Suojärven Suklaatila yhdistää suklaan suomalaisuuteen

Tällä kertaa olen menossa vielä tavallistakin makoisammalle ruokaretkelle. Kohteenani on nimittäin Suojärven Suklaatila Ylöjärvellä. Kysymyksiä ainakin on paljon, sillä miten se voi olla suklaatila? Voiko suklaata viljellä Suomessa? Vaikka kasvituntemukseni ei olekaan aivan huipputasoa, en silti usko Pirkanmaalla kasvavan kaakaopuita. No, kohtapa se nähdään.

Suklaatilalle kyltit tuntuvat vievän, ja niin lukee myös entisen navettarakennuksen ovessa. Rakennus toimii tehtaanmyymälänä. Pienessä viihtyisässä myymälässä on ikkuna suklaaleipomoon, jonne ei arkivaatteissa ole asiaa. Suklaa virtaa erilaisissa laitteissa ja sitä on pöydillä eri muodoissa.

Suklaata valmistetaan Suojärven suklaaleipomossa.

Suklaata valmistetaan Suojärven suklaaleipomossa.

Yrittäjäpariskunta Katja ja Tomi Järvenpää tulevat tervehtimään myymälään. Katja palaa kohta takaisin tuotannon puolelle huolehtimaan suklaatuotteiden valmistuksesta. Nyt eletään kiireistä aikaa, sillä joulu on suklaamarkkinoiden ehdoton sesonki.

Suojärven Suklaatila on Tomi Järvenpään kotitila. Taustalla Katja Järvenpää valmistaa konvehteja.

Suojärven Suklaatila on Tomi Järvenpään kotitila. Taustalla Katja Järvenpää valmistaa konvehteja.

Tomi ehtii kuitenkin istahtamaan kanssani kahville ja vastaamaan kysymyksiini. Hän kertoo, että kaakaopapu on peräisin päiväntasaajalta, eikä Suojärven tilalla kasva kaakaopuita. Suojärven Suklaatilan kaakaomassa tuodaan Keski-Euroopasta, mutta loppu syntyy Järvenpään mukaan Suomessa.

– Me olemme halunneet yhdistää kaikkien tuntemaan herkkuun suomalaisia juttuja, hän sanoo.

Suklaatilan suklaissa on laaja skaala suomalaista makua. Alussa tuotteisiin päätyivät suomalaiset marjat, kuten mustikka, puolukka ja mustaherukka, mutta myöhemmin mukaan löytyi erikoisempiakin makuja, kuten talkkuna, hamppu ja porkkana.

Sarkapaloista löytyy suklaata joka makuun.

Sarkapaloista löytyy suklaata joka makuun.

Maistan hampunsiemenillä maustettua Sarkapalaa, joka kieltämättä maistuu jollain tavalla suomalaiselle. Suklaa rouskuu mukavavasti suussa. Hampunsiemenet ovat peräisin Impolan kasvitilalta Sastamalasta, joka on yksi monista yhteistyöyrityksistä.

– Alusta asti lähdettiin etsimään toisia tiloja ja miettimään millaisia raaka-aineita voitaisiin hyödyntää. Sieltä ovatkin tulleet kiinnostavimmat tuotteet, joita teemme.

Kaikki maut eivät toki ole peräisin maatalouden tuotteista, vaan esimerkiksi savu ja terva ovat myös päätyneet tuotteisiin. Yksi tällaisista on savusuolasuklaa, jota pääsen maistamaan. Makeahkon maitosuklaan kääntöpuolella on savusuolakiteitä, jotka antavat suklaalle särmää. Parhaimman makukokemuksen saa, kun kääntää suolaisen puolen kieltä vasten.

Savusuolasuklaassa on jotain suomalaista.

Savusuolasuklaassa on jotain suomalaista.

Tomi Järvenpää kertoo Suklaatilan toiminnan pohjaavan maaseudun vahvuuksille ja ajatukselle, että maaseutu voi olla muutakin kuin perinteistä maataloutta. Suklaa oli luonteva valinta Järvenpäille.

– Ajateltiin, että yhdistetään meidän harrastus ja maaseutu mahdollisuuksien paikkana.

Tässä tapauksessa mahdollisuuden tarjosivat Tomin sukutilan tyhjät rakennukset. Järvenpäät kunnostivat vanhasta navetasta suklaaleipomon ja myöhemmin kahvilan, joissa järjestetään suklaanmaistajaisia.

Suklaanmaistajaiset ovat makumatka herkuttelun historiaan.

Suklaanmaistajaiset ovat makumatka herkuttelun historiaan.

– Kylän naisväki alkoi kyselemään, että voisimmeko järjestää suklaanmaisteluiltoja. Meillä ei ollut mitään valmista tuotetta tällaista varten, mutta otimme haasteen vastaan, Järvenpää kertoo.

Suklaanmaistajaiset osoittautuivat hyvin suosituksi ohjelmanumeroksi, ja kahvilaakin jouduttiin laajentamaan. Vuosittain yli sata ryhmää käy puolentoista tunnin mittaisella suklaanmaistelukurssilla, jossa käydään läpi paitsi herkun historiaa, myös oikeita tapoja syödä suklaata.

– Maistajaiset on makumatka suklaan maailmaan. Lähdetään vaaleammista liikkeelle ja edetään tummempiin.

Suklaan kanssa maistuu kupillinen tiramisukahvia.

Suklaan kanssa maistuu kupillinen tiramisukahvia.

Suklaan kannattaa antaa sulaa suussa ja välillä on hyvä juoda hieman vettä, jotta suu maistaisi uuden maun. Tällä kertaa aika ei anna myöten kokonaiselle luennolle, mutta Suojärven suklaista löytää kyllä erilaisia makuja lyhyemmälläkin oppimäärällä. Esimerkiksi Sarkapalojen appelsiinisuklaa maistuu vaaleudestaan huolimatta raikkaalle. Chilisuklaa sen sijaan maistuu terävältä. Suklaa harvoin on näin tulista, mutta chili korostaa miellyttävästi tumman suklaan makua.

Suklaapakkaukset ovat viimeisteltyjä. Ne kertovat tilan tarinaa tavalla tai toisella. Erään kyljessä on esimerkiksi pieni poika käsissään heinäpellolla.

– Siinä on kuva siitä, kun meikäläinen on heinäpellolla 70-luvulla isoisäni kanssa, Järvenpää sanoo.

Suklaarasian kyljessä on kuva Tomi Järvenpäästä ja hänen isoisästään peltotöissä 70-luvulla.

Suklaarasian kyljessä on kuva Tomi Järvenpäästä ja hänen isoisästään peltotöissä 70-luvulla.

Viimeisimpänä Suklaatilan tarinaan ovat tulleet mukaan navettatontut, jotka ovat kuulemma monen tilalla tapahtuvan asian takana. Tontut myös myyvät erikoissuklaita, jotka muun muassa antavat lisäenergiaa väsyneille lapsille.

Äkkipiristys antaa tehoa, kun voimat loppuvat.

Äkkipiristys antaa voimia, kun energiat loppuvat.

 

Yhteystiedot:

Liivalammintie 75
34140 Mutala (Ylöjärvi)

Nettisivu

Facebook

Vappuna juhlitaan roseteilla ja marjasimalla!

Vapun juhlinta on sekoitus useita perinteitä. Muinaissuomalaiset juhlivat toukojuhlaa ja sytyttivät pelloille kokkoja pahojen henkien pois ajamiseksi.

Nimensä vappu on saanut keskiajalta, jolloin 1. toukokuuta vietettiin Valpurgin pyhimykseksi julistamisen päivää. Myöhemmin vappu leimautui työläisten ja ylioppilaiden juhlapäiväksi. Keskeistä kaikelle juhlinnalle jo aikojen alusta lähtien on ollut runsas syöminen ja juominen.

Nykypäivänä suositut vappuherkut sima ja tippaleivät olivat tunnettuja jo 1700-luvun Suomessa. Mitään erityisiä vapun ruokia ne eivät kuitenkaan olleet.  Yleisenä janojuomana tarjottavaa simaa juotiin ympäri vuoden ja tippaleipiä tarjottiin esimerkiksi hautajaisissa ja muissa juhlatilaisuuksissa.

Unholaan jääneet rosetit

Nyt jo hiukan unholaan jääneillä vappuherkuilla roseteilla herkuteltiin sen sijaan yleisesti vappuna jo ainakin 60–70 -luvulla. Ja kannattaa herkutella edelleenkin, sillä ne ovat monen mielestä huomattavasti herkullisempia kuin munkit tai tippaleivät.

Rosetit ovat entistaikojen vappuherkku, joita moni on syönyt lapsuudessaan.

Rosettienkin perinne on varmasti huomattavasti pitempi, sillä resepti löytyy yhdestä suomalaisten keittokirjojen klassikosta, vuonna 1908 ensimmäistä kertaa julkaistusta Kotiruoka-kirjasta.

Rosettien tekemiseen tarvitaan rosettirauta.

Helppoja ja nopeita valmistaa

Mitkä lie olleet rosetin unohduksen syyt, ei se valmistustekniikasta ainakaan ole kiinni. Rosetit ovat nimittäin äärettömän helppoja ja nopeita tehdä; Taikinaa ei tarvitse vaivata, kohotella tai odotella, eikä pyörittelyn kanssa tarvitse pähkäillä kuten munkkien leivonnassa. Rosetteja tehdessä ei tarvitse stressata myöskään pursotuksen ja erilaisten muottien kanssa, kuten tippaleipien valmistuksessa.

Rosettien valmistamiseen ei tarvitse muuta kuin paksupohjainen kattila ja rosettirauta. Nyt vaan kipin kapin mummolan kaappeja koluamaan, ja rosettiraudat kuumiksi! Uusinakin rosettirautoja myyvät useat keittiötarvikeliikkeet.

Rosetit 

3 kananmunaa

2,5 dl kermaa

1 dl sokeria

2.5 dl vehnäjauhoja

2 rkl perunajauhoja

½ tl vaniljasokeria

Rypsiöljyä uppopaistamiseen.

Taikinaan voi lisätä vaniljasokerin sijaan myös aitoa vaniljaa, tai esimerkiksi ripauksen kardemummaa.

Sekoita kananmunat ja sokeri pehmeäksi tahnaksi. Lisää sen jälkeen jauhot ja sekoita kunnes taikina on sileää. Lisää lopuksi kerma, ja sekoita.

Kuumenna öljy kuumaksi (noin 170-180 astetta) paksupohjaisessa kattilassa. Öljy on tarpeeksi kuumaa kun pieni pala leipää ruskistuu nopeasti ja leivänpala “sihisee” öljyssä.

Kuumenna rosettirautaa ensin öljyssä ja valuta ylimääräinen rasva pois. Jos rauta ei ole tarpeeksi kuuma, jää taikina siihen kiinni. Kiinnijääneen rosetin voi irrottaa raudasta varovasti veitsellä. Varo kuitenkin roiskuttamasta kuumaa öljyä.

Upota sen jälkeen rosettirauta taikinaan raudan yläreunaan asti. Jos rauta uppoaa liian syvälle taikinaan, ei valmis rosetti irtoa raudasta.

Nosta sen jälkeen rauta taikinasta, ja anna taikinan kuivua hetki ennen kuin upotat raudan kuumaan rasvaan. Pidä rautaa kokonaan rasvan alla hetken, ja kun rosetti irtoaa raudasta anna sen paistua kullanruskeaksi.

Nosta valmis rosetti pois öljystä reikäkauhalla ja nosta valumaan talouspaperin päälle. Rosetti on vielä pehmeä tässä vaiheessa, mutta muuttuu kuivuessaan rapeaksi. Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Koristele jäähtyneet rosetit tomusokerilla.

