Mangsin tila Inkoossa kutsuu nauttimaan hyvästä kotimaisesta ruoasta

Kuva ja teksti Mona Salama

Syyskuun 22.-23. päivänä on jälleen aika suunnata kohti Inkoon Mangsin tilaa nauttimaan rennosta maalaistunnelmasta ja hyvästä ruoasta. Kohdataan maalla –ruokamarkkinat järjestetään aidolla maatilalla ja keräävät tänä vuonna jo yhdeksättä kertaa tuottajat ja kuluttajat yhteen.

– Markkinoiden suunnittelu on nyt loppusuoralla, kertoo järjestäjäyhdistyksen edustaja Harriet Nordström Bo på landet-yhdistyksestä. Kiinnostus markkinoita kohtaan on ollut tänä vuonna erityisen vilkasta ja meillä on yli viisikymmentä myyjää paikalla viikonlopun aikana. Joukossa on sekä uusia että vanhoja tuttuja tuottajia. – On hienoa, että syntyy pienyrityksiä, jotka kehittävät uusia tuotteita, Nordström iloitsee.

– Ennätyskuiva kesä on asettanut lisähaasteita viljelijöille ja kuivuus on verottanut varsinkin vilja- ja nurmisatoa ja monin paikoin sato jää huonommaksi kuin kertaakaan tällä ja viime vuosikymmenellä Nordström jatkaa. Myös vihannessato on kärsinyt kuivuudesta ja tuholaisista.

Tästäkin huolimatta markkinoilla on hyvä kattaus kotimaista ruokaa tarjolla. Ruokamarkkinoilla voi hankkia puhdasta ruokaa suoraan tuottajilta, ilman välikäsiä. Myynnissä on muun muassa lihaa, kalaa, vihanneksia, perunaa, omenaa, marjoja, hilloa, mehua, juustoa, hunajaa, leipää ja leivonnaisia sekä käsitöitä ja kukkia.

– On laskettu, että jos jokainen meistä ostaa kotimaisia ruokia ja juomia yhdellä lisäeurolla kuukausittain, syntyy vuodeksi 1 500 työpaikkaa. Suomalainen ruokatuotanto ei ole enää itsestäänselvyys, Nordström tiivistää.

Ruokamarkkinoilla vierailee ensimmäistä kertaa mm. Linnan Marenki Kirkkonummen Kylmälästä. Sari Lahokoski valmistaa suussa sulavaa artesaanimarenkia ja muita herkkuja. Tuotteet ovat tuttuja mm. Reko-jakeluista. Markkinoilla voimme tutustua myös uuteen inkoolaiseen makeisyritykseen Caramilla. Camilla Forsman valmistaa paikallisia makeisia ja ensimmäiset tuotteet ovat suunnitelmien mukaan myynnissä markkinoilla tulevana viikonloppuna.

Mangsin Ruokamarkkinat tunnetaan rennosta tunnelmastaan ja täällä vierähtää helposti useita tunteja. Tarjolla on ruoka-annoksia, kalakeittoa, paikallisesta lihasta valmistettuja burgereita, vohveleita, makkaraa ja monia muita lähiruokaherkkuja.

Lapsilla on mahdollisuus tutustua kotieläimiin ja paikalla on Päivölän Stallwallenin alpakoita, kanoja, kaneja, lampaita ja hevosia.

Kohdataan maalla 22.-23. syyskuuta kello 10-16. Sisäänpääsy on vapaa, mutta mukaan kannattaa varata käteistä ostoksia varten. Markkinat löytyvät Facebookista ja Instagramista nimellä @kohdataanmaalla.

Yhteystiedot:

Mangs gård
Päivöläntie 662
10140 Päivölä

Karttalinkki

 

Tallenna

Superfood jalostuu laseihin ja lautaselle – eläköön suomalainen marja!

Yhteistyössä Visit Kouvola

Kotimaiset marjat ja hedelmät ovat tunnetusti varsinaista superfoodia. Metsissä, pihoilla, viljelmillä ja soilla kasvaa mittaamaton aarreaitta. Huonokin satovuosi kypsyttää lähes 100 kiloa luonnonmarjaa jokaista suomalaista kohti, eli yli 500 miljoonaa kiloa. Viljelmillä marjoja tuotetaan vuosittain noin 15 miljoonaa kiloa. Huimia lukuja, ja silti arvioidaan, että esimerkiksi mustikan sadosta saadaan talteen vain 3–10 prosenttia.

Yhden siivun tästä valtaisasta marja- ja hedelmämäärästä hyödyntävät ja jalostavat tilaviiniyrittäjät. Suomessa on 25 tilaviinituottajaa. Lähdimme tutustumaan heistä kahteen. Yhteistä on, että molemmat juhlivat tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan tilaviiniyrittäjinä, ja molempien yrittäjyys on lähtenyt liikkeelle rakkaasta harrastuksesta. Suuntana siis Kymenlaakso ja siellä Elimäki ja Verla.

Mustila Viini – rakkaudesta kartanoperinteeseen

📌 Mustilan Puistotie 21, Elimäki
ℹ Kotisivut

Mustilan viini tulee kohdalle, kun ajelee 6-tietä Helsingistä itään, noin 25 kilometriä ennen Kouvolaa. Päätieltä ei juurikaan tarvitse poiketa: seuraa vain opasteita Mustila Viini ja Mustila Arboretum. Pieni poikkeama kuutostien jylinästä, ja itsensä löytää viinipuodin ja ihastuttavan puutarhamyymälän edestä. Vain pienen matkan päästä lähtee reitti varsinaiseen satumetsään, Suomen suurimpaan puulajipuistoon, Arboretum Mustilaan. Se onkin toinen tarina, ja siihen voit tutustua tästä.

Viinitupa on tilan entinen maitohuone.

Puodissa meidät ottaa vastaan Mustila Viinin emäntä ja omistaja Maria Tigerstedt. Tänä vuonna vietetään viinitilan ja -puodin 20-vuotisjuhlaa. Marjan päätös ryhtyä tilaviiniyrittäjäksi alkoi harrastuksesta ja rakkaudesta kartanoperinteeseen. Enää toimintaa ei voi kutsua harrastukseksi, mutta kartanoperinteellä on edelleen vahvat vaikutteet Mustilan viinien ja hillojen tuotannossa. Tilalla valmistettavien hillojen ja liköörien reseptit ovat isoäitien perua, ja viineissä heräävät eloon kartanon luonto, elämä ja historia. Tilan ensimmäinen viini, Mustan Everstin kosto, on kunnianosoitus Mustilan kartanon ikiomalle kummitukselle. Tarinoita riittää.

Kaikki viinit valmistetaan kotimaisista raaka-aineista, joista puolet tulee sopimusviljelijöiltä ja puolet kotipuutarhoista ja -poimijoilta. Raaka-aineet saadaan läheltä, 95 prosenttia raaka-aineista tulee 30 kilometrin alueelta. Vain karpaloita ja lakkaa ostetaan Pohjois-Suomesta. Kaikilla viineillä on Joutsenlippu. Monet ovat myös palkittuja lajissaan, kuten Vuoden 2018 Tilaviiniksi valittu Syysunelma, jonka vivahteikas maku syntyy viherherukasta.

Karvajalka seurusteluun ja savulohelle, Syysunelmaa kannattaa suosia keskitalvellakin ja Mustan Everstin kosto on oikea valinta villasukkien ja takkatulen seuraan.

Kiinnostus suomalaisia marjaviinejä kohtaan on kasvussa. Erityisesti nuoret aikuiset ovat löytäneet vivahteikkaat marjaviinit, eli kuten Maria nauraen kertoi, suomalaiset marjaviinit ovat saavuttaneet hovikelpoisuuden. Kotimaisiin raaka-aineisiin ja lähiruokaan panostavissa helsinkiläisissä ravintoloissa marjaviinit ovat suosiossa, ja niitä on listalla useissa ravintoloissa.

Videolla Maria Tigerstedt kerää herkkukassin.

Puodin puolella pääsimme tutustumaan laajaan valikoimaan viinejä, hilloja ja holittomia.

Maria muistutti, että marjaviinejä ei pidä verrata rypäleviineihin: se on kuin vertaisi kalaa ja liharuokaa keskenään. Viinit valmistetaan eri raaka-aineista, ja marjaviinissä täytyy maistua marja. Siitä on turha etsiä tanniineja tai rypäleen vivahteita.

20 vuotta on pitkä aika yrittäjänä, ja sinä aikana myös suomalaisten viinimaku on muuttunut. Erityisesti makutottumusten muutokset näkyvät Marian mukaan sokerimäärissä. Sitä onkin vähennetty lähes kaikissa viineissä, ja monia valmistetaan ilman lisättyä sokeria. Suosittua Kartanon juhlaviiniä valmistetaan puolikuivana ja puolimakeana. Raaka-aineena ovat kotipuutarhoista riivityt valkoherukat.

Kesällä viinipuodilla käykin säännöllisesti kotipuutarhureita tuomassa raaka-aineita. Pieniäkin määriä voi tuoda, vaikka muutaman kilon. Marjoista maksetaan kilohinta. Seuraavan vuoden tuotevalikoima määräytyy pitkälti edellisen vuoden marjasadon mukaan. Tänä vuonna herukoista ja karviaisista saadaan hyvä sato. Luonnonmarjat, kuten mustikka, ovat kärsineet eniten kesän kuivuudesta.

Ennen marjojen poimimista kotipoimijan täytyy varmistaa marjojen tarve viinitilalta. Toisinaan joistakin marjoista voi olla ylituotantoa. Marjojen täytyy olla saman päivän aikana poimittuja. Kun marjat on viinitilalla punnittu, ne pakastetaan ja mehustetaan sitä mukaan kun tarvitaan. Pakastetuista marjoista mehu irtoaa parhaiten.

Vadelmia, mustikoita, mustaherukkaa, pihlajanmarjoja, lakkaa, kirsikkaa, minttua, ruusukvitteniä…

Myymälän hyllyillä on paitsi viinejä, siidereitä ja limonaadeja, myös hilloja jokaiseen makuun. Saimme erinomaisia käyttövinkkejä, jotka otetaan testiin välittömästi. Konjakkipihlajanmarjaa jäätelön ja juustojen kaveriksi, kirpeän raikas ruusukvitteni aateloi paahtoleivän ja on erinomainen kumppani pehmeille juustoille, kirsikkahyytelö sopii mainiosti juustokakun rinnalle ja minttuhyytelö on suklaakakkuleipurin salainen ase. Ripaus konjakkia kakun kostukkeeksi, ja lopputulos on suussasulava.

Kesän 2018 uutuus on kirsikkalimonadi. Maku ja väri tulevat vain kirsikoista, 30 prosenttia limonadista on kirsikkamehua.

Sanoimme kiitos ja kippis, matka jatkui kohti Verlaa.

