heti alueen parkkipaikan läheisyydessä. Täällä on pyöritetty kahvilatoimintaa jo vuodesta 1926.Idyllinen keltainen rakennus houkuttaa astelemaan lähemmäs.

Yrittäjä Tanja Aaltonen ottaa meidät iloisesti vastaan. Tanja on vastannut Keisarinmajan kahvilan toiminnasta jo neljättä kesää. Keväällä 2018 myös joen varrella olevan kahvilan vetovastuu siirtyi Tanjalle. Molemmilla kahviloilla on oma identiteettinsä ja sopivasti erilaiset valikoimat. Päiväretken aikana voi vallan mainiosti nauttia molempien kahviloiden tunnelmasta ja tarjonnasta. Kesäkahvilana toimiva Keisarinmajan kahvila tunnetaan erityisesti hyvistä leipomotuotteista, makeista sekä suolaisista. Myynnissä on myös kahvilan tyyliin ja henkeen sopivia lahjatavaroita ja käyttöesineitä, joita Tanja sinne huolella valitsee.

Keisarinmajan tunnelmallinen kahvila on monen kotkalaisen suosikki kesäkahvila.

Ja se kuuluisa pannukakku. Ensin se oli kaupungin parasta, sitten Suomen ja nyt jo maailman parasta. Näin Tanja meille ainakin kertoi ja pakkohan se on uskoa. Mutta maistaa pitää kuitenkin.

Resepti on ”tarkoin varjeltu salaisuus”, mutta raaka-aineet Tanja suostui paljastamaan; maitoa, vehnäjauhoja, kananmunia, leivinjauhetta, vanilliinisokeria ja kasvismargariinia. Hmm, missä se reseptin salaisuus piilee?  Kuulemma aineiden mittasuhteissa ja sekoittamisjärjestyksessä. Niin tai näin, pannukakku on taivaallisen hyvää, rapsakka kuori pinnalla ja ihanan mehevää. Olkoon maailman parasta, en väitä vastaan.

Jo Muumipappa tunnisti pannukakun terveysvaikutukset. Hillokuppi kannattaa tyhjentää viimeiseen pisaraan ja nauttia rapsakan pannukakun kaverina.

Keisarinmajan kahvila on tunnelmallinen ja täynnä mukavaa katseltavaa, maisteltavaa ja tutkittavaa. Hyvänmielen kahvilaksi majan tekee Tanjan iloinen persoona.

Koiraystävänä kiinnitin heti huomiota oven vieressä sijaitsevaan raksukippoon. Nelijalkaiset ystävät ovat tervetulleita ja heidät myös huomioidaan raikkaalla vedellä ja maistuvilla raksuilla, joita voi kupista poimia. Monen kotkalaisen koiranomistajan ulkoilureitti kulkee kesäisin kahvilan kautta. Kahvila on avoinna joka päivä klo 10.00 – 18.00 vapusta pitkälle syksyyn.

Raikkaan veden lisäksi tarjolla on pientä purtavaa, nelijalkaisille vieraille.

Tällainen palvelu tuo hymyn huulille.

Pannarin jälkeen laskeuduin alas Langinkosken rantamaisemiin, tutustumaan joen rannalla olevaan museokahvilaan.

Idyllinen kahvila keltaisessa talossa

Keltainen kahvila Langinkosken rannalla toimi aikoinaan keisarillisen kalastusmajan vahtimestarin ja hänen perheensä asuntona. Kahvilaksi rakennus muutettiin vuonna 2014.

Kahvilan terassilta on kauniit näkymät alas Langinkoskelle.

Kahvilassa on monta viihtyisää soppea, jonne voi istahtaa nauttimaan maisemista ja kahvilan antimista. Keisarillisen majan kahvilasta poiketen tarjolla on päivittäin myös lounasta.

Sisältä tunnelmallinen kahvila on kuin pieni aikaloikka. Ikkunoista on kauniit maisemat joelle. Kahvila pitää ovensa auki jouluun saakka eli voin vain kuvitella miten istun kahvilan lämmössä kirpeän syksyisen reippailun jälkeen tai maistelemassa glögiä kuin lumihiutaleet hiljalleen leijailevat ulkona. Melkoista tunnelmointia kun lämpötila ulkona lähenteli 30 lämpöastetta. Siksi tänään maistuikin kylmä limu ja kesäinen mansikkaleivos. Aika ruhtinaallista!