Uppopaistaminen on oikein tehtynä täysin turvallinen tapa valmistaa ruokaa. Muista kuitenkin, että öljyn sekaan ei saa mennä yhtään vettä, ja jos ylikuumentunut öljy sattuisi syttymään tuleen, ei sammuttamiseen saa käyttää vettä. Sammuta öljypalo sammutuspeitolla tai pienempi palo kattilan kannella.

Rosettien seuraksi sopii mainiosti marjoilla maustettu sima. Punaherukka antaa simalle upean, keväisen värin.

Punaherukka-sitruunasima

6-7 dl punaherukoita

250 gr fariinisokeria

250  gr sokeria

1 sitruunan mehu

4 l vettä

Pikkurillinpään kokoinen pala tuoretta hiivaa

Sokeria ja rusinoita (rusinat voi jättää myös pois)

Kesän kolkuttaessa ovella ja uutta marjasatoa odotellessa voi pakastimeen unohtuneet marjat käyttää mainosti siman valmistukseen. Marjasimaan voi käyttää ihan mitä vain kotimaisia marjoja.

Survo marjat kevyesti rikki. Lisää marjat kattilaan sokereiden kanssa, ja lisää sen jälkeen yksi litra vettä. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kiehua hetken.

Ota sen jälkeen kattila pois liedeltä ja lisää loput kolme litraa vettä ja sitruunan mehu. Anna liemen jäähtyä kädenlämpöiseksi ja lisää sen jälkeen pieneen vesitilkkaan sekoitettu hiiva.

Anna siman käydä huoneenlämmössä noin vuorokauden. Siivilöi sima ja pullota puhtaisiin pulloihin. Lisää jokaiseen pulloon noin yksi teelusikka sokeria ja halutessasi rusinat.

Sulje pullot, mutta älä liian tiukkaan, sillä paine pulloissa kasvaa käymisen jatkuessa. Pane pullot jääkaappiin. Sima on valmista noin 5-7 päivän kuluttua.

 

Kuvat: Hanna-Mari Järvinen ja Iiris Setianto.

Kuvausjärjestelyt: Iiris Setianto.

Rosettien resepti: Kotiruoka, keittokirja kotia ja koulua varten. Otava, 1962. 25. painos.

 

Voiko marenkia tyylikkäämpää herkkua olla?

Marenkien salaisuus on yksinkertainen; sokeria, kananmunan valkuainen ja aimo ripaus huolellisuutta. Kuulostaa helpolta. Moni, joka on kokeillut marengin valmistusta kotona, tietää, että tulos voi olla myös aivan jotain muuta kuin makean rapea ja ilmavan keveä herkku. Itse olen nostanut uunista ulos lässähtäneitä, liian tahmeita, turhan sitkeitä kasoja, joista puuttuu se jokin eli tyyli.

Kun kuulin yrityksestä nimeltä Linnan Marenki, täytyi heti ottaa yhteyttä ruoka-artesaani Sariin. Mikä on näiden kepeiden herkkujen salaisuus?

Ruoka-artesaani Sari juhli yrityksensä 1-vuotis syntymäpäiviä huhtikuun alussa 2019. Kuva: Matti Hämäläinen, Visualbusnesshelsinki.

Linnan Marenki on vuoden ikäinen yritys, mutta yrityksen perustajan Sari Lahokosken rakkaus leipomiseen ja herkkuihin syttyi jo vuosia sitten. Unelmista totta, Sari opiskeli itsensä ruoka-artesaaniksi Yrkeshögskolan Noviassa Raaseporissa ja perusti marenkeihin ja juhlallisiin herkkuihin keskittyvän yrityksensä.

Ruoka-artesaanit ovat uusi kasvava ammattikunta. Ammattilaisia, jotka luovat korkealaatuisia tuotteita pääasiassa paikallisista raaka-aineista, joita jalostetaan käsityömäisesti omalla tilalla tai omassa yrityksessä. Artesaaniruoassa lähtökohtana ovat perinteet ja perinteiset menetelmät.

Marengin (ransk. meringue) syntyperä juontuu, yllätys yllätys, Ranskaan ja Meiringenin kylään 1600-luvulle eli varsin perinteisestä herkusta on kysymys. Valmistusmenetelmäkin on säilynyt vuosisatoja lähes samana, mutta jokaisella leipurilla lienee omat niksinsä.

Ruusumarengissa on ihanan kevyt ruusun vivahde. Turha kai mainita, että herkku sulaa suussa.

Marenkeja on kolmea eri lajia; ranskalaisia, italialaisia ja sveitsiläisiä. Sen opin vasta vieraillessani Sjökullan kartanolla, jossa Sarin työtilat ovat.

Ranskalainen on marengeista yksinkertaisin, munanvalkuainen ja sokeri vaahdotetaan. Syntyy “perinteinen” rapea marenki, joka toimii erinomaisesti myös erilaisten jälkiruokien pohjana. Ranskalaisesta marengista syntyvät pienet rapeat macaron-leivokset ja kakkujen pohjat.

Italialainen marenki on niin kutsuttu kypsä marenki.  Sen valmistuksessa sokerisiirappi kuumennetaan 117-118 -asteiseksi, ja kaadetaan sitten hieman vatkattujen valkuaisten joukkoon, koko ajan sekoittaen. Massaa vatkataan kunnes koostumus on oikea ja lämpötila on noin 30 astetta. Massa ei saa jäähtyä liikaa, muuten se ei säilytä muotoaan. Italialainen marenki on se taivaallinen, sisältä pehmeä herkku, johon hampaita upottaessaan meinaa lähteä taju. Niin hyvää!!

Onko mitään niin taivaallista herkkua kuin tuore suklaamarenki? Kuva: Sari Lahokoski

Sveitsiläisen marengin valmistus eroaa edellisistä hiukan. Valkuaiset ja sokeri kypsytetään vesihauteen päällä, tämän sanotaan olevan niksi siihen, että marengin koostumus on silkinpehmeä  ja sen pursottaminen on helpompaa. Sveitsiläisen marengin ohjeilla valmistuu myös kakun kuorrutteena suosiotaan kasvattava marenkivoikreemi.

Muutama tärkeä niksi:

  • huoneenlämpöiset munat
  • puhtaat työvälineet
  • alhainen paistolämpötila (noin 60 astetta)

Marengin valmistusaineet ovat kananmunan valkuainen ja hieno sokeri, suhde esim. 3 valkuista ja 2 1/2 dl sokeria. Kananmunan ikä vaikuttaa lopputulokseen, tuoreista munista syntyy napakampi vaahto, vanhemmista taas kuohkeampi. Käytä huoneenlämpöisiä kananmunia. Erottele valkuaiset keltuaisista huolellisesti. Tätä työvaihetta ei kannata hutiloida. On tärkeää, ettei valkuaisten joukkoon pääse yhtään keltuaista, koska keltuaisessa on rasvaa ja rasva estää vaahdon muodostumisen. Erota valkuaiset yksitellen vaikka juomalasiin ja kaada vasta sitten vatkauskulhoon.

Teräs- tai lasikulho on paras marengin vatkaukseen, koska muovikulhon sisäpinnassa voi olla rasvaa. Vaikutus lopputulokseen on välitön. Vatkaa ensin valkuisvaahtoa hetki. Lisää sokeria valkuaisvaahtoon pienissä erissä, muista vatkata koko ajan. Sokerin on tärkeää sulaa valkuaisiin, muuten ei synny hyvää marenkia. Onnistunut marenkivaahto on paksu, kuohkea ja kiiltävä.

Valmiin marenkiseoksen voi maustaa vaikka vaniljasokerilla, suklaalla tai marjajauheilla.

Paista marengit välittömästi vatkauksen jälkeen. Pelkästään ilmankosteus voi vaikuttaa lopputulokseen.

Marengit kypsennetään alhaisessa lämpötilassa suhteellisen pitkän ajan, jolloin marengista tulee rakenteeltaan kevyttä ja kuivaa. Katkaise uunista virta, avaa luukku raolleen ja anna marenkien kuivua uunissa. Jäähdytä ja säilytä kuivassa paikassa, nauti!

Suloiset simpukkamarengit, kuva Sari Lahokoski.

Ruoka-artesaanin intohimolla Sari kehittelee jatkuvasti uusia makuja ja reseptejä. Eli marengit eivät ole vain sokeria ja kananmunaa, muoto ja maut vaihtelevat tunnelman mukaan. Tällä hetkellä keittiöstä valmistuu mm. ruusu -ja appelsiininkukkavedellä, kahvilla, turkinpippurilla ja piparmintulla maustettuja marenkeja.

Jos herkkuhammasta alkoi kolottaa, mutta haluat päästä helpolla, kurkkaa herkkuvalikoima Linnan Marengin sivuilta ja tee tilaus.

Linnan Marengin herkut valmistuvat Sjökullan kartanon keittiössä, Kirkkonummen Kylmälässä. Kartanon ihana kahvila Lugnet Life & Living hemmottelee joka viikonloppu Sarin marengeilla. Lugnetin myymälässä on myös hyllyllinen herkkuja kotiin ostettavaksi.

Sarin tapaa myös monissa ruokatapahtumissa.

Keväinen herkkuvinkki:

Marenkileivospohja täytetään kermavaahdolla tai maustetulla rahkalla sekä marjoilla tai hedelmillä. Rahka sopii hyvin marengin kanssa, sillä sen raikas hapokkuus taittaa marengin makeutta.

Sulaa suussa! Kuva Heli Manninen @keijujakuutit_photography

Superfoodia makealla twistillä!

Tämähän on kaikkine marjoineen superfoodia!

Hullaannu kuvista Instagrammissa

Seuraa Facebookissa

Yhteystiedot:

Linnan Marenki Oy
Sari Lahokoski
sari.lahokoski@linnanmarenki.fi
044 988 7777
Sjökullantie 425
02540 KYLMÄLÄ

 

Heikkisen leipomon ruisleipä

“Hyvvää sen olla pittää”! – herkkuja Heikkisen leipomosta Kajaanissa

Heikkisen leipomon myyntitiski, Kajaani

Yksi Kajaanin ylpeyksistä on itsenäistä Suomea vanhempi, jo vuonna 1913 perustettu Leipomo- ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & kumpp., jonka ruisleipää moni kehuu parhaaksi lajissaan. Kun kerroin ystävälleni pysähtyväni Kajaanissa eväsostoksille talvilomareissulla, hän huomautti heti, että Heikkiseltä on haettava maan parasta ruisleipää! “Soitanko äidille, että saatte varmasti tuoreen ruisleivän sieltä matkaan?”

Pekka Heikkinen (1883-1951) perusti leipomon vaimonsa Anna Loviisan kanssa ja johti yritystä aina kuolemaansa saakka. Anna Loviisan  taival maan päällä päättyi jo vuonna 1929, mutta muutaman vuoden kuluttua Pekka löysi uuden puolison Anna Maria Regina Kemppaisen, joka otti huolehtiakseen muun muassa leipomomyymälän. Leipomo on sittemmin siirtynyt aina nuoremmalle polvelle ja nyt ohjaksissa on neljättä polvea edustava Kaija Marin (o.s. Heikkinen), jonka lapset Juuso ja Kaisa Marin ovat niin ikään leipomolla vastuullisissa tehtävissä.

Ehdimme onneksi Kajaaniin ennen leipomon sulkemisaikaa ja huokasin helpotuksesta nähdessäni, että myös muutama riisipiirakka oli vielä myyntitiskissä jäljellä. Olin parilla retkireissulla havainnut juuri tämän leipomon piirakat aivan loistaviksi retkieväspiirakoiksi – niissä on riittävästi ruista, koko on passeli (ei mikään cocktail-versio) ja piirakat säilyvät rinkassa hyvinä useammankin päivän. Siis jos niitä malttaa niitä sopivasti säännöstellä, eikä hotki eväitä heti.