Viiniverla – kotimaisten luomuviinien kotipesä

📌 Verlantie 295, Verla (Verlan tehdasmuseon alueella)
ℹ Kotisivut

Elimäeltä on vajaan tunnin matka Verlan kylään, Kouvolasta tarkalleen 32 kilometriä. Verlan ruukkikylä perustettiin aikoinaan samoihin aikoihin kun Kymenlaakson suuria koskia ryhdyttiin valjastamaan puunjalostusteollisuuden käyttöön. 1800-luvun lopulla Verlassa käynnistyi puuhiomo ja pahvitehdas. Tuotanto jatkui vilkkaana lähes sata vuotta. Vuonna 1972 Verlasta tuli Suomen ensimmäinen tehdasmuseo, joka kertoo koko Suomen puunjalostusteollisuuden historiasta.

Verlan ruukkikylä on vierailun arvoinen.

Idyllinen ruukkikylä hyväksyttiin UNESCOn Maailmanperintökohteeksi vuonna 1996. Verla on pieni tiivis kylä, jonne mahtuu valtava määrä historiaa, upeaa luontoa, Repoveden kansallispuisto aivan kivenheiton päässä, kaunis puisto ja puutarha, esihistoriallisia kalliomaalauksia ja nykypäivän käsityöläisiä, puoteja ja pajoja. Meidän retkemme kohteena oli yksi nimenomainen käsityöläinen ja puodin pitäjä.

Vanhassa myllymakasiinissa touhuaa 20-vuotisjuhlavuottaan viettävä tilaviiniyrittäjä Juha Kuronen. Tunnelmallisessa viinipuodissa pääsimme maistelemaan, mutta ennen kaikkea kuuntelemaan Juhan tarinointia tilaviiniyrittäjän ensiaskelista, viinituotannon haasteista Suomessa ja tulevaisuuden näkymistä.

Ensimmäinen kosketus viininvalmistukseen Juhalla oli jo 1980-luvulla äitinsä ylisuuren punaviinimarjasadon kanssa. Kiireinen It-ammattilainen tuli äidin apuun, hankki välineet ja toivorikkaana aloitti ensimmäisen viinieränsä valmistuksen. Lopputuotos meni kompostiin.

Ensimmäinen punaherukkakokeilu ei lannistanut tekijää, päinvastoin. Seuraavan erän hän valmisti halvoista italialaisista viinirypäleistä, joita korttelin K-kauppa myi hintaan 0,70 € / kilo. Nyt viini kävi, ja makukin oli jo ihan toista. Työkaverit kehuivat, ja insinööri jatkoi viiniharrastustaan.

Kesällä 1993 lomamatka suuntautui Ranskaan, jossa Juha kierteli calvadoksen ja hyvän viinin perässä. Sattuman vai kohtalon kautta, Juha jäi paikalliselle viinitilalle oppimaan kahdeksi viikoksi kuohuviinin valmistusta. Ranskan tunnetuin kuohuviini on tietysti Champagnen alueen kuohuviiniä, samppanjaa. Muun Ranskan kuohuviinejä kutsutaan nimityksellä crémant. Valmistustapa on sama, alue eri, ja crémantissa käytetään vaihdellen paikallisia rypälelajikkeita.

Viiniverla keskittyy yhä enemmän alkoholittomiin juomiin.

Ranskan loman jälkeen kipinä viinintekoon leimahti tosissaan, ja vuonna 1998 Juha muutti vaimonsa Pian kanssa Salonsaaren tilalle Jaalaan ja ryhtyi täysipäiväiseksi tilaviiniyrittäjäksi. Tilan juuret ulottuvat 14. vuosisadalle, pelloilla on viljellyt jo useampi sukupolvi. Nyt tilalla kasvaa 1200 viinimarjapensasta, karviaisia, maatiaisomenapuita, päärynöitä, luumuja, kirsikoita ja kriikunoita. Näistä tehdään viinejä, marjalikööreitä, väkeviä alkoholijuomia, siideriä, tisleitä ja alkoholittomia juomia, joita myydään talvisaikaan tilalla ja kesällä Verlan viinipuodissa. Tilan ensimmäinen viini kunnioittaa tilan historiaa. Hevosen mukaan nimetty Helinä, keltaisista karviaisista valmistettu valkoinen kuohuviini, on palkittu useana vuonna kansallisissa tilaviinikilpailuissa.

Hämyisen puodin etuosassa on myymälä ja takaosassa tila maistella Viiniverlan tuotteita.

Viiniverlan erityisyys ovat Juhan Ranskasta kesälomallansa hakemat opit. Tilan viinit valmistetaan perinteisellä ranskalaisella samppanjamenetelmällä. Perinteinen pullokäyminen antaa kuohuviinille kestävän kuohun ja samalla parantaa viinin säilymistä jopa vuosia. Siiderit puolestaan käyvät spontaanisti omilla hiivoillaan ja ovat maultaan ranskalaistyylisiä maalaissiidereitä. Raaka-aineet saadaan Kurosen omasta luomupuutarhasta tai lähialueen sopimusviljelijöiltä. Vuodesta 2000 alkaen tuotanto on ollut luomua.

Kippis – valkoisista viinimarjoista tehty alkoholiton kuohu on kaunis lasissa ja raikas suussa.

Viiniverlan tuotanto suuntautuu yhä vahvemmin alkoholittomiin juomiin. Niitä Juha kehittää ja valmistaa yhtä suurella intohimolla ja tarkkuudella kuin 20 vuotta sitten ensimmäisen erän Helinää. Luomumehut, limonadit ja glögit ovat saaneet rinnalleen runsaan valikoiman alkoholittomia viinejä ja kuohuvia. Ennen kotimatkaa kippistelimme mekin piccolo-pullon Verlan vaaleaa kuohua. Raikasta ja helmeilevää!

Jos reitti suuntautuu Kymenlaaksossa vielä Kotkan seudulle, kannattaa piipahtaa myös Jaakkolan tilalle, josta marjojen lisäksi voi ostaa hillot, mehut, glögit ja oman tuotannon hunajaa. Kymenlaakso on täynnä toinen toistaan makeampia paikkoja!

Jaakkolan tila

Hurukselantie 2056
46930 Kotka
Ajankohtaiset tapahtumat ja aukioloajat tilan Facebook-sivuilta.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joista ei kannata ajaa ohi

Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella – näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!

Yhteistyössä Visit Kouvola ja GoSaimaa

Artikkeli: Julius Koskela

Valtatie 6 on yksi itäisen Suomen tärkeimpiä väyliä. Ennen alueluovutuksia Venäjälle se kulki Helsingistä Sortavalaan, nykyään ”kutostie” vie matkailijan Loviisasta aina Kajaaniin asti itärajaa hipoen. Kutostie on kuin koko Etelä-Suomen suuri kehätie, sillä eteläisimmällä osuudella se kaartaa itään, mutta Imatran jälkeen se kulkeekin länteen.

Tällä 604 kilometriä pitkällä tieosuudella ehtii tulla nälkä ja pissahätä, mutta onneksi valikoima taukopaikoista on kirjavaa ja laadukasta, oli matkaajalla sitten kiire tai enemmänkin aikaa levähtää tien varressa. Kävimme katsastamassa kaksi Kutostien kiinnostavinta taukopaikkaa, ja samalla kyselimme tien kulkijoilta heidän suosikeistaan. Kun uskaltaa ohittaa suuret ketjuhuoltamot, voi löytää hyvinkin persoonallisia taukopaikkoja, joissa voi samalla nauttia seudun tunnelmasta ja tietenkin ruoasta.

Maailman parasta savulohta? Tällainen on Lohela

📌 Karjalantie 372, Puntala
ℹ Kotisivut

Ensimmäinen testipaikkamme sijaitsee Ruokolahdella, noin 10 kilometriä Imatran pohjoispuolella. Saapuessani Lohelan pihaan huomaan, että tältä paikalta ei itseluottamusta puutu. Seinään on kiinnitetty suurin puukirjaimin teksti ”Parasta savulohta”. Kysyn kauppias Jari Ainasjärveltä, onko kyse Suomen- vai koko maailman parhaasta, ja vastaus on tietenkin, että maailman parhaasta. Jari kuitenkin jatkaa, että he eivät ole tätä väitettä keksineet, vaan asiakkaat.

Jatkamme juttelua Lohelasta, tietenkin lohileivän ääressä. Suurena savukalan ystävänä voin sanoa, ettei Jarin väite ole katteeton. Tästä kielii myös se fakta, että 50% koko Lohelan liikevaihdosta tulee savukalan myynnistä. Sitä haetaan kauempaakin, ja tyypillisesti mukaan. Savustusuuni on päällä aamusta iltaan, ja lyhyen visiittini aikana huomaan useamman asiakkaan, jotka tulevat hakemaan lämpimän paperikäärön kenties kotiin tai työpaikalle viemisiksi.

Savukalan lisäksi Lohelan myymälässä on paljon erilaisia pientuotteita aina kuivatuista hedelmistä huopatöppösiin. Jari korostaa, että kaikki tuotteet ovat paikallisilta pientuottajilta. Lohela on tärkeä myyntipiste monelle pientuottajalle, jotka valmistavat tuotteitaan suurella sydämellä. Tällaista valikoimaa ei löydä homogeenisestä ketjukuppilasta.

Ennen lähtöäni käymme vielä katsastamassa Lohelan juhlatilat, jotka taipuvat suurempienkin seurueiden tarpeisiin ja joihin saa täyden catering-ylläpidon. Lohelaan voi tuoda vaativammankin juhlaporukan, sillä järven rannasta löytyy ihka aito savusauna!

Korpikeidas – lapsille ja lapsenmieleisille

📌  Vesikkolantie 415, Joutseno
ℹ Kotisivut

Seuraava taukopaikka onkin sitten vähintään yhtä vahvasti omaleimainen. Korpikeitaalla pääruoka on myös savulohi, mutta asiakas pääsee aloittamaan ruoanlaittoprosessin itse aivan alusta asti. Korpikeitaalla lohet nimittäin ongitaan itse! Korpikeidas on siis todellisen omatoimiherkkusuun paikka, ja uskon sen olevan erityisen hyvä taukopaikka lapsiperheille.

Lohen onginta ja savustus eivät suinkaan ole ainoat asiat, joita Korpikeitaassa pääsee tekemään. Seuraavaksi suuntaan kohti muutaman sadan metrin päässä alkavaa kotieläinmetsää. En tiedä olenko tosiaankin niin lapsenmielinen, mutta tämä paikkahan on ihan mahtava! Varsinkin kun portista pääsee kulkemaan sisään yksin, eikä metsässä ole muita. Ystävälliset eläimet tulevat ihmettelemään joka puolelta. On pupuja, kanoja, kukkoja, lampaita, porsaita… jopa alpakka ja riikinkukko! Paikka on suorastaan hellyyttävä, ja ilta-auringon siivilöityessä tuuheiden kuusten lomitse tuntuu, kuin astuisi Nalle Puh -kirjan sivuille puolen hehtaarin metsään. Tämä on ehdoton hitti lapsiperheille!

