Kaakkois-Suomessa matkaaja kohtaa maamme jylhän ja erämaisen luonnon, nauttien samalla mitä mainioimmista palveluista. Vain lyhyen matkan päässä Helsingistä voit kokea koskien kuohunnan ja metsien huminan, nauttien samalla herkullisista paikallisista ruuista ja juomista, suloisien kahviloiden tunnelmasta ja erinomaisien ravintoloiden tarjonnasta. Kokosimme vinkkilistan 15 kohteesta tai paikallisherkusta, jotka jokaisen Kaakkois-Suomeen matkaavan kannattaa ehdottomasti kokea!
1. Keisarinmajan Kahvilan pannukakku on maailman parasta
📌 Osoite: Keisarinmajantie, Kotka
ℹ Kotisivut (Facebook)
Vuonna 1889 Venäjän keisari Aleksanteri III rakennutti Langinkosken kauniisiin maisemiin kalastusmajan, tai pikemminkin tyylikkään huvilan, jossa keisarillinen perhe seurueineen vietti huolettomia kesäpäiviä. Nykyään löydät täältä ihanan Keisarinmajan Kahvilan, jonka pannukakun kerrotaan olevan maailman parasta.
Kuva: Sari Selkälä
2. Suloinen kahvila keltaisessa talossa – upea maisema Langinkoskelle
📌 Osoite: Keisarinmajantie, Kotka
ℹ Kotisivut (Facebook)
Keltainen kahvila Langinkosken rannalla toimi aikoinaan keisarillisen kalastusmajan vahtimestarin ja hänen perheensä asuntona. Kahvilan terassilta on kauniit näkymät alas Langinkoskelle. Kahvilassa on monta viihtyisää soppea, jonne voi istahtaa nauttimaan maisemista ja kahvilan antimista. Tarjolla on päivittäin myös lounasta!
Kuva: Sari Selkälä
3. Kymen Paviljonki: ruokaa, yrttejä, kotieläimiä ja koskimaisemia
📌 Helsingintie 408, Kuusankoski
ℹ Kotisivut
Keskeistä kuutostietä matkatessa on monta hyvää syytä pysähtyä Kymen Paviljonkiin. Täältä saat hyvän lounaan, ja paikka on viihtyisä pienen virkistystauon viettämiseen. Kävele alas Kymijoen rantaan, nauti kotieläimien seurasta ja tutustu ihanaan yrttipuutarhaan, josta saat poimia yrttejä myös ruoka-annokseesi.
Kuva: Sari Selkälä
4. Nauti retkinuotion tunnelmasta: tulistele Repoveden kansallispuistossa
📌 Riippusillantie 55, Kouvola
ℹ Kotisivut
Repoveden jylhästä kansallispuistosta löytyy monenmonta komeaa taukopaikkaa, joissa voi nauttia eväistä ja luonnon kauneudesta. Taukopaikkojen nuotiokehillä saa tulistella, kunhan metsäpalovaroitus ei ole voimassa. Luonnon helmassa valmistuu helposti vaikka mehevä hodari omaan makuun sopivilla täytteillä.
Kuva: Tomi Pohja
5. RepoTassun kautta Repoveden kansallispuistoon
📌 Riippusillantie 55, Kouvola
ℹ Kotisivut (Facebook)
RepoTassu on mainio kioski Repoveden kansallispuiston portilla, Lapinsalmen sisääntulossa. Näppärä sijainti tekee RepoTassusta helpon kohteen poiketa vaikka mennen tullen, ja hintataso on kohtuullinen. Lounaan ja kahvin lisäksi RepoTassusta löytyy myös muita virvokkeita. Lisäksi jopa kanoottien varaaminen onnistuu kioskin kautta.
Kuva: Tomi Pohja
6. Orilammen Maja tarjoaa majoitusta ja mainiota ruokaa
📌 Voikoskentie 138, Hillosensalmi
ℹ Kotisivut
Orilammen Maja on Repoveden alueen legenda. Orilammen Maja on perheyritys, joka vuosien saatossa on kasvanut kokonaiseksi lomakyläksi mitä kauneimmassa maisemassa järven rannalla. Täällä herkuttelet itsesi todella kylläiseksi ja nautit samalla luonnon rauhasta. Tämä paikka kannattaa ehdottomasti ottaa ohjelmaan esimerkiksi, kun vierailet Repoveden kansallispuistossa!
Kuva: Tomi Pohja
7. Historiallinen linnoitussaari: Fort Elisabeth ja Ravintola Vaakku
📌 Varissaari, Kotka
ℹ Kotisivut
Vanha merilinnoitus Fort Elisabeth tunnetaan myös Varissaarena, ja se on suosittu retki- ja ulkoilukohde Kotkassa. Yhteysalus Klippan liikennöi kesä-elokuussa saareen Sapokasta, Kotkan kantasatamasta. Varissaaren linnoitus valmistui 1796 ja se nimettiin Venäjän keisarinna Elisabeth Petrovnan mukaan. Linnoitus tuhoutui Krimin sodassa, mutta muistoja ja maamerkkejä historiasta saarella on paljon. Ravintola Vaakun mottona on fun dining.
Kuva: Sari Selkälä
8. Linnoitusravintola Kamussa koet Haminan huikean historian
📌 Raatihuoneenkatu 12, Hamina
ℹ Kotisivut
Haminan linnoitus on yksi harvoista niin sanotuista ympyrälinnoituksista Suomessa. Sen esikuvana on toiminut Palmovan kaupunki Pohjois-Italiassa, ja se on lajityyppinsä harvinaisuus. Muhkeita linnoituksia Haminaan ovat rakentaneet niin ruotsalaiset kuin venäläiset. Haminan Bastionissa, linnoituksen uumenissa, palvelee Ravintola Kamu, jonka herkkuja kannattaa ehdottomasti käydä Haminan-reissulla nautiskelemassa.
Kuva: Julius Koskela
9. Anjalan Kartano lumoaa Ankkapurhan jylhissä koskimaisemissa
📌 Ankkapurhantie 15, Anjala
ℹ Kotisivut
Ankkapurha on muinaissuomalainen nimi Kymijoen suurimmalle koskelle. Koski on sittemmin valjastettu tuottamaan vesivoimaa, mutta Anjalan Kartanon miljöö kosken kupeessa on ehdottomasti yhä kokemisen arvoinen. Alueella on luontopolkuja, ja kaikkia kävijöitä halutaan kannustaa luonnosta nauttimiseen. Anjalassa kannattaa herkkusuiden suunnata Makasiinikahvilan huomaan nautiskelemaan vaikkapa kakkukahvit.
Kuva: Julius Koskela
10. Salmiakkicheddaria ja vetyautoja Kirjokiven kartanolla
📌 Rudolf Elvingintie 109, Vuohijärvi
ℹ Kotisivut
Idyllinen Kirjokiven kartano miljöineen on nähtävyys jo itsessään, ja paikalla saa myös vatsansa täyteen mitä mainioimpia makuja. Miltä kuulostaisi vaikkapa salmiakkicheddar? Kirjokiven kartano on osa Woikoski Feeling -elämyskeidasta. Paikan erikoisuus on automuseo, jonka ajoneuvot kertovat jotain Woikosken ja koko Suomen historiasta.
