Artikkelit

Salmiakkicheddaria, silakkaa ja ihmeellisiä tarinoita menneestä: makuantropologinen matka Kymenlaaksoon

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola

Artikkeli: Julius Koskela

Matkaan Kakkois-Suomeen ja Kymenlaakson maisemiin, tarkoituksenani maistaa alueen perinteisiä makuja ja tutustua sen värikkääseen historiaan. En vielä tiedäkään, millaiseen seikkailuun olen ryhtynyt. Löydän historiallisen Haminan linnoitukset, tutustun Ankkapurhan kartanon värikkääseen menneisyyteen ja matkustan Repoveden maisemiin Kirjokiven kartanolle, jossa näen muun muassa vetyauton ja opin Suomen teollistumisen historiaa.

On aurinkoinen elokuun puolivälin aamupäivä, kun matkaan kohti historiallista Haminan kaupunkia Kaakkois-Suomessa.  Pääkaupunkiseutulaisena asun vain vajaan parin tunnin ajomatkan päässä, mutta häpeäkseni on myönnettävä, etten ole ikinä käynyt Haminassa. Tarkoituksenani on tutustua seudun historiaan, ruokaan ja taiteeseen. Ensimmäisenä suuntaankin kohti Haminan Bastionia ja siellä sijaitsevaa linnoitusravintola Kamua.

Haminan keskustaa kannattaa tulla ihailemaan kauempaakin.

Haminan historiaa ja Linnoitusravintola Kamu

📌 Raatihuoneenkatu 12, Hamina
ℹ Kotisivut

Linnat ja linnoitukset ovat aina kiehtoneet minua, ja haluankin tietää enemmän Haminan linnoituksen historiasta. Kun kaupunkiin saapuu, huomaa heti sen erikoisen, ympyrämäisen tai kahdeksankulmaisen asemakaavan. Tämä johtuu siitä, että Haminan linnoitus on yksi harvoista niin sanotuista ympyrälinnoituksista. Sen esikuvana on toiminut Palmovan kaupunki Pohjois-Italiassa, ja se on lajityyppinsä harvinaisuus. Haminan asemakaava on tehty renessanssiajan kaupunki-ihanteen mukaisesti, ja se poikkeaa vahvasti Suomessa vallalla olleesta tyylistä, jossa suosittiin ruutuasemakaavaa.

Hamina on saanut alkunsa vuonna 1653, jolloin perustettiin Vehkalahden Uusikaupunki. Ruotsalaiset aloittivat linnoitusten rakentamisen jo vuonna 1723, mutta vuonna 1743 Hamina siirtyi Turun rauhassa Venäjälle, ja siitä tuli rajalinnoitus. Suurin osa linnoituksista rakennettiin venäläisten toimesta, kunnes Haminassa solmittiin Suomen sodan päätteeksi rauha, jolla Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Tämän jälkeen Haminan merkitys linnoituksena väheni.

Kaikki tämä historian havina on saanut minut nälkäiseksi, ja onneksi onkin jo lounasaika. Suuntaan kohti Haminan Bastionia ja sukellan holvikaarteen syvyyksiin, ravintola Kamuun. Paikka on todella uniikki. Syvät holvit ja metrien paksuiset seinät suojelevat lounasvieraita muun muassa kännykkäsignaalilta. Täällä ei keskitytä Facebookin selaamiseen, vaan ruokaan ja seurusteluun, mikä on ainakin omasta mielestäni aika virkistävä yksityiskohta!

Kamu on selvästi suosittu lounaspaikka. Näen pöytien äärellä todellisen läpileikkauksen haminalaisista. Vieraina on ainakin reserviupseerikoulun varusmiehiä, pappeja ja poliiseja. Konstailematon lounas siis todella maistuu haminalaisille, ja niin se maistuu minullekin: silakkapihvit, perunamuusia, juurespaistosta ja herkullista salaattia. Silakka on ollut tärkeä ravinnonlähde Suomenlahden ja Perämeren alueella jo varhaiskeskiajalta asti. Kyytipojaksi mitäs muutakaan, kuin linnoituksen perinteitä kunnioittaen kotikaljaa. Miltei kaikki raaka-aineet tulevat ympäröivän maaseudun tuottajilta. Jokainen suullinen on siis aito pala Kaakkois-Suomea.