 Yhteystiedot:

Keisarinmajantie 118, Kotka

Kesäkahvila Keisarinmaja on avoinna niin kauan kuin säät sallivat ja kesävesi toimii. Ajankohtaiset uutiset löytyvät Facebook-sivulta

Keltaisen kahvilan sivut päivittyvät, kahvila avoinna päivittäin jouluun asti klo 10.00 alkaen tai sopimuksen mukaan.

 

Kun Kymijokea lähtee matkaamaan ylöspäin, (suosittelen autoa, matkaan kuluu vajaa tunti) päätyy täysin erilaiseen maisemaan. Vilkkaan kuutostien varrella on monelle tuttu taukopaikka Kymen Paviljonki. Kuutostietä matkatessa ei aina tule ajatelleeksi, että taukopaikan takana virtaa vuolas Kymijoki.

Kymen Paviljonki

Itselleni Kymen Paviljonki on tuttu lukuisista pysähdyksistä. Niihin on monta syytä; kätevä sijainti mökkimatkan reitillä, tilava paikoitusalue, hyvä lounas ja siistit wc-tilat. Viimeisin on yksi tärkeä tekijä taukopaikkaa valitessa.

Kun on liikkeellä pienten lasten kanssa, Kymen Paviljongin iso takapiha on ollut monen automatkan pelastus. Raittiissa ulkoilmassa odottelu sujuu joutuisammin kun välillä voi piipahtaa tervehtimässä pihapiirin kanoja ja vuohia.

Monelle pienelle matkaajalle Vuokko, Lumi, Esteri ja monet muut ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi.

Puiden lomasta pilkottelee Kymijoki. Laskeutuminen noin 150 porrasta alas joen varteen tekee hyvää automatkan puuduttamille jaloille. Nouseminen takaisin herättelee taas mukavasti ruokahalua.

Paviljongin takaterassilla on yksi suosikeistani. Yrttipuutarha, josta ruokailija saa käydä nappaamassa tuoreet basilikat tai korianterit annoksensa päälle. Paikan perustaja ja pitkäaikainen yrittäjä Matti Leskinen kertoi, että yrttitarhan suunnittelija on Kotkan kaupungin puutarhuri Heikki Laaksonen. Kaikki, jotka ovat käyneet Kotkassa, tietävät, että siinä vasta on puutarhojen ja puistojen kaupunki. Heikki on kehittänyt muun muassa Kotkaan yrttipuiston näkövammaisille. Puisto on ollut innoittajana Kymen Paviljongin yrttitarhan suunnittelussa.

Yrttejä saa käydä tuoksuttamassa, niitä saa maistaa tai napsaista oksan oman ateriansa mausteeksi ja koristukseksi. Yrttitarha on ollut Paviljongin takapihan sydän jo viiden vuoden ajan. Yrttien hoidosta vastaa eläkkeellä oleva rouva.

Video yrttitarhasta tähän.

Lounaaksi päätin nauttia Kymen Paviljongin suositun lammasburgerin. Muutaman oksan kävin poimimassa yrttitarhan mäkimeiramipenkistä.   Kymen Paviljonki panostaa lähituottajien raaka-aineisiin. Leivät ja leivonnaiset leivotaan itse. Ja sen kyllä maistaa.

Herkkuja Kymenlaaksosta on pieni lähiruoan myyntipiste, josta aina löytää jotain maistuvaa lähellä tuotettuja elintarvikkeita; jauhoja, leivonnaisia, leipää, pienpanimoiden olutta, liha- ja makkaratuotteita, mehuja, hilloja ja makeisia. Monenlaista herkkua. Viereinen Pentikin myymälä tuo mukavan lisän Kymenpaviljongin tarjontaan. Monet mökkituliaiset on hoidettu juuri täällä. Ilman sen suurempaa stressiä.

Yhteystiedot:

Kymen Paviljonki
Helsingintie 408
45740 Kuusankoski
Puh. 020 786 1220
kymenpaviljonki(at)kymenpaviljonki.fi

Verkkosivut

Jos matkaa jatkaa edelleen ylävirtaan, tulee seuraavaksi vastaan taas jotain aivan erilaista. Tuoreempaa, mutta olennaisesti joen tarinaan liittyvää historiaa. Virtakiven Sauna rakennettiin Kymiyhtiön henkilöstölle vuonna 1925. Virtakiven saunarakennuksessa toimi siitä alkaen Voikkaan paperitehtaalaisten työsuhdesauna, kunnes tehtaan tarina päättyi. Sauna sai onneksi uuden elämän. Idyllisessä maisemassa sijaitsevassa saunarakennuksessa toimii nykyisin myös kesäkahvila, tilausravintola ja kahvipaahtimo.