Woikosken ruukki. Kuva: Julius Koskela
11. Mitkä ihmeen Vety ja Atomi? Maista Lappeenrannan erikoisuudet
📌 Lappeenranta
Vety ja Atomi ovat jo vallan legendaariseen maineeseen nousseet erikoisuudet Lappeenrannasta. Nämä paikallisherkut löydät nakkikioskeilta, ja ne suositellaan syömään lappeenrantalaisesta kaupunkimiljööstä samalla rennosti nauttien. Suomalaisittain kyytipoikana voi juoda tietenkin maitoa. Vety on laadukas lihapiirakka, jonka täytteenä on joko kinkkua tai kananmunaa. Atomin täytteenä on näitä molempia.
Atomi ja lasi maitoa. Kuva: Julius Koskela
12. Särä on suomalainen ruoka, jolla on tuhatvuotinen historia
ℹ Säräpirtti Kippurasarven kotisivut
Särä on vanhin tunnettu ruokalaji Suomessa, ja sen historia tiedetään ainakin tuhatvuotiseksi. Särä nimi tulee puukaukalosta, jonka päällä lampaanviulut ja perunat kypsytetään. Valmiissa annoksessa lihat makaavat perunapedillä ja ne tarjoillaan rieskan sekä kotikaljan kera. Näyttää aika todella hyvältä, vai mitä?
Kuva: Julius Koskela
13. Suussa sulavaa savulohta Lohelassa
📌 Karjalantie 372, Puntala
ℹ Kotisivut
Saako täältä peräti koko maailman parhainta savulohta? Kannattaa testata itse. Moni hakee Lohelan savukalaa mukaansa pidemmänkin matkan takaa, tai herkuttelee rauhassa paikan päällä. Suloisessa myymälässä on myynnissä paljon muutakin mukavaa, matkaajalle mieluista herkkua ja muistoa.
Kuva: Julius Koskela
14. Korpikeitaalla pääset kalastamaan ja tapaamaan eläimiä
📌 Vesikkolantie 415, Joutseno
ℹ Kotisivut
Korpikeitaalla pääset onkimaan ja savustamaan lohesi itse. Paikka on mitä mainioin valinta mukavaa puuhaa ja elämyksiä kaipaavalle lapsiperheelle. Lohien lisäksi täällä voi tutustua erilaisiin kotieläimiin, jopa alpakkaan ja riikinkukkoon.
Korpikeitaan alpakka. Kuva: Julius Koskela.
15. Pulsan asema on somettajien paratiisi
📌 Pulsan Aseman tie 21, Pulsa
ℹ Kotisivut
Pulsan Asema on vanhaan asemarakennukseen entisöity kahvila, kodin sisustustuskauppa ja aamiasmajoitus. Asema sisutuksineen on todella kuvauksellinen: tällainen paikka ei voi syntyä muuten kuin suuresta intohimosta. Media- ja somehuomio on ansaittu, tämä paikka kannattaa käydä kokemassa itse!
Kuva: Julius Koskela
16. Konditoria Huovila – jos muumimammalla olisi kahvila…
📌 Fredrikinkatu 1, Hamina
ℹ Kotisivut
Haminan kauniissa katukuvassa kannattaa ehdottomasti piipahtaa Konditoria Huovilaan. Värikkäät kakut, yltäkylläinen pullatiski ja vaalean raikas sisustus tuovat mieleen lapsuuden väritetyt muumikirjat. Tämä kahvila on osa Haminan katukuvaa, ja sen toiminta jatkuu nyt jo kolmannessa sukupolvessa. Maista täällä ainakin ihanaa kruunuviineriä!
Kuva: Julius Koskela
17. Tutustu kuuluisaan Ylämaan spektroliittiin Korupirtillä
📌 Kivikyläntie 7, Ylämaa
ℹ Kotisivut
Spektroliitti on tumma, valossa sinertävänä ja kullankeltaisena hohtava korukivi. Korupirtti tarjoiluineen toimii hyvänä tukikohtana kaikille mainareille. Korupirtin vieressä sijaitsee kaivosmuseo, ja myös itse kaivokselle on mahdollista päästä käymään.
Ylämaan spektroliittia. Kuva: Julius Koskela
18. Mustilan Arboretumin satumetsä ja Mustilaviini
📌 Mustilan Puistotie 21, Elimäki
ℹ Kotisivut
Suomalaiset marjat ja hedelmät ovat tunnetusti varsinaista superfoodia, mutta tiesitkö, että niistä valmistetaan jopa viiniä? Mustilan viinipuoti ja ihastuttava puutarhamyymälä löytyvät läheltä Kouvolaa. Viinpuodissa poikkeamisen ohessa voit lähteä kävelylle todelliseen satumetsään, Mustilan Arboretumiin.
Kuva: Milla von Konow
19. Viini Verla
📌 Salonsaarentie 127, Verla
ℹ Kotisivut
Idyllinen Verlan ruukkikylä on Unescon maailmanperintökohde. Vanhan puuhiomon ja pahvitehtaan pittoreskit ruukkirakennukset ovat kuin aikamatka menneeseen, ja miljöö on todella kaunis ja kuvauksellinen. Täällä vieraillessa kannattaa poiketa Viiniverlassa, jonka valikoimaan kuuluu viinien ja kuohuvien lisäksi useita marjalikööreitä ja pöytäviinejä sekä väkeviä alkoholijuomia.
Kuva: Milla von Konow
Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.
Lue myös juttusarjan aiemmat osat
Makuja Kymijoen rannoilla: Keisarinmajan Kahvila ja Kymen Paviljonki
Kotkan saariin seilataan tuurilla: Fort Elisabeth eli Varissaari
Ikivanhoja ja vähän uudempia ruokaperinteitä Itä-Suomessa: esittelyssä vety, atomi ja särä
Herkuttele suussa sulavalla savulohella kutostien varrella: näistä taukopaikoista ei kannata ajaa ohi!
Kahvilaelämää kaakossa: kolme kohdehelmeä, joihin kannattaa poiketa kauempaakin
Yhteistyössä Visit Kotka-Hamina ja Visit Kouvola
Artikkeli: Julius Koskela
Matkaan Kakkois-Suomeen ja Kymenlaakson maisemiin, tarkoituksenani maistaa alueen perinteisiä makuja ja tutustua sen värikkääseen historiaan. En vielä tiedäkään, millaiseen seikkailuun olen ryhtynyt. Löydän historiallisen Haminan linnoitukset, tutustun Ankkapurhan kartanon värikkääseen menneisyyteen ja matkustan Repoveden maisemiin Kirjokiven kartanolle, jossa näen muun muassa vetyauton ja opin Suomen teollistumisen historiaa.
