Tällä kertaa olen menossa vielä tavallistakin makoisammalle ruokaretkelle. Kohteenani on nimittäin Suojärven Suklaatila Ylöjärvellä. Kysymyksiä ainakin on paljon, sillä miten se voi olla suklaatila? Voiko suklaata viljellä Suomessa? Vaikka kasvituntemukseni ei olekaan aivan huipputasoa, en silti usko Pirkanmaalla kasvavan kaakaopuita. No, kohtapa se nähdään.
Suklaatilalle kyltit tuntuvat vievän, ja niin lukee myös entisen navettarakennuksen ovessa. Rakennus toimii tehtaanmyymälänä. Pienessä viihtyisässä myymälässä on ikkuna suklaaleipomoon, jonne ei arkivaatteissa ole asiaa. Suklaa virtaa erilaisissa laitteissa ja sitä on pöydillä eri muodoissa.
Suklaata valmistetaan Suojärven suklaaleipomossa.
Yrittäjäpariskunta Katja ja Tomi Järvenpää tulevat tervehtimään myymälään. Katja palaa kohta takaisin tuotannon puolelle huolehtimaan suklaatuotteiden valmistuksesta. Nyt eletään kiireistä aikaa, sillä joulu on suklaamarkkinoiden ehdoton sesonki.
Suojärven Suklaatila on Tomi Järvenpään kotitila. Taustalla Katja Järvenpää valmistaa konvehteja.
Tomi ehtii kuitenkin istahtamaan kanssani kahville ja vastaamaan kysymyksiini. Hän kertoo, että kaakaopapu on peräisin päiväntasaajalta, eikä Suojärven tilalla kasva kaakaopuita. Suojärven Suklaatilan kaakaomassa tuodaan Keski-Euroopasta, mutta loppu syntyy Järvenpään mukaan Suomessa.
– Me olemme halunneet yhdistää kaikkien tuntemaan herkkuun suomalaisia juttuja, hän sanoo.
Suklaatilan suklaissa on laaja skaala suomalaista makua. Alussa tuotteisiin päätyivät suomalaiset marjat, kuten mustikka, puolukka ja mustaherukka, mutta myöhemmin mukaan löytyi erikoisempiakin makuja, kuten talkkuna, hamppu ja porkkana.
Sarkapaloista löytyy suklaata joka makuun.
Maistan hampunsiemenillä maustettua Sarkapalaa, joka kieltämättä maistuu jollain tavalla suomalaiselle. Suklaa rouskuu mukavavasti suussa. Hampunsiemenet ovat peräisin Impolan kasvitilalta Sastamalasta, joka on yksi monista yhteistyöyrityksistä.
– Alusta asti lähdettiin etsimään toisia tiloja ja miettimään millaisia raaka-aineita voitaisiin hyödyntää. Sieltä ovatkin tulleet kiinnostavimmat tuotteet, joita teemme.
Kaikki maut eivät toki ole peräisin maatalouden tuotteista, vaan esimerkiksi savu ja terva ovat myös päätyneet tuotteisiin. Yksi tällaisista on savusuolasuklaa, jota pääsen maistamaan. Makeahkon maitosuklaan kääntöpuolella on savusuolakiteitä, jotka antavat suklaalle särmää. Parhaimman makukokemuksen saa, kun kääntää suolaisen puolen kieltä vasten.
Savusuolasuklaassa on jotain suomalaista.
Tomi Järvenpää kertoo Suklaatilan toiminnan pohjaavan maaseudun vahvuuksille ja ajatukselle, että maaseutu voi olla muutakin kuin perinteistä maataloutta. Suklaa oli luonteva valinta Järvenpäille.
– Ajateltiin, että yhdistetään meidän harrastus ja maaseutu mahdollisuuksien paikkana.
Tässä tapauksessa mahdollisuuden tarjosivat Tomin sukutilan tyhjät rakennukset. Järvenpäät kunnostivat vanhasta navetasta suklaaleipomon ja myöhemmin kahvilan, joissa järjestetään suklaanmaistajaisia.
Suklaanmaistajaiset ovat makumatka herkuttelun historiaan.
– Kylän naisväki alkoi kyselemään, että voisimmeko järjestää suklaanmaisteluiltoja. Meillä ei ollut mitään valmista tuotetta tällaista varten, mutta otimme haasteen vastaan, Järvenpää kertoo.
Suklaanmaistajaiset osoittautuivat hyvin suosituksi ohjelmanumeroksi, ja kahvilaakin jouduttiin laajentamaan. Vuosittain yli sata ryhmää käy puolentoista tunnin mittaisella suklaanmaistelukurssilla, jossa käydään läpi paitsi herkun historiaa, myös oikeita tapoja syödä suklaata.
– Maistajaiset on makumatka suklaan maailmaan. Lähdetään vaaleammista liikkeelle ja edetään tummempiin.
Suklaan kanssa maistuu kupillinen tiramisukahvia.
Suklaan kannattaa antaa sulaa suussa ja välillä on hyvä juoda hieman vettä, jotta suu maistaisi uuden maun. Tällä kertaa aika ei anna myöten kokonaiselle luennolle, mutta Suojärven suklaista löytää kyllä erilaisia makuja lyhyemmälläkin oppimäärällä. Esimerkiksi Sarkapalojen appelsiinisuklaa maistuu vaaleudestaan huolimatta raikkaalle. Chilisuklaa sen sijaan maistuu terävältä. Suklaa harvoin on näin tulista, mutta chili korostaa miellyttävästi tumman suklaan makua.
Suklaapakkaukset ovat viimeisteltyjä. Ne kertovat tilan tarinaa tavalla tai toisella. Erään kyljessä on esimerkiksi pieni poika käsissään heinäpellolla.
– Siinä on kuva siitä, kun meikäläinen on heinäpellolla 70-luvulla isoisäni kanssa, Järvenpää sanoo.
Suklaarasian kyljessä on kuva Tomi Järvenpäästä ja hänen isoisästään peltotöissä 70-luvulla.
Viimeisimpänä Suklaatilan tarinaan ovat tulleet mukaan navettatontut, jotka ovat kuulemma monen tilalla tapahtuvan asian takana. Tontut myös myyvät erikoissuklaita, jotka muun muassa antavat lisäenergiaa väsyneille lapsille.
Äkkipiristys antaa voimia, kun energiat loppuvat.
Yhteystiedot:
Liivalammintie 75
34140 Mutala (Ylöjärvi)
Kaakkois-Suomessa matkaaja kohtaa maamme jylhän ja erämaisen luonnon, nauttien samalla mitä mainioimmista palveluista. Vain lyhyen matkan päässä Helsingistä voit kokea koskien kuohunnan ja metsien huminan, nauttien samalla herkullisista paikallisista ruuista ja juomista, suloisien kahviloiden tunnelmasta ja erinomaisien ravintoloiden tarjonnasta. Kokosimme vinkkilistan 15 kohteesta tai paikallisherkusta, jotka jokaisen Kaakkois-Suomeen matkaavan kannattaa ehdottomasti kokea!
1. Keisarinmajan Kahvilan pannukakku on maailman parasta
📌 Osoite: Keisarinmajantie, Kotka
ℹ Kotisivut (Facebook)
Vuonna 1889 Venäjän keisari Aleksanteri III rakennutti Langinkosken kauniisiin maisemiin kalastusmajan, tai pikemminkin tyylikkään huvilan, jossa keisarillinen perhe seurueineen vietti huolettomia kesäpäiviä. Nykyään löydät täältä ihanan Keisarinmajan Kahvilan, jonka pannukakun kerrotaan olevan maailman parasta.