Leipämaistiaisia Pekka Heikkisen leipomossa

Leipomossa oli heti ovensuussa maistelupöytä, jonka korista löytyi maistiaispalasina mm. puolukkaa sisältävää ärjänleipää sekä suloiselta tuoksuvaa tervaleipää. Tätä herkkua olin tullut maistaneeksi jo aiemmin, mutta en voinut vastustaa sitä nytkään. Ja niinhän siinä kävi, että myös tervaleipää oli ostettava matkaan.

Heikkisen leipomon leipähyllyjä

Pekka Heikkisen leipomon valikoimista löytyy niin suolaista kuin makeaa tuotetta. Se kuuluisa Pekka Heikkisen ruisleipä – “Super puu-uunileipä” paistetaan nimensä mukaisesti todellakin puu-uunissa, lähes 100 vuotta vanhaan juureen tehtynä. Oijoi, niitäpä ei ollutkaan enää montaa jäljellä!

Ruokaleipien valikoimassa on paitsi perinteisiä leipomuksia, kuten nyrkkirieskaa ja ohra-perunarieskaa, myös esimerkiksi erilaisia patonkeja ja ranskalaista vehnäleipää. Uusien tuotteiden kehittelyn lisäksi leipomolla kehitetään myös uusien alalle tulijoiden ammattitaitoa. Tänä keväänä Heikkisellä työharjoittelussa oleva Annika Kuvaja valittiin edustamaan Suomea nuorten ammattitaidon MM-kisoissa 2017.

Heikkisen kermasarvia

Olimme liikkeellä laskiaispullien aikaan, mutta vastustimme urhoollisesti niiden viehkeitä kutsuja vitriinilasin takaa. Mutta mitäs nuo ovat? Kermasarvet ovat olleet alusta asti Pekka Heikkisen leipomon valikoimassa ja arvatenkin ne ovat erinomaisia makean nälkään!  Näiden kermasarvien makuna on vadelma, jota on mukana kermavaahtotäytteessä. Kahvilan puolella istuskeli vielä muutama asiakas, mutta koska kello läheni sulkemisaikaa, oli kermasarvemme pakattava mukaan, vähitellen kasvaneeseen ostospinoon. No, pärjäisimmepä sitten mukavasti herkkujemme kera seuraavat päivät.

Välikadulle vuonna 1947 rakennetun leipomon löytää Kajaanin keskustasta Välikadulta helposti. Jos ei huomaa leipomon vanhan rouvan Saima Heikkisen motolla “Hyvvee sen olla pittää” varustettua kylttiä, voi kadunkulmassa sijaitsevan rakennuksen bongata myös esimerkiksi iloisesti maalattujen sähkönjakokaappien avulla, ja kesällä katuasvalttiin maalatusta räsymattoraidoituksesta.

 

Leipomo ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & kumpp.

Välikatu 7, 87100 Kajaani

Avoinna: katso verkkosivut pekkaheikkinen.fi

Facebook

Kuppikakkuja Karoliinan Kestikievarissa

Karoliinan Kestikievari kestitsee kiireisenkin kulkijan

Nelostiellä Leivonmäen kohdalla kannattaa keventää kaasujalkaa ja pitää tauko. Paikkakunta lienee saanut nimensä leivosen (kiurun) mukaan, mutta Karoliinan Kestikievaria ajatellessa Leivonmäki tuo heti mieleen ihanat leivonnaiset!

Pirjo Soilu perusti Karoliinan Kahvimylly -kahvilan vuonna 1998 Joutsaan. Kahvila sai nimensä Soilun mummon, Elin Karoliinan mukaan – tämä kun antoi Pirjon lapsena jauhaa kahvia kahvimyllyllään. Aivan nelostien varressa sijainneen viehättävän kahvilan piha alkoi vähitellen täyttyä herkuttelevien matkalaisten autoista. Saksassa kondiittorin taitonsa hankkinut Soilu toi tarjolle muun muassa valikoiman komeita kakkuja, pullia, sämpylöitä ja suolaisia piiraita. Täytyy myöntää, että paikka herkkuineen ehti tulla hyvin tutuksi niinä vuosina, kun oli suorastaan pakko testata eri kakkumakuja.

Karoliinan Kestikievarin kyltti

Nelostien jättiremppa jätti alkuperäisen kahvilan hankalamman kiertotiereitin taakse, mutta asiakkaiden onneksi yrittäjä löysi helppokulkuisemman liiketilan Leivonmäeltä, edelleen ihan nelostien kupeesta. Samalla tuli myös reilusti lisää parkkitilaa ja paikka tunnetaan nykyään Karoliinan Kestikievarina. Karoliinan naapurina samassa kiinteistössä on Jukolan juusto, jonka tuotteisiin kuuluu juustojen lisäksi muun muassa sahtivierre.

Karoliinan Kestikievaria sisältä

Ulkoapäin Kestikievari ei ehkä silmiä hivele, mutta sisäpuolella odottaa iloinen yllätys lukuisine yksityiskohtineen, joita riittää ympäri kahvilaa. Iloiset räsymatot koristavat lattioita, mutta toimivat lisäksi niin pöytäliinoina kuin penkkien peittoina. Pöydiltä löytyy luonnollisesti vanhoja kahvimyllyjä ja kahvipurkkeja, jotka nyt palvelevat servettitelineinä. Entisaikojen tunnelmiin virittävät myös vanhat huonekalut, puusukset ja muu aito, rustiikki rekvisiitta. Wc-tiloista löytyy myös hauskaa tutkittavaa.

Karoliinan Kestikievarin vitriini

Kahvilassa voi paitsi pitää tauon tuoreiden herkkujen äärellä, myös ostaa sieltä tuotteita mukaan. Koeteltu vinkkini esimerkiksi läheiseen Leivonmäen kansallispuistoon menijöille: täältä saa päivittäin mukaan tuoreet sämpylät täytteillä. Ja jos herkulliset pullat näyttävät liian isoilta eväiksi, yhden pullan voi aina jakaa toisen retkeläisen kanssa. Kuten myös muhkean suklaamuffinsin.

 

Lihapiirakkapaloja, Karoliinan Kestikievari

Yksi suosituista suolaisista tuotteista on perinteinen levylihapiirakka, jota myydään paloittain. Yhdellä palalla lähtee ainakin meikäläiseltä nälkä.

Kestikievari on avoinnan JOKA päivä kello 9.00 – 18.00, lounasta on tarjolla kello 10.30-14.30, mutta pizzoja saa uunista pidempäänkin. Keittolounaan vaihtoehtona lounaaksi voi nauttia ruokaisan salaatin. Maalaispizzojen täytteisiin kuuluu kasvisvaihtoehdon ohella esimerkiksi kotimaista hirveä ja karitsaa, Kaartilan maalaispossua ja savumuikkua.

Marjaisa kakku, Karoliinan Kestikievari

Marjaisat kakut sekä suklaakakku ovat kakkuherkuttelijoiden suosikkeja, eikä voi unohtaa ihania pullia – reilun kokoinen korvapuusti tai rahkapulla vie kyllä kielen mennessään. Kakkuvalikoimasta osa on gluteenittomia ja laktoosittomia, esimerkiksi vadelmahyytelö- ja jogurtti-marjakakku. Jos ei satu olemaan makeannälkä, vitriinistä löytyy kivasti erilaisia suolaisia piiraita.

Karoliinasta voi ostaa matkaan myös viereisen juustolan tuotteita, joiden valmistusta voi seurata kahvilankin puolelta lasin lävitse. Naapurin tuotteita hyödynnetään luonnollisesti Karoliinan keittiössä, missä pyritään muutenkin käyttämään lähituottajien antimia mahdollisuuksien mukaan.

Tiedän kyllä, mistä ostan eväät Leivonmäen kansallispuistoretkelle myös ensi kerralla…

 

P.S. Karoliinan Kestikievari palkittiin 8.9. 2017 yhtenä Keski-Suomen maistuvimmista maaseutuyrityksistä.

 

Yhteystiedot

Karoliinan Kestikievari

Kuusirinne 11, 41770 Leivonmäki

Karoliinan Kahvimylly & Kestikievarin www-sivut

Karoliinan Facebook ja Karoliinan Kahvimylly Instagramissa

Tallenna

Nyt ahmitaan blinejä, pullukaisia sydäntalven herkkuja

“Blini on pyöreä kuin aito antelias aurinko, kaunis ja kuuma. Blini on auringon, kauniiden päivien, hyvien satojen, täyttyneiden avioliittojen ja terveiden lasten vertauskuva.”

Venäläinen kirjailija Aleksandr Kuprin

 

Kirkastettua voita tihkuvia blinejä syötiin Venäjällä varsinkin ennen paastoon laskeutumista. Ennen laskiaisviikkoa ei saanut syödä enää lihaa, mutta voi, kananmuna ja kerma olivat sallittuja aineksia. Blinien päälle ammennettiin myös runsaita ja ravitsevia lisäkkeitä, edessähän oli 40 päivän paasto.

Blin tarkoittaa venäjäksi ohukaista, ja nimensä mukaan blinit ovat ohuita lettusia Venäjällä. Toisin kuin Suomessa, blinejä voisi kutsua pullukaisiksi. Ovathan ne hiivalla kohotettuja, kuohkeita kymmensenttisiä kiekkoja. Ei todellakaan mitään ohkaisia ohukaisia.

Pullukaisia blinejä paistetaan oikeaoppisesti kirkastetussa voissa.

Blinien maukas, miedosti hapan maku ja kuohkeus perustuvat hiivaan ja jauhojen muodostamaan taikinajuureen. Taikinan annetaan käydä huoneenlämmössä jopa yön yli. Perinteinen venäläinen blini tehdään vehnäjauhoista, mutta tattarijauhot tulivat mukaan kuvioon huonon sadon ja köyhyyden takia.

Tattari tuo blineihin hyvän ryhdikkään ominaismaun ja lisää rapeutta. Pulleroiset blinit tulevat erityisen herkulliseksi, kun niiden pinnat paistetaan rapeiksi. Parhaiten se onnistuu kirkastetun voin avulla, jolla myös valellaan bliniä paistamisen aikana.

Runsaat lisäkkeet tekevät lettusista blinejä.

Blinit eivät ole blinejä ilman suorastaan pröystäileviä lisukkeita, joita lapataan blinin päälle minkä ehditään. Venäjällä blinien kanssa tarjotaan, kerta kiellon päälle; voisulaa. Lisäksi tarjotaan smetanaa, suolakalaa ja hyvässä lykyssä kaviaaria.

Suomessa suosituin lisäke on mäti smetanan ja hyvin pieniksi silputun sipulin kera. Punasipuli on erityisen maukas blinin kanssa. Kirjolohen, siian, sammen tai muikun mätiä tarjolle. Mitäpä jos annosteltaisiinkin kaikkia mätejä yhdelle blinille – kohtuuton saa olla! Pyöräytys mustapippuria myllystä tekee viimeisen silauksen ruokanautintoon.

Blinin kanssa voi tarjota kirjolohen ja siian mätiä sipulin kera. Savulohimousse maistuu myös.

Blineistä on tullut Suomessakin sydäntalven juhlaruokaa; perinneruokaa, jota kaipaa pian Joulun jälkeen.

