Artikkelit

Kynttiläkuusien keskellä kohoaa Wanha Waskoolimies: koe aidon Lapin maut ja tunnelma Tankavaaran Kultakylässä

Sodankylän ääretön taivas kylpi auringossa. Pakkasta hohkaava valo sai lumihangen peittämät maisemat loistamaan valkoisena. Tykkylumiset kynttiläkuuset kurkottivat korkeuksiin, ja horisontissa siinsi paljas tunturinpää. Olimme saapumassa Tankavaaraan kevättalven ensimmäisinä päivinä.

Tankavaaran Kultakylässä, Lapin legendaarisimpien kultamaiden sydämessä, vierailijat vastaanottaa ravintola Wanha Waskoolimies. Ravintolan juuret yltävät kauas menneisyyteen, mutta vuodesta 2013 sitä ovat ylläpitäneet ja kehittäneet uudet omistajat. Heidän myötään on Wanha Waskoolimies uudistunut mukavalla tavalla, vanhaa kunnioittaen.

Saavuimme ravintolan pihaan vanhempieni sekä mieheni kanssa. Pakkasessa, lumessa ja kuurassa kylpevä rakennus oli hauska näky. Olin sopinut henkilökunnan kanssa ennalta yllättäväni etelästä lomalle tulleet vanhempani koiravaljakkosafarilla, ja pian pääsinkin todistamaan, kuinka kymmenen alaskanhuskyn komea joukkio kiidätti isän ja äidin oppaineen Lapin taikamaahan kuuluisan Pyhä-Nattasen hallitsemissa maisemissa, Urho Kekkosen kansallispuistossa.

Huskyvaljakoiden kadottua horisonttiin oli minulla ja miehelläni aikeena istahtaa alas herkuttelemaan Wanhan Waskoolimiehen hampurilaisilla. Ravintolassa on rento ja rauhallinen tunnelma ja maukasta ruokaa oikeasti paikallisilla raaka-aineilla. Lisäksi jo joitakin vuosia Lapissa asuneena olen oppinut arvostamaan kattavia aukioloaikoja: Wanha Waskoolimies on auki joka päivä aamuyhdeksästä iltayhdeksään.

Valitsin listalta Sompion kalahampurilaisen ja mieheni otti jo melkeinpä kuuluisaksi tulleen Kullankaivajan hampurilaisen. Vaikka ravintolassa olisi myös hyvältä vaikuttava lounaspöytä, tulee meidän joka kerta otettua nämät samat hampurilaiset. Sompion kalahampurilaisessa on paikallista kalaa, tällä kertaa se oli haukea. Haukipihvin lisäksi muhkean maun hampurilaiseen toi kylmäsavustettu siika.

Valitse Sompion kalahampurilainen, niin saat herkutella paikallisella kalalla.

Kullankaivajan hampurilaisessa on muun muassa kittiläläistä villisikaa sekä tietenkin paikallista poroa. Lahdesta kotoisin oleva yrittäjä Marko Touru kertoo, että Kullankaivajan hampurilainen on kehitetty täysin uuteen uskoon sitten aiempien aikojen. Lihaisan hampurilaisen resepti on salaisuus, eikä ole mikään ihme, että tämä hampurilaisunelma on listan suosituin herkku. Molempien hampurilaisten välissä on reilu kourallinen myös tuoreita kasviksia, kuten purjoa ja punasipulia. Makua ja rakennetta löytyy rutkasti, ja hampurilaisen ohella on mukava napostella ihanan krouveja ranskanperunoita.

Kullankaivajan hampurilaisen nykyinen resepti on salaisuus. Siinä on kuitenkin mm. kittiläläistä villisikaa ja paikallisen paliskunnan poroa.

Tankavaara on Sodankylän keskeisimpiä matkailualueita Kullanhuuhdonnan SM-kisoineen ja Taiga Festivaaleineen. Se on myös KaamosJazzin syntypaikka. Wanhassa Waskoolimiehessä ja sen yhteydessä toimivassa Wild West Saluunassa esiintyy vuodesta toiseen nimekkäitä artisteja. Urho Kekkosen kansallispuiston ja Sompion luonnonpuiston nurkalla sijaitseva, oikeiden kullankaivajien aikoinaan perustama Kultakylä on monipuolisena kohteena oikea Lapin-kävijöiden aarre, johon pääsee helposti myös bussilla. Paikka on aivan nelostien varrella, ja silti juuri sopivasti metsässä omassa rauhassaan.

