Yksi Kajaanin ylpeyksistä on itsenäistä Suomea vanhempi, jo vuonna 1913 perustettu Leipomo- ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & kumpp., jonka ruisleipää moni kehuu parhaaksi lajissaan. Kun kerroin ystävälleni pysähtyväni Kajaanissa eväsostoksille talvilomareissulla, hän huomautti heti, että Heikkiseltä on haettava maan parasta ruisleipää! ”Soitanko äidille, että saatte varmasti tuoreen ruisleivän sieltä matkaan?”
Pekka Heikkinen (1883-1951) perusti leipomon vaimonsa Anna Loviisan kanssa ja johti yritystä aina kuolemaansa saakka. Anna Loviisan taival maan päällä päättyi jo vuonna 1929, mutta muutaman vuoden kuluttua Pekka löysi uuden puolison Anna Maria Regina Kemppaisen, joka otti huolehtiakseen muun muassa leipomomyymälän. Leipomo on sittemmin siirtynyt aina nuoremmalle polvelle ja nyt ohjaksissa on neljättä polvea edustava Kaija Marin (o.s. Heikkinen), jonka lapset Juuso ja Kaisa Marin ovat niin ikään leipomolla vastuullisissa tehtävissä.
Ehdimme onneksi Kajaaniin ennen leipomon sulkemisaikaa ja huokasin helpotuksesta nähdessäni, että myös muutama riisipiirakka oli vielä myyntitiskissä jäljellä. Olin parilla retkireissulla havainnut juuri tämän leipomon piirakat aivan loistaviksi retkieväspiirakoiksi – niissä on riittävästi ruista, koko on passeli (ei mikään cocktail-versio) ja piirakat säilyvät rinkassa hyvinä useammankin päivän. Siis jos niitä malttaa niitä sopivasti säännöstellä, eikä hotki eväitä heti.
Leipomossa oli heti ovensuussa maistelupöytä, jonka korista löytyi maistiaispalasina mm. puolukkaa sisältävää ärjänleipää sekä suloiselta tuoksuvaa tervaleipää. Tätä herkkua olin tullut maistaneeksi jo aiemmin, mutta en voinut vastustaa sitä nytkään. Ja niinhän siinä kävi, että myös tervaleipää oli ostettava matkaan.
Pekka Heikkisen leipomon valikoimista löytyy niin suolaista kuin makeaa tuotetta. Se kuuluisa Pekka Heikkisen ruisleipä – ”Super puu-uunileipä” paistetaan nimensä mukaisesti todellakin puu-uunissa, lähes 100 vuotta vanhaan juureen tehtynä. Oijoi, niitäpä ei ollutkaan enää montaa jäljellä!
Ruokaleipien valikoimassa on paitsi perinteisiä leipomuksia, kuten nyrkkirieskaa ja ohra-perunarieskaa, myös esimerkiksi erilaisia patonkeja ja ranskalaista vehnäleipää. Uusien tuotteiden kehittelyn lisäksi leipomolla kehitetään myös uusien alalle tulijoiden ammattitaitoa. Tänä keväänä Heikkisellä työharjoittelussa oleva Annika Kuvaja valittiin edustamaan Suomea nuorten ammattitaidon MM-kisoissa 2017.
Olimme liikkeellä laskiaispullien aikaan, mutta vastustimme urhoollisesti niiden viehkeitä kutsuja vitriinilasin takaa. Mutta mitäs nuo ovat? Kermasarvet ovat olleet alusta asti Pekka Heikkisen leipomon valikoimassa ja arvatenkin ne ovat erinomaisia makean nälkään! Näiden kermasarvien makuna on vadelma, jota on mukana kermavaahtotäytteessä. Kahvilan puolella istuskeli vielä muutama asiakas, mutta koska kello läheni sulkemisaikaa, oli kermasarvemme pakattava mukaan, vähitellen kasvaneeseen ostospinoon. No, pärjäisimmepä sitten mukavasti herkkujemme kera seuraavat päivät.
Välikadulle vuonna 1947 rakennetun leipomon löytää Kajaanin keskustasta Välikadulta helposti. Jos ei huomaa leipomon vanhan rouvan Saima Heikkisen motolla ”Hyvvee sen olla pittää” varustettua kylttiä, voi kadunkulmassa sijaitsevan rakennuksen bongata myös esimerkiksi iloisesti maalattujen sähkönjakokaappien avulla, ja kesällä katuasvalttiin maalatusta räsymattoraidoituksesta.
Leipomo ja kondiittoriliike Pekka Heikkinen & kumpp.
Välikatu 7, 87100 Kajaani
Avoinna: katso verkkosivut pekkaheikkinen.fi
Pysäköin autoni punaisen tuvan pihaan, ja liikenteenohjaajana toimiva nuori nainen opastaa minut kulkemaan kohti rantaa. Mihin tässä ollaan menossa? Eikös se Siikapirtti ole tuo punainen talo tuossa? Olen saanut kutsun tulla seuraamaan Show & Dinner iltaa Konneveden Siikapirtille. Minulle on kerrottu vain, että tapahtuma pidetään jossain veden äärellä, ja että ei kannata pukeutua hepeneisiin, järveltä tuulee. Rannassa on toinen tupa ja juomakoju – ja sitten on joku ladonnäköinen. Minut ohjataan sisään latoon.