On aurinkoinen elokuun puolivälin aamupäivä, kun matkaan kohti historiallista Haminan kaupunkia Kaakkois-Suomessa. Pääkaupunkiseutulaisena asun vain vajaan parin tunnin ajomatkan päässä, mutta häpeäkseni on myönnettävä, etten ole ikinä käynyt Haminassa. Tarkoituksenani on tutustua seudun historiaan, ruokaan ja taiteeseen. Ensimmäisenä suuntaankin kohti Haminan Bastionia ja siellä sijaitsevaa linnoitusravintola Kamua.
Haminan keskustaa kannattaa tulla ihailemaan kauempaakin.
Haminan historiaa ja Linnoitusravintola Kamu
📌 Raatihuoneenkatu 12, Hamina
ℹ Kotisivut
Linnat ja linnoitukset ovat aina kiehtoneet minua, ja haluankin tietää enemmän Haminan linnoituksen historiasta. Kun kaupunkiin saapuu, huomaa heti sen erikoisen, ympyrämäisen tai kahdeksankulmaisen asemakaavan. Tämä johtuu siitä, että Haminan linnoitus on yksi harvoista niin sanotuista ympyrälinnoituksista. Sen esikuvana on toiminut Palmovan kaupunki Pohjois-Italiassa, ja se on lajityyppinsä harvinaisuus. Haminan asemakaava on tehty renessanssiajan kaupunki-ihanteen mukaisesti, ja se poikkeaa vahvasti Suomessa vallalla olleesta tyylistä, jossa suosittiin ruutuasemakaavaa.
Hamina on saanut alkunsa vuonna 1653, jolloin perustettiin Vehkalahden Uusikaupunki. Ruotsalaiset aloittivat linnoitusten rakentamisen jo vuonna 1723, mutta vuonna 1743 Hamina siirtyi Turun rauhassa Venäjälle, ja siitä tuli rajalinnoitus. Suurin osa linnoituksista rakennettiin venäläisten toimesta, kunnes Haminassa solmittiin Suomen sodan päätteeksi rauha, jolla Suomi liitettiin Venäjän keisarikuntaan. Tämän jälkeen Haminan merkitys linnoituksena väheni.
Kaikki tämä historian havina on saanut minut nälkäiseksi, ja onneksi onkin jo lounasaika. Suuntaan kohti Haminan Bastionia ja sukellan holvikaarteen syvyyksiin, ravintola Kamuun. Paikka on todella uniikki. Syvät holvit ja metrien paksuiset seinät suojelevat lounasvieraita muun muassa kännykkäsignaalilta. Täällä ei keskitytä Facebookin selaamiseen, vaan ruokaan ja seurusteluun, mikä on ainakin omasta mielestäni aika virkistävä yksityiskohta!
Kamu on selvästi suosittu lounaspaikka. Näen pöytien äärellä todellisen läpileikkauksen haminalaisista. Vieraina on ainakin reserviupseerikoulun varusmiehiä, pappeja ja poliiseja. Konstailematon lounas siis todella maistuu haminalaisille, ja niin se maistuu minullekin: silakkapihvit, perunamuusia, juurespaistosta ja herkullista salaattia. Silakka on ollut tärkeä ravinnonlähde Suomenlahden ja Perämeren alueella jo varhaiskeskiajalta asti. Kyytipojaksi mitäs muutakaan, kuin linnoituksen perinteitä kunnioittaen kotikaljaa. Miltei kaikki raaka-aineet tulevat ympäröivän maaseudun tuottajilta. Jokainen suullinen on siis aito pala Kaakkois-Suomea.
Ruoan jälkeen keskustelemme ravintolan toiminnasta henkilökunnan kanssa. Ilokseni saan kuulla, että Kamun missio ei rajoitu pelkästään maukkaaseen ruokaan. Kamu toimii Ravimäkiyhdistys ry:n alaisena, ja auttaa työllistämään kehitysvammaisia ja pitkäaikaistyöttömiä. Kamussa vaikeasti työllistettävät pääsevät kiinni työnteon rutiiniin. Ei ihme, että ilmapiiri ravintolassa olikin niin positiivinen!
Ruuan päätteeksi kiertelen hieman Haminan katuja ja pistäydyn ihailemassa ortodoksisen kirkon upeaa kattokupolia. Hamina on selvästi paikka, jossa aurinkoinen kesäpäivä kuluu liiankin nopeasti. Näin lähellä pääkaupunkiseutua Hamina on myös matkailijoiden helposti saavutettavissa. Uniikkia historiaa ja arkkitehtuuria, pittoreskeja kahviloita ja maukasta lähiruokaa, tänne tulen uudestaan!
Kuningas joka menetti ratsunsa: Ankkapurha ja Anjalan kartano
📌 Ankkapurhantie 15, Anjala
ℹ Kotisivut
Kakkois-Suomen kierrokseni on kuitenkin vasta alkamassa. Seuraavaksi suuntaan kohti Ankkapurhaa ja Anjalan kartanoa Kouvolan kupeessa.
Selvitetään ensin hieman nimiä. Ankkapurha on muinaissuomalainen nimi Kymijoen suurimmalle koskelle, joka tunnetaan myös nimellä Anjalankoski. Nimen etymologiasta ei ole täyttä selvyyttä, mutta itämurteissa sana ”ankka” tarkoittaa todennäköisesti ”sankkaa” tai ”kovaa”. Purha taas tarkoittaa koskea tai putousta. Tämä on kosken ja alueen muinaisnimi, ja nimi ”Anjala” taas viittaa alun perin Wreden-suvun rakentamaan Anjalan tilaan ja kartanoon, jonka päärakennus on rakennettu 1700- ja 1800- lukujen taitteessa (tarkka vuosiluku ei ole tiedossa).
Suuntaan ensimmäisenä vanhaan viljamakasiiniin rakennettuun makasiinikahvilaan, jossa minut ottaa vastaan iloinen kesätyöläinen Vilma. Kahvin ääressä kyselen Anjalan tilan historiasta ja nykytilanteesta, ja tutustumme kahvilan yläkerrassa olevaan vaihtuvaan taidenäyttelyyn (Antti Halonen ja Lucia Bonomo: ”Puhuvat kivet”, Kivipiirroksia ja grafiikkaa). Tänä kesänä taidenäyttelyitä on ollut kolme, ja ne ovat olleet kovin suosittuja. Ensi kesän näyttelypaikkoja on jo alettu varata.
Anjalan tila sai alkunsa, kun ratsumestari Henrik Wrede pelasti kuningas Kaarle IX:n hengen Kirkholman taistelussa vuonna 1609. Kuningas oli menettänyt taistelun tuoksinassa ratsunsa, ja vihollinen oli vyörymässä sotajoukon päälle. Viime hetkellä Henrik Wrede antoi kuninkaalle oman ratsunsa, menehtyen itse vihollisen kynsissä. Taistelu oli ruotsalaisille katastrofi. Heidän 11 000 miehen vahvuinen armeijansa hävisi vain 3500 puolalaissotilaalle. Ruotsalaiset menettivät 9000 miestä, kun taas puolalaisia kaatuneita oli vain satakunta. Kaikesta huolimatta Kaarle IX oli niin kiitollinen ratsumestarinsa urotyöstä, että lahjoitti Henrik Wreden leskelle ns. Elimäen kymmenyksen. Tähän alueeseen kuului myös Ankkapurhan koski, jonka rannalle Anjalan kartano myöhemmin rakennettiin.