Kysyn Korpikeitaan pitäjältä Tuija Sairakselta, miten tämä hullunkurinen attraktio sai alkunsa. Tuija vastaa vaatimattomasti, että ”no meidän perheessä on aina ollut aika paljon noita ideoita…” Tämä pitää selvästi paikkansa, sillä joka puolella tuntuu olevan meneillään jonkin sortin projekti. Rakennetaan unisieppareita, kasvatetaan viiriäisiä, tehdään esterataa keppihevosille. Tästä paikasta huokuu se luova hulluus, itäsuomalaisen korven oma hillbilly-kulttuuri.

Korpikeidasta ja puolen hehaatrin metsää on helppo suositella kaikille. Sanotaan, että eläinten kanssa vietetty aika lievittää tehokkaasti stressiä ja ahdistusta. Tuija kertookin, että he ovat harkinneet joogan viemistä kotieläinmetsään. Kuulostaa sellaiselta zeniltä, josta pääkaupunkiseudulla voidaan vain unelmoida.

Onko sinulla lempitaukopaikkaa kutostiellä?

Kutostie on pitkä, emmekä millään ehtineet käydä sitä läpi kattavasti yhdellä reissulla. Journalistinen vainuni kuitenkin kertoo, että parhaat suositukset saa tiellä työkseen kulkevilta kuljetuksen ammattilaisilta tai muilta ns. ”kantiksilta”. Kutostien taukopaikkojen nurkkapöydissä supistiin positiiviseen sävyyn muun muassa seuraavista matkalaisen ruumista ja sielua ravitsevista maantien temppeleistä:

Iloisen pässin maalaispuoti, Parikkala
Laatokanportti, Parikkala
Karjalanportti, Imatra
Satunmakiat, Luumäki

Lisäksi olemme kuulleet mehevän vinkin Matintalon Luomutilasta, jonka mainiot ylämaankarjatuotteet tulevat suoraan tilalta.

Kerro meille oma suosikkisi!

Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikka.fi-sivustolla.

Lue myös juttusarjan aiemmat osat

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki

Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari

Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä

Kolme maukasta vinkkiä retkeilijälle: nämä herkkuhetket kannattaa Repoveden-reissulla ehdottomasti kokea

Yhteistyössä Visit Kouvola

Kuvat: Tomi Pohja

Hyvä ruoka on onnistuneen retken tärkeimpiä tekijöitä. Niinpä into oli korkea, kun saimme Tomin kanssa aloittaa hieman erilaisten retkien sarjan Repovedelle: tällä kertaa pääosassa eivät olleetkaan Olhavanvuori, Lapinsalmi, Kirnuhuoko tai muut Repoveden luonnonnähtävyydet, vaan se, miltä Repovesi maistuu.

Hyvien ruokapaikkojen löytäminen on tien päällä aina oma haasteensa. Toivomme, että nyt alkava juttusarja tekisi siitä aavistuksen helpompaa: tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.

Nyt itse asiaan: missä Repovedellä kannattaa syödä?

Helsinki oli jäänyt taaksemme jo aamutuimaan, ja matkamme varrella olimme poikenneet upeassa Mustilan arboretumissa sekä Lapinjärven seudulla. Niinpä kello oli jo hyvinkin lounasajassa, kun jalkauduimme Repoveden kansallispuiston pääportille eli kuuluisaan Lapinsalmen sisääntuloon. Ensimmäinen paikka, jonka haluan esitellä, löytyykin heti niiltä sijoilta.

RepoTassu: Helppo poiketa vaikka mennen tullen

RepoTassu on mainio kioski Lapinsalmen sisääntulossa, ja varmasti vähintään näöltä tuttu jokaiselle paikalla käyneelle. Itsekin olin kahvitellut RepoTassussa useaan otteeseen, mutta ruoka oli jäänyt aiemmilla kerroilla kokeilematta.

Listalla oli kolme keittovaihtoehtoa sekä aasialainen pata. Kokeiluun päätyivät kalaseljanka ja savuporojuustokeitto, jotka kumpikin osuivat napakymppiin. Reilu annos keittoa, pari palaa leipää, suolakurkkua ja kannullinen kotikaljaa luonnon lähellä nautittuna ravitsivat  mutkattomasti ruumiin. Sielun ravintoa taas oli luvassa kansallispuistoseikkailun merkeissä.

Ruokailumme aikana paikalla oli tai kävi kaikkiaan parikymmentä retkeilijää lounastamassa. Näppärä sijainti tekee RepoTassusta helpon kohteen poiketa vaikka mennen tullen, ja hintataso on kohtuullinen, kuten kansallispuiston portin ruokapaikassa tulee ollakin. Lounaan ja kahvin lisäksi RepoTassusta löytyy myös muita virvokkeita. Lisäksi jopa kanoottien varaaminen onnistuu kioskin kautta.

Osoite: Riippusillantie 55, Kouvola

Katso RepoTassun Facebook-sivu >>

Luonnossa evästeleville: Repoveden nuotiopaikat

Taukopaikkoja löytyy Repovedeltä koko joukko: muun muassa Olhavalta, Kuutista ja Lapinsalmelta löytyvät komeat tulistelupaikat. Tulistelun suhteen tulee ensimmäiseksi tarkastaa aina voimassa olevat metsäpalovaroitukset. Jos varoitus on voimassa, ei tulen tekeminen ole mahdollista, vaan tilalle pitää keksiä jotain muuta. Toinen tärkeä maastoruokailussa huomioitava asia ovat roskat. Mitä vähemmän niitä syntyy, sen parempi, ja kaikki syntyvät roskat jokainen jaksaa aivan varmasti tuoda myös maastosta pois. Nämä kaksi perusasiaa huomioimalla kaikkien on mukavampaa nauttia luonnosta ja retkiruuasta.

Me herättelimme nälkää kolmen tunnin pienellä patikalla auringon hellimässä kansallispuistossa. Tuulenvire leikkasi helteeltä pahimman terän, ja varjoissa oli suorastaan miellyttävää liikkua. Taipaleen loppupuolella nälkä alkoi taas ilmoitella itsestään, ja Lapinsalmen tulipaikalle päästyämme ryhdyimme oitis ruuan valmistukseen.

Evääksi olin suunnitellut helpon herkkuhodarin, jonka aineksiksi olin varannut juustosämpylöitä, raakamakkaraa, juustoa, paahdettua sipulirouhetta, maustettua majoneesia, sinappia ja ketsuppia.

Ensitöiksemme pilkoimme puut ja pistimme tulet. Sitten siirryimme vaiheeseen kaksi, eli raakamakkaroiden paistamiseen. Jos raakamakkaran konsepti on vieras, niin kyseessä on yksinkertaisesti makkara, jota ei ole esipaistettu valmiiksi, vaan jonka kypsennys tapahtuu kokonaisuudessaan sillä hetkellä, kun se valmistetaan nautittavaksi. Aikaa paistamiseen on siis hyvä varata hiven pidempään kuin perusmakkaralle.

Makkaroiden näyttäessä melkein kypsiltä, laitoimme aukitaitetut sämpylät hetkeksi lämpenemään niiden viereen. Sitten vain hetki odottelua, ja pääsimme kasaamaan hodarit: ensimmäisenä juustosiivu lämmitetyn sämpylän väliin ja makkara heti perään. Yhdessä sämpylän ja makkaran lämpö sulattavat juuston herkullisen pehmeäksi. Sitten, kun tämä hodarin ydin on valmis, viimeistellään se oman maun mukaan mausteilla. Itsessäni se tapahtuu järjestyksessä sinappi, kurkkumajoneesi (joskus käytän myös jalapenomajoneesia), ketsuppi ja viimeiseksi mukavan rapeat sipulirouheet. Majoneesin suhteen kannattaaa muistaa, että se on herkästi pilaantuvaa, joten pidemmillä reissuilla se kannattaa jättää pois.

Ja siinä se! Retkihodari on valmis nautittavaksi. Ruokajuoman voi valita oman maun mukaan. Kylmä maito, raikas lähdevesi, huurteinen olut tai pirskahteleva limu toimivat kaikki. Tällä kertaa juomaksi oli valikoitunut listan toinen, eli raikas lähdevesi. Ruoka oli ilmeisen hyvää ja ruokailijat nälkäisiä, sillä paljoa siinä ei puhuttu, kun hodarit katosivat retkeiljöiden naamariin.

Oli aika siirtyä jälkiruokaan, eli avata pussillinen tuoretta paikallista herkkua: Kouvolan lakritsia.

Kaikkiaan Repovedeltä löytyy 12 tulipaikkaa. Tulenteko muualla kuin näillä virallisilla tulipaikoilla on kielletty, vaikka alueella onkin lukuisia jäänteitä luvattomasta tulenteosta. Viralliset tulipaikat on selkeästi merkitty ja varustettu puuvajalla, ja ne myös löytyvät kartoista. Repoveden viralliset tulipaikat ovat retkeilijöiden käytössä ympäri vuoden ja vuorokauden. Kaikilla tulipaikoilla on järjestetty polttopuuhuolto, mutta ennen kuin tulenteko onnistuu, pääsee harrastamaan pientä liikuntaa puiden sahaamisen ja pilkkomisen kanssa. Saha ja kirves kuuluvat tulipaikkojen varustukseen.  

Eväsrepun voi täyttää pohjoisesta päin tultaessa esimerkiksi Mäntyharjulla, ja etelästä päin tultaessa Kouvolassa.

Orilammen Maja: Maistuva ratkaisu kovaan nälkään

Orilammen Maja on Repoveden alueen legenda, joka on palvellut alueella retkeilleitä ja muutoin vierailleita jo kauan ennen kuin kansallispuisto perustettiin. Orilammen Maja on perheyritys, joka on aina ollut saman perheen hallinnassa. Irja ja Väinö Siikava aloittivat vesibussiristeilyt vuonna 1957, ja sittemmin, Orilammen majan oston kautta, yritys on kasvanut kokonaiseksi lomakyläksi. Vetovastuu on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle, joka on tarttunut reippaasti paikan kehittämiseen.

Testiryhmämme jalkautui paikalle illallisaikaan. Helteinen päivä patikointeineen tuntui painona jaloissa, nihkeytenä vaatteissa sekä janossa, joka sai ensimmäisenä tarttumaan vesilasiin. Kolmannen lasin jälkeen olo helpotti. Aivotoimintaa oli palautunut sen verran, että pystyimme syventymään paikan ruokalistaan.

Herkullisista vaihtoehdoista löysin alkuun Emännän ape -nimisen annoksen: grillattua halloumjuustoa, rapeita valkosipulitikkuja, Mustilan hilloa ja mehustettua rucolaa. Tomi otti blinin savulohella. Kohta annokset kannettiin keittiöstä pöytään. Ne todella olivat odotusten mukaiset, elleivät jopa niitä selkeästi runsaammat. Köykäisempi nälkä olisi lähtenyt jo alkuruuilla, varsinkin, kun maku oli molemmissa kohdallaan.