Ruokaretki.fi listasi paikkoja, joissa pääset nauttimaan kuohkean rapeita blinejä:

Ravintola Saslik Helsingissä pyöräyttää blinit 46 vuoden kokemuksella. Käynnissä on parhaillaan bliniviikot, jolloin Nikolain blinimenu maksaa 39 € / henkilö ja blinejä saa syödä niin paljon kuin jaksaa. Paitsi, että näitä ihania pulleroita poltetulla graavilohella, haapasienisalaatilla ja kylmäsavustetun ruijanpallaksen kera ei uutterinkaan blinin syöjä jaksa tolkuttomasti. Jälkiruoaksi kuohkeaa granaattiomenamoussea, nam!

Oulussa blinejä nautitaan jäätävän merinäkymän kera, ravintola Nallikarin bliniviikot jatkuvat 2.3.2019 asti. Perinteisen blinilisukkeiden rinnalla on mm. haudutettua punakaalta ja vuohenjuustoa tai karitsarilletteä.

Talvisiin ruukkitunnelmiin ja blinilautasten äärelle pääsee Noormarkun ruukissa. Jo pelkkä menun kuvaus on niin herkullinen, että herahtaa vesi kielellinen. Olisiko talvisen irtioton paikka, miniloma & blinimenu? Tilaisuus tähän 22.2.2019 asti.

Koivumäen kartanoon Kuopioon katetaan blinipöydät viikolla 6 ja 7. Pöytävaraus täytyy tehdä ennakkoon, mutta tarjolla onkin sitten perinteisen täytteiden lisäksi Savo-Karjalan lihan kylmäsavupossua. Ja jos bliniaterian päättää sitruunapannacottaan ja mansikkasiirappiin, ei voi muuta kuin nuolaista lautaset viimeistä pisaraa myöten.

Tässä vain muutama otos Suomen bliniviikkojen tarjonnasta. Vinkkaa meille suosikkipaikkasi, lisäämme listalle!

Jutussa on käytetty tietolähteenä kirjaa: Ohukainen & paksukainen, kirjan toimittivat Katja Bäcksbacka ja Anna Paljakka. Otava 2009.

Tallenna

Superfood jalostuu laseihin ja lautaselle – eläköön suomalainen marja!

Yhteistyössä Visit Kouvola

Kotimaiset marjat ja hedelmät ovat tunnetusti varsinaista superfoodia. Metsissä, pihoilla, viljelmillä ja soilla kasvaa mittaamaton aarreaitta. Huonokin satovuosi kypsyttää lähes 100 kiloa luonnonmarjaa jokaista suomalaista kohti, eli yli 500 miljoonaa kiloa. Viljelmillä marjoja tuotetaan vuosittain noin 15 miljoonaa kiloa. Huimia lukuja, ja silti arvioidaan, että esimerkiksi mustikan sadosta saadaan talteen vain 3–10 prosenttia.

Yhden siivun tästä valtaisasta marja- ja hedelmämäärästä hyödyntävät ja jalostavat tilaviiniyrittäjät. Suomessa on 25 tilaviinituottajaa. Lähdimme tutustumaan heistä kahteen. Yhteistä on, että molemmat juhlivat tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan tilaviiniyrittäjinä, ja molempien yrittäjyys on lähtenyt liikkeelle rakkaasta harrastuksesta. Suuntana siis Kymenlaakso ja siellä Elimäki ja Verla.

Mustila Viini – rakkaudesta kartanoperinteeseen

📌 Mustilan Puistotie 21, Elimäki
ℹ Kotisivut

Mustilan viini tulee kohdalle, kun ajelee 6-tietä Helsingistä itään, noin 25 kilometriä ennen Kouvolaa. Päätieltä ei juurikaan tarvitse poiketa: seuraa vain opasteita Mustila Viini ja Mustila Arboretum. Pieni poikkeama kuutostien jylinästä, ja itsensä löytää viinipuodin ja ihastuttavan puutarhamyymälän edestä. Vain pienen matkan päästä lähtee reitti varsinaiseen satumetsään, Suomen suurimpaan puulajipuistoon, Arboretum Mustilaan. Se onkin toinen tarina, ja siihen voit tutustua tästä.

Viinitupa on tilan entinen maitohuone.

Puodissa meidät ottaa vastaan Mustila Viinin emäntä ja omistaja Maria Tigerstedt. Tänä vuonna vietetään viinitilan ja -puodin 20-vuotisjuhlaa. Marjan päätös ryhtyä tilaviiniyrittäjäksi alkoi harrastuksesta ja rakkaudesta kartanoperinteeseen. Enää toimintaa ei voi kutsua harrastukseksi, mutta kartanoperinteellä on edelleen vahvat vaikutteet Mustilan viinien ja hillojen tuotannossa. Tilalla valmistettavien hillojen ja liköörien reseptit ovat isoäitien perua, ja viineissä heräävät eloon kartanon luonto, elämä ja historia. Tilan ensimmäinen viini, Mustan Everstin kosto, on kunnianosoitus Mustilan kartanon ikiomalle kummitukselle. Tarinoita riittää.

Kaikki viinit valmistetaan kotimaisista raaka-aineista, joista puolet tulee sopimusviljelijöiltä ja puolet kotipuutarhoista ja -poimijoilta. Raaka-aineet saadaan läheltä, 95 prosenttia raaka-aineista tulee 30 kilometrin alueelta. Vain karpaloita ja lakkaa ostetaan Pohjois-Suomesta. Kaikilla viineillä on Joutsenlippu. Monet ovat myös palkittuja lajissaan, kuten Vuoden 2018 Tilaviiniksi valittu Syysunelma, jonka vivahteikas maku syntyy viherherukasta.

Karvajalka seurusteluun ja savulohelle, Syysunelmaa kannattaa suosia keskitalvellakin ja Mustan Everstin kosto on oikea valinta villasukkien ja takkatulen seuraan.

Kiinnostus suomalaisia marjaviinejä kohtaan on kasvussa. Erityisesti nuoret aikuiset ovat löytäneet vivahteikkaat marjaviinit, eli kuten Maria nauraen kertoi, suomalaiset marjaviinit ovat saavuttaneet hovikelpoisuuden. Kotimaisiin raaka-aineisiin ja lähiruokaan panostavissa helsinkiläisissä ravintoloissa marjaviinit ovat suosiossa, ja niitä on listalla useissa ravintoloissa.

Videolla Maria Tigerstedt kerää herkkukassin.

Puodin puolella pääsimme tutustumaan laajaan valikoimaan viinejä, hilloja ja holittomia.

Maria muistutti, että marjaviinejä ei pidä verrata rypäleviineihin: se on kuin vertaisi kalaa ja liharuokaa keskenään. Viinit valmistetaan eri raaka-aineista, ja marjaviinissä täytyy maistua marja. Siitä on turha etsiä tanniineja tai rypäleen vivahteita.

20 vuotta on pitkä aika yrittäjänä, ja sinä aikana myös suomalaisten viinimaku on muuttunut. Erityisesti makutottumusten muutokset näkyvät Marian mukaan sokerimäärissä. Sitä onkin vähennetty lähes kaikissa viineissä, ja monia valmistetaan ilman lisättyä sokeria. Suosittua Kartanon juhlaviiniä valmistetaan puolikuivana ja puolimakeana. Raaka-aineena ovat kotipuutarhoista riivityt valkoherukat.

Kesällä viinipuodilla käykin säännöllisesti kotipuutarhureita tuomassa raaka-aineita. Pieniäkin määriä voi tuoda, vaikka muutaman kilon. Marjoista maksetaan kilohinta. Seuraavan vuoden tuotevalikoima määräytyy pitkälti edellisen vuoden marjasadon mukaan. Tänä vuonna herukoista ja karviaisista saadaan hyvä sato. Luonnonmarjat, kuten mustikka, ovat kärsineet eniten kesän kuivuudesta.

Ennen marjojen poimimista kotipoimijan täytyy varmistaa marjojen tarve viinitilalta. Toisinaan joistakin marjoista voi olla ylituotantoa. Marjojen täytyy olla saman päivän aikana poimittuja. Kun marjat on viinitilalla punnittu, ne pakastetaan ja mehustetaan sitä mukaan kun tarvitaan. Pakastetuista marjoista mehu irtoaa parhaiten.

Vadelmia, mustikoita, mustaherukkaa, pihlajanmarjoja, lakkaa, kirsikkaa, minttua, ruusukvitteniä…

Myymälän hyllyillä on paitsi viinejä, siidereitä ja limonaadeja, myös hilloja jokaiseen makuun. Saimme erinomaisia käyttövinkkejä, jotka otetaan testiin välittömästi. Konjakkipihlajanmarjaa jäätelön ja juustojen kaveriksi, kirpeän raikas ruusukvitteni aateloi paahtoleivän ja on erinomainen kumppani pehmeille juustoille, kirsikkahyytelö sopii mainiosti juustokakun rinnalle ja minttuhyytelö on suklaakakkuleipurin salainen ase. Ripaus konjakkia kakun kostukkeeksi, ja lopputulos on suussasulava.

Kesän 2018 uutuus on kirsikkalimonadi. Maku ja väri tulevat vain kirsikoista, 30 prosenttia limonadista on kirsikkamehua.

Sanoimme kiitos ja kippis, matka jatkui kohti Verlaa.

Viiniverla – kotimaisten luomuviinien kotipesä

📌 Verlantie 295, Verla (Verlan tehdasmuseon alueella)
ℹ Kotisivut

Elimäeltä on vajaan tunnin matka Verlan kylään, Kouvolasta tarkalleen 32 kilometriä. Verlan ruukkikylä perustettiin aikoinaan samoihin aikoihin kun Kymenlaakson suuria koskia ryhdyttiin valjastamaan puunjalostusteollisuuden käyttöön. 1800-luvun lopulla Verlassa käynnistyi puuhiomo ja pahvitehdas. Tuotanto jatkui vilkkaana lähes sata vuotta. Vuonna 1972 Verlasta tuli Suomen ensimmäinen tehdasmuseo, joka kertoo koko Suomen puunjalostusteollisuuden historiasta.

Verlan ruukkikylä on vierailun arvoinen.

Idyllinen ruukkikylä hyväksyttiin UNESCOn Maailmanperintökohteeksi vuonna 1996. Verla on pieni tiivis kylä, jonne mahtuu valtava määrä historiaa, upeaa luontoa, Repoveden kansallispuisto aivan kivenheiton päässä, kaunis puisto ja puutarha, esihistoriallisia kalliomaalauksia ja nykypäivän käsityöläisiä, puoteja ja pajoja. Meidän retkemme kohteena oli yksi nimenomainen käsityöläinen ja puodin pitäjä.

Vanhassa myllymakasiinissa touhuaa 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä tilaviiniyrittäjä Juha Kuronen. Tunnelmallisessa viinipuodissa pääsimme maistelemaan, mutta ennen kaikkea kuuntelemaan Juhan tarinointia tilaviiniyrittäjän ensiaskelista, viinituotannon haasteista Suomessa ja tulevaisuuden näkymistä.

Ensimmäinen kosketus viininvalmistukseen Juhalla oli jo 1980-luvulla äitinsä ylisuuren punaviinimarjasadon kanssa. Kiireinen It-ammattilainen tuli äidin apuun, hankki välineet ja toivorikkaana aloitti ensimmäisen viinieränsä valmistuksen. Lopputuotos meni kompostiin.

Ensimmäinen punaherukkakokeilu ei lannistanut tekijää, päinvastoin. Seuraavan erän hän valmisti halvoista italialaisista viinirypäleistä, joita korttelin K-kauppa myi hintaan 0,70 € / kilo. Nyt viini kävi, ja makukin oli jo ihan toista. Työkaverit kehuivat, ja insinööri jatkoi viiniharrastustaan.

