Artikkelit

Annan suklaatehtaassa asuu suklaan sielu

Kun eksyy Viiskulmasta lähtevälle pienelle sivukujalle Helsingin Punavuoressa, kiinnittyy huomio vanhan kauniin talon kivijalassa sijaitsevaan pieneen puotiin. Ikkunassa lukee valkoisin kirjaimin Annan suklaatehdas ja ikkunan takaa näkyy vaaleisiin työvaatteisiin pukeutunut, keskittynyt nainen suklaan kimpussa.

Annan suklaatehdas on kaikkea muuta kuin tehdas. (Kuva Annan suklaatehdas)

Sisälle pieneen liikkeeseen astuessa huomaa heti, että nimestään huolimatta paikka on kaikkea muuta kuin tehdas. Kaunista tilaa hallitsee iso suklaan työstämiseen tarkoitettu graniittipöytä, jonka takaa konvehtimuotit, lastat ja muut työkalut kurkkivat yhdessä suklaasäkkien kanssa.

Tilassa leijuu mieto, herkullinen suklaan tuoksu.  Puolivalmiit konvehdit muoteissaan odottavat vuoroaan kun suklaamestari Anna Kekki sekoittaa värejä huolellisesti pienellä siveltimellä.

Valmiit kultaisen, punaisen ja keltaisen eri sävyissä hohtavat taidokkaat konvehdit odottavat noutajiaan herkullisissa, siisteissä riveissä puodin ikkunalaudalla ja seinän viereen sijoitetulla hyllyllä. On selvää, että nyt ollaan suklaan sielun syntysijoilla.

Suklaa tuli tielle

Ranskassa suklaamestariksi opiskellut ja New Yorkissa suklaayrityksensä perustanut Anna tekee jokaisen yksittäisen konvehdin käsin alusta alkaen. Aina käsillä tekemistä harrastanut Anna löysi suklaasta oman taiteellisuutensa kanavan sattumalta; opintojen rahoittamista varten töitä New Yorkissa etsinyt psykologian opiskelija päätyi belgialaiseen suklaapuotiin hanttihommiin.

Anna valmistaa kaikki suklaatuotteensa alusta alkaen käsin.

– Suklaa tuli tielleni. En edes itse asiassa pitänyt kovin paljon suklaasta, Anna nauraa. Nyt suklaamestarilla on yli 15 vuoden kokemus ja taito hyppysissä. Merimiehenkadulla suklaa on saanut muotonsa reilun vuoden verran.

Suklaata täytyy hengittää

Suklaan työstäminen on erittäin aikaa vievää ja tarkkaa työtä. Se vaatii Annan mukaan tietynlaisen persoonallisuuden. Yhden konvehdin koko valmistumisprosessi käsin kestää kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä konvehtimuotit maalataan ja niihin valetaan kuoret. Toisena päivänä tehdään konvehtien täytteet ja kolmantena päivänä niille valetaan pohjat ja tehdään lopullinen koristelu.

Pääsiäismunat voivat olla näinkin kauniita!

– Suklaata täytyy hengittää. Se on raaka-aineena niin vaativa, että sen kanssa täytyy olla ikään kuin yhtä, jotta siitä saa sen täydellisen tuotteen mitä suklaantekijä tavoittelee.

Ja täydellisen kauniita ja herkullisia Annan suklaat ovatkin. Ilman mitään lisä- tai säilöntäaineita valmistetut pienet suklaataideteokset vangitsevat kauneudellaan. Täydellisyys tulee Annan mielestä valmistusprosessin teknisestä taidokkuudesta.

– Kun suklaa on valmistettu teknisesti hyvin, voi sen makumaailman pitää yksinkertaisena. Silloin ei tarvitse keksiä hulluja makuyhdistelmiä.

Annan suklaat edustavat perinteisiä keskieurooppalaisia konvehteja. Makumaailmassa on usein pähkinöitä, mutta myös paljon marjoja ja tuoreita yrttejä.

Yksi suosituimmista konvehdeista Annan suklaatehtaassa on vadelmakonvehti. (Kuva Annan suklaatehdas)

Basilika esimerkiksi sopii Annan mielestä erinomaisesti suklaan kanssa. Pääsiäiseksi on valmistunut erä mintulla maustettuja suklaasydämiä. Konvehdit ovat tuorekonvehteja, jotka säilyvät valmistustekniikkansa ansiosta, ei niihin lisättyjen säilöntäaineiden vuoksi. Suurin osa Annan suklaista valmistuu tilauksesta.

