Artikkelit

Erinomaista lähiruokaa Konnevedeltä

Väkiluvultaan niinkin pienessä pitäjässä kuin Konnevesi on yllättävän tukeva lähiruoan tarjonta. Etenkin lihapuoli on viimeisen päälle hallinnassa. Siitä huolehtivat paikalliset lihatilat Juonolan tila, Suopirtti Highland ja Haapamäen tila. Ruokapalveluja vastaavasti tarjoaa Lounas-Café Ranta Hätävara, joka toimii satamassa Konneveden Häyrylänrannassa. Tässä jutussa esittelen jokaisen paikan toivottavasti sopivan mittaisesti, mutta jos mitä jää vajaaksi, niin aina parempi kun itse tulette Konnevedelle katsomaan, mitä kussakin paikassa on tarjolla!

Juonolan tila

Melko lähellä Konneveden keskustaa, osoitteessa Lahdenkyläntie 250, sijaitsee paikka, jossa iso joukko lihakarjaa ”elää kuin pellossa”. Emolehmätilaksi vuonna 2012 maitotilasta muutettu Juonola kasvattaa laadukkaalla ja kemikaalivapaalla nurmirehulla Aberdeen Angus– ja Charolais-rotuista lihakarjaa, josta Atria teurastaa, Savo-Karjalan Liha leikkaa ja paloittelee sekä Säilyke Herttua jalostaa monensorttisia herkullisia lihatuotteita makkaroista pihvilihoihin, paisteihin ja lihasäilykkeisiin.

Maalla on aina mukavaa niin käydä kuin asua, ja kun saapuu Juonolaan, tuntee olevansa todella perinteikkäässä maalaismaisemassa. Tilan rakennukset seisovat avoimien peltojen ympäröimänä loivan kumpareen laella, ja pihapiiristä löytyvät niin päärakennus kuin tilan muutkin toiminnalliset rakennukset pihattoineen sun muineen. Avoimessa pihatossa tilan karja saa viettää aikaansa talvisin, kesäkaudet kuluvat pelloilla käyskennellen, tuoretta heinää syöden ja märehtien.

Tilan emäntä Piia Kauppinen on tyytyväinen vallitsevaan säätilaan, joka hellii niin karjaa kuin peltoja, joilta saadaan hyvän sään aikana myös talvisin elintärkeää rehua. Kesäisin karja hoitaa kyllä pellot tehokkaasti sileäksi itsekin.

Kuljemme Kauppisen Piian kanssa tietä pitkin kohti lähellä laiduntavaa karjaa, joka huomaa meidän tulomme jo kaukaa. Läheisen asumattoman talon vieressä olevasta portista pääsemme katsomaan, minkälaisia elikoita paikasta löytyykään.

Mielenkiinto näytti olevan molemminpuolista.

Aitauksessa käyskentelee ja lepäilee niin suloisia pieniä vasikoita kuin isompia lehmiä ja todella järeitä sonneja, joiden elopaino hipoo tonnia ja taitaapa mennä ylikin. Kaikki kuitenkin ovat sulassa sovussa, ja jopa niin säyseitä, että aitaukseen voi mennä – kuitenkin vain isännän tai emännän kanssa – myös pieniä ihmisiä, jotka mielellään tulevatkin lehmiä ja vasikoita tapaamaan. Juonolaan voi nimittäin tehdä sopimuksesta myös tilavierailuja. Talvella lehmät ovat tosiaan pääasiassa pihatossa, sonnit saattavat käppäillä pihapiirin lähistöllä olevassa haassa; keväisin tilan väki huhkii poikimisen kanssa. Tilan vasikoilla on muuten aika veikeitä nimiä, käykäähän katsomassa!

Kun lehmää pääsee silittämään ja mullikka jopa nuolaisee, se on monelle lapselle varmasti mieliinpainuva kokemus.

Juonolan tilalla on tilapuoti, jonka aukioloajat ilmoitetaan Juonolan omilla sivuilla. Lihatuotteiden suoramyynnin ja tilavierailujen lisäksi Juonolan tilalla pyritään järjestämään vuosittain joulu- ja pääsiäismarkkinat, joilla on käynyt valtava määrä ihmisiä. Markkinoilla on eri lähiruokatuottajien tuotteita, monenlaista muuta myyntiartikkelia, kuten käsitöitä, ja yleensä aina paikalta saa myös kuumaa ruokaa, joka niin ikään valmistetaan ja tarjoillaan paikallisten yrittäjien toimesta.

Juonolan tilan lihasäilykkeitä löytyy ainakin paikallisesta K-Marketista ja Pappilan Hätävarasta sekä Mieron Pavuista ja Pidoista. Juonolan tuotteet ovat todella kysyttyjä, ja etenkin jauheliha menee käytännössä käsistä, kuten myös metwurstit, grillimakkarat ja muut mehevät herkut. Monet muutkin alueen ruokayrittäjät, kuten Eräruokapalvelu Ilonen Hauki tai esimerkiksi eräopas- ja melontapalveluja tarjoava KalajaRetkeily, pyrkivät käyttämään Juonolan tuotteita aina mahdollisuuksien mukaan.