Kesällä 1993 lomamatka suuntautui Ranskaan, jossa Juha kierteli calvadoksen ja hyvän viinin perässä. Sattuman vai kohtalon kautta, Juha jäi paikalliselle viinitilalle oppimaan kahdeksi viikoksi kuohuviinin valmistusta. Ranskan tunnetuin kuohuviini on tietysti Champagnen alueen kuohuviiniä, samppanjaa. Muun Ranskan kuohuviinejä kutsutaan nimityksellä crémant. Valmistustapa on sama, alue eri, ja crémantissa käytetään vaihdellen paikallisia rypälelajikkeita.

Viiniverla keskittyy yhä enemmän alkoholittomiin juomiin.

Ranskan loman jälkeen kipinä viinintekoon leimahti tosissaan, ja vuonna 1998 Juha muutti vaimonsa Pian kanssa Salonsaaren tilalle Jaalaan ja ryhtyi täysipäiväiseksi tilaviiniyrittäjäksi. Tilan juuret ulottuvat 14. vuosisadalle, pelloilla on viljellyt jo useampi sukupolvi. Nyt tilalla kasvaa 1200 viinimarjapensasta, karviaisia, maatiaisomenapuita, päärynöitä, luumuja, kirsikoita ja kriikunoita. Näistä tehdään viinejä, marjalikööreitä, väkeviä alkoholijuomia, siideriä, tisleitä ja alkoholittomia juomia, joita myydään talvisaikaan tilalla ja kesällä Verlan viinipuodissa. Tilan ensimmäinen viini kunnioittaa tilan historiaa. Hevosen mukaan nimetty Helinä, keltaisista karviaisista valmistettu valkoinen kuohuviini, on palkittu useana vuonna kansallisissa tilaviinikilpailuissa.

Hämyisen puodin etuosassa on myymälä ja takaosassa tila maistella Viiniverlan tuotteita.

Viiniverlan erityisyys ovat Juhan Ranskasta kesälomallansa hakemat opit. Tilan viinit valmistetaan perinteisellä ranskalaisella samppanjamenetelmällä. Perinteinen pullokäyminen antaa kuohuviinille kestävän kuohun ja samalla parantaa viinin säilymistä jopa vuosia. Siiderit puolestaan käyvät spontaanisti omilla hiivoillaan ja ovat maultaan ranskalaistyylisiä maalaissiidereitä. Raaka-aineet saadaan Kurosen omasta luomupuutarhasta tai lähialueen sopimusviljelijöiltä. Vuodesta 2000 alkaen tuotanto on ollut luomua.

Kippis – valkoisista viinimarjoista tehty alkoholiton kuohu on kaunis lasissa ja raikas suussa.

Viiniverlan tuotanto suuntautuu yhä vahvemmin alkoholittomiin juomiin. Niitä Juha kehittää ja valmistaa yhtä suurella intohimolla ja tarkkuudella kuin 20 vuotta sitten ensimmäisen erän Helinää. Luomumehut, limonadit ja glögit ovat saaneet rinnalleen runsaan valikoiman alkoholittomia viinejä ja kuohuvia. Ennen kotimatkaa kippistelimme mekin piccolo-pullon Verlan vaaleaa kuohua. Raikasta ja helmeilevää!

Jos reitti suuntautuu Kymenlaaksossa vielä Kotkan seudulle, kannattaa piipahtaa myös Jaakkolan tilalle, josta marjojen lisäksi voi ostaa hillot, mehut, glögit ja oman tuotannon hunajaa. Kymenlaakso on täynnä toinen toistaan makeampia paikkoja!

Jaakkolan tila

Hurukselantie 2056
46930 Kotka
Ajankohtaiset tapahtumat ja aukioloajat tilan Facebook-sivuilta.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joista ei kannata ajaa ohi

Kotkan saariin seilataan tuurilla

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola, juttu kuuluu Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan.

Harva miettii Kotkan kaupungin keskustassa, että tässä ollaan nyt saarella. Kaupungin historia alkaa jo varhain keskiajalta, mutta 1790-luvulla Venäjän valtio lunasti Kotkansaaren alueen Ruotsinsalmen merilinnoituksia varten. Kun historiaa tarkemmin tutkii, päästään kiinnostaviin hetkiin ja Krimin sodan (Oolannin sodan) taisteluihin vuonna 1855.

Kuulin, että vaikka Kotkan kaupunki itsessään on saari, kotkalaisilla on vahva perinne mennä saareen. Kotkalaiset ovat merimiehiä ja -naisia, ja saaret ja saaristolaisuus asunee kai kotkalaisissa vahvasti. Siksi mekin lähdimme  saareen ja tutustumaan saaristolaismakuihin. Valinta ei ollut mikä tahansa saari, vaan vanha merilinnoitus Fort Elisabeth, tutummin kuitenkin Varissaari.

Kotkassa saariin mennään tuurilla (tur-vuoro)ellei omista omaa venettä.

Ravintola Vaakku & Varissaari

Varissaari on suosittu retki- ja ulkoilukohde. Yhteysalus Klippan liikennöi kesä-elokuussa saareen Sapokasta, Kotkan kantasatamasta, tunnin välein, ruuhka-aikoina non-stoppina. Viimeisin vuoro lähtee saaresta klo 21.40, mutta tapahtumailtoina Klippan ajaa yöhön asti. Kippari Petri vakuutti, että kaikki vieraat ajetaan saaresta pois.

Saarella ei nimittäin saa yöpyä. Saareen pääsee myös omalla veneellä, rantautumista varten saarella on kolme laituria. Jääaikaan saarelle pääsee Mansikkalahden uimarannalta lähtevää jäätietä pitkin. Reitti aurataan niin leveäksi, että sitä on helppo kulkea vaikka lastenrattailla tai pyörätuolilla. Mutta nyt on kesä ja meri auki!

Historian merkkejä vuodesta 1788

Varissaaressa on merkkejä jo Kustaan sodan ajoilta eli vuodesta 1788. Tämä vuosiluku on hakattu saaren kallioon, monen muun merkin lisäksi. Varissaaren linnoitus valmistui 1796 ja se kuului osana Ruotsinsalmen merilinnoitukseen. Se kantaa nimeä Fort Elisabeth Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan. Linnoitus tuhoutui Krimin sodassa, mutta muistoja ja maamerkkejä historiasta saarella on paljon, muun muassa Ruotsinsalmen meritaisteluissa uponneen fregatin St. Nikolain hylystä nostetut laivanosat ja tykit. Saari on oikea pienten seikkailijoiden (ja isompienkin) unelma; tykkejä, merilinnoituksen raunioita ja merkkejä kalliossa.

Saarella riittää monenlaista tutkittavaa.

Kalliohakkauksia saaren kallioihin on tehty 1900-luvulle asti, tuoreimmat ovat 1960-luvulta. Saaren koillispäähän, muurien suojiin rakennettiin ravintola jo 1960-luvulla. Siinä se on edelleen samalla paikalla. Ja koska Varissaari on kotkalaisille aina ollut Vaakku, myös kesällä 2015 uudelleen avattu ravintola tunnetaan nimellä Ravintola Vaakku.

Ravintola ympäröi Rento-baaria vai miten se meni? Rentoa menoa kuitenkin. Vaakun mottona onkin Fun Dining!

Sisätiloista on hulppeat näkymät merelle. Sisä- ja ulkotilat limittyvät hauskasti yhteen. Lämpimänä iltana on kiva syödä terassilla, mutta oma tunnelmansa on viihtyisissä sisätiloissakin.

Lautasella päivän kalasaalis

Kun meren äärellä ollaan, kala ei voi tulla muualta kuin paikallisilta kalastajilta. Vaakussakin päivän annokset vaihtelevat sen mukaan, mitä kalastajilta saadaan. Aina kuitenkin tuoretta ja maistuvaa.

Tänään keittiössä hääri Mervi, joka nasevalla myyntipuheellaan vakuutti meidät päivän kala-annoksista; savulohisalaattia ja kuhaa. Kyytipojaksi virolahtelaisen panimo Takatalo & Tompurin kylmäsavu- ja ruisolutta. Kylmäsavu palkittiin Suomen parhaana vaaleana lagerina vuonna 2017, eikä syyttä.

Savulohisalaatti oli todella tuhti annos, jossa kahden mehevän lohen kaverina oli rapsakkaa salaattia, parsaa, mansikoita, mustikoita, marinoitua punasipulia ja talon leipää. Ruisoluen kanssa bueno.

Päivän kuha tarjoiltiin uusien perunoiden, tillivoin ja kasvisten kera. Ja huuhdeltiin alas kylmäsavuoluen kanssa.

Vaikka vatsa oli täynnä, viisas ruokailija jättää aina pienen tilan jälkiruoalle. Tänään keittiö sai ylipuhuttua maistelemaan kevyen marjaisaa mascarpone-herkkua, tiramisua Vaakun tapaan suloisesti hillopurkissa.

Saunaan ennen kotiinlähtöä?

Vaakun rannassa kelluu kutsuvasti puulämmitteinen saunalautta Kiulu, jota voi vuokrata vaikka tunniksi kerrallaan. Saunassa on tilaa 12 henkilölle. Jos omat eväät eivät tulleet mukaan, Vaakusta saa mukaansa sopivat saunaeväät. Kiulu on varustettu moottorilla eli sillä pääsee myös kuljettajan vuokraamalla ajelemaan hiukan rantaa pidemmällekin.

Varissaaren ravintolaa pyörittää yrittäjäpariskunta Niina Utter ja Niko Löyttynen. Energisillä yrittäjillä on Kotkassa myös yli 100-vuotias perinteikäs Kotkan Klubi, jonka he laittoivat perinteitä kunnioittaen uuteen loistoon 2017. Vielä yksi hyvä syy tulla uudelleen Kotkaan, makujen kaupunkiin.

Aurinko laski jo, mutta tuurilla pääsimme takaisin Kotkan satamaan.

Yhteystiedot:

Ravintola Vaakku
Varissaari
Verkkosivut ja tuoreimmat uutiset Facebook-sivulta.

Kurkkaa tunnelmia Varissaaresta ja Ravintola Vaakusta:

Muita mukavia kohteita lähialueella:

Matkailijoille Kotka tarjoaa useita kiinnostavia saarikohteita. Vanhat puolustusvoimien saaret Kirkonmaa ja Rankki ovat hiljattain avautuneet matkailukäyttöön, Lehmä-saari on mukava kesäpaikka, mutta sieltä puuttuvat ravintolapalvelut. Oiva piknik-kohde kuitenkin. Kaunissaari on kauimpana ja sinne olimme suunnitelleet menevämme. Huonoksi onneksi (vai huonoa tuuria?) toinen saaren yhteysaluksista oli joutunut korjattavaksi  ja matka siirtyi tulevaisuuteen.

Kaunissaaria Suomessa on useita, mutta kuulemma Itäisen Suomenlahden Kaunissaari on se alkuperäinen. Saarta kehutaan varsinaiseksi kesäparatiisiksi, ja saaren lohikeitto on vertaansa vailla. Saarella on myös kiva pieni saaristolaismuseo, taidegalleria, kauppa, kahvila ja Kaunissaaren maja, jonka loikeittoa jäimme nyt ilman.

Saareen kulkee kaksi yhteysalusta Kotkan satamasta, M/S Otava ja M/S Tekla. Itse saari sijaitsee Pyhtää puolella ja merimatka Kotkasta Kaunissaareen kestää noin 1,5 tuntia.

Kotkan kierroksen yöpymispaikaksi valitsimme kesäisen teeman mukaan leirintäalueen. Eikä minkä tahansa, vaan ehkä yhden Suomen parhaimmista.