Kuva: Sari Selkälä
2. Suloinen kahvila keltaisessa talossa – upea maisema Langinkoskelle
📌 Osoite: Keisarinmajantie, Kotka
ℹ Kotisivut (Facebook)
Keltainen kahvila Langinkosken rannalla toimi aikoinaan keisarillisen kalastusmajan vahtimestarin ja hänen perheensä asuntona. Kahvilan terassilta on kauniit näkymät alas Langinkoskelle. Kahvilassa on monta viihtyisää soppea, jonne voi istahtaa nauttimaan maisemista ja kahvilan antimista. Tarjolla on päivittäin myös lounasta!
Kuva: Sari Selkälä
3. Kymen Paviljonki: ruokaa, yrttejä, kotieläimiä ja koskimaisemia
📌 Helsingintie 408, Kuusankoski
ℹ Kotisivut
Keskeistä kuutostietä matkatessa on monta hyvää syytä pysähtyä Kymen Paviljonkiin. Täältä saat hyvän lounaan, ja paikka on viihtyisä pienen virkistystauon viettämiseen. Kävele alas Kymijoen rantaan, nauti kotieläimien seurasta ja tutustu ihanaan yrttipuutarhaan, josta saat poimia yrttejä myös ruoka-annokseesi.
Kuva: Sari Selkälä
4. Nauti retkinuotion tunnelmasta: tulistele Repoveden kansallispuistossa
📌 Riippusillantie 55, Kouvola
ℹ Kotisivut
Repoveden jylhästä kansallispuistosta löytyy monenmonta komeaa taukopaikkaa, joissa voi nauttia eväistä ja luonnon kauneudesta. Taukopaikkojen nuotiokehillä saa tulistella, kunhan metsäpalovaroitus ei ole voimassa. Luonnon helmassa valmistuu helposti vaikka mehevä hodari omaan makuun sopivilla täytteillä.
Kuva: Tomi Pohja
5. RepoTassun kautta Repoveden kansallispuistoon
📌 Riippusillantie 55, Kouvola
ℹ Kotisivut (Facebook)
RepoTassu on mainio kioski Repoveden kansallispuiston portilla, Lapinsalmen sisääntulossa. Näppärä sijainti tekee RepoTassusta helpon kohteen poiketa vaikka mennen tullen, ja hintataso on kohtuullinen. Lounaan ja kahvin lisäksi RepoTassusta löytyy myös muita virvokkeita. Lisäksi jopa kanoottien varaaminen onnistuu kioskin kautta.
Kuva: Tomi Pohja
6. Orilammen Maja tarjoaa majoitusta ja mainiota ruokaa
📌 Voikoskentie 138, Hillosensalmi
ℹ Kotisivut
Orilammen Maja on Repoveden alueen legenda. Orilammen Maja on perheyritys, joka vuosien saatossa on kasvanut kokonaiseksi lomakyläksi mitä kauneimmassa maisemassa järven rannalla. Täällä herkuttelet itsesi todella kylläiseksi ja nautit samalla luonnon rauhasta. Tämä paikka kannattaa ehdottomasti ottaa ohjelmaan esimerkiksi, kun vierailet Repoveden kansallispuistossa!
Kuva: Tomi Pohja
7. Historiallinen linnoitussaari: Fort Elisabeth ja Ravintola Vaakku
📌 Varissaari, Kotka
ℹ Kotisivut
Vanha merilinnoitus Fort Elisabeth tunnetaan myös Varissaarena, ja se on suosittu retki- ja ulkoilukohde Kotkassa. Yhteysalus Klippan liikennöi kesä-elokuussa saareen Sapokasta, Kotkan kantasatamasta. Varissaaren linnoitus valmistui 1796 ja se nimettiin Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan. Linnoitus tuhoutui Krimin sodassa, mutta muistoja ja maamerkkejä historiasta saarella on paljon. Ravintola Vaakun mottona on fun dining.
Kuva: Sari Selkälä
8. Linnoitusravintola Kamussa koet Haminan huikean historian
📌 Raatihuoneenkatu 12, Hamina
ℹ Kotisivut
Haminan linnoitus on yksi harvoista niin sanotuista ympyrälinnoituksista Suomessa. Sen esikuvana on toiminut Palmovan kaupunki Pohjois-Italiassa, ja se on lajityyppinsä harvinaisuus. Muhkeita linnoituksia Haminaan ovat rakentaneet niin ruotsalaiset kuin venäläiset. Haminan Bastionissa, linnoituksen uumenissa, palvelee Ravintola Kamu, jonka herkkuja kannattaa ehdottomasti käydä Haminan-reissulla nautiskelemassa.
Kuva: Julius Koskela
9. Anjalan Kartano lumoaa Ankkapurhan jylhissä koskimaisemissa
📌 Ankkapurhantie 15, Anjala
ℹ Kotisivut
Ankkapurha on muinaissuomalainen nimi Kymijoen suurimmalle koskelle. Koski on sittemmin valjastettu tuottamaan vesivoimaa, mutta Anjalan Kartanon miljöö kosken kupeessa on ehdottomasti yhä kokemisen arvoinen. Alueella on luontopolkuja, ja kaikkia kävijöitä halutaan kannustaa luonnosta nauttimiseen. Anjalassa kannattaa herkkusuiden suunnata Makasiinikahvilan huomaan nautiskelemaan vaikkapa kakkukahvit.
Kuva: Julius Koskela
10. Salmiakkicheddaria ja vetyautoja Kirjokiven kartanolla
📌 Rudolf Elvingintie 109, Vuohijärvi
ℹ Kotisivut
Idyllinen Kirjokiven kartano miljöineen on nähtävyys jo itsessään, ja paikalla saa myös vatsansa täyteen mitä mainioimpia makuja. Miltä kuulostaisi vaikkapa salmiakkicheddar? Kirjokiven kartano on osa Woikoski Feeling -elämyskeidasta. Paikan erikoisuus on automuseo, jonka ajoneuvot kertovat jotain Woikosken ja koko Suomen historiasta.
Woikosken ruukki. Kuva: Julius Koskela
11. Mitkä ihmeen Vety ja Atomi? Maista Lappeenrannan erikoisuudet
📌 Lappeenranta
Vety ja Atomi ovat jo vallan legendaariseen maineeseen nousseet erikoisuudet Lappeenrannasta. Nämä paikallisherkut löydät nakkikioskeilta, ja ne suositellaan syömään lappeenrantalaisesta kaupunkimiljööstä samalla rennosti nauttien. Suomalaisittain kyytipoikana voi juoda tietenkin maitoa. Vety on laadukas lihapiirakka, jonka täytteenä on joko kinkkua tai kananmunaa. Atomin täytteenä on näitä molempia.
Atomi ja lasi maitoa. Kuva: Julius Koskela
12. Särä on suomalainen ruoka, jolla on tuhatvuotinen historia
ℹ Säräpirtti Kippurasarven kotisivut
Särä on vanhin tunnettu ruokalaji Suomessa, ja sen historia tiedetään ainakin tuhatvuotiseksi. Särä nimi tulee puukaukalosta, jonka päällä lampaanviulut ja perunat kypsytetään. Valmiissa annoksessa lihat makaavat perunapedillä ja ne tarjoillaan rieskan sekä kotikaljan kera. Näyttää aika todella hyvältä, vai mitä?
Kuva: Julius Koskela
13. Suussa sulavaa savulohta Lohelassa
📌 Karjalantie 372, Puntala
ℹ Kotisivut
Saako täältä peräti koko maailman parhainta savulohta? Kannattaa testata itse. Moni hakee Lohelan savukalaa mukaansa pidemmänkin matkan takaa, tai herkuttelee rauhassa paikan päällä. Suloisessa myymälässä on myynnissä paljon muutakin mukavaa, matkaajalle mieluista herkkua ja muistoa.