Anjalan kartanolla on siis vauhdikas historia, mutta mitä täällä tapahtuu nykyään?
Kartano oli pitkään valtion omistuksessa, ja se on tunnettu Suomen suosituimpana leirikoulukohteena. Tuhannet koululaiset ovat siis viettäneet aikaa Anjalan maisemissa, ja tästä syystä se sopiikin kohteena erinomaisesti lapsiperheille. Ei tarvitse olla leirikoululainen, vaan Anjalaan voi tulla milloin vain. Kesäsesongin aikana aktiviteettejä löytyy aina melonnasta kummituskävelyyn, ja ajankohtaisen tapahtumakalenterin löytää nuorisokeskuksen sivuilta www.nuorisokeskusanjala.fi.
Hiljattain kartano on siirtynyt valtiolta Regina-säätiölle ja siten välillisesti takaisin Wreden-suvulle. Regina-säätiö jatkaa alueella toimineen Regina-koulun perinnettä. Regina-koulu oli Suomen ensimmäinen oppivelvollisuuskoulu, ja sen myötä Anjalassa astui voimaan koulupakko jo 119 vuotta ennen kuin Suomessa säädettiin yleinen oppivelvollisuus vuonna 1921. Koulun perusti Rabbe Gottlieb Wreden äitinsä Charlotta Regina Duffuksen kuolintoiveesta vuonna 1803. Anjalalaisten piti käydä koulua sakon uhalla, sillä Rabbe Wreden tavoitteena oli, että kaikki Anjalassa osaisivat lukea ja kirjoittaa. Vaikka kartanon kielenä olikin ruotsi, koulutus tapahtui suomeksi eli ns. ”rahvaan kielellä”. Anjalalla on siis tärkeä paikka suomalaisen lukutaidon ja koulutuksen sekä itse suomen kielen historiassa.
Kävelemme Vilman kanssa läpi Anjalan tiluksia ja saavumme joen rantaan. Pitkään on kulunut niistä ajoista, kun tässä kuohui vapaa koski, se alkuperäinen Ankkapurha. On pakko myöntää, että vesivoimalaitos on kaltaiselleni innokkaalle kalastajalle ja virtavesien samoajalle surullinen näky. Mietin, miltä Ankkapurha on näyttänyt villinä ja vapaana. Miten valkoiset tyrskyt ja syvät pyörteet ovat kätkeneet sisäänsä suuria ja voimakkaita vaelluslohia. Kymijoki on ollut yksi Suomen merkittävimpiä vesireittejä. Sen kuohuissa on uitettu puita, ja sen rannoille on syntynyt teollisuutta ja maataloutta jo varhain. Tämä on ottanut veronsa alueen luonnonvaraisesta kauneudesta, jota haikeudella kaipaan. Päätän hieman penkoa digitaalista kansallisarkistoa ja löydän kuin löydänkin valokuvan Ferdinand von Wrightin maalauksesta ”Anjalankoski”. Taulua katsellessani voin miltei kuulla kosken pauhun. Ehkä tulevaisuudessa energiantuotannon välineet vielä kehittyvät, ja Ankkapurha pääsee jälleen pauhaamaan vapaana!
Anjalankoski maalaus näyttää Ankkapurhan koko loistossaan. (Frerdinand von Wright 1867, Suomen kansallisgalleria CC0)
Kävellessämme tiluksilla kiinnitän huomiota nurmikoilta löytyviin kyltteihin. Kauempaa ne näyttävät normaaleilta kieltokylteiltä, mutta lähempää tarkastellessa yllätyn. Ne ovatkin kylttejä, jotka rohkaisevat nurmella kävelemiseen ja leikkimiseen. Esitän tämän huomion Vilmalle ja hän kertoo, että Anjalassa pyritään nimenomaan rohkaisemaan alueen käyttöön. Nytkin, elokuisena iltapäivänä, kaukana leirikoulusesongista, lasten äänet kaikuvat joka puolelta tiluksia. Kyse ei sitä paitsi ole pelkästään kouluryhmistä. Kartanon alueelta löytyy kuulemma paljon harvinaisia pokémoneja, mikä houkuttelee paikalle nuoria Pokémon Go -pelin faneja. Kaikkea sitä!
Hyvästelen Vilman ja suuntaan kohti viimeistä etappiani, kolmen kilometrin pituista luontopolkua, joka alkaa joen varresta, voimalaitoksen yläpuolelta. Mietin alueen historiaa ja ihmiskohtaloita. Kuinka kaukana Liivinmaalla (nyk. Latvia) käyty taistelu on synnyttänyt Anjalan tilan, kuinka täällä rahvas on oppinut lukemaan jo yli sata vuotta ennen muuta maata, ja kuinka paljon mielenkiintoisia historiallisia kaupunkeja ja pitäjiä on syntynyt tänne Kymenlaaksoon ja Kymijoen suistoon. Suuntaan katseeni alas joen tummiin pyörteisiin ja annan mielikuvitukseni virrata sen mukana vuosisatojen taakse.
Salmiakkicheddaria ja vetyautoja Kirjokiven kartanolla
📌 Rudolf Elvingintie 109, Vuohijärvi
ℹ Kotisivut
Seuraavaksi suuntaan kohti Kirjokiven kartanoa Vuohijärvellä. Tämän kartanon on alun perin rakennuttanut vuorineuvos Rudolf Elving, ja piirustukset on tehnyt Eliel Saarinen. Aikoinaan kartanolla oli jopa oma juna-asema, josta vuorineuvoksen oli helppo matkustaa Helsinkiin. Sittemmin kartano siirtyi ensin Kouvolan kaupungille, jolta sen myöhemmin osti Sari Palmberg. Palmbergien omistuksessa kartano on saanut täyden remontin ja uuden elämän osana Woikoski Feeling -elämyskeidasta. Woikoski Feelingiin kuuluu myös WHD Gård (entinen Woikosken mallitila), tehdasmuseo sekä Woikosken Automuseo.
Kirjokiven kartano
Kartanolla minut otetaan ystävällisesti vastaan, ja pääsenkin heti maistamaan kokkien luomuksia alkupalajuustojen muodossa ennen illan varsinaista kattausta. Juustolautanen on täynnä yllätyksiä ja huokuu eleganttia luksusta. Oman puutarhan moninaiset villiyrtit ja graavattu juuriselleri tuovat tasapainoa. Leipäjuusto ei ole liian kumiaista, ja raparperihilloke juuri sopivan hapokasta. Kuitenkin selvästi mielenkiintoisimpana luomuksena esiin nousee salmiakkicheddar. Idea kuulostaa epäilyttävältä, mutta yllätyn positiivisesti. Ensin suussa maistuu laadukas ja juuri sopivan vahva cheddar, ja salmiakin hento maku tulee esiin vasta jälkimaussa, jättäen juuston selvästi etusijalle. Kiinnostukseni on herännyt!