Juonolassa pidetään lehmistä hyvää huolta.

Vaikka itse olen jo aikuinen mies odotettavissa olevan elinikäni puolimatkassa, tykkään silti kovasti kaikenlaisista eläimistä – myös lehmistä. Karjatilat ovat katoavaa kansanperinnettä, joten aina kun on vain tilaisuus käydä ammukoita morjestamassa, se kannattaa käyttää. Myös lapsien pitäisi nähdä lehmiä aidoissa oloissa, ettei kaikkea tarvitsisi googlettaa. Onnellisiksi tulevat yleensä niin lehmät kuin lapsetkin päästessään kohtaamaan toisensa.

Juonolan tilan yhteystiedot Piian ja Antin numeroineen löytyvät tilan Facebook-sivuilta. Sivujen Tietoja-osiossa on myöpieni tilan tarina, joka kannattaa käydä ehdottomasti lukaisemassa. Yhtään en lisäksi valehtele, jos sanon Juonolan tuotteiden vievän kielen mennessään. Maistettu ja paistettu on niin tilan grillimakkaraa, metwurstia kuin entrecôte-pihvilihaakin, ja voin sanoa, että nälkä lähtee! Nälkäiseksi ei jää myöskään kierroksemme seuraavan paikan herkkujen jäljiltä.

Suopirtti Highland

Siinä, missä Charolais on ranskalainen rotu, ovat Aberdeen Angus ja Suopirtti Highlandin karja alun perin säkkipillien, alushousuttomien miesten ja haggiksen valtakunnasta, Skotlannista. Highland Cattle eli ylämaan karja on rotu, jolla on komiat sarvet ja karvainen habitus. Suopirtti Highland sijaitsee Konneveden Istunmäellä osoitteessa Suopirtintie 45, ja tilaa pitävät Hannu ja Paula Vetikko. Tila on itse asiassa Paulan vanha kotitila, jolla nykyään on varsin skottilainen tunnelma. Vain single malttia puuttuu. Tai en tiedä, puuttuuko, kun en ole isännän baarikaapilla käynyt.

Suopirtti Highlandin isäntä Hannu Vetikko on oppinut tuntemaan eläintensä metkut ja maneerit.

Ylämaankarja on sen verran järeätä sorttia sekin, ja koska tilan ympäristössä liikkuu myös lihasta pitäviä petoja, on karja-aidoissa oltava miehekkäästi virtaa. Sähköpaimenen tälli ottaa tujakasti niin karjan kuin karhunkin kuonoon, joten parempi on, että pysyvät molemmat omalla kenttäpuoliskollaan. Samaten tuumaan kömpiessäni aitalangan alitse aitaukseen isännän perässä, että enpä haluaisi minäkään testata aidan tehoa, joten kumarran kunnoittavasti syvään.

”Nää on niin pehmeitä et mä en kestä!” voisi vaikka joku pieni tyttö todeta nämä söpöläiset nähdessään.

Suopirtin lihavalikoima on niin ikään monipuolinen. Listalta löytyy mm. Osso Bucoa, ulkofilettä, sisäpaistia, ulkopaistia, pyöröpaistia jne. Lisäksi vetovoimaisin lihajaloste taitaa olla jauheliha, jota kysytään tällä hetkellä eniten. Tosin Hannu Vetikko toteaa, että kun ihmiset vain malttaisivat valmistaa myös kokolihasta ruokaa, niin makuelämykset kohoaisivat uusiin ulottuvuuksiin. Esimerkin vuoksi paikallisilta pääsiäismarkkinoilta ostamamme Suopirtin ulkopaisti hävisi parempiin suihin nopeammin kuin ehtii tilata Kela-taksin.

Myös Suopirtin eläimillä on hauskoja skottihenkisiä nimiä. Hannu ja Paula kertovat, mitä ne ovat. Laitumella kuljetaan vain isännän tai emännän mukana ja luovitaan miinakentän läpi. Vaikka ylämaankarja on käytännössä säyseä rotu, on muistettava, että niillä on kokoa ja painoa sekä muhkeat sarvet.

Itse asiassa Suopirtin lihavalikoima vaihtelee, joten parhaimman ja ajantasaisimman tiedon saa tiedustelemalla saatavuutta ja hintoja tilalta. Konnevedellä Suopirtti Highlandin lihasta valmistettuja annoksia tarjoaa Ravintola Mierontie. Highland-karjan lihaa saa Suopirtiltä pääasiassa tilausten mukaan, mutta myös esimerkiksi paikallisilta markkinapäiviltä. Myös Konneveden K-Marketista sitä saattaa löytää, ja aina kannattaa tiedustella.

Ylämaankarjan liha on (ks. esim. lopun lisätietolinkki) varsin terveellistä (sisältää vähemmän rasvaa ja kolesterolia kuin keskivertonaudan liha) ja maultaan riistamaista.