Kuva: Julius Koskela
14. Korpikeitaalla pääset kalastamaan ja tapaamaan eläimiä
📌 Vesikkolantie 415, Joutseno
ℹ Kotisivut
Korpikeitaalla pääset onkimaan ja savustamaan lohesi itse. Paikka on mitä mainioin valinta mukavaa puuhaa ja elämyksiä kaipaavalle lapsiperheelle. Lohien lisäksi täällä voi tutustua erilaisiin kotieläimiin, jopa alpakkaan ja riikinkukkoon.
Korpikeitaan alpakka. Kuva: Julius Koskela.
15. Pulsan asema on somettajien paratiisi
📌 Pulsan Aseman tie 21, Pulsa
ℹ Kotisivut
Pulsan Asema on vanhaan asemarakennukseen entisöity kahvila, kodin sisustustuskauppa ja aamiasmajoitus. Asema sisutuksineen on todella kuvauksellinen: tällainen paikka ei voi syntyä muuten kuin suuresta intohimosta. Media- ja somehuomio on ansaittu, tämä paikka kannattaa käydä kokemassa itse!
Kuva: Julius Koskela
16. Konditoria Huovila – jos muumimammalla olisi kahvila…
📌 Fredrikinkatu 1, Hamina
ℹ Kotisivut
Haminan kauniissa katukuvassa kannattaa ehdottomasti piipahtaa Konditoria Huovilaan. Värikkäät kakut, yltäkylläinen pullatiski ja vaalean raikas sisustus tuovat mieleen lapsuuden väritetyt muumikirjat. Tämä kahvila on osa Haminan katukuvaa, ja sen toiminta jatkuu nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Maista täällä ainakin ihanaa kruunuviineriä!
Kuva: Julius Koskela
17. Tutustu kuuluisaan Ylämaan spektroliittiin Korupirtillä
📌 Kivikyläntie 7, Ylämaa
ℹ Kotisivut
Spektroliitti on tumma, valossa sinertävänä ja kullankeltaisena hohtava korukivi. Korupirtti tarjoiluineen toimii hyvänä tukikohtana kaikille mainareille. Korupirtin vieressä sijaitsee kaivosmuseo, ja myös itse kaivokselle on mahdollista päästä käymään.
Ylämaan spektroliittia. Kuva: Julius Koskela
18. Mustilan Arboretumin satumetsä ja Mustilaviini
📌 Mustilan Puistotie 21, Elimäki
ℹ Kotisivut
Suomalaiset marjat ja hedelmät ovat tunnetusti varsinaista superfoodia, mutta tiesitkö, että niistä valmistetaan jopa viiniä? Mustilan viinipuoti ja ihastuttava puutarhamyymälä löytyvät läheltä Kouvolaa. Viinpuodissa poikkeamisen ohessa voit lähteä kävelylle todelliseen satumetsään, Mustilan Arboretumiin.
Kuva: Milla von Konow
19. Viini Verla
📌 Salonsaarentie 127, Verla
ℹ Kotisivut
Idyllinen Verlan ruukkikylä on Unescon maailmanperintökohde. Vanhan puuhiomon ja pahvitehtaan pittoreskit ruukkirakennukset ovat kuin aikamatka menneeseen, ja miljöö on todella kaunis ja kuvauksellinen. Täällä vieraillessa kannattaa poiketa Viiniverlassa, jonka valikoimaan kuuluu viinien ja kuohuvien lisäksi useita marjalikööreitä ja pöytäviinejä sekä väkeviä alkoholijuomia.
Kuva: Milla von Konow
Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.
Lue myös juttusarjan aiemmat osat
Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki
Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari
Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä
Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!
Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joihin kannattaa poiketa kauempaakin
Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola
Artikkeli: Julius Koskela
Matkaan Kakkois-Suomeen ja Kymenlaakson maisemiin, tarkoituksenani maistaa alueen perinteisiä makuja ja tutustua sen värikkääseen historiaan. En vielä tiedäkään, millaiseen seikkailuun olen ryhtynyt. Löydän historiallisen Haminan linnoitukset, tutustun Ankkapurhan kartanon värikkääseen menneisyyteen ja matkustan Repoveden maisemiin Kirjokiven kartanolle, jossa näen muun muassa vetyauton ja opin Suomen teollistumisen historiaa.
On aurinkoinen elokuun puolivälin aamupäivä, kun matkaan kohti historiallista Haminan kaupunkia Kaakkois-Suomessa. Pääkaupunkiseutulaisena asun vain vajaan parin tunnin ajomatkan päässä, mutta häpeäkseni on myönnettävä, etten ole ikinä käynyt Haminassa. Tarkoituksenani on tutustua seudun historiaan, ruokaan ja taiteeseen. Ensimmäisenä suuntaankin kohti Haminan Bastionia ja siellä sijaitsevaa linnoitusravintola Kamua.
Haminan keskustaa kannattaa tulla ihailemaan kauempaakin.
Haminan historiaa ja Linnoitusravintola Kamu
📌 Raatihuoneenkatu 12, Hamina
ℹ Kotisivut
Linnat ja linnoitukset ovat aina kiehtoneet minua, ja haluankin tietää enemmän Haminan linnoituksen historiasta. Kun kaupunkiin saapuu, huomaa heti sen erikoisen, ympyrämäisen tai kahdeksankulmaisen asemakaavan. Tämä johtuu siitä, että Haminan linnoitus on yksi harvoista niin sanotuista ympyrälinnoituksista. Sen esikuvana on toiminut Palmovan kaupunki Pohjois-Italiassa, ja se on lajityyppinsä harvinaisuus. Haminan asemakaava on tehty renessanssiajan kaupunki-ihanteen mukaisesti, ja se poikkeaa vahvasti Suomessa vallalla olleesta tyylistä, jossa suosittiin ruutuasemakaavaa.
Hamina on saanut alkunsa vuonna 1653, jolloin perustettiin Vehkalahden Uusikaupunki. Ruotsalaiset aloittivat linnoitusten rakentamisen jo vuonna 1723, mutta vuonna 1743 Hamina siirtyi Turun rauhassa Venäjälle, ja siitä tuli rajalinnoitus. Suurin osa linnoituksista rakennettiin venäläisten toimesta, kunnes Haminassa solmittiin Suomen sodan päätteeksi rauha, jolla Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Tämän jälkeen Haminan merkitys linnoituksena väheni.
Kaikki tämä historian havina on saanut minut nälkäiseksi, ja onneksi onkin jo lounasaika. Suuntaan kohti Haminan Bastionia ja sukellan holvikaarteen syvyyksiin, ravintola Kamuun. Paikka on todella uniikki. Syvät holvit ja metrien paksuiset seinät suojelevat lounasvieraita muun muassa kännykkäsignaalilta. Täällä ei keskitytä Facebookin selaamiseen, vaan ruokaan ja seurusteluun, mikä on ainakin omasta mielestäni aika virkistävä yksityiskohta!
Kamu on selvästi suosittu lounaspaikka. Näen pöytien äärellä todellisen läpileikkauksen haminalaisista. Vieraina on ainakin reserviupseerikoulun varusmiehiä, pappeja ja poliiseja. Konstailematon lounas siis todella maistuu haminalaisille, ja niin se maistuu minullekin: silakkapihvit, perunamuusia, juurespaistosta ja herkullista salaattia. Silakka on ollut tärkeä ravinnonlähde Suomenlahden ja Perämeren alueella jo varhaiskeskiajalta asti. Kyytipojaksi mitäs muutakaan, kuin linnoituksen perinteitä kunnioittaen kotikaljaa. Miltei kaikki raaka-aineet tulevat ympäröivän maaseudun tuottajilta. Jokainen suullinen on siis aito pala Kaakkois-Suomea.