Annan konvehteja tilataan paljon häälahjoiksi ja muihin juhlatilaisuuksiin. Tilaustuotteet ovat takuulla tuoreita, sillä ne valmistetaan aina vasta edellisenä päivänä. (kuva Annan suklaatehdas)

Yhä useampi haluaa juhlistaa esimerkiksi häitä tai muita juhlia käsintehdyillä, taidokkailla konvehdeilla. Anna tekee kaikki tilaustyöt valmiiksi vasta edellisenä päivänä, ja koska konvehdit tehdään täysin käsityönä, on tilaajalla vapaat kädet makumaailman ja myös ulkonäön suhteen.

Suklaantekijä ei ole koskaan valmis

Helpolla taitavaksi suklaantekijäksi ei tulla.

– Suklaa on kuin musiikki-instrumentti. Täytyy harjoitella valtavasti, ja saada ”kilometrejä” kunnes raaka-aineen oppii hallitsemaan. Eikä silti tule koskaan valmiiksi. Koko ajan oppii lisää, Anna kertoo.

Koko jutun suola on Annan mielestä se, että voi kehittää uudenlaisia tuotteita ja makuyhdistelmiä. Anna haluaakin päästä suklaan juurille asti, ja näyttää suomalaisille kuinka paljon erilaisia nyansseja erityyppisistä suklaapavuista löytyy.

Annan suklaakonvehdit ovat kuin pieniä taideteoksia.

Sen vuoksi hän ehdottomasti haluaa myös tehdä suklaansa julkisesti ikkunan edessä kaiken kansan katsottavana.

– Suklaan tekeminen on kiehtovaa. Se on eräänlainen performanssi, jonka haluan näyttää ihmisille, Anna kertoo.

Annan suklaatehdas on auki pääsääntöisesti lauantaisin klo 12-17, mutta aina kun hän on paikalla, sisään pääsee ostoksille.

– Rohkeasti vaan! Oveen saa tulla koputtamaan!

Pääsiäisenä liike on auki torstaina 29.3. klo 12-18, perjantaina 30.3. klo 12-16 ja lauantaina 31.3. klo 12-17. Annan suklaatehtaan tuotteita voi ostaa Helsingissä myös Roobertin Herkusta, Brooklyn Cafesta, Nougat-sisustusliikkeestä, Kaivopuiston Kalasta sekä Kahviputiikki Papulaarista Kouvolasta.

Annan suklaatehdas
Merimiehenkatu 23
00150 Helsinki
puh. 040 162 9326

https://www.facebook.com/annansuklaatehdas/

Instagram: @annansuklaatehdas

 

FLOW Festival 2017: Eat, Slay, Repeat.

Perjantai, aamupäivä. Istun työmatkan ryydyttämänä Rovaniemen lentokentällä puhelin kädessä ja yritän rentoutua sosiaalisen median äärellä. Ei onnistu. Kauluspaita hiertää ja kynähame puristaa, edessä oleva lento häämöttää. Sitten puhelin kilahtaa. Ystäväni lähettää viestin jossa hän muistuttaa: ”Laita sellaiset housut, että pystyt syömään kaiken.” Ai niin. Olen tosiaan menossa syömään kaiken. Lentokentän kuulutus kehottaa nousemaan koneeseen. Uin turistien vanavedessä lentokoneen syövereihin. Kiinalainen pikkupoika irvistää minulle ja nauraa. Istun paikalleni ja sitten nukahdan.

Punavuori on värikäs paikka. Siellä talot ovat kauniita ja ihmiset trendikkäitä. Kaikkia saa rakastaa. Flow Festivaali on siellä verrattavissa jääkiekon MM-kisoihin. Flow’n aikana baarit täyttyvät heimovaatteita kantavista ihmisistä, jotka kiljahtelevat ilosta. Torin sijasta tämä ihmismassa suuntaa Suvilahteen, jossa heitä odottaa portaali toiseen maailmaan.

Onnistun navigoimaan itseni alueen portaalista sisään ja näprään puhelintani paikantaakseni syötävää. Päädyn Balloon 360° stagen vieressä olevalle ruokakojujen alueelle, jossa vaikuttaa olevan sekalainen valikoima ravintoloita. Jostain syystä tuntuu, että haluan aloittaa tutkimusmatkani jollain päräyttävällä. Livun kohti Farangin kojua ja utelen mitä kannattaisi ottaa. Ystävällinen asiakaspalvelija kehottaa maistamaan hummeria. Hetken aikaa päässäni ruksuttaa tyhjää. Hummeria, tokaisen ääneen.