Myös Suopirtille voi tulla sopimuksesta eläimiä katsomaan, ja itse asiassa Vetikot ovat jo monta vierailijaa vastaan ottaneetkin. Itsekään en ollut karvaisia sarvipäitä aiemmin nähnyt livenä edes Skotlannissa käydessäni. Varsinkin vasikat ovat todella pörröisiä. Paksun karvansa ansiosta ylämaankarja kestää karumpiakin oloja ja tulee toimeen erinomaisesti luonnonlaitumilla. Tosin paksu karva voi lämpimänä kesäpäivänä olla myös aika tukala – ihmisillä vertailuun kelpaisi ehkä moottoripyöräilijän nahka-asun päälle puettu kokoturkki.

Jos joidenkin elintarvikkeiden jäljitettävyyden kanssa on nykyään vähän niin ja näin. Aina ei välttämättä tiedä, mistä esimerkiksi liha on kotoisin. Lähiruoan osalta epäselvyys kaikkoaa viimeistään silloin, kun vierailee tilalla. Markettien hyllyistä voi tarttua käteen mainstream-tuotemerkkien lihajalosteita, jotka on saatettu koota vaikka kolmesta-neljästä eri maasta olevista raaka-aineista, joten viime aikoina ainakin oma vakaumus takuuvarmasti kotimaisen lihan ja lihajalosteiden käytön puolesta on vain vahvistunut.

Parempi puun alla kuin auringon alla. Vetikon tilalla karjalle riittää viilentäviä varjopaikkoja, joissa voi viettää aikaa porukalla tai halutessaan myös yksin. Istunmäellä on rauhallista laiduntaa.

Highlandit ovat todella kiehtovan näköisiä elukoita – ja äänekkäitä, kun sille päälle sattuvat. Hannu Vetikko sanoo, että eräskin sonni mylvii vähän väliä toistakymmentä kertaa peräkkäin, ja mölinä kantautuu kauas. Tietävät muutkin, että nyt siellä Vetikon sonnilla on taas jotakin ajankohtaista asiaa.

 

Haapamäen tila

Kierroksen kolmannella tilalla ollaan todella itsekkäitä. Kaikki siellä ovat vain mää ja mää ja mää kans. Ollaanhan nimittäin saavuttu lammastilalle – ja luomusellaiselle. Konneveden Pukaralla osoitteessa Pukarantie 580 sijaitseva Haapamäen tila ei ole maatilana välttämättä vanhimmasta päästä, mutta lampuri Liisa Hytösen emännöimä lähes 100-vuotias tila tuottaa silti laadukasta lampaanlihaa ja lihan ohella myös lampaantaljoja.

Tilan lammasrotuja ovat suomenlammas ja kainuunharmas. Pukaran kylällä tilan lähiympäristössä laiduntaa vain osa tilan lampaista, joten siirrymme Liisan kyydissä vajaan 20 kilometrin matkan edemmäs – emme vihreämmille laitumille – vaan isommille, joilla syötävää ja liikkumatilaa riittää. Lampaiden laidunkierto on Liisan mukaan pidettävä sellaisena, että vuosittain laidunnetaan ”puhtaalla” laitumella, eli sellaisella jolla ei edellisvuonna olla laidunnettu.

Lammasaidan sisäpuolelle päästyämme Liisa alkaa kutsua kaukana olevaa laumaa, joka pian kuuleekin kutsun ja alkaa tulla vauhdilla meitä kohti.

Odotin, että muutaman kymmenen lampaan suuruinen lauma pitäisi juostessaan kovempaakin töminää, mutta äänimaailma olikin yllättävän hiljainen. Mitään lännenelokuvista tuttua stampede-efektiä ei syntynyt. Tosin länkkäreissä eivät juuri lampaat ryntäile, mutta silti. Kovempi ääni lähti siitä, kun kaikki tuntuivat kysyvän lampaan kielellä ”ettekö tiedä kuka mää olen?”

Päkäjussit tungeksivat kuin fanit Robinin konsertissa.

Suurin osa Haapamäen tilan lampaista ja niiden lihasta lähtee eri puolille maata Lammasosuuskunnan kautta. Lähistöllä ei ole sopivaa lammasteurastamoa, joten lampaat tekevät pitkän matkan muualle teurastettavaksi ja sitä mukaa jalostukseen. Toki Haapamäen tilalta voi lammasta tilata, ja varsinkin pääsiäisen aikaan jos haluaa varmistaa lampaanlihan saannin, Liisalle kannattaa kilauttaa hyvissä ajoin.

Kotimaisuus on tärkeä asia Liisa Hytöselle, kuten se, että tuotanto on luonnonmukaista.

Haapamäen tila toimittaa yksittäistilaukset asiakkaille itse, ja iso yhteiskuorma liikahtaa, kun tilauskirja on riittävän täynnä. Tilapuotia ei Haapamäen tilalla toistaiseksi ole, mutta Konneveden pääsiäis- ja joulumarkkinoilta on lammasta löytynyt niin lihana kuin taljana. Ajantasaisimman tiedon saa jälleen kerran soittamalla suoraan tilalle.