Ruoan jälkeen keskustelemme ravintolan toiminnasta henkilökunnan kanssa. Ilokseni saan kuulla, että Kamun missio ei rajoitu pelkästään maukkaaseen ruokaan. Kamu toimii Ravimäkiyhdistys ry:n alaisena, ja auttaa työllistämään kehitysvammaisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Kamussa vaikeasti työllistettävät pääsevät kiinni työnteon rutiiniin. Ei ihme, että ilmapiiri ravintolassa olikin niin positiivinen!
Ruuan päätteeksi kiertelen hieman Haminan katuja ja pistäydyn ihailemassa ortodoksisen kirkon upeaa kattokupolia. Hamina on selvästi paikka, jossa aurinkoinen kesäpäivä kuluu liiankin nopeasti. Näin lähellä pääkaupunkiseutua Hamina on myös matkailijoiden helposti saavutettavissa. Uniikkia historiaa ja arkkitehtuuria, pittoreskeja kahviloita ja maukasta lähiruokaa, tänne tulen uudestaan!
Kuningas joka menetti ratsunsa: Ankkapurha ja Anjalan kartano
📌 Ankkapurhantie 15, Anjala
ℹ Kotisivut
Kakkois-Suomen kierrokseni on kuitenkin vasta alkamassa. Seuraavaksi suuntaan kohti Ankkapurhaa ja Anjalan kartanoa Kouvolan kupeessa.
Selvitetään ensin hieman nimiä. Ankkapurha on muinaissuomalainen nimi Kymijoen suurimmalle koskelle, joka tunnetaan myös nimellä Anjalankoski. Nimen etymologiasta ei ole täyttä selvyyttä, mutta itämurteissa sana ”ankka” tarkoittaa todennäköisesti ”sankkaa” tai ”kovaa”. Purha taas tarkoittaa koskea tai putousta. Tämä on kosken ja alueen muinaisnimi, ja nimi ”Anjala” taas viittaa alun perin Wreden-suvun rakentamaan Anjalan tilaan ja kartanoon, jonka päärakennus on rakennettu 1700- ja 1800- lukujen taitteessa (tarkka vuosiluku ei ole tiedossa).
Suuntaan ensimmäisenä vanhaan viljamakasiiniin rakennettuun makasiinikahvilaan, jossa minut ottaa vastaan iloinen kesätyöläinen Vilma. Kahvin ääressä kyselen Anjalan tilan historiasta ja nykytilanteesta, ja tutustumme kahvilan yläkerrassa olevaan vaihtuvaan taidenäyttelyyn (Antti Halonen ja Lucia Bonomo: ”Puhuvat kivet”, Kivipiirroksia ja grafiikkaa). Tänä kesänä taidenäyttelyitä on ollut kolme, ja ne ovat olleet kovin suosittuja. Ensi kesän näyttelypaikkoja on jo alettu varata.
Anjalan tila sai alkunsa, kun ratsumestari Henrik Wrede pelasti kuningas Kaarle IX:n hengen Kirkholman taistelussa vuonna 1609. Kuningas oli menettänyt taistelun tuoksinassa ratsunsa, ja vihollinen oli vyörymässä sotajoukon päälle. Viime hetkellä Henrik Wrede antoi kuninkaalle oman ratsunsa, menehtyen itse vihollisen kynsissä. Taistelu oli ruotsalaisille katastrofi. Heidän 11 000 miehen vahvuinen armeijansa hävisi vain 3500 puolalaissotilaalle. Ruotsalaiset menettivät 9000 miestä, kun taas puolalaisia kaatuneita oli vain satakunta. Kaikesta huolimatta Kaarle IX oli niin kiitollinen ratsumestarinsa urotyöstä, että lahjoitti Henrik Wreden leskelle ns. Elimäen kymmenyksen. Tähän alueeseen kuului myös Ankkapurhan koski, jonka rannalle Anjalan kartano myöhemmin rakennettiin.
Anjalan kartanolla on siis vauhdikas historia, mutta mitä täällä tapahtuu nykyään?
Kartano oli pitkään valtion omistuksessa, ja se on tunnettu Suomen suosituimpana leirikoulukohteena. Tuhannet koululaiset ovat siis viettäneet aikaa Anjalan maisemissa, ja tästä syystä se sopiikin kohteena erinomaisesti lapsiperheille. Ei tarvitse olla leirikoululainen, vaan Anjalaan voi tulla milloin vain. Kesäsesongin aikana aktiviteettejä löytyy aina melonnasta kummituskävelyyn, ja ajankohtaisen tapahtumakalenterin löytää nuorisokeskuksen sivuilta www.nuorisokeskusanjala.fi.
Hiljattain kartano on siirtynyt valtiolta Regina-säätiölle ja siten välillisesti takaisin Wreden-suvulle. Regina-säätiö jatkaa alueella toimineen Regina-koulun perinnettä. Regina-koulu oli Suomen ensimmäinen oppivelvollisuuskoulu, ja sen myötä Anjalassa astui voimaan koulupakko jo 119 vuotta ennen kuin Suomessa säädettiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Koulun perusti Rabbe Gottlieb Wreden äitinsä Charlotta Regina Duffuksen kuolintoiveesta vuonna 1803. Anjalalaisten piti käydä koulua sakon uhalla, sillä Rabbe Wreden tavoitteena oli, että kaikki Anjalassa osaisivat lukea ja kirjoittaa. Vaikka kartanon kielenä olikin ruotsi, koulutus tapahtui suomeksi eli ns. ”rahvaan kielellä”. Anjalalla on siis tärkeä paikka suomalaisen lukutaidon ja koulutuksen sekä itse suomen kielen historiassa.
Kävelemme Vilman kanssa läpi Anjalan tiluksia ja saavumme joen rantaan. Pitkään on kulunut niistä ajoista, kun tässä kuohui vapaa koski, se alkuperäinen Ankkapurha. On pakko myöntää, että vesivoimalaitos on kaltaiselleni innokkaalle kalastajalle ja virtavesien samoajalle surullinen näky. Mietin, miltä Ankkapurha on näyttänyt villinä ja vapaana. Miten valkoiset tyrskyt ja syvät pyörteet ovat kätkeneet sisäänsä suuria ja voimakkaita vaelluslohia. Kymijoki on ollut yksi Suomen merkittävimpiä vesireittejä. Sen kuohuissa on uitettu puita, ja sen rannoille on syntynyt teollisuutta ja maataloutta jo varhain. Tämä on ottanut veronsa alueen luonnonvaraisesta kauneudesta, jota haikeudella kaipaan. Päätän hieman penkoa digitaalista kansallisarkistoa ja löydän kuin löydänkin valokuvan Ferdinand von Wrightin maalauksesta ”Anjalankoski”. Taulua katsellessani voin miltei kuulla kosken pauhun. Ehkä tulevaisuudessa energiantuotannon välineet vielä kehittyvät, ja Ankkapurha pääsee jälleen pauhaamaan vapaana!
Anjalankoski maalaus näyttää Ankkapurhan koko loistossaan. (Frerdinand von Wright 1867, Suomen kansallisgalleria CC0)
Kävellessämme tiluksilla kiinnitän huomiota nurmikoilta löytyviin kyltteihin. Kauempaa ne näyttävät normaaleilta kieltokylteiltä, mutta lähempää tarkastellessa yllätyn. Ne ovatkin kylttejä, jotka rohkaisevat nurmella kävelemiseen ja leikkimiseen. Esitän tämän huomion Vilmalle ja hän kertoo, että Anjalassa pyritään nimenomaan rohkaisemaan alueen käyttöön. Nytkin, elokuisena iltapäivänä, kaukana leirikoulusesongista, lasten äänet kaikuvat joka puolelta tiluksia. Kyse ei sitä paitsi ole pelkästään kouluryhmistä. Kartanon alueelta löytyy kuulemma paljon harvinaisia pokémoneja, mikä houkuttelee paikalle nuoria Pokémon Go -pelin faneja. Kaikkea sitä!