Rakennus näyttää vanhalta venevajalta, mutta myöhemmin meille kerrotaan, että se onkin köysivaja. Konneveden kosket ovat toimineet aikanaan merkittävänä väylänä tukinuitolle, ja rakennukset ovat olleet vuosikymmeniä Kymi Osakeyhtiön omistuksessa. Vajan seinillä ja lattioilla on siis säilytetty uitossa tarvittavia köysiä, ja pihapiirin pieni tupa on toiminut uittokämppänä. Vieressä virtaava Siikakoski on osa Konneveden seitsemän kosken koskireittiä ja se on suosittu perhokalastuspaikka. Konneveden kosket ovat jo aikoinaan houkutelleet kalaisien vesien ääreen arvovaltaisia vieraita, siellä vieraili usein mm. presidentti Kekkonen.
Nykyään Siikapirtin alueen omistaa Konneveden kunta ja paikkaa kehitetään kalastus- ja matkailukäyttöön. Alueen kehittäminen sai lisäpotkua kesän 2017 aikana, kun kunta vuokrasi Siikapirtin paikallisille yrittäjille. Mieronvirta Oy järjestää Siikapirtillä erilaisia tapahtumia niin paikallisille kuin kansainvälisille vieraille.
Köysivaja on muuttunut viihtyisäksi illanviettopaikaksi.
Tänä iltana köysivajaan on katettu viihtyisät istumapaikat noin 50 vieraalle ja ruokapöytä kirjaimellisesti notkuu herkkujen – ja osittain myös huojuvan lattian voimasta! Räppään nopeasti muutaman kuvan herkullisista alkusalaateista. Ulkona alkaa juuri sataa hentoa hiljaista sadetta. Sisällä tunnelma on kuitenkin lämmin ja kodikas. Istun räsymatolla katetulle penkille ja huomaan, että myös siihen järven viimaan on varauduttu. Oven suussa korissa on fleecehuopia, joihin voin illan mittaan kääriytyä, jos tunnelma ei enää riitä lämmittämään.
Illan juontajana toimiva Vesa Jämsen kertoo meille köysivajan historiasta ja esittelee päivällisen menun. Ruoat on loihtinut Ravintola Mierontien keittiötiimi yrittäjä Mari Olkolan johdolla. Mari on ahkeroinut keittiössä koko päivän, mutta nyt hän on saanut vapaaillan ja istuu pöydässä minun seurassani. Jämsen vakuuttaa, että tämä ilta ei ole pönötystä varten ja kehottaa väkeä alkupalapöydän kimppuun.
Illan menu aloitetaan alkupalapöydästä. Tarjolla on mm. vihreää salaattia ja Mierontien lohi-perunasalaattia.
Ruoat hädin tuskin näkyvät hämärässä vajassa, mutta salaatit ja muikkusardiinit löytävät kyllä tiensä lautasille ja sitä kautta nälkäisiin suihin. Palan painikkeeksi on paikallista Mannisen ruisleipää ja Mieron omaa rieskaa. Juomiksi saa valita vettä tai kotikaljaa, myös pihan baarikoju palvelee tilaisuuden ajan. Kohta huomaan, että unohdin ottaa kuvan lautasestani, sillä olin jo syönyt kaiken. Erityisesti pidän savukala-perunasalaatista, joka on Mierontien bravuuri. Pääruokana on oluessa marinoitua viljaporsaan niskaa, peruna-metsäsienipaistosta ja uunijuureksia. Possu on lähtöisin naapurikunnasta Laukaalta Pohjosahon possutilalta ja paistoksen sienet Mari on itse kerännyt metsästä. Aterian kruunaa vielä mustikkakukko, joka nautitaan vaniljakastikkeen kera. Mierontiessä käytetään mahdollisimman paljon lähialueen laadukkaita raaka-aineita – ja niitä onneksi riittää. Marin puoliso Kari Leppänen on aiemmin pyörittänyt omaa kalastusbisnestä, joten suhteet paikallisiin kalastajiin ovat hyvässä kunnossa.
Illan esiintyjä J-P Leppäluoto köysivajan ”estradilla”.
Ja mikäpä siinä on syödessä, kun jo alkupalojen aikana pääsemme illan show-osuuteen, estradille köysivajan nurkkaan ilmestyy J-P Leppäluoto kitaroineen. Vain mies ja kitara ja tämä miljöö. Ihan tulee tippa silmään.
Köysivajan takaterassilla voi käydä ihailemassa kaunista Siikakoskea.
Illan ohjelmassa vuorottelevat ruoka ja musiikki sulassa sovussa. Myös toisilleen tuntemattomat vieraat innostuvat jutustelemaan pöydissä, ja sateen tauottua käydään nauttimasta kauniista koskimaisemasta köysivajan takaterassilla.
Illan mittaan kiittelen Maria sekä hyvästä ruoasta että pukeutumisneuvoista, sillä koski vieressämme todella huokuu kylmää. Kari Leppänen esittelee minulle vielä sen varsinaisen Siikapirtin. Pidän kuitenkin enemmän köysivajasta.
Siikapirtin Show & Dinner on oikein onnistunut kokemus: juuri sopivassa suhteessa sekä maku- että musiikkielämyksiä. Ja se miljöö!