Santalahti Resort, 5-tähden lomakeskus meren rannalla, vain 5 kilometrin päässä Kotkan keskustasta. Santalahden ympäristössä on kaksi mukavaa, 2,5 kilometrin mittaista luontopolkua. Toinen on metsäinen polku, toinen polku kiertelee kallioisella rannalla, josta on upeat merimaisemat Suomenlahden saaristoon. Kiersimme tuon “Sea view track” -nimellä kulkevan polun. Yksi kauneimmista reiteistä, suosittelen!

Elämyksiä alueen luonnossa haluavan kannattaa tutustua Vimpasaaren tarjontaan. Energiatuotannoltaan omavaraisessa saaressa järjestetään toimintaa ja elämyksiä, jotka voivat suuntautua niin saaristoon kuin mantereelle.

Makuja Kymijoen rannalla

Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola, juttu kuuluu Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan

Kymijoki on yksi vesistöalueelta suurimpia jokia Suomessa. Päijänteen kaakkoiskulmasta alkava joki laskee Suomenlahteen Kotkan ja Pyhtään alueeilla. Pituutta Kymijoella on haarasta riippuen lähes 200 kilometriä. Reitin varrelle mahtuu monta kiinnostavaa kohdetta. Lähdin tutkimaan Kymijoen vartta ruokamatkailun näkökulmasta.

Kymijokea kutsutaan Suomen eteläisimmäksi lohijoeksi. Sitä se on ollut 1800-luvulta asti. Tosin välillä lohet katosivat patoamisen ja teollisuuden alta. Mutta pitkäjänteinen elvytystyö ja istutukset ovat tuoneet lohet takaisin jokeen. Joki ja sen varma kalansaalis houkutti aikoinaan myös Venäjän keisaria. Vuonna 1889 Venäjän keisari Aleksanteri III rakennutti Langinkosken kauniisiin maisemiin kalastusmajan, tai pikemminkin tyylikkään huvilan, jossa keisarillinen perhe seurueineen vietti huolettomia kesäpäiviä.

Langinkoski rakennuksineen on osa Kotkan vuonna 2014 perustettua kansallista kaupunkipuistoa sekä Kymijoen laakson valtakunnallisesti arvokasta maisema- ja luonnonsuojelualuetta. Luonnonsuojelualueen hoidosta vastaa Metsähallitus, keisarillisen kalastusmajan toiminta siirtyi keväällä 2018 Museovirastolle, tämä vinkkinä kaikille museokorttilaisille.

Itse Keisarillinen kalastusmaja ja sen ympäristö on ehdottomasti päiväretken arvoinen. Meidät houkutti paikalle tutustuminen alueen idyllisiiin kahviloihin, mutta opastettu kierros historiallisessa kohteessa antoi paljon. Langinkosken opas kertoili niin elävästi tsaarin perheen elämästä, että melkein pystyi näkemään Aleksanterin seurueineen viettämässä iltaa “kalamajansa” pöydän ääressä. Suosittelen opastettu kierrosta lämpimästi.

Alueella on paljon nähtävää ja hyvät opasteet.

Alueella on paljon kiinnostavaa nähtävää, hyvät opasteet ja hyvin hoidetut reitit leppoisaa ulkoilua varten. Runsas kilometri alueen ulkoilupoluista ja puulajipolun reitistä soveltuu liikuntaesteisille. Myös keisarillinen kalastusmaja on esteetön kohde.

Langinkosken kaksi idyllistä kahvilaa

Keisarinmajan kahvila

Ensimmäisenä alueelle tulija kohtaa Keisarinmajan kahvilan, sen josta saa kuulemma maailman parhaat vohvelit. Kahvila on rauhaisasti kallion kainalossa, mäntymetsän siimeksessä heti alueen parkkipaikan läheisyydessä. Täällä on pyöritetty kahvilatoimintaa jo vuodesta 1926.Idyllinen keltainen rakennus houkuttaa astelemaan lähemmäs.

Yrittäjä Tanja Aaltonen ottaa meidät iloisesti vastaan. Tanja on vastannut Keisarinmajan kahvilan toiminnasta jo neljättä kesää. Keväällä 2018 myös joen varrella olevan kahvilan vetovastuu siirtyi Tanjalle. Molemmilla kahviloilla on oma identiteettinsä ja sopivasti erilaiset valikoimat. Päiväretken aikana voi vallan mainiosti nauttia molempien kahviloiden tunnelmasta ja tarjonnasta. Kesäkahvilana toimiva Keisarinmajan kahvila tunnetaan erityisesti hyvistä leipomotuotteista, makeista sekä suolaisista. Myynnissä on myös kahvilan tyyliin ja henkeen sopivia lahjatavaroita ja käyttöesineitä, joita Tanja sinne huolella valitsee.

Keisarinmajan tunnelmallinen kahvila on monen kotkalaisen suosikki kesäkahvila.

Ja se kuuluisa pannukakku. Ensin se oli kaupungin parasta, sitten Suomen ja nyt jo maailman parasta. Näin Tanja meille ainakin kertoi ja pakkohan se on uskoa. Mutta maistaa pitää kuitenkin.

Resepti on “tarkoin varjeltu salaisuus”, mutta raaka-aineet Tanja suostui paljastamaan; maitoa, vehnäjauhoja, kananmunia, leivinjauhetta, vanilliinisokeria ja kasvismargariinia. Hmm, missä se reseptin salaisuus piilee?  Kuulemma aineiden mittasuhteissa ja sekoittamisjärjestyksessä. Niin tai näin, pannukakku on taivaallisen hyvää, rapsakka kuori pinnalla ja ihanan mehevää. Olkoon maailman parasta, en väitä vastaan.

Jo Muumipappa tunnisti pannukakun terveysvaikutukset. Hillokuppi kannattaa tyhjentää viimeiseen pisaraan ja nauttia rapsakan pannukakun kaverina.

Keisarinmajan kahvila on tunnelmallinen ja täynnä mukavaa katseltavaa, maisteltavaa ja tutkittavaa. Hyvänmielen kahvilaksi majan tekee Tanjan iloinen persoona.

Koiraystävänä kiinnitin heti huomiota oven vieressä sijaitsevaan raksukippoon. Nelijalkaiset ystävät ovat tervetulleita ja heidät myös huomioidaan raikkaalla vedellä ja maistuvilla raksuilla, joita voi kupista poimia. Monen kotkalaisen koiranomistajan ulkoilureitti kulkee kesäisin kahvilan kautta. Kahvila on avoinna joka päivä klo 10.00 – 18.00 vapusta pitkälle syksyyn.

Raikkaan veden lisäksi tarjolla on pientä purtavaa, nelijalkaisille vieraille.

Tällainen palvelu tuo hymyn huulille.

Pannarin jälkeen laskeuduin alas Langinkosken rantamaisemiin, tutustumaan joen rannalla olevaan museokahvilaan.

Idyllinen kahvila keltaisessa talossa

Keltainen kahvila Langinkosken rannalla toimi aikoinaan keisarillisen kalastusmajan vahtimestarin ja hänen perheensä asuntona. Kahvilaksi rakennus muutettiin vuonna 2014.

Kahvilan terassilta on kauniit näkymät alas Langinkoskelle.

Kahvilassa on monta viihtyisää soppea, jonne voi istahtaa nauttimaan maisemista ja kahvilan antimista. Keisarillisen majan kahvilasta poiketen tarjolla on päivittäin myös lounasta.

Sisältä tunnelmallinen kahvila on kuin pieni aikaloikka. Ikkunoista on kauniit maisemat joelle. Kahvila pitää ovensa auki jouluun saakka eli voin vain kuvitella miten istun kahvilan lämmössä kirpeän syksyisen reippailun jälkeen tai maistelemassa glögiä kuin lumihiutaleet hiljalleen leijailevat ulkona. Melkoista tunnelmointia kun lämpötila ulkona lähenteli 30 lämpöastetta. Siksi tänään maistuikin kylmä limu ja kesäinen mansikkaleivos. Aika ruhtinaallista!

 Yhteystiedot:

Keisarinmajantie 118, Kotka

Kesäkahvila Keisarinmaja on avoinna niin kauan kuin säät sallivat ja kesävesi toimii. Ajankohtaiset uutiset löytyvät Facebook-sivulta

Keltaisen kahvilan sivut päivittyvät, kahvila avoinna päivittäin jouluun asti klo 10.00 alkaen tai sopimuksen mukaan.

 

Kun Kymijokea lähtee matkaamaan ylöspäin, (suosittelen autoa, matkaan kuluu vajaa tunti) päätyy täysin erilaiseen maisemaan. Vilkkaan kuutostien varrella on monelle tuttu taukopaikka Kymen Paviljonki. Kuutostietä matkatessa ei aina tule ajatelleeksi, että taukopaikan takana virtaa vuolas Kymijoki.

Kymen Paviljonki

Itselleni Kymen Paviljonki on tuttu lukuisista pysähdyksistä. Niihin on monta syytä; kätevä sijainti mökkimatkan reitillä, tilava paikoitusalue, hyvä lounas ja siistit wc-tilat. Viimeisin on yksi tärkeä tekijä taukopaikkaa valitessa.

Kun on liikkeellä pienten lasten kanssa, Kymen Paviljongin iso takapiha on ollut monen automatkan pelastus. Raittiissa ulkoilmassa odottelu sujuu joutuisammin kun välillä voi piipahtaa tervehtimässä pihapiirin kanoja ja vuohia.

Monelle pienelle matkaajalle Vuokko, Lumi, Esteri ja monet muut ovat vuosien varrella tulleet tutuiksi.

Puiden lomasta pilkottelee Kymijoki. Laskeutuminen noin 150 porrasta alas joen varteen tekee hyvää automatkan puuduttamille jaloille. Nouseminen takaisin herättelee taas mukavasti ruokahalua.

Paviljongin takaterassilla on yksi suosikeistani. Yrttipuutarha, josta ruokailija saa käydä nappaamassa tuoreet basilikat tai korianterit annoksensa päälle. Paikan perustaja ja pitkäaikainen yrittäjä Matti Leskinen kertoi, että yrttitarhan suunnittelija on Kotkan kaupungin puutarhuri Heikki Laaksonen. Kaikki, jotka ovat käyneet Kotkassa, tietävät, että siinä vasta on puutarhojen ja puistojen kaupunki. Heikki on kehittänyt muun muassa Kotkaan yrttipuiston näkövammaisille. Puisto on ollut innoittajana Kymen Paviljongin yrttitarhan suunnittelussa.

Yrttejä saa käydä tuoksuttamassa, niitä saa maistaa tai napsaista oksan oman ateriansa mausteeksi ja koristukseksi. Yrttitarha on ollut Paviljongin takapihan sydän jo viiden vuoden ajan. Yrttien hoidosta vastaa eläkkeellä oleva rouva.

Video yrttitarhasta tähän.

Lounaaksi päätin nauttia Kymen Paviljongin suositun lammasburgerin. Muutaman oksan kävin poimimassa yrttitarhan mäkimeiramipenkistä.   Kymen Paviljonki panostaa lähituottajien raaka-aineisiin. Leivät ja leivonnaiset leivotaan itse. Ja sen kyllä maistaa.

Herkkuja Kymenlaaksosta on pieni lähiruoan myyntipiste, josta aina löytää jotain maistuvaa lähellä tuotettuja elintarvikkeita; jauhoja, leivonnaisia, leipää, pienpanimoiden olutta, liha- ja makkaratuotteita, mehuja, hilloja ja makeisia. Monenlaista herkkua. Viereinen Pentikin myymälä tuo mukavan lisän Kymenpaviljongin tarjontaan. Monet mökkituliaiset on hoidettu juuri täällä. Ilman sen suurempaa stressiä.