Hyvästelen Vilman ja suuntaan kohti viimeistä etappiani, kolmen kilometrin pituista luontopolkua, joka alkaa joen varresta, voimalaitoksen yläpuolelta. Mietin alueen historiaa ja ihmiskohtaloita. Kuinka kaukana Liivinmaalla (nyk. Latvia) käyty taistelu on synnyttänyt Anjalan tilan, kuinka täällä rahvas on oppinut lukemaan jo yli sata vuotta ennen muuta maata, ja kuinka paljon mielenkiintoisia historiallisia kaupunkeja ja pitäjiä on syntynyt tänne Kymenlaaksoon ja Kymijoen suistoon. Suuntaan katseeni alas joen tummiin pyörteisiin ja annan mielikuvitukseni virrata sen mukana vuosisatojen taakse.
Salmiakkicheddaria ja vetyautoja Kirjokiven kartanolla
📌 Rudolf Elvingintie 109, Vuohijärvi
ℹ Kotisivut
Seuraavaksi suuntaan kohti Kirjokiven kartanoa Vuohijärvellä. Tämän kartanon on alun perin rakennuttanut vuorineuvos Rudolf Elving, ja piirustukset on tehnyt Eliel Saarinen. Aikoinaan kartanolla oli jopa oma juna-asema, josta vuorineuvoksen oli helppo matkustaa Helsinkiin. Sittemmin kartano siirtyi ensin Kouvolan kaupungille, jolta sen myöhemmin osti Sari Palmberg. Palmbergien omistuksessa kartano on saanut täyden remontin ja uuden elämän osana Woikoski Feeling -elämyskeidasta. Woikoski Feelingiin kuuluu myös WHD Gård (entinen Woikosken mallitila), tehdasmuseo sekä Woikosken Automuseo.
Kirjokiven kartano
Kartanolla minut otetaan ystävällisesti vastaan, ja pääsenkin heti maistamaan kokkien luomuksia alkupalajuustojen muodossa ennen illan varsinaista kattausta. Juustolautanen on täynnä yllätyksiä ja huokuu eleganttia luksusta. Oman puutarhan moninaiset villiyrtit ja graavattu juuriselleri tuovat tasapainoa. Leipäjuusto ei ole liian kumiaista, ja raparperihilloke juuri sopivan hapokasta. Kuitenkin selvästi mielenkiintoisimpana luomuksena esiin nousee salmiakkicheddar. Idea kuulostaa epäilyttävältä, mutta yllätyn positiivisesti. Ensin suussa maistuu laadukas ja juuri sopivan vahva cheddar, ja salmiakin hento maku tulee esiin vasta jälkimaussa, jättäen juuston selvästi etusijalle. Kiinnostukseni on herännyt!
Kierrettyäni kartanossa aikani, Woikoski Feelingin omistaja ja innovaattori Sari Palmberg kutsuu minut mallitilalle käymään. Uteliaisuuttani kysyn heti mikä on ”mallitila”? Sari kertoo, että 1900-luvun alussa maaseudun suuret yhtiöt pitivät mallitiloja, eräänlaisia maatalouden ja karjanhoidon koelaboratorioita, joissa tutkittiin uusia menetelmiä, teknologioita ja karjarotuja. Esimerkiksi suomen yleisin lypsykarjarotu Ayrshire on testattu ensin Woikosken mallitilalla. Tämä nähtiin osittain yhtiöiden sosiaalisena velvollisuutena, sillä pientilallisilla ei ollut resursseja tehdä tällaisia kokeiluja.
Mallitilalla syön kolmen lajin illallisen omistajapariskunnan Clasin ja Sarin seurassa. Samalla kun nautin ravintola Juureskellarin huikeista annoksista, opin valtavan määrän historiaa, enkä pelkästään Woikosken kaasutehtaasta, vaan koko Suomen teollistumisesta. Kuka tästä osaisikaan kertoa paremmin kuin itse Woikosken patruuna Clas Palmberg, jonka yhtiö on toiminut jo vuodesta 1882 asti?
Woikosken ruukki. Tehdas sijaitsee edelleen täällä.
Lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia, Suomen elinkeinoelämä ja teollistuminen alkoi varsinaisesti vuonna 1879 tsaarin antaessa Suomelle elinkeinovapauden. Pian yrittelijäät suomalaiset olivatkin jo työn tuoksinassa, ja monet tärkeät yhtiöt saivat alkunsa nimenomaan Kymijoen maisemissa.
Ruoan jälkeen siirrymme Clasin kanssa ihailemaan Woikosken automuseota mallitilan yhteydessä. Kaikki automuseoon valitut ajoneuvot kertovat jotain Woikosken ja koko Suomen historiasta. Kuinka venäläiset koettivat uhkailla vuorineuvosta Siperian-junalla tämän piilotettua Viipurin tehtaan laitteiston Woikoskelle, tai millaisella ajoneuvolla Mannerheimia kuljetettiin.
Kiitän Clasia ja Saria vieraanvaraisuudesta ja erityisesti kaikesta siitä tiedosta joka valaisi myös minun ymmärrystäni Suomen historiasta yrittäjän näkökulmasta. Tämä retki on saanut veden kielelle, mutta osoittanut myös valoa sellaiseen historiaan, josta minulla on ollut hyvin pintapuolinen ymmärys. Olen nähnyt ja maistanut historiaa aina Liivinmaan sodasta vetyautoon!
Olen saanut kylläiseksi niin vatsani, kuin uteliaisuuteni.
Kulttuurista ja taiteesta nauttivalle retkeilijälle kaakon suunnalla suositella voi myös upeaa Moision kartanoa Elimäellä. Hätkähdyttävän komea kartano tarjoaa monipuolisia taide-elämyksiä, ja on myös mitä hienoin juhlien pitopaikka palveluineen. Lue lisää Moision kartanosta heidän kotisivuiltaan.
Lue myös Kaakon makukartta -juttusarjan aiemmat osat:
Kotkan saariin seilataan tuurilla
Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.
Kuljen pitkin Klaus Kurjen historiallista tietä Vesilahdessa. Vaikka syyspäivä on pilvinen, loistaa auringonkukkapelto tien vieressä. Ne kuuluvat Kurjen tilalle, joka pitää tänään lauantaina kesätoria.
Kurjen tila ei ole aivan perinteinen suomalainen maatila. Talot ovat lähellä toisiaan ja ikään kuin ympäröivät pihapiiriä. Tämä kuuluu olevan jonkinlainen ekokylä, mutta mitä se sellainen tarkoittaa?
Ekokylän talot on rakennettu lähelle toisiaan.
Kylän asukkaisiin kuuluva Ira Hellstén valaisee asiaa. Ekologisuus tulee energiatehokkaasta rakentamisesta, yhteisestä lämpövoimalasta ja ruoantuotannosta. Talojen sijainnille on tehokkuuden lisäksi sosiaalisiakin syitä.
– Kun lähdettiin kylän ideaa kehittelemään, niin haluttiin ihan tietoisesti sellainen melukylän tunnelma. Yhteisöllisyys syntyy arjen kohtaamisista, kun naapuriin törmää väkisinkin kun lähtee ulos, Hellstén kertoo.