Yhteystiedot:
Siikapirtti/Mieronvirta Oy
Siikaniementie 5, Konnevesi
040 5743110
Hotelli-ravintola Mierontie Oy
Kauppatie 45, Konnevesi
014 551 274
Lue myös Ruokaretken juttu Mierontiestä!
Tallenna
Tallenna
Panimolla leijaili muheva maltaan tuoksu. Ajattelin tuoretta saaristolaisleipää, joulua, leipomista. Panimomestari Tatu Hiitola oli juuri saanut viikon keitot valmiiksi ja jouti sen ansiosta kanssamme kierrokselle jyväskyläläisessä käsityöläispanimossa.
Hiidelle uudet, mutta toisaalta kierrätetyt oluttankit kiiltelivät, lukuisat mallassäkit odottelivat varastossa vuoroaan, pullolaarien ruskeat olutpullot puolestaan valmiiksi kypsynyttä maltaista täytettä ja korkkia kruunukseen. Valmiitakin pullotteita oli luonnollisesti odottamassa siirtymistään oluen ystävien saataville.
Panimo Hiisi on asettunut mukavasti taloksi uudehkoihin tiloihinsa Jyväskylän Palokankaalle. Muutaman kilometrin päässä sijainnut ensimmäinen panimotila ehti jo käydä pieneksi, mutta täällä ei tila lopu ihan heti kesken. Vuonna 2013 perustettu panimo on neljän osakkaan yritys, joka syntyi intohimosta olueeseen, kuinkas muutenkaan.
Reseptejä kokeilunhaluisilla oluenpanijoilla riittää: panimomestareiden käsien kautta on kulkenut yli 200 erilaista olutta.. Visiittipäivänämme keitettiin erä 452. Toisintoja erissä toki on ja noin pariakymmentä valikoiman olutta tehdään useamman kerran vuodessa. Keskisuomalaisille oluenharrastajille ovat matkan varrella tulleet tutuiksi muun muassa lähiseuduilta nimensä saaneet Palokka-, Keitele-, Suolahti– ja Konginkangas -oluet.
Vaikka oluiden kaikki raaka-aineet (kuten hiivat ja humalat) eivät kotimaisia olekaan, Hiisi hankkii eräitä ainesosia myös lähiseudulta. Esimerkiksi Lievestuoreen myllyltä tulee panimolle kauran kuorta ja Konneveden myllyltä riihiruista. Joihinkin oluteriin käytetään kotimaista ruismallasta. Erään oluen makuaineena ovat olleet lähileipomon hillomunkit ja paikallisen kahvipaahtimo Papun kahvi istui parahiksi Hippa-oluen makumaailmaan.
Panimolla on mietitty tarkkaan koko tuotantoketjua. Oluenpanosta yli jäävää mäskiä ei heitetä hukkaan, vaan läheinen leipomo käyttää osan mäskistä leipien ja patonkien raaka-aineena. Mäskiä riittää kuitenkin sen verran reippaasti, että pihan punainen pakettiautokin kulkee osittain mäskin voimalla. Läheinen yritys tuottaa mäskistä biopolttoainetta.
Vasemmalta oikealle: Tatu Hiitola ja Mikko Mäkelä
Hiisiläiset kertoivat, että olutreseptien innoitus voi lähteä raaka-aineesta, nimestä tai kiinnostavasta tarinasta. Mikko Mäkelä myönsi, että käsityöläisoluiden paneminen ei ole maailman helpointa hommaa. Panimomestari Tatulla on siis haasteita kyllikseen, jotta lopputuote menisi kohdilleen.
– Joskus joutuu itku kurkussa vääntämään mäskipöntön ääressä. Vaivalloisia tehdään. Halutaan kokeilla ja haastaa itseämme ja tehdä asioita, jotka voi mennä hyvin. Tai pahasti pieleen!
Entä millaista oli siirtyä harrastuksesta ja kotioluiden valmistuksesta tällaiseen mittakaavaan? – Aika ihmeellistä ja hienoa, hymyili Tatu.
Mikolle on erityisen tärkeää käsityöläispanimon vapaus.
Kiinnostusta Hiiden tuotteisiin on osoitettu myös ulkomailta, mutta jyväskyläläisoluita kulkee toistaiseksi Suomen ulkopuolelle vain matkailijoiden mukana. Pienpanimon kapasiteetti ei kaikkeen riitä, vaikka tuotanto onkin toistaiseksi liki tuplaantunut joka vuosi. Aloitusvuonna 2013 panimosta lähti ulos 30,000 litraa olutta, vuonna 2016 jo noin 180,000 litraa.
Vierailun päätteeksi siirryimme keittiön puolelle, missä maistelimme läksiäisiksi siemaukset muutamaa erityyppistä olutta. Sitruksinen Citra IPA Frisco Disco ja hempeän pinkillä etiketillä varustettu IPA Tuff jäivät minun makumaisemassani kakkosiksi uutukaiselle Pirunpelto-kivibockille. Viimeisenä odotti täyteläisin tuote, joka ei ole mitään janojuomaa: 9,5-prosenttinen tummanpuhuva, lempeän voimakas, Donut Islandin kanssa yhteistyössä tehty Musta Munkki (jonka valmistuksessa on käytetty vadelmamunkkeja!) oli loistava päätös pienpanimovierailulle.