Kun alkukiinnostus oli jo laantunut, ja lampaat olivat päästelleet suurimmat mölyt mahastaan, alkoivat ne liikehtiä meistä poispäin. Itse asiassa aika monen lampaan rintamasuunta oli muutenkin kuvauksellisesti huono, sillä kameran kennolle tuppasi ilmestymään lähinnä vain päkäjussien peräpäitä.

Lampaista tulivatkin mieleeni vähän kissat, jotka myös näyttävät hyvin selvästi sen, jos niitä ei huvita poseerata kameralle – tai tehdä ylipäänsä yhtään mitään.

Siksipä lauma vaati hieman houkuttelua, jotta ainakin osa lampaista saataisiin tulemaan luokse taputeltavaksi ja rapsuteltavaksi. Lampaat olivat selvästi arempia eläimiä verrattuna aiempien tilojen lehmiin, mutta liikuimme rauhallisesti ja yritimme välttää säikyttämästä niitä. Lopulta yksi rohkaisi mielensä ja antautui pieneen paijaukseen. Ja onhan se lampaan villa pehmeää, eihän siitä mihinkään pääse.

Onkohan kuvassa tuleva lammaspaimen? Ainakin nuori neiti tykkää lampaista kovasti.

Lampaita rapsutellessa tuli ohimennen puheeksi, miten suosittua lammaspaimenena toimiminen nykyään on. Monet suostuvat lähtemään talkoohengessä pitempäänkin matkaan hoitamaan kesäksi lampaita, ja lammaspaimenen hommiin ilmoittautumislistat ovat yleensä heittämällä täynnä, kun esimerkiksi Metsähallitus etsii paimenehdokkaita omiin kohteisiinsa.

Liisa Hytöselle lampaiden kanssa touhuaminen oli selvää jo pienestä tytöstä alkaen, ja päätös oman lammastilan perustamisesta syntyikin hyvin varhaisessa vaiheessa. Se päätös on pitänyt ja näkyy tälläkin hetkellä mm. lampaiden määrässä. Esimerkiksi tämän vuoden keväällä Haapamäen tilalla oli lähes 280 lammasta. Uusia karitsoja syntyi keväällä 160. Siinähän sitä on sitten emille imettämistä.

Liisan lampaat saivat jäädä rauhassa laiduntamaan, kun meidän piti alkaa tehdä paluuta jo takaisin. Näitä mainioita määkijöitä olisin minäkin voinut muutaman pihalleni ottaa maisemanhoitajiksi ja antaa Stigan levätä varastossa, mutta ehkä kuitenkin pienellä tontilla on parempi vielä kiskaista ruohonleikkuri ja joskus myös trimmeri käyntiin kuin ryhtyä lammasfarmariksi edes kesän ajaksi. Vaikka eihän sekään paha vaihtoehto olisi.

Lounas-Café Ranta Hätävara

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä ruokakierroksellamme on Konneveden kirkonkylästä muutaman kilometrin päässä olevassa Häyrylänrannan satamassa osoitteessa Satamatie 60 sijaitseva Lounas-Café Ranta Hätävara. Sen ruoria pyörittää Seija Korhonen, jolla kiirettä riittää kesällä kerrakseen. Vilkas satama toimii muun muassa porttina Etelä-Konneveden kirkkaille vesille ja kansallispuiston maisemiin Konneveden puolelta.

Ranta Hätävarassa voi hätistää pienen ja isommankin nälän loitommalle.

Ranta Hätävarassa luotetaan niin ikään lähellä tuotettuihin raaka-aineisiin. Esimerkiksi aamupuuron gluteenittomat luomukauraryynit tulevat paikalliselta Hinkkalan tilalta, eikä muitakaan aineksia tarvitse kovin kaukaa hakea. Aamupalaa ja lounasta noutopöydästä, kahvia, kahvipullaa, virvokkeita ja niin edelleen – ja iltapäiväkolmesta iltakahdeksaan myös pizzoja ja hampurilaisia. Itse asiassa Seija sanoi männä viikonloppuna paistaneensa lähemmäs 80 pizzaa yhden päivän aikana, eli siinä on saanut olla sekä uuni että paistaja hyvissä lämmöissä.

Ranta Hätävarassa on hyvä noutopöytä, josta saa maittavaa ja tuoretta ruokaa.

Kun menimme lammastilan jälkeen suoraan Häyrylänrantaan, parkkipaikalle oli juuri saapunut suuri joukko eläkeläisiä, jotka olivat muodostaneet pitkälle lounaskahvilan ulkopuolelle ulottuvan jonon. Muutenkin satamassa oli väkeä niin paljon, että pysäköintiruutua omalle autolle oli jopa hankala löytää. Suositun ja hyvän ruokapaikan maine oli nähtävästi kiirinyt kauemmaskin, ja mikäpä ettei, sillä kyllähän Seija osaa apujoukkoineen ruokaa laittaa ja leipoa.