Ruoantuotanto on tärkeä osa Kurjen Tilan ekokylän toimintaa. Kurjen tilalla on monipuolisesti erilaisia kasveja, kanoja, suomenlampaita ja kyyttökarjaa. Ira Hellstén vastaa miehensä Arin kanssa Kurjen maatilan toiminnasta ja tuottaa ruokaa koko ekokylän tarpeisiin.
– Siinä etsikkovaiheessa pohdimme, että jos ekokylä ilman ruoantuotantoa, niin se olisi aivan kuin mikä tahansa nukkumalähiö, Hellstén sanoo.
Eläimet ovat tärkeä osa biodynaamisen tilan kiertokulkua.
Kurjen tilan tuotteet ovat paitsi luomua myös biodynaamisia. Tilalla harjoitettava Rudolf Steinerin oppeihin perustuva biodynaaminen viljely pyrkii hyödyntämään tilan luonnollista kiertoa. Tilan kokoon sopiva karja tuottaa lannoitetta, jota kasvit tarvitsevat. Kun kaikki on tasapainossa, ei tila tarvitse ulkopuolisia ravinteita. Oikealla ajoituksella ja luonnollisten ravinteiden yhdistelmällä saadaan aikaiseksi ravinteikas maaperä.
– Tehdään huolella komposti, joka on pelloille kuin aarre, Hellstén kertoo.
Kurjen tila ekokylineen on rakennettu historialliseen maalaismaisemaan.
Pellot tuottavat enemmän kuin ekokylä tarvitsee. Ira Hellsténin mukaan Kurjen tilan tuotteet myydään lähtökohtaisesti suoraan kuluttajille ilman välikäsiä.
Yksi myyntitavoista on lauantaisin järjestettävä toripäivä, jolloin lähiseudun asukkaat voivat ostaa Kurjen tilan tuotteita. Tänään toripöydälle on koottu satokauden tuotteita eri väreissä. On kurpitsoja, sipuleita, maissia ja vaikka mitä. Näin syksyn puolivälissä satokausi on parhaimmillaan.
Toripöydällä riitti väriä.
Satokausi on syyskuun puolivälissä parhaimmillaan.
Toripäivän aikana palvelee myös ulkoilmakahvila. Tarjolla on muun muassa erikoisreseptillä tehtyä pitsaa. Pitsapohjan päälle on laitettu lehtikaalia, saksanpähkinöitä ja aurajuustoa – herkullinen yhdistelmä!
Herkullisen pitsapalan päällä oli lehtikaalia, saksanpähkinöitä ja aurajuustoa.
Syön myös omenapiirakkaa, joka eroaa tavallisesta, sillä resepti ei ole aivan perinteinen suomalainen. Omenapiirakan ovat loihtineet Kurjen tilan vapaaehtoistyöntekijät. Tilalla työskentelee kesäisin kansainvälisiä EVS-vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka oppivat työnsä aikana kulttuurista ja biodynaamisesta viljelystä.
Omenapiirakka oli mukavan mehevä. Suomalaiset raaka-aineet ja ulkomaalainen respeti yhdistyvät loistavasti.
Kesätori tarjoaa seudun asukkaille paitsi mahdollisuuden hankkia lähiruokaa, myös hyvän paikan istua kiireettömästi kahvilla ja vaihtaa kuulumiset. Juuri tällaista maaseudun elämän toivoisikin olevan.
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=XE4nqAtUR0k]
Yhteystiedot:
Kurjen tila Rautialantie 419
37470 Vesilahti
Ruokaretkeily on mukavaa, mutta aina ei ole käytössä autoa, eikä julkinen liikennekään kulje jokaiseen maaseudun kohteeseen. Onneksi moneen paikkaan järjestetään kiertoajeluita.
Hämeenkyröläisen Matrocksin yrittäjä Paula Kerola puhuu vapaa-ajan puolesta. Hänen mukaansa vapaa-aika kuuluu kaikille, myös liikuntarajoitteisille.
– Haluamme olla mielekkään vapaa-ajan mahdollistaja, Paula sanoo.
Matrocks tekee lähimatkoja muun muassa erityisryhmille sopivalla bussilla. Myös monet Ruokaretki.fi:n kiertämät paikat ovat Matrocksin kohteita. Haasteena on toisinaan kohteiden esteettömyys. Matrocks tekeekin jatkuvasti esteettömyyskartoituksia löytääkseen matkakohteiksi sopivia paikkoja. Monelta paikalta puuttuu esimerkiksi invavessa, mutta sen Matrocks ratkaisee linja-autonsa invavessalla.
– Sote-asiossa tullaan hyödyntämään entistä enemmän matkailullisia ja kulttuurillisia palveluita, Kerola uskoo.
Matrocks kuljettaa asiakkaansa esteettömästi tilamyymälöiden ja -ravintoloiden luokse. Kuva: Matrocks
Hän puhuu liikkuvasta päivätoiminnasta. Kun esimerkiksi liikuntarajoitteiset viedään bussikyydillä maatilamatkailukohteeseen, avaa se sellaisia maisemia, joihin muuten ei välttämättä pääsisi.
Esteettömien matkojen lisäksi Matrocks järjestää avoimia matkoja, joille voi osallistua kuka tahansa. Bussi tarjoaa vaivattoman vaihtoehdon päästä kiertämään seudun mielenkiintoisimpiin paikkoihin. Nyt joulun alla Matrocks järjestää esimerkiksi Läheltä laatua lahjaksi -bussiretken, jonka aikana kierretään Suojärven Suklaatilalla, Frantsilan Kehäkukassa ja Mouhijärven Herkkujuustolassa.
– Ruoka on matkoissamme keskiössä. Joko niin, että mennään johonkin ruokapaikkaan, tai sitten käydään lähituottajien luona, Paula Kerola sanoo.
Hän pitää tarinoita tärkeänä osana matkaa. Tiloihin ja yrittäjiin liittyvät tarinat ovat osa lähiruokamatkan kokemusmaailmaa. Paikallinen historia on tärkeässä asemassa myös suosituilla Mallasta & makkaraa -kierroksilla. Joskus niitä tehdään lähialueelle polkupyörällä, toisinaan kauemmaksikin, kuten Kyrö Distilleryyn. Vastikään Matrocks järjesti sahtimatkan Tiltun Makasiinille. Sahtia löytyi kaikista kolmesta ruokalajista, ja historiaan tuli reilu annos matkassa, sillä Hämeenkyrö on tunnetusti sahtialuetta.
Kerola muistuttaa, että bussimatkailu ei ole edes kovin kallista, jos pysytään lähialueella.
– Menemme vaikka maan rajojen ulkopuolelle, mutta jo Pirkanmaalla on kattava tarjonta. Ihan jo ekologisista syistä haluamme suosia lähipalveluita.
Matrocksin bussimatkat tuovat maaseutumiljöön myös liikuntarajoitteisten koettavaksi. Kuva: Matrocks Bussin invavessa mahdollistaa vierailun myös sellaisissa kohteissa, joista ei muuten invavessaa löydy. Kuva: Matrocks
Yhteystiedot:
Bussit ja matkat puh. 040 5544 204
asiakaspalvelu(at)matrocks.fi
Virtain perinnekylän punaiset talot näyttävät komeilta sunnuntaisena aamupäivänä. Yksi taloista on pitopöydästään kuuluisa Mikontalo.
Mikontalo on alkujaan peräisin Jalasjärveltä.
Viikonloppuisin Mikontalon pöytä laitetaan koreaksi hämäläiseen tapaan. Hämäläinen pitopöytä on täynnä monenlaista syötävää. Yrittäjä Matti Niemelän mukaan lähtökohtana onkin juuri runsaus.
– Pohjois-Pirkanmaan ja Etelä-Pohjammaan pramein pöytä pyritään tekemään, hän kehuu.
Matti Niemelä on kehittänyt pitopöytää jo liki kolmen vuosikymmenen ajan.