Kierrettyäni kartanossa aikani, Woikoski Feelingin omistaja ja innovaattori Sari Palmberg kutsuu minut mallitilalle käymään. Uteliaisuuttani kysyn heti mikä on ”mallitila”? Sari kertoo, että 1900-luvun alussa maaseudun suuret yhtiöt pitivät mallitiloja, eräänlaisia maatalouden ja karjanhoidon koelaboratorioita, joissa tutkittiin uusia menetelmiä, teknologioita ja karjarotuja. Esimerkiksi suomen yleisin lypsykarjarotu Ayrshire on testattu ensin Woikosken mallitilalla. Tämä nähtiin osittain yhtiöiden sosiaalisena velvollisuutena, sillä pientilallisilla ei ollut resursseja tehdä tällaisia kokeiluja.
Mallitilalla syön kolmen lajin illallisen omistajapariskunnan Clasin ja Sarin seurassa. Samalla kun nautin ravintola Juureskellarin huikeista annoksista, opin valtavan määrän historiaa, enkä pelkästään Woikosken kaasutehtaasta, vaan koko Suomen teollistumisesta. Kuka tästä osaisikaan kertoa paremmin kuin itse Woikosken patruuna Clas Palmberg, jonka yhtiö on toiminut jo vuodesta 1882 asti?
Woikosken ruukki. Tehdas sijaitsee edelleen täällä.
Lukuun ottamatta muutamia poikkeuksia, Suomen elinkeinoelämä ja teollistuminen alkoi varsinaisesti vuonna 1879 tsaarin antaessa Suomelle elinkeinovapauden. Pian yrittelijäät suomalaiset olivatkin jo työn tuoksinassa, ja monet tärkeät yhtiöt saivat alkunsa nimenomaan Kymijoen maisemissa.
Ruoan jälkeen siirrymme Clasin kanssa ihailemaan Woikosken automuseota mallitilan yhteydessä. Kaikki automuseoon valitut ajoneuvot kertovat jotain Woikosken ja koko Suomen historiasta. Kuinka venäläiset koettivat uhkailla vuorineuvosta Siperian-junalla tämän piilotettua Viipurin tehtaan laitteiston Woikoskelle, tai millaisella ajoneuvolla Mannerheimia kuljetettiin.
Kiitän Clasia ja Saria vieraanvaraisuudesta ja erityisesti kaikesta siitä tiedosta joka valaisi myös minun ymmärrystäni Suomen historiasta yrittäjän näkökulmasta. Tämä retki on saanut veden kielelle, mutta osoittanut myös valoa sellaiseen historiaan, josta minulla on ollut hyvin pintapuolinen ymmärys. Olen nähnyt ja maistanut historiaa aina Liivinmaan sodasta vetyautoon!
Olen saanut kylläiseksi niin vatsani, kuin uteliaisuuteni.
Kulttuurista ja taiteesta nauttivalle retkeilijälle kaakon suunnalla suositella voi myös upeaa Moision kartanoa Elimäellä. Hätkähdyttävän komea kartano tarjoaa monipuolisia taide-elämyksiä, ja on myös mitä hienoin juhlien pitopaikka palveluineen. Lue lisää Moision kartanosta heidän kotisivuiltaan.
Lue myös Kaakon makukartta -juttusarjan aiemmat osat:
Kotkan saariin seilataan tuurilla
Tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.
Yhteistyössä Visit Kouvola
Kuvat: Tomi Pohja
Hyvä ruoka on onnistuneen retken tärkeimpiä tekijöitä. Niinpä into oli korkea, kun saimme Tomin kanssa aloittaa hieman erilaisten retkien sarjan Repovedelle: tällä kertaa pääosassa eivät olleetkaan Olhavanvuori, Lapinsalmi, Kirnuhuoko tai muut Repoveden luonnonnähtävyydet, vaan se, miltä Repovesi maistuu.
Hyvien ruokapaikkojen löytäminen on tien päällä aina oma haasteensa. Toivomme, että nyt alkava juttusarja tekisi siitä aavistuksen helpompaa: tämä artikkeli kuuluu laajempaan Kaakkois-Suomen ruokakohteita esittelevään sarjaan, jonka tavoitteena on nostaa esille hienojen luontokohteiden läheisyydestä löytyviä ruokapalveluita. Juttusarjan avulla jokainen voisi löytää sen juuri itselleen parhaan ratkaisun reissussa ruokailuun, oli se sitten trangialla kokkailu, valmiiseen pöytään istuminen tai mitä tahansa siltä väliltä.
Nyt itse asiaan: missä Repovedellä kannattaa syödä?
Helsinki oli jäänyt taaksemme jo aamutuimaan, ja matkamme varrella olimme poikenneet upeassa Mustilan arboretumissa sekä Lapinjärven seudulla. Niinpä kello oli jo hyvinkin lounasajassa, kun jalkauduimme Repoveden kansallispuiston pääportille eli kuuluisaan Lapinsalmen sisääntuloon. Ensimmäinen paikka, jonka haluan esitellä, löytyykin heti niiltä sijoilta.
RepoTassu: Helppo poiketa vaikka mennen tullen
RepoTassu on mainio kioski Lapinsalmen sisääntulossa, ja varmasti vähintään näöltä tuttu jokaiselle paikalla käyneelle. Itsekin olin kahvitellut RepoTassussa useaan otteeseen, mutta ruoka oli jäänyt aiemmilla kerroilla kokeilematta.
Listalla oli kolme keittovaihtoehtoa sekä aasialainen pata. Kokeiluun päätyivät kalaseljanka ja savuporojuustokeitto, jotka kumpikin osuivat napakymppiin. Reilu annos keittoa, pari palaa leipää, suolakurkkua ja kannullinen kotikaljaa luonnon lähellä nautittuna ravitsivat mutkattomasti ruumiin. Sielun ravintoa taas oli luvassa kansallispuistoseikkailun merkeissä.
Ruokailumme aikana paikalla oli tai kävi kaikkiaan parikymmentä retkeilijää lounastamassa. Näppärä sijainti tekee RepoTassusta helpon kohteen poiketa vaikka mennen tullen, ja hintataso on kohtuullinen, kuten kansallispuiston portin ruokapaikassa tulee ollakin. Lounaan ja kahvin lisäksi RepoTassusta löytyy myös muita virvokkeita. Lisäksi jopa kanoottien varaaminen onnistuu kioskin kautta.
Osoite: Riippusillantie 55, Kouvola
Katso RepoTassun Facebook-sivu >>
Luonnossa evästeleville: Repoveden nuotiopaikat
Taukopaikkoja löytyy Repovedeltä koko joukko: muun muassa Olhavalta, Kuutista ja Lapinsalmelta löytyvät komeat tulistelupaikat. Tulistelun suhteen tulee ensimmäiseksi tarkastaa aina voimassa olevat metsäpalovaroitukset. Jos varoitus on voimassa, ei tulen tekeminen ole mahdollista, vaan tilalle pitää keksiä jotain muuta. Toinen tärkeä maastoruokailussa huomioitava asia ovat roskat. Mitä vähemmän niitä syntyy, sen parempi, ja kaikki syntyvät roskat jokainen jaksaa aivan varmasti tuoda myös maastosta pois. Nämä kaksi perusasiaa huomioimalla kaikkien on mukavampaa nauttia luonnosta ja retkiruuasta.