Lahtelainen Marko Touru tuli Tankavaaran Kultakylän yrittäjäksi vuonna 2013.

Wanhan Waskoolimiehen sisustus on vähintäänkin omaperäinen. Hämärän ravintolan tunnelmaa hallitsevat patinoituneet puupinnat, kultaryntäyksen historia sekä täytetyt eläimet, joista keskeisimmän kunniapaikan on saanut juokseva susi. Katonrajasta voi bongata myös riekkoja, näädän ja monenlaista muuta.

Ravintolan sisustuksesta ei myöskään Tankavaaran kullanhohtoinen historia jää piiloon. Seinillä on niin vanhoja valokuvia, esineistöä kuin lehtiartikkeleitakin vuosien varrelta, myös eri maailmankolkista. Yhden salin katto on täynnä komeita poronsarvia.

Me herkuttelimme mieheni kanssa hampurilaiset ikkunan äärellä. Ikkunasta tulvi valkoista valoa suoraan luonnosta, ja totta puhuen itse katselen syödessä mieluummin elävää luontoa kuin täytettyjä villieläimiä. Syömisen tuoksinassa näin silmäkulmassani liikettä ulkona ikkunan takana. Porohan se siellä asteli pitkin pihamaata kaikessa rauhassa.

Jos haluaa paikallisten makujen ja historiaan perehtyneen sisustuksen lisäksi sukeltaa vieläkin syvemmälle kultamaailmaan, pääsee Wanhan Waskoolimiehen sisähuuhtomossa kokeilemaan kullanhuuhdontaa jopa talvella. Minua ei kultakärpänen ole vielä puraissut, joten jätin kullanhuuhtomisen tällä kertaa väliin.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Herkuteltuamme vatsamme täyteen ja tutustuttuamme ravintolaan hieman tarkemmin, palasivat vanhempanikin koiravaljakkosafarilta hymyt korvissa. Heidän kanssaan pääsimme vielä nokipannukahville ravintolan vieressä olevalle kodalle, kunnes oli heidän aikansa tilata kunnon talvipäivän päivällinen Wanhan Waskoolimiehen ruokalistalta.

Asuttuani Sodankylässä vuoden ajan oli minulla mielipide, että tämä on koko Pyssykylän suuren kunnan paras ravintola. Olen edelleen samaa mieltä, tosin ihan kaikkia paikkoja en ole vielä kerennyt testata.

Vinkkinä mainittakoon, että jos ja kun herkuttelun jälkeen napa tuntuu pinkeältä, niin Tankavaaran Kultakylästä lähtee monta eripituista kävelyreittiä Urho Kekkosen kansallispuistoon. Reitit lähtevät Tankavaaran luontokeskuksen pihasta. Talvisin Kultakylän väki pitää jossain määrin auki ainakin 7 kilometrin mittaista Geologista polkua, joka nousee muun muassa Ison Tankavaaran laelle ja sieltä on maisema Pyhä-Nattaselle. Lisäksi valittavana on 1, 3 ja 6 kilometrin mittaiset rengasreitit kauneimmissa kultamaan maisemissa.

Yhteystiedot

Wanha Waskoolimies / Tankavaaran Kultakylä
Tankavaarantie 11A
info@tankavaara.fi, p. 016 626 158
Tankavaara.fi

Strutsia, villisikaa ja sienirisottoa Helvetin Portista

Olin nukkunut yön Helvetinjärven kansallispuistossa ja olin ihan varma, että helvetti jäätyi. Yö kävi pakkasen puolella, mutta nyt aurinko paistaa jo korkealla. Saavun Helvetin Portille, joka on pienehkö rakennus monen terassin keskellä.

Täältä saa vaikka mitä, mutta ensin juon kupillisen tavallista kahvia. Lämmin juoma auttaa, eikä palelemisesta ole kohta tietoakaan. Nyt ulkona on oikeastaan aika mukava istua.

Paikka on tunnettu villisika- ja strutsiannoksistaan. Tiskin takaa tervehtivä yrittäjä Mirja Vilén kertoo, että ravintola tuli oikeastaan vasta pääraaka-aineiden jälkeen. Strutsit ja villisiat kasvatetaan Helvetin Portista muutaman sadan metrin päässä sijaitsevalla yrittäjäpariskunnan kotitilalla. Kun tilaisuus kioskin ostamiseen tuli kohdalle, ei Vilén epäröinyt hetkeäkään. Tarjonta laajeni ruokaan ja suosio kasvoi huimaa vauhtia.