Pian edessäni on Klong Hoi, Green Curry Lobster & Green Mango. Jostain syystä tuntuu hieman syylliseltä syödä jotain niin överiä, mutta upotan haarukkani salaatin kautta hummeriin. Taivaallista. Hetkeksi unohdan istuvani Suvilahdessa ja olen tuntevinani eksoottisen merituulen ihollani, sen verran hypnoottis-eksoottinen salaatin maku on. Sitten hummerinliha iskee makuhermoihin ja havahdun, kun trendikkäät nuoret aikuiset kilistelevät äänekkäästi samppanjaa viereisellä penkillä. Puolikas hummeri tuijottaa minua lautasen pohjalta. Sen liha sulaa suussani. Aivoni etsivät vanhasta muistista voin makua, vaikka salaatin kanssa sitä ei oikeasti tarvitse. Tuntuu kuin olisi syönyt luksusloman jossain paratiisisaarella. Kyllä, söin loman. 5/5.

Flow festivaalin ruokatarjontaa vaivaa yksi oleellinen asia. Lähi-itä ja ”hienommat” falafelit tuntuvat olevan joka toisen kojun päätuote. Teen päätöksen, että keskityn löytämään kuriositeetteja, ilmiöitä ja lähiruokaa. Annoksien nauttimista rajoittaa myös ruoka-aineallergiani, mutta onneksi suurin osa annoksista on saatavilla myös gluteenittomana.

Olin ennen festivaalin alkua nähnyt arvosteluja 3 kaverin uudesta vegaanisesta jäätelömausta, joka tuntui aiheuttavan alueen vegaaneissa jonkinsorttista maniaa. Kookos-lakritsijäätelön metsästys vei minut kahden eri myyntipisteen kautta lopulta voittoon. Ja miten hyvää se olikaan. Kookos-lakritsijäätelö on ehdottomasti paras, pornoin, mustavalkoisin ja maukkain jäätelö, joka koskaan on makuaistiani kutkuttanut. Sen voisi sanoa olevan mustavalkoinen mestariteos. 5/5.

Perjantai-illan kuriositeettina ja hypetettynä annoksena maistelin vielä Gold & Greenin tapas-annoksen. Lautasella oli vegaanisia väännöksiä suomalaisista klassikoista. Vaikka eri ruokalajeissa oli tuttuja makuja, ei seuranani ollut nirso vegaani oikein pitänyt mistään sortista. Ainoa tuote, joka aiheutti hymyä ja innostusta, oli nyhtispullat. Klassikoiden veganisoiminen on ideana vähän elähtänyt, eikä toteutus mennyt ihan nappiin. 3/5.

Onneksi perjantain päätti Lana Del Rey ja viini.

Vaellus alueen toisesta päästä toiseen päähän kestää parhaassa ruuhkassa vartin. Aluetta on laajennettu huomattavasti suuremmaksi, joten navigoimiseen tarvitsee reilusti karttaa. Alueen uloimmassa nurkassa on suurempi ruokailualue, food court. Suuren ruokailuhallin ympärille on tykitetty riveittäin ruokakojuja, myös viereiselle nurmikolle on järjestetty ruokailutilaa.

Food courtin juomapisteen tarjonta keskittyy viineihin, joka on tavallaan ihan järjellinen valinta. Moni annoksen ostanut tuntuukin ostavan ruoan kyytipojaksi virvokkeita. Ainoa asia mikä hämmentää on anniskelupisteen tiskiltä tarjoiltava välinpitämätön asiakaspalvelu. Suurin osa asiakaspalvelijoista keskittyy vaihtamaan kuulumisia keskenään asiakkaiden kohtaamisen sijasta. Asiakaspalvelu onkin ainoa asia, jota FLOW ei ole onnistunut festivaaleilla yhtenäistämään. Vaikka ruokakojujen vuokraajat eivät ole osa järjestäjäorganisaatiota, on asiakaspalvelusta jäävä mielikuva osa tapahtumaa. Tämän sain kokea karvaasti tilatessani ruokaa Sandron kojulta.

Lauantaina alueelle iski rankka ukkoskuuro, joka täytti kaikkien kalsarit vedellä ja kylmyydellä. Alueella ei ollut mitään paikkaa mihin mennä suojaan, joten kastuminen oli välttämätön. Kuuron mentyä ohi oli sellainen olo, että on pakko saada jotain lämmintä ja lohduttavaa. Mieleeni tuli Balloon stagen vieressä ollut Sandron koju. Yleensä kysyn myyjiltä mikä on heidän mielestään hyvää ja mitä kannattaisi maistaa. Tällä kertaa en ehtinyt aloittaa keskustelua, sillä tiskillä oleva myyjä alkoi aggressiivisesti tivaamaan tilaustani ennen kuin sain suutani auki. Päädyin paniikissa ottamaan toisen vaihtoehdon mustekalalla, mutta oletin kaiken Sandron kojussa olevan hyvää. Olin väärässä. Tilasin annoksen gluteenittomana, joten odotin sellaisen saavani. Tilauksestani noin 30 sekunnin päästä edessäni oli jo annos. Kysyin, onko annoksessa oleva leipä todella gluteenitonta. Asiakaspalvelija ei sanonut sanaakaan, otti sormillaan leivästä kiinni, nosti leivän pois annoksesta ja käveli pois. Jäin suu auki annokseni kanssa tiskille. Oli kuitenkin sen verran nälkä, että halusin nopeasti syömään. Valitettavasti Sandron annos oli mössöä, jota en suosittelisi pahimmalle vihamiehellenikään. Ruoka oli vetistä, maut oli pilattu älyttömällä määrällä suolaa ja annoksessa oleva mustekala maistui pyyhekuminpaloilta. En pystynyt syömään annosta loppuun. 0/5.