Ruokailun ohessa jutustelimme talonväen kanssa paikan historiasta, nykytilasta ja kävijöistä. He kertoivat, että monet Repovedellä retkeilevät käyvät pitkän retkipäivän päätteeksi syömässä Orilammella, eikä tätä kyllä tarvinnut alkupalojen jälkeen ihmetellä: kyllä niiden takia mielellään teki Lapinsalmelta pienen koukkauksen. Kuulimme myös, että Lapinsalmen riippusillan turma on näkynyt kävijämäärissä.

Pääruuaksi sitten Tomi tilasi klassikon, talon hampurilaisen. Oma valintani oli Nanan leipä, joka listan mukaan sisälsi Orilammen omassa uunissa paistettua maalaisleipää, ylikypsää, revittyä naudanrintaa, rapsakoita ruissipsejä ja aurajuustoa, hillottua punasipulia, talon bearnaisekastiketta ja maustekurkkuja. Jo listaa lukiessani arvelin, että annoskoko olisi reipas.

Nanan leipä

Talon hampurilainen

Odotellessa kertasimme Repovesi-tarinoita ja katselimme ulkona välkehtivää vedenpintaa, tuulessa keinuvia auringonkukkia ja ihmisiä, jotka yrittivät ottaa niistä kuvaa. Kotvan päästä saimme ruokapainotteisen retkemme viimeiset annokset eteemme. Arveluni piti tismalleen kutinsa: annos ei jättäisi ainakaan nälkäiseksi, varsinkaan, kun ensimmäinen suupala jo kertoi, että vatsalaukku ja makuhermot olisivat pian keskenään eri mieltä. Jotakuinkin samoilla sanoilla saattoi luonnehtia myös hampurilaista.

Jos alkuun ajatus oli sumea janosta, niin lopussa sama tila johtui hyvin sammutetusta nälästä. Istuimme nauttimassa rennosta tunnelmasta tovin, kiitimme, ja sitten olikin aika lähteä paluumatkalle kohti kotia.

Osoite: Voikoskentie 138

Katso Orilammen Majan kotisivut >>

Testaamiemme vaihtoehtojen lisäksi kannattaa vielä kysellä vaihtoehtoja maastossa tapahtuvaan ruokailuun ainakin Repovesikeskukselta ja KymiSunilta, jotka järjestävät myös retkiä puistoon. Seudulla on myös muita hyviä vaihtoehtoja herkkusuille. Poiketa kannattaa ainakin Kahvila Kaakkurissa, jossa makeannälkä talttuu vaikkapa jäätelöllä tai muhevilla korvapuusteilla. Kaakkuri löytyy Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolta.

Lue lisää: Retkipaikan vinkit Repoveden kansallispuistoon >>

Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikka.fi-sivustolla.

Saisiko olla Saimaan kalaa thaimaalaisella kierteellä?

Työmatka vei kohti Linnansaaren kansallispuistoa ja Saimaan upeita vesistöjä. Linnansaaren kansallispuiston portiksi voisi nimittää Savonlinnaan kuuluvaa Oravin kylää. Paikka on mitä mainioin tukikohta, oli sitten liikkeellä omalla veneellä, kajakilla tai Oravin – Linnansaaren kansallispuiston – Järvisydämen väliä kulkevilla taksiveneillä.

Oravin kylä maisemia, vastarannalla SaimaaHoliday Oravi ja Oravin kyläkauppa.

Oravin kylän jakaa järven lahti. Toisella puolella jokea kylpi ilta-auringon valossa Thai-ravintola

Thai-ravintolan terassille paistaa koko päivän.

Vanha makasiini on tarjonnut suojan Thai-PopUp -ravintolalle jo kolmena perättäisenä kesänä. Omistajien mukaan ensimmäinen kesä meni harjoitellessa, toinen kesä sateen kanssa tuskaillessa ja tämä kuluva aurinkoinen kesä 2018 on pistänyt hien pintaan kokille ja henkilökunnalle.

Asiakaspalautteet ovat olleet mainioita jo ensimmäisestä kesästä lähtien. Näin vakuuttivat myös terassilla iltaa viettäneet paikalliset.

Vanhan makasiinin terassi kylpee auringossa pitkälle iltaan.

Ensimmäisenä on jano, ja sen jälkeen nälkä. Lista näyttää mukavalta, järvikalan lisäksi vaihtoehdot löytyvät kasvis- ja lihansyöjille. Pullo kylmää thaimaalaista olutta ja listaa tutkimaan. Muitakin juomavaihtoehtoja löytyy kiitettävän runsaasti. Tälläkään terassilla ei jano yllätä.

Lämpötilan ja juomavalikoiman siivittämänä olo on kuin Thaimaassa konsanaa.

Listalta löytyy monenlaista; vihreää ja punaista currya possun, kalan tai kanan kera, klassista thaikeittoa Tom Yamia, paistettuja kasviksia, pikkunälkään kanansiipiä, kevätkääryleitä ja kalalautanen. Päädyin siihen.

Kalalautanen oli tarkoitettu pieneen nälkään, mutta täytti yllin kyllin.

Tutut Saimaan frittimuikut saivat kaverikseen thaimaalaisittain maustetun haukipihvin ja iloisen yllätyksen; kuhan eviä. Hurjan näköisiä, mutta hyvän makuisia. Niitä osia kalasta, joihin harvemmin törmää ruokalistalla. Soisi kyllä törmäävän. Sen verran olivat maukkaita ja jopa ruokaisia.

Muikkuja, haukea ja kuhaa thaimaalaisella twistillä.

Naapuripöydän kevätkääryleet kanansiipien kera näyttivät myös maukkailta. Ja kuulemma olivatkin.

Kevätkääryle toimii myös heinäkuun helteellä.

Tämän savolais-thaimaalaisen helmen taustalla on Oraviin asettunut pariskunta Miki ja Joonas. Miki on intohimoinen ruoanlaittaja, joka yhdistää perinteiset thaimaalaiset maut lähialueen raaka-aineisiin. Erityisesti paikalliseen kalaan, jota saadaan päivittäin suoraan kalastajilta. Kalan evät ovat Mikin erikoisuus. Jos tänne tulee, suosittelen kokeilemaan!

Miki ja Joonas tiskin takana.

Vanha makasiini palvelee vain kesäkaudella. Täällä pelataan biljardia, kuunnellaan bändejä, tanssitaan (?) varmaankin ja katseltiin ahkerasti MM-futista. Sopiva sekoitus kyläläisten olohuonetta ja matkailijoiden piipahduspaikkaa.

Vanha makasiini on värikäs sekoitus Suomi-tunnelmaa ja thaimaalaista eloa.

Helteisen päivän päätteeksi Mikiltä irtosi vielä hymy, vaikka lämpötila sisätiloissa ja uunin vieressä huiteli varmaan 38 astetta.

Oravissa oma laki T-paitoja myynnissä Oravissa:)

Kesämeininkiä parhaimmillaan järven rannalla. Suomi on täynnä näitä upeita pieniä ja persoonallisia paikkoja. Onneksi poikkesin Oraviin!

Ravintola on vanhassa makasiinissa.

Thai Makasiiniravintola Oravi

Avoinna kesäkaudella

Oravintie 30, 58130 Savonlinna

Aukioloajat ja tapahtumat löytyvät parhaiten Facebook-sivuilta

 

Tallenna

Tallenna

Törmälä tarjoaa palveluja Etelä-Konneveden kansallispuiston kainalossa

Rautalammin kirkonkylältä Konneveden suuntaan ajettaessa tulevat ensin vastaan Etelä-Konneveden kansallispuiston opaskyltit ja heti niiden jälkeen opasteet Törmälän loma- ja kurssikeskukseen. Kyltit ohjaavat Konnekoskentielle, jota pitkin rullaillaan ensin asfaltilla, mutta Konnekosken kuohujen jälkeen päästään hiekkatielle ja todelliseen maalaistunnelmaan. Ollaan Pohjois-Savon ja Keski-Suomen maakuntarajan tuntumassa, keskellä kauneinta Järvi-Suomea. Ruokaretki sai kutsun paikalliselta Ruokaelämyksiä-hankkeelta tulla tutustumaan kansallispuiston porttina toimivan Törmälän loma- ja kurssikeskuksen palveluihin. 

Törmälän idyllinen pihapiiri toivottaa kulkija tervetulleeksi.

Törmälän idylliseen pihapiiriin on Rautalammin kirkonkylältä matkaa noin 10 kilometriä, ja aivan pihan tuntumasta kääntyy tie Etelä-Konneveden kansallispuiston patikointireiteille. Törmälällä on takanaan pitkä historia aina 1700-luvulle asti, sillä se toimi aikanaan Rautalammin emäpitäjän kappalaisen kotina 250 vuoden ajan. Sittemmin Törmälästä tuli suosittu rippileirien pitopaikka ja edelleen rippileiriläisiä saapuu kesällä eri puolilta Suomea nauttimaan leirielämästä perinteisessä pihapiirissä. Törmälä siirtyi yksityisomistukseen vuonna 2014, kun rautalampilainen pariskunta Matti Varis ja Sari Hintikka-Varis ottivat paikan luotsattavakseen. Etelä-Konneveden kansallispuiston myötä Törmälän asiakaskunta on laajentunut ja palvelut monipuolistuneet. Nyt kuka tahansa ohikulkija voi piipahtaa kesällä Törmälään lounaalle, kahville tai jäätelölle, ja erilaisia ohjelmapalveluja on kehitetty yhteistyössä paikallisten yrittäjien kanssa.

Törmälän väentuvan vanhat hirret henkivät entisaikojen tunnelmaa.

Törmälän pihapiiriin saapuessaan vierailija voi luulla päässeensä maanpäälliseen paratiisiin, sillä vanhat rakennukset sulautuvat ympäröivään maisemaan luoden rauhoittavan ja idyllisen tunnelman. Törmälä sijaitsee Hankaveden rannalla, ja vesistöä pitkin soudettiin aikanaan kirkkoveneellä emäpitäjän kirkkoon Rautalammille. Törmälän väentuvassa vierailija aistii vuosisatojen takaisen historian. Tässä tuvassa on aikanaan ruokittu pappilan piiat ja rengit, kun herrojen herkut tarjoiltiin päärakennuksessa, joka sittemmin tuhoutui tulipalossa. Nyt väentupa toimii Törmälän sydämenä, jossa emännät ahertavat keittiössä ruoan ja leipomusten parissa. Väentuvan lisäksi pihapiirissä huomio kiinnittyy vanhaan kivinavettaan, jonka massiiviset seinät pitävät kesän kuumuuden tehokkaasti loitolla. Navetta muutettiin kirkoksi siinä vaiheessa, kun rippileiritoiminta Törmälässä alkoi. Navettarakennus on melkoinen monitoimitila, sillä siellä on kirkon ja kokoustilojen lisäksi kesäkahvila, josta voi ostaa jäätelöä ja pientä suolaista tai makeaa purtavaa.

Törmälän kivinavetan paksut seinät kätkevät sisäänsä kirkon ja kokoustilan.