Ruoan jälkeen keskustelemme ravintolan toiminnasta henkilökunnan kanssa. Ilokseni saan kuulla, että Kamun missio ei rajoitu pelkästään maukkaaseen ruokaan. Kamu toimii Ravimäkiyhdistys ry:n alaisena, ja auttaa työllistämään kehitysvammaisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Kamussa vaikeasti työllistettävät pääsevät kiinni työnteon rutiiniin. Ei ihme, että ilmapiiri ravintolassa olikin niin positiivinen!

Ruuan päätteeksi kiertelen hieman Haminan katuja ja pistäydyn ihailemassa ortodoksisen kirkon upeaa kattokupolia. Hamina on selvästi paikka, jossa aurinkoinen kesäpäivä kuluu liiankin nopeasti. Näin lähellä pääkaupunkiseutua Hamina on myös matkailijoiden helposti saavutettavissa. Uniikkia historiaa ja arkkitehtuuria, pittoreskeja kahviloita ja maukasta lähiruokaa, tänne tulen uudestaan!

Kuningas joka menetti ratsunsa: Ankkapurha ja Anjalan kartano

📌 Ankkapurhantie 15, Anjala
ℹ Kotisivut

Kakkois-Suomen kierrokseni on kuitenkin vasta alkamassa. Seuraavaksi suuntaan kohti Ankkapurhaa ja Anjalan kartanoa Kouvolan kupeessa.

Selvitetään ensin hieman nimiä. Ankkapurha on muinaissuomalainen nimi Kymijoen suurimmalle koskelle, joka tunnetaan myös nimellä Anjalankoski. Nimen etymologiasta ei ole täyttä selvyyttä, mutta itämurteissa sana ”ankka” tarkoittaa todennäköisesti ”sankkaa” tai ”kovaa”. Purha taas tarkoittaa koskea tai putousta. Tämä on kosken ja alueen muinaisnimi, ja nimi ”Anjala” taas viittaa alun perin Wreden-suvun rakentamaan Anjalan tilaan ja kartanoon, jonka päärakennus on rakennettu 1700- ja 1800- lukujen taitteessa (tarkka vuosiluku ei ole tiedossa).

Suuntaan ensimmäisenä vanhaan viljamakasiiniin rakennettuun makasiinikahvilaan, jossa minut ottaa vastaan iloinen kesätyöläinen Vilma. Kahvin ääressä kyselen Anjalan tilan historiasta ja nykytilanteesta, ja tutustumme kahvilan yläkerrassa olevaan vaihtuvaan taidenäyttelyyn (Antti Halonen ja Lucia Bonomo: ”Puhuvat kivet”, Kivipiirroksia ja grafiikkaa). Tänä kesänä taidenäyttelyitä on ollut kolme, ja ne ovat olleet kovin suosittuja. Ensi kesän näyttelypaikkoja on jo alettu varata.

Anjalan tila sai alkunsa, kun ratsumestari Henrik Wrede pelasti kuningas Kaarle IX:n hengen Kirkholman taistelussa vuonna 1609. Kuningas oli menettänyt taistelun tuoksinassa ratsunsa, ja vihollinen oli vyörymässä sotajoukon päälle. Viime hetkellä Henrik Wrede antoi kuninkaalle oman ratsunsa, menehtyen itse vihollisen kynsissä. Taistelu oli ruotsalaisille katastrofi. Heidän 11 000 miehen vahvuinen armeijansa hävisi vain 3500 puolalaissotilaalle. Ruotsalaiset menettivät 9000 miestä, kun taas puolalaisia kaatuneita oli vain satakunta. Kaikesta huolimatta Kaarle IX oli niin kiitollinen ratsumestarinsa urotyöstä, että lahjoitti Henrik Wreden leskelle ns. Elimäen kymmenyksen. Tähän alueeseen kuului myös Ankkapurhan koski, jonka rannalle Anjalan kartano myöhemmin rakennettiin.