Hiiden tuotteita löytyy hyvän olutvalikoiman omaavista ruokakaupoista sekä Alkosta.
Tallenna
Kauppa-auto kuuluu menneisyyden maaseutumielikuviin, joten missäpä olisikaan oudompaa törmätä sellaiseen kuin Töölön torilla? Siellä se silti seisoo joka torstai. Auto kuuluu pirkanmaalaisille Iloisen Pojan Lähiruokakaupan yrittäjäpariskunnalle Pasi ja Anna Tanniselle.
Anna ja Pasi Tanninen aloittivat pientuottajina ja päätyivät lähiruoka-auton kauppiaiksi.
Tanniset ovat Töölön torilla nyt kahdeksatta kertaa, ja asiakkaita kauppa-autossa tuntuu riittävän. Iloisen Pojan Lähiruoan myymäläauto on kaikkea muuta kuin pelkkä pyörillä kulkeva lähikauppa. Suurinta osaa tuotteista ei löydä isoista marketeistakaan. Autosta löytyy muun muassa pienjuustoloiden juustoja, pienpanimoiden oluita, aivan uusia kasvisruokia, lihaa strutsista karhuun ja 300 vuotta vanhaan juureen leivottua ruisleipää.
Iloisen Pojan lähiruoka-auto Töölön torilla.
– Oikeastaan idea lähti siitä, että pientuottajan on vaikea saada markettien hyllyille tuotteita, kun pitää olla toimitusvarmuus, ja pienien erien kohdalla ei aina voida antaa takeita siitä, että hyllyt ovat täynnä, kertoo Anna Tanninen.
Iloisen Pojan kauppa-auto kulkee pääasiassa Pirkanmaalla. Pysäkkejä on lähes joka puolella, yhteensä noin sata. Töölössä auto on joka toinen torstai kesäasukkaiden pyynnöstä. Moni haluaa ostaa Iloisen Pojan lähituotteita talviaikaankin. Vaikka Tanniset aloittivat toimintansa perinteisen kauppa-auton tavoin maaseudulla, on kysyntää palvelulle heidän mukaansa etenkin kaupungissa.
Kasvissyöjä löytää hyllyiltä mielenkiintoisia uutuuksia.
– Ihmiset on täällä rohkeampia, uskalletaan kurkata sisälle, Anna kertoo.
Iloisen Pojan lähiruoka-auton valikoimassa on laajennettu lähiruoan käsittävän Suomessa valmistetut tuotteet. Monet tuotteet päätyvät kyytiin kauppa-auton reitiltä, joten hiilijalanjälki ei kasva, vaikka ne kulkisivat kauemmaksi.
– Tänäänkin otettiin luomukananmunia mukaan matkalta, Pasi kertoo.
1700-luvun juureen leivottu ruisleipä on monelle asiakkaalle riittävä syy ostosreissulle.
Autosta löytyy myös kattava valikoima pienpanimoiden oluita.
Tanniset pyrkivät keräämään kyytiin pieniäkin eriä erilaisia tuotteita. Siinä on selvästi onnistuttu, sillä aivan vieraiden tuotteiden määrä jaksaa ihmetyttää. Miten näin pieneen autoon mahtuukaan näin paljon kaikkea uutta ja ennennäkemätöntä.
Mainita täytyy myös Iloisen Pojan omat tuotteet. Pasi Tannisen reseptiikalla syntyy muun muassa säilöntäaineettomia valmislounaita, oluita, sahtia, hilloja, oma maustesarja ja nyt joulun alla myös glögiä.
Iloisen Pojan omassa keittiössä syntyy säilöntäaineettomia valmisruokia.
Aitoon kauppa-autokokemukseen kuuluu keskeisenä osana palvelualtis kauppias. Siinä Tanniset loistavat. Pasilla riittää juttua niin tuotteista kuin raaka-aineista, ja moni asiakas löytää mukaansa monta asiaa, joita ei ollut edes osannut kysyä. Jos jotain ei löydy, pyrkii kauppias toimittamaan sitä myöhemmin. Perinteet ovat kunniassa myös kauppiaan ja asiakkaiden välisessä luottamuksessa.
– Meillä on perinteinen sininen ruutuvihko, johon merkitään, jos jollain ei ole rahaa mukana, niin voi maksaa sitten myöhemmin, Pasi Tanninen sanoo.
Yhteystiedot:
Nettisivu
Tilaisuus Villa Sofian talo on poikkeava Tampereen Puu-Tammelassa, sillä se on rakennettu kivestä. 1920-luvulla rakennetun talon tilat palvelivat aikanaan kolmen perheen asuntoina, mutta viimeisimmän kymmenen vuoden ajan siellä on järjestetty juhlia ja kokkauskursseja.
Heini Niklas-Salminen esivalmistelee ruokaa illan cocktail-tilaisuutta varten.
Kun Heini Niklas-Salminen alkoi järjestää kokkauskursseja, ei vastaavaa ollut Tampereella tarjolla. Resepti on periaatteessa yksinkertainen: ryhmä ihmisiä valmistaa Niklas-Salmisen opastuksella lähiruoka-aterian, ja he syövät sen yhdessä yläkerran ruokasalissa.