Kivinavetan päädyssä on kesäkahvila, joka tarjoaa ohikulkijoille jäätelöä sekä suolaista ja makeaa purtavaa.

Törmälän keittiössä valmistetaan konstailematonta kotiruokaa, joka tehdään itse alusta asti. Ruoka maistuu niin rippikoululaisille kuin perheille ja muille ohikulkijoille. Törmälässä käytetään mahdollisuuksien mukaan oman alueen raaka-aineita, kuten lähivesien kalaa sekä metsämarjoja ja sieniä. Mustaherukat asiakas voi vaikka itse käydä poimimassa, sillä pensasrivistö komeilee aivan väentuvan takana. Keittiön aamu alkaa sämpylätaikinan vaivaamisesta, sillä rippileirien aamu- ja iltapalalle leivotaan aina tuoreet sämpylät. Ja sitten sitä pullaa! Sitä keittiön väki saa vääntää koko kesän, sillä itseleivottu pulla viedään käsistä niin rippileireillä kuin kesäkahvilassa.

Törmälän lounaspöydässä tarjotaan konstailematonta kotiruokaa.

 

Törmälässä käytetään paljon mustaherukkaa, joka kasvaa aivan väentuvan takana.

Kiireisimmän kesäsesongin ulkopuolella Törmälän keittiössä valmistetaan ruokaa erilaisille tilausryhmille, kuten yritysten ja yhdistysten kokousporukoille ja perhejuhliin. Tarvittaessa ruoka voidaan tarjota myös maastossa, esimerkiksi Vuori-Kalajan laavulla, jossa sopii ruokailemaan isompikin porukka. Tikkupullat, nuotioletut ja muikkukukkoset ovat vaihtoehtoja nuotiotarjoiluille.

 

TÖRMÄLÄN LOMA- JA KURSSIKESKUS OY

Konnekoskentie 552

77700 Rautalampi

P.  040 558 2439

info@tormala.fi

tormala.fi

Facebook.com/TormalaRautalampi

Instagram: #tormala_rautalampi

 

 

 

 

 

 

Konneveden Mierontielle on hyvä päätyä!

Hotelli-ravintola Mierontie on Konneveden maamerkki, joka on toiminut samalla paikalla jo 1960-luvulta lähtien. Mierontiellä on siis palveltu ohikulkevia matkailijoita sekä ruokittu ja viihdytetty paikallisia asukkaita jo useamman vuosikymmenen ajan. Paikallisten asukkaiden mukaan Mierontieltä on aina lähdetty liikkeelle ja sinne lopulta päädytään – ennemmin tai myöhemmin.

Ohikulkija tunnistaa Mierontien tästä kyltistä!

Mierontie kutsui Ruokaretken tutustumaan toimintaansa paikallisen Ruokaelämyksiä-hankkeen kautta. Tämä nostalginen paikka sai helmikuussa 2017 uudet yrittäjät, kun Konnevedelle joitakin vuosia sitten paluumuuttanut pariskunta Mari Olkola ja Kari Leppänen ostivat Mierontien yhdessä Eini Sivulan kanssa. Ensimmäisen toimintavuoden aikana ravintola ja kahvila ovat kokeneet melkoisen muodonmuutoksen. Myös hotellia on remontoitu vuosien varrella ja asiakkaat kertovat yleensä nukkuneensa erittäin hyvin. Mierontien yrittäjillä päät pursuavat uusia ideoita toiminnan kehittämiseksi. Lähistöllä sijaitseva Etelä-Konneveden kansallispuisto houkuttelee seutukunnalle päiväkävijöitä ja tavoitteena on jatkossa saada vierailijat viipymään alueella entistä pidempään.

Hotelli-ravintola Mierontie on palvelujen keskittymä. Yrittäjä Mari Olkola esittelee asiamiespostin palveluja.

Mierontien tiloissa tapahtuu monenlaista, sillä ravintolan ja hotellin lisäksi yrittäjät pyörittävät asiamiespostin palveluja sekä kahviota. Entiseen Esson baariin tullaan aamu- ja iltapäiväkahville, ravintolan puolelle saavutaan päivällä lounaalle ja illalla ravintolassa on mahdollista nauttia vielä a la carte -listan annoksia baarin juomien kera. Viikonloppuisin Mierontiellä nautitaan elävästä musiikista karaoken tai vierailevan esiintyjän tahdittamana.

Mierontiellä tarjotaan syötävää aina aamukuudesta iltamyöhään.

Mierontien ravintolasalissa on tilaa ja tunnelmaa.

Mierontien keittiössä arvostetaan kotimaisia ja lähialueen laadukkaita raaka-aineita: puhtaiden lähivesien kalaa, lähilihaa, viljatuotteita sekä metsien marjoja ja sieniä. Konnevesi onkin melkoinen lähiruoan aarreaitta, sillä harvassa kunnassa on sekä oma mylly, paikallisia lihan suoramyyjiä että ammattikalastajia. Mierontien a la carte -listalle on koottu herkkuja upeista paikallisista raaka-aineista. Pizzat valmistetaan alusta asti itse ja pizzapohjaan käytetään paikallisen myllyn jauhoja. Perinteisten vaihtoehtojen lisäksi listalla on gourmetpizzoja, joiden täytteenä on mm. possumetwurstia ja kylmäsavulohta lähialueelta. Haikkuburgerin sämpylät leivotaan itse ja pihvinä on paikallista Ylämaan naudan jauhelihaa. Ja totta kai löytyy myös Haukiburgeri! Arkiaamuisin klo 6-9 kahvilan puolella on tarjolla aamupalaa myös muille kuin hotellin asukkaille sekä PuuroBaari, jossa voi eurolla syödä puuroa niin paljon kuin jaksaa.

Mierontien listalla on gourmetpizzoja, jotka valmistetaan lähialueen raaka-aineista. Kuvassa riistapizza.

Lähiburgerin täytteenä on Ylämaan naudan kokolihapihvi, punasipulihilloke ja talon majoneesi.

Mierontien sipulipihvi on kotimaisesta naudan ulkofileestä ja kastikkeena on tumma hunajakastike.

Kalalla on erityinen merkitys Mierontien yrittäjille ja kalaa tuodaan esille myös ravintolan sisustuksessa. Ravintolan katto muuttui remontin yhteydessä lainehtivaksi järveksi, jossa muikkuparven uivat. Puusta tehty kattopinta on paikallisen Jukola Industriesin suunnittelema ja toteuttama ratkaisu.  

Mierontien erikoisessa katossa lainehtivat järven aallot ja aaltojen välissä uivat muikkuparvet.

 

Konnevedellä kalastus on ollut merkittävä elinkeino ja harrastus. Nämä kylän miehet kalastivat aikanaan Konneveden koskilla.

Mierontien lounaslistalla paikallista järvikalaa tarjotaan vähintään kerran viikossa tai sen mukaan, miten Ahti luo antejaan. Lounas on kotiruokaa noutopöydästä, jossa on tarjolla salaatteja, vähintään kaksi lämmintä pääruokaa lisukkeineen sekä leipäpöydässä talon sämpylät ja paikallinen ruisleipä. Lounaaseen kuuluu myös kahvi ja jälkiruoka.

 

Mierontie haluaa myös palvella ikääntyvää väestöä entistä enemmän. Heille tarjotaan lounas edullisempaan hintaan ja mukaan voi ostaa vaikka ruisleipää valmiiksi siivutettuna. Yhteisöllisyyttä tämäkin! Niin kuin koko Mierontien toiminta! Yrittäjät toivovat, että heidän ravintolansa voisi olla ihmisille kuin toinen koti, olohuone, jossa on mukava viettää aikaa.

Mierontie on myös perinteinen pitopalveluyritys, josta voi tilata ruoat tarjoiluvalmiina mukaansa tai koko juhlien järjestelyn ja läpiviennin koristeluista loppusiivoukseen ystävällisen palvelun kera.

 

Hotelli-ravintola Mierontie

Kauppatie 45

44300 Konnevesi

P. 014 551 271

info@mierontie.fi

Kotisivut

Facebook

 Lue myös: Show ja Dinner Konneveden Siikapirtillä

 

 

Lehmuskukkatee ja valkoinen mansikkahillo hurmaavat borshkeiton voimalla rakennetussa luostarissa

Viettäessäni ensimmäistä kesääni Kirkkonummella reilut kymmenen vuotta sitten, kiinnittyi huomioni eräänä iltana paikallislehdessä julkaistuun pienen, vaatimattoman näköiseen ilmoitukseen.  Lyhyestä ilmoituksesta kävi ilmi, että ortodoksinen veljesyhteisö kerää rahaa kirkon katon korjaukseen myymällä borshkeittoa. Ilmoituksessa oli osoite, sekä puhelinnumero, johon saattoi ilmoittaa kuinka monta litraa keittoa haluaa.  Sekä kehotus ottaa omat astiat mukaan.

Kun uteliaana ihmisenä lähdin seuraavana lauantaina muovisanko mukanani ilmoituksen osoittamaan osoitteeseen, ei mikään valmistanut minua siihen, mikä perillä odotti.

Ensin vastassa oli automeri. Muutaman kilometrin päässä Kehä kolmoselta sijaitsevan hiekkatien varteen sikin sokin parkkeerattuja autoja oli silmänkantamattomiin.  Ihmiset kulkivat sangot kädessä jatkuvana virtana kohti kaarevaa kiviporttia, jonka takaa paljastui vanha kartanon pihamiljöö ja kartanolle johtava rehevä villilehmuskuja.

Upeita istutuksia, kukkia ja pensaita oli kaikkialla. Keltaisen, romanttisen rosoisasti rapistuneen kaksikerroksisen kartanon päärakennuksen takaa laskeutuvan tiheän kuusikujan takana sijaitseva vehreä puutarha säväytti kauneudellaan.

Pokrovan luostarin alue hurmaa kauneudellaan.

Ei olekaan ihme, että puutarhan suunnitellutta puutarhanopettaja Lisa Geijeriä ylistetään vuonna 1929 julkaistussa Suomalaista puutarhataidetta -kirjassa erityisesti puutarhan loistokkaasta kauneudesta ja järjestyksestä.

Pihalla sijaitsevaan vanhan tallin katolla komeileva kupoli ja ortodoksinen risti paljastivat kuitenkin, että nyt ei oltu ihan tavallisen kartanon tiluksilla.

Pokrovan luostarin kirkko on rakennettu vanhaan, upeaan talliin. Tallissa on toiminut myös leipomo tilan ollessa vuokrattuna Neuvostoliitolle osana Porkkalan vuokra-aluetta vuosina 1944-1956.

– Meillä on käynyt parhaimmillaan avoimien päivissä jopa 3000 ihmistä päivässä, kertoo pappismunkki Foma. Eli tungosta saattaa olla. Huhtikuisena lauantaina ruuhkaa ei ole, ja pappismunkilla on aikaa kertoa veljesyhteisön elämästä.