Me herättelimme nälkää kolmen tunnin pienellä patikalla auringon hellimässä kansallispuistossa. Tuulenvire leikkasi helteeltä pahimman terän, ja varjoissa oli suorastaan miellyttävää liikkua. Taipaleen loppupuolella nälkä alkoi taas ilmoitella itsestään, ja Lapinsalmen tulipaikalle päästyämme ryhdyimme oitis ruuan valmistukseen.
Evääksi olin suunnitellut helpon herkkuhodarin, jonka aineksiksi olin varannut juustosämpylöitä, raakamakkaraa, juustoa, paahdettua sipulirouhetta, maustettua majoneesia, sinappia ja ketsuppia.
Ensitöiksemme pilkoimme puut ja pistimme tulet. Sitten siirryimme vaiheeseen kaksi, eli raakamakkaroiden paistamiseen. Jos raakamakkaran konsepti on vieras, niin kyseessä on yksinkertaisesti makkara, jota ei ole esipaistettu valmiiksi, vaan jonka kypsennys tapahtuu kokonaisuudessaan sillä hetkellä, kun se valmistetaan nautittavaksi. Aikaa paistamiseen on siis hyvä varata hiven pidempään kuin perusmakkaralle.
Makkaroiden näyttäessä melkein kypsiltä, laitoimme aukitaitetut sämpylät hetkeksi lämpenemään niiden viereen. Sitten vain hetki odottelua, ja pääsimme kasaamaan hodarit: ensimmäisenä juustosiivu lämmitetyn sämpylän väliin ja makkara heti perään. Yhdessä sämpylän ja makkaran lämpö sulattavat juuston herkullisen pehmeäksi. Sitten, kun tämä hodarin ydin on valmis, viimeistellään se oman maun mukaan mausteilla. Itsessäni se tapahtuu järjestyksessä sinappi, kurkkumajoneesi (joskus käytän myös jalapenomajoneesia), ketsuppi ja viimeiseksi mukavan rapeat sipulirouheet. Majoneesin suhteen kannattaaa muistaa, että se on herkästi pilaantuvaa, joten pidemmillä reissuilla se kannattaa jättää pois.
Ja siinä se! Retkihodari on valmis nautittavaksi. Ruokajuoman voi valita oman maun mukaan. Kylmä maito, raikas lähdevesi, huurteinen olut tai pirskahteleva limu toimivat kaikki. Tällä kertaa juomaksi oli valikoitunut listan toinen, eli raikas lähdevesi. Ruoka oli ilmeisen hyvää ja ruokailijat nälkäisiä, sillä paljoa siinä ei puhuttu, kun hodarit katosivat retkeiljöiden naamariin.
Oli aika siirtyä jälkiruokaan, eli avata pussillinen tuoretta paikallista herkkua: Kouvolan lakritsia.
Kaikkiaan Repovedeltä löytyy 12 tulipaikkaa. Tulenteko muualla kuin näillä virallisilla tulipaikoilla on kielletty, vaikka alueella onkin lukuisia jäänteitä luvattomasta tulenteosta. Viralliset tulipaikat on selkeästi merkitty ja varustettu puuvajalla, ja ne myös löytyvät kartoista. Repoveden viralliset tulipaikat ovat retkeilijöiden käytössä ympäri vuoden ja vuorokauden. Kaikilla tulipaikoilla on järjestetty polttopuuhuolto, mutta ennen kuin tulenteko onnistuu, pääsee harrastamaan pientä liikuntaa puiden sahaamisen ja pilkkomisen kanssa. Saha ja kirves kuuluvat tulipaikkojen varustukseen.
Eväsrepun voi täyttää pohjoisesta päin tultaessa esimerkiksi Mäntyharjulla, ja etelästä päin tultaessa Kouvolassa.
Orilammen Maja: Maistuva ratkaisu kovaan nälkään
Orilammen Maja on Repoveden alueen legenda, joka on palvellut alueella retkeilleitä ja muutoin vierailleita jo kauan ennen kuin kansallispuisto perustettiin. Orilammen Maja on perheyritys, joka on aina ollut saman perheen hallinnassa. Irja ja Väinö Siikava aloittivat vesibussiristeilyt vuonna 1957, ja sittemmin, Orilammen majan oston kautta, yritys on kasvanut kokonaiseksi lomakyläksi. Vetovastuu on siirtynyt seuraavalle sukupolvelle, joka on tarttunut reippaasti paikan kehittämiseen.
Testiryhmämme jalkautui paikalle illallisaikaan. Helteinen päivä patikointeineen tuntui painona jaloissa, nihkeytenä vaatteissa sekä janossa, joka sai ensimmäisenä tarttumaan vesilasiin. Kolmannen lasin jälkeen olo helpotti. Aivotoimintaa oli palautunut sen verran, että pystyimme syventymään paikan ruokalistaan.
Herkullisista vaihtoehdoista löysin alkuun Emännän ape -nimisen annoksen: grillattua halloumjuustoa, rapeita valkosipulitikkuja, Mustilan hilloa ja mehustettua rucolaa. Tomi otti blinin savulohella. Kohta annokset kannettiin keittiöstä pöytään. Ne todella olivat odotusten mukaiset, elleivät jopa niitä selkeästi runsaammat. Köykäisempi nälkä olisi lähtenyt jo alkuruuilla, varsinkin, kun maku oli molemmissa kohdallaan.
Ruokailun ohessa jutustelimme talonväen kanssa paikan historiasta, nykytilasta ja kävijöistä. He kertoivat, että monet Repovedellä retkeilevät käyvät pitkän retkipäivän päätteeksi syömässä Orilammella, eikä tätä kyllä tarvinnut alkupalojen jälkeen ihmetellä: kyllä niiden takia mielellään teki Lapinsalmelta pienen koukkauksen. Kuulimme myös, että Lapinsalmen riippusillan turma on näkynyt kävijämäärissä.
Pääruuaksi sitten Tomi tilasi klassikon, talon hampurilaisen. Oma valintani oli Nanan leipä, joka listan mukaan sisälsi Orilammen omassa uunissa paistettua maalaisleipää, ylikypsää, revittyä naudanrintaa, rapsakoita ruissipsejä ja aurajuustoa, hillottua punasipulia, talon bearnaisekastiketta ja maustekurkkuja. Jo listaa lukiessani arvelin, että annoskoko olisi reipas.
Nanan leipä
Talon hampurilainen
Odotellessa kertasimme Repovesi-tarinoita ja katselimme ulkona välkehtivää vedenpintaa, tuulessa keinuvia auringonkukkia ja ihmisiä, jotka yrittivät ottaa niistä kuvaa. Kotvan päästä saimme ruokapainotteisen retkemme viimeiset annokset eteemme. Arveluni piti tismalleen kutinsa: annos ei jättäisi ainakaan nälkäiseksi, varsinkaan, kun ensimmäinen suupala jo kertoi, että vatsalaukku ja makuhermot olisivat pian keskenään eri mieltä. Jotakuinkin samoilla sanoilla saattoi luonnehtia myös hampurilaista.