Jollain sitä itseään piti lohduttaa, joten vieressä ollut Pure Heron konttikahvila tuntui todella kutsuvalta. Asiakaspalvelijat hymyilivät ja vastailivat kysymyksiin, olivat ne miten typeriä tahansa. Otin maisteltavaksi palan Sniku-raakakakkua, joka on kunnianosoitus Snickers-suklaapatukalle. Pähkinäinen, suklainen, muhkea, kaunis ja rohkea – täydellinen. Koska tykkään enemmän övereistä kuin vajareista, niin päätin ottaa vielä pallon vegaanista banaani-toffeejäätelöä. Täytyy sanoa, että harvoin jäätelöstä saa näin autenttiset maut. I was impresssed! Pure Heron konttikonsepti, laadukkaat tuotteet ja mieletön asiakaspalvelu olivat lauantain ehdottomia kohokohtia. 5/5.

Bursa, bögö, purilainen, hamppari. Rakkaalla hampurilaisella on nykyään monta nimeä. Kun maistoin Social Food Buger Jointin juustohampurilaista, en oikein tiennyt miksi sitä kutsua. Kun sain tilauksen eteeni, asiakaspalvelija kertoi selvästi tilaukseni ja varmisti sen olevan oikeanlainen. Erittäin jees. Sitten sain käteeni lapsen pään kokoisen käärön, jonka sisuksista paljastui lihamyrsky. Ensin piti miettiä miten tätä järkälettä lähestyisi. Lopulta päädyin pureutumaan hampurilaiseen rohkeasti naama edellä sukeltaen. Syötyäni muutaman suupalan tuntui, että olen lihakännissä. Paperikääreen sisältä minua tuijotti takaisin mediumiksi paistettu pihvi, joka kuin vaati suuhuni. Samaan aikaan tunsin inhoa ja pelkoa. Vegaaniystäväni veti vegeburgerin ja hänkin olisi voinut vannoa burgerin tuijottavan häntä sieluun. SFBJ:n burgerit ovat eeppisiä ja röyhkeitä, niiden kanssa ei voi harrastaa pettingiä, niiden kanssa mennään suoraan sänkyyn. 5/5.

Lihasta huumautuneena teki mieli melkein polttaa savuke, mutta lopulta päädyimme hummailemaan samppanjabaariin muiden juppihipstereiden laumassa. Vertailtuamme tovin i-laitteita päätimme tehdä vielä yhden housuja venyttävän ruokailun ravintola GRÖNin kojulla. Saimme mitä mainiointa palvelua ja suosituksen annoksesta. Raakakypsytetty tartar on klassikkoannos. Kun sain lautasen käteeni mietin, että mitäs hittoa, tässä on vain jotain lehtikaalia. Mutta kun lehtikaalia alkaa kahistella haarukalla, tapahtuu jotain maagista. Ensin yllätyin siitä, että lehtikaalia oli kahta eri rapeutta. Toinen osa lehtikaalista oli ilmeisesti uppopaistettu tai kuivattu ja osa oli raakaa. Lehtikaalin alta paljastuu tartar. En muista milloin olisin syönyt jotain näin ihanaa ja maukasta. Menin sanattomaksi. Huomasin, että itken onnesta. Tämä on ehdottomasti maukkain ja paras annos, minkä olen ikinä syönyt missään. Sinä ihana ihminen, joka olet tämän annoksen takana, minä rakastan sinua. 6/5.

Housujeni nappi painautuu vasten vatsaani. On aika päättää Flow Festival 2017. Kiitos, että sain olla osa tätä.

Ehkä kaikki ne kaikki teekupeista juodut drinkit tai tuopeista hörpityt Lapin Kulta -oluet sisältävät jotain psykotrooppisia kasvipartikkeleita, ja koko Flow Festival on pelkkä joukkoharha, tai ehkä Helsinkiin on onnistuttu luomaan jotain poikkeuksellista. Ken tietää.