Isä Haritonin, alkuperäiseltä nimeltä Hariton Tuukkasen, perustama ortodoksinen veljesyhteisö on harvinaisuus Suomessa. Entiseen talliin rakennettu, vuonna 2001 vihitty kirkko on ainut  veljesyhteisön omana hankkeena perustama ortodoksinen kirkko Suomessa.  Helsingissä venäläistä ravintolaa pitänyt keittiömestari Hariton myi ravintolansa vuonna 2003, teki täydellisen elämänmuutoksen ryhtymällä munkiksi ja ryhtyi toteuttamaan haavettaan luostarin perustamisesta hankkimalla vanhan kartanotilan Kirkkonummen Jorvaksesta. Paikka sai nimekseen Pokrova; Neitsyt Marian Suojelus.

Borshkeiton ja kaalipiirakoiden voimalla

Konsuli H. A. Elfvingin entinen, 1800-luvulla rakennettu Dannebrogin tila on pitkän historiansa aikana toiminut niin kukoistavana liikepuutarhana, neuvostoliittolaisten sotatuomioistuimena, leipomona kuin kehitysvammaisten asuntolana. Kirkkonummen kunnan omistuksessa ollessa tila kärsi tulipalovaurioista ja oli pahasti ränsistynyt veljesyhteisön aloitellessa toimintaansa. Myös aikaisemmin kukoistanut puutarha oli kokonaan kadonnut, ja se piti perustaa uudelleen. Kunnostustyö vei aikaa ja rahaa. Ja siinä vaiheessa borshkeitto astui kuvaan.

Kirkon kauniit ikonit on pietarilaisten ikoninmaalauskoulujen opettajien ja oppilaiden maalaamia.

– Nämä, ja nämä ja nämä on maksettu borshkeitolla ja kaalipiirakoilla, pappismunkki Foma esittelee idyllisen kauniin kirkon holvikaarien ornamentteja ja seinämaalauksia .

Pappismunkki Foma on entiseltä ammatiltaan kokki, jolle 200 litran keiton keittäminen ei ole ongelma.

Keittoa keitetään 200 litraa kerrallaan vanhassa soppatykissä joka on muurattu paikoilleen päärakennuksen takapihalle. Isä Haritonille ja myös kokkina entisessä elämässään työskennelleelle pappismunkki Fomalle ei satojen litrojen keiton keittäminen ole ongelma.

Täysin yksin munkit eivät keittoja keittele. Mukana on vapaaehtoisten talkoolaisten joukko, joka on alusta alkaen osallistunut Pokrovan rakentamiseen.

– Olemme halunneet elvyttää talkooperinnettä, ja näyttää, että pienelläkin porukalla saa paljon aikaan, pappismunkki Foma kertoo.

Ja kaupaksi herkullinen keitto käykin. Borshkeitto-päiviä on 3-6 kertaa vuodessa ja ihmiset jonottavat omien sankojensa ja astioidensa kanssa saadakseen oman osansa perinteistä venäläistä herkkua.

Pokrovan borshkeittoa tullaan hakemaan pitkienkin matkojen päästä.

– Parhaimpina avoimien ovien päivinä olemme keittäneet ja myyneet 800 litraa keittoa, pappismunkki Foma kertoo.

Kaupaksi käyvät myös itse leivotut, herkulliset kaali- ja omenapiirakat ja muut herkut.

Perinteisiä kaalipiirakoita on aina myynnissä borshkeittopäivinä.

Veljesyhteisö hyödyntää oman puutarhan ja luonnon antimia niin paljon kuin mahdollista. Omasta ryytimaasta saadaan yrtit ja salaatit, omenapuista omenat hilloihin ja mehuihin, luumupuista luumuhilloihin. Puutarhassa kasvavat karviaiset, raparperit, vadelmat ja herukat jalostetaan myös herkullisiksi tuotteiksi, joita myymällä luostariyhteisön elämää rahoitetaan.

Myös villiyrtit ja muut luonnon antimet käytetään hyväksi. Nokkosista ja voikukanlehdistä keitetään keväisin juomaa, lehmuksenkukkaa kuivataan teeksi. Kuusenkerkkiä hyödynnetään leipien leipomisessa ja metsäsieniä säilötään satoja kiloja vuosittain.

Pokrovan veljesyhteisössä hyödynnetään luonnonantimia. Kuusenkerkkä antaa käsin leivotuille leiville hienostuneen maun.

Pokrovan erikoisuus on täysin valkoinen mansikkahillo.

– Puutarhassa viljeltävä valkoinen mansikka on sukua metsämansikalle, ja siitä tulee todella herkullinen hillo esimerkiksi aamiaiselle, pappismunkki Foma vinkkaa.

Kylään veljesyhteisöön

Pokrovassa on mahdollisuus vierailla borshkeitto-päivien lisäksi myös muutaman kerran vuodessa yleisöpäivinä ja heinäkuussa Puutarhapäivänä. Silloin tilalla on mahdollista ruokailla sekä ostaa tilalla valmistettuja tuotteita kotiin vietäväksi. Oma nähtävyytensä on pappismunkkien itse siemenestä kasvattamien tuhansien kesäkukkien loisto.

Pokrvovan luostarissa valmistetaan lehmuskukkateetä luostarin omassa puutarhassa kasvavista villilehmuksista. Teetä voi käyttää kotilääkityksenä esimerkiksi vilustumiseen.

Jos oma matka ei osu juuri noihin päiviin, kannattaa kerätä vähintään 20 hengen ryhmä, ja varata aika ryhmävierailulle etukäteen. Vierailu sisältää esittelykierroksen kirkossa ja puutarhassa sekä yhteisen ruokailun. Ryhmävierailuja järjestetään maaliskuusta marraskuuhun.  Ravintolassa syömisestä ei kuitenkaan ole kyse.

– Meillä ei ole täällä ravintolaa. Me syömme yhdessä kolmen ruokalajin päivällisen veljestön omassa ruokasalisssa trapesassa.  Vierailijat ovat meidän luona kylässä. Tervetuloa! Pappismunkki Foma toivottaa kiirehtiessään syömään yhdessä borshkeitto-päivässä auttaneiden talkoolaisten kanssa.

Yhteystiedot

Pokrovan veljesyhteistö
Elfvinginkuja 11
02420 Kirkkonummi

www.pokrova.fi

Seuraava borshkeitto-päivä on 12.5.2018. Syksyn päivämäärät ilmoitetaan myöhemmin (borshkeitto-päivänä ei ruokailumahdollisuutta).

Yleisöpäivät: 9.6.2018 ja 18.8.2018

Valtakunnallinen puutarhapäivä: 1.7.2018

Tarkista päivämäärät ja ohjeet nettisivuilta ennen Pokrovassa vierailua.

Pokrovaan on Helsingistä noin 25 km ja Kirkkonummen keskustasta noin 5 km. Perille pääsee mainiosti myös julkisilla liikennevälineillä.  Junalla tullessa Jorvaksen asemalta Pokrovaan on noin 500 metrin kävelymatka. Bussilla Pokrovaan pääsee Matinkylän metroasemalta Espoosta lähtevillä busseilla 171-174.

 

 

 

Annan suklaatehtaassa asuu suklaan sielu

Kun eksyy Viiskulmasta lähtevälle pienelle sivukujalle Helsingin Punavuoressa, kiinnittyy huomio vanhan kauniin talon kivijalassa sijaitsevaan pieneen puotiin. Ikkunassa lukee valkoisin kirjaimin Annan suklaatehdas ja ikkunan takaa näkyy vaaleisiin työvaatteisiin pukeutunut, keskittynyt nainen suklaan kimpussa.

Annan suklaatehdas on kaikkea muuta kuin tehdas. (Kuva Annan suklaatehdas)

Sisälle pieneen liikkeeseen astuessa huomaa heti, että nimestään huolimatta paikka on kaikkea muuta kuin tehdas. Kaunista tilaa hallitsee iso suklaan työstämiseen tarkoitettu graniittipöytä, jonka takaa konvehtimuotit, lastat ja muut työkalut kurkkivat yhdessä suklaasäkkien kanssa.

Tilassa leijuu mieto, herkullinen suklaan tuoksu.  Puolivalmiit konvehdit muoteissaan odottavat vuoroaan kun suklaamestari Anna Kekki sekoittaa värejä huolellisesti pienellä siveltimellä.

Valmiit kultaisen, punaisen ja keltaisen eri sävyissä hohtavat taidokkaat konvehdit odottavat noutajiaan herkullisissa, siisteissä riveissä puodin ikkunalaudalla ja seinän viereen sijoitetulla hyllyllä. On selvää, että nyt ollaan suklaan sielun syntysijoilla.

Suklaa tuli tielle

Ranskassa suklaamestariksi opiskellut ja New Yorkissa suklaayrityksensä perustanut Anna tekee jokaisen yksittäisen konvehdin käsin alusta alkaen. Aina käsillä tekemistä harrastanut Anna löysi suklaasta oman taiteellisuutensa kanavan sattumalta; opintojen rahoittamista varten töitä New Yorkissa etsinyt psykologian opiskelija päätyi belgialaiseen suklaapuotiin hanttihommiin.

Anna valmistaa kaikki suklaatuotteensa alusta alkaen käsin.

– Suklaa tuli tielleni. En edes itse asiassa pitänyt kovin paljon suklaasta, Anna nauraa. Nyt suklaamestarilla on yli 15 vuoden kokemus ja taito hyppysissä. Merimiehenkadulla suklaa on saanut muotonsa reilun vuoden verran.

Suklaata täytyy hengittää

Suklaan työstäminen on erittäin aikaa vievää ja tarkkaa työtä. Se vaatii Annan mukaan tietynlaisen persoonallisuuden. Yhden konvehdin koko valmistumisprosessi käsin kestää kolme päivää. Ensimmäisenä päivänä konvehtimuotit maalataan ja niihin valetaan kuoret. Toisena päivänä tehdään konvehtien täytteet ja kolmantena päivänä niille valetaan pohjat ja tehdään lopullinen koristelu.

Pääsiäismunat voivat olla näinkin kauniita!

– Suklaata täytyy hengittää. Se on raaka-aineena niin vaativa, että sen kanssa täytyy olla ikään kuin yhtä, jotta siitä saa sen täydellisen tuotteen mitä suklaantekijä tavoittelee.

Ja täydellisen kauniita ja herkullisia Annan suklaat ovatkin. Ilman mitään lisä- tai säilöntäaineita valmistetut pienet suklaataideteokset vangitsevat kauneudellaan. Täydellisyys tulee Annan mielestä valmistusprosessin teknisestä taidokkuudesta.

– Kun suklaa on valmistettu teknisesti hyvin, voi sen makumaailman pitää yksinkertaisena. Silloin ei tarvitse keksiä hulluja makuyhdistelmiä.

Annan suklaat edustavat perinteisiä keskieurooppalaisia konvehteja. Makumaailmassa on usein pähkinöitä, mutta myös paljon marjoja ja tuoreita yrttejä.