Yhteystiedot:

Kymen Paviljonki
Helsingintie 408
45740 Kuusankoski
Puh. 020 786 1220
kymenpaviljonki(at)kymenpaviljonki.fi

Verkkosivut

Jos matkaa jatkaa edelleen ylävirtaan, tulee seuraavaksi vastaan taas jotain aivan erilaista. Tuoreempaa, mutta olennaisesti joen tarinaan liittyvää historiaa. Virtakiven Sauna rakennettiin Kymiyhtiön henkilöstölle vuonna 1925. Virtakiven saunarakennuksessa toimi siitä alkaen Voikkaan paperitehtaalaisten työsuhdesauna, kunnes tehtaan tarina päättyi. Sauna sai onneksi uuden elämän. Idyllisessä maisemassa sijaitsevassa saunarakennuksessa toimii nykyisin myös kesäkahvila, tilausravintola ja kahvipaahtimo.

Törmälä tarjoaa palveluja Etelä-Konneveden kansallispuiston kainalossa

Rautalammin kirkonkylältä Konneveden suuntaan ajettaessa tulevat ensin vastaan Etelä-Konneveden kansallispuiston opaskyltit ja heti niiden jälkeen opasteet Törmälän loma- ja kurssikeskukseen. Kyltit ohjaavat Konnekoskentielle, jota pitkin rullaillaan ensin asfaltilla, mutta Konnekosken kuohujen jälkeen päästään hiekkatielle ja todelliseen maalaistunnelmaan. Ollaan Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakuntarajan tuntumassa, keskellä kauneinta Järvi-Suomea. Ruokaretki sai kutsun paikalliselta Ruokaelämyksiä-hankkeelta tulla tutustumaan kansallispuiston porttina toimivan Törmälän loma- ja kurssikeskuksen palveluihin. 

Törmälän idyllinen pihapiiri toivottaa kulkija tervetulleeksi.

Törmälän idylliseen pihapiiriin on Rautalammin kirkonkylältä matkaa noin 10 kilometriä, ja aivan pihan tuntumasta kääntyy tie Etelä-Konneveden kansallispuiston patikointireiteille. Törmälällä on takanaan pitkä historia aina 1700-luvulle asti, sillä se toimi aikanaan Rautalammin emäpitäjän kappalaisen kotina 250 vuoden ajan. Sittemmin Törmälästä tuli suosittu rippileirien pitopaikka ja edelleen rippileiriläisiä saapuu kesällä eri puolilta Suomea nauttimaan leirielämästä perinteisessä pihapiirissä. Törmälä siirtyi yksityisomistukseen vuonna 2014, kun rautalampilainen pariskunta Matti Varis ja Sari Hintikka-Varis ottivat paikan luotsattavakseen. Etelä-Konneveden kansallispuiston myötä Törmälän asiakaskunta on laajentunut ja palvelut monipuolistuneet. Nyt kuka tahansa ohikulkija voi piipahtaa kesällä Törmälään lounaalle, kahville tai jäätelölle, ja erilaisia ohjelmapalveluja on kehitetty yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa.

Törmälän väentuvan vanhat hirret henkivät entisaikojen tunnelmaa.

Törmälän pihapiiriin saapuessaan vierailija voi luulla päässeensä maanpäälliseen paratiisiin, sillä vanhat rakennukset sulautuvat ympäröivään maisemaan luoden rauhoittavan ja idyllisen tunnelman. Törmälä sijaitsee Hankaveden rannalla, ja vesistöä pitkin soudettiin aikanaan kirkkoveneellä emäpitäjän kirkkoon Rautalammille. Törmälän väentuvassa vierailija aistii vuosisatojen takaisen historian. Tässä tuvassa on aikanaan ruokittu pappilan piiat ja rengit, kun herrojen herkut tarjoiltiin päärakennuksessa, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Nyt väentupa toimii Törmälän sydämenä, jossa emännät ahertavat keittiössä ruoan ja leipomusten parissa. Väentuvan lisäksi pihapiirissä huomio kiinnittyy vanhaan kivinavettaan, jonka massiiviset seinät pitävät kesän kuumuuden tehokkaasti loitolla. Navetta muutettiin kirkoksi siinä vaiheessa, kun rippileiritoiminta Törmälässä alkoi. Navettarakennus on melkoinen monitoimitila, sillä siellä on kirkon ja kokoustilojen lisäksi kesäkahvila, josta voi ostaa jäätelöä ja pientä suolaista tai makeaa purtavaa.

Törmälän kivinavetan paksut seinät kätkevät sisäänsä kirkon ja kokoustilan.

Kivinavetan päädyssä on kesäkahvila, joka tarjoaa ohikulkijoille jäätelöä sekä suolaista ja makeaa purtavaa.

Törmälän keittiössä valmistetaan konstailematonta kotiruokaa, joka tehdään itse alusta asti. Ruoka maistuu niin rippikoululaisille kuin perheille ja muille ohikulkijoille. Törmälässä käytetään mahdollisuuksien mukaan oman alueen raaka-aineita, kuten lähivesien kalaa sekä metsämarjoja ja sieniä. Mustaherukat asiakas voi vaikka itse käydä poimimassa, sillä pensasrivistö komeilee aivan väentuvan takana. Keittiön aamu alkaa sämpylätaikinan vaivaamisesta, sillä rippileirien aamu- ja iltapalalle leivotaan aina tuoreet sämpylät. Ja sitten sitä pullaa! Sitä keittiön väki saa vääntää koko kesän, sillä itseleivottu pulla viedään käsistä niin rippileireillä kuin kesäkahvilassa.

Törmälän lounaspöydässä tarjotaan konstailematonta kotiruokaa.

 

Törmälässä käytetään paljon mustaherukkaa, joka kasvaa aivan väentuvan takana.

Kiireisimmän kesäsesongin ulkopuolella Törmälän keittiössä valmistetaan ruokaa erilaisille tilausryhmille, kuten yritysten ja yhdistysten kokousporukoille ja perhejuhliin. Tarvittaessa ruoka voidaan tarjota myös maastossa, esimerkiksi Vuori-Kalajan laavulla, jossa sopii ruokailemaan isompikin porukka. Tikkupullat, nuotioletut ja muikkukukkoset ovat vaihtoehtoja nuotiotarjoiluille.

 

TÖRMÄLÄN LOMA- JA KURSSIKESKUS OY

Konnekoskentie 552

77700 Rautalampi

P.  040 558 2439

info@tormala.fi

tormala.fi

Facebook.com/TormalaRautalampi

Instagram: #tormala_rautalampi

 

 

 

 

 

 

Lehmuskukkatee ja valkoinen mansikkahillo hurmaavat borshkeiton voimalla rakennetussa luostarissa

Viettäessäni ensimmäistä kesääni Kirkkonummella reilut kymmenen vuotta sitten, kiinnittyi huomioni eräänä iltana paikallislehdessä julkaistuun pienen, vaatimattoman näköiseen ilmoitukseen.  Lyhyestä ilmoituksesta kävi ilmi, että ortodoksinen veljesyhteisö kerää rahaa kirkon katon korjaukseen myymällä borshkeittoa. Ilmoituksessa oli osoite, sekä puhelinnumero, johon saattoi ilmoittaa kuinka monta litraa keittoa haluaa.  Sekä kehotus ottaa omat astiat mukaan.

Kun uteliaana ihmisenä lähdin seuraavana lauantaina muovisanko mukanani ilmoituksen osoittamaan osoitteeseen, ei mikään valmistanut minua siihen, mikä perillä odotti.

Ensin vastassa oli automeri. Muutaman kilometrin päässä Kehä kolmoselta sijaitsevan hiekkatien varteen sikin sokin parkkeerattuja autoja oli silmänkantamattomiin.  Ihmiset kulkivat sangot kädessä jatkuvana virtana kohti kaarevaa kiviporttia, jonka takaa paljastui vanha kartanon pihamiljöö ja kartanolle johtava rehevä villilehmuskuja.

Upeita istutuksia, kukkia ja pensaita oli kaikkialla. Keltaisen, romanttisen rosoisasti rapistuneen kaksikerroksisen kartanon päärakennuksen takaa laskeutuvan tiheän kuusikujan takana sijaitseva vehreä puutarha säväytti kauneudellaan.

Pokrovan luostarin alue hurmaa kauneudellaan.

Ei olekaan ihme, että puutarhan suunnitellutta puutarhanopettaja Lisa Geijeriä ylistetään vuonna 1929 julkaistussa Suomalaista puutarhataidetta -kirjassa erityisesti puutarhan loistokkaasta kauneudesta ja järjestyksestä.

Pihalla sijaitsevaan vanhan tallin katolla komeileva kupoli ja ortodoksinen risti paljastivat kuitenkin, että nyt ei oltu ihan tavallisen kartanon tiluksilla.

Pokrovan luostarin kirkko on rakennettu vanhaan, upeaan talliin. Tallissa on toiminut myös leipomo tilan ollessa vuokrattuna Neuvostoliitolle osana Porkkalan vuokra-aluetta vuosina 1944-1956.

– Meillä on käynyt parhaimmillaan avoimien päivissä jopa 3000 ihmistä päivässä, kertoo pappismunkki Foma. Eli tungosta saattaa olla. Huhtikuisena lauantaina ruuhkaa ei ole, ja pappismunkilla on aikaa kertoa veljesyhteisön elämästä.

Isä Haritonin, alkuperäiseltä nimeltä Hariton Tuukkasen, perustama ortodoksinen veljesyhteisö on harvinaisuus Suomessa. Entiseen talliin rakennettu, vuonna 2001 vihitty kirkko on ainut  veljesyhteisön omana hankkeena perustama ortodoksinen kirkko Suomessa.  Helsingissä venäläistä ravintolaa pitänyt keittiömestari Hariton myi ravintolansa vuonna 2003, teki täydellisen elämänmuutoksen ryhtymällä munkiksi ja ryhtyi toteuttamaan haavettaan luostarin perustamisesta hankkimalla vanhan kartanotilan Kirkkonummen Jorvaksesta. Paikka sai nimekseen Pokrova; Neitsyt Marian Suojelus.

Borshkeiton ja kaalipiirakoiden voimalla

Konsuli H. A. Elfvingin entinen, 1800-luvulla rakennettu Dannebrogin tila on pitkän historiansa aikana toiminut niin kukoistavana liikepuutarhana, neuvostoliittolaisten sotatuomioistuimena, leipomona kuin kehitysvammaisten asuntolana. Kirkkonummen kunnan omistuksessa ollessa tila kärsi tulipalovaurioista ja oli pahasti ränsistynyt veljesyhteisön aloitellessa toimintaansa. Myös aikaisemmin kukoistanut puutarha oli kokonaan kadonnut, ja se piti perustaa uudelleen. Kunnostustyö vei aikaa ja rahaa. Ja siinä vaiheessa borshkeitto astui kuvaan.

Kirkon kauniit ikonit on pietarilaisten ikoninmaalauskoulujen opettajien ja oppilaiden maalaamia.

– Nämä, ja nämä ja nämä on maksettu borshkeitolla ja kaalipiirakoilla, pappismunkki Foma esittelee idyllisen kauniin kirkon holvikaarien ornamentteja ja seinämaalauksia .

Pappismunkki Foma on entiseltä ammatiltaan kokki, jolle 200 litran keiton keittäminen ei ole ongelma.

Keittoa keitetään 200 litraa kerrallaan vanhassa soppatykissä joka on muurattu paikoilleen päärakennuksen takapihalle. Isä Haritonille ja myös kokkina entisessä elämässään työskennelleelle pappismunkki Fomalle ei satojen litrojen keiton keittäminen ole ongelma.