Erikoisuutena ovat laatikot, jotka normaalisti kuuluvat vain joulupöytään. Pitopöydässä on myös kattava salaattitarjonta ja kalavalikoima, josta löytyy niin lohta kuin silakkaakin.
Niemelä kertoo, että kesäaikaan monelle maistuvat paremmin salaattipuolen antimet, kun taas syksyn kylmetessä lautaselle raivataan yleensä tilaa laatikkoja varten.
Salaattipöydän runsautta.
Kerään lautaselleni vähän kaikkea. Tällä kertaa etenkin laatikoita, kun niitä en pitkään aikaan ole päässyt syömään.
Mikontalon bravuuri on Niemelän suvun reseptillä tehtävä imelletty perunalaatikko. Kyseinen ruoka jakaa monesti mielipiteet, mutta Mikontalon pöytään se kuuluu ehdottomasti.
Lautaselleni päätyi etenkin laatikkoruokia. Myös aamulla leivotut sämpylät maistuivat.
– Joskus on kokeiltu, että tehdään jotain muuta kuin tämä pitopöytä. Silloin jo ensimmäiset asiakkaat kysyivät, että missä perunalaatikko on.
Itse olen syönyt imellettyä perunalaatikkoa harvoin jos koskaan, mutta tällainen maku sopii hyvin suuhun varsinkin karjalanpaistin kanssa. Rakenne on hämäläiseen tapaan löysähkö, ja laatikko on pehmeän makuinen.
Ulkomaalaisten kohdalla imelletty perunalaatikko tuo Niemelän mukaan kulttuurierot esille. Länsimaalaisille suomalainen perinneherkku harvemmin maistuu, mutta idästä tulevien matkalaisten lautaselle imelletty perunalaatikko yleensä löytää reittinsä.
Laatikot ovat lämpimän ruoan kulmakivi.
– Porkkanalaatikko sen sijaan maistuu oikeastaan kenelle tahansa, jopa ulkomaalaisille.
Vaikka kyse onkin perinteisestä ruokapaikasta, seurataan Mikontalossa aikaa. Matti Niemelä hakee vaikutteita muun muassa Gordon Ramsayn keittokirjoista. Varsinkin arkena, kun Mikontalo toimii lounaspaikkana ja toimittaa lounaan myös liki sadalle vanhukselle, on vaihtelu tärkeää. Ranskalaisia tai muuta uppopaistettua Mikontalosta ei kuitenkaan löydy.
– Rasvakeittimen hajun sijaan täällä tuoksuu ruoka, Niemelä sanoo.
Perinteisen tapaan jälkiruoaksi on tarjolla tuoretta pullaa.
Juon vielä kahvit vastaleivotun pullan kanssa. Matti Niemelä kertoo Mikontalon historiasta. Vaikka rakennus on vanha, ei se nykysijoillaan ole ollut kuin rapiat kolmekymmentä vuotta. Talo edustaa eteläpohjalaista rakennusmallia, ja se on siirretty perinnekylään Jalasjärveltä. Talon nimi taas on peräisin metallitaiteilija Mikko Haapasalolta, joka toi hirret aikanaan Virroille.
Kierrän vielä ulkona pienen lenkin perinnekylässä. Sieltä löytyy museoita ja muuta nähtävää. Nyt syksyllä monet ovet ovat kiinni, mutta kesällä Virtain perinnekylä on oiva paikka tutustua 1800-luvun loppupuolen elämään ja maistella perinneruokaa.
Perinnekylästä löytyy myös taidetta ja museoita.
Yhteystiedot
Ravintola Mikontalo Perinnekylä
34800 Virrat
Aukioloajat löytyvät ravintolan nettisivuilta.
Nettisivu
Facebook
Tiltun makasiini seisoo komeana keskellä maalaismaisemaa. Kyröskoskelle paperitehtaan viljakuivuriksi ja viljamakasiiniksi vuonna 1927 tehty tiilirakennus on jämäkkä maamerkki. Niin sen täytyi aikanaan ollakin, koska viljakuivurit olivat herkkiä tulipalolle. Tiilen avulla vältettiin palamisen vaara.
Sigurd Frosteruksen suunnittelema vanha viljamakasiini on löytänyt uuden elämän ravintolana.
Nyt makasiinin sisällä pitäisi kuitenkin olla ravintola, josta saa lounasaikaan Hiltun Pirtin keittiössä valmistettua kotiruokaa. Sulan maan aikaan avoinna olevalla makasiinilla on lisäksi á la carte -lista ja A-oikeudet.
Tällä kertaa lounaalla tarjolla oli karjalanpaistia ja hernekeittoa pannarilla.
Menen sisään päädyssä sijaitsevasta ovesta. Oven molemmilla puolilla näkyvät vanhat viljasiilot.
Sisällä tunnelma on kuin kirkossa. Ei yhtä harras, mutta tiilestä rakennettu makasiini näyttää kynttilöiden valossa arvokkaalta ja ehkä hieman pyhältäkin paikalta. Aivan hiljaista ei kuitenkaan ole, sillä lounasaika on juuri alkanut.
Tiltun makasiini on tunnelmallinen ruokailupaikka.
Makasiinin on suunnitellut Sigurd Frosterus, jonka portfolioon lukeutuvat vaatimattomasti muun muassa Stockmannin tavaratalo Helsingin keskustassa, Vanajanlinna ja tasavallan presidentin edustusasunnoksi rakennettu Tamminiemi. Frosteruksen suunnittelutoimiston kuvastoon kuului myös maatalousrakennuksia, joten paperitehdas sai makasiinin piirustukset astetta paremmalta arkkitehdilta.
Viljamakasiini kunnostettiin 2000-luvulla nykyiseen käyttöön sopivaksi. Kunnostustöissä lukemattomia tunteja käyttänyt paikallishistorian tutkija Jouko Hannu kertoo, että syy viljamakasiinien ja vieressä seisovan navetan rakentamiseen ei ollut liiketaloudellinen.
Tuoreet munkit paistetaan joka aamu.
– Tila oli toiminta-aikanaan vain kahtena vuotena voitollinen, mutta ennen vanhaan sillä pystyttiin houkuttelemaan korkeampaa työnjohtoa paikkakunnalle, kun oli tarjota viljaa omasta takaa, hän sanoo.
Kyse oli siis eräänlaisesta työsuhde-edusta. Kun aamu valkeni, kävi palvelusväki hakemassa herrojen aamiaispöytään tuoretta maitoa ja oman pellon viljoista tehtyä leipää. Viime vuosina kovasti suosiotaan kasvattanut lähiruoka oli jo lähes vuosisata sitten sellainen valttikortti, joka sai kaupunkien ammattilaiset muuttamaan Kyröskoskelle.
Nykyisen ravintolan salin täyttivät ennen viljasiilot. Ovenpieleen on jätetty kaksi viljasiiloa kertomaan tarinaa menneisyydestä.
Vaikka viljamakasiinin entisestä käyttötarkoituksesta on jäljellä enää muisto ja komeat puitteet, pitävät perinteet siinä mielessä pintansa, että Tiltun makasiinin à la carte -lista on yrittäjä Johanna Koivun mukaan rakennettu mahdollisimman pitkälle lähiruokaan painottuen. Listalta löytyy muun muassa kyyttöburgeria ja kutunjuustosalaattia.
Mielenkiintoinen ja varmasti pysähtymisen arvoinen paikka! Yksi kysymys jäi kuitenkin askarruttamaan: nauttivatkohan paperitehtaan herrat yhä viljamakasiinin antimista työsuhde-etuna?