– Tehdään mitä tahansa, niin tehdään mahdollisimman aidosti. Teimme esimerkiksi vegaaneille sopivan juhlamenun, joka voidaan tarjota koko porukalle. Emme lähteneet imitoimaan joulukinkkua, vaan teimme sellaista, joka on alunperin tarkoitettukin kasvisruoaksi, hän kertoo.
Lähiruoka on tärkeässä asemassa Tilaisuus Villa Sofian kokkauskursseilla. Esimerkiksi suosittu Pirkanmaan herkut -kurssi pohjautuu lähiruokiin.
Niklas-Salminen painottaa, että laatu on ensisijaista myös lähiruoassa. Lähiruoasta pyritään kurssilla tekemään mahdollisimman helposti lähestyttävää.
– Ajatuksena on näyttää kurssilaisille, että lähiruokaa löytää kotikeittiöihin nykyään myös normaalista ruokakaupasta, Niklas-Salminen kertoo.
Heini Niklas-Salminen kävi ostamassa hilloja lähiruokakauppa Lempistä illan tilaisuutta varten.
Kokkauskurssi taipuu moneen eri muotoon, vaikkapa kokkaussynttäreiksi. Tamperelainen Riikka Franttila päätti viettää syntymäpäivänsä kokaten ruokaa ystäviensä kanssa.
– Olin ollut Villa Sofiassa aiemmin työporukalla kokkauskurssilla. Se oli todella kiva tapa viettää aikaa, hän sanoo.
Ruoan esivalmistelut oli tehty ennakkoon, joten he pääsivät aloittamaan suoraan ruoanlaitolla.
– Saatiin mukavampi osuus, eli tutustuttiin resepteihin, että millainen menu on tarkoitus nauttia ja kokkailtiin pienissä ryhmissä.
Kokkauskurssilla tutustutaan lähiseudun tuotteisiin.
Franttila ystävineen valmisti sienikeittoa, siikacevicheä, naudan ulkofilepihvejä viheripippurikastikkeella ja röstiperunoilla, paahdettuja kasviksia, juustopähikinäsalaattia ja jälkiruoaksi vielä lämmitettyjä juustopaloja omena-aprikoosihillon kera.
Syntymäpäiväsankarin mukaan itsetehty ruoka maistui jopa paremmalta kuin ravintolassa.
– Onnistui aika hyvin. Täytyy sanoa, että hyviä kotikokkeja meistä siellä kuoriutui. Oli oikein maukas illallinen, ja kaikki saivat ruokaa. Jokainen ryhmä esitteli ruokapöydässä tekemänsä ruokalajin.
Riikka Franttila kertoo, että kurssista jäi osaamista myös kotiinviemisiksi. Hän sai uutta tietoa muun muassa pihvin kypsyysasteen määrittämiseen ja ruoan monipuoliseen maustamiseen. Lisäksi Franttilan mieleen jäi hyviä muistoja ystävien kanssa vietetystä laatuajasta.
Yhteystiedot
Kullervonkatu 28
Tampere
Isot karvaiset sonnit löntystävät hiljalleen Punkalaitumella Mäki-Laurilan pihamaata reunustavassa aitauksessa. Osa niistä katselee minua kiinnostuneina, osaa ei voisi vähempää kiinnostaa kameran kanssa heiluva ihminen.
Isot karvaiset lehmät ovat ylämaankarjaa. Nämä eivät kuitenkaan ole mahdottoman isoja. Kuvittelin niiden olevan enemmän biisonin kuin tavallisen lehmän kokoisia.
Tilan omistajat Timo ja Anne Mäki-Laurila kertovat, että osa on paljon isompia. Anne lähtee näyttämään minulle siitossonnia, jonka pitäisi kuulemma olla paljon aitauksessa olevia yksivuotiata isompi.
Kuinkahan iso tuo isoin oikein on?
– Se painaa noin tuhat kiloa, Anne Mäki-Laurila vastaa.
Suurimmat sonnit painavat lähemmäs tonnin!
Sonnit kävelevät verkkaisesti. Niitä eivät tunnu hirveästi kiinnostavan paikalle sattuneet ihmiset. Epäilen kuitenkin, pitääkö ohut sähkölanka tosiaan jättiläiset aitauksessa. Noilla sarvilla tekisi pahaa jälkeä, eikä edes pakeneminen pakettiauton sisään tuskin riittäisi. Anne kertoo, että eläimet ovat rauhallisia. Sähköaita tosin ei hänen mukaansa eläimiä pidättelisi, jos ne niin päättäisivät.
– Nämä sonnit eivät tarvitsisi sähköä aidassa ja portin voi jättää vaikka auki hetkeksi, eivätkä ne karkaa, hän rauhoittelee.
Uskottava on. Tosin näyttää aika hurjalta, kun sonnit kolisuttavat sarviaan vastakkain. Eläimet ovat kuitenkin tottuneet vieraisiin, sillä Mäki-Laurilalla on myös vuokramökkejä, ja majoittujat käyvät usein ihmettelemässä karvaisia lehmiä.
Ylämaankarjan lisäksi Mäki-Laurilan tilalla on mökkejä. Mökkien pihoista löytyy lämmitetyt porealtaat.