Jos alkuun ajatus oli sumea janosta, niin lopussa sama tila johtui hyvin sammutetusta nälästä. Istuimme nauttimassa rennosta tunnelmasta tovin, kiitimme, ja sitten olikin aika lähteä paluumatkalle kohti kotia.
Osoite: Voikoskentie 138
Katso Orilammen Majan kotisivut >>
Testaamiemme vaihtoehtojen lisäksi kannattaa vielä kysellä vaihtoehtoja maastossa tapahtuvaan ruokailuun ainakin Repovesikeskukselta ja KymiSunilta, jotka järjestävät myös retkiä puistoon. Seudulla on myös muita hyviä vaihtoehtoja herkkusuille. Poiketa kannattaa ainakin Kahvila Kaakkurissa, jossa makeannälkä talttuu vaikkapa jäätelöllä tai muhevilla korvapuusteilla. Kaakkuri löytyy Vuohijärven luonto- ja kulttuuritalolta.
Lue lisää: Retkipaikan vinkit Repoveden kansallispuistoon >>
Juttu julkaistu aiemmin Retkipaikka.fi-sivustolla.
Woikoski Feeling kutsui Ruokaretken tiimin tutustumaan WHD Gårdin tilaan Nurmaalle. Koska paikasta oli kiirinyt herkullisia vihjeitä, tartuimme tilaisuuteen. Vuoden pisimmän päivän iltana putkahdimme keskelle kaunista suomalaista luontoa ja järvimaisemaa. Ja ennen kaikkea keskelle ruoka-aittoja, jotka löytyvät ympäröivästä luonnosta, lähivesiltä ja alueen lukuisilta lähituottajilta.
Sauna, iltauinti ja hyvät unet. Seuraavana päivänä pureuduimme WHD Gårdin makuihin.
WHD Gård toimi 1930-luvulta alkaen Woikosken tehtaan mallitilana, jossa on kasvatettu sokerijuurikasta, viljaa, marjapensaita, Ayshire-karjaa, lampaita ja hevosia. Viimeisen kymmenen vuoden aikana tekemisen tahtia ovat rytmittäneet hevosten lisäksi matkailu-, juhla-, ja kokouspalvelut, joissa kaikissa lähellä kasvatettu ja itse tehty ruoka on suuressa roolissa. Ruokamaailman pääarkkitehtinä häärii keittiömestari Juho Hämäläinen, johon voi törmätä vaikka rantaheinikössä koiranputkea keräämässä.
Juho poimii ison osan keittiönsä raaka-aineista lähialueen metsistä ja rannoilta.
Etelä-Savolaisella vieraanvaraisuudella Juho otti meidät hoiviinsa ja esitteli ympäristöä. WHD Gård toimii vuoden ympäri, alueella on kokous- ja majoitustilojen lisäksi tilausravintola Hilupilttuu, Automuseo sekä paljon luontoon ja liikuntaan liittyviä harrastusmahdollisuuksia.
Kesäisin Juho tekee Ravintola Juureskellarissa työparinsa Edgarin kanssa lähiruoka-aineksista maistuvaa ruokaa keskiviikosta sunnuntaihin, tilauksesta myös muina aikoina. Jykevien kivilohkaraiden suojaama katettu terassi tuntui houkuttelevalta paikalta, mutta siirryimme sisätiloihin, koska halusimme olla kuulo- ja näköetäisyydellä Juhon ja Edgarin avokeittiöstä.
1930-luvulla rakennettu juureskellari on ravintolakäytössä toista kesää. Seinillä näkyvät vielä juureslaarien urat ja katossa luukku, josta perunat ja lantut on kellariin kipattu. Kesällä lounasta tarjoillaan klo 11 alkaen, keittiö on avoinna klo 21 asti, ja baari puoleen yöhön.
Juureskellarin seinämaalaukset ovat mäntyharjulaisen taiteiljan käsialaa.
Mukavan pienessä tilassa on helppo seurata Juhon ja Edgarin puuhia ja kysellä välillä raaka-aineiden ja valmistusmenetelmien perään.
Juureskellarin keittiössä villiyrtit ja oman kasvimaan raaka-aineet ovat hyvin edustettuina.
Juureskellarin lista kunnnioittaa satokauden parhaita antimia. Kesälistalla päivän annos vaihtuu päivittäin, usein se päätetään saman päivän aamuna. Tänään oli tarjolla korvasieniä, itse tehtyä auringonkukkaohrattoa ja lampaan juustoa. Kesällä lammastuotteita saadaan muun muassa läheiseltä Alinin lammastilalta.
Alkuruoaksi valitsimme kuitenkin versosalaattia ja paahdettua hirvipanchettaa. Metsästystä harrastava ja paikalliseen hirviseuraan kuuluva Juho on itse ideoinut kellaritilassa valmistetun hirvipanchetan. Viranomaisten kanssa asian selvittely vei aikansa (koska olemme Suomessa…). Tämä jos mikä kertoo mielestäni aika paljon ammattilaisen kunnianhimosta. Ei mennä sieltä, missä aita on matalin. Tässä tapauksessa se taisi olla vähintäänkin hirviaidan korkuinen. Mutta prosessi kannatti, kiitos sitkeydestä!
Kesäkurpitsaspagetti ja piimä sopivat hirveen hyvin versosalaatin ja suolaisen hirvipanchetan kanssa.
Millan alkuruokana oli kylmää nokkoskeittoa, nokkoschipsejä ja vaniljaöjyä.
Alkuruoan kanssa pöytään tuotiin itse leivottua tinjami foccaciaa havulevitteen kera. Leivät leivotaan täällä itse, ruisjuureen tehty ruisleipä on yksi suosikeista. Keväällä ruisleivästä syntyi myös oma jäätelö; raskijätski.
Koiranputki on kiva kuohkea lisuke hauelle.
Kalavesien äärellä kun olemme, hauki oli itseoikeutettu pääruokavalinta. Valinta ei kyllä ollut helppo, kun tarjolla oli lähitilan maalaispossuvarras, härkäburgeri ja se päivän korvasieniannos. Yrttivoilla täytetty ruodoton haukirulla veti kuitenkin pidemmän korren. Villiyrittisalaatti (niitä, joita aamulla oli kerätty), paahdettuja auringonkukansiemeniä, itse tehtyä kukkaisvinegrettiä ja graaviporkkanaa. Hauki ui hirvensalmelaisen Kuortin kalan pyydyksiin, sinne ui usein hauen lisäksi ahventa, lahnaa, kuhaa…
Kevyt savustus antoi grillitomaatille ruokaisemman maun.