Istumaan ei ehdi. Tässäkin pitää saada äkkiä iso satsi piirakkaa tarjolle kahvin kanssa.

Lounas-Café Ranta Hätävarassa on reilut tilat pienempään ja isompaankin ruokailuun niin sisällä kuin ulkona terassilla. Ja hyvä niin, sillä jos yhtäkkiä paikalle pölähtää isompi seurue, niin ei tarvitse mennä kannonpäähän istumaan. Seija Korhonen kannattaa kautta linjan kotimaisuutta niin kahvilan kalusteissa kuin esimerkiksi ruokailuvälineissä sekä puhdistusaineissa.

Terassin katetulla osalla käy iloinen puheensorina, jota kahvikuppien kilinä säestää.

Seijan repertuaari ulottuu Ranta Hätävaraa pitemmällekin, onhan hänellä muun muassa Konneveden keskustassa perinteinen kyläkahvila ja suoramyyntipiste Pappilan Hätävara, mutta kesäaikaan rantakahvila vie käytännössä leijonanosan Seijan ajasta. Aiemmat vuodet ovat osoittaneet, että satamavieraat suosivat ihan tavallista ja hyvää kotiruokaa, joka on lisäksi kohtuuhintaista. Ranta Hätävaraan tullessa ei tarvitse ottaa mukaan isonnuslasia nähdäkseen annoksen lautasellaan.

Seija on myös mukana aiemmin mainituissa joulu- ja pääsiäismarkkinatouhuissa ja tekee muutenkin yhteistyötä em. yrittäjien kanssa. Esimerkiksi viime pääsiäismarkkinoilla Hätävaralla oli noutopöytä, jossa oli tarjolla paikallisesta lihasta tehtyä lihapataa lisukkeineen kaikkineen. Ranta Hätävaran noutopöydän tarjonta ja päivän annokset kannattaa katsastaa suoraan lounaskahvilasta tai vaikka soittaa rimpauttaa, jos on vielä matkalla tulossa tai menossa.

Paikallisesta lihasta saa myös aivan mahtavaa lihapataa. Kuva kevään 2017 pääsiäismarkkinoilta.

Häyrylänrantaan on hyvä poiketa vaikka ihan käymäseltään, sillä niin maisemat järvelle kuin ruokapuolikin ovat kohdallaan. Jos esimerkiksi on meininki lähteä risteilylle tai melomaan, taikka on liikkeellä omalla veneellä, niin satamassa kannattaa tankata sekä paatti että perämies – kapteenista ja miehistöstä puhumattakaan. Hyvästä ruoasta tulee hyvä mieli, ja kylläisenä ajatuskin juoksee sujuvammin.

Lapsia varten Ranta Hätävarassa on myös hieno leikkimökki, jos aika meinaa käydä pitkäksi aikuisten syödessä – ja tietysti jäätelöä. Jos olette siis suunnittelemassa autoilu- tai veneilyreissua tai retkeä Etelä-Konneveden kansallispuistoon joko maitse tai vesitse, Häyrylänrantaa ei passaa ohittaa. Hyvän ruoan vuoksi voi toki tehdä myös pienen tai isommankin koukkauksen, sillä Konnevedeltä sitä löytyy monessa eri muodossa.

Olen ylpeä, että kotikunnassani on näin monipuolinen ja hyvä ruokatarjonta aina pellolta pöytään saakka. Uskon vakaasti, että ruokayrittäjien yhteistyöllä, laadukkailla raaka-aineilla, hyvällä palvelulla ja tietysti itse ruoalla Konnevedestä on tulossa vauhdilla yksi niin matkailijoiden kuin ruoanystävienkin suosikkikohteista.


Read more

Säänkestävät sarvipäät laiduntavat Laviassa

Markus tämän jutullansa aloitti, innostuksen näihin säänkestäviin sarvipäihin. Kun koko kesän olin Instagrammissa seurannut Riutan tilan kuulumisia #riuttahighland, pakko oli perehtyä asiaan tarkemmin.

Riutan tila on ollut saman suvun hallussa vuodesta 1585! Talon nykyinen emäntä Kati Huusansaari on ollut sinut karjan kanssa ihan pienestä tytöstä asti. Ensin tilalla oli lypsykarjaa, myöhemmin Katin äiti vaihtoi suunnan pienimuotoiseen emolehmätuotantoon. Sitten tuli vaihe, jolloin karjaa ei enää ollut, Riutan mäki oli ilman eläimiä kymmenisen vuotta. Kunnes vuonna 2007 tilalla tehtiin sukupolvenvaihdos, ja Kati otti tilan haltuun miehensä kanssa.