Käymme katsomassa toista aitausta. Anne Mäki-Laurila menee lauman sekaan. Eläinten huomio kiinnittyy häneen. Omistaja käy päivittäin ruokkimassa eläimet ja tarkastamassa jokaisen yksilön. Moni eläin tulee lähemmäksi päästäkseen harjattavaksi.
– Tykkään eläimistä ja tässä työssä saa olla eläinten kanssa tekemisissä, Mäki-Laurila sanoo.
Eläimet tunnistavat emäntänsä.
Tilalla oli aikaisemmin hevosia, mutta ylämaankarjan hoitaminen on Annen mukaan paljon huolettomampaa. Hevoset tulee viedä ulos ja sisälle, mutta ylämaankarja viihtyy ulkona hyvin vaikka talvipakkasella. Anne kertoo, että kova helle tai häiritsee eläimiä enemmän.
Ylämaankarjan liha muistuttaa tavallista nautaa, mutta on vähärasvaisempaa. Anne kertoo, että maku on hieman tavallista nautaa riistamaisempi. Mäki-Laurilan luomulihaa voi ostaa suoraan tilalta tai Tilatori.fi -verkkokaupasta.
[youtube https://www.youtube.com/watch?v=t0rSyqe7bG8]
Yhteystiedot:
Luojunseläntie 181
31900 Punkalaidun
050-5466757/Anne
050-5489660/Timo
Nettisivu
Ahlmanin tilapuoti Tampereella oli täysin uusi tuttavuus minulle. Myös paikalla aiemmin vierailleiden kannattaa tilapuodissa jälleen piipahtaa, sillä sen toimintaa on uusittu aivan hiljattain.
Koivistonkylän ja Korkinmäen rajalla sijaitsee Ahlmanin ammatti- ja aikuisopisto, jonka alaisuudessa tilapuotikin toimii. Saavuin paikalle melko varhain aamusta, kuten myös kymmenet opiskelijat, joiden kahvihammasta aamutuimaan kolotti.
Kierrellessäni elokuun lopulla yöllisten sateiden jäljiltä vielä kosteassa pihapiirissä, huomasin paikan todella olevan retken arvoinen.
Portti yrttitarhaan ja perinnepihalle.
Kuvankaunis kartanoalue pitää sisällään paitsi tilapuodin, myös ravintolat Kapustan ja Annan, sekä monia muita rakennuksia. Kivenheiton päässä tilapuodista on kaunis yrttitarha, jonka tuoksut syksynkin lähestyessä olivat huumaavat. Yrttitarhaa tutkiessani mielenkiintoni kohdistui opiston ulkoilmaopetustilaan.
Opetustilan infotaulut ovat mielenkiintoista tutkittavaa.
Opetustilan vieressä on valoisa kasvihuone, jonka tunnelma on hyvin rauhallinen.
Alueelta löytyi myös perheen kanssa paikalle tuleville mielenkiintoisia tietotauluja kysymyksineen, sekä kanoja ja tietenkin lehmiä ihmeteltäväksi.
Oma lukunsa olivat vielä luontoon sijoitetut opiskelijoiden taideteokset, joiden etsiminen sinällään käy jo hauskasta leikistä. Tilan omien lehmien maitotuotteita myödään paitsi tilapuodissa, myös paikallisessa maitobaarissa, josta voi ostaa käsittelemätöntä maitoa.
Tilapuoti löytyy heti alueelle tullessa vasemmalta.
Ihasteltuani alueen ulkotiloja palasin takaisin Tilapuodille haastattelemaan työvuorossa olleita Anna Alkiomaata ja Anette Melliniä. Alkiomaa kertoi aloittaneensa opinnot Ahlmanilla vuoden alusta ja päässeensä siihen liittyvien harjoittelujen kautta Tilapuotiin.
– Tämä on siinä mielessä juuri mahtava opiskelupaikka, että pääsee opintojen ohessa oikeisiin töihin, Alkiomaa toteaa.
Ravintolapäällikkö Anette Mellin puolestaan osasi kertoa kattavasti muun muassa paikan historiasta. Vanhin rakennus tilalla on yli 110 vuoden ikäinen, ja sen on testamentannut Suomen talousseuralle kruununvuoti Gabriel Ahlman opetuskäyttöön rahvaan lapsille. Testamenttiin kuului, ettei koulutus olisi keskittynyt pelkästään talouden ja maatalouden hoitoon ja askareisiin, vaan myös lukemiseen ja laskemiseen.
Luonnollisesti testamentista ja sen toimeenpanemisesta neuvoteltiin melko pitkäänkin. Alkuun koulu toimi kiertokouluna, ja ensimmäinen pysyvä koulu perustettiinkin juuri tälle tontille, Seppälän tilalle, vasta vuonna 1904.
Alueen vanhin ja samalla sen päärakennus.
– Kouluna tämä on hyvin persoonallinen, ja tilana varmaan myös ihan Suomen mittakaavassakin, Mellin kertoo. Kierrän Aregaala-nimisen keittiömestariporukan kanssa ympäri maailmaa opettamassa ravintolakouluissa, ja kyllä tämä tila joka paikassa herättää kiinnostusta.