Aina kun mahdollista, haluan maistaa myös kasvisruokaa. Joku minua viisaampi on sanonut kasvisruoan olevan keittiömestarin happotestin. Onko makua vai ei? Olihan sitä. Kevyesti savustettu tomaatti härkäpapucassoulen, paahdetun ruisleivän, kutunjuustolastujen ja timjamin kanssa maistui ja täytti vatsan. Kaikki annokset olivat runsaita ja ruokaisia. Lapsille saa pienemmät annokset, mutta näkö ja maku ovat identtiset aikuisten annosten kanssa.
WHD Gårdissa saadaan paljon aineksia omasta pihapiiristä ja kasvimaalta. Lähistöllä ja koko Etelä-Saimaan alueella lähiruoan tuottajia on runsaasti, yrteistä lihakarjaan ja kaikkea siltä väliltä. Eli mitä ei kasvateta itse, saadaan useimmiten lähituottajilta. Juvalla on vireillä jopa tryffeleiden kasvatus. Possuvartaiden ainekset tulevat parinkymmenen kilometrin päästä Kuvalan maatilalta ja tilateurastamolta. Koska possu on erityisen herkkä stressille, sen lihassa jos missä huomaa makueron. Vähän jäi mieltä kaivelemaan listalla ollut possuvarras, onneksi tänne pääsee uudestaan!
Kesäinen jälkiruokaherkku – marengilla!
Jos jälkiruokana tarjoillaan tyrnigranitaa, kallioimarrekermaa, vadelmaa, minttua ja marenkilastuja, kieltäytyminen jälkiruoasta ei ole vaihtoehto. Kasvimaan laidalla kasvaa melkoinen tyrnirivistö, mutta keittiön suuremmat tyrnitarpeet täyttyvät ainakin toistaiseksi kahden kilometrin päässä sijaitsevalta Heilunkankaan tyrnitilalta.
Kun suklaatorttu on tehty oikein tummasta suklaasta, maku ei ole makea, vaan suklainen.
Suklaatortun kaverina oli itse tehtyä raparperiruusujäätelöä, jonka ainekset on saatu oman pihapiirin raparpereistä ja ruusunlehdistä. Jälkiruokajuomana oli Juhon pihasauniosta ja vadelmanlehdistä fermentoima juoma. Jäiden kanssa tarjoiltuna mocktailien aatelia:)
Herkuttelun jälkeen oli aika käydä jututtamassa Juhon työparia, puutarhuri Päiviä.
Pienessä kasvihuoneessa kasvaa tomaatit ja yrtit. Päätilan suuressa kasvihuoneessa kasvaa varsinainen kauden sato.
Puutarhan lisäksi Päivillä on kokemusta keittiöstä. Kun asiansa osaavan ja innostuneen puutarhurin työparina on idearikas ja rohkea keittiömestari, uusia kokeiluja ja reseptiikkaa syntyy kuin luonnostaan. Täällä aistii työn imun, josta molemmat nauttivat. Ja mikä parasta, asiakas saa nautittavakseen maistuvan kattauksen lähiruokaa. Juhannuksen jälkeen suunnitelmissa on kylvää puutuhkaan kaskinaurista, vanhaa Eno-kantaa. Herkkuja on siis tiedossa pitkälle syksyyn, riistaviikoille ja talveen.
Tilalla on pitkät perinteet oman ruoan kasvatuksesta, jo nykyisen omistajan Clas Palmbergin äiti oli innokas puutarhuri. Päätilalla, vain kuuden kilometrin päässä WHD Gårdista oleva vanha kasvihuone on taas kunnostettu, marja- ja vadelmapensaat raivattu ja omenapuut tuottavat satoa. Clasin vaimon Sari Palmbergin visio omasta kasvimaasta ja omavaraisuudesta alkaa muuttua todeksi. Täällä huokuu into tehdä ja kokeilla. Hyötypuutarhan antimien kasvattaminen ravintolakäyttöön on haasteellista, prosessi ei ole nopea, vaan täynnä yllätyksiä. Jokainen joka on kasvattanut kasvimaalla jotain, tietää.
Kasvimaalla kasvaa lähes 50 eri lajia syötävää
WHD Gårdin kasvimaan suunnittelun Päivi aloitti kaksi vuotta sitten aloittaessaan työt täällä. Lajikkeita tulee koko ajan lisää. Kasvimaan suunnittelu ja toteutus on pitkä jatkumo, täällä ei suunnitella vain yhtä satokautta, vaan koko vuoden kirjoa ja tulevia vuosia. Vanhojen lajikkeiden rinnalle istutetaan uusia, kuten tänä keväänä pensasmustikkaa.
Omasta kanalasta saadaan tuoreita munia pienempiin tarpeisiin. Luomumunien toimittajakin löytyy 10 kilometrin päästä silloin kun tarve on suurempi.
Kalle-kukko kanalaumansa kera. Kuva Sari Selkälä, Ruokaretki.fi
WHD Gård on osa Woikoski Feelingin matkailupalveluita. Kuuden kilometrin päässä on kesäkahvila Saiman Torppa sekä Woikosken tehdasmuseo. Sama paikka, mistä löytyy uuden elämän saanut vanha kasvihuone. Etelä-savolaista vieraanvaraisuutta tarjoillaan myös 25 kilometrin päässä Kirjokiven Kartanossa. Tunnelmallisessa 1800-luvun ympäristössä pääsee nauttimaan Juhon makumaailmasta sekä Päivin pihaistutuksista. Idyllinen paikka kokoustamiseen tai perhejuhlien pitoon. Puutarhaihmiset huomio, osa Kirjokiven puiston kasvillisuudesta on peräisin 1800-luvulta!
WHD Gårdissa kasvatetaan myös silmänruokaa
Ja totta, kulttuuritien varrella täällä ollaankin. Taidekeskus Salmela ja UNESCON maailmanperintökohde Verlan ruukkikylä ovat aivan lähietäisyydellä. Ja kuitenkin itsensä löytää luonnon ja rauhan keskeltä, viekottelevien makujen ääreltä. Woikoski Feeling, erilainen maailma:)
Hyvän ruoan lisäksi WHD Gårdin kattaukseen kuuluvat mukavat uudet majoitustilat, täysimittainen AA-1 tason frisbeegolfrata, rantasauna, uinti- ja kalastusmahdollisuus, vene- ja kanoottivuokraus ja yksi Pohjoismaiden laajimmista yksityisomisteisista Automuseoista. Jos et ennen ole nähnyt vetyautoa, täältä löytyy myös sellainen!
Woikoski Feeling yhteystiedot:
WHD Gård
Nurmaankyläntie 90, 52960 Nurmaa
Saiman Torppa ja Woikosken tehdasmuseo
Virransalmentie 2023, 52920 Voikoski
Kirjokiven Kartano
Rudolf Elvingin tie 109, 47900 Vuohijärvi
Tiedustelut, myynti ja asiakaspalvelu Puh. 040 656 5981
Sähköposti: whd@woikoski.fi
Verkkosivut
Facebook-sivut
Instagram #woikoskifeeling
22.6.2017 Juho Hämäläinen 22.6.2017 Woikoski Feeling 22.6.2017 Kesäjuoma
22.6.2017 Päivän lounas 22.6.2017 Tyrnijälkiruoka 22.6.2017 Haukirulla
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna
Tallenna