Anjalan kartanolla on siis vauhdikas historia, mutta mitä täällä tapahtuu nykyään?

Kartano oli pitkään valtion omistuksessa, ja se on tunnettu Suomen suosituimpana leirikoulukohteena. Tuhannet koululaiset ovat siis viettäneet aikaa Anjalan maisemissa, ja tästä syystä se sopiikin kohteena erinomaisesti lapsiperheille. Ei tarvitse olla leirikoululainen, vaan Anjalaan voi tulla milloin vain. Kesäsesongin aikana aktiviteettejä löytyy aina melonnasta kummituskävelyyn, ja ajankohtaisen tapahtumakalenterin löytää nuorisokeskuksen sivuilta www.nuorisokeskusanjala.fi.

Hiljattain kartano on siirtynyt valtiolta Regina-säätiölle ja siten välillisesti takaisin Wreden-suvulle. Regina-säätiö jatkaa alueella toimineen Regina-koulun perinnettä. Regina-koulu oli Suomen ensimmäinen oppivelvollisuuskoulu, ja sen myötä Anjalassa astui voimaan koulupakko jo 119 vuotta ennen kuin Suomessa säädettiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Koulun perusti Rabbe Gottlieb Wreden äitinsä Charlotta Regina Duffuksen kuolintoiveesta vuonna 1803. Anjalalaisten piti käydä koulua sakon uhalla, sillä Rabbe Wreden tavoitteena oli, että kaikki Anjalassa osaisivat lukea ja kirjoittaa. Vaikka kartanon kielenä olikin ruotsi, koulutus tapahtui suomeksi eli ns. ”rahvaan kielellä”. Anjalalla on siis tärkeä paikka suomalaisen lukutaidon ja koulutuksen sekä itse suomen kielen historiassa.

Kävelemme Vilman kanssa läpi Anjalan tiluksia ja saavumme joen rantaan. Pitkään on kulunut niistä ajoista, kun tässä kuohui vapaa koski, se alkuperäinen Ankkapurha. On pakko myöntää, että vesivoimalaitos on kaltaiselleni innokkaalle kalastajalle ja virtavesien samoajalle surullinen näky. Mietin, miltä Ankkapurha on näyttänyt villinä ja vapaana. Miten valkoiset tyrskyt ja syvät pyörteet ovat kätkeneet sisäänsä suuria ja voimakkaita vaelluslohia. Kymijoki on ollut yksi Suomen merkittävimpiä vesireittejä. Sen kuohuissa on uitettu puita, ja sen rannoille on syntynyt teollisuutta ja maataloutta jo varhain. Tämä on ottanut veronsa alueen luonnonvaraisesta kauneudesta, jota haikeudella kaipaan. Päätän hieman penkoa digitaalista kansallisarkistoa ja löydän kuin löydänkin valokuvan Ferdinand von Wrightin maalauksesta ”Anjalankoski”. Taulua katsellessani voin miltei kuulla kosken pauhun. Ehkä tulevaisuudessa energiantuotannon välineet vielä kehittyvät, ja Ankkapurha pääsee jälleen pauhaamaan vapaana!

Anjalankoski maalaus näyttää Ankkapurhan koko loistossaan. (Frerdinand von Wright 1867, Suomen kansallisgalleria CC0)

Kävellessämme tiluksilla kiinnitän huomiota nurmikoilta löytyviin kyltteihin. Kauempaa ne näyttävät normaaleilta kieltokylteiltä, mutta lähempää tarkastellessa yllätyn. Ne ovatkin kylttejä, jotka rohkaisevat nurmella kävelemiseen ja leikkimiseen. Esitän tämän huomion Vilmalle ja hän kertoo, että Anjalassa pyritään nimenomaan rohkaisemaan alueen käyttöön. Nytkin, elokuisena iltapäivänä, kaukana leirikoulusesongista, lasten äänet kaikuvat joka puolelta tiluksia. Kyse ei sitä paitsi ole pelkästään kouluryhmistä. Kartanon alueelta löytyy kuulemma paljon harvinaisia pokémoneja, mikä houkuttelee paikalle nuoria Pokémon Go -pelin faneja. Kaikkea sitä!