Mellin jatkaa, että Tilapuoti on avattu alkujaan vuonna 2009. Sen haluttiin tukevan maatalouden elinvoimaisuutta parantamalla pienten tuottajien mahdollisuutta saada tuotteitaan myyntiin. Vaikka lähiruoka onkin jo saavuttanut lähes trendin aseman, ei tämänkaltainen toiminta vielä tuolloin ollut itsestäänselvyys. Nyttemmin lähiruokaan on selvästi liitetty myös eettisyys ja terveellisyys, joiden molempien Mellin korostaa edelleen olevan Tilapuodin merkittäviä kulmakiviä.
Tarjolla on päivittäin tuoretta leipää sekä pullaa. Kuvassa Anette Mellin.
Kysyessäni Tilapuodin valttia nimenomaan ruokaretken tekemisen suhteen, Anna ja Anette suosittelevat ehdottomasti kokeilemaan paikan lounasta ja vielä mieluummin niin, että ehtii rauhassa katsella ympärilleen ja nauttia hetkestä vielä paikan päällä leivotun pullan ja kahvin kera. Erityisesti tilan juustoja Mellin kehottaa maistamaan, ja ostankin tuliaisiksi kaksi herkutteluun sopivinta.
Koska syksyisin näyttää olevan paljon tarjontaa tapahtumien suhteen, niin kalenteriin voi myös lisätä Ahlmanin perinteiset syysmarkkinat eli Läheltä hyvää -lähiruokatapahtuman 24. syyskuuta 2016. Paikalla on kymmeniä paikallisia tuottajia, ravintolat ovat auki ja luvassa on ohjelmaa myös lapsille!
Yhteystiedot
Ahlmanin Tilapuoti Hallilantie 24 33820 Tampere tilapuoti@ahlman.fi
puh 050 995 0096
Aukioloajat voit tarkistaa tilapuodin nettisivuilta.
Nettisivut
Facebook
Rautatienkadulta, vastapäätä Tampereen rautatieasemaa, löytyy vuonna 2011 vuoden ravintolaksi valittu Ravintola C. Valoisa ja maltillisesti sisustettu ravintola keskittyy tarjoamaan ruokailun eheänä kokonaisuutena. Huolella valitut ruoka-aineet ja viinit sekä itse kasvatetut yrtit muodostavat miellyttävän kokemuksen, joka vuodesta toiseen houkuttelee paikalle niin nuoria kuin vanhoja ruuan ystäviä.
Poikkean Ravintola C:lle keskustelemaan Christina Suomisen kanssa ravintolan toiminnasta. Saan kuulla koko henkilökunnan suhtautuvan intohimoisesti ravintolansa toimintaan.
– Meidän tuote on kombinaatiota Ilkka Isotalo ja lähituottajat, Suominen aloittaa.
Suominen kertoo kaiken ravintolassa valmistettavan ruuan raaka-aineiden olevan itse kerättyjä tai peräisin lähituottajilta. Ruokalajien kirjo ja kokkien tuotokset ovat innovatiivisia, ja niiden yhteyteen on valittu parhaat mahdolliset viinit.
Tietyntyyppistä keittiötä ei suosita, vaan ravintolan tarjonta noudattelee sesonkia, valiten kulloinkin vain parasta tarjottavaa ruokalistalleen.
Hyllyjä koristavien purkkien ja purnukoiden sisällöt on itse kerätty tai kasvatettu.
– Nuoret pariskunnat, jotka haluavat mennä hienosti ulos syömään, ovat oppineet, että täällä voi syödä rennosti ja saada hyvää palvelua, Suominen kiteyttää kysyessäni, millainen asiakaskunta on tyypillistä Ravintola C:lle.
Nuorten lisäksi ravintolassa järjestetään paljon liikelounaita sekä pienempiä tapahtumia. Siellä käy paljon myös vanhempia ihmisiä, jotka pitävät hyvästä ruuasta ja perinteisestä hyvästä palvelusta.
Ravintolan juomat ovat Christina Suomisen tarkasti valitsemia. Viinit ovat eurooppalaisia, ja muut juomat mahdollisuuksien mukaan suomalaista alkuperää.
– Kaikissa meillä käytössä olevissa tuotteissa on tärkeää, että hiilijalanjälki on mahdollisimman pieni ja että tuottaja ottaa huomioon ympäristön ja tekee laatua, Suominen vielä lopuksi kiteyttää.
Yhteystiedot
Ravintola C Rautatienkatu 20 33100 Tampere Puh. 010 6179 760 c@ravintola-c.fi
Teiskon viini sijaitsee nimensä mukaisesti Tampereen Teiskossa, muutaman kilometrin päässä Kämmenniemestä ja historiallisesta Aunessillasta, joka on helppo maamerkki. Tampereen keskustaan on reilut 20 kilometriä, joten paikka sopii kiireettömille vaikkapa pyöräilykohteeksi. Autolla tilalle pääsee helposti, mutta myös bussilla voi matkustaa perille. Ainakin keskustorilta näyttäisi bussi numero 90 kulkevan päätien varteen noin tunnissa.
Opasteet ovat kunnossa, joten ohi ei ainakaan pääse ajamaan. Paikka on auki ympäri vuoden.
