Ilolan Wanha Asema – Ruokaretki

Körötellessäni pikkutietä Kangasalta kohti etelää ja Ilolan Wanhaa Asemaa, aurinko puski sateisen aamun jälkeen väkisin esiin kuivaamaan ja lämmittämään ilmaa, jossa oli jo varhaisen syksyn tuoksua. Naakat kaartelivat upeasti vanhan keltaisen asemarakennuksen yläpuolella, ja astuaessani autosta paikallinen kukko tervehti kovalla kiekaisulla.

Vapaana tepasteleva kukko oli selvästi tottunut vieraisiin ja antoi tietää reviiristään vain kiekumalla komeasti.

Ihmettelin ja ihastelin ensin hieman pihapiirin tunnelmaa, mutta nälkä vatsassa kurnien suuntasin lounaalle.

Wanhan aseman kahvilaravintola on valoisa ja lämminhenkinen, ja henkilökunta samaa laatua. Keräsin lautasen täyteen herkkuja – joista friteeratut kesäkurpitsat dippikastikkeella on aivan pakko mainita erikseen – ja siirryin ulos syömään.

Kuten kuvaan kuuluu, valtaosa tarjolla olevasta ruuasta on peräisin joko Ilolan tilalta tai lähiseudun tuottajilta.

Kirsi takasi, että Asemalla kannattaa poiketa syömässä tai ostoksilla. Avoinna ollaan joka päivä.

Tarjolla oli perinteisiä herkkuja ja talon erikoisuuksia.

Aterian lomassa haastelin hieman Asemaa pyörittävän Kirsi Ilolan kanssa paikan historiasta ja toiminnasta. Ilola on aloittanut toimintansa 1983, ja Wanha Asema on todellakin vanha asema – Metsäkansan vanha asemarakennus siirrettiin kokonaisena maatilan yhteyteen yhdeksänkymmentäluvun puolivälissä. Siinä on mahtanut olla urakkaa kerrakseen, vaikka apuna onkin ollut junavaunu.

Ulos mennessäni taisin hieman häiritä tilan jahtimestarin päiväunia.

Vaikka alkuun olinkin kuvitellut tulevani pientilan yhteydessä olevalle kahvilalle, jäivät moiset kuvat mielestä Kirsin luetellessa Ilolan tarjontaa. Kartanolla järjestetään juhlia, majoitustiloja on vaikka kuinka monelle ja ratsastustakin on tarjolla. Savusaunastakin oli puhetta!

Aseman herkkuja oli mukava nauttia kesän viipyilevissä tunnelmissa ulkosalla.

Ilola vaikutti selvästi perhematkailuun suuntautuneelta, sillä aivan Wanhan Aseman lähituntumassa oli paitsi pupuja, lampaita ja viiriäisiä, myös valloittava perunoille perso Rosa-minipossu! Jos tuota kärsäkästä rapsutellessa ei tule hyvä mieli, niin ei sitten millään.

Hurmuripossun herkkua olivat perunat.

Olin jo tekemässä lähtöä, kun huomasin Aseman seinässä postin kyltin. Kiinnostuneena seurasin Kirsiä sisälle, ja sieltä paljastuikin vielä tutkimaton aarreaitta: pieni kyläpuoti, jonka hyllyjä koristivat gluteenittomat jauhot, lähitilojen kananmunat ja hunajapurkit.

Olo oli hyvällä tavalla kuin Koiramäen Killellä, sillä ihmeteltävää oli vaikka millä mitalla. Joskin tikkaritorni sai sokerihampaan kolottamaan melkoisen vaativasti.

Rustiikkinen puoti oli pullollaan aarteita ja paikallisesti tuotettua ruokaa.

Wanha Asema oli koristeltu kiehtovilla vanhoilla kauppatavaroilla…

…ja leluilla, jotka houkuttelevat kurkottelemaan korkealle.

– Tänä perjantaina kylmäkaapista löytyy oman tilan Angus-lihaa, Kirsi lupaili ja muisti vielä mainita, että lauantaina 20.8. vietetään jälleen Lähiruokasafaria.

Hyvästelin Kirsin kylläisenä ja tyytyväisenä. Wanhalla Asemalla oli hyvä ruoka ja vielä parempi palvelu!

Yhteystiedot

ILOLAN MAATILAMATKAILU

Vedentaantie 30 37850 Metsäkansa Valkeakoski +358 3 588 9227 / Wanha Asema

Ilolan kotisivu
Ilolan Facebook-sivut

You might also like