Helvetin Portissa voi vakuuttua syövänsä lähiruokaa.

Helvetin Portissa voi vakuuttua syövänsä lähiruokaa.

– Äärettömän antoisa paikka. Täällä on hyvin vähän kiukkuisia ihmisiä. Jos naama rutussa tulisikin Helvetinjärvelle, ei metsästä tullessa enää kukaan valita, Vilén kertoo

Syy terassien määrällekin selviää. Vilén kertoo, että asiakasmäärät ovat kasvaneet vuosi vuodelta, ja terasseja ollaan jouduttu laajentamaan, jotta jokainen asiakas mahtuisi istumaan pöytään.

Ravintola on ulkoilmaravintola, joten se ei luonnollisesti ole auki talvisaikaan. Kuitenkin vielä näin syksyiselläkin säällä ulkona on mukava istua. Sitä jotenkin pystyy kuvittelemaan olevansa aivan kansallispuiston liepeillä.

Vaikka villisika ja strutsi ovatkin listan erikoisuus, valitsen annokseksi metsäsienirisoton. Minun on nimittäin tarkoitus käydä vierailemassa myös tilalla. Pystyisin tuskin katsomaan strutsia silmiin, jos olisin juuri syönyt sen lajitoveria.

Metsäsienirisottoannos oli mukavan runsas.

Metsäsienirisottoannos oli mukavan runsas.

Mutta ei ole risottokaan huono valinta, sen huomaan heti. Runsas annos pitää sisällään lähimetsästä, ehkä kansallispuistosta kerättyjä metsäsieniä. Ruoka maistuu hyvin kirpeässä syysilmassa ja sitruunaviipale vahvistaa makua. Reilun annoksen jälkeen alkaa hieman ramaisemaan.

Käyn kurkistamassa lähipöytään, jossa on villisikaa eri muodoissa, kuten pulled pork -hampurilaisena ja käristyksenä. Nämäkin annokset näyttävät hyviltä.

Villisikaburgerikin näyttää maukkaalta.

Villisikaburgerikin näyttää maukkaalta.

Nälkäiseksi eivät jää myöskään koirat, joita kansallispuistossa käy vaeltajien mukana paljon. Mirja Vilén kertoo, että he ottivat tälle vuodelle annoksen myös koiria varten. Annos villisian lihaa, maksaa ja riisiä on maistunut jo monelle.

Yrittäjien koirat toivottavat myös koira-asiakkat tervetulleiksi. Listalta löytyy annoksia myös nelijalkaisille perheenjäsenille.

Yrittäjien koirat toivottavat myös koira-asiakkaat tervetulleiksi. Listalta löytyy annoksia myös nelijalkaisille perheenjäsenille.

Nyt on aika mennä katsomaan, miltä näyttävät elävät villisiat ja strutsit. Kumpaakaan eläintä en ole ennen nähnyt. Strutsi on valtava lintu, mutta ei juuri pienempiä lajitovereitaan älykkäämpi, Vilén kertoo. Vaarallinen se kuitenkin on, joten Mirja Vilén neuvoo minua pitämään kiinni kahden metrin turva-alueesta.

– Strutsi voi tappaa jopa leijonan potkaisemalla, hän sanoo.

Tilalla saa kulkea ja katsella vapaasti. Eräs Helvetin Portissa ruokaillut seurue pysähtyykin villisikojen kohdalle katsomaan, mitä äskein söivät.

Sisällä navetassa on pienempiä strutseja. Nämä ovat vielä aivan lapsia. Jotenkin mieleen tulevat tiput, mutta en tiedä voiko koiraa isompia strutseja kutsua tipuiksi.

Pienet strutsinpoikaset ovat heinäpaalihäkissä.

Strutsinpoikaset ovat heinäpaalihäkissä.

Isoja ovat myös villisiat. Ne kuopsuttavat maan hetkessä karuksi mutalikoksi, jossa ei kasva yhtään mikään. Nimestään huolimatta villisiat eivät ole aivan villejä. Mirja Vilén laskeutuu alas tarhaan rapsuttamaan sikoja. Ne tuntuvat nauttivan kasvattajansa seurasta.

Yhteystiedot

Ravintola Helvetin Portti
Helvetinkoluntie 775
34640 Ruovesi

Aukioloajat löytyvät ravintolan nettisivuilta.
Nettisivu
Facebook

Seitsemisen Portissa ruokailee matkalla kansallispuistoon

Päivä on kaunis, joten päätän suunnata kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Nyt on kuitenkin lounasaika, joten pysähdyn Seitsemisen luontokeskuksen yhteydessä sijaitsevassa Seitsemisen Portissa.

