Arin jäätelöbaari tekee vuohenmaidosta herkkua – Ruokaretki

Makutestin perusteella Arin jäätelöbaari on iskenyt kultasuoneen. Vuohenmaitojäätelö on täyteläistä, gelatomaista jäätelöä, joka on pehmeää, suussa sulavaa, maukasta ja sitä on pakko saada lisää. Yhden maun jälkeen haluaa maistaa jokaista makua; Jermun tervaa, Hulinan mustaherukkaa, Helgan kahvia, Evitan vaniljaa ja Lallin lakritsia. Uusia makuja on kehitteillä koko ajan, tänään keittiössä valmistui kinuskia.

Ensimmäisiä kokeiluja vuohenmaitojäätelöstä Ari Aaltonen teki runsaat kaksi vuotta sitten kun kasvatti vielä omia vuohiaan. Kiireiden myötä asia jäi, mutta ei onneksi lopullisesti. Toukokuun 2016 ravintolapäivään Ari valmisti erän jäätelöä, vei kärryt Helsingin Kallioon ja kauppa kävi. Nyt on suunnitelmissa laajentaa toimintaa, kehittää uusia makuja, etsiä jälleenmyyjiä ja myydä jäätelöä. Kaikkien jäätelön ystävien ja herkkusuiden onneksi!

Vielä tuotanto on pientä, Arin keittiöstä valmistuu noin 100 litraa jäätelöä viikossa. Maito tulee toistaiseksi Saksasta, koska Suomessa vuohien kasvatus on pientä. Neuvottelut kotimaisen vuohenmaitotuottajan kanssa ovat käynnissä, peukkuja sille. Itse asiassa alkuperäislajina Suomen vuohi on lähes sukupuuttoon kuolemassa, meillä on vain noin
5 000 vuohea koko Suomessa. Jäätelön syönnillä Suomen vuohikanta nousuun!

Vuohenmaitojäätelö valmistuu vain viidestä raaka-aineesta; sokeria, vuohenmaitoa, rypälesokeria (dekstroosia) makuainetta ja johanneksenleipäpuuta saostukseen. Valmistukseen ei siis käytetä kananmunaa, jäätelö sopii laktoosittomaan ja gluteiinittomaan ruokavalioon. Kaikki maut ovat Arin itse kehittelemiä. Ne makuaineet, joita ei poimita itse, hankitaan lähituottajilta. Vain suosikkimaussa lakritsissa käytetään Halvan lakumattoa.

Jäätelöä saa toistaiseksi vain muutamasta paikasta ja sunnuntaisin suoraan Arin tilalta.
Muina päivinä kannattaa suunnata Kirkkonummella Wohls Gårdin kesäkahvila Elwiiraan, Cafe Rostaan, Lohjalle Martinpihaan tai Helsingissä Käpylän majakkaan. Lisää jälleenmyyntipisteitä tulee koko ajan, ole valppaana!
Arin voi myös bongata kärryineen tapahtumissa eri puolilla pääkaupunkiseutua.

Meidän makutestailussa ei syntynyt selvää voittajaa, vaniljassa maistui hienostuneesti vuohenmaito, suklaa oli juuri niin täyteläistä kuin pitääkin, mustaherukka hersyvän herukkaista ja kahvi sopivan voimakasta. Asian äärelle on pakko palata vielä useamman kerran.

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

You might also like