Kipinä highlandereihin oli Katilla ollut jo kauan. Sattumien kautta, ja enemmän harrastusmielessä, tilalle tuli ensin kolme lehmää ja kolme vasikkaa. Lisä sattumien kautta vielä muutama lehmä lisää, orpoja vasikoita ja astutussonni. Karja kasvoi, yksi lopetettava karja pelastettiin Riutan tilalle. Eläinmäärä on lisääntynyt omista hiehoista, ja sonnia on vaihdettu muutaman vuoden välein. Tässä sitä ollaan, kokopäiväisenä karjankasvattajana, tuumaa Kati. Lauma on kasvanut noin sataan sarvipäähän.

Ulkona ympäri vuoden

Tähän aikaan joulukuusta tuntuu uskomattomalta, että tämä rotu todellakin haluaa olla ulkona. Näin on, vakuuttaa Kati. Moni olettaa, että lauma otetaan talveksi sisätiloihin. Mutta siellä mistä rotu on lähtöisin, eli Skotlannin Ylämailta, nämä ovat aina ulkona. Ylämaankarjalla on erittäin paksu nahka ja kaksinkertainen karva. Päällimmäinen karva toimii sadetakkina eikä päästä kosteutta alimpaan karvaan, joka onkin aina kuiva ja eläimen iho kosketettaessa lämmin, jopa kovimmilla pakkasilla. Kati kertoi, että kerran yksi laumasta jouduttiin ottamaan sisätiloihin, ja eläin melkein paahtui karvansa kanssa, vaikka sisätila oli viileä. Koska hikoilu lähtee eläimestä itsestään eli sieltä nahasta, oli eläimellä ajoittain todella kylmäkin, kun oli kokonaan märkä.

Kylmäpihattokaan ei ole ratkaisu, sillä laumassa on tarkka hierarkia. Pitää olla riittävästi tilaa väistää ylempiarvoisia eläimiä, muuten tulee mittelöitä ja niissä ei käy hyvin.

Talvella eläimet ovat talvilaitumilla, missä metsä tarjoaa hyvän suojan. Katoskin löytyy, mutta eivät ne siellä juurikaan viihdy. Kun on riittävästi kuivitettuja makuupaikkoja ja tilaa liikkua, niin lauma on onnellinen vaikka pakkasta olisi paljonkin. Lämmitettävät vesikupit ja riittävästi ruokintakehiä, joihin suurpaalit laitetaan, takaavat veden ja ravinnon.

Nuijapää

Arvaa, mistä Nuijapää on saanut lempinimensä? Tuntee myös kutsun nimellä Emiliana.

Kesäisin Riutan tilan karja pääsee vihreille laitumille ja niityille. Eläimet tietävät kuulemma varsin hyvin milloin kesälaitumien aika koittaa. Odotus on kova ja riemu rajaton, kun nurmi on vihdoinkin keväällä kasvanut riittävästi, jotta eläimet voi päästää kesälaitumille. Vanhatkin lehmät juoksevat kuin nuoret hiehot.

Kesä on parasta aikaa, kuvassa Niilo Kukkaispoika.

Kesä on parasta aikaa, kuvassa nuori Niilo Kukkaispoika.

Maukkaan lihan salaisuus on korsirehu

Highlandereiden ruokinta on yksinkertaista. Maukkaan lihan salaisuus on korsirehu, lisäksi saatavilla on oltava puhdasta vettä ja huolehdittava kivennäisten ja hivenaineiden saannista. Rotu hyödyntää syömänsä ruoan tehokkaasti, ja on erityisen tervettä. Liha on terveellistä ja puhdasta. Kati kertoo, että reilun yhdeksän vuoden aikana eläinlääkäriä on tarvittu vain muutaman kerran. Ainoa säännöllinen lääkitys, mitä karjalle annetaan, on loislääkitys.

Suomessa rotua käytetään vain lihakarjana. Eläimen koosta riippuen yksi eläin tuottaa 200 – 400 kiloa lihaa. Sonnit teurastetaan noin 2,5 – 3,5 vuoden iässä eli huomattavasti vanhempina kuin muut rodut. Ylämaankarja onkin erittäin hidaskasvuista ja myös aika lailla pienempää kuin muut liharodut. Emo on kuitenkin pitkäikäinen: se tuottaa vasikan joka vuosi keskimäärin 15 vuoden ajan. Riutan tilalla kasvatetaan lehmälaumaa omilla hiehovasikoilla,  ja vaihdetaan sonnia, kun sen omat jälkeläiset tulevat vastaan. Teurastus tapahtuu Sastamalassa Liha Hietaselle, Kati kehuu paikkaa. Samasssa rakennuksessa toimii Leikkuupalvelu Renforss, jossa liha leikataan, pakataan ja raakakypsennetään. Ketju on varsin lyhyt siis. Lihan myynti tapahtuu noin kerran kuukaudessa niin, että Kati kerää asiakkailta etukäteen tilaukset ja toimittaa lihat lähialueille. Porin ja Rauman Reko-piiristä on myös mahdollisuus ostaa Riutan Highland lihaa. Tila myy vain tuoretta lihaa, ei pakastettua tai jäädytettyä. Eron huomaa maussa!