Ravintola on hieman huomaamattomassa paikassa, sillä se on luontokeskuksen sisäpuolella. Paikka on sinänsä luonteva, mutta ei aivan ilmeinen. Monesta luontokeskuksesta löytyy jonkinlainen kioski, mutta harvassa ovat kunnolliset lounaspaikat. Tunnelma on miellyttävä. Voi vain kuvitella, kuinka tunnelma tiivistyy talvisin, kun ravintolan takkaan viritetään tulet.

Ravintolassa on à la carte -listalla monenlaisia herkkuja. Huomio kiinnittyy etenkin villisikaan ja strutsiin, jotka eivät ole aivan tavallisimmasta päästä. Saan kuulla, että ruoka on mitä suurimmissa määrin lähiruokaa. Lähes kaikki raaka-aineet tulevat lähialueelta. Villisiat ja strutsit kasvatetaan yrittäjien omalla tilalla Helvetin Portin naapurissa.

Listalta löytyy vaikka mitä erikoista. Lihat tulevat yrittäjien omalta tilalta ja muut raaka-aineet lähialueelta.

Listalta löytyy vaikka mitä erikoista. Lihat tulevat yrittäjien omalta tilalta ja muut raaka-aineet lähialueelta.

Katselen listaa mielenkiinnolla. Tällaista tuskin löytyy  toisesta luontokeskuksesta! Päädyn kuitenkin lounaaseen, ja lounaaksi on tänään ylämaankarjan jauhelihakeittoa. Kaavin keittoa lautaselle ja kerään salaattipöydästä toisen lautasen täyteen.  Siirryn luontokeskuksen ulkopöytään nautiskelemaan. Aurinko lämmittää mukavasti, ja ulkona ruoka maistuu.

Söin päivän keittolounaan, joka oli tänään ylämaankarjan jauhelihakeitto.

Söin päivän keittolounaan, joka oli tänään ylämaankarjan jauhelihakeitto.

Palvelu on ystävällistä. Keittiössä pyörähtelevä Terhi Järvinen huokuu toimeliaisuutta. Hän on aloittanut ravintolassa vastikään, mutta kehuu olevansa uransa parhaassa työpaikassa. Seitsemisen Portissa saa kuulemma toteuttaa omia ideoitaan.

– Minun täytyy koko ajan tehdä jotain, en osaa olla paikallani, hän sanoo.

Aina kun ravintolassa on hiljaisempaa, leipoo Terhi Järvinen uusia tuotteita vitriiniin.

Aina kun ravintolassa on hiljaisempaa, leipoo Terhi Järvinen uusia tuotteita vitriiniin.

Silloin kun asiakkaita on vähemmän, loihtii Järvinen vitriiniin erilaisia piirakoita ja muita herkkuja. Kohta kuuluu olevan valmistusvuorossa jonkinlainen sienipiirakka, johon hän keräsi raaka-aineet vapaapäivänään.

Sisällä juon vielä kahvit ja syön porkkanaleivoksen. Herkullista!

Söin porkkanaleivoksen kahvin kanssa.

Söin porkkanaleivoksen kahvin kanssa.

Vatsa täynnä maittavaa ruokaa lähden Seitsemisen kansallispuistoon. Hetken kuluttua parkkeeraan autoni Koveron perinnetilan pysäköintialueelle. Koveron tilalla muuten järjestetään toisinaan Seitsemisen Portin suurempia tilaisuuksia.

Suurin ihme minua odottaa kuitenkin lammashaassa. Kaksi karitsaa on syntynyt vain muutamaa tuntia aikaisemmin. Osaavatpa ne olla suloisia.

Kaksi vastasyntynyttä karitsaa Koveron perinnetilalla.

Kaksi vastasyntynyttä karitsaa Koveron perinnetilalla.

Yhteystiedot

Ravintola Seitsemisen Portti
Seitsemisentie 110
34540 Länsi-Aure

Aukioloajat löytyvät ravintolan nettisivuilta.
Nettisivu
Facebook

Lampaiden keskellä Kaitajärven tilalla

Tie Kaitajärven tilalle on yllättävän mäkinen Pirkanmaaksi. Maasto on komeaa, mikä ei ole oikeastaan ihme, sillä Helvetinjärven kansallispuisto on aivan naapurissa. Pihalla on monta lammasta. En ala niitä nyt laskemaan, etten nukahtaisi.