Täysin yksin munkit eivät keittoja keittele. Mukana on vapaaehtoisten talkoolaisten joukko, joka on alusta alkaen osallistunut Pokrovan rakentamiseen.

– Olemme halunneet elvyttää talkooperinnettä, ja näyttää, että pienelläkin porukalla saa paljon aikaan, pappismunkki Foma kertoo.

Ja kaupaksi herkullinen keitto käykin. Borshkeitto-päiviä on 3-6 kertaa vuodessa ja ihmiset jonottavat omien sankojensa ja astioidensa kanssa saadakseen oman osansa perinteistä venäläistä herkkua.

Pokrovan borshkeittoa tullaan hakemaan pitkienkin matkojen päästä.

– Parhaimpina avoimien ovien päivinä olemme keittäneet ja myyneet 800 litraa keittoa, pappismunkki Foma kertoo.

Kaupaksi käyvät myös itse leivotut, herkulliset kaali- ja omenapiirakat ja muut herkut.

Perinteisiä kaalipiirakoita on aina myynnissä borshkeittopäivinä.

Veljesyhteisö hyödyntää oman puutarhan ja luonnon antimia niin paljon kuin mahdollista. Omasta ryytimaasta saadaan yrtit ja salaatit, omenapuista omenat hilloihin ja mehuihin, luumupuista luumuhilloihin. Puutarhassa kasvavat karviaiset, raparperit, vadelmat ja herukat jalostetaan myös herkullisiksi tuotteiksi, joita myymällä luostariyhteisön elämää rahoitetaan.

Myös villiyrtit ja muut luonnon antimet käytetään hyväksi. Nokkosista ja voikukanlehdistä keitetään keväisin juomaa, lehmuksenkukkaa kuivataan teeksi. Kuusenkerkkiä hyödynnetään leipien leipomisessa ja metsäsieniä säilötään satoja kiloja vuosittain.

Pokrovan veljesyhteisössä hyödynnetään luonnonantimia. Kuusenkerkkä antaa käsin leivotuille leiville hienostuneen maun.

Pokrovan erikoisuus on täysin valkoinen mansikkahillo.

– Puutarhassa viljeltävä valkoinen mansikka on sukua metsämansikalle, ja siitä tulee todella herkullinen hillo esimerkiksi aamiaiselle, pappismunkki Foma vinkkaa.

Kylään veljesyhteisöön

Pokrovassa on mahdollisuus vierailla borshkeitto-päivien lisäksi myös muutaman kerran vuodessa yleisöpäivinä ja heinäkuussa Puutarhapäivänä. Silloin tilalla on mahdollista ruokailla sekä ostaa tilalla valmistettuja tuotteita kotiin vietäväksi. Oma nähtävyytensä on pappismunkkien itse siemenestä kasvattamien tuhansien kesäkukkien loisto.

Pokrvovan luostarissa valmistetaan lehmuskukkateetä luostarin omassa puutarhassa kasvavista villilehmuksista. Teetä voi käyttää kotilääkityksenä esimerkiksi vilustumiseen.

Jos oma matka ei osu juuri noihin päiviin, kannattaa kerätä vähintään 20 hengen ryhmä, ja varata aika ryhmävierailulle etukäteen. Vierailu sisältää esittelykierroksen kirkossa ja puutarhassa sekä yhteisen ruokailun. Ryhmävierailuja järjestetään maaliskuusta marraskuuhun.  Ravintolassa syömisestä ei kuitenkaan ole kyse.

– Meillä ei ole täällä ravintolaa. Me syömme yhdessä kolmen ruokalajin päivällisen veljestön omassa ruokasalisssa trapesassa.  Vierailijat ovat meidän luona kylässä. Tervetuloa! Pappismunkki Foma toivottaa kiirehtiessään syömään yhdessä borshkeitto-päivässä auttaneiden talkoolaisten kanssa.

Yhteystiedot

Pokrovan veljesyhteistö
Elfvinginkuja 11
02420 Kirkkonummi

www.pokrova.fi

Seuraava borshkeitto-päivä on 12.5.2018. Syksyn päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin (borshkeitto-päivänä ei ruokailumahdollisuutta).

Yleisöpäivät: 9.6.2018 ja 18.8.2018

Valtakunnallinen puutarhapäivä: 1.7.2018

Tarkista päivämäärät ja ohjeet nettisivuilta ennen Pokrovassa vierailua.

Pokrovaan on Helsingistä noin 25 km ja Kirkkonummen keskustasta noin 5 km. Perille pääsee mainiosti myös julkisilla liikennevälineillä.  Junalla tullessa Jorvaksen asemalta Pokrovaan on noin 500 metrin kävelymatka. Bussilla Pokrovaan pääsee Matinkylän metroasemalta Espoosta lähtevillä busseilla 171-174.

 

 

 

Annan suklaatehtaassa asuu suklaan sielu

Kun eksyy Viiskulmasta lähtevälle pienelle sivukujalle Helsingin Punavuoressa, kiinnittyy huomio vanhan kauniin talon kivijalassa sijaitsevaan pieneen puotiin. Ikkunassa lukee valkoisin kirjaimin Annan suklaatehdas ja ikkunan takaa näkyy vaaleisiin työvaatteisiin pukeutunut, keskittynyt nainen suklaan kimpussa.

Annan suklaatehdas on kaikkea muuta kuin tehdas. (Kuva Annan suklaatehdas)

Sisälle pieneen liikkeeseen astuessa huomaa heti, että nimestään huolimatta paikka on kaikkea muuta kuin tehdas. Kaunista tilaa hallitsee iso suklaan työstämiseen tarkoitettu graniittipöytä, jonka takaa konvehtimuotit, lastat ja muut työkalut kurkkivat yhdessä suklaasäkkien kanssa.

Tilassa leijuu mieto, herkullinen suklaan tuoksu.  Puolivalmiit konvehdit muoteissaan odottavat vuoroaan kun suklaamestari Anna Kekki sekoittaa värejä huolellisesti pienellä siveltimellä.

Valmiit kultaisen, punaisen ja keltaisen eri sävyissä hohtavat taidokkaat konvehdit odottavat noutajiaan herkullisissa, siisteissä riveissä puodin ikkunalaudalla ja seinän viereen sijoitetulla hyllyllä. On selvää, että nyt ollaan suklaan sielun syntysijoilla.

Suklaa tuli tielle

Ranskassa suklaamestariksi opiskellut ja New Yorkissa suklaayrityksensä perustanut Anna tekee jokaisen yksittäisen konvehdin käsin alusta alkaen. Aina käsillä tekemistä harrastanut Anna löysi suklaasta oman taiteellisuutensa kanavan sattumalta; opintojen rahoittamista varten töitä New Yorkissa etsinyt psykologian opiskelija päätyi belgialaiseen suklaapuotiin hanttihommiin.

Anna valmistaa kaikki suklaatuotteensa alusta alkaen käsin.

– Suklaa tuli tielleni. En edes itse asiassa pitänyt kovin paljon suklaasta, Anna nauraa. Nyt suklaamestarilla on yli 15 vuoden kokemus ja taito hyppysissä. Merimiehenkadulla suklaa on saanut muotonsa reilun vuoden verran.

Suklaata täytyy hengittää

Suklaan työstäminen on erittäin aikaa vievää ja tarkkaa työtä. Se vaatii Annan mukaan tietynlaisen persoonallisuuden. Yhden konvehdin koko valmistumisprosessi käsin kestää kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä konvehtimuotit maalataan ja niihin valetaan kuoret. Toisena päivänä tehdään konvehtien täytteet ja kolmantena päivänä niille valetaan pohjat ja tehdään lopullinen koristelu.

Pääsiäismunat voivat olla näinkin kauniita!

– Suklaata täytyy hengittää. Se on raaka-aineena niin vaativa, että sen kanssa täytyy olla ikään kuin yhtä, jotta siitä saa sen täydellisen tuotteen mitä suklaantekijä tavoittelee.

Ja täydellisen kauniita ja herkullisia Annan suklaat ovatkin. Ilman mitään lisä- tai säilöntäaineita valmistetut pienet suklaataideteokset vangitsevat kauneudellaan. Täydellisyys tulee Annan mielestä valmistusprosessin teknisestä taidokkuudesta.

– Kun suklaa on valmistettu teknisesti hyvin, voi sen makumaailman pitää yksinkertaisena. Silloin ei tarvitse keksiä hulluja makuyhdistelmiä.

Annan suklaat edustavat perinteisiä keskieurooppalaisia konvehteja. Makumaailmassa on usein pähkinöitä, mutta myös paljon marjoja ja tuoreita yrttejä.

Yksi suosituimmista konvehdeista Annan suklaatehtaassa on vadelmakonvehti. (Kuva Annan suklaatehdas)

Basilika esimerkiksi sopii Annan mielestä erinomaisesti suklaan kanssa. Pääsiäiseksi on valmistunut erä mintulla maustettuja suklaasydämiä. Konvehdit ovat tuorekonvehteja, jotka säilyvät valmistustekniikkansa ansiosta, ei niihin lisättyjen säilöntäaineiden vuoksi. Suurin osa Annan suklaista valmistuu tilauksesta.

Annan konvehteja tilataan paljon häälahjoiksi ja muihin juhlatilaisuuksiin. Tilaustuotteet ovat takuulla tuoreita, sillä ne valmistetaan aina vasta edellisenä päivänä. (kuva Annan suklaatehdas)

Yhä useampi haluaa juhlistaa esimerkiksi häitä tai muita juhlia käsintehdyillä, taidokkailla konvehdeilla. Anna tekee kaikki tilaustyöt valmiiksi vasta edellisenä päivänä, ja koska konvehdit tehdään täysin käsityönä, on tilaajalla vapaat kädet makumaailman ja myös ulkonäön suhteen.

Suklaantekijä ei ole koskaan valmis

Helpolla taitavaksi suklaantekijäksi ei tulla.

– Suklaa on kuin musiikki-instrumentti. Täytyy harjoitella valtavasti, ja saada ”kilometrejä” kunnes raaka-aineen oppii hallitsemaan. Eikä silti tule koskaan valmiiksi. Koko ajan oppii lisää, Anna kertoo.

Koko jutun suola on Annan mielestä se, että voi kehittää uudenlaisia tuotteita ja makuyhdistelmiä. Anna haluaakin päästä suklaan juurille asti, ja näyttää suomalaisille kuinka paljon erilaisia nyansseja erityyppisistä suklaapavuista löytyy.

Annan suklaakonvehdit ovat kuin pieniä taideteoksia.

Sen vuoksi hän ehdottomasti haluaa myös tehdä suklaansa julkisesti ikkunan edessä kaiken kansan katsottavana.

– Suklaan tekeminen on kiehtovaa. Se on eräänlainen performanssi, jonka haluan näyttää ihmisille, Anna kertoo.

Annan suklaatehdas on auki pääsääntöisesti lauantaisin klo 12-17, mutta aina kun hän on paikalla, sisään pääsee ostoksille.

– Rohkeasti vaan! Oveen saa tulla koputtamaan!

Pääsiäisenä liike on auki torstaina 29.3. klo 12-18, perjantaina 30.3. klo 12-16 ja lauantaina 31.3. klo 12-17. Annan suklaatehtaan tuotteita voi ostaa Helsingissä myös Roobertin Herkusta, Brooklyn Cafesta, Nougat-sisustusliikkeestä, Kaivopuiston Kalasta sekä Kahviputiikki Papulaarista Kouvolasta.

Annan suklaatehdas
Merimiehenkatu 23
00150 Helsinki
puh. 040 162 9326

https://www.facebook.com/annansuklaatehdas/

Instagram: @annansuklaatehdas