Yksi suosituimmista konvehdeista Annan suklaatehtaassa on vadelmakonvehti. (Kuva Annan suklaatehdas)

Basilika esimerkiksi sopii Annan mielestä erinomaisesti suklaan kanssa. Pääsiäiseksi on valmistunut erä mintulla maustettuja suklaasydämiä. Konvehdit ovat tuorekonvehteja, jotka säilyvät valmistustekniikkansa ansiosta, ei niihin lisättyjen säilöntäaineiden vuoksi. Suurin osa Annan suklaista valmistuu tilauksesta.

Annan konvehteja tilataan paljon häälahjoiksi ja muihin juhlatilaisuuksiin. Tilaustuotteet ovat takuulla tuoreita, sillä ne valmistetaan aina vasta edellisenä päivänä. (kuva Annan suklaatehdas)

Yhä useampi haluaa juhlistaa esimerkiksi häitä tai muita juhlia käsintehdyillä, taidokkailla konvehdeilla. Anna tekee kaikki tilaustyöt valmiiksi vasta edellisenä päivänä, ja koska konvehdit tehdään täysin käsityönä, on tilaajalla vapaat kädet makumaailman ja myös ulkonäön suhteen.

Suklaantekijä ei ole koskaan valmis

Helpolla taitavaksi suklaantekijäksi ei tulla.

– Suklaa on kuin musiikki-instrumentti. Täytyy harjoitella valtavasti, ja saada ”kilometrejä” kunnes raaka-aineen oppii hallitsemaan. Eikä silti tule koskaan valmiiksi. Koko ajan oppii lisää, Anna kertoo.

Koko jutun suola on Annan mielestä se, että voi kehittää uudenlaisia tuotteita ja makuyhdistelmiä. Anna haluaakin päästä suklaan juurille asti, ja näyttää suomalaisille kuinka paljon erilaisia nyansseja erityyppisistä suklaapavuista löytyy.

Annan suklaakonvehdit ovat kuin pieniä taideteoksia.

Sen vuoksi hän ehdottomasti haluaa myös tehdä suklaansa julkisesti ikkunan edessä kaiken kansan katsottavana.

– Suklaan tekeminen on kiehtovaa. Se on eräänlainen performanssi, jonka haluan näyttää ihmisille, Anna kertoo.

Annan suklaatehdas on auki pääsääntöisesti lauantaisin klo 12-17, mutta aina kun hän on paikalla, sisään pääsee ostoksille.

– Rohkeasti vaan! Oveen saa tulla koputtamaan!

Pääsiäisenä liike on auki torstaina 29.3. klo 12-18, perjantaina 30.3. klo 12-16 ja lauantaina 31.3. klo 12-17. Annan suklaatehtaan tuotteita voi ostaa Helsingissä myös Roobertin Herkusta, Brooklyn Cafesta, Nougat-sisustusliikkeestä, Kaivopuiston Kalasta sekä Kahviputiikki Papulaarista Kouvolasta.

Annan suklaatehdas
Merimiehenkatu 23
00150 Helsinki
puh. 040 162 9326

https://www.facebook.com/annansuklaatehdas/

Instagram: @annansuklaatehdas

 

Elina jatkaa kyläleipureiden perinnettä Mathildedalissa

Kun mutkitteleva, kapea tie ohi Teijon ja Kirjakkalan ruukkikylien päätyy Mathildedaliin, voi hetken luulla tupsahtaneensa keskelle idyllistä Ranskan maaseutua. Jykevät tammet reunustavat pikkiriikkisen kylän raittia. Rustiikkiset vanhat ruukkirakennukset, punamullatut punaiset hirsituvat ja niityllä laiduntavat alpakat luovat Salossa, Teijon Kansallispuiston kupeessa Varsinais-Suomessa sijaitsevalle kylälle uniikin tunnelman.

Kyläalpakat laiduntavat ulkona ympäri vuoden. Kylässä toimii Suomen ainoa alpakan villaan erikoistunut pienkehräämö, ja alpakan villaisia tuotteita myyvä puoti.

Matildan salmen merenlahden poukaman ja Matildan järven väliin jäävässä kylässä näkyy vuosisatoja vanha ruukkiperinne. Perinteitä aktiivisessa ruukkikylässä pitää yllä myös kyläleipuri Elina Rantamäki. Ennen vanhaan kylän naiset kokoontuivat leipomaan kylän yhteiseen leivintupaan. Tänä päivänä ihmiset kerääntyvät ostamaan leipänsä Elinan Kyläpuodista.

Elina Rantamäki jätti kiireisen mainostoimistoelämän taakseen ja ryhtyi leipomaan leipää pikkiriikkisessä Mathildedalin kylässä. Rapeakuorisen mallasleivän raaka-aineet tulevat leipomon seinän takaa Mathildedalin Kyläpanimosta.

Aurinkoisena lauantaina ovi puotiin käy tasaiseen tahtiin.

”Voi mikä tuoksu täällä on!”

Tuoreen leivän ja pullan tuoksu muutaman neliön kokoisessa leipomopuodissa on huumaava. Uuni käy kuumana koko ajan, ja leipiä valmistuu sitä mukaan kun hyllyt tyhjenevät.

Jokainen leipä on rakkaudella käsintehty yksilö

Elina leipoo kaikki tuotteensa käsin suoraan asiakkaiden edessä. Ainoa koneellinen apuväline uunin lisäksi on taikinan sekoittamiseen tarkoitettu taikinakone. Elina nostelee suoraan uunista hyllyille ja koreihin milloin rapeakuorista maalaisleipää joko sellaisenaan tai cashew-pähkinöillä ja karpaloilla maustettuna, milloin sitruunasta ja timjamista lisämakua saanutta ciapattaa.

Vaaleat leipäkaunottaret saavat viereensä pulleanpyöreitä vierre- ja mallasleipiä sekä ryhdikkäitä vuoissa paistettuja ruisleipiä. Tänään leivontavuorossa on myös hunajalla ja siirapilla maustettua juuripullaa.

Juureen leivottuun maalaisleipään ja ciapattaan ei tule yrttien lisäksi mitään muuta kuin jauhoja, suolaa ja vettä. 

Maistaessani ensimmäistä kertaa Elinan leipomaa leipää kylällä järjestetyllä sieniretkellä, en voinut ymmärtää, miten pelkkä leipä ja loraus paikallisen mehiläistarhurin hunajaa voi maistua niin järisyttävän hyvälle. Rapea, kullanruskeaksi ja happamanmakeaksi paahtunut, ja äärimmäisen maukas kuori kätkee sisäänsä makunystyröitä hellivää, hiukan sitkeää sisusta.

Yksinkertaisuudessa onkin Elinan leipien ja pullien salaisuus.

Leivän pitää riittää itsessään. Silloin kun leivässä on riittävästi makua, ei siihen tarvitse juustoja ja kinkkuja päälle. Esimerkiksi aito voi tai loraus hyvää oliiviöljyä riittävät, Elina kertoo.

Sata vuotta vanha juuri

Maku rapeakuoriseen leipään saadaan leipomalla se juureen ilman hiivaa. Ruisleivän juuren Elina on saanut kyläläiseltä ja sen arvellaan olevan lähes sata vuotta vanhaa. Vehnäjuuren hän on tehnyt itse viisi vuotta sitten. Juurella leipominen on erittäin haastavaa, eikä missään nimessä hätähousun hommaa. Leipätaikinan valmistuminen kestää vähintään vuorokauden ja juurta on ”ruokittava” päivittäin. Elina kertoo juurella leipomisen olevan seikkailua, jonka lopputuloksesta ei ikinä voi olla varma.

Juurella leipomisella on Mathildedalin kylässä pitkät perinteet.

Tulen joka aamu aikaisin puodille toiveikkaana ja mietin miten taikina tänään käyttäytyy. Se on jokapäiväinen ihme mitä uunissa kulloinkin tapahtuu.

Ruis kasvaa kylän pelloilla

Yhtä tärkeitä kuin maku ja rakkaudella jokaisen leivän leipominen, ovat Elinalle raaka-aineet. Ja niiden on tultava läheltä.

Se mikä on tuoretta ja lähellä tuotettua, on yksinkertaisesti paremman makuista. Niin se vain on.

Ruisleivät Elina leipoo läheisen Kirakan kylän kivimyllyllä jauhetuista, paikallisilla pelloilla kasvaneista ruisjauhoista. Vesivoimalla toimivalla myllyllä on jauhettu jauhoja paikallisten tarpeisiin jo satoja vuosia.

Parhaimmillaan voin leipoa ruisleivät edellisenä iltana jauhetuista jauhoista. Ja sen kyllä huomaa mausta. Silloin ruisleipä on herkullisimmillaan, Elina kertoo.

Sen ovat huomanneet myös Artesaaniruoan SM-kilpailun tuomarit. Elinan ruisvuokaleipä palkittiin SM-hopealla syksyllä 2017 ja KURMEE-näkkileipä vuonna 2016.

Luomuvehnäjauhot kyläleipuri hankkii paikallisilta viljelijöiltä. Kesällä pullassa voi maistaa lähimetsistä poimitut mustikat ja puolukat. Syksyisin pizzanrakastajat saavat herkutella suppilovahvero- tai esimerkiksi mustatorvisienipizzalla. Elina suosii sesongin raaka-aineita, eikä käytä pakastettuja sieniä ja marjoja vaikka asiakkaat kaipaavat sienipizzaa ja mustikkapullaa talvisinkin.

Vierre- ja mallasleivän raaka-aineet tulevat leipomon seinän takana sijaitsevasta panimosta, missä Elinan mies panee jo suuren suosion saanutta Mathildedalin Kyläpanimon olutta.

Ja niin se pizza. Ah!

Kun juureen leivottuun, paksuun rapeaan pohjaan yhdistetään somerolaisen pienjuustolan Kolatun juuston cheddaria ja chevreä sekä esimerkiksi ripaus jotain tuoretta kasvista, aletaan olla lähellä sellaista makunautintoa, jonka harvoin kohtaa.

Kyläleipurin pizzaa saa ainoastaan lauantaisin ja silloinkin sitä on tarjolla vain rajattu määrä. Kannattaa olla ajoissa tai varata oma pala etukäteen!

Mathildedaliin tullaan hakemaan mielenrauhaa

Kolme vuotta Kyläleipurina toimineelle Elinalle leipä ei ole pelkkää vatsantäytettä. Se on osa nautintoa ja esteettistä elämystä, jonka hän haluaa tarjota Mathildedalin asukkaille ja siellä vieraileville ihmisille.

Tämä kylä ja sen kauneus luovat raamit leipomiselleni. Ihmiset haluavat myös esteettisiä elämyksiä. Haluan, että nämä näkyvät hitaasti ja rakkaudella leivotuissa leivissäni, kertoo aikaisemmin mainostoimistossa työskennellyt ja pääkaupunkiseudulta hitaamman elämän perässä itse Mathildedaliin muuttanut Elina.