Astun sisään tunnelmalliseen tilamyymälään Haukkamaan Paimeneen. Tilamyymälässä myydään lampaan lihaa eri muodoissa. Tuotteet ovat pakastimessa tiskin takana, mutta Haukkamaan Paimen on myös tilausravintola ja toimii kahvilana myymälän ollessa auki.

Tilausravintola ja tilamyymälä Haukkamaan Paimen on syysaikaan auki torstaisin.

Tilausravintola ja tilamyymälä Haukkamaan Paimen on syysaikaan auki torstaisin.

Ensimmäisenä paikalle säntää 3-vuotias Hilja, joka pommittaa minua erilaisilla kysymyksillä. Kohta perässä tulee tilan emäntä Merja Kaitajärvi.

Hän on juuri valmistanut Haukkamaan Paimenen erikoisuutta, variksenmarjapannacottaa. Annos on vinkeän värinen ja maku miellyttävän raikas. Variksenmarja, tai Kaitajärven sanoin raakkumarja, löytää tiensä vain harvan marjakoriin, mutta esimerkiksi hilloina ja mehuissa se toimii vallan hyvin. Variksenmarjahilloa ja -marmeladia on tulossa myös myyntiin tilamyymälään.

Variksenmarjapannacottaa Merja Kaitajärven reseptillä.

Variksenmarjapannacottaa Merja Kaitajärven reseptillä.

– Luonnontuotteita käytämme niin paljon kuin mahdollista. Käytämme raaka-aineina muun muassa sieniä, marjoja ja riistaa, Kaitajärvi kertoo.

Haukkamaan Paimenessa on nyt rauhallista. Lampaanlihan sesonki ajoittuu luonnollisesti pääsiäiseen, mutta muinakin vuodenaikoina lammasta nykyisin ostetaan.

Hilja ja Merja Kaitajärvi huolehtivat Haukkamaan Paimenen tarjoiluista.

Hilja ja Merja Kaitajärvi huolehtivat Haukkamaan Paimenen tarjoiluista.

– Lammasta on opittu syömään ympäri vuoden. On paljon ihmisiä, jotka syövät esimerkiksi aattona jouluruokaa ja tapaninpäivänä lammaspataa.

Lammaspata on myös Haukkamaan Paimenen bravuuri. Merja Kaitajärvi on kehitellyt karitsatervapadan, joka on kuulemma ollut tilausravintolassa ruokailevien suosikki.

Kaitajärven tila ei ole toiminut lammastilana kuin hetken historiastaan. Nykyinen isäntä Marko Kaitajärvi on jo suvun yhdeksäs maanvieljelijä ja kahdeksas isäntä. Kantatila on aikanaan ollut yksi seudun suurimmista. 1900-luvun alussa tila kuitenkin jäi suvun tyttärelle, ja tällöin sattui perin ikävä tapaus. Tilan isäntä juotettiin torpparin toimesta humalaan ja houkuteltiin myymään tuhansia hehtaareja metsää pilkkahintaan metsäyhtiölle.

Haukkamaan Paimen on entinen vilja-aitta.

Haukkamaan Paimen on entinen vilja-aitta.

– Se kauppakirjakin löytyi, eikä siinä ole emännän allekirjoitusta, Merja Kaitajärvi kertoo.

Silloin ei naisilla ollut juuri sananvaltaa, mutta toisin on nykyään. Merjalla oli pitkään ollut unelma omasta ravintolasta, ja lopulta vanhaan vilja-aittaan tehdystä  saunaremontista paisui tilaussauna sekä 55-paikkainen ravintola.

Savusauna on rakennettu tekolammen rantaan.

Savusauna on rakennettu tekolammen rantaan.

Lopulta kokonaisuutta on täydennetty vielä muun muassa muutamalla mökillä ja savusaunalla. Mökkilomailijat tulevat usein katselemaan pihapiirin lampaita.

– Lampaita saa rapsuttaa. Lapsille on niin mahtavaa että pääsee näkemään eläimiä, joita on ehkä nähnyt vain kuvissa. Ensi kesäksi ajateltiin rakentaa pieni aitaus, jossa lampaita on helpompi rapsutella, Kaitajärvi kertoo.

Hän kertoo myös lampaiden lukumäärän. Niitä on noin 150. Huh! Siinä määrässä mahtavat jo silmäluomet ummistua.

Kaitajärven tilan lampaita saa rapsuttaa.

Yhteystiedot:

Kaitajärventie 46
34870 VISUVESI

Nettisivu

Facebook

Tallenna