Hyvästelen Vilman ja suuntaan kohti viimeistä etappiani, kolmen kilometrin pituista luontopolkua, joka alkaa joen varresta, voimalaitoksen yläpuolelta. Mietin alueen historiaa ja ihmiskohtaloita. Kuinka kaukana Liivinmaalla (nyk. Latvia) käyty taistelu on synnyttänyt Anjalan tilan, kuinka täällä rahvas on oppinut lukemaan jo yli sata vuotta ennen muuta maata, ja kuinka paljon mielenkiintoisia historiallisia kaupunkeja ja pitäjiä on syntynyt tänne Kymenlaaksoon ja Kymijoen suistoon.  Suuntaan katseeni alas joen tummiin pyörteisiin ja annan mielikuvitukseni virrata sen mukana vuosisatojen taakse.

Salmiakkicheddaria ja vetyautoja Kirjokiven kartanolla

📌 Rudolf Elvingintie 109, Vuohijärvi
ℹ Kotisivut

Seuraavaksi suuntaan kohti Kirjokiven kartanoa Vuohijärvellä. Tämän kartanon on alun perin rakennuttanut vuorineuvos Rudolf Elving, ja piirustukset on tehnyt Eliel Saarinen. Aikoinaan kartanolla oli jopa oma juna-asema, josta vuorineuvoksen oli helppo matkustaa Helsinkiin. Sittemmin kartano siirtyi ensin Kouvolan kaupungille, jolta sen myöhemmin osti Sari Palmberg. Palmbergien omistuksessa kartano on saanut täyden remontin ja uuden elämän osana Woikoski Feeling -elämyskeidasta. Woikoski Feelingiin kuuluu myös WHD Gård (entinen Woikosken mallitila), tehdasmuseo sekä Woikosken Automuseo.

Kirjokiven kartano

Kartanolla minut otetaan ystävällisesti vastaan, ja pääsenkin heti maistamaan kokkien luomuksia alkupalajuustojen muodossa ennen illan varsinaista kattausta. Juustolautanen on täynnä yllätyksiä ja huokuu eleganttia luksusta. Oman puutarhan moninaiset villiyrtit ja graavattu juuriselleri tuovat tasapainoa. Leipäjuusto ei ole liian kumiaista, ja raparperihilloke juuri sopivan hapokasta. Kuitenkin selvästi mielenkiintoisimpana luomuksena esiin nousee salmiakkicheddar. Idea kuulostaa epäilyttävältä, mutta yllätyn positiivisesti. Ensin suussa maistuu laadukas ja juuri sopivan vahva cheddar, ja salmiakin hento maku tulee esiin vasta jälkimaussa, jättäen juuston selvästi etusijalle. Kiinnostukseni on herännyt!

Kierrettyäni kartanossa aikani, Woikoski Feelingin omistaja ja innovaattori Sari Palmberg kutsuu minut mallitilalle käymään. Uteliaisuuttani kysyn heti mikä on ”mallitila”?  Sari kertoo, että 1900-luvun alussa maaseudun suuret yhtiöt pitivät mallitiloja, eräänlaisia maatalouden ja karjanhoidon koelaboratorioita, joissa tutkittiin uusia menetelmiä, teknologioita ja karjarotuja. Esimerkiksi suomen yleisin lypsykarjarotu Ayrshire on testattu ensin Woikosken mallitilalla. Tämä nähtiin osittain yhtiöiden sosiaalisena velvollisuutena, sillä pientilallisilla ei ollut resursseja tehdä tällaisia kokeiluja.

Mallitilalla syön kolmen lajin illallisen omistajapariskunnan Clasin ja Sarin seurassa. Samalla kun nautin ravintola Juureskellarin huikeista annoksista, opin valtavan määrän historiaa, enkä pelkästään Woikosken kaasutehtaasta, vaan koko Suomen teollistumisesta. Kuka tästä osaisikaan kertoa paremmin kuin itse Woikosken patruuna Clas Palmberg, jonka yhtiö on toiminut jo vuodesta 1882 asti?

