Ryyninhakuretki: lähituotteita suoraan Konneveden myllyltä – Ruokaretki

Monen ruokakaupan viljatuotehyllyiltä löytyy jo lähituottajien jauhoja. Ehkä olet hankkinut kesällä matkan varrelta paikallismyllyn tuotteita, mutta oletko käynyt myllyllä jauho- tai ryyniostoksilla muuhun vuodenaikaan? Keskisuomalaisella Konneveden myllyllä voi paitsi jauhattaa jyviä ympäri vuoden, myös käydä ohikulkeissaan ostamassa jauhoja, puurohiutaleita ja muita lähiviljatuotteita.

Mylly on Konnevedellä avoinna maanantaista perjantaihin, mutta perjantaisin ei ole jauhatusta. Se kannattaa muistaa, jos on aikeissa ottaa omat jyvät matkaan jauhettavaksi (sekin nimittäin onnistuisi). Paikallismyllyssä jauhetaan pääasiassa lähituottajien viljaa; sopimusviljelijät löytyvät enimmäkseen pohjoisesta Keski-Suomesta että naapurista Pohjois-Savosta. Näin matka pellolta pöytään on mahdollisimman lyhyt ja myllyltä saa mukaansa hyvin tuoretta tavaraa.

Mylläri Lasse Saarinen otti myllyn ohjat käsiinsä vuonna 1994, joten hänen käsiensä kautta on kulkenut jauhettua viljaa säkkeihin ja pusseihin jo yli 20 vuotta. Myllyä pyörittivät aiemmin hänen veljensä. Tällä hetkellä mylly toimii kahden hengen voimin.

Laukaan Vatian kartanon maanviljelijä Eljas Peura rakennutti myllyn vuonna 1953, jolloin Konneveden kirkonkylässä sijainnut ns. Moukkulan mylly jäi historiaan. Menetelmät eivät ole vuosikymmenien takaisista valtavasti muuttuneet, niinpä käytössä on edelleen myös vanhoja koneita. Eri viljoille on omat linjansa; esimerkiksi kuvan vasemman laidan “pömpelin” kautta kulkee kauraa.

Myllyn tuotteisiin kuuluvat monenmoiset jauhot, ryynit, leseet, hiutaleet sekä talkkuna. Valikoimassa on myös hiven luomua. Tuotteille on kysyntää sen verran paikallisesti, että Konneveden myllyn tuotteita saa ostaa käytännössä vain lähialueelta, itse myllyn ohella myös joistakin lähikaupoista. Itse löysin Konneveden myllyn tuotteet naapuripitäjän eli Sumiaisten lähikaupan kautta.

Jos ruisleivän leipominen alkaa houkuttaa, löytyy myllyn seinältä ohje, jolla valmistaa hiivatonta ruisleipää tavallisessa sähköuunissa.

Tällä reissulla ostin kotiinviemisiksi kilokaupalla montaa sorttia jauhoja ja ryynejä, joiden kantamisessa autolle Lasse ystävällisesti auttoi. Kohta pääsisin taas ohrarieskan paistoon. Kauraryynit olivat kotoa muutamaa päivää aikaisemmin loppuneet, mutta seuraavana aamuna oli myllyretken ansiosta tiedossa taas sitä parasta kaurapuuroa!

Sijainti: Konneveden mylly, Myllärintie 7, 44300 Konnevesi. Myllylle on viitoitus Rautalammintieltä, reilut pari kilometriä Konneveden keskustasta Rautalammin suuntaan.

Aukioloajat: Katso Konneveden myllyn kotisivut

P.S. Vinkki: Myllykäynnin voi yhdistää vaikkapa Etelä-Konneveden kansallispuiston retkeen.

Tallenna

Tallenna

You might also like