Maalaismaisemaa
Saavuin paikalle parin kaverin kanssa täysin ummikkona. Päätieltä muutaman satametriä ja parkkipaikka näkyikin jo. Tervetuloa-kyltit olivat sen verran selkeät, että tiesin olevani perillä.
Ulkoa päin paikka näyttää ihan normaalilta talolta, mutta käveltyäni käytävää pitkin takapihalle, aukeni edessä upea maalaismaisema. Pian kuului sama reipas ääni kuin soiteltuani puhelimella kohteeseen aikaisemmin.
Kioski
– Tervetuloa Teiskon viinitilalle, toivotti Titta, paikan reipas yrittäjä. Oppaaksemme saimme nuorempaa sukupolvea edustavan Kaisan, joka on mukana perheyrityksessä.
Tilan historia
– Viinitilan pitäminen on elämäntapa ja harrastus, kertoo Kaisa, joka on jo taaperosta asti repinyt viinimarjoja pensaista. Viime vuosina viiniä on myyty noin 10 000 litraa vuodessa, ja tarkoitus olisi kasvattaa tuotantoa isommaksi. Menekkiä selkeästi on, koska asiakkaita tuli kioskiin muutaman minuutin välein.
Lasihuoneessa voidaan järjestää esimerkiksi aamupalaveri.
– Tuotanto vie aikansa ja tilat ovat toistaiseksi pienet, jatkaa Kaisa.
Koko homma alkoi vuonna 1997, kun perhe muutti taloon ja aloitti viinitilan pyörittämisen. Ensimmäinen vuosi meni harjoitellessa. Myyntiin saatiin kaksi viiniä nimillä Teiskon päivänsäde ja Teiskon menninkäinen. Edelleen nämä legendat löytyvät valikoimista.
Perheen isä on käynyt aikoinaan viininvalmistuskoulun ja nykyään tila toimii yhteistyössä Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK) viinilinjan kanssa. Suurin yllätys oli Zilga-rypäle, joka siis kasvaa Suomessa ilman kasvihuonetta! Jos itse tästä ryhtyisin viinitarhaajaksi, tulisi mömmöistä sellaista tärpättiä ettei naapurin Perakaan sitä joisi.
Terassille mahtuu isompikin seurue
Palvelut
Kyseltyäni suuremmista ryhmistä, kuten hää- tai yritysporukoista, lupasi Kaisa räätälöidä paketit asiakkaiden tarpeiden mukaan. Piha on avara, eikä terassikaan ahdas ole. Löytyypä kotakin makkaranpaistoa varten, jos on omat eväät mukana. Kohde sopii varmasti lapsiperheille, koska penskoilla riittää pihassa ihmeteltävää. Lisäksi sisätiloissa on pienimuotoinen taidenäyttely.
Taidenäyttelyssä tauluja myynnissä
Maistelen kahvin kylkiäisinä itse tehtyjä tuulihattuja ja keksejä. Kyseltyäni ruuasta tarkemmin selviää, että varsinaista ravintolaa paikassa ei ole, mutta tilauksesta voidaan tehdä niin suurille kuin pienille ryhmille annoksia. Onnistuu esimerkiksi perheelle, jos vain soittavat etukäteen.
Ideana on, että kaikki tehdään itse, raaka-aineet läheltä tai vähintään Suomesta. Tarjolla on itse tehtyä saaristolaisleipää, pikkusuolaista ja lähitilalta tulevia juustoja. Jos kahvihammasta kolottaa, lupasivat keitellä kahvia vieraille odotellessa.
Terassilla mahtuu maistelemaan ja nautiskelemaan.
Kioskissa myydään omien viinien lisäksi lähialueen käsintehtyjä tuotteita, suomalaista designiä, kuten tilan pojan, Henrin, suunnitelemaa AIKAdesing takka-settiä.
Löytyy hyllyltä makeisiakin, jolla viimeistään saa penskat hiljaisiksi. Viinejä tai likööreitä ei Suomen alkoholilainsäädännön mukaisesti voi maistattaa ilmaiseksi, mutta ovat ostettavissa laseittain kioskista.
Makeisia ja muuta kivaa.
Tilalta löytyy useampaa erilaista valko- ja punaviiniä. Lista on nähtävissä Teiskon viinin nettisivuilta. Mielenkiintoisin oli Zaida-viini, joka on tehty Suomessa ilman kikkailua kasvavasta Zilga-rypäleestä. Ei kuulemma tarvitse kasvihuonetta, eikä talvellakaan pakko suojata mitenkään. Antaa siis puskan rehottaa rauhassa.
Luonnonoikku Zilga-rypäle joka kasvaa Suomessa
– Innokkaimmat kasvattavat kerrostalon parvekkeella muutamaa versoa, kertoo Kaisa.
Hintaluokkakaan ei päätä huimaa. Olin varautunut 30–50 euron pullohintaan, mutta ovat 10–20 euron välissä. Tarttuipa matkaan muutama tuliaispullo sekä karkkipussi. Näitä viinejä kun ei saa kotiin vietäväksi mistään muualta kuin paikan päältä!
Kaisa esittelee tilan viinivalikoimaa
Yhteystiedot:
050 5827179
teiskonviini@elisanet.fi Sääksniementie 76, 34240 Kämmenniemi | GoogleMaps: Teiskon viini
Teiskon viinin kotisivut ja Facebook-sivut