Woikosken ruukki. Tehdas sijaitsee edelleen täällä.

Lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia, Suomen elinkeinoelämä ja teollistuminen alkoi varsinaisesti vuonna 1879 tsaarin antaessa Suomelle elinkeinovapauden. Pian yrittelijäät suomalaiset olivatkin jo työn tuoksinassa, ja monet tärkeät yhtiöt saivat alkunsa nimenomaan Kymijoen maisemissa.

Ruoan jälkeen siirrymme Clasin kanssa ihailemaan Woikosken automuseota mallitilan yhteydessä. Kaikki automuseoon valitut ajoneuvot kertovat jotain Woikosken ja koko Suomen historiasta. Kuinka venäläiset koettivat uhkailla vuorineuvosta Siperian-junalla tämän piilotettua Viipurin tehtaan laitteiston Woikoskelle, tai millaisella ajoneuvolla Mannerheimia kuljetettiin.

Kiitän Clasia ja Saria vieraanvaraisuudesta ja erityisesti kaikesta siitä tiedosta joka valaisi myös minun ymmärrystäni Suomen historiasta yrittäjän näkökulmasta. Tämä retki on saanut veden kielelle, mutta osoittanut myös valoa sellaiseen historiaan, josta minulla on ollut hyvin pintapuolinen ymmärys. Olen nähnyt ja maistanut historiaa aina Liivinmaan sodasta vetyautoon!

Olen saanut kylläiseksi niin vatsani, kuin uteliaisuuteni.

Kulttuurista ja taiteesta nauttivalle retkeilijälle kaakon suunnalla suositella voi myös upeaa Moision kartanoa Elimäellä. Hätkähdyttävän komea kartano tarjoaa monipuolisia taide-elämyksiä, ja on myös mitä hienoin juhlien pitopaikka palveluineen. Lue lisää Moision kartanosta heidän kotisivuiltaan. 

Lue myös Kaakon makukartta -juttusarjan aiemmat osat:

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannalla

Kotkan saariin seilataan tuurilla

 

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Lonna vei mielen ja kielen!

Retkemme Helsingin herkkupaikoissa jatkuu. Kohteena kesällä 2014 yleisölle avattu vanha sotilassaari. Pikkuinen, 1,6 hehtaarin kokoinen Lonnan saari sijaitsee Kauppatorin ja Suomenlinnan välissä, lyhyen laivamatkan päässä. Saareen voi rantautua myös omalla veneellä tai kajaakilla. Seitsemän minuutin matka Kauppatorilta vei meidät ruoan aarresaarelle.

Ruokaretki.fi etsi Lonnan saarelta ruoka-aarteita.

 

Kohta hypätään Lonnan saarelle vesibussin kyydistä.

Lonnan historiaan kuuluvat merilintujen lisäksi merimiinat, joita siellä on koottu ja säilytetty. Vuodesta 1944 aina 60-luvulle asti saarella toimi magneettisuuden poistoasema. Laitteisto on edelleen saarella, ja ravintolan yhteydessä toimii kaikille avoin demagnetisointimuseo, jossa vanhat laitteet ovat entisöitynä. Vastaavaa ei takuulla löydy muualta Suomesta.

Lonna on joutsenten ja kanadanhanhien koti.

Vanhat miinamakasiinit on nyt raivattu juhlatiloiksi. Kurkistimme sinnekin, vaikka tilat ovat piilossa muurin takana. Suurempaan tilaan mahtuu 100, pienempään 80 henkeä. Oppaamme Marjaana kertoi, että yritysten lisäksi hääparit ovat löytäneet Lonnan punatiilisen idyllin. Enkä ihmettele!

Miinamakasiinien terassilta on mukavat näkymät vastapäiseen Suomenlinnaan.