Niilo lentävä vasikka.

Niilo lentävä vasikka.

Rotuyhdistyksen sivuilla kerrotaan, että ylämaankarjan liha on erinomaista pihvilihaa. Luonnollisesta ravinnosta johtuen sen liha on maukasta, lyhytsyistä, vähärasvaista ja väriltään tummanpunaista. Naudan matka pihvilihaksi alkaa emolehmätilalta, jossa emolehmät poikivat vuosittain vasikan, joka elää emon rinnalla noin 8 kuukautta, käyttäen kasvamiseensa emolta saadun maidon. Ylämaankarjan pihvilihan vahva, ns. riistan maku, syntyy laiduntamisesta ja korsirehusta sekä pitkästä kasvatusajasta. Rotu on luonteeltaan aktiivinen, ja kun eläin saa liikkua vapaana teuraskypsyyteen asti, rasvakudos muokkautuu pehmeäksi, ja liha on maukasta sekä mureaa.

Vaativa trendirotu?

Suomen Highland Cattle Club ry (SHCC ry) perustettiin huhtikuussa 1997. Jäsentiloja yhdistyksessä oli vuoden 2016 alussa 258 kappaletta. Samaan aikaan Suomessa oli noin 13 000 ylämaankarjan nautaa. Kati tuumii, että rotu tuntuu olevan jonkinlainen trendi nyt. Monet ovat kovasti ihastuneita karvalehmiin. Moni aloittaa, mutta valitettavasti myös lopettaa. Rotu vaatii työtä. Erityisen aikaa ja kärsivällisyyttä vaativaa on eläinten ”kesytys” eli  käsiteltäväksi saaminen. Eläimen pitää tutustua hoitajaan omilla ehdoillaan ja omalla tahdillaan. Helppoutena on rodun terveys ja tavallaan vaatimattomuus. Siis vaatimattomuus ravinnon suhteen, rotu ei vaadi kalliita rakennuksia eikä juurikaan kalliita eläinlääkärikäyntejä. Kun olosuhteet ovat rodulle kohdallaan, rotu tulee toimeen melko vähällä.

Hely saapuu!

Hely saapuu!

Kati haluaa vielä lopuksi erityisesti muistuttaa siitä, että ylämaankarja todellakin on ulkona kasvatettavaa. Tämä ei tarkoita sitä, että ne voidaan unohtaa jonnekin pusikkoon. Puhdasta ruokaa, raikasta vettä ja paljon tilaa käyskennellä laumassa ulkona – kesät ja talvet. Ja erityisen tärkeä muistutus; tälle rodulle kuuluvat sarvet eikä niitä saa poistaa millään tavoin!

Riutan tilalla vanhin lehmä on ollut 18-vuotias. Kun saavutat näiden eläinten luottamuksen, ne palkitsevat moninkertaisesti kiintymyksellä. Nämä sään kestävät sarvipäät ovat äärimmäisen lempeitä, kertoo kokenut kasvattaja.

Pöö

Tämä kaveri on saanut lempinimekseen Pöö, yllättääkö? Oikealta nimeltään Electra.

Sarvipäiden lisäksi Riutan tilalla on  kolme lemmikkivuohea, kolme lemmikkilammasta, kanoja noin kymmenen, ankkoja hiukan alle kymmenen, kaksi pupua, kolme kissaa ja yksi suomenkarjan lehmä, jolla on myös vasikka. Omavaraisia ollaan siis lihan, munien ja maidon suhteen. Ja ehkäpä enemmän kuin hyötyä, kaikista tilan asukkaista on hurjasti iloa. Sen aistii kaikesta.

Jutun kuvat: Kati Huusansaari

Katin kuvaamia sarvipäitä voi ihastella vuoden ympäri Riutan vuosikalenterilla ja muilla hauskoilla tuotteilla. Tilaukset verkkokaupasta.

Katin reseptivinkit

Palapaisti valmistuu kuutioiksi leikatusta naudan sisäpaistista. Paistan pinnat kiinni ja sitten kattilaan veden kanssa hautumaan miedolle lämmölle 100-125 astetta. Mausteeksi suolaa, aromisuolaa ja pippuria maun mukaan. Hautuu useamman tunnin ja valmiina sulaa suussa.

Highlander vokki
400 grammaa ulkofilettä leikattuna suikaleiksi
Riisiä 3 dl keitettynä
kolme paprikaa suikaleiksi
kirsikkatomaatteja

Maustekastike
2 rkl soijaa
2 rkl balsamiviinietikkaa
1 rkl mirini
2 rkl saksanpähkinäöljy
1 tl inkivääri
1 tl kaneli
2 tl paprikajauhetta
2 rkl ruokosokeri
1 rkl siirappi

Paista lihat kypsiksi nopeasti kuumalla pannulla. Keitä riisit valmiiksi. Kuumenna vokkipannu kuumaksi.
Laita pannuun pähkinäöljyä tai tavallista öljyä. Paprikasuikaleet kuumalle pannulle. Anna pintojen hieman paahtua ja sekoita välillä. Lisää sekaan kirsikkatomaatit. Odota, että tomaatit hieman pehmenevät ja lisää liha.
Kaada maustekastike päälle. Sekoita ja kiehauta kastike. Tarjoile riisin kanssa.