Yhteystiedot
Tehtaantie 1, 39200 Kyröskoski
Vuodenajan mukaan vaihtuvat aukioloajat löydät ravintolan verkkosivulta
Facebook
Lempeä syksyinen aurinko valaisee pihamaan lupaillen lämmintä päivää. Vielä on hiljaista, sillä lounasaikaan on tovi aikaa.
Kävelen Heiskan pihapiiriin, jossa puutalot muodostavat kehän ja tuntuu, kuin olisin tullut jonkinlaisen museon pihalle. Paikalla on asuttu jo 1500-luvulta asti, tai ehkä jopa kauemmin, mutta kirjallista tietoa siitä ei ole.
Paikan historiaan liittyy paljon mielenkiintoisia käänteitä. Kun venäläiset sotajoukot valtasivat Suomen useampaan otteeseen 1800-luvun taitteessa, marssivat sotajoukot Pohjanmaata kohti aivan nykyisen Heiskan vierestä. Historiankirjoitus kertoo, että sotilaat itse asiassa yöpyivätkin läheisellä pellolla.
Heiska on Uskelan kylän entinen kylätalo. Talossa asui Heiskan suku, kaksitoista sisarusta, joista seitsemän kuoli sota-aikana. Viidestä jäljelle jääneestä sisaruksesta vain yksi meni naimisiin, eikä hänkään saanut lapsia. Kun viimeinen Heiskoista muutti vanhainkotiin 90-luvun puolivälissä, luovutettiin tila kunnalle.
Hiltun pirtti on kodikas lounaspaikka ja kahvila.
Rakennukset olivat päässeet jo pahoin ränsistymään, ja esimerkiksi Heiska-salin kohdalla oli vain kivijalka pystyssä. Rakennukset kunnostettiin vapaaehtoistyönä, ja Heiskalla alettiin järjestää erilaisia tapahtumia. Tarvittiin myös ravintola, joka huolehtii nykyisin niin Heiskan kesäteatterin kahvituksista kuin ympärivuotisesta lounaasta.
Ravintolan ovi on auki, joten kurkistan sisälle keittiöön. Yrittäjä Johanna Koivu pyytää istumaan alas. Hän on juuri paistamassa silakkapihvejä tämän päivän lounasta varten. Tuoksuu hyvälle.
– Teemme kaiken itse. Emme käytä puolivalmisteita, hän kertoo.
Silakkapihvit valmistuvat Hiltun pirtin keittiössä.
Yrittäjä Johanna Koivu välttää puolivalmisteita ja valmistaa muun muassa paistetut kasvikset joka kerta erikseen.
Koivu kertoo, että Hiltun pirtti on pysäkki etenkin matkalaisille. Siellä käy varsinkin kesälomien aikana paljon lounasruokailijoita. Kesällä Hiltun pirtissä tarjotaan lounasta myös viikonloppuisin.
Salaattipöydästä löytyy vihreitä herkkuja.
Salaattipöydän antimia.
Kun silakkapihvit ovat valmistuneet, paistaa Koivu vielä tuoreita sieniä lounasta varten. Ensimmäinen asiakas odottaa jo varttia ennen lounaan alkamista. Silakkapihvien lisäksi tarjolla on perunamuusia, monipuolinen salaattipöytä ja Hiltun pirtissä leivottuja leipiä.
Yhteystiedot
Heiskankuja 1,
39100 Hämeenkyrö
Aukioloajat löydät yrityksen nettisivuilta.
Nettisivu
Facebook
Tie Kaitajärven tilalle on yllättävän mäkinen Pirkanmaaksi. Maasto on komeaa, mikä ei ole oikeastaan ihme, sillä Helvetinjärven kansallispuisto on aivan naapurissa. Pihalla on monta lammasta. En ala niitä nyt laskemaan, etten nukahtaisi.
Astun sisään tunnelmalliseen tilamyymälään Haukkamaan Paimeneen. Tilamyymälässä myydään lampaan lihaa eri muodoissa. Tuotteet ovat pakastimessa tiskin takana, mutta Haukkamaan Paimen on myös tilausravintola ja toimii kahvilana myymälän ollessa auki.
Tilausravintola ja tilamyymälä Haukkamaan Paimen on syysaikaan auki torstaisin.
Ensimmäisenä paikalle säntää 3-vuotias Hilja, joka pommittaa minua erilaisilla kysymyksillä. Kohta perässä tulee tilan emäntä Merja Kaitajärvi.
Hän on juuri valmistanut Haukkamaan Paimenen erikoisuutta, variksenmarjapannacottaa. Annos on vinkeän värinen ja maku miellyttävän raikas. Variksenmarja, tai Kaitajärven sanoin raakkumarja, löytää tiensä vain harvan marjakoriin, mutta esimerkiksi hilloina ja mehuissa se toimii vallan hyvin. Variksenmarjahilloa ja -marmeladia on tulossa myös myyntiin tilamyymälään.
Variksenmarjapannacottaa Merja Kaitajärven reseptillä.
– Luonnontuotteita käytämme niin paljon kuin mahdollista. Käytämme raaka-aineina muun muassa sieniä, marjoja ja riistaa, Kaitajärvi kertoo.
Haukkamaan Paimenessa on nyt rauhallista. Lampaanlihan sesonki ajoittuu luonnollisesti pääsiäiseen, mutta muinakin vuodenaikoina lammasta nykyisin ostetaan.
Hilja ja Merja Kaitajärvi huolehtivat Haukkamaan Paimenen tarjoiluista.
– Lammasta on opittu syömään ympäri vuoden. On paljon ihmisiä, jotka syövät esimerkiksi aattona jouluruokaa ja tapaninpäivänä lammaspataa.
Lammaspata on myös Haukkamaan Paimenen bravuuri. Merja Kaitajärvi on kehitellyt karitsatervapadan, joka on kuulemma ollut tilausravintolassa ruokailevien suosikki.
Kaitajärven tila ei ole toiminut lammastilana kuin hetken historiastaan. Nykyinen isäntä Marko Kaitajärvi on jo suvun yhdeksäs maanvieljelijä ja kahdeksas isäntä. Kantatila on aikanaan ollut yksi seudun suurimmista. 1900-luvun alussa tila kuitenkin jäi suvun tyttärelle, ja tällöin sattui perin ikävä tapaus. Tilan isäntä juotettiin torpparin toimesta humalaan ja houkuteltiin myymään tuhansia hehtaareja metsää pilkkahintaan metsäyhtiölle.
Haukkamaan Paimen on entinen vilja-aitta.
– Se kauppakirjakin löytyi, eikä siinä ole emännän allekirjoitusta, Merja Kaitajärvi kertoo.
Silloin ei naisilla ollut juuri sananvaltaa, mutta toisin on nykyään. Merjalla oli pitkään ollut unelma omasta ravintolasta, ja lopulta vanhaan vilja-aittaan tehdystä saunaremontista paisui tilaussauna sekä 55-paikkainen ravintola.
Savusauna on rakennettu tekolammen rantaan.
Lopulta kokonaisuutta on täydennetty vielä muun muassa muutamalla mökillä ja savusaunalla. Mökkilomailijat tulevat usein katselemaan pihapiirin lampaita.
– Lampaita saa rapsuttaa. Lapsille on niin mahtavaa että pääsee näkemään eläimiä, joita on ehkä nähnyt vain kuvissa. Ensi kesäksi ajateltiin rakentaa pieni aitaus, jossa lampaita on helpompi rapsutella, Kaitajärvi kertoo.
Hän kertoo myös lampaiden lukumäärän. Niitä on noin 150. Huh! Siinä määrässä mahtavat jo silmäluomet ummistua.
Kaitajärven tilan lampaita saa rapsuttaa.
Yhteystiedot:
Kaitajärventie 46
34870 VISUVESI
Tallenna