Muurien ja makasiinien suojissa on hulppean kokoinen terassi, jossa tapahtumien yhteydessä palvelee pieni keittiö ja drinkkibaari. Tilat ovat varattu yksityistilaisuuksiin, mutta silloin tällöin portti makasiineille avautuu yleisölle. Seuraava tapahtuma kurkistelee jo nurkan takana, Lonnan saarella juhlitaan juhannusta 22.-24.6. Bändejä, ruokaa, tanssia, yötöntä yötä meren äärellä. Ei hullumpaa. Ohjelmasetti on huikea, lippuja kannattaa vielä metsästää Tiketistä.

Makasiinin kalusteet ovat kotimaista suunnittelua; Protos Demos ja Mady by Choice.

Koska ruoka on aina mielessä, ja miinamakasiinin alue vietti tänään hiljaiseloa, siirryimme huumaavien tuoksujen johdattamana kohti paikan sydäntä, Lonnan ravintolaa. Marjaanan mukaan täällä tehdään saaristolaisruokaa rennolla twistillä. Yrttejä lukuunottamatta (jotka kasvavat viljelylaatikoissa ravintolan edustalla), kaikki raaka-aineet tulevat merimatkan takaa, koska saarella ollaan. Kaukaa niitä ei kuitenkaan haeta, Luoman kalan myymälä on 10 metriä Kauppatorin laiturista. Kasvikset otetaan mukaan samalla reissulla. Valinnoissa ovat etusijalla luomu ja lähiruoka.

Ravintola Lonnan salissa on avokeittiö.

Lonnan Marjaana suositteli alkuun Pare Balta Blanca Cusine -cavaa.

Listaa tutkiessa ja espanjalaista Cavaa kilistellessä suurinta nälkää helpotti talon mallasleipä. Päälle sipaisu voin ja piimän sekoitusta, voilá.

Mehevä mallasleipä tarjoillaan kauniisti.

Herkuttelu käynnistyi parsalla. Pikkelöityä valkoista parsaa, marinoitua vihreää, spelttiä ja kuivattua kananmunan keltuaista. Koristeena ja makuvivahteena vuohenputkea, tuota kaikkien puutarhurien inhokkia, jota ei muista riittävästi kitkennän huumassa hyödyntää keittiössä. Mutta lautasella ah niin hyvää. Täydellinen valinta.

Vuohenputket niille sopivassa paikassa – lautasella. Ei kukkapenkissä.

Parsalle ei hävinnyt toinen alkuruokamme, karitsantartar. Majoneesiöljyssä pehmennetylle karhunlaukalle sekä miedolle ja maukkaalle karitsalle antoivat kirpeyttä tuoreet ketunleivät. Paitsi makua, keväiset ketunleivät antavat myös silmänruokaa. Kaunista ja maukasta!

Karhunlaukka on Suomessa rauhoitettu, siksi sitä joudutaan tuomaan Etelä-Ruotsista. Herkkujen herkkua.

Alkuruoat olivat sopivan kokoisia, ja tilaa siialle ja kauden vihreille jäi vielä. Lisukkeiden ehdoton ykkönen oli voissa, maidossa ja mesijuuressa eli kallioimarteessa keitetty nuori kaali. On kuulemma kestosuosikki, enkä ihmettele. Tämä resepti lähtee mukaan!

Annosten yrtit ja koristeet poimitaan ravintolan ulkopuolen istutuslaatikoista.

Oikein suunnitellun aterian tunnistaa mielestäni siitä, että tilaa jää myös pienelle jälkiherkulle. Lonnassa lista elää luontevasti kauden mukaan, ja toukokuisena perjantaina listalta ponnisti kuppiin raparperikompotti. Itse tehtyä maitojäätelöä, piimää ja raparperia. Voi sitä lusikan kilinää kuppia vasten, kun herkku hävisi parempiin suihin. Ja tilaa pitäisi vielä säästää alakerran vohveleille…

Kun kaikki sävyt ja maut ovat kohdallaan, lopputulos ei voi olla muuta kuin täydellinen.

Pieni kierros saarella sulatteli lounaan ja valmisteli vatsaa iltapäiväkahvia ja vohveleita varten. Kurkkasimme Lonnan ainoaan uudisrakennukseen, joka on juuri valmistunut hirsirunkoinen sauna.

Parvisaunan lauteilta on huikeat näkymät merelle. Mieli lepää.