Paneeratut ulkofilesuikaleet
400 gramma ulkofilettä suikaleiksi
Pyörittele suikaleet kananmunassa. Sen jälkeen korppujauhoissa, joihin sekoitettu suolaa ja pippuriseosta.
Paista pannulla kullanruskeiksi.
Äärettömään hyvää herkkua!

sari-selka%cc%88la%cc%888

Yhteystiedot:

Kati Huusansaari
Riutantie 33
38600 Lavia
0400-514953
045-8537876
katihuusansaari(at)hotmail.com

Kotisivut, joilla tuhdisti tietoa ylämaankarjasta ja kiva blogi:)
Facebook-sivut
Instagram

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Ylämaankarja viihtyy Mäki-Laurilan tilalla

Isot karvaiset sonnit löntystävät hiljalleen Punkalaitumella Mäki-Laurilan pihamaata reunustavassa aitauksessa. Osa niistä katselee minua kiinnostuneina, osaa ei voisi vähempää kiinnostaa kameran kanssa heiluva ihminen.

Isot karvaiset lehmät ovat ylämaankarjaa. Nämä eivät kuitenkaan ole mahdottoman isoja. Kuvittelin niiden olevan enemmän biisonin kuin tavallisen lehmän kokoisia.

Tilan omistajat Timo ja Anne Mäki-Laurila kertovat, että osa on paljon isompia. Anne lähtee näyttämään minulle siitossonnia, jonka pitäisi kuulemma olla paljon aitauksessa olevia yksivuotiata isompi.

Kuinkahan iso tuo isoin oikein on?

– Se painaa noin tuhat kiloa, Anne Mäki-Laurila vastaa.

Suurimmat sonnit painavat lähemmäs tonnin!

Suurimmat sonnit painavat lähemmäs tonnin!

Sonnit kävelevät verkkaisesti. Niitä eivät tunnu hirveästi kiinnostavan paikalle sattuneet ihmiset. Epäilen kuitenkin, pitääkö ohut sähkölanka tosiaan jättiläiset aitauksessa. Noilla sarvilla tekisi pahaa jälkeä, eikä edes pakeneminen pakettiauton sisään tuskin riittäisi. Anne kertoo, että eläimet ovat rauhallisia. Sähköaita tosin ei hänen mukaansa eläimiä pidättelisi, jos ne niin päättäisivät.

– Nämä sonnit eivät tarvitsisi sähköä aidassa ja portin voi jättää vaikka auki hetkeksi, eivätkä ne karkaa, hän rauhoittelee.

Uskottava on. Tosin näyttää aika hurjalta, kun sonnit kolisuttavat sarviaan vastakkain. Eläimet ovat kuitenkin tottuneet vieraisiin, sillä Mäki-Laurilalla on myös vuokramökkejä, ja majoittujat käyvät usein ihmettelemässä karvaisia lehmiä.

Ylämaankarjan lisäksi Mäki-Laurilan tilalla on mökkejä. Mökkien pihoista löytyy lämmitetyt porealtaat.

Ylämaankarjan lisäksi Mäki-Laurilan tilalla on mökkejä. Mökkien pihoista löytyy lämmitetyt porealtaat.

Käymme katsomassa toista aitausta. Anne Mäki-Laurila menee lauman sekaan. Eläinten huomio kiinnittyy häneen. Omistaja käy päivittäin ruokkimassa eläimet ja tarkastamassa jokaisen yksilön. Moni eläin tulee lähemmäksi päästäkseen harjattavaksi.

– Tykkään eläimistä ja tässä työssä saa olla eläinten kanssa tekemisissä, Mäki-Laurila sanoo.

Eläimet tunnistavat emäntänsä ja tulevat paikalle ruoan toivossa.

Eläimet tunnistavat emäntänsä.

Tilalla oli aikaisemmin hevosia, mutta ylämaankarjan hoitaminen on Annen mukaan paljon huolettomampaa. Hevoset tulee viedä ulos ja sisälle, mutta ylämaankarja viihtyy ulkona hyvin vaikka talvipakkasella. Anne kertoo, että kova helle tai häiritsee eläimiä enemmän. 

Ylämaankarjan liha muistuttaa tavallista nautaa, mutta on vähärasvaisempaa. Anne kertoo, että maku on hieman tavallista nautaa riistamaisempi. Mäki-Laurilan luomulihaa voi ostaa suoraan tilalta tai Tilatori.fi -verkkokaupasta. 

Yhteystiedot:

Luojunseläntie 181
31900 Punkalaidun

050-5466757/Anne
050-5489660/Timo

Nettisivu

Facebook