Mathildedalin rautaruukki perustettiin 1850-luvulla ja sen rakennukset kuuluvat nykyisin Museoviraston määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Ruukin entisessä valssaamossa myydään monissa kylän tapahtumissa pientuottajien herkkuja.

Kylä, pizza ja jälkiruoaksi nautittu speltti-kaura-suklaakeksi tekevätkin tehtävänsä. Takaisin pääkaupunkiseudun humuun matkaa kylän kauneudesta, alpakoiden söpöydestä ja merituulesta hurmioitunut kirjoittaja maha piukeana. Auton takapenkillä mukana matkustavat leivät ja pullat takaavat, että euforinen mielenrauha jatkuu ainakin muutaman päivän.

Yhteystiedot:

Mathildedalin Kyläleipuri
Matildan puistotie 4
25660 Mathildedal

puh. 050 302 6680
elina@kylaleipuri.fi

www.kylaleipuri.fi

www.facebook.com/kylaleipuri

Instagram:@kylaleipuri

Kyläpuoti on avoinna talvisin lauantaina ja sunnuntaina, kesällä joka päivä. Puodista voi ostaa myös viereisen Kyläpanimon oluita sekä varsinkin kesällä paikallisten pientuottajien tuotteita.

Mathildedalin kyläpuodista saa samana päivänä leivottua artesaanileipää ja pullaa sekä omalla kylällä pantua käsityöläisolutta.

Mathildedaliin on Turusta noin 85 kilometriä, Helsingistä noin 140 kilometriä ja Salosta reilu 25 kilometriä. Kylään pääsee myös veneellä, ja siellä on viihtyisä vierasvenesatama. Koordinaatit N60°13’12,7”/ E22°54’03,3”

Hurmaavassa kylässä järjestetään säännöllisesti mielenkiintoisia tapahtumia ja sieltä löytyy useita viehättäviä yöpymispaikkoja ja ruokapaikkoja. Facebook: www.facebook.com/visitmathildedal/
Teijon kansallispuistossa voi patikoida, retkeillä tai vaikka kalastaa. http://www.luontoon.fi/teijo

Mathildedalin palvelut ovat avoinna talvella viikonloppuisin ja koulujen lomien aikaan, ja kesällä joka päivä.

 

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Minna ja Ilmari pelastivat perinteikkään Aholeipä leipomon

Olisittepa tulleet hetki sitten, kun peura tuijotti leipomon ikkunasta sisään. Kangasmetsän siimeksessä on luonto läsnä, pikkasen erilaista kuin entisessä elämässämme Espoon Matinkylässä, missä ikkunasta sisään tuijotti vastapäiset kerrostalot“.

Minna Kauppinen antaa ruishapantaikinan tekeytyä pari päivää.

Muutto espoolaisesta näkökulmasta keskellä “korpea”, kehä kolmosen tuolla puolen, Vihtiin, totutti Minnan ja Ilmarin kangasmetsän rauhaan. Varsinainen käänne tapahtui Minna Kauppisen ja Ilmari Siiterin elämässä noin puoli vuotta sitten, kun he saivat vihin. Tuttu luomutarkastaja kertoi, että perinteikäs leipomo tarvitsi jatkajaa.

Kun Aholeipä-leipomoa 30 vuotta pyörittäneet Olli ja Marita Saarni jäivät eläkkeelle, leipomo tarvitsi jatkajan.

Yrittäjyys oli pyörinyt pitkään mielessä, mutta omat ideat ovat olleet lähinnä utopistisia tai hankalia toteuttaa, Siiteri toteaa. Tässä pääsimme yhdessä Minnan kanssa kokeilemaan yrittäjyyttä valmiilta pohjalta. Tilaisuuteen piti tarttua.

Aholeivän leivät ovat luomua

Luomuleivän teolla on pitkät perinteet Aholeivässä jo edellisten omistajan myötä. Minnalle ja Ilmarille oli luonnollista, että luomuleivällä jatketaan.

Luomuleivän teko on tarkkuutta vaativaa puuhaa. Luomujauhot pidetään tiukasti erillään normijauhoista. Luomuleipää leivotaan omalla pöydällään. Kun lupa luonnonmukaisen elintarvikkeen valmistukseen on saatu, tarkastaja käy kerran vuodessa tarkistamassa tuotantotilat. Tarkastuksessa kiinnitetään erityistä huomiota luomu- ja tavanomaisten tuotteiden erilläänpitoon, tuotteiden koostumukseen ja pakkausmerkintöihin. Paitsi tuotteita, tarkistetaan erityisesti olosuhteita ja valmistusprosessia.

Minna Kauppinen esittelee luomuleivontapöytää ja vanhoja yhä toimivia leivontamasiinoita.

Aholeipä tunnetaan myös munkeistaan

Saimme maisteltavaksi tuoreita munkkeja; perinteisiä berliininmunkkeja kunnon kreemitäytteellä, kinuskipäällysteellä ja suklaisia suussa sulavia herkkuja. Leivonnaiset ovat kaikki laktoosittomia ja munattomia. Kananmunaa Minna ei käytä edes pullataikinassa.

Aholeivän munkeissä on muhkea kreemitäyte.

 

Munkkien alkumuodot Minna pyöräytti näppärästi perinteisellä Fortuna leivontakoneella. Italiaista designia jo vuosien takaa. Mutta toimii moitteettomasti edelleen.

Neljän jälkeen iltapäivällä ovi alkoi käydä tasaista tahtia. Sana on kiirinyt lähiseudun asukkaiden korviin, että uudet omistajat pitävät myymäläpuotia avoinna maantaista perjantaihin klo 16.00 – 18.00. Nopeasti myyntikärryiltä hävisivät kaura- ja ruisleivät, patongit, munkit sekä vihikset ja lihikset.

Aholeipä leipomossa leivotaan luomuleipää.

Tyytyväiset uudet yrittäjät jatkavat pitkää perinnettä vihtiläisen leipomon parissa. Onneksi tuttu luomutarkastaja heitti idean ilmaan. Siirtymä uusien ja vanhojen yrittäjien välillä kävi jouhevasti. Kuukauden päivät Minna sai olla Olli Saarnin opissa. Vaikka Minna on koulutukseltaan kokki ja kotitalousopettaja, leipomokoneiden kanssa ensimmäisten viikkojen apu oli tärkeää. Nyt kaikki sujuu jo kuin vanhalta tekijältä. Yksi vuoden kiireisistä sesongeista on juuri käynnissä. Vakiovalikoiman lisäksi uunista tulee ulos joululeipiä, siirappivedellä voideltuja joulutorttuja ja taateli- ja maustekakkuja.

Ikivanhaa vaakaa käytetään edelleen. Minna ja Ilmari arvostavat perinteitä.

Yhteystiedot:

Aholeipä
Aholantie 48 B
03150 Huhmari

050 3592 534 / Minna Kauppinen
050 3592 535 / Ilmari Siiteri

Aholeivän Facebook-sivut

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Iloisen pässin muhkea biisoniburgeri!

Itä-Suomeen 6-tietä ajaessa hiljennä Parikkalan kohdalla. Koitsalahden vanha kyläkauppa tunnetaan nykyisin nimellä Iloisen pässin Maalaispuoti. Meidän käyntimme syy oli korviin kiirinyt huhu paikan biisoniburgereista. Pitihän niitä lähteä maistamaan.

Puotiin kannattaa ajella kyllä ihan muutenkin. Yrittäjinä toimivat Niko Hälvä ja Terhi Torikka perustivat puodin ja kahvilan vuonna 2012 rakkaudesta lähellä tuotettuun, aitoon ja maistuvaan ruokaan. Kuulostaa paikalta, jonne pitää lähteä ruokaretkelle.

Paikan erikoisuus on paikallinen luomubiisoninliha, jota Nikon veli kasvattaa läheisellä Hovilan tilalla Uukuniemellä. Tila on yksi Suomen alle kymmenestä biisonitilasta. Iloisen pässin puodista biisonin lihaa on mahdollista ostaa mukaan joko tuoreena tai pakasteena. Valikoima toki vaihtelee saatavuuden mukaan. Biisonin lisäksi myynnissä on myös paikallista ylämaannautaa, karitsaa, onnellista possua ja villisikaa. Lähdetään maistelemaan!

Lihat tulevat lähitiloilta ja kala Simpeleen järvestä.

Kun olimme hetken ihastelleet paikan runsasta valikoimaa, pääsimme itse asiaan. Keittiön puolella Saija valmisti meille biisoniburgerit. Biisoninliha on huomattavasti tummempaa, vähärasvaisempaa ja voimakkaamman makuista kuin naudanliha. Mutta valmistustapa on samanlainen. Mausteeksi riittää suola ja mustapippuri. Mehevä täyslihainen hampurilaispihvi, nam!

Kaikki annoksissa käytetty liha ja lähes kaikki muut raaka-aineet ovat lähiruokaa ja monet tuotteet lisäksi myös luomua.

Annos oli sopivan yksinkertainen kuten purilaisaterian pitääkin. Rapeat perunat ja tuoreet kasvikset. Mitäpä sitä muuta. Tuhdin hampurilaisen kaveriksi sopi mainiosti paikan henkeä mukaellen savonlinnalaisen Mustan Virran panimon Pässi Ipa. Lähellä tuotettua sekin.

Tällä kertaa valitsimme kaikki biisoniburgerit. Niiden takia tänne tänään tulimme. Mutta kuulimme, että kaikki puodissa myytävä ja käytettävä sianliha tulee läheiseltä Kainulaisen sikatilalta Parikkalasta, jossa possut ruokitaan pelkästään paikallisella rehulla. Ne eivät syö lainkaan tuontisoijaa, vaan saavat valkuaisensa parikkalalaisesta härkäpavusta. Myös ylämaankarjan ja karitsanlihaa on myynnissä ympäri vuoden, joko tuoreena tai pakastettuna.

Aterian päätteeksi maistui hyvä kahvi.

Puoti pursuaa lähiruokaa

Kun nälkä oli selätetty, oli aika tutustua paikan muuhun tarjontaan. Lähiruoka- ja lahjapuodista löytyy elintarvikkeita ja käsitöitä yli 70 eri tuottajalta ja käsityöläiseltä. Lihan lisäksi on luomujauhoja, ryynejä, kotileipomotuotteita, mehuja, hilloja, mausteita, luomumunia, kasviksia, vihanneksia, juustoja, marjoja, sieniä, kuivatuotteita, hunajaa, sinappeja, valkosipuleja, salaatinkastikkeita, luomukahveja, luomuteetä, kalasäilykkeitä, pienpanimotuotteita, makeisia, jäätelöitä… Melkoinen makujen aarreaitta.

Paikan rapsuteltavat kaverukset, pihapiirin lampaat Haisuli, Hemuli ja Nipsu.

Yhteystiedot

Kuutostie 470
59130 Koitsanlahti
Puh: 044 976 9950
iloinenpassi@gmail.com

Aukioloajat löytyvät Iloisen Pässin verkkosivuilta
Iloinen Pässi kartalla

Iloisen Pässin facebook-sivut

 

 

KoTallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Tallenna