Saunamestari Tuomo Raitio lämmittää kertalämmitteisiä puukiukaita nelisen tuntia heti aamusta. Miehille ja naisille on omat saunansa, molempiin mahtuu kerralla 20 saunojaa. Sauna toimii varausperiaatteella eli klo 14.00 – 19.00 välillä voi varata kahden tunnin saunavuoron hintaan 16 € / henkilö. Sauna on avoinna tiistaista lauantaihin, varaukset kannattaa tehdä etukäteen netissä. Paikan päälläkin toki voi kysellä vapaita vuoroja. Saunajuomat ostetaan mukaan Vohvelibaarista. Sieltä saa myös vuokrattua pyyhkeitä. Vierailupäivänä oli juuri käynnistynyt laiturinteko eli uimapaikkakin on tänä kesänä luvassa.

Lämmin vohveli raparperihillon ja kermavaahdon kera, lurps!

Liekö meri-ilma, mutta lyhyen kävelyn jälkeen Vohvelibaarin houkutukset alkoivat vetää puoleensa. Ravintolan alakerrassa sijaitseva Vohvelibaari on avoinna joka päivä. Suolaisella tai makealla täytteellä varustetun vohvelin voi nauttia sisätiloissa tai ottaa mukaansa. Nyt oli listalla vohveleita parsan, lohen tai raparperin kera. Ja entäs ne jäätelövaihtoehdot; tumma suklaa, kuusi, lakritsi tai raparperisorbetti. Valmistus tapahtuu yläkerran keittiössä. Jos omat piknik-varusteet unohtuivat, Vohvelibaarista saa lainaksi viltin ja termospullon. Kuuma vohveli raparperihillolla ja kermavaahdolla upposi jonnekin vatsanpohjaan hujauksessa.

Lonnan saari sijaitsee lähellä Suomenlinnaa.

Sympaattinen ja herkullinen, näillä adjektiiveilla kuvailisin Lonnan saarta ja sen tarjontaa. Saarelle voi tulla syömään, saunomaan, omalle piknikille tai vain nauttimaan maisemista ja pienen saaren tunnelmasta. Vierailu oli ensimmäinen, mutta ei varmasti jää viimeiseksi. Ensi kerralla otan saunavarusteet mukaan, pulahdan uimaan ja tilaan listalta alkuruoaksi siianmätiä ja artisokkaa, pääruoaksi kyyttöä juurisellerin kera. Jälkiruoka on myös jo selvillä. Viereiseen pöytään tarjoiltu tyrniherkku ruskitetun voin ja jäätelön kera syöpyi verkkokalvolle.

Ja vinkkinä, Lonnassa annokset ovat yhtä kauniita ja maukkaita olivat ne maidottomia, vegaaneja tai lasten annoksia. Nauraville nakeille täällä nauretaan, lapset syövät samaa ruokaa, puoleen hintaan. Annoskoko vain on pienempi.

Lisätiedot, tarjonta, tapahtumat ja varaukset:
Lonnan omilta verkkosivuilta.

Ja toisena vinkkinä, Saarihyppely on kiva tapata tutustua Lonnan lisäksi läheiseen Suomenlinnaan ja kesällä 2016 avautuneeseen Vallisaareen. Vesibussi pysähtyy kaikissa kolmessa saaressa, voit hypätä pois ja kyytiin omaan aikatauluusi sopivalle vuorolle. Katso aikataulut ja lisätiedot saarihyppelystä.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Lounasta ja lähiruokaa vanhassa viljamakasiinissa: Tiltun makasiini, Hämeenkyrö

Tiltun makasiini seisoo komeana keskellä maalaismaisemaa. Kyröskoskelle paperitehtaan viljakuivuriksi ja viljamakasiiniksi vuonna 1927 tehty tiilirakennus on jämäkkä maamerkki. Niin sen täytyi aikanaan ollakin, koska viljakuivurit olivat herkkiä tulipalolle. Tiilen avulla vältettiin palamisen vaara.

Tiltun makasiini

Sigurd Frosteruksen suunnittelema vanha viljamakasiini on löytänyt uuden elämän ravintolana.

Nyt makasiinin sisällä pitäisi kuitenkin olla ravintola, josta saa lounasaikaan Hiltun Pirtin keittiössä valmistettua kotiruokaa. Sulan maan aikaan avoinna olevalla makasiinilla on lisäksi á la carte -lista ja A-oikeudet. 

Tällä kertaa lounaalla tarjolla oli karjalanpaistia ja hernekeitto pannarilla.

Tällä kertaa lounaalla tarjolla oli karjalanpaistia ja hernekeittoa pannarilla.

makasiini-1-of-3-2

Menen sisään päädyssä sijaitsevasta ovesta. Oven molemmilla puolilla näkyvät vanhat viljasiilot.

Sisällä tunnelma on kuin kirkossa. Ei yhtä harras, mutta tiilestä rakennettu makasiini näyttää kynttilöiden valossa arvokkaalta ja ehkä hieman pyhältäkin paikalta. Aivan hiljaista ei kuitenkaan ole, sillä lounasaika on juuri alkanut.

Tiltun makasiini on tunnelmallinen ruokailupaikka.

Tiltun makasiini on tunnelmallinen ruokailupaikka.

Makasiinin on suunnitellut Sigurd Frosterus, jonka portfolioon lukeutuvat vaatimattomasti muun muassa Stockmannin tavaratalo Helsingin keskustassa, Vanajanlinna ja tasavallan presidentin edustusasunnoksi rakennettu Tamminiemi. Frosteruksen suunnittelutoimiston kuvastoon kuului myös maatalousrakennuksia, joten paperitehdas sai makasiinin piirustukset astetta paremmalta arkkitehdilta.

Viljamakasiini kunnostettiin 2000-luvulla nykyiseen käyttöön sopivaksi. Kunnostustöissä lukemattomia tunteja käyttänyt paikallishistorian tutkija Jouko Hannu kertoo, että syy viljamakasiinien ja vieressä seisovan navetan rakentamiseen ei ollut liiketaloudellinen.

Tuoreet munkit paistetaan joka aamu.

Tuoreet munkit paistetaan joka aamu.

– Tila oli toiminta-aikanaan vain kahtena vuotena voitollinen, mutta ennen vanhaan sillä pystyttiin houkuttelemaan korkeampaa työnjohtoa paikkakunnalle, kun oli tarjota viljaa omasta takaa, hän sanoo.

Kyse oli siis eräänlaisesta työsuhde-edusta. Kun aamu valkeni, kävi palvelusväki hakemassa herrojen aamiaispöytään tuoretta maitoa ja oman pellon viljoista tehtyä leipää. Viime vuosina kovasti suosiotaan kasvattanut lähiruoka oli jo lähes vuosisata sitten sellainen valttikortti, joka sai kaupunkien ammattilaiset muuttamaan Kyröskoskelle.

Nykyisen ravintolan salin täyttivät ennen viljasiilot. Ovenpieleen on jätetty kaksi viljasiiloa kertomaan tarinaa menneisyydestä.

Nykyisen ravintolan salin täyttivät ennen viljasiilot. Ovenpieleen on jätetty kaksi viljasiiloa kertomaan tarinaa menneisyydestä.

Vaikka viljamakasiinin entisestä käyttötarkoituksesta on jäljellä enää muisto ja komeat puitteet, pitävät perinteet siinä mielessä pintansa, että Tiltun makasiinin à la carte -lista on yrittäjä Johanna Koivun mukaan rakennettu mahdollisimman pitkälle lähiruokaan painottuen. Listalta löytyy muun muassa kyyttöburgeria ja kutunjuustosalaattia.

Mielenkiintoinen ja varmasti pysähtymisen arvoinen paikka! Yksi kysymys jäi kuitenkin askarruttamaan: nauttivatkohan paperitehtaan herrat yhä viljamakasiinin antimista työsuhde-etuna?

Yhteystiedot

Tehtaantie 1, 39200 Kyröskoski
Vuodenajan mukaan vaihtuvat aukioloajat löydät ravintolan